Kohta neljä vuotta

Pian on melkein neljä vuotta siitä, kun aloin kävellä. Siis ihan kävelemällä kävellä, eikä vain siirtyä lyhyitä matkoja paikasta toiseen omin jaloin. Tuolloin 10.9.2014 olin niinkin rohkea, että kävelin töistä kotiin yövuoron jälkeen, tunsin itseni oikein sankariksi ja voittajaksi ja sen lisäksi jalkapohjani olivat tulessa. Työmatkani oli tuolloin hieman lyhyempi, sen aikaista reittiä ei pääse enää kulkemaan. Silloin matka oli noin 8,5 km, nyt se on noin 10 km. Siitä päivästä alkoi muotoutua ihan oikea suunnitelma kävellä camino. Päätin jo päivänkin, jona olisin perillä, sillä minulla on usein taipumus mennä perä edellä puuhun. 

Tuona syksynä päätin, että kun täytän 50, tulen perille Santiago de Compostelaan ja niin tulinkin. Tuona syksynä päätin, että pidän vuorotteluvapaata ja niin pidinkin. Olin yksi niitä onnekkaita, jotka ehtivät vielä saada 360 päivän mittaisen vapaan ja aloitin vapaani tammikuun lopulla 2016. 

Sitä ennen ehdin päättää, että lähden caminolle yksin, sillä Antti ei osoittanut kiinnostusta asiaan, hänestä kävely on tylsää, koska polkupyörä. Ihan hyvä perustelu, en voi väittää vastaan. Ehdin kyllä muuttaa mielenikin ja reilua vuotta ennen lähtöä olinkin sopinut lähteväni matkaan sisareni kanssa. Se oli hyvä päätös. 

Ennen vuorotteluvapaani alkua kävelin työmatkan lukemattomia kertoja, tai ei ehkä ihan lukemattomia, mutta niin monta kertaa, että 770 km tuli täyteen. Halusin taapertaa ainakin sen verran, kuin tulisin Espanjassakin kävelemään. Alun sankaruuden tunne ehti haihtua moneen kertaan ja tie tulla tutuksi. Kävelin vaihtelevan määrän viikossa, riippuen työvuoroista ja siitä kuinka kiire olisi työvuoron jälkeen. Kun päivät ensin lyhenivät syksyä ja talvea kohden, kävely hieman väheni lisääntyen sitten taas kevään koittaessa. Joinakin viikkoina kävelin 70 km ja olin siirtynyt sekalaisista huonoista lenkkareista oikeisiin vaelluskenkiin, rakkaisiin meikkuihini. 10 km ei ollut enää matka eikä mikään muuten kuin ajallisesti. Eihän se kauhean järkevää ajankäyttöä ollut, että työmatkoihin meni melkein 4 tuntia päivässä, mutta silti kävelin. Halusin saada mahdollisimman monta kilometriä alle ennen caminoa. 

meikut ja minä

Sitten tuli se camino, hieno matka ei vain Espanjaan, pyhiinvaellusreitille, vaan myös sisaruuteen ja omaan itseeni. Se matka ei ole päättynyt vieläkään, en soisi sen päättyvänkään. Olin skeptinen aikaisemmin jonkun sanoessa, että camino muuttaa ihmistä, mutta muutti se ainakin minua. Ei minusta tullut parasta ihmistä, eikä vikani sulaneet Mesetan mutaan, mutta tuli minusta vähän erilainen ihminen ja toivoakseni pikkuisen parempi. 

Ensimmäisen caminon jälkeen tuntui noin kaksi päivää, että tämä on tässä. Ei enää koskaan. Tämä on niin nähty. Sitten aloin jo miettiä miten saisin Antin suostumaan caminolle ja minne menisin seuraavaksi. Samana kesänä olin vielä sisareni kanssa jaloittelemassa Englannissa ja se oli toinen luku uudeksi elvytettyä sisaruuttamme, hieno kappale Dorsetin pusikoita ja Dinosaurusrannikkoa. 

vielä yksi mansikka

Antti saattoi jo jonain heikkona hetkenään luvata lähteä kanssani jonkunlaiselle kävelylle, sen seurauksena hänkin hankki kunnon vaelluskengät entisten oltua jo lähinnä kaatopaikkakamaa. Rinkan ostoon asti emme päässeet, tällä erää hän on tilassa denial, "en kai minä oikeasti ole luvannut". Hyväksyn senkin, koska caminonhan piti tehdä minusta ainakin pikkuisen parempi ihminen. 

En ole kevään 2016 jälkeen ollut caminolla kuin unissani ja haaveissani, mutta aion sinne vielä. Viimeistään ja todennäköisesti juuri keväällä 2021. Siihen on nyt aikaa noin 950 päivää. Se on hyvä aika harjoitella, eikö olekin? En ole muutenkaan kävellyt enempiä ellei lomareissujen pitkiä kaupunkipäiviä oteta lukuun. 

varuskuntapaikkakunnilla yleinen näky

Aloitin harjoittelun viime viikolla. Jälleen kerran laitoin meikut jalkaani ja työpaikan oven kiinni viime tiistaina kello 08.10. Sää oli ollut tuntia aikaisemmin todella sumuinen, tymä kuten meillä sanotaan. Sumu alkoi hälvetä ja maisemat palata paikalleen. Ilma oli noin 3-4 asteista, juuri sellaista kuin se oli aamuisin caminolla huhtikuussa 2016. Silloin olisin halunnut enemmän lämpöä, mutta nyt tiedän sellaisen sään sopivan minulle parhaiten. 

Laitoin Spotifysta caminocountryt soimaan. Soittolistani on paisunut moneen sataan kappaleeseen, jota aloitan kuunnella aina alusta, enkä yleensä ehdi noin kymmentä kappaletta pitemmälle. Nyt ehdin, sillä kävelin hieman tavallista pitempää reittiä kotiin, vähän eksyinkin. Ihan totta, tuolla matkalla en muistanutkaan enää, miten eräs metsäosuus menee, sillä polkuja risteilee sikin sokin ja olen kävellyt siellä viimeksi talvella ennen caminoa. Kävelin matkaa 2h 15 minuuttia, mikä on surkea aika, jos ajasta on kiinnostunut. Olin väsynyt ja nälkäinen ja sääkin oli lämmennyt niin paljon, että minulla oli kuuma. Mutta olin iloinen. Jalkani tottelevat minua, kenkäni toimivat, ajatukseni lensivät kävellessäni ja tyhjänpäiväistä countrya hyräillessäni. Varoin kyllä, ettei kukaan kuule, kuinka kuulokkeet päässä inisin olemattomin laulutaidoin. 

hyvät somehanskat Decathlonista

Tästä lähtien päivittelen taas CampaCaminoon kävelyjuttuja ja muita ajatuksiani. Lue jos jaksat. 

Päivän kävelycountryksi suosittelen tämän hetkistä suosikkikappalettani Drunk Girl, jonka esittää Chris Janson. Se ei ole kevyt eikä tyhjänpäiväinen, se on vakava. 

Eniten pidän olemisesta

Nyt se on alkanut, vapaani, vuorotteluni, karkumatkani työelämästä. Tämän vuoden alusta vuorotteluvapaan maksimipituus on 180 päivää, mutta minä ehdin saada 360 päiväisen, sillä vuorottelusopimukseni allekirjoitettiin viime vuoden puolella, jo syyskuussa ennen lakimuutoksia. Nämä kaksi ylimääräistä päivää ovat vapaapäiviä tänä viikonloppuna ja virallisesti olen vuorotteluvapaalla ensi maanantaista alkaen. 

Eilen minulla oli oikein esimiehen käsky olla puuttumatta mihinkään operatiiviseen (ettei vaan sattuis mitään) ja tottelin aivan täysin. Olin valmistellut yhteislounaan työkavereille ja olikin mukavaa syödä yhdessä ja viimeisen kerran vuoteen keittää kahvia (jota en itse juo) ja olla tutussa seurassa, jossa tietää olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Ja kuulla monta toivotusta siitä, että edessäni on hyvä ja kiinnostava vuosi. Takaisinkin toivottiin, ainakin leipää tai keittoa Kammenpyörittäjän mukana. Tilalleni palkatulle sijaiselle annettiin pikkujoulussamme keittokirja, Ranskalaisen keittiön salaisuudet (tai jotain sinnepäin) ja käsky alkaa siitä kokata etureunasta takakantta kohti. Onneksi tämä nuorimies ei siitä hätkähtänyt, oli jo aloittanut harjoittelun. 

Kammenpyörittäjä piti vuorotteluvapaan viitisen vuotta sitten. Siihen aikaan olimme vielä nelihenkinen perhe, kaksi teiniä kotosalla. Muistelen, etten ollut harmissani siitä, että toisen ei tarvitse aamulla nousta ja lähteä töihin, vaan voi kääntää kylkeä, kun minun on mentävä. Toivon, että nyt käy samoin. Minun tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että nyt olemme jo kaksin, eikä minulla ole samanlaisia perheeseen liittyviä velvollisuuksia kaiken aikaa, kuten Kammenpyörittäjällä oli omalla vapaallaan. Minun ei tarvitse huushollata lainkaan niin paljon, enkä ole siitä pahoillani, sillä kodinhengetärtä minusta ei taida koskaan tulla. 

Moni on kysynyt minulta sen suuren kysymyksen. Mitä nyt aion puuhata? Minulla on muutama lähiajan tavoite, kaksi suurta tavoitetta ja loput ajasta aion vain olla. Eniten pidän olemisesta. 

Ensimmäiseksi aion nukkua. Olen nukkunut huonosti viime aikoina, herään liian aikaisin ja olen väsynyt iltapäivisin ja sammun jo yhdeksään mennessä. Joululoman aikaan sain hilattua nukkumaanmenoa lähemmäs puoltayötä, ainakin kymmeneen asti ja sillä konstin sain nukuttua viiteen, joskus jopa kuuten asti. Nyt viimeiset työviikot nukuin huonommin kuin vuosiin. Lähiviikkojen tavoitteeni on nukahtaa aina, kun siihen on tilaisuus. Vaikka keskellä päivää. Sitten kun minua ei enää nukuta koko aikaa, yritän päästä tavallisempaan unirytmiin, jossa iltaisin voin tehdä muutakin kuin nuokkua tai katsoa unia. Tosin unet ovat ihania, en koskaan saa tarpeekseni hauskoista ja jännittävistä unistani.

Toinen lähiajan puuhani on valmistautua caminoon. Lähtöön on kaksi kuukautta ja varustelistassani on vielä aukkoja, enkä ole koepakannut, saati -kantanut rinkkaa vielä. Kun työt eivät ole nyt esteenä, ei sääkään saa olla, vaan minun on lähdettävä kävelemään päivittäin valoisaan aikaan, joka onkin jo mukavasti pidentynyt talvipäivän seisauksesta. 

Aion myös paneutua caminoon lukemalla siitä lisää, tutkimalla reittiä ja tekemällä valmiiksi postausrunkoja luonnoskansioon, jotta saan sitten matkan varralla tilannetiedotuksia CampaCaminoon. Tarkoitukseni on ottaa mukaan niin pieni tabletti kuin mahdollista ja päästessäni wifin piiriin päivittää blogia. Pelkästään puhelimen varassa en halua olla, mutta matkan varrella sen sitten näkee, kuinka paljon energiaa riittää blogille. Olisi se kuitenkin jonkunlainen lässähdys, jos ainoa anti caminosta olisi paluun jälkeinen ilmoitus, että tulipa käytyä.

Kolmanneksi aion mennä caminolle. Se on ensimmäinen suuri asia, jonka aion toteuttaa vuorotteluvapaallani. Se on oikeastaan syy, miksi hain vuorotteluvapaata. Lähden matkaan maaliskuun lopulla juuri ennen pääsiäistä. Paluuaikataulu on vielä avoin, se riippuu siitä, miten paljon vapaata Kammenpyörittäjä ottaa/saa tullakseen minua vastaan Santiago de Compostelaan. Kotiin palaan kuitenkin toukokuun alkupuolella ja silloin vapaatani on jäljellä vielä yli puolet.

Neljäntenä aion puuhata paljon toisen blogini, Campasimpukan parissa. Blogilla on toukokuussa 5-vuotissynttärit ja Giro d'Italian alkaessa alkaa myös Campasimpukan kuudes Italia-haaste. En välttämättä ehdi aivan merkkipäiväksi kotiin, mutta heti kun olen palannut, aion uppoutua italialaisen ruoan maailmaan Giron ajaksi. Saman teen kesällä Tour de Francen ajan ja syksyllä Vuelta Espanjan aikaan. Espanjalaisesta ruoasta minulla on siinä vaiheessa paljonkin kokemusta, tai ainakin kahviloiden sämpylöistä, sillä niitä caminon aikana syönen yhden jos toisenkin.

Ruokablogin merkeissä minulla on vapaani aikana mahdollisuus osallistua joihinkin tapahtumiin ja vastata kutsuihin myöntävästi, mikä töissä ollessa on usein mahdotonta. Monet blogeihin liittyvät mielenkiintoiset jutut tapahtuvat Helsingissä, enkä useinkaan ole päässyt niihin mukaan, vaikka olisin halunnutkin. Muuten minulla ei ole muuttuneita tavoitteita ruokablogin suhteen, en ole viemässä sitä kaupallisempaan suuntaan, tai muutenkaan tekemässä siitä enempää kuin rakasta harrastusta. Toivon mukaan pääsemme osallistumaan yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa blogaanimiitteihin, ehkä järjestämään sellaisen itsekin, kun tarvitsee sovitella vain toisen työvuoroja. 

Viidentenä tavoitteena minulla on toteuttaa vapaani loppupuolella jonkunlaista kotimme raivausta. Nyt kun pojat ovat muuttaneet vastikään pois kotoa, on talo välivaiheessa. Heidän entiset huoneensa ovat osaksi tyhjillään, mutta huolestuttavasti muuttumassa myös sekalaisen tavaran varastoiksi. Tarkoituksemme on tehdä toisesta huoneesta vierashuone ja toisesta jonkunlainen työhuone, jossa on vakiopaikka ruokakuvausta varten. Kodissamme on myös tuhansittain kirjoja, ne ovat vallanneet kaikki hyllyt ja liian paljon muita tasoja, joten kirjojen sortteeraaminen ja osittainen vähentäminen on aiheellista. 

Olen nyt varovaisen innostunut Marie Kondon KonMari-kirjasta, jonka luin ahmaisemalla viime viikolla. En ole vielä varma, kuinka rohkea olen toteuttamaan täyttä konmaria, mutta ihastuin kirjan ajatuksiin siitä, miten hankkimiaan tavaroita tulisi käyttää niitä kunnioittaen ja hankkiutua eroon niistä, joita ei sen enempää kunnioita kuin tarvitsekaan. Sulattelen konmari-ajatusta nyt kevään ajan ja toteutan siitä helpoimpia, pelkästään itseäni koskevia osia ja jatkan jo omaksumaani tapaa sanoa mielessäni kengilleni kiitos saapuessani kotiin. Samoin taittelen sukkani sievästi. 

Kaiken lopun ajan aion elää aivan tavallista elämää, reissata Kammenpyörittäjän kanssa, pitää yhteyksiä perheen nuorisoon, nauttia olemisesta ilman kiirettä ja stressiä, jota en nähtävästi tunnista ennen kuin siitä pääsee eroon edes määräajaksi. Olen varma, että vuosi menee todella nopeasti ja aivan liian pian on tammikuu 2017 ja minun täytyy ajatella töihinpaluuta, harjoittelua, tarkkaria, medikaalia ja vuorolistaa. Mutta sitä ennen on edessä monta kuukautta, viikkoa, päivää, tuntia, minuuttia ja sekuntia, jolloin olen VAPAA.