Hankintoja edessä ja takana

Viime viikon suuri (koon 45) kävelyaiheinen hankinta olivat Meindlit Antille. Hän ei kutsune niitä Meikuikseen kuten minä omiani. Luotettava Partioaitta oli ostopaikkana taaskin. Ensin uusi onnellinen omistaja istui pari iltaa sohvalla kengät jalassaan ja käveli joustavin askelin ympäri taloa, muttei mennyt vielä ulos. Sitten minä sain kunnian rasvata kengät ensimmäistä kertaa ja kylläpä minä rasvasinkin. Onneksi nahkabalsami tuoksuukin niin hyvälle ja hoitaa samalla kuivat kädet, ettei minua todellakaan tarvinnut tähän toimeen pakottaa. Eilen Antti nauhoittikin kengät jo, juuri siten kuin pitääkin, symmetrisesti, siten kuin minä en osaa. Nyt kengillä voisi mennä jo uloskin, jos vain raskisi. Vanhat vaelluskengät, mitähän merkkiä ne olivatkaan, päätyvät roskikseen ennen seuraavaa tyhjennystä. 

Tulossa on toinen tärkeä hankinta, jota varten on jo selattu verkkosivuja ja mietitty ominaisuuksia. Kyseessä on tietysti rinkka. Minunkin tekisi mieleni hankkia pienempi rinkka, mutta oikeasti en kyllä tarvitse toista, sillä Deuterini on aivan loistava ja vielä kivan värinenkin. Ensi viikon Keski-Euroopan reissulla päässemme retkeilyalan liikkeisiin ja matkalaukuissa on tyhjän rinkan verran tilaa. Jos sopiva tarjous tai muuten vastustamaton tilaisuus tulee vastaan, niin hankimme Antillekin kantolaitteen. Ei Antin kantamiseen, vaan hänelle tavaroittensa kantamiseen. Minulla on nyt paljon enemmän tietoa aiheesta verrattuna siihen tilanteeseen, kun ostin oman rinkkani. Onneksi minulla kävi tuuri ja kohdalle osui niin hyvä vekotin täysin ummikkona.

Muuten meillä on jo paljon erilaista vaellustavaraa, monta sellaista, jota minä en päässyt kevään sadekeleissä kokeilemaankaan, istuinalustoja ja retkievästelyvälineitä. Kummallakin on säärystimet ja credencialit, on opasta ja on karttakirjasta. Ajankohta on täysin auki vielä, mutta minä toivon joko alkukesää tai syksyä, sillä vaikka niin paljon marisinkin sateista, niin kyllä minulle viileämpi sää on paras. Antille ei voisi olla liian lämmintä. 

Päivän kävelycountryksi suositten yhtä soittolistani uutuutta Justin Mooren veisua You Look Like I Need A Drink. Kuulostaa pahaenteiseltä. 

The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset loppuraportti

Cecile istui Siskon huoneen ikkunalla ja katseli Friaryn pihapiiriä. Typerät lampaat laidunsivat tyytyväisinä aidatulla alueellaan, niitä ei edes kiinnostanut lähteä kauemmas. Ne eivät koskaan pääsisi edes tarkkailijoiksi pelireiteille.  Cecile oli yrittänyt edellisillan neuvotteluissa saada vielä lupaa lähteä Campiksen ja Siskon perään. Miguel oli taipumaton, kissan osuus pelissä oli ohitse. Se voisi tarkistaa kaksikon kunnon, kun nämä palaisivat. Hieman nyrpeänä se käpertyi takaisin koriinsa, jossa sen oli tarkoituskin nukkua, mutta harvoin viitsi.

Alun lupaavuus oli aiheuttanut muutamia nopeita muutoksia betapelin kulkuun. 30 % reittimerkeistä oli poistettu tai muutettu, polkuja oli häivytetty, portteja lukittu tai lukkoja ruostutettu. Laiduntavia eläimiä ei saatu lisää niin nopealla aikataululla, eikä myöskään lampaita vaihdettua sonneihin. Siihen olisi pitänyt hakea lupaa turvallisuusosastolta. Käsittelyajat olivat siellä mitä olivat, vastaus oli usein vain mañana, mañana. Toisaalta turvallisuusasioissa maltti oli valttia, se Miguelinkin oli pakko myöntää ja toisinaan hänen impulsiivisuutensa oli saattaa hänet pulaan. Ja akuutimmin pelihahmot.

Eräs seikka, joka yksi tiimin englantilaisjäsenistä toi pöydälle olivat sähköpaimenet. Hän kysyi, olivatko Campis ja Sisko maalaisnaisia, tunsivatko he nämä vekkulit vekottimet. Campis nyt oli aika ehta emäntä, asui ainakin Barcelonasta katsottuna kaukana kaikesta sivistyksestä ja Siskolla oli etulyöntiasema maalaisasioihin Friaryssä viettämänsä ajan vuoksi. Virtaa lisättiin koeluontoisesti eräälle osuudelle ja se olikin hauskaa katsottavaa. Sisko otti pikalatauksen suoraan niskaansa ja voi sitä huutoa, ilmeisesti suomeksi. Campis kehtasi nauraa, vaikka sohelsikin kyllä langan Siskon niskasta ja tuuppasi tätä ylämäkeen kauas langan alitse. Itse hän ryömi matalana langan alitse ja älysi ottaa repun pois selästään ennen estettä. Se oli sanottava, että pikalataus toimi, Sisko meni jyrkkää ylämäkeä niin reipasta tahtia, ettei caminolla koskaan. Tiimi laittoi muistiin pikalatausmahdollisuuden Espanjan reiteillekin. Muutama latausasema Pyreneille voisi olla hyvä idea.

Uusi avattava latauspistemalli koekäytössä

Majoitukset kaksikko oli saanut tehdä mielensä mukaan, tosin täyttöastetta oli väliaikaisesti varausten tekemisen ajaksi nostettu vaikeusasteen nostamisen nimissä. Tiimi oli ollut varma, etteivät fröökynät menisi youth hostelleihin, vaikka niissä ei olekaan varsinaista nuoruuden vaatimusta (mitä kaksikko ei millään mittarilla täyttäisikään). Caminolla he lipesivät jo alkuvaiheessa yksityismajoituksiin ja jopa hotelleihin, mikä oli kyllä aiheuttanut melkoista etsiväntyötä. Niin salakavalasti he katosivat aivan kunnollisten albeguitten lähellä ja löytyivät vällyjen ja valkoisten lakanoitten välistä vähän ennen päivällisaikaa.

Tällä kertaa Sisko oli ollut puikoissa majoitusasioissa ja keinotekoisen fully booked-tilanteen vuoksi hän oli varannut muutamia airbnb-paikkoja. Ensimmäisessä paikassa koeteltiin Campiksen krumeluurinsietoa lähes kipurajoille. Tuo kaiken sievän, kukikkaan ja vaaleanpunaisen käänteisystävä oli tuntenut pientä kihelmöintiä polvitaipeissaan, mikä oli tavallinen oire liiasta söpöydestä. Pieneksi vihjeeksi pelistä talon emäntä laitettiin puhumaan pehmoisia Francosta ja huumorinaisena tämä sanoi espanjalaisten olevan niin laiskoja, että heitä pitikin aina hieman potkia persuuksille. Se meni Miguelin mielestä jo liian pitkälle ja tuon paikan päälle vedettiin ruksi mahdollisena myöhempien pelien majoituspaikkana. Sisko ja Campis vilkaisivat toisiaan ja kumpikin tunsi saman, hieman kummallisen ailahduksen kuin Cecilen lähtiessä kotimatkalle Erakon majan läheltä.

Pilsdonissa Campis oli kokenut persoonakohtaisen minicaminohetkensä, eli menettänyt ruokahalunsa, mutta sitä Espanjassa katsottiin vain hyvällä. Eivät ymmärtäneet kuinka Sisko oli saanut syötyä sen näköistä ruokaa. Korvaukseksi hänen urheudestaan oli cooked breakfastin päivää spontaanisti vaihdettu tavallisesta torstaista keskiviikkoon. Vakioasukkaat vilkuilivat toisiaan kummastuneina, mutta lapioivat kyllä mielellään suuhunsa paistipottuja ja makkaroita vääränäkin päivänä. Kuiskivat kyllä hieman toisilleen, että mikä päivä nyt oikein onkaan. Tilan uusi tarkkailukoira oli juuri saapunut, se oli osa uudelleen viritettävää koiraryhmää, tällä kertaa koulutus aloitettiin aivan pennusta. Vanhat koirat eivät millään opi uusia temppuja, se oli eläinosaston pomon myönnettävä. Minn-niminen pentu oli oikein lupaava, mutta kaksikko ei päässyt sitä enempiä näkemään. He olivat siihen nähden karanteenissa, ettei pentu leimautuisi väärällä tapaa.

Barcelonassa kohoteltiin kulmia kaksikon maksamille majoitushinnoille, etenkin Monkton Wyldin vegeateria ja yläkerran vessa eivät täyttäneet vaativien espanjalaisten standardeja. Mutta omatpa olivat puntansa, tai siis eivät enää olleet, vaan punnat vilistivät sukkelaan luottokortilta yhteisön tilille. Kahvipöydässä päiviteltiin, miten hyvin Espanjassa nukkuisi, söisi ja joisi kylmää punaviiniä noilla hinnoilla, brexit tai no brexit.

Miguel oli tyytyväinen siihen, miten pelihahmot ymmärsivät jo ennen puoltaväliä, että heidän oli syytä lukea karttaa. Hän piti itsensä kurissa, eikä vaihtanut karttaa lennosta väärään, vaan antoi heidän opetella oikealla kartalla. Puhelinverkon hän käänsi lähes nollille, ettei googlepaikannus toiminut kuin satunnaisesti. Oppisivat nopeammin, hän ajatteli. Välillä tuntui kyllä kamalalta katsoa kuinka kaksikko ei lainkaan huomioinut risteystä ja melkein esille laitettuja merkkilätkän puolikkaita kaatuneessa tolpassa, vaan tallusti rupatellen 45° väärään suuntaan ainakin tunnin ennen kuin alkoi ihmetellä, että missähän se suurempi tie tuleekaan vastaan. Caminotyylinen nuolten seuraaminen ei kertakaikkiaan passaa Dorsetiin, sen kaksikko oppi tehtyään 8 mailin matkasta melkein kaksinkertaisen.

Erään maissipellon läpäisemiseen Miguel oli erittäin tyytyväinen. Naiset eivät epäröineet kymmentäkään minuuttia sukeltaa itseään korkeamman kasvuston sekaan ja Campiskin pysyi kohtuudella perässä, kun Sisko suunnisti. Puhua hän ei uskaltanut ennen kuin pellon toisella laidalla, sillä hänen äänensä olisi varmasti värissyt. Mittakaavapöydästä kyseltiin, että levitetäänkö peltoa hieman, kun näyttää sujuvan noin hyvin, mutta Miguelin mielestä oletuskoko riitti hyvin.

Ravinnon suhteen kaksikko siirtyi nesteytykseen panostamiseen melko nopeasti, mikä oli odotettavissakin. Tiimi heitti iloiset yläfemmat, kun Campis nähtiin ensimmäisen kerran kysyvän, että olikohan sitä vettä vielä siellä pullossa. Caminolla oli oltu siinä käsityksessä, ettei vesi kuulu tämän suomalaisen juomavalikoimiin ollenkaan, taisi juoda viiden viikon kävelyllä 1,3 litraa vettä. Sisko osoittautui taitavaksi oluiden valitsijaksi, oli tiitteränä tiskillä maistelemassa ja valitsemassa most localia. Pimm'sin kulutus nousi hetkellisesti, kun kaksikko saapui rannikolle. Samaan aikaan heiltä katosi into kävellä.

Tässä kohtaa Miguel oli armollinen. Hän päätti, että lorvikoon nyt kaksi viimeistä päivää. Hän arvosti sitä, ettei kaksikko lähtenyt toikkaroimaan suljetuille rantajyrkänteille. Siinä hän oli ollut oikeassa, että edes auttava kielitaito on oltava kieltokylttien ymmärtämiseksi. Hetken hän oli ajatellut laittaa kyltit myös suomeksi, mutta se olisi ollut liian epäilyttävää. Varalta hän laittoi kadulle naishenkilön artikuloimaan erittäin selkeästi, että polku on suljettu, ymmärrättehän, suljettu. Myös bussissa kummallekin vieressä istuva miesmatkustaja kertoi tilanteesta, etteivät he paluumatkallakaan eksyisi vaarallisille osuuksille. Näillä kahdella kun oli taipumus ajatella, ettei solekukävellä.

Parissa päivässä hämmästyttävän nopeasti laiskistunut kaksikko sitten vietti rantaelämää Lyme Regisissä ja Weymouthissa, nukkui valkoisten lakanoitten välissä ja teki pieniä kävelyretkiä jättäen Meindlit ja rinkat majapaikkaan. Se hankaloitti hieman heidän seuraamistaan, sillä jäljityssirut olivat kummankin rinkoissa ja he liikkuivat myös paikallisbusseilla.

Campiksen puolison tiedettiin saapuvan Weymouthiin sunnuntaina, joten sieltä ainakin kaksikon blondi löytyisi hyvissä ajoin, reppu selässä varmasti kaksi tuntia etuajassa. Näin kävikin. Miguel ei voinut vastustaa kiusausta hieman sörkkiä miehen ajomatkaa Lontoosta rannikolle, hidastaa aikaa 30%:lla ja pistää vähän lisää tietöitä. Hänestä oli hauska katsoa kuinka usein tunnissa Campis tarkistaisi oliko tullut viestiä, oliko puhelimen soittoääni kovimmalla ja värinähälytys päällä. Hän ehti laskea ainakin 48 tarkistusta viimeisimmän tunnin aikana ja toivoi pääsevänsä sataan ennen kuin vuokra-auto saapuisi Palm Courtin pihalle.

Paluu Friaryyn oli ilmoitettu Cecilelle hyvissä ajoin. Se jätti kuittaamatta viestin, sen verran sitä kyrsi vieläkin. Olive oli kyllä lohdutellut, että niin kävi usein ensimmäisellä suurella keikalla, mutta harmitus ei ottanut laantuakseen. Paluuhetken lähestyessä se kuitenkin nousi Siskon tyynyltä, ravisteli itseään kunnolla, ettei turkissa olisi turhia irtokarvoja ja pujahti pihalle. Sillä oli mukanaan sähköinen kaavake, joka piti täyttää Barcelonan tiimiä varten, heillä olisi päätöskokous heti raportin saatuaan. Kaavakkeessa kysyttiin muun muassa ulkoista habitusta, kävelyn vakautta, vaatteiden kuntoa, hiusten puhtaustasoa ja sitä, ottaisiko kaksikko ensin tarjottua teetä vai viiniä. Myöhemmin Cecilen täytyisi vielä tarkistaa Siskon jalat rakkotilanteen osalta, Campis pääsisi siitä livahtamaan. Pari seuraavaa vuorokautta se seurailisi Siskon polvien narinaa ja mittaisi yöunen pituutta.

Aluksi Cecile katseli Siskoa, Campista ja tämän amerikkalaisehkolla aksentilla puhuvaa miestä hieman kauempaa. Se tunsi sääliä miestä kohtaan, miten ihmeessä tämä oli saanut riesakseen naisen, joka halusi kävellä rinkka selässään pitkin maita ja mantuja? No, ristinsä kullakin, se ajatteli. Se ei päässyt katsomaan kuinka ahnaasti naiset söivät tarjottua lounasta, sillä se keittiön oven metalliverho ei houkuttanut syöksymään sisään. Sitä paitsi se veljistä, joka Cecilen oli noutanut kotiin edellisenä maanantaina, ei kuulunut kissan suosikkeihin ja häntä oli viisainta vältellä, tunne oli ilmeisen molemminpuolinen.

Sisko esitteli tunnollisesti Friaryn Campiksen miehelle ja siinä vaiheessa Cecile siirtyi hieman lähemmäs. Takapihan kasvihuoneilla se hiipi aivan viereen ja teki silmämääräisiä havaintoja. Ei mitään erityisiä vaivoja, kumpikaan ei ontunut, eikä ähkinyt poimiessaan luumun puusta. Ilmeisesti olivat sittenkin pärjänneet aivan hyvin. Cecile oli laiminlyönyt liveseurannan täysin, sillä se oli ollut varma, ettei pelistä tulisi yhtään mitään ilman sen panosta. Nyrpeissään se kuunteli, miten kaksikko puhui muka ystävälliseen sävyyn. "Oi voi, tuossa se Cecile on, onkohan se vielä vihainen?" Haistakaa huilu, se ajatteli ja meni menojaan.

Sunnuntain iltakokous Barcelonassa oli lyhyt. Betapeli oli osoittautunut menestykseksi. Peliin valittu kaksikko oli onnistunut mukavasti, oli ratkonut muutamia pulmatilanteita, mokaillut tarpeeksi (hupi oli aina ollut osa Pelin viehätystä), saanut vinkkejä ja ailahduksia pelistä niitä kuitenkaan paremmin tajuamatta. Jatkossakin Englantia voisi käyttää hyvin alustana, mahdollisesti Coast to Coast-reittiä ja todellisia pitkänmatkan taapertajia voisi tuuppia South West Coast Pathille. Siinä reitissä olisi se etu, että se sopisi niillekin joilla suuntavaisto oli vähän huonompi, kunhan piti meren aina vasemmalla puolellaan, ei voinut eksyä. Pubiverkostoa joutuisi todennäköisesti hieman vahvistamaan ja aukioloja pidentämään. Café con leche täytyisi ehdottomasti saada listalle, sekä tarjoillun punaviinin lämpötilaa laskea asiallisiin lukemiin.

Kokous päätettiin hyvissä tunnelmissa. Pelattu kaksikko oli päästetty vapaaksi ja Cecilen palkkio tilitetty. Tescon kuormuri pyörähtäisi taas Friaryn pihassa alkuviikosta ja toisi sen lempiruokaa useita laatikoita. Luvattu bonus jäi kyllä saamatta, mutta kaikkihan sen tietävät, tulos tai ulos. Sisko luiskahtaisi Friary-arkeensa heti seuraavana päivänä, hänen luulemansa vapaapäivä oli viimekällinä vaihdettu työpäivään. Campis ja miehensä ajoivat väärää puolta tietä kohti itää ja The Epic Way Spinoff- Lost in Dorset päätettiin viimeiseen enterin painallukseen.

Kun Miguel saapui kotiin, tahtoi Michelle heti tietää mikä oli Lost in Dorsetin kohtalo. Menisikö se vielä jatkokehittelyyn, vai pääsikö heti myyntiin. Ja ennen kaikkea, miten kaksikko oli ottanut Englannin märät kelit, kuinka he selvisivät kylmästä säästä nyt, kun heillä piti olla kokemusta caminon mättösateista? Miguelia kylmäsi. Se se oli, sää! Koko ajan  hänellä oli ollut mielessä, että jotain oli unohtunut. Hänen oli pakko tunnustaa, ettei hän ollut muistanut koko aikana koskea sääpaneeliin kertaakaan ja naisilla aurinko oli paistaa posottanut koko viikon ajan täydeltä terältä. Hän oli varma, että Michelle olisi vihainen ja tämän olisi pakko raportoida eteenpäin. Peliä tuskin voisi päästää myyntiin, mikäli säitä ei olisi lainkaan simuloitu.

Kumma kyllä Michelle vain kohautti olkapäitään, virheitä sattuu. Ei se ole niin nokonuukaa, kyllä sitä ehtii testata vielä myöhemminkin. Ei silti mainosteta tätä missään. Ollaan kuin ei oltaisikaan. Miguel katsoi kihlattuaan hieman kummissaan, mutta kyllä se hänelle passaisi päästä pälkähästä.

Vielä ennen nukahtamista Michelle kysäisi, että mitä Miguel oli istuttanut Campiksen ja Siskon päihin. Siskolla oli keskivahvat defenssit päällä, mutta Campiksen päässä muhi Camino Portugues. Cecile oli onnistunut viimeisessä tehtävässään. Se oli ehtinyt kiehnätä sen verran Campiksen miehen jaloissa, että tartunta oli varma. Mies oli joitakin viikkoja myöhemmin tuntenut olonsa jotenkin omituiseksi (kylmiä väreitä ja ikäänkuin nousevaa flunssaa) ja lupautunut mukaan Campiksen toiselle caminolle.

Niinpä Cecile pääsisi vielä remmiin mukaan, muttei sille kerrottaisi ihan vielä. Olive oli lopullisesti jäämässä eläkkeelle, sen muisti alkoi pettää ja se nukahteli minne sattui ja Cecile saisi sen paikan UK-organisaatiossa. Sen vain oli syytä ottaa opikseen betapelin kömmähdyksestään.

Onpa taas tylsää!

Muut The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset -tarinan osat ovat luettavissa täältä (osa 1) ja täältä (osa 2). sekä keväiset  Camino - The Epic Wayn  osat täältä (osa 1) ja täältä (osa 2). Postaukset on koottu myös CampaCaminon yläreunan uudelle The Epic Way-välilehdelle.

Olivea niin väsyttää

Nyt ei voi enää perua, eihän?

Tänään sain paketin Camino Forumin Ivarilta. Nyt asia on täysin lukkoonlyöty, enää ei voi millään perua. Kun on opaskirja ja on credencialit, on uusi pinssikin, niin lähdettävähän se on! Ensi viikolla tulee vielä karttakirja. Enää pitää odottaa ensi vuoteen.

Päivän kävelymusiikiksi suosittelen lämpimästi Keith Urbanin kappaletta Blue Ain't Your Color. Hänen naamansa on hieman epätoivoisen näköinen tuossa videon aloituskuvassa, mutta kyllä se siitä!

Kaksi vuotta CampaCaminoa

Tasan kaksi vuotta sitten aloitin tämän blogin, siinä vaiheessa olin päättänyt, että kävelisin vuonna 2016 caminon. Silloin en vielä uskaltanut olla varma, että todellakin tekisin sen, että hurahtaisin kävelemiseen niin, että siitä muodostuu pysyvä osa minua. Olen aloittanut lukemattomia asioita elämässäni ja jättänyt melkein yhtä monta asiaa kesken. Tätä en jättänyt, camino toteutui huhtikuussa ja vieläpä sillä tarkkuudella, että olin perillä Santiago de Compostelassa syntymäpäivänäni, kuten olin haaveillut. Vielä kun saisi tämän päättäväisyyden siirrettyä joihinkin muihinkin elämäni osa-alueisiin.

Tasan puoli vuotta sitten kirjoittelin ensimmäisen caminopäivän postausta. Alkoi matka, joka jatkuu edelleen. Ei mene päivääkään, ettenkö ajattelisi caminoa. Näen siitä erilaisia unia joka viikko ja vilkuilen Camino Forumia ainakin jokaviikkoisen koosteen kolahdettua campamailiin. Kun joku tuttu lähtee caminolle, ajattelen heitä päivittäin ja janoan kuulla heidän matkansa edistymisestä. Olen jopa ajatellut liittyä Facebookiin, mikä on kyllä melkoinen takinkäännös. Siellä ilmeisesti olisi monenlaista caminoryhmää ja mistäpä muusta caminon taapertanut haluaakaan puhua jatkuvasti kuin tiestä.

Nyt puoli vuotta caminon jälkeen olen jo täysin tottunut ajatukseen, että lähden uudelleen. Kesti noin päästä toukokuussa Suomeen, että olin jo antautunut ajatukselle lähteä ehkä joskus vielä jollekin reitille ja nyt jo tiedän, että minun on päästävä Camino Francesille uudelleen. Siihen voi mennä useampi vuosi, että saan niin paljon vapaata kasaan, mutta aivan varmasti lähden sinne uudelleen, mikäli terveyttä riittää. Mikään muu ei minua estä. Nythän tiedän, ettei soleku kävellä!

Jokunen aika sitten tapahtui lähes ihmeeseen verrattava asia. Olin aikaisemmin toivonut saavani Antista kävelykumppanin, mutta hän vannoutuneena pyöräilijänä ei nähnyt mitään mielenkiintoa pitkän matkan kulkemiseen kävellen. Olin kyllä kertonut alivaltiosihteerityyliin lajin eduista ja hyödyistä, mutta hän pysyi taipumattomana. Kunnes sitten muutti mielensä. 

Nyt meillä on sopimus lähteä kävelemään ensi vuonna noin kaksiviikkoinen matka. Ensin ajattelimme hyvin suurella kiinnostuksella Coast to Coast-reittiä Englannissa. Se olisi sopiva kahden viikon matka, 192 mailia upeissa maisemissa. Toiseksi tulimme ajatelleeksi Portugalia, jossa kävimme keväällä caminoni päätteeksi, näimme reppuselkäisiä peregrinoja Camino Portuguesilla. Portosta Santiago de Compostelaan kestäisi kävellä noin kaksi viikkoa sekin. Nyt pitää nopeasti hankkia hänelle Meindlit ja rinkka, mahdollisimman hienot tietty. Sitten olisi mahdotonta enää perua, eikö olisikin?

Päivän kävelycountryksi ehdotan Dan + Shayn kappaletta From The Ground Up

Nyt taas jännitys nousee!

Lentolippu on hankittuna, uudet kengät ovat tuossa vieressä lattialla, villasukkiakin on hankittu! Elokuun alussa lennän sisareni luokse Englantiin ja kävelemme viikon matkan Friarysta  rannikolle Lyme Regisiin. 

Hanwagin kengät tuntuvat todella hyviltä ja kevyiltä, en ole pitänyt niitä vielä kuin sisällä, mm. kokatessani. En usko, että ne vaativat niin suurta sisäänajoa, kuin nahkaiset Meindlit. Huomenna viimein pääsen kokeilemaan kenkiä, en toivo sadetta muista syistä, mutta olisi hyvä kokeilla kenkiä kyllä märällä kelilläkin. Englannissa voi nimittäin sataa!

Ostin Tallinnasta uusia sukkia, jotka tuntuvat oikein hyviltä nekin. Kolme paria 9 eurolla, joten ei voi kauheasti valittaa, jos ne ovatkin susia jo syntyessään. Kokeilen niitä heti pikimmiten ja pesen myös, että näen mitä niille tapahtuu pyykissä. Sain myös hankittua lisää jo caminolla kehumiani sadehousuja uuden parin itselleni varalle ja sisarelleni samanlaiset. Housut ovat Gelert-merkkiset. Katselin eilen firman sivuja ja intouduin tilaamaan vähän lisää sen merkin tuotteita Englannista, paitoja ja housut. Ne toivon mukaan tulevan ensi viikon lopulla, ehdin testailla niitäkin. 

Päivän kävelymusiikiksi suosittelen teille lämpimästi Blake Sheltonin biisiä Came Here to Forget.

Aftercamino päättyi ja kävelyretken valmistelu alkoi

Elpyminen caminosta eli aftercamino vei joitakin viikkoja, vaikkei sitä heti huomannut edes tapahtuvan. En edes huomannut sen olevan tarpeen, mutta kyllä se oli. Monenlaista tapahtui niin elimistössä (inhoan sanaa kroppa, enkä keksinyt nyt parempaa sanaakaan, ruumista en oikein tahdo elävästä ihmisestä puhuttaessa käyttää myöskään, vaihdan sanan jos älyän mikä olisi sopivampi) kuin henkisellä puolellakin, kun jokapäiväinen caminolla käveleminen loppui. 

Aluksi unielämä alkoi muuttua. Ensin kaikissa unissa tein mitä teinkin, mutta siinä sivussa kävelin. Sama kuin aktiivisen marjastuspäivän jälkeisenä yönä tekee unissaan mitä moninaisempia juttuja, mutta toisella kädellä kumminkin poimii marjoja. Sitten käveleminen jäi unista pois ja aloin nähdä minuksi tavallisia hauskoja unia ilman  sivutaaperrusta. Myös unentarve ajallisesti alkoi vähetä tavalliseen määrääni, aloin jälleen herätä aikaisin aamulla.

Ruokahalu palasi vähitellen ja nälkääkin tunnen välillä, jos ruokailuvälit venyvät pitkänpuoleisiksi. Mielitekoja on taas, mikä on ihan hyvä, kesä kun on täynnä kaikkea ihanaa syötävää. Nyt on vaikea enää uskoa, miten totaalisesti ruokahaluni katosi matkalla ja miten nopeasti se tapahtui. Ilmeisesti sillä ei ollut kuitenkaan caminolla jaksamisen kannalta mitään kamalia seuraamuksia. Luultavasti ne ihanat viileät kevätsäät (aika kultaa jne) vaikuttivat asiaan, helteessä etenkin juominen olisi paljon tärkeämpää.

Polvissani oli jonkun verran jäykkyyttä matkan jälkeen. Portugalin jäähdyttelyosuudella (oikeastaan lämmittelyosuudella, sillä siellä oli paljon Espanjaa lämpimämpää) lukuisten pitkien portaiden laskeutumisessa piti hieman kiemurrella. Niin kiertoliike kuin suoraan astuminenkin etenkin korkeissa askelmissa tuntui selvästi polvissa. Jonkun verran ne myös narisivat, mutta nyt se on jäänyt pois. Enpä tosin ole juuri katedraalien korkeita portaita tai vuoren rinteitä kiivennytkään viime viikkoina. 

En muistaakseni caminon aikana tai heti sen jälkeen sanonut kertaakaan, että ei ikinä enää. En muistaakseni ajatellutkaan sellaista. Mutta taisin ajatella, että ei pitkään aikaan. Ei tänä vuonna, ei nyt ainakaan tänä kesänä, herranen aika. 

Caminolle en ole lähdössä, mutta pienelle kävelymatkalle kuitenkin. Yksityiskohtia ei ole lyöty lukkoon vielä edes päivämäärien osalta, mutta noin kuukauden kuluttua pakkaan taas rinkkani ja lennän sisareni luokse Englantiin. Teemme siellä muutaman päivän kävelyretken. Retken pituus riippuu siitä, miten saamme aikataulumme sopimaan yhteen. Minullahan pitäisi olla aikaa aivan hulvattomasti käytettävissäni, mutta kyllä sitä kaikenlaisia reunaehtoja on kuitenkin huomioon otettavana.

Suuntana on maan eteläinen osa ja ainakin joitakin osuuksia Wessex Ridgeway Southista. Minua miellyttää erityisesti se, että reitti päättyy Lyme Regisiin, jossa viime vuonna kävin Kammenpyörittäjän ja Opiskelijan kanssa. Siellä on kaunis laituri, joka on tuttu kaunokirjallisista teoksista ja niihin pohjautuvista elokuvista ja tv-sarjoista. Viisastelevan sydämen päähenkilö Anne Elliott käveli laiturilla vesisateessa ja Ranskalaisen luutnantin naisenkin nähtiin siellä odottelevan rakastaan. 

Otin rinkkani jo esille, Kammenpyörittäjä  pesi sen perusteellisesti caminon jälkeen ja rinkka kuivui kaikessa rauhassa monta viikkoa. Siinä ei näy oikeastaan mitään käytön jälkiä, kaikki soljet ja remmit ovat kuin uudet, samoin vetoketjut toimivat hyvin ja kankaan väri on yhtä kirkas kuin ennen caminoa. Jatkuva auringonpaiste olisi voinut sitä haalistuttaa, mutta mitäpä me sellaisesta tiedämme. 

Mietin jo puolipäiväisesti mitä varusteita nyt otan mukaani, etenkin sitä miten vähän tavaroita pakkaan. Tähtään siihen, ettei rinkkani paina kuutta kiloa enempää. En ole kyllä ihan varma paljonko sen tyhjäpainokaan on. Täytyy punnita se heti tänään. Mieluiten juuri nyt, mutta muut vielä nukkuvat. Ehkä maltan odottaa enkä kolistele vielä.

Heti kun päätös kävelyretkestä oli tehty, kävely palasi uniini. Viime yön unessani näimme sisareni kanssa karhun hyvinkin läheltä, mutta olimme suuren sammaleisen kallionlohkareen päällä turvassa. Olin huolissani alapuolellamme kävelleestä nuoresta tytöstä, mutta hänkin pääsi turvaan. Harmittelin unessa sitä, etten saanut karhusta kuvaa. Miten kiva sellaisesta olisi laittaa kuva blogiin, mietin. 

 Tänä sunnuntaina suosittelen kävelymusiikiksi Luke Bryanin kappaletta Do I.

Sounds like a plan

En muuten tullut yhtään tönköksi eilisestä juoksukokeilusta. Ei ole pohkeet kipeät, eikä muutenkaan tunnu missään. En siis venyttelytkään ollenkaan eilen, vaikka kuinka tiedän, että se olisi hyvästä. Alan epäillä, että minussa on jotain eriskummallista, kun edes camino ei saa lihaksiani jumiin, eikä juokseminen eka kertaa vuosikymmeniin tunnu missään. Olisin toivonut jotain pientä jumitusta. Pöhköä. Ihan kuin se, että toivoin sadetta ja petyin, kun vain hieman ripotteli.

Eilen juttelimme sisareni kanssa iltasella ja meille alkoi muodostua pientä suunnitelman poikasta. Kesän aikana saatan matkustaa hänen luokseen Dorsetiin ja sen mukaan, miten paljon hän saa vapaata teemme muutaman päivän kävelyretken niissä kauniissa maisemissa, joita olen autoreissuilla jo päässyt vähän näkemäänkin.

Luulen, että piakkoin alkaa lentolippumetsästys ja varusteiden vilkuilu. Tämä kesä ei todellakaan ole ohitse!

Ehkä kävelemme tähän rantaan asti! Pakko katsoa Viisasteleva sydän pian!

Dierks Bentleyn neliosaisen musiikkivideo sarjan kolmannessa osassa tapahtuu seuraavaa:

Olisi jo sukatkin valmiina

Pian on kulunut kaksi kuukautta caminoni päättymisestä. Aika on mennyt todella nopeasti, olen puuhannut monenlaista, ollut niin blogitouhuissa kuin pienellä Skandimatkallakin. Kovin paljon en ole ehtinyt kävellä varsinaisesti, vain muutamia 10-12 kilometrin lenkkejä. Ensi viikolla Kammenpyörittäjän kesäloman ensimmäinen osuus päättyy ja aion alkaa taas kävellä enemmän. 

Olin melko varma heti caminon jälkeen, että tähän hommaan en kyllä ryhdy enää vapaaehtoisesti ja kukapa minua pakottaisikaan. En ainakaan menisi uudelleen kävelemään samaa reittiä! Mikä kumman järki siinäkin muka olisi? Kokeneemmat sanoivat, että odotapa vain. Löydät itsesi vielä ajattelemasta camino 2:sta, ehkä nopeammin kuin uskotkaan.

Niin on tainnut käydä. Olen saanut itseni kiinni useamman kerran jo siitä, että ajatukset harhailevat Camino Francesin suuntaan ja mietin miten paljon paremmin toisella kertaa tekisin. Kun joku muu suunnittelee caminoaan, tai on jo valmistaumassa siihen, tunnen suorastaan pientä kateutta. Etenkin ensikertalaisia kohtaan. Heillä kaikki on vielä edessä! Miksei minullakin? 

Vakavasti puhuen en ole lähiaikoina lähdössä uudelleen caminolle. En edes Norjaan, vaikka siellä kyllä pieni innostuksen pistos tuntui osuessani Trondheimin lähistöllä Pyhän Olavin Tien varteen ja näin yhden peregrinonkin puinen kävelysauva kädessään ja aivan liian suuri rinkka selässään. Ostin kirkon eteisestä reittiin liittyvän muistopinssin ja huokaisin. 

Joku voi luulla, että olen lopettanut countryn kuuntelemisen, mutta en todellakaan! Tänään ehdotan teille kuunneltavaksi Florida Georgia Linen kappaletta H.O.L.Y. 

No jo hellittää vähitellen

Caminon päättymisestä on vähän yli kaksi viikkoa ja nyt en enää kävele öitäni. En muutenkaan enää ajattele kävelemistä koko ajan. Tosin mietin miten saisin Kammenpyörittäjän suostumaan pieneen kävelyretkeen Englannissa tai Portugalissa ja Espanjassa.  Onko teillä hyviä suostutteluvinkkejä? Hän väitti, ettei voisi lähteä, koska hänellä ei ole rinkkaa. Aika pieni hidaste, vai mitä?

Postausaskartelua

Minulla on andorralaisen lehmän hermot, tylsäkin osuus kelpaa.

Tänään ole opiskellut monta juttua, muutaman sellaisenkin, jotka saivat miettimään mihin oikein olen pistämässä päätäni. Olen laskenut päiviä kalenterista ja räknännyt kilometrejä. Mutta pelko pois, caminon ovat kävelleet sadattuhannet, elleivät miljoonat ennen minua, joten ei se mahdotonta ole!

Aamusta aloin kartoittaa siirtymistä Englannista Ranskaan. Tiedustelut siskolleni ovat vetämässä siitä kuinka hänen aikataulunsa antavat myöten ja milloin meidän viimeistään pitäisi lähteä, että ehdimme synttärikseni perille Santiago de Compostelaan. Kahlasin juna- ja lentoyhtiöiden sivuja, virtuaalimatkustin kaikilla keksimilläni tavoilla ja lopulta päädyin ratkaisuun (joka siis odottaa vielä matkaseurani hyväksyntää). Toivottavasti se onnistuu ja saan liput hankittua piakkoin. 

Kävin myös sähköpostinvaihtoa siitä, millä pääsisimme viimeisen pätkän caminomme lähtöpaikkaan, St. Jean Pied De Portiin. Siinä sitä on paikalle nimi keksittynä, sille on varmaan annettava joku lempinimi, ei tuollaista muista kukaan ulkoa. Koska lähtömme tapahtuu pääsiäisen aikaan täytyy ottaa huomioon, että jotkut matkustusmuodot voivat olla pois pelistä. 

Näiden etulogististen suunnitelmien lisäksi askartelin blogiin jokaista kävelypäivää varten postausluonnoksen, jossa on aiotun etapin alku- ja loppupiste, sekä kuljetut ja jäljelläolevat kilometrit. Tulemme varmaankin välillä kävelemään enemmän tai vähemmän kuin opaskirjani reitissä on, joten korjaan tätä laskelmaa sitä mukaan matkan varrella. Nyt kun minulla on aikaa vaikka myymään alkaisi, voin laittaa luonnoksiin jo valmiiksi itselleni muistutukseksi mitä mielenkiintoista kullakin etapilla on, jos on. Osa matkasta on ymmärtääkseni aika tylsääkin tasankoa, jossa kissan bongaaminen käy nähtävyydestä. Mutta kuten olen kertonut, minua on vaikea pitkästyttää ja tylsyys on uusi kiinnostavuus. 

Puuhasteluni lomassa olen kuunnellut laadukasta roskacountrya, suosittelen 99 kappaleen listaltani kappaletta Home Alone Tonight, sen esittävät Luke Bryan ja Kelsie Fairchild. Sen puhutteleva lyriikka käsittelee niinkin yleismaailmallista aihetta kuin exän ärsyttäminen maksoi mitä maksoi. 

39 vuorokautta

40 olisi kuulostanut paremmalta, tai 50 vielä paremmalta. Mutta mennään nyt luvulla 39. Niin vähäksi on kutistunut päivien lukumäärä ennen vuorotteluvapaani alkua. Minulle on palkattu sijainen ja vuorotteluvapaasopimukseni on monena kopiona korvaushakemuspapereiden kanssa (ettei vain pääse hukkaantumaan). Korvausta en pääse hakemaan ennen kuin olen saanut palkkatodistuksen viimeisten vuorolisien mentyä maksuun. On pitänyt aivan läpsytellä poskia ja muistutella itselleen, vielä pitää olla tarkkana, ettei vaan sattuisi mitään. Lähinnä töissä, eikä muutenkaan kannata möhliä, sillä esimerkiksi nilkan murtaminen nyt olisi katastrofi.

Helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen minulla on noin 7 viikkoa aikaa valmistautua täyspäiväisesti tulevaan caminoon. Minut tuntien se tarkoittaa sitä, että 6 viikon ja kolmen päivän jälkeen aloitan miettiä, mitä sitä ottaisi mukaan. Lentolippu minun täytyy kyllä piakkoin hommata, ei toki Ranskaan, eikä nyt ainakaan Espanjaan, vaan Englantiin. 

Suunnitelmani on lentää maaliskuun puolivälin jälkeen sisareni luokse Englantiin, viilaamme siellä varusteemme lähtökuntoon ja jollain tapaa siirrymme sieltä eteläiseen Ranskaan kuun lopulla. Caminoon varaamme 30-36 päivää, jolloin päivittäiseksi kävelymatkaksi tulee 21-25 km. Pääsiäinen on ensivuonna juuri tuolloin maaliskuun loppupäivinä, se vaikuttanee hieman siirtymäsuunnitelmiimme. Perille Santiago de Compstelaan tähtäämme 2.5. Paluu Suomeen on vielä auki, se tarkentuu sen mukaan, miten Kammenpyörittäjä hankkiutuu minua vastaan ja kuinka kiire hänellä on palata töihin.

Syksy on kestänyt aivan kamalan kauan, vieläkin on syksyistä. Lunta on Keski-Suomessa nähty muutaman purskeen verran, onneksi en ole hiihtäjä tai laskettelija, heillä lienee hermot riekaleina, kun ei pääse harrastamaan. Syyskuun lopussa päivät pimenivät nopeasti ja työmatkakävely jäi taas taustalle, kun tavoitteeni kävellä 770 kilometriä tuli täyteen ja ylittyi jopa 6 kilometrillä. Matkan tallustaminen toiseen kertaan ennen caminoa jää haaveeksi. 

Kunhan pyhät ovat ohitse, paneudun jälkeen matkasuunnitelmiini ja saatanpa yllättää itseni tekemällä jonkunlaisen valmistelusuunnitelmankin harjoituskävelyineen, pakkauskokeiluineen ja rinkankantamisineen. Ei sitä tiedä, vaikka alkaisin käydä läpi sitä huhtikuussa ostamaani kielikurssiakin?

Kävelymusiikiksi suosittelen kappaletta Sangria, jonka esittää countryn perusjässikkä Blake Sheldon. En kyllä kamalasti pidä sangriasta, mutta liippaahan se Espanjaa melko liki.