12. kävelypäivä Tosantosista San Juan Ortegaan ja lisää välinerikkoja

Makuusalin puolalaisvahvistukset, 7 käänteiskääpiötä ja Lumikkinsa heräsivät kello kuusi ja voi sitä pakkauksen tohinaa,  30 minuuttia he touhusivat ahkerasti vaiti ja hämärässä, muttei yksikään pussukka tai nyssäkkä näyttänyt päätyvän rinkkoihin. Puoli seitsemältä he päättivät muittenkin puolesta,  että on jo aamu ja pistivät valot päälle ja volyymit kaakkoon. Jokaisella oli asiaa jokaiselle ja toisen puolituntinen jälkeen he viimein olivat niin valmiit, että yhtä lukuunottamatta menivät ovesta ulos. Viimeinenkin ronski puolalainen ehti vessasta porukan mukaan juoksujalkaa housujaan vyöttäen. Me muut saimme sitten pistorasiat ja pesutilat käyttöömme. 

Aamu oli tosiaan viileän puoleinen, kun mekin vähän seitsemän jälkeen lähdimme liikkeelle. Päivä on selvästi jatkunut caminomme aikana, ei tarvinut enää pimeässä etsiä reittiä. Ensimmäinen kylä oli pieni, mutta albergue sielläkin oli, seuraavassa pysähdyimme kahville ja tortillatäytteiselle sämpylälle. 

Tämän päivän urakaksi olimme päättäneet löyhästi sen, että palaisimme siihen etappirytmiin, jonka saimme lähtöpisteen caminotoimistosta. Jos sittenkin olisimme hyvissä voimissa San Juan Ortegan kohdalla, jatkaisimme pidemmällekin. 

Luvassa oli nousua aina 1100 metriin ja matkaa noin 20 km. Ilma pysyi viileänä ja kun aloitimme varsinaisen nousun Villafranca Montes de Ocan jälkeen sää edelleen viileni. Nousu meni molemmilta mukavasti muutamalla pikkupaussilla. Muita kulkijoita näkyi vain muutamia, muunmuassa eilen näkemämme nuorten aasialaisten ryhmä.  Yksi miehistä käveli silloin niin vaivaisesti,  että näytti kyllä tuskalliselta. Nyt tuo sama mies otti meidät nousussa kiinni ja meni menojaan - kyynärsauvoja käyttäen! Mahtoiko noudattaa lääkärin neuvoja? Joillakin aasialaisilla on muuten merkillinen tapa peruuttaa jyrkkiä, mutta tasaisia laskuja. Se näyttää oudolta, kun menevät takaperin, niin tämä miekkonen keppiensäkin kanssa. Ehkä se venyttää pohkeita?

Kun pääsimme ylös, olimme melkein kiinni pilven pohjassa, tuntui kuin niihin olisi voinut tarttua. Hengitys höyrysi edelleen ja ilmassa alkoi olla jonkunlaisia lumijyväsiä ja hiutaleita. Lunta kertyi ihan vähän kylmään kanervikkoon, muttei sen enempää. Parempi hiutaleet kuin  vesipisarat. 

Viimeinen osuus oli päänousun jälkeen 9 km pitkä, siinä tehtiin  vielä terävä laskeutuminen ja nousu ja sitten oli hyvin loivaa laskua leveää tieuraa,  joka muistutti meikäläisiä avohakkuita. Ei kovin kaunista. Tällä osuudella ei ollut yhtään mitään muuta kuin  tieura,  joten 9 km matkalla täytyy turvautua puskapissaan, jos hätä yllättää ja juotavaa ja syötävää on hyvä olla tarpeeksi. Ei uskoisi miten pitkältä tuollainen matka voi tuntua. 

Olimme juuri ylittäneet melko vuolaasti virtaavan spontaaniojan puunoksiin ja kiviin tukeutuen ja etenkin sauvoihimme luottaen. Yhtäkkiä siskoni sauvosta toinen notkahti liitoksestaan ja kävi käyttökelvottomaksi. Aivan normaalissa käyttötilanteessa jo toinen Black Diamond Z-pole rikkoutui. Harvoin tekee niin mieli kirota. Maksoimme 129 euroa sauvaparista ja nyt kummaltakin on alle 300 km käytön jälkeen toinen sauva sökö! Millaiseen käyttöön ne on oikein tarkoitettu? Laitoin  edellisen sauvarikon jälkeen postia valmistajalle, muttei sieltä ole kuulunut mitään. Huomenna täytyy mennä jälleen sauvaostoksille, kun pääsemme Burgosiin. Jollei vielä tullut selväksi, en suosittele Black Diamond-sauvoja. 

Pääsimme alkuiltapäivästä San Juan de Ortegaan ja minä olin sen verran jäässä ja huonolla tuulella (yksisauvaisena käteni ovat erilaisella rasituksella ja kylmenen nollakelissä näköjään nopeasti), että päätin meidän hankkivan nyt yöpaikan, lämpimän suihkun ja huoneen. Kylässä oli casa rural, josta otimme 50 euron ihanan mukavan huoneen. Seisoin suihkussa kuumemmassa vedessä kuin koskaan ja lämpimän peiton alla pääsin sopuun maailman kanssa parissa tunnissa.

Huomenna siis kävelemme Burgosiin. Siellä menemme myös hotelliin. Ja ostamme nipun sauvoja. Sisareni haluaa kokeilla rinkankuljetuspalvelua. Se on toimivaa ja ilmeisesti kannattavaakin bisnestä, mutta kerron siitä lisää yksityiskohtia, kun asia on kokeiltu huomenna. Sisareni haluaa tietää helpottavatko jaloissa tuntuvat kävelykivut ilman rinkkaa.

Aamukahvipaikan seinältä bongattu klisee

Kuvia ei ole tältä päivältä paljon, oli jotenkin  jähmeä päivä, jossa kohokohdat olivat vähissä ja muodostuivat tosiaan majoituksen lämmöstä ja Simpson-jaksosta. 

Sisareni kävi peregrinoille tarkoitetussa messussa kylän kirkossa ja palasi tyytyväisenä,  nyt hän oli pysynyt mukana messussa ja tiennyt mistä puhutaan englanninkielisen opaslehtisen avulla. Kohta menemme baariin syömään jotain ja sitten varmaan unten maille. Uni varmaan maistuukin ilman puolalaisen seitsemän veljeksen yöllistä konserttia.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Kahdentenatoista kävelypäivänä emme onneksemme "Bleed Red" edes kantapäistä, mutta sen nimisen kappaleen meille laulaa Ronnie Dunn, joka on puhuu tässä aika hienosti inhimillisyydestä. Siitä miten jokaisen sisällä virtaa punaista suonissa, olimmepa päällepäin mitä hyvänsä.  

10. kävelypäivä Azofrasta Granoniin

Nyt olemme palanneet suolakaivoksiin, olimme keskiviikkoaamuna jo vähän ennen seitsemää tien päällä. Eilen samaan albergueen saapunut hevonen jäi vielä pihamaalle seisomaan, kyselimme siltä oliko se lainkaan nukkunut. Lämpötila oli juuri ja juuri plussan puolella, oli tyyntä ja melkein pimeää vielä. Parissa kohtaa saimme ihmetellä,  missä keltaiset reittimerkit ovat, mutta hyvin pysyimme oikealla tiellä. Minulla ei nyt ollut sauvoja lainkaan, taittelin ehjänkin sauvan rinkan kylkeen kiinni ja heiluttelin käsiäni lähes pontevasti. Kun oli jo tottunut niin sauvoihin tuntui, ettei tiennyt mitä käsillä olisi pitänyt tehdä. Onneksi reitti oli melkoisen tasaista leveää hiekkatietä, ei ollut horjumisen vaaraa.

Sain Jaanalta vinkin, mistä voisin ostaa uudet sauvat jo ennen Burgosia. Kiitos vaivannäöstä, Jaana! Ensimmäisen tauon pidimme upouudelta näyttävässä golfkeskuksessa, Cirueniassa. Olimme katsoneet etäisyyden väärin, luulimme sen olevan kuutisen kilometriä, mutta se olikin vähän yli kahdeksan kilometriä. Minun käteni tuntuivat hieman puutuneelta ilman sauvoja ja kylmäkin tuli jo kahvikupillisen aikana.

Seuraava etappi oli noin seitsemän kilometriä Santo Domingo de la Calzadassa. Sieltä löytyi luvattu retkeilykauppa ja ostin sieltä yhden sauvan, joka oli noin saman painoinen kuin rikkimennyt. Etsimme myös kahvilan ja söimme hieman välipalaa ennen viimeistä kuuden ja puolen kilometrin pätkää Granoniin. Heti sain uutta puhtia siitä, että saatoin taas käyttää sauvoja, ne eivät ole liian eripariset. Viimeinen osuus oli aika tylsänpuoleista tekeillä olevan moottoritien vartta.

Sisareni oli katsonut oppaastamme valmiiksi paikan, johon halusi mennä yöksi, San Juan Bautistan, joka on kirkon sivussa oleva donativo-paikka. Sisareni oli kuullut tutultaan,  että kyse on oikein rauhallisesta paikasta, jossa sielu lepää, syödään yhteinen ateria ja maksetaan omantunnon mukaan. Enpä ole meluisammassa paikassa ollut aikoihin. Saapuessamme oli juuri tekeillä työntekijöiden lounas ja kolme henkilöä sai aikaan sellaisen mekkalan,  josta ei ollut aivan varma, ovatko he pahoissa riidoissa vai eivät.

Lähdimme ulos metsästämään leimoja passeihimme, sillä ne kuulema pitäisi hakea kirkkoa vastapäätä baarista. Menimme siihen,  josta ei kuulunut kovaa mökää ja saimmekin leimat. Toisessa pienen kaupan ja baarin yhdistelmästä saimme vielä toisetkin leimat ja ostimme pientä purtavaa ja smoothiet tuoreista mansikoita,  pääsimme hetkeksi nettiinkin. 

Iltapäivällä lepäilimme tavallisen kävelyn jälkeisen vilun vallassa makuupusseissamme parvella, jonne peregrinot saavat ohuen patjan sijaikseen. Keittiöpuuhien jälkeen kuulosti, että talo puretaan ympäriltä, kun henkilökunta toimitti askareitaan suunnattomalla metelillä. Olimme huomanneet,  että kirkon kellotorni on aivan makuuparven vieressä ja odotimme vain koska kellot täräyttävät merkkilyöntinsä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sovimme, että minä valitsen seuraavan majapaikan. Älkää ymmärtäkö väärin, tämä on hyvin kaunis ja mielenkiintoinen majapaikka. Mutta meluisa, kuten tuli ehkä mainituksi. Sisareni sai viereensä ainakin yhdestä alberguesta tutut korealaisnuorukaiset. Siinä sitä on tarkkaan pakatut varusteet,  numeroiduissa pusseissa on tarkasti suunniteltu määrä sukkia, alkkareita ja paitoja, pojat suoriutuvat kävelyn jälkeisistä toimistaan mitä ripeimmin.

Näimme eilisen hevosenkin ratsastajineen tänään sekä amerikkalaisrouvan, joka tuli samalla taksilla kanssamme Biarritzista. Minä en ollut ensin varma, oliko kyse samasta henkilöstä, mutta eipä hänkään halunnut juttusille meidän kanssamme. Tänään oli tien päällä kanssamme samaa tahtia tosi vähän väkeä ja melkein täysin eri ihmisiä kuin eilen. Ei haittaa ollenkaan, että naamat vaihtuvat.

Tämän illan ohjelmassa on messu seitsemältä,  ateria kahdeksalta ja varmaan unta heti sen jälkeen. Pyrimme taas pääsemään liikkeelle melko aikaisin. Sää saattaa olla tämänpäiväistä huonompi, mutta siihen tässä on totuttu, että sää vaihtelee, ennen siihen tottuu.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme

Talutan sinua molemmista käsistä

Kun olin pieni ja minua laiskotti väsytti kovasti kävelyreissulla, äiti sanoi aina, että tule nyt, minä talutan sinua molemmista käsistä. Niin hän tekikin. Vähän aikuisempi versio molemmista käsistä taluttamiselle ovat kävelysauvat.

Aloitin sauvakävelyn noin 15 vuotta sitten ystäväni kanssa, olin saanut sauvat työnantajalta joululahjana ja ystäväni sai miehensä saamat sauvat käyttöönsä. Tuohon aikaan sauvakävely oli todella suosittua, mutta silti minua arvelutti lähteä kokeilemaan. Ajatus sauvojen heiluttelusta pitkin pururataa tuntui muitten kohdalla ihan ok-harrastukselta, mutta omalla kohdalla naurettavalta. Uskalsin silti kokeilla ja pianhan sitä mennä kopsuteltiin pitkin rataa ja tienvarsia, eikä nolostuksesta ollut tietoakaan. Kävelin ne sauvat käytännössä loppuun ja hankin myöhemmin paremmat, joissa rannekkeetkin olivat jo kehittyneemmät. Ne sauvat minulla on vieläkin tallella. Jostain syystä en ole taas muutamaan vuoteen kehdannut niitä käyttää. 

Mietin jo marraskuussa 2014 ottaisinko caminolle sauvoja mukaan vai en. Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä otan. Reitillä on niin ylä- kuin alamäkiäkin, niin fyysisiä kuin henkisiäkin, joissa sauvoista on apua. Askel ylämäkeen saa ainakin vähän pontta sauvoista ja alamäkiin tuki on tarpeen. Olin katsastellut jo valmiiksi Partioaitan valikoimia ja sain uskonvahvistusta merkinvalintaan Talvicaminon blogista. Se on ensimmäisiä kotimaisia aiheeseen liittyviä blogeja, joita löysin. Siellä oli hyvä varusteluettelo ja koska Jaana luotti saman merkin sauvoihin, niin päätin minäkin tehdä.

Aiemmista sauvakokemuksistani tiesin, että sauvojen säätämisen tulisi olla helppoa. Aiemmat sauvani ovat olleet kierrettävällä mekanismilla toimivia, jolloin putket liukuvat toisten sisään ja sauvojen saamiseksi samanmittaisiksi erilaisiin maastoihin, tai lyhyempinä kuljettamisen jälkeen on ollut työlästä. Laitoin merkkejä varsiin niille kohdille, joille sauvat tulisi kiristää, mutta silti onnistuin usein saamaan sauvoistani hieman erimittaiset ja sekös oli ärsyttävää. Kiertomekanismi myös väsyi ajan mittaan ja sauvat alkoivat lyhetä pikkuhiljaa kävelyretken aikana tai romahtivat yhtäkkisesti aivan liian lyhyiksi ja kerran jopa saivat minut kaatumaan. Silloin ne sauvat saivatkin kyytiä. Nykyiset tällä tekniikalla toimivat sauvat ovat varmasti parempia ja kehittyneempiä kuin ne aataminaikuiseni. Toiset sauvani olivat määrämittaiset, lähinnä tasaisessa maastossa käytettävät vakiosauvat.

Nyt päätin hankkia sauvat, joiden osat eivät mene sisäkkäin vaan taittuvat toistensa viereen. Sitä sanotaan ainakin valitsemallani merkillä Z-Pole-pakkausteknologiaksi ja se kuvaakin sauvojen mekanismia hyvin. Koska olin niin tyytyväinen Partioaitassa saamaani kenkienvalinta-apuun, päätin hankkia sauvat samasta paikasta, enkä tilata niitä netistä. Halusin päästä kokeilemaan sauvoja ennen ostopäätöstä. Tärkeä ominaisuus sauvoissa oli se, että ne veisivät pakattuina mahdollisimman pienen tilan ja mahtuisivat tarvittaessa rinkkani sisälle tai ainakin rinkan kylkeen kätevästi.

Black Diamond-merkkiset sauvat ovat nyt tuossa ihmeteltävinä. Ne ovat ihmeen kevyet, mutta tukevat ja niiden kokoontaittaminen ja aukaiseminen käy aivan hetkessä. Rannekkeet ovat paljon kevyemmät, kuin aikaisemmissa sauvoissani, enää hansikkaan muotoa tavoittelevat rannekkeet eivät näköjään olekaan paras ratkaisu. Sauvat maksavat 129 euroa, joten se on kenkien jälkeen toiseksi kallein yksittäinen hankintani reppuni oltua niin hyvässä tarjouksessa.

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Chris Jansonin kappaletta Buy Me A Boat. Harva countrykappale on niin ärsyttävä kuin tämä, joten se tulee ehdottomasti esitellä mahdollisimman monille.

Sauvoilla vai ilman?

Olen päässyt jo yli 10 vuotta sitten nolostuksesta ulkoiluttaa kävelysauvoja, taidanpa vähän osata tekniikkaakin. Ainakaan en sohi sauvoilla miten sattuu, eivätkä ne ole liian pitkät minulle. Nyt en ole käyttänyt sauvoja, sillä työmatkareitilläni on sekä hiekkaosuutta, että asvalttia. En tykkää koputella piikeillä asvaltilla, enkä vaihdella edestakaisin tossujen ja piikkien välillä. Viime yönä lumi tuli maahan täällä Keski-Suomessa, joten piikit kävisivät koko matkaan. Liukkailla keleillä sauvoista on sekin hyöty, että ne hieman auttavat pystyssä pysymistä. Ajattelinkin ottaa seuraavalle työmatkalle sauvat käyttöön, mikäli lumi kestää maassa. 

YLEn Löytöretki-sarjassa suomalaisryhmällä oli mukanaan kokoontaitettavat sauvat ja muutama heistä näytti käyttävän sauvoja hyvin uskollisesti, toiset taas satunnaisemmin. Voin kyllä kuvitella, että sauvojen kilke voi niihin tottumattomia ärsyttää, jos sattuu kulkemaan samaa tahtia kilkuttelijoiden kanssa. Koska caminoon liittyy myös runsaasti alamäkeen kulkemista, alan kallistua sauvojen kannalle. Minulla on tavalliset teleskooppisauvat kotona käytössä, mutta ehkä caminolle hankin sitten kokoontaittuvan mallin. Mukaan tulisi myös varatossuja. 

Jos CampaCaminoon eksyy joku jo caminon kulkenut, kuulisin mielelläni mielipiteitä ja kokemuksia sauvojen käytöstä pitkällä matkalla. Unohtaakohan ne joka toiselle tauolle?