Sivut

torstai 27. elokuuta 2015

Töihin vähän pitempää reittiä


Eilen aamulla heräsin vähän liian varhain ja huomasin, että minulla oli aikaa kävellä hieman pitempää reittiä töihin. Iltapäivällä ei ollut aikaa kävellä kotiin edes lyhintä reittiä, joten olin pyytänyt Opiskelijaa hakemaan minut. Mutta aamulla en vielä ajatellut iltapäivää, vaan pukeuduin kevyesti ja lähdin happirikkaaseen aamuun. 

Taas Vianorilla tykätään
Kun kävelen töihin lyhintä reittiä, matkaa tulee noin 8,9 km ja aikaa kuluu 1h 35min. Nyt kiersin taajaman keskustan ja varuskunnan asuntoalueen kautta niin, että työpaikan ovella Walkmeterissä oli kaikkiaan 12,75 km ja aikaa oli kulunut 2h 22min. 

Kuljin osan matkaa polkuja, joiden varsilla oli upeita vadelmapöheikköjä, niistä sai pientä aamupalaa matkaa ilostuttamaan. 


Kiersin parin uuden työmatkajärven kautta ja ihailin tyyniä vedenpintoja, ajatus luontouimisesta alkoi taas houkuttaa. Olin avantouimari monet vuodet, mutten nykyään oikein innostu ajatuksesta ajaa erikseen autolla uimapaikalle, siinä tulisi kuitenkin ylimääräistä ajoa 15 km/uintikerta. Ehkäpä voisin ottaa syksyä kohden ajatukseksi käydä uimassa niinä aamuina, jolloin muutenkin menen autolla töihin ja jättää uimisen väliin kävelyaamuina. 


Olisi meillä uimakelpoinen järvi ennen varsinaista talvea tässä aika lähellä omalla kylälläkin. Sinne tulee kävelymatkaa noin 4 kilometriä ja pienin lisämutkin siitäkin saisi 10 km lenkin helposti. Ensi viikolla voisinkin yövuoropäivinä tehdä pienen yhdistetyn kävely- ja uintiretken. Minähän en varsinaisesti ole mikään uimari, pysyn auttavasti pinnalla, mutta pidän kovasti kylmästä vedestä ja sen tuomasta euforisesta olosta. 

Tämän illan suositukseni kävelymusiikiksi on Chris Youngin kappale Voices. Siinä on hyviä neuvoja elämään, niin isän kuin mumminkin antamana. Niillä neuvoin pärjää pitkälle.


tiistai 25. elokuuta 2015

Kunto palautuu ja paranee

Eilisaamun työmatkajärvi
Monen viikon sairastaminen, vaikkakin vain flunssan, verotti voimia. Ei ollut sen enempää intoa kuin kykyäkään harjoitella caminoa varten. Nyt kun tauti on viimein voitettu ja sääkin on mitä parhain, on kävely taas maistunut. Kävelin eilen aamulla töihin hieman pitempää reittiä ja nautin aamusumuisista maisemista ja viileästä ilmasta. 

Caminosuunnitelmaani (yhteiseen sisareni kanssa) kuuluu melko aikainen keväinen ajankohta. Tarkoitus on lähteä liikkeelle jo maaliskuun puolivälin tienoilla. Tuolloin sää voi olla vielä melko viileä, reitin vuoristoisimmilla osilla ajoittain jopa talvinen. Luulen sellaisen sopivan minulle ja sisarelleni aika hyvin. Minua ainakaan ei haittaa olla hieman kylmissäni aamuisin kävelyä aloittaessamme, enkä pelkää ajoittaista liukkauttakaan. 

Eilen aamulla lähtiessäni työmatkalle, oli lämmintä 8 astetta, ilma tyyni. Olin pukeutunut lyhythihaiseen paitaan ja capripituisiin housuihin (ostin ne muuten Lidlistä, ihan kelpo pöksyt edullisesti). Alkumatkasta sormissani tuntui viileyttä, mutta noin kilometrin käveltyäni olin aivan lämmin. Kun pääsin perille töihin 10,7 km ja 1h 57 min myöhemmin minulla oli oikeinkin lämmin, ilman lämpötila oli tuolloin 12 astetta. Näinpä ajattelen, ettei minun välttämättä tarvitse caminollakaan ainakaan loppupäästä pukeutua aamuisinkaan missään vaiheessa kovin lämpimästi. 

Eilisellä kotimatkalla kello 16 jälkeen ilman lämpötila oli juuri ja juuri yli hellerajan. Kävelin kotiin suorinta tietä, jolloin matka on melkein 9 km. Kasvoni tulivat punaisiksi ja hikoilin kunnolla, otin tämänkin yhtälailla harjoitteluna. Kestän kyllä lämmintä siinä kuin viileyttäkin, kunhan vain asennoidun siihen niin, että siinä säässä kävellään, mitä sattuu tulemaan. Ymmärrän kyllä, että aivan hurjat lämmöt, yli 30 asteiset loppukesällä ovat kyllä minulle liikaa, mutten sellaisiin ole menossakaan.

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Ronnie Dunnin kappaletta Cost of Livin', joka tuo mieleemme Kammenpyörittäjän Amerikan-vuoden ystävien ja tuttujen nykyisen(kin) elämätilanteen. Ehkä meistä moni kumminkin elää täällä vieläkin herran kukkarossa. 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Viileää ja lämmintä

eilisaamun työmatkajärvi
Loppukesän päivät voivat olla lämpötilojen suhteen hyvin vaihtelevia. Olemme saaneet nauttia todella aurinkoisista säistä, mutta lämpötilojen suhteen on ollut sekä viileää, että hellettä. Kävelin niin maanantaina kuin tiistainakin työmatkan molempiin suuntiin keräten kilometrisaldooni lähes 40 km lisää. Aamuiset kävelyt olivat viileitä ja iltapäiväiset kotimatkat helteisiä. Kummatkin matkat kävelin lyhythihaisella paidalla ja puoleen sääreen yltävillä juoksuhousuilla. Ylläni oli huomiovärinen kävelyliivi, joka on aika lämmin ja pariin otteeseen selässäni oli reppu, jonka rikkoutunut vyöklipsi on korvattu Deuterilta tilatulla varaosalla, siitä kiitos Kammenpyörittäjälle, joka tilasi klipsejä useampia varastoon.

Olen miettinyt tulevalla caminollani olevia lämpötiloja. Aikomukseni on siis kävellä camino sisareni kanssa aikaisin keväällä, maaliskuun puolivälistä toukokuun alkuun. Olen ymmärtänyt, että pohjoisessa Espanjassa saattaa tuolloin olla melko viileääkin vielä, jopa lumista paikoitellen. Tämä sopisi minulle mitä parhaiten, sillä pidän huomattavasti enemmän viileästä säästä kuin kuumasta. Liukkauskaan ei liene ongelma, olenhan tottunut luistelemaan meikäläisessä talvisäässä. Jos sittenkin sattuisi erittäin lämmin kevät, ei varmaan kuitenkaan ole liian kuumaa. 

morjestus pusikosta
Minulla on sellainen lämminilmatrauma, että kasvoni muuttuvat hyvin helposti tulipunaisiksi, kun minun tulee lämmin. Ei tarvitse erityisesti edes ponnistella, mutta pienehkökin ponnistelu saa naamani loistamaan kirkkaasti. Se oli äärimmäisen noloa kouluaikoina. Olisin pitänyt liikunnasta, etenkin joukkuelajeista, mutta harmitti sitten olla paloautonpunainen vielä kaksi tuntia myöhemmin historian- tai englannintunnilla. Aikuisenakin tämä ominaisuus on rajoittanut haluani osallistua mihinkään ryhmäliikuntaan. 

Olen kuitenkin ajatellut, ettei sillä ole mitään väliä, jos minun naamani on punainen mennessäni kahvilaan tai yöpaikkaan Espanjassa. Ovat he varmaan nähneet punanaamaisia caminolaisia ennenkin. Jos eivät ole nähneet, niin sittenpähän näkevät. Ehkä minä melkein 50-vuotiaana voin jättää tämän trauman jo taakseni. 

Päivän countryksi valitsin Brad Paisleyn kappaleen I'm still a Guy. Minusta se on varsin vitsikäs ja totuudellinen muuallakin kuin amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kuulin tämän kappaleen ensimmäisen kerran viimeisimmällä USAn reissullamme vuonna 2009. Ajelimme juuri Utahista kohti etelää mukavaa joenvarren highwaytä. Takapenkin poikaset vaikeroivat, kun minä lauloin täysillä mukana.

maanantai 17. elokuuta 2015

Nyt taas kulkee

Melkein neljän viikon sairastaminen on tänään virallisesti jäänyt taakse, kävelin taas työmatkan molempiin suuntiin ja lisäsin saldooni 18 km ja kuusi sataa harjoituskilometria tuli täyteen. Tuntui todella hyvältä aamun viileydessä vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa, eikä sen jälkeen yskiä viittä minuuttia. Tein jopa reittiennätykseni työmatkalla, vaikkei minun pitänytkään enää tuijotella kelloa muuten kuin siinä mielessä, että ehdin perille töihin ajoissa. 


Iltasella kävelin kotiin yli kahdenkymmenen asteen lämmössä ja sekin tuntui mukavalta. Mietin sitä, että pian on kulunut vuosi siitä, kun aloitin työmatkan kulkemisen kävellen. Matka on tullut hyvin tutuksi, niin pienet oikopolut kuin asvaltin murtumat. Asvaltin läpi kyllä kasvaa vaikka mitä, tänään huomasin kohdan, josta puski jotain melkoisen voimallista.


Tien reunaan oli myös sakannut perhonen, jota en tunnistanut. Sen siivessä näytti olevan numero 8, mutta luultavasti se oli vain kaksi ympyrää... Tai sitten saman joukkueen muut perhoset olivat selvinneet lennosta paremmin.


Nyt kun olen käyttänyt uusia lenkkareitani muutamia kertoja, olen tullut siihen tulokseen, ettei minulla koskaan aiemmin ole ollut hyviä lenkkareita. Nämä aivan siivittävät askeliani, eikä varpaissa tunnu puutumista, tai jalkapohjissa väsymistä. Pitäisi taas uskaltautua laittamaan Meindlit jalkaan, voi olla ne tuntuvat pitkän tauon jälkeen taas kovilta ja raskailta. 

Päivän kävelycountryksi valitsin soittolistani loppupään kappaleen, joka harvemmin ehtii tulla soitetuksi. Tänään olin niin rohkelikko, että laitoin kappaleet satunnaiseen järjestykseen. Se kyllä hieman häiritsi kävelyäni, joten palaan huomenna normijärjestykseen. Kappaleen esittää Blake Shelton yhdessä Ashley Monroen kanssa.