Dagen efter

Tänään on dagen efter. Ei siinä tavanomaisessa mielessä, vaan kahdessa muussa. Pääsin juuri viimeisestä tämän setin yövuorosta ja olen tavanomaisessa yövuorohypessä, mihin ei missään nimessä kuulu mitään tyynyjä tai peittoja, vaan maanista hereilläoloa kunnes välikuolo korjaa joskus kuuden aikaan illalla. En oikeastaan haluakaan muuttaa tätä vuosikausien vuorotyön minuun tekemää rytmivirhettä. Näin on hyvä. Parasta tässä olotilassa on se, että nyt ovat edessä pitkät vapaat.

Toinen syy dagen efteriin on se, että tein eilen yövuorojen välissä ensimmäisen kunnollisen kävelylenkin pitkään aikaan. Sain rikottua 400 kilometrin rajan, sen joka on roikkunut rikkomatta jo monta viikkoa, oikeastaan kuukautta. Loka- ja marrakuussa kävelin jo/vielä kepoisasti työmatkan kumpaankin suuntaan, jolloin kilometrejä kertyi 18-20 päivässä riippuen reitin valinnasta. Välissä ollut työvuoro tietysti helpotti urakkaa jakaen sen kahteen osaan, enkä saanut lihaksia pahasti jumiin tai rakkoja varpaisiin. Sitten tulivat syksyn pimeimmät viikot, joita seurasi tolkuton lumentulo. Aloin jänistää työmatkan osuutta, jossa vilkkaahko maantie muodostui jatkuvan lumisateen ja jäätymisen takia kelkkarataa muistuttavaksi kouruksi. Kulkuaikanani aamuisin tietä ajavat maitorekat ja iltasella jatkuva letka työmatkalaisia, joten hylkäsin työmatkakävelyn toistaiseksi. 

Nyt alkaa olla valoisaa aikaa jo mukavasti, muutamaan noin 25 erilaisesta työvuorostani pääsisi jo ainakin toiseen suuntaan valoisalla. Kunhan tuo tie tuosta petraantuu, alkaa työmatkakävelykin uudelleen. Eilen kuitenkin kävelin kevyenliikenteenväyliä kaupungista kotiin. Tein ensimmäisen matkan viime syksynä ja käytin silloin kävelyyn aikaa vähän alle kolme tuntia ja kävelysovelluksen oltua tuolloin sekaisin, mittailin matkaa ulkoilukartasta olleen noin 13,5 km. 

Tällä kertaa tavoitteeni oli kävellä pitempää reittiä, joita olikin valittavaksi asti. Ajoimme Opiskelijan kanssa kaupunkiin yliopiston Jyväsjärven rannassa olevaan toimipisteeseen, poika meni luennoilleen autonavain taskussaan ja minä viritin appsit kuntoon ja lähdin kotia kohti. Olin laittanut kenkiini syksyllä ostamani irrotettavat liukuesteet ja ne olivatkin kyllä tarpeen monessa kohtaa reittiä. 

Ensimmäiset, keskustassa kulkemani kilometrit tuntuivat kuin tanssilta, ihana aurinkoinen päivä, mukava sivumyötäinen tuuli ja tuntui, kuin olisin luotu taapertamaan kauas horisonttiin. Tuomiojärven rantaa kulkevan Matti Korpilahden polun varsi näytti vallan erilaiselta kuin syyskuisena, tuolloinkin tuulisena päivänä. Palokkaan asti askel oli kevyt, tuossa vaiheessa kilometrejä oli vasta noin 8. Ohitin marketit ja ABC:n ja jatkoin Palokan puoleista pienempää tietä kohti kotikylää.  Ilmassa oli selvästi keväistä tuntua, mutta kun kilometrejä oli kertynyt noin 13, alkoi askel painaa. Olen kävellyt ja pyöräillyt saman osuuden toiseen suuntaan ja se on selvästi laskuvoittoinen niin päin. Nyt tuntui suorastaan pientä puuskutusta, kun pistin Meindlia toisen eteen. 

Kuuntelin muuten nyt ensimmäistä kertaa pitemmän pätkän äänikirjaa kävellessäni, sillä osuus oli vähäliikenteinen, eikä kuulemisvaikeuksia ollut. Minulla on kuuntelussa kirja nimeltä Vilpittömästi sinun (Pekka Hiltunen). Vasta kolmen tunnin kohdalla aloin varsinaisesti kiinnostua tästä kirjasta. Jos liikennettä on paljon, viihdykkeeksi sopii paremmin Spotify-soittolistani, jonka nimi on kävelycountryt. Osaan kappaleet ulkoa, joten ei haittaa vaikken kuule ihan kaikkea. 

Viimeiset kilometrit lähikoululta kotiin olivat kyllä jo melkoista tuskaa. Vauhtini hiipui ja oikean jalan pikkuvarpaassa tuntui hiertymää. Niin vain laahustin kotiin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Olin kotipihassa hivenen tutisevana ja väsyneenä 3h 40 min käveltyäni siinä ajassa 18,6 km. Se oli luultavasti pisin yhtäsoittoa kävelemäni matka ja hellin ajatusta, että yövuoroväsymyksellä oli jonkunlainen osa, suurempi kuin syksyllä keräämäni kunnon hiipumisella. Mutta perille pääsin ja ainoa vamma oli messevä vesikello pikkuvarpaassa, vain vähän varvasta itseään pienempi. Varusteet toimivat hyvin, en liukastellut ja takin tuuletus toimi.

Vitsikästä oli se, että olin juuri asettunut sohvalle suihkun jälkeen ja latasin kävelyreittiäni iPadille, kun Opiskelija tuli kotiin. Hänen iltainen opintotapaamisensa oli siirtynyt ja ehdin niin ollen juuri ja juuri kotiin ennen häntä, vaikka olimme eronneet oppilaitoksen pihassa neljä tuntia aikaisemmin! Järkisyillä järjestelyämme ei kannata yrittääkään selittää.

Tänä aamuna pelkäsin olevani jumissa, etenkin pohkeitten osalta, mutta ilmeisesti vanha sohvaperuna ei tunne lihasjumeja edelleenkään. En nimittäin taaskaan saanut aikaiseksi venytellä, vaikka aina on pyhä aikomukseni. Kumpa ymmärtäisin, miksi se on niin vastenmielistä. En siis olekaan pahassa dagen efterissä, vaan oikein hyvässä. Sen kyllä myönnän, etten ole notkeimmillani juuri nyt, jonkunlaista tönkköyttä on havaittavissa ja nilkoissa väsymyksen tunnetta. 

Otsikkoa mukailemaan liitän tähän googlailuni tuloksen, kappaleen jota pidetään dagen efter-kappaleiden ykkösenä. Johnny Cashia voi muutenkin kuunnella milloin vain, on muuten ainoa countryartisti, jota Uunituore Aikuinen ja Opiskelijakin kuuntelevat silmiään pyörittelemättä. 

Nyt saa tulla vettä, räntää ja lunta!

Onhan minulla tulevaisuutta mallimaailmassa?

Enpä olisi arvannut, miten paljon varusteita tarvitsen kävelemiseen. Parin kuukauden ikäinen innostukseni on saanut minut ostamaan jo monenmonta vaatetta ja varustetta. Olen kyllä ostanut ne sitä silmälläpitäen, että voisin käyttää niitä pitkään ja hartaasti, olen myös onnistunut hankkimaan monta varustetta hyvästä alennusmyynnistä. Viimeisimpiä ostoksiani ovat säärystimet, sillä pari kävelylenkkiä vesisateessa tai sohjoisella tiellä vakuuttivat minut siitä, ettei näin voi jatkua. Siis en voi kastella housujani polvia myöten ja samalla uittaa kenkiäni ylenmäärin, vaikka ne ovatkin tulossa melko hyvään kuntoon kiitos ahkeran mehiläisvahauksen. 

Katselin säärystimiä eri nettikaupoista ja kotimaisesta kaupastakin olisivat Vaude-merkkiset löytyneet. Värillähän ei ole väliä, kunhan se on punainen, joten jätin musta-harmaat ostamatta kyseisestä kaupasta, sillä Saksan Amazonilta löysin puna-mustat, jotka olivat heti kivemman näköiset. Hintaa tuli postimaksujen kanssa muutama euro enemmän, kuin kotimaisesta kaupasta, noin 45 euroa.

Säärystimet ovat kokoa M, sillä arvelin vaelluskenkieni olevan sen verran kookkaat, ettei kannata ottaa pienintä kokoa. Ei tuo liian suuri koko olekaan ja Kammenpyörittäjäkin voi lainata niitä retkiluisteluun tai lumikenkäilyyn. Säärystimissä on heijastimet, tiivis vetoketjukiinnitys ja sen suojana vielä tarraläppä. Suoja kiinnitetään kengän alta menevällä säädettävällä remmillä ja pienellä koukulla nauhoituksen päältä. Yläosan nauhakujasta säärystin kiristetään sopivalle kireydelle. Pidän säärystimien ulkonäöstä, huomenissa pääsen kokeilemaan niitä tositoimissa, sillä meilläkin on hieman lunta ja mahdollisesti ensi yönä tulee vähän lisää. Lämpötila mennee huomenna plussan puolelle, joten loskaakin voi olla tiedossa! Palaan käyttökokemuksiin, kun niitä tulee. 

left & right

Tällä viikolla olen kävellyt minuksi paljon, viitenä päivänä yhteensä 63 km. Valoisaa aikaa on enää vähän yli kuusi tuntia (ja päivä tästä vielä neljän viikon ajan lyhenee), joten työmatkoista suurin osa menee pimeässä tai ainakin hämärässä. Walkmeteriä tutkiessa huomaa, mikä kohta reitistä on hankalin, kotoa lähtiessä toiseen kilometriin menee aina muutama minuutti muita enemmän aikaa, sillä pimeässä joudun väistämään tien reunasta ojan puolelle autoilijoiden häikäistessä minua ja ollessani muutamia sekunteja näkemättä tietä edessäni. Työmatkaan kuluvaksi ajaksi lyhintä tietä on vakiintunut 1 h 35 minuuttia ja sen lisäksi varaan puoli tuntia suihkussa käymiseen ja pukeutumiseen. Vähempikin riittäisi, mutten pidä kiireen tunnusta ja olen mielelläni työvuorossa hyvissä ajoin. Jos kävelen työmatkan molempiin suuntiin, käytän aikaa 3h 30 min työvuoron mitan päälle, kun autoillessa matkoihin menee kellonajasta riippuen 20-30 minuuttia edes takaisin. Eihän tässä kävelemisessä ajankäytöllisesti ole mitään järkeä, mutta minulla ei ole tällä haavaa useinkaan mitään kiireellistä tekemistä työvuoron jälkeen ja aamuisin herään jokatapauksessa aikaisin ja usein liian aikaisin. Niinpä kävelyyn käyttämäni aika on pois ainoastaan sohvalla makoilusta, eikä se liene kovin paha asia. 

Minnan innostamana olen tutustunut viime päivinä äänikirjojen maailmaan kävellessäni. Kuuntelen useimmiten musiikkia, mutta ajattelin kokeilla myös äänikirjaa. Olen kuunnellut niitä paljonkin autoillessani, mutta silloin CD-levyiltä, joita muutamia vuosia sitten ostin eri paikoista. Nyt olen opetellut käyttämään Elisa-kirjaa ja olen ilokseni osannut ladata ohjelman iPuhelimeeni ja iPadiini ja vahingossa myös tietokoneeseeni. Ehkä myös jonnekin muualle. Olen ostanut pari e-kirjaa luettavaksi iPadilta (puhelimen näyttö on siihen minusta auttamatta liian pieni) ja yhden äänikirjan. Toistaiseksi en ole kovin vielä innostunut kuuntelemaan luettua tekstiä kävellessäni, sillä liikenteen melu on usein sen verran kova, että minun täytyisi pitää äänenvoimakkuutta niin suurella, ettei se hiljaisempina tuokioina ole mukavaa ja puhelin on taskussani, joten äänenvoimakkuuden säätäminen ei ole kätevää. Musiikissa ei niin haittaa, jos hetken aikaa ei kuulekaan loistavia lyriikoita tarkasti, mutta kirjan juonelle se tekee pahaa. Minulla on kyllä hyvät KOSSin kuulokkeet, joten niistä se ei varsinaisesti ole kiinni. Ostamani kirjakaan ei sitten ihan kauheasti sytyttänyt, joten sekin voi olla syynä, etten toistaiseksi ole suuresti innostunut kirjojen kuuntelemisesta kävellessäni. Kuuntelisin mielelläni vaikka Jane Austenia Juliet Stevensonin lukemana tai Jeremy Ironsin lukemaa Mennyttä maailmaa. Ne minulla löytyy CD-levyinä, mutten taida viitsiä enää alkaa askaroida niitä levyiltä iTunesin kautta puhelimeen.

Oikein hyvän äänikirjan löytymistä odotellessani suosittelen kävelymusiikiksi tätä Alan Jacksonin kappaletta Country Boy. Se sopii tähän marraskuuhun kuin viikset nenän alle, vaikka lyriikasta tuleekin hieman vaikeahko olo. Alan kyllä vakuuttaa, ettei ole stalker, mutta mistäpä sen tietää, en taitaisi mennä kyytiinsä. Ei hän kyllä taitaisi pyytääkään.