Jälkipuhetta siskon näppikseltä

Vieraskynä-postaus sisareltani Dorsetista:

Jälkipuhetta Wessex-kävelyn tiimoilta

Olin jo jonkun aikaa kehuskellut siskolleni, kuinka hienoja kävelyreittejä alkaa ihan Friaryn takapihalta. Kevään rasitukset olivat jo sulaneet, ainoastaan polvien tienoilta kuuluva narina aamuisin portaita alas astuessa muistutti niistä. Ajatus noin viikon mittaisesta haikista lähitienoilla alkoi houkuttaa. Tällä kertaa minun piti paneutua vähän enemmän valmisteluihin. Vaikka niitä ei ollut paljon, silti kaikki tahtoi venyä viimetinkaan. Elämä yhteisössä on täyttä eikä henkilökohtaista vapaata paljon ole. Aikatauluista sopiminen oli ensimmäinen haaste. Olisin mielelläni lähtenyt matkaan vasta syyskuun alkupuolella, kun säät ovat vielä suotuisat, mutta yleinen lomakausi on ohi ja majapaikoissa väljyyttä. Mutta juuri niihin aikoihin odotimme uutta joukkoa vapaaehtoisia saapuvaksi Friaryyn. Syyskuun alussa vahti vaihtuu, vuoden täällä asuneet nuoret – tai nuorehkot ainakin – vaihtavat maisemia ja puoli tusinaa tuoreita kasvoja astuu tilalle. Koko syyskuu menee kouluttaessa ihmisiä töihinsä ja yhteisön tavoille. Minun tehtäväni on järjestää keittiöhygieniakurssi ja opettaa ruoanlaittoa. Siispä ajankohdaksi valikoitui ns. fallow week elokuussa, jolloin meillä ei ole vieraita ja minun on helpompi jättää työkuviot hetkeksi.

Olin sunnuntaikävelyilläni nähnyt Wessex Ridgewayn opasteita ja miettinyt, mihin polku mahtaa päättyä. Nettihaut kertoivat, että reitti päättyy rannikolle Lyme Regisiin, kaupunkiin, josta olen kuullut monesti, mutta jossa en ollut vielä käynyt. Siskoni taas oli vieraillut siellä edellisenä vuonna ja oli pitänyt paikasta. Matka linnuntietä ei ollut pitkä, mutta reitti mutkitteli sopivasti pitkin harjanteita – ja kuten myöhemmin totesimme – ylös alas rinteitä. Painettua reittiopasta en löytänyt paikallisista kirjakaupoista, vaikka niitä on kaiketi julkaistu parikin kappaletta. Netistä löytyi kattavan näköinen pdf-muodossa oleva opas, jossa yhtenä reitin rakentamisen rahoittajana näkyi olleen EU. Sivumennen sanottuna, kesäkuisen Brexit-järkytyksen laannuttua, aiheen ympärillä vallitsee täydellinen hiljaisuus ja tuntuu kuin kaikki yrittäisivät olla kuin äänestystulosta ei olisi olemassakaan. Ehkä se katoaa, kun siitä ei puhuta tai sitä ei ajatella?? Kyseisessä EU-rahoitteisessa oppaassa oli myös rohkaisevan pitkä lista reitillä olevia majoituspaikkoja, ja aloitin seuraavat valmisteluni.

Majoituspaikkalistaa tarkemmin katseltuani huomasin, että kaikki B&B:t eivät suinkaan sijaitse kätevästi reitillä niin kuin Caminolla. Monesti olisi tarpeen kävellä syrjään reitiltä useitakin maileja. Vapaapäivänäni aloin soitella sopivan kuuloisia paikkoja läpi. Tarkoitus oli aloittaa kävely lauantaina. Lista alkoi olla jo puolessavälissä eikä ollut vielä tärpännyt kertaakaan. Joku ei vastannut ollenkaan, tai vastasi viimein ja kertoi lopettaneensa bisnekset jo kauan sitten. Paikat, joista vastattiin, olivat olleet täynnä jo viikkoja, itse asiassa heti Brexitin jälkeisen punnan kurssin huonontumisen jälkeen. Monet vaihtoivat lomansa kotimaan kohteeseen. Ensimmäinen viikonloppu oli siis jo buukattu ja tiedoksi, että useimmat paikat ottavat varauksia vastaan vain koko viikonlopuksi, ei vain yhdeksi yöksi. Ehdotin siskolle Plan B:tä. Voisimme jäädä viikonlopun yli Friaryyn ja tehdä päiväretkiä täältä käsin. Olin ajatellut yhdistää muutamia kohteita retkeemme muutenkin, mutta nyt voisimme vierailla niissä aluksi ja sitten suunnata kohti rannikkoa maanantaina, kun jotkut lomailijat olisivat palanneet jo kotiinsa. Olen käyttänyt AirBnB:n palveluksia aiemmin, mutta vain isoissa kaupungeissa. Ihan vain kokeeksi katselin, olisiko reitin lähistöllä mitään tarjolla. Ja pari paikkaa löysinkin, joista otettiin yhteyttä ja luvattiin majoittaa meidät. Jälkimmäinen viikonloppu hoitui hotellihaulla ja jälleen kerran meille myytiin ihan viimeiset petipaikat Weymouthista. Sinne asti päästyämme totesimme, että ei se ihan markkinointikikka tainnut olla tällä kertaa, ihmisiä oli todella paljon.

Varusteet olivat kutakuinkin samat kuin keväällä. Jätin vähän liian raskaan Fjällrävenin takin kotiin. Se ei vahattunakaan pitänyt vettä. Ostin kevyemmän vedenpitävän takin ja käärin se siskon tuomien sadehousujen kanssa rinkan alaosaan. Liikkeelle lähdin hupparin ja muutenkin ihan tavanomaisten vaatteiden kanssa. Crocksit vaihdoin Eccon kävelysandaaleihin. Caminolla kaipasin iltaisin enemmän tukea väsyneille jaloilleni, ja Crocksit olivat toivottoman löperöt. Tällä kertaa otin mukaani myös aurinkolasit, joille oli todella käyttöäkin, samoin lierihatulle ja aurinkovoiteelle.

Hyvistä päätöksistä huolimatta en ollut paljonkaan kävellyt caminon jälkeen ja pelkäsin, että pitkällä matkalla saavuttamani kunto olisi jo huvennut olemattomiin. Mutta ei se onneksi ollut. Kaiken kaikkiaan kävely tuntui sujuvan kevyemmin. Päivämatkat olivat suunnilleen yhtä pitkiä kuin caminolla, mutta käytimme niihin enemmän aikaa. Oli pakko kävellä tiiviisti yhdessä ja pähkäillä kartan kanssa, mihin suuntaan mennään seuraavaksi. Ylä- ja alamäkiä, pitkiä loivia nousuja, jyrkkiä kapuamisia ja mutaisten paikkojen ylityksiä oli yhtä paljon kuin keväälläkin. Uutta meille oli kavuta lukemattomien porttien yli, ali ja vierestä ja ylittää niittyjä, peltoja ja laitumia. Joka vuosi joku kävelijä jää lehmälauman jalkoihin, useimmiten koiran kanssa kulkenut. Ohjeena onkin pitää koira kiinni, mutta päästää irti, jos lehmät lähestyvät uteliaina. Meillä ei ollut koiraa, eikä sattuneesta syystä kissaakaan, mutta kiertelimme varovasti pitkin aidanvieriä reipasta vauhtia. Onneksi joka niityllä ei ollut eläimiä laiduntamassa.

Kesäisin aina avoinna olevat kirkot ja niiden pihamaat olivat oivallisia taukopaikkoja. Aina löytyi penkki sisältä tai ulkoa, jos ei muuta niin vanha kivinen hauta-arkku seinän vierellä. Rauhaa ja hiljaisuutta, varjoa ja usein vettä tai mehua oli tarjolla matkalaisille. Maisemat olivat suoraan Tolkienin Konnusta, suloisia pikkukyliä ja kukkuloita toisensa perään. Mieleni oli kevyt ja mietin, kuinka kaikki ne sadat kilometrit kevään caminolla painoivat, eivät vain fyysisesti vaan myös mielessä. Oli ihan sama, olivatko kilometrit ja päivät edessä tai takana, yhtä kaikki ne painoivat. Olen iloinen, että kävelin kaikki ne päivät ja kilometrit, mutta en ehkä halua tehdä sitä uudelleen. Uskon kuitenkin, että palaan vielä caminolle francesille, mutta sillä kertaa ei ole enää tarvetta kävellä koko matkaa tietyssä ajassa. Olen kiitollinen, että sisko otti minut mukaansa ja varmaan teemme kävelyretkiä yhdessä myöhemminkin. Sen verran hauskaa meillä on ollut!

Niinhän ne olivat kuin kaksi marjaa, tai ehkä toinen oli hedelmä

On se ollut aika hyvä juttu, että samana vuonna olen ollut kahdella kävelyretkellä ja niin ollen muistan niistä noin samanverran nyt. Jo Englannissa tekemämme jaloittelun aikana juttelimme siitä, mikä siinä oli erilaista kuin caminossa ja mikä taas aivan samanlaista. Tämä postaus kertoo näistä huomioista. 

Valmisteluvaihe oli oikeastaan aika samanlainen, johtuu lähinnä luonteestani, jolle on erittäin vastenmielistä pakata. Caminoa varten harjoittelin aika paljon pitkällä aikavälillä, mutta ehkä se tärkein harjoitus, rinkan kantaminen jäi nollaan kertaan. Enpä rinkkaan koskenut kävelyiden välissäkään ollenkaan. Caminon ansiosta kuitenkin tiesin, että kyllä se reissu sieltä tulee ja alkaa, vaikkei kauheasti hössöttäisikään. Jonkun verran järkevämmin pakkasin Englantiin, minulla ei ollut mitään turhia tavaroita mukanani.

Vaikka niin Espanja ja Englanti alkavatkin samalla kirjaimella, niin on niissä kuitenkin pikkuisen eroa. En ensinnäkään osaa espanjaa juuri ollenkaan, englantia puhun kohtuullisesti ja ymmärrän hyvin. Luulisi sillä olleen enemmän vaikutusta, mutta eipä oikeastaan, Espanjassa pärjäsi aivan hyvin espanjaa osaamatta. Olisi tietysti hyvä osata kieltä ja kohteliasta ja järkevää pystyä sitä puhumaan, mutta espanjantaidon puute ei ole este caminolle, kunhan osaa jotain muuta kieltä, jolla kommunikoida. Pelkällä suomella olisi kyllä vähän heikoilla. Tai en tiedä sitten sitäkään.

On vaikea enää tietää, miten sitä Englannissa (tai ylipäätään missään maailmalla) pärjäisi, jos ei osaisi englantia yhtään. Siellä olin paljon enemmän yhteyksissä ihmisiin kuin Espanjassa, osasin kysyä neuvoa, pyytää apua ja antaakin sitä. Osasin jutustella ja toimittaa asioita. Koska kävelymme Englannissa oli täysin omatoiminen, olimme oikeasti oman onnemme nojassa. Caminolla on kuitenkin se eräänlainen putki, jossa peregrinot kulkevat. Ei sitä oikeastaan tajunnut ennen kuin sieltä tuli pois ja meni toisenlaiselle kävelylle. Erämaavaellukset ovat sitten tietysti vielä aivan omaa luokkaansa, en muuta väitäkään. 

Englannissa (ja koko Iso-Britanniassa) on valtavasti erilaisia kävely- ja vaellusreittejä. Eräs kuuluisa sellainen on esimerkiksi South West Coast Path, jolla on mittaa 630 mailia. Suomalainen bloggaaja käveli matkan keväällä, siitä voi lukea Jalkaisin-blogista. Linkki vie reissun ensimmäiselle etapille, mutta varoitan, sitä reissua kun alkaa lukea, siihen jää koukkuun! Ottakaa pullat pois uunista ja pyykit koneesta ensin. 

Me olimme valinneet käveltäväksemme Wessex Ridgeway Trailin osan läheltä sisareni asuinpaikkaa rannikolle asti. Suora matka rannikolle on vain noin 30 km, mutta reitti on mutkitteleva niin, että viikossa suunnittelimme kävelevämme noin 120-130 km. Valitsemamme reitti oli vain yksi seudulla risteilevistä reiteistä ja virallisten reittien lisäksi joka puolella kulki tavallisia public patheja. Matkan aikana vaihdoimme lopulta monta kertaa käyttämäämme reittiä, kunhan olimme oppineet tulkkamaan kartan korkeuskäyriä ja muuta informaatiota maastosta ja tiestöstä.

Reittien merkinnät olivat erittäin vaihtelevia, paikoitellen merkkejä oli lyhyin välein ja hyvin nähtävissä, paikoin ei juuri ollenkaan tai ne olivat piilossa kasvustossa, kaatuneissa tolpissa tai muuten rikkoutuneita. Aluksi meillä oli vähän liian caminomainen tunnelma, olimme tyytyväisiä löytämäämme merkkiin ja tallustelimme eteenpäin juurikaan tuumimatta tai karttaa lukematta. Oletimme, että kun tulemme laitumen toiselle laidalle tai risteykseen, olisi siellä uusi merkki. Mitä vielä! Siellä oli tai oli olematta. Toisena varsinaisena trail-päivänä eksyilimme sen verran ja kävelimme niin monta ylimääräistä kilometriä, että järki oli otettava päähän, karttaa oli luettava aivan koko ajan. Sellaista ei Espanjassa koko aikana tapahtunut, eihän meillä edes ollut karttoja, vain opaskirjan pieni kuva, jossa tärkeintä oli vessojen ja baarien sijainti. 

Onneksi kuitenkin opimme kantapään kautta, että merkkejä on katsottava muutenkin, kuin että tuossa se nyt on. Niissä oleva nuoli oli tällätty osoittamaan ainakin viitteellisesti sinne suuntaan, jonne merkiltä oli lähdettävä, jos edessä ei ollut nähtävillä selkeää polkua. Laajan laitumen tai pellon toisella laidalta oli otettava joku kiintopiste ja sitä kohden mentävä ja reunalta sitten etsittävä missä se merkki mahtaisi olla. Usein reitti kulki portilta toiselle, mutta välillä portteja oli vastalaidalla useita ja niistä oli älyttävä valita oikea. Kuten kerroin, eksyimme muutamaan kertaan, emme huomanneet merkkejä tai niitä ei kertakaikkiaan ollut ja kuljimme harhaan. Jouduin muutamaan kertaan paikantamaan meidät mobiilidatalla, mutta sekään ei kyllä kaksisesti Englannin maaseudulla toiminut. 

Siitä tulikin mieleen toisen Espanjaa ja Englantia erottanut seikka, ainakin siis caminoreitin osalta. Siellä ei ollut oikeastaan koskaan tarvetta mobiilidatan käyttämiselle, enkä oikeasti tiedä, miten kattava verkko siellä on. Mutta wifiä oli niin laajalti saatavilla, että yhden käden sormilla oli laskettavissa ne baarit tai majoitukset, joissa ei nettiä löytynyt. Englannissa yhteydet olivat paljon nihkeämmät riippumatta siitä, miten sitä oli majoituksissa luvattu. Muutamissa pubeissa löytyi wifiä ja niissä viihdyimmekin hyvät tovit. Käytin mobiilidataa jonkun verran, lähinnä paikantamiseen ja muutaman kerran postia tarkistaakseni. Hyvin usein puhelimessa ei ollut minkäänlaista verkkoa edes asutuksen lähellä.

Entä sitten talouspuoli? Camino Espanjassa oli  minun varoillani hyvinkin saavutettavissa, nytkin kun tulen toimeen alle puolella normaaleista tuloistani vuorotteluvapaan aikana. Päivittäisestä elämisestä selvisi Espanjassa muutamalla kympillä, olisi pärjännyt vielä vähemmälläkin, jos olisimme käyttäneet enemmän albergueita. Ruokailutkaan eivät olleet kalliita, joten kukkarolle camino ei minunlaiselleni työssäkäyvälle ihmiselle käynyt raskaaksi. 

Kävelymatka Englannissa on sitten kalliimpi juttu. Majoitukset olivat nyt kiivaimpana lomakautena melko arvokkaita, maksoimme tyypillisesti 100-120 puntaa yöltä kahden hengen huoneessa, välillä aamiaisesta vielä lisää. Jotkut majoituspaikoistamme olivat airbnb-paikkoja, niissäkin hinnat olivat tapissa. Yksi majoituspaikoistamme oli yhteisö, jossa majoittuvat ihmiset ovat siellä muista syistä kuin me, joten annoimme pienen lahjoituksen korvauksena yösijasta ja aamiaisesta. Mielestäni olimme osin melko samantasoisissa paikoissa kuin Espanjassa ja maksoimme niistä kaksin, kolmiskertaisestikin. Lyhyellä matkalla tämä ei käy liian arvokkaaksi, mutta viittä viikkoa minun kukkaroni ei olisi kestänyt niillä hinnoilla. 

Ruokailut maksoivat myös enemmän, mutta edullisestikin voi syödä, kun valitsee pub-aterioita, jotka ovat todella täyttäviä, yhdellä suurella aterialla pärjää koko päivän, vaikkei se mitenkään terveellistä olisikaan. Emme kovin paljon käyneet paikallisissa kaupoissa, sillä ei niitä maaseudulla montaakaan osunut kohdallekaan, sama tilanne oli paikoin caminollakin. Minulla oli taas mennä ruokahalu, tämä tapahtui sinä kovimpana kävelypäivänä, jolloin oli lämmintä ja eksyilimme urakalla ja kävelimme paljon enemmän kuin oli tarkoitus. Sinä iltana en halunnut syödä päivällistä ollenkaan, en halunnut muuta kuin mennä nukkumaan. Kokonaan ruokahaluni ei onneksi mennyt, vaan aamulla olin aivan kunnossa. 

Kanaa Englannissa

Kania Espanjassa

Maisemiltaan Englanti oli kyllä aivan ihana, polut kulkivat hyvin kauniissa paikoissa ja välillä olimme mäkien ja kukkuloiden laella, välillä niiden välissä solissa. Espanjassa caminolla muistin paljon vähemmän katsoa maisemia, enemmän menin kuvitteelliset silmälaput päässäni ja katsoin vain eteenpäin. Reitit Englannissa olivat paikoin hyvin umpeenkasvaneita, saimme oikeasti raivata tietämme lukuisissa pusikoissa nokkosten kutitellessa ja oksien raapiessa ja kulkea oikeasti vilja- ja maissipeltojen läpi. Espanjassa ei ainakaan aikaisin keväällä ollut sellaisia paikkoja, vaan koko reitti kulki selkeästi nähtävää polkua tai tietä. 

En muista, että olisimme kiivenneet monenkaan aidan ylitse Espanjassa, Englannissa kiipesimme kymmenien porttien ylitse ja avasimme erilaisia virityksiä, kömmimme alitse ja pujottauduimme rakosista sekä ylitimme puroja loikkien tai kiviä myöten. Sähköpaimeniakin kohtasimme monta kertaa. Vaativuudeltaan reiteissä oli yhtäläisyyksiä, nousuja löytyi Englannistakin, joskaan ei ehkä ihan niin pitkiä kuin Espanjassa. Laskuosuuksia meille ei sattunut kovin vaativia jaloittelussa. Lälliä emme kohdanneet Englannissa kuin pari kertaa, melkein riemastuimme niistä kohdista. 

Englantilaista lälliä

Espanjalaista lälliä

Espanjassa emme myöskään osuneet samoille laitumille karjan kanssa, lehmiä ja lampaita tuli paimennettuina kyllä vastaan, mutta Englannissa kuljimme omin päin monen laitumen läpi. Lehmiä ja lampaita oli ohiteltavina, mutta ei onneksi hevosia tai härkiä samojen aitojen sisällä meidän kanssamme. 

Siitä kuuluisasta lomakaudesta huolimatta nähneet montaakaan muuta vaeltajaa tai edes kävelijää Englannissa. Jonkun verran näimme ratsastajia ja eräs heistä antoi meille neuvojakin reitin suhteen. Turvallisuusmielessä Espanja ja Englanti tuntuivat yhtälaisen turvallisilta mailta. Liikenne oli paikoin Englannissa hieman säikäyttävää, mutta kuljimme teitä pitkin mahdollisimman vähän. Liikuimme vain valoisaan aikaan, kuten caminollakin, emmekä kohdanneet minkäänlaista vaaraa tai uhkaa kummassakaan maassa. 

Eräs seikka jäi kyllä hauskana mieleen. Jos pitäisi sanoa, että kummassa maassa on paremmat säät, niin pitäisi kyllä sanoa, että Englannissa! Meidän 9 päiväisellä jaloittelullamme oli vain aurinkoisia päiviä, emmekä käyttäneet lainkaan sadevarusteitamme, emme ottaneet niitä edes esille kertaakaan! Lämmintäkin oli sopivasti ja viilentävää tuulta. Samaan aikaan retkemme kanssa on tuttuja ollut caminolla, on sitten myöhemmin kiinnostavaa kuulla, millaisen caminon he ovat saaneet säitten puolesta. Meillähän oli sadetta ainakin tarpeeksi huhtikuisella reissullamme. 

Näin Espanjassa

Näin Englannissa

Jos minun pitäisi valita kummasta pidin enemmän, caminosta vai jaloittelusta niin sanon, että molemmista. Kummassakin kävelyssä oli omat mahtavat puolensa ja jos ne jotain tekivät selväksi niin sen, että minä olen kävelijä ja sellaisena haluan kehittyä. Kumpaankin maahan voisin mielelläni lähteä uudelleen kävelemään, mutta myös moneen muuhun paikkaan. Suomessakin, mutta täällä ehkä vähiten mielelläni. Mietin, että jos maanantaina lähtisin tästä kävelemään pohjoista kohden, niin perjaitaiksi saattaisin ehtiä jo Viitasaarelle, eikä siinä välissä olisi paljon mitään...

Englannissa bootsit jalassa

Kotimaassa on pian jo sunnuntai, mutta Englannissa on vielä tukevasti lauantai-ilta tätä kirjoittaessani. Saavuin maahan eilen ja noin 7 tunnin matkalla olon jälkeen olin perillä Hilfield Friaryssa, jossa vierailin maaliskuussakin ennen caminoa. Nyt minun ei tarvinut jännittää bussimatkaa lentoasemalta juna-asemalle, sillä reitti oli tuttu. Hyvä, että tällä kertaa, ei edellisellä kerralla, bussinkuljettaja oli kadoksissa ja odottelimme häntä hyvän puoli tuntia. Hyvä, että tällä kertaa, ei edellisellä, juna oli niin täynnä, että seisoin koko parituntisen matkan. Perille kuitenkin pääsin ja sain huoneen samasta talosta, jossa sisarenikin asuu. 

Eilen Friaryssa oli bbq-ilta olympialaisten alkamisen kunniaksi, samoin juhlittiin piakkoin poislähdössä olevia yhteisön vapaaehtoistyöntekijöitä. Minun panokseni juhlaan oli pilkkoa toista kiloa limettejä drinkkejä varten, olin siihen oikein omiani. Sisareni valmisti muun touhun ohella suuren satsin mustaherukkahilloa ja saatoin olla avuksi myös purkkien puhdistamisessa. Nukkumatti kutsui minut luokseen jo verraten aikaisin, onhan kahden tunnin aikaero minulle iltauniselle se pahin mahdollinen. 

Tänään lähdimme heti aamiaisen jälkeen ensimmäiselle kävelyretkellemme. Täällä Englannissa on lomakausi vilkkaimmillaan emmekä saaneet varattua majoituksia Wessex Ridgewayn varrelta ennen kuin ensi viikon alusta. Niinpä päätimme tehdä alkupaloiksi kävelyt Friaryn lähettyvillä sekä lauantaina että sunnuntaina. Sisareni oli jo suunnitellut meille hänelle osin ennalta tutun reitin Cerne Abbasiin ja toista reittiä takaisin.

Huhupuheet siitä, että Englannissa aina sataa ovat yhtä hölynpölyä kuin sekin, että Espanjassa ne kelit sitten ovat kauniit. Saimme koko päivän nauttia mitä ihanimmasta kesäpäivästä, parempaa ei olisi voinut toivoa. Reittimme alussa oli heti kipakka nousu harjanteelle, josta ympäröiviä maisemia pääsi heti ihailemaan. Kumpikin meistä muisteli kaiholla caminon viime vaiheita, jolloin nousut menivät kuin vettä vaan. Minä huomasin nyt ilokseni, että pulssi kyllä huiteli ties kuinka korkealla, mutten juurikaan hengästynyt.

Koska en voi täällä käyttää Sportstrackeria, turvaudun vivofitin viitteelliseen matkamittariin. Sen mukaan kävelimme noin 9 km ennen kuin saavuimme Cerne Abbasiin. Kylän valttikortti on The Giant, suuri rinteeseen kaiverrettu mieshahmo, jolla on komeanpuoleinen seisokki. Minun kuvauslaitteellani siitä ei saanut riittävän hyvää kuvaa, liitän sellaisen myöhemmin, kun pääsen tietokoneella tekemään linkityksiä.   EDIT: tämmöinen se on:

Lainakuva, vähän manipuleerattu, muttei seisokin koon puolesta.

Jättiläisen ihailun jälkeen sisareni esitteli minulle kylän, jossa oli viehättävä kirkko, terveysasema, kyläkauppa, teehuone ja kolme pubia. Ehkä siellä on muutakin, mutta nämä nähtävyydet muistan.

Söimme lounasta yhdessä kylän pubeista, täytyy kyllä jatkossa joko jakaa yksi annos tai ottaa vain salaattia, englantilaiset pubiruoat ovat todella suuria annoksia ja olisivat puolikkainakin täyttäviä. Joimme puolikkaat tuopit kylän omaa Giant-olutta. Jälkiruoaksi söimme jäätelöä teehuoneessa.  

Paluumatkalla sää oli jos mahdollista vieläkin kesäisempi, tuli melkoisen lämmin kiivetessämme peltojen reunoja ylös alas. Paikoitellen reitti oli hyvin ryteikköinen, shrubberya kuten Monty Pythonissa sanotaan, oli erilaisia piikkikasveja ja paljon nokkosia, mutta vältimme pahemmat naarmut.

Kävelyretkemme kesti reilun tunnin lounastauon kanssa 7,5 tuntia. Kävelimme vivofitin mukaan 21 km. Vauhtimme ei ollut kova paikoin ryteikköisen reitin ja pitkien nousujen vuoksi, mutta eipä meillä ollut mikään kiirekään. Tulimme perille Friaryyn juuri teekellon soidessa ja ilomielin joimme suuret mukilliset teetä maidon kanssa, se viilensi oloa mukavasti. Suihkun jälkeen saatoin hieman torkahtaa, jaloissa tuntui samanlaista kihelmöintiä kuin caminolla, mutta palella minua ei alkanut. 

Iltasella osallistuin vielä yhteisön aterialle ja iltarukoukseen ennen kuin vetäydyin pienen huoneeni rauhaan. Luulen, että nukun kyllä melkoisen makeasti ensi yönä. Huomenna teemme länsipuolen retken ja illalla valmistelemme rinkat maanantaiaamuna olevaa lähtöä varten. Tänään reittimme jo ristesi Wessex Ridgewayn kanssa, siksi se on tämän päivän postauksen tunnisteissakin. Nämä jännittävät tapahtumat olivat siis lauantailta,  vaikka postauksen julkaisu mennee sunnuntain puolelle.

Jostain syystä en nyt saa kaikkia päivän kuvia valittavaksi,  joten joutunen lisäämään kuvia postaukseen myöhemmin. En nyt väsyneenä millään keksi millä kommervenkillä se onnistuisi.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Päivän kävelymusiikista vastaa Kelsea Balleri kappaleellaan Peter Pan.