Kauas todellakin on pitkä matka

Nyt on hieman epätodellinen olo, kun camino lopultakin on alkanut. Olen ollut jo viikon pois kotoa, mutta varsinainen huvi on nyt päässyt alkuun. Huomenna voi olla, etten kuvaile tunnelmaa sanalla huvi, kun on aika nostaa rinkka taas selkään. Ennen kuin päädyin tänne Ranskan ja Espanjan rajalle ehdin piipahtaa Englannissa ja kokea itselleni erilaisen pääsiäisen, johon kuului monenlaista rukoushetkeä ja lopulta aamiainen piispan pöytänaapurina Lontoossa Southwarkin katedraalissa eilisaamuna ennen Biarritzin lentoa. Lento oli tismalleen niin tylsä kuin lennot aina Ryanairin ahtauslisällä.

Etukäteen varaamani kuljetus lentokentältä toimi mainiosti, kyytiin oli kerätty autolastillinen ihmisiä, joten hintakin noin tunnin automatkasta oli 19 euroa, mikä oli mitä kohtuullisinta. Kuljetusfirma on nimeltään Express Bourricot, laitan tähän myöhemmin linkin, tabletilla en osaa. Mukava kuljetusta hoitanut nuori nainen kertoi myyvänsä yrityksensä tämän kauden jälkeen, toivottavasti uusi yrittäjä on yhtä ponteva työssään. Sama firma tarjoaa myös päivittäistä varusteiden kuljetuspalvelua niille, jotka eivät voi tai halua kantaa kaikkia tavaroitaan tse. Muutama sellainen peregrino oli samassa kuljetuksessa kanssamme ja saimme pyytämättä monenlaisia neuvoja siitä miten asiat tulisi hoitaa. Kuljetus vei meidät St Jean Pied de Portiin aivan caminotoimiston lähelle ja poikkesimme heti sinne ostamaan caminopassin ja saamaan pyydettyjä neuvoja seuraavaa aamua varten. Napoleon-reitin kerrottiin olevan edelleen suljettu ja lupasimme totella.

Olimme ensimmäisen yön pienessä hotellissa ja kävimme katselemassa kaupunkia hieman ennen yöpuulle vetäytymistä. Jonkun verran näkyi ihmisiä, joiden saattoi vaatetuksesta päätellä olevan samoilla asioilla kuin mekin. Juuri tapahtuneen kesäaikaan siirtymisen vuoksi aurinko nousi tänään vasta lähes kahdeksalta ja niihin aikoihin mekin lähdimme liikkeelle. Muita kävelijöitä putkahteli niin eteemme kuin taaksemmekin ja alkoi heti tuntua siltä, että nyt ollaan tien päällä.

Vaikkei vaihtoehtoreitti nouse niin korkealle kuin Napoleon-reitti,  oli siinäkin kyllä kiipeämistä ja laskeutumista vähintäänkin tarpeeksi. Maisemat olivat kaikenaikaa kauniita ja reitti kulki lähes koko ajan rauhallisia pikkuteitä. Pidimme tavoitteenamme kävellä ensimmäisen etapin puoleen väliin ja niin ollen totella samalla caminotoimiston mukavan herran neuvoa olla ahnehtimatta ensimmäisenä päivänä liikaa. Niin me sitten teimme ja tulimme ensimmäiseen albergueemme Valcalrosiin. Tämä on pieni kunnallinen, kahden majoitushuoneen ja 24 vuoteen majapaikka, jossa punkan saa käyttöönsä kymmenen euron sopuhintaan. Lämmintä suihkua on saatavilla, pyykkiä voi pestä koneella ja netti universumin pisimmällä salasanalla toimii oikein hyvin. Ainakin tämä huone, jossa minun petipaikkani on, on täynnä näin alkuillasta. Keittiössä voi tehdä ruokaa ja viettää aikaa, mutta minusta tämä oma yläpunkka on nyt maailman mukavin paikka.

Muut kulkijat ovat olleet mm. amerikkalaisia, tanskalaisia ja australialaisia.  Monet esittäytyvät ja käyvät kevyelle juttelulle, muttei minua ainakaan vielä kiinnosta suuremmin muut ihmiset. Kävimme sisareni kanssa ostamassa hieman aamupalatarpeita ja samalla syömässä menu del dian keskustan ravintolassa. Saimme aivan kelpoisan aterian 12,50 eurolla. Nyt ei ole tarpeen tehdä yhtään mitään. Muutkin matkaajat näyttävät naputtavan älylaitteitaan, erilaisia näppäinääniä kuuluu jokapuolelta, onneksi Opiskelija poisti omastani nuo äänet. 

Näin yhden puolikkaan kävelypäivän kokemuksella en osaa sanoa caminosta vielä yhtään mitään.  Rinkan kantaminen ei tuntunut mitenkään liian kamalalta, minulla oli sopivasti päälläni ja kenkäni ovat mukavan tutut. Alamäkiin voisi olla viisasta hieman kiristää nauhoitusta.  Sauvat auttavat todella paljon kävelyä. Amerikkalainen tapa näyttää usein olevan sellainen epätasainen sauvojen heiluttelu,  mutta eihän nordic walk heidän keksintöjä olekaan. Vaikuttaisi, että olemme siskoni kanssa melko perusikäisiä caminolaisia, tosin on nuoriakin näkynyt, sekä selvästi meitä vanhempiakin ihmisiä.

EDIT: Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Joudun lisäämään kävelycountryvideon ja kuvat jälkeenpäin sekä tasaamaan rivit ja kappalevälit postaukseen, joten jos satut lukemaan postauksen heti sen julkaisun jälkeen, älä ihmettele olenko unohtanut laittaa ne. Päivän musiikiksi suosittelen Rascal Flattsin kappaletta What Hurts The Most, jonka en toivo olevan todellisuutta huomenna.