Macabi Skirt

Olen miettinyt housupolitiikkaa caminoa ajatellen, enkä millään tahtoisi tavanomaisia vaellushousuja, joissa lahkeiden pituus on säädeltävissä vetoketjuin erotelluilla palasilla. Tällaisten housujen etu on tietysti niissä olevan taskut, sillä reissulla on hyvä pitää muutamia esineitä koko ajan saatavilla ja toisaalta lähes kiinni ihossa turvallisuusmielessä. Minulla on ollut yhdet tuollaiset housut, enkä paljon epämukavampaa vaatetta ole omistanut. 

Minulla on muutamat juoksutrikoot, joissa olen päättänyt taapertaa matkan ja niiden kanssa käytettäväksi tilasin tänään hameen, jonka nimi on Macabi Skirt. Luin siitä caminofoorumilta, jossa oli yleensäkin puhetta housuista ja hameista (siellä on puhetta aivan kaikesta ja sinne voi unohtua lukemaan tuntikausiksi). Muutama caminon jo kävellyt nainen vannoi Macabi Skirtin nimeen ja löysinkin sivulle, josta hameen sai tilattua Utahista, tuosta lemppariosavaltiostani USA:n maaperällä. Myös miehille on Macabi-hameita ja niille vannoutuneet käyttäjänsä.

Kuva Macabin sivulta

Saa nähdä kauanko hameeni saapumisessa menee ja kuinka osuva kokovalintani on, väri ainakin oli mukavannäköinen, minä kun en juuri kirkkaita värejä käytä. Hameessa on tuotetietojen ja käyttökokemusten mukaan mainiot taskut ja sen voi kietoa erilaisiin mittoihin ja housujen tyyliin, mikäli helmat ovat jossain kohtaa epäkäytännölliset. Hameessa voi mennä myös hyvin kirkkoihin ja sen kerrotaan kuivuvan nopeasti pesun jälkeen. Katselin Macabin instakuvia ja juuri sellaiset vaatteet miellyttävät minua. Jännää! Rahat lähtivät jo tililtäni, joten se puoli on ainakin hoidettu.

EDIT: Hameeni on jo matkalla, sain illalla sähköpostia, että paketti on lähetetty! Se joutunee tulliin, sillä postimaksun kanssa sen arvo ylittää reilusti rajan, jonka alle menevät tuotteet pääsevät läpi ilman lisämaksua.

Rahasta tulikin mieleeni, että nyt vuorotteluvapaakorvaushakemukseni on viimein käsitelty ja päätös tullut, huomenna saan ensimmäisen erän tililleni. Kyllä sillä rahalla sätkyttelee ja lisäksi otan jemmatililtäni kuukausittain säästämäni summan, enkä jää aivan mahdottomasti alle normaalien tulojeni.

EDIT: Raha-asioista lisää, sain eilen keltaisen Forex-pussin, Kammenpyörittäjä oli käynyt kaupunkireissullaan vaihtamassa minulle hieman puntia reissuni Englanti-osuutta varten. Alkaa tulla tunne, että hän todella haluaa minun lähtevän! 

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Randy Houserin kappaletta We Went. En löytänyt siitä official videota, mutta lyriikkavideo ajaa melkein saman asian. 

Lunta tulossa

Olen vieläkin aivan ihastuksissani ajatuksesta, että nimeni on kokonaan hävinnyt vuorolistasta ja minun ei todellakaan tarvitse miettiä työhönmenoa pitkään aikaan. Olen lähes satavarma, ettei minun tule vuoden aikana lainkaan ikävä töihin, saanhan kuulumisia aina, kun Kammenpyörittäjä siellä käy ja kuulun työpaikan whatsapp-ryhmään. Se on verraton tiedon lähde. Siellä jos kysyy neuvoa johonkin asiaan, niin neuvoja kyllä satelee, mutta yleensä jostain aivan muusta kuin mistä oli kyse. En raski koskaan tyhjentää tuota keskusteluketjua, sillä voi huvittaa itseään mikäli sattuisi olemaan tylsää. 

Jos minulle kumminkin tulee pikkuisen ikävä töihin, voin aina katsoa säätietoja teksti-tv.stä. Sieltä saa parhaiten käsityksen mitä on odotettavissa tänään. Ensin tulee vähän lunta ja sitten tulee enemmän lunta. Enempää minun ei tarvitse tietääkään. Joensuussa voi odotella lumijyväsiä ja Helsinki-Vantaalla vettä ja räntää.

Tänään ajattelin tehdä yksinollessani kaksi asiaa. Aion tehdä lumityöt, mutta vasta sopivasti ennen kuin Kammenpyörittäjä pääsee töistä, että piha näyttää silloin kauniilta ja hän huomaa panokseni yhteiseksi hyväksi. Ja tietysti myös sen vuoksi, ettei hänen tarvitse työpäivän jälkeen heti tarttua lumikolaan. Sen lisäksi käyn ruokkimassa lintuja ja oravia. Jänikset ruokitaan iltaisin. Ne ovat pian syöneet kaikki myslit (melkein ämpärillisen), joita poistin keittiön kaapeista. En aio enää ostaa bulkkimysliä, ei niitä tule kuitenkaan tuunattua paremmiksi eikä syötyä. Jänikset kiittävät ruoasta tekemällä hauskoja polkuja pihalle. Ne vilistävät öiseen aikaan kulatungien päältä ja ympäri kasvihuonetta. Myös papanoita on nähtävillä, eli ruoansulatus toimii kuten pitääkin. 

Paistikin on palannut kotiin

Sisähommaksi ajattelin ottaa pienen palan konmarinointia. Kammenpyörittäjän ja minun vessan kaapit kaipaavat siivousta, etenkin minun käytössäni olevat laatikot. Meillä on roskispäivä tulossa loppuviikosta, eikä siellä ole juuri mitään saalista. Niinpä käyn nyt läpi kaikki putelit ja purnukat ja laitan pois ne missä on jotain kuivunutta rasvaa tai muuta epämääräistä. Täällä piti alkaa uusi aika, mitä tulee jätteiden kierrätykseen tämän vuoden alussa, etenkin muovin suhteen, mutta homma on vielä kuulema vaiheessa. Niinpä hyödynnän vajaata roskisastiaa ja täytän sitä. 

Aion myös karsia hiusharjavalikoimaani. Otan harjan kerrallaan käteeni ja mietin, että kuinka paljon minä tätä tarvitsen ja onko sillä kunnioitukseni. Jos sen piikeissä ei ole enää lainkaan niitä pieniä pallosia, tai hiuksia on tukkimassa harjaa puoleen väliin piikkejä tullen siihen tulokseen, että tätä harjaa on aika kiittää kaikista sen minulle tekemistään palveluksista ja heittää se pois. Eikö kuulosta oikealta konmarinoinnilta? 

Jotta saan itseni piakkoin ylös tästä sohvalta, valitsen postauksen loppuun vielä siivousmusiikkia, country käy siihenkin homman oikein hyvin. Aamun lempeään tunnelmaa sopii Keith Urbanin kappale Break On Me. Liitän tähän lyric videon, jotta voitte lauleskella mukana, minäkin saatan tehdä niin, koska olen yksin kotona. 

Edit: Iltapäivällä 2.2. Nyt taisin löytää konstin millä tämän laiskamatosen saa tekemään jotain. Olen perkannut vessan kaapit ja laittanut ruoan alulle, sekä tehnyt ne lumityöt, eikä päivä ole edes lopussa vielä. Taitaa olla  hyvä uhota pienillä hommillaan blogissa, niin on sitten pakko tehdä ne! Mitähän asettaisin itselleni huomisen tehtäviksi? 

Ei muuten ollut vaikea karsia tavaraa vessan kaapeista, siellä oli monta kuivunutta ripsiväriä, että saatoin aivan helposti hyvästellä ne. Samoin laitoin menemään elektroniikkakierrätykseen muutaman kihartimen ja muun tukkavempaimen, joista en edes tiedä miltä vuosikymmeneltä ne olivat ja koska ne ovat mahdollisesti toimineet. Hyvää konmarinointia!

Eniten pidän olemisesta

Nyt se on alkanut, vapaani, vuorotteluni, karkumatkani työelämästä. Tämän vuoden alusta vuorotteluvapaan maksimipituus on 180 päivää, mutta minä ehdin saada 360 päiväisen, sillä vuorottelusopimukseni allekirjoitettiin viime vuoden puolella, jo syyskuussa ennen lakimuutoksia. Nämä kaksi ylimääräistä päivää ovat vapaapäiviä tänä viikonloppuna ja virallisesti olen vuorotteluvapaalla ensi maanantaista alkaen. 

Eilen minulla oli oikein esimiehen käsky olla puuttumatta mihinkään operatiiviseen (ettei vaan sattuis mitään) ja tottelin aivan täysin. Olin valmistellut yhteislounaan työkavereille ja olikin mukavaa syödä yhdessä ja viimeisen kerran vuoteen keittää kahvia (jota en itse juo) ja olla tutussa seurassa, jossa tietää olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Ja kuulla monta toivotusta siitä, että edessäni on hyvä ja kiinnostava vuosi. Takaisinkin toivottiin, ainakin leipää tai keittoa Kammenpyörittäjän mukana. Tilalleni palkatulle sijaiselle annettiin pikkujoulussamme keittokirja, Ranskalaisen keittiön salaisuudet (tai jotain sinnepäin) ja käsky alkaa siitä kokata etureunasta takakantta kohti. Onneksi tämä nuorimies ei siitä hätkähtänyt, oli jo aloittanut harjoittelun. 

Kammenpyörittäjä piti vuorotteluvapaan viitisen vuotta sitten. Siihen aikaan olimme vielä nelihenkinen perhe, kaksi teiniä kotosalla. Muistelen, etten ollut harmissani siitä, että toisen ei tarvitse aamulla nousta ja lähteä töihin, vaan voi kääntää kylkeä, kun minun on mentävä. Toivon, että nyt käy samoin. Minun tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että nyt olemme jo kaksin, eikä minulla ole samanlaisia perheeseen liittyviä velvollisuuksia kaiken aikaa, kuten Kammenpyörittäjällä oli omalla vapaallaan. Minun ei tarvitse huushollata lainkaan niin paljon, enkä ole siitä pahoillani, sillä kodinhengetärtä minusta ei taida koskaan tulla. 

Moni on kysynyt minulta sen suuren kysymyksen. Mitä nyt aion puuhata? Minulla on muutama lähiajan tavoite, kaksi suurta tavoitetta ja loput ajasta aion vain olla. Eniten pidän olemisesta. 

Ensimmäiseksi aion nukkua. Olen nukkunut huonosti viime aikoina, herään liian aikaisin ja olen väsynyt iltapäivisin ja sammun jo yhdeksään mennessä. Joululoman aikaan sain hilattua nukkumaanmenoa lähemmäs puoltayötä, ainakin kymmeneen asti ja sillä konstin sain nukuttua viiteen, joskus jopa kuuten asti. Nyt viimeiset työviikot nukuin huonommin kuin vuosiin. Lähiviikkojen tavoitteeni on nukahtaa aina, kun siihen on tilaisuus. Vaikka keskellä päivää. Sitten kun minua ei enää nukuta koko aikaa, yritän päästä tavallisempaan unirytmiin, jossa iltaisin voin tehdä muutakin kuin nuokkua tai katsoa unia. Tosin unet ovat ihania, en koskaan saa tarpeekseni hauskoista ja jännittävistä unistani.

Toinen lähiajan puuhani on valmistautua caminoon. Lähtöön on kaksi kuukautta ja varustelistassani on vielä aukkoja, enkä ole koepakannut, saati -kantanut rinkkaa vielä. Kun työt eivät ole nyt esteenä, ei sääkään saa olla, vaan minun on lähdettävä kävelemään päivittäin valoisaan aikaan, joka onkin jo mukavasti pidentynyt talvipäivän seisauksesta. 

Aion myös paneutua caminoon lukemalla siitä lisää, tutkimalla reittiä ja tekemällä valmiiksi postausrunkoja luonnoskansioon, jotta saan sitten matkan varralla tilannetiedotuksia CampaCaminoon. Tarkoitukseni on ottaa mukaan niin pieni tabletti kuin mahdollista ja päästessäni wifin piiriin päivittää blogia. Pelkästään puhelimen varassa en halua olla, mutta matkan varrella sen sitten näkee, kuinka paljon energiaa riittää blogille. Olisi se kuitenkin jonkunlainen lässähdys, jos ainoa anti caminosta olisi paluun jälkeinen ilmoitus, että tulipa käytyä.

Kolmanneksi aion mennä caminolle. Se on ensimmäinen suuri asia, jonka aion toteuttaa vuorotteluvapaallani. Se on oikeastaan syy, miksi hain vuorotteluvapaata. Lähden matkaan maaliskuun lopulla juuri ennen pääsiäistä. Paluuaikataulu on vielä avoin, se riippuu siitä, miten paljon vapaata Kammenpyörittäjä ottaa/saa tullakseen minua vastaan Santiago de Compostelaan. Kotiin palaan kuitenkin toukokuun alkupuolella ja silloin vapaatani on jäljellä vielä yli puolet.

Neljäntenä aion puuhata paljon toisen blogini, Campasimpukan parissa. Blogilla on toukokuussa 5-vuotissynttärit ja Giro d'Italian alkaessa alkaa myös Campasimpukan kuudes Italia-haaste. En välttämättä ehdi aivan merkkipäiväksi kotiin, mutta heti kun olen palannut, aion uppoutua italialaisen ruoan maailmaan Giron ajaksi. Saman teen kesällä Tour de Francen ajan ja syksyllä Vuelta Espanjan aikaan. Espanjalaisesta ruoasta minulla on siinä vaiheessa paljonkin kokemusta, tai ainakin kahviloiden sämpylöistä, sillä niitä caminon aikana syönen yhden jos toisenkin.

Ruokablogin merkeissä minulla on vapaani aikana mahdollisuus osallistua joihinkin tapahtumiin ja vastata kutsuihin myöntävästi, mikä töissä ollessa on usein mahdotonta. Monet blogeihin liittyvät mielenkiintoiset jutut tapahtuvat Helsingissä, enkä useinkaan ole päässyt niihin mukaan, vaikka olisin halunnutkin. Muuten minulla ei ole muuttuneita tavoitteita ruokablogin suhteen, en ole viemässä sitä kaupallisempaan suuntaan, tai muutenkaan tekemässä siitä enempää kuin rakasta harrastusta. Toivon mukaan pääsemme osallistumaan yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa blogaanimiitteihin, ehkä järjestämään sellaisen itsekin, kun tarvitsee sovitella vain toisen työvuoroja. 

Viidentenä tavoitteena minulla on toteuttaa vapaani loppupuolella jonkunlaista kotimme raivausta. Nyt kun pojat ovat muuttaneet vastikään pois kotoa, on talo välivaiheessa. Heidän entiset huoneensa ovat osaksi tyhjillään, mutta huolestuttavasti muuttumassa myös sekalaisen tavaran varastoiksi. Tarkoituksemme on tehdä toisesta huoneesta vierashuone ja toisesta jonkunlainen työhuone, jossa on vakiopaikka ruokakuvausta varten. Kodissamme on myös tuhansittain kirjoja, ne ovat vallanneet kaikki hyllyt ja liian paljon muita tasoja, joten kirjojen sortteeraaminen ja osittainen vähentäminen on aiheellista. 

Olen nyt varovaisen innostunut Marie Kondon KonMari-kirjasta, jonka luin ahmaisemalla viime viikolla. En ole vielä varma, kuinka rohkea olen toteuttamaan täyttä konmaria, mutta ihastuin kirjan ajatuksiin siitä, miten hankkimiaan tavaroita tulisi käyttää niitä kunnioittaen ja hankkiutua eroon niistä, joita ei sen enempää kunnioita kuin tarvitsekaan. Sulattelen konmari-ajatusta nyt kevään ajan ja toteutan siitä helpoimpia, pelkästään itseäni koskevia osia ja jatkan jo omaksumaani tapaa sanoa mielessäni kengilleni kiitos saapuessani kotiin. Samoin taittelen sukkani sievästi. 

Kaiken lopun ajan aion elää aivan tavallista elämää, reissata Kammenpyörittäjän kanssa, pitää yhteyksiä perheen nuorisoon, nauttia olemisesta ilman kiirettä ja stressiä, jota en nähtävästi tunnista ennen kuin siitä pääsee eroon edes määräajaksi. Olen varma, että vuosi menee todella nopeasti ja aivan liian pian on tammikuu 2017 ja minun täytyy ajatella töihinpaluuta, harjoittelua, tarkkaria, medikaalia ja vuorolistaa. Mutta sitä ennen on edessä monta kuukautta, viikkoa, päivää, tuntia, minuuttia ja sekuntia, jolloin olen VAPAA.

39 vuorokautta

40 olisi kuulostanut paremmalta, tai 50 vielä paremmalta. Mutta mennään nyt luvulla 39. Niin vähäksi on kutistunut päivien lukumäärä ennen vuorotteluvapaani alkua. Minulle on palkattu sijainen ja vuorotteluvapaasopimukseni on monena kopiona korvaushakemuspapereiden kanssa (ettei vain pääse hukkaantumaan). Korvausta en pääse hakemaan ennen kuin olen saanut palkkatodistuksen viimeisten vuorolisien mentyä maksuun. On pitänyt aivan läpsytellä poskia ja muistutella itselleen, vielä pitää olla tarkkana, ettei vaan sattuisi mitään. Lähinnä töissä, eikä muutenkaan kannata möhliä, sillä esimerkiksi nilkan murtaminen nyt olisi katastrofi.

Helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen minulla on noin 7 viikkoa aikaa valmistautua täyspäiväisesti tulevaan caminoon. Minut tuntien se tarkoittaa sitä, että 6 viikon ja kolmen päivän jälkeen aloitan miettiä, mitä sitä ottaisi mukaan. Lentolippu minun täytyy kyllä piakkoin hommata, ei toki Ranskaan, eikä nyt ainakaan Espanjaan, vaan Englantiin. 

Suunnitelmani on lentää maaliskuun puolivälin jälkeen sisareni luokse Englantiin, viilaamme siellä varusteemme lähtökuntoon ja jollain tapaa siirrymme sieltä eteläiseen Ranskaan kuun lopulla. Caminoon varaamme 30-36 päivää, jolloin päivittäiseksi kävelymatkaksi tulee 21-25 km. Pääsiäinen on ensivuonna juuri tuolloin maaliskuun loppupäivinä, se vaikuttanee hieman siirtymäsuunnitelmiimme. Perille Santiago de Compstelaan tähtäämme 2.5. Paluu Suomeen on vielä auki, se tarkentuu sen mukaan, miten Kammenpyörittäjä hankkiutuu minua vastaan ja kuinka kiire hänellä on palata töihin.

Syksy on kestänyt aivan kamalan kauan, vieläkin on syksyistä. Lunta on Keski-Suomessa nähty muutaman purskeen verran, onneksi en ole hiihtäjä tai laskettelija, heillä lienee hermot riekaleina, kun ei pääse harrastamaan. Syyskuun lopussa päivät pimenivät nopeasti ja työmatkakävely jäi taas taustalle, kun tavoitteeni kävellä 770 kilometriä tuli täyteen ja ylittyi jopa 6 kilometrillä. Matkan tallustaminen toiseen kertaan ennen caminoa jää haaveeksi. 

Kunhan pyhät ovat ohitse, paneudun jälkeen matkasuunnitelmiini ja saatanpa yllättää itseni tekemällä jonkunlaisen valmistelusuunnitelmankin harjoituskävelyineen, pakkauskokeiluineen ja rinkankantamisineen. Ei sitä tiedä, vaikka alkaisin käydä läpi sitä huhtikuussa ostamaani kielikurssiakin?

Kävelymusiikiksi suosittelen kappaletta Sangria, jonka esittää countryn perusjässikkä Blake Sheldon. En kyllä kamalasti pidä sangriasta, mutta liippaahan se Espanjaa melko liki. 

139 päivää

Löysin eilen aamulla Tielaitokselta unohtuneen lajitteluhatun, se sanoi minulle Puuskupuh, olinhan hengästynyt

Aika kuluu vakionopeudella, vaikkei siltä aina tunnukaan. Takana oleva aika tuntuu menneen nopeasti ja edessä olevaa ei tunnu saavuttavan. Viisi vuotta sitten ja viiden vuoden kuluttua ovat aivan erimittaisia aikamääreitä. Minä itse niiden välissä tunnen olevani sama ihminen, mutten ole. Olen aika erilainen kuin viisi vuotta sitten ja viiden vuoden kuluttua en ole enää tällainen. 

Nyt en kuitenkaan laske päiviä viiden vuoden päähän, vaan tähtäimeni on hieman lähempänä, ensi vuoden alkupuolella. Siellä häämöttää jo camino. Vielä sitä ennen on yksi toinenkin päivämäärä, jota odotan jo innolla. 

Muutama vuosi sitten Kammenpyörittäjä oli vuorotteluvapaalla ja ajattelin silloin, että ehkäpä minäkin sitten joskus. Olin juuri ollut pitkään sairauslomalla nilkan murtumisen seurauksena, melkein puoli vuotta meni keppien kanssa. Ajatus omasta vuorotteluvapaasta ei tuntunut ajankohtaiselta. Työssä  oli tapahtumassa muutoksia, joita ennen tai joiden alussa en tohtinutkaan olla pois. Halusin nähdä, että sopeuden muutoksiin ja pärjään niiden kanssa siinä missä muutkin. Nyt muutoksen vuosi on kääntymässä lopuilleen ja voin todeta pärjääväni. 

Alunperin minun oli tarkoitus järjestää vapaa caminoon vuosilomalla ja säästövapailla, mutta ajatus kolmen kuukauden mittaisesta vuorotteluvapaasta alkoi tuntua houkuttelevalta. Kammenpyörittäjä huomautti samantien, ettei kolmesta kuukaudesta tule kuin vihaiseksi, etenkin jos siitä yli puolet käyttää aiotulla kävelyretkellä. Hetken tuumittuani olin samaa mieltä ja kun keväällä pistin nimen alle vuorotteluvapaa-anomukseeni, hain maksimipituista vapaata, 360 päiväistä.

Viime viikolla istahdimme esimiehen kanssa pöydän ääreen ja allekirjoitimme vuorottelusopimukseni. Kaikki nämä jahkailun kuukaudet tuntuivat rasittavilta, enkä välillä halunnut ajatella koko asiaa. Jahkailupuolesta piti huolen työnantajan ylemmät tahot, jotka pitivät papereita erityisessä huomassaan ehkä sen varalta, että vuorotteluvapaasta säädettäisiin uudelleen tai koko järjestelmä lopetettaisiin. Minulle odottaminen oli ikävää, sillä olin jo asentanut aivoni sille mallille, että pääsisin paussille ja se mahdollisuus, etten alustavista lupauksista huolimatta pääsisikään, tuntui ankealta. 

Nyt kun minulla on monta kopiota tuosta sopimuksesta niin paperilla kuin sähköisenäkin, olen uskaltanut laskea montako päivää vapaan alkuun on. Tänään siihen on 139 päivää. Silloin on maanantai 1.2.2016.

Minulta on kysytty, mitä aion tehdä vapaani aikana. Tärkein asia on tietysti camino, joka sijoittuu vapaani alkuun. Minulla on ennen sitä muutaman viikon valmistautumisaika ja riippuen kävelyseurani ajankäytöstä, voin viipyä matkalla melko vapaan ajan. Sen jälkeen suunnitelmani ovat ei mitään ja mahdollisimman vähän. Tarkoituksella en ota itselleni suuria projekteja lopulle vapaalleni, sillä suurilla projekteillani on taipumus sulaa olemattomiin ja jättää jälkeensä pettymyksen tunteen. Teen mitä tykkään tai en tee mitään. Sen näkee sitten. 

Suosittelen kävely- tai laiskottelumusiikiksi Zac Brown Bandin kappaletta No hurry. Avainsanat Lord ja Heaven mainitaan.