Loppu hyvin, kaikki hyvin vaellussauvojen kanssa

Olen kertonut siitä, miten Black Diamond-sauvat eivät kestäneet menossamme caminolla, vaan kolme neljästä hajosi alle 300 km käytöllä.  Viimeinen sauva jäi yksinäiseksi, joten siitä en osaa sanoa, kuinka se olisi kestänyt. Kävelimme loput matkasta ilman sauvoja ja vaikka se ensin tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta, se onnistuikin ihan hyvin. Alun Pyreneitten etapeilla en olisi halunnut moista tosin kokeilla. 

Aluksi ajattelin lähettää sauvat kotiin kesken matkan, sillä ylimääräisen painon kantaminen ei houkuttanut, etenkin kun minua harmitti kohtalaisen paljon se, mitä sauvojen kanssa kävi. Laitoin matkalta postia valmistajalle ja kysyin, voikohan niille mitään, olisiko heillä mitään vinkkejä, voisiko sauvoja saada kuntoon vielä matkan aikana. Vastaus viipyi niin pitkään, että olimme melkein perillä, eikä heillä muuta neuvoa ollutkaan, kuin että lähettäisin kuvia ja keskustelisimme sitten. Lupasin tehdä näin kotiinpaluun jälkeen.

Sisareni siirryttyä Correosin asiakkaaksi laitoimme kummankin sauvaparin hänen rinkkaansa ja siellä ne olivat Santiago de Compostelaan asti. Toin sauvat kotiin ja Kammenpyörittäjä otti niistä sekä informatiivisia, että kauniita kuvia ja minä rustasin reklamaation sähköpostilla saamani linkin kautta. Se oli helppo homma, piti nimetä tuote, kuvailla mikä hätänä ja liittää kuvia.  Sähköinen kaavake oli hyvin toimiva. Mietimme yhdessä mitä sanoja käytän mistäkin osasta sauvoja, kun ei tuo längvitsi tässä genressä ole niin tuttu. Selitin missä olosuhteissa ja minkälaisella käytöllä sauvat olivat menneet rikki, mainitsin myös, että rannehihnoissa oli tuolla käytöllä jo selvää rispaantumista, joskaan en muista mitä sanaan käytin. Sain heti reklamaation lähettämisen jälkeen vastauksen, jossa luvattiin yhteydenottoa 2 arkipäivässä. 

Noin viikon kuluttua sain sitten postia, jossa pyydettiin vielä kertomaan mitä toivoisin asialle tehtävän. Vastasin, että ottaisin mielelläni sauvojen hintaa vastaavan korvauksen. Arvasin, ettei sieltä mitään rahaa lähetetä, mutta lupasivat lähettää uudet sauvat mitä pikimmiten. Se oli joskus viime viikon alussa, olisiko ollut 18.5. Tänään UPS:n mies (ei vieläkään sortseissa) kävi ovella ja toi paketin Sveitsistä. 

Siellä oli kaksi paria prikulleen samanlaisia sauvoja. Olen ihan tyytyväinen. Itse vetkuttelin reklamaation tekemisessä noin viikon verran, he vetkuttelivat saman verran käsittelyssä ja nyt minulla on korvaavat tuotteet käsillä. Kysyin sisareltani, että lähetänkö hänen parinsa Englantiin ja hän mielellään ottaisi oman parinsa sinne käyttöön. En tule nyt käyttämään sauvoja samanlaisessa rääkissä (sauvoja ajatellen), mutta aion kyllä käyttää niitä tässä kävelylenkeilläni ja ensi kuussa tekemällämme Ruotsin ja Norjan matkalla. Luottamukseni Black Diamond-merkkiä on huomattavasti kohentunut ja tyytyväisyyteni asiakaspalvelua ja reklamaatioon suhtautumista kohtaan on mitä parhain. Juuri noin pitää firman toimiakin, kun tuote ei toimi toivotulla tavalla. EDIT: Mutta en silti suosittelisi tätä sauvamallia caminolle, se on kyllä sanottava.

Tänään ehdotan, että kuuntelette kappaleen Blake Shelton: Home

12. kävelypäivä Tosantosista San Juan Ortegaan ja lisää välinerikkoja

Makuusalin puolalaisvahvistukset, 7 käänteiskääpiötä ja Lumikkinsa heräsivät kello kuusi ja voi sitä pakkauksen tohinaa,  30 minuuttia he touhusivat ahkerasti vaiti ja hämärässä, muttei yksikään pussukka tai nyssäkkä näyttänyt päätyvän rinkkoihin. Puoli seitsemältä he päättivät muittenkin puolesta,  että on jo aamu ja pistivät valot päälle ja volyymit kaakkoon. Jokaisella oli asiaa jokaiselle ja toisen puolituntinen jälkeen he viimein olivat niin valmiit, että yhtä lukuunottamatta menivät ovesta ulos. Viimeinenkin ronski puolalainen ehti vessasta porukan mukaan juoksujalkaa housujaan vyöttäen. Me muut saimme sitten pistorasiat ja pesutilat käyttöömme. 

Aamu oli tosiaan viileän puoleinen, kun mekin vähän seitsemän jälkeen lähdimme liikkeelle. Päivä on selvästi jatkunut caminomme aikana, ei tarvinut enää pimeässä etsiä reittiä. Ensimmäinen kylä oli pieni, mutta albergue sielläkin oli, seuraavassa pysähdyimme kahville ja tortillatäytteiselle sämpylälle. 

Tämän päivän urakaksi olimme päättäneet löyhästi sen, että palaisimme siihen etappirytmiin, jonka saimme lähtöpisteen caminotoimistosta. Jos sittenkin olisimme hyvissä voimissa San Juan Ortegan kohdalla, jatkaisimme pidemmällekin. 

Luvassa oli nousua aina 1100 metriin ja matkaa noin 20 km. Ilma pysyi viileänä ja kun aloitimme varsinaisen nousun Villafranca Montes de Ocan jälkeen sää edelleen viileni. Nousu meni molemmilta mukavasti muutamalla pikkupaussilla. Muita kulkijoita näkyi vain muutamia, muunmuassa eilen näkemämme nuorten aasialaisten ryhmä.  Yksi miehistä käveli silloin niin vaivaisesti,  että näytti kyllä tuskalliselta. Nyt tuo sama mies otti meidät nousussa kiinni ja meni menojaan - kyynärsauvoja käyttäen! Mahtoiko noudattaa lääkärin neuvoja? Joillakin aasialaisilla on muuten merkillinen tapa peruuttaa jyrkkiä, mutta tasaisia laskuja. Se näyttää oudolta, kun menevät takaperin, niin tämä miekkonen keppiensäkin kanssa. Ehkä se venyttää pohkeita?

Kun pääsimme ylös, olimme melkein kiinni pilven pohjassa, tuntui kuin niihin olisi voinut tarttua. Hengitys höyrysi edelleen ja ilmassa alkoi olla jonkunlaisia lumijyväsiä ja hiutaleita. Lunta kertyi ihan vähän kylmään kanervikkoon, muttei sen enempää. Parempi hiutaleet kuin  vesipisarat. 

Viimeinen osuus oli päänousun jälkeen 9 km pitkä, siinä tehtiin  vielä terävä laskeutuminen ja nousu ja sitten oli hyvin loivaa laskua leveää tieuraa,  joka muistutti meikäläisiä avohakkuita. Ei kovin kaunista. Tällä osuudella ei ollut yhtään mitään muuta kuin  tieura,  joten 9 km matkalla täytyy turvautua puskapissaan, jos hätä yllättää ja juotavaa ja syötävää on hyvä olla tarpeeksi. Ei uskoisi miten pitkältä tuollainen matka voi tuntua. 

Olimme juuri ylittäneet melko vuolaasti virtaavan spontaaniojan puunoksiin ja kiviin tukeutuen ja etenkin sauvoihimme luottaen. Yhtäkkiä siskoni sauvosta toinen notkahti liitoksestaan ja kävi käyttökelvottomaksi. Aivan normaalissa käyttötilanteessa jo toinen Black Diamond Z-pole rikkoutui. Harvoin tekee niin mieli kirota. Maksoimme 129 euroa sauvaparista ja nyt kummaltakin on alle 300 km käytön jälkeen toinen sauva sökö! Millaiseen käyttöön ne on oikein tarkoitettu? Laitoin  edellisen sauvarikon jälkeen postia valmistajalle, muttei sieltä ole kuulunut mitään. Huomenna täytyy mennä jälleen sauvaostoksille, kun pääsemme Burgosiin. Jollei vielä tullut selväksi, en suosittele Black Diamond-sauvoja. 

Pääsimme alkuiltapäivästä San Juan de Ortegaan ja minä olin sen verran jäässä ja huonolla tuulella (yksisauvaisena käteni ovat erilaisella rasituksella ja kylmenen nollakelissä näköjään nopeasti), että päätin meidän hankkivan nyt yöpaikan, lämpimän suihkun ja huoneen. Kylässä oli casa rural, josta otimme 50 euron ihanan mukavan huoneen. Seisoin suihkussa kuumemmassa vedessä kuin koskaan ja lämpimän peiton alla pääsin sopuun maailman kanssa parissa tunnissa.

Huomenna siis kävelemme Burgosiin. Siellä menemme myös hotelliin. Ja ostamme nipun sauvoja. Sisareni haluaa kokeilla rinkankuljetuspalvelua. Se on toimivaa ja ilmeisesti kannattavaakin bisnestä, mutta kerron siitä lisää yksityiskohtia, kun asia on kokeiltu huomenna. Sisareni haluaa tietää helpottavatko jaloissa tuntuvat kävelykivut ilman rinkkaa.

Aamukahvipaikan seinältä bongattu klisee

Kuvia ei ole tältä päivältä paljon, oli jotenkin  jähmeä päivä, jossa kohokohdat olivat vähissä ja muodostuivat tosiaan majoituksen lämmöstä ja Simpson-jaksosta. 

Sisareni kävi peregrinoille tarkoitetussa messussa kylän kirkossa ja palasi tyytyväisenä,  nyt hän oli pysynyt mukana messussa ja tiennyt mistä puhutaan englanninkielisen opaslehtisen avulla. Kohta menemme baariin syömään jotain ja sitten varmaan unten maille. Uni varmaan maistuukin ilman puolalaisen seitsemän veljeksen yöllistä konserttia.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Kahdentenatoista kävelypäivänä emme onneksemme "Bleed Red" edes kantapäistä, mutta sen nimisen kappaleen meille laulaa Ronnie Dunn, joka on puhuu tässä aika hienosti inhimillisyydestä. Siitä miten jokaisen sisällä virtaa punaista suonissa, olimmepa päällepäin mitä hyvänsä.