Jälkipuhetta siskon näppikseltä

Vieraskynä-postaus sisareltani Dorsetista:

Jälkipuhetta Wessex-kävelyn tiimoilta

Olin jo jonkun aikaa kehuskellut siskolleni, kuinka hienoja kävelyreittejä alkaa ihan Friaryn takapihalta. Kevään rasitukset olivat jo sulaneet, ainoastaan polvien tienoilta kuuluva narina aamuisin portaita alas astuessa muistutti niistä. Ajatus noin viikon mittaisesta haikista lähitienoilla alkoi houkuttaa. Tällä kertaa minun piti paneutua vähän enemmän valmisteluihin. Vaikka niitä ei ollut paljon, silti kaikki tahtoi venyä viimetinkaan. Elämä yhteisössä on täyttä eikä henkilökohtaista vapaata paljon ole. Aikatauluista sopiminen oli ensimmäinen haaste. Olisin mielelläni lähtenyt matkaan vasta syyskuun alkupuolella, kun säät ovat vielä suotuisat, mutta yleinen lomakausi on ohi ja majapaikoissa väljyyttä. Mutta juuri niihin aikoihin odotimme uutta joukkoa vapaaehtoisia saapuvaksi Friaryyn. Syyskuun alussa vahti vaihtuu, vuoden täällä asuneet nuoret – tai nuorehkot ainakin – vaihtavat maisemia ja puoli tusinaa tuoreita kasvoja astuu tilalle. Koko syyskuu menee kouluttaessa ihmisiä töihinsä ja yhteisön tavoille. Minun tehtäväni on järjestää keittiöhygieniakurssi ja opettaa ruoanlaittoa. Siispä ajankohdaksi valikoitui ns. fallow week elokuussa, jolloin meillä ei ole vieraita ja minun on helpompi jättää työkuviot hetkeksi.

Olin sunnuntaikävelyilläni nähnyt Wessex Ridgewayn opasteita ja miettinyt, mihin polku mahtaa päättyä. Nettihaut kertoivat, että reitti päättyy rannikolle Lyme Regisiin, kaupunkiin, josta olen kuullut monesti, mutta jossa en ollut vielä käynyt. Siskoni taas oli vieraillut siellä edellisenä vuonna ja oli pitänyt paikasta. Matka linnuntietä ei ollut pitkä, mutta reitti mutkitteli sopivasti pitkin harjanteita – ja kuten myöhemmin totesimme – ylös alas rinteitä. Painettua reittiopasta en löytänyt paikallisista kirjakaupoista, vaikka niitä on kaiketi julkaistu parikin kappaletta. Netistä löytyi kattavan näköinen pdf-muodossa oleva opas, jossa yhtenä reitin rakentamisen rahoittajana näkyi olleen EU. Sivumennen sanottuna, kesäkuisen Brexit-järkytyksen laannuttua, aiheen ympärillä vallitsee täydellinen hiljaisuus ja tuntuu kuin kaikki yrittäisivät olla kuin äänestystulosta ei olisi olemassakaan. Ehkä se katoaa, kun siitä ei puhuta tai sitä ei ajatella?? Kyseisessä EU-rahoitteisessa oppaassa oli myös rohkaisevan pitkä lista reitillä olevia majoituspaikkoja, ja aloitin seuraavat valmisteluni.

Majoituspaikkalistaa tarkemmin katseltuani huomasin, että kaikki B&B:t eivät suinkaan sijaitse kätevästi reitillä niin kuin Caminolla. Monesti olisi tarpeen kävellä syrjään reitiltä useitakin maileja. Vapaapäivänäni aloin soitella sopivan kuuloisia paikkoja läpi. Tarkoitus oli aloittaa kävely lauantaina. Lista alkoi olla jo puolessavälissä eikä ollut vielä tärpännyt kertaakaan. Joku ei vastannut ollenkaan, tai vastasi viimein ja kertoi lopettaneensa bisnekset jo kauan sitten. Paikat, joista vastattiin, olivat olleet täynnä jo viikkoja, itse asiassa heti Brexitin jälkeisen punnan kurssin huonontumisen jälkeen. Monet vaihtoivat lomansa kotimaan kohteeseen. Ensimmäinen viikonloppu oli siis jo buukattu ja tiedoksi, että useimmat paikat ottavat varauksia vastaan vain koko viikonlopuksi, ei vain yhdeksi yöksi. Ehdotin siskolle Plan B:tä. Voisimme jäädä viikonlopun yli Friaryyn ja tehdä päiväretkiä täältä käsin. Olin ajatellut yhdistää muutamia kohteita retkeemme muutenkin, mutta nyt voisimme vierailla niissä aluksi ja sitten suunnata kohti rannikkoa maanantaina, kun jotkut lomailijat olisivat palanneet jo kotiinsa. Olen käyttänyt AirBnB:n palveluksia aiemmin, mutta vain isoissa kaupungeissa. Ihan vain kokeeksi katselin, olisiko reitin lähistöllä mitään tarjolla. Ja pari paikkaa löysinkin, joista otettiin yhteyttä ja luvattiin majoittaa meidät. Jälkimmäinen viikonloppu hoitui hotellihaulla ja jälleen kerran meille myytiin ihan viimeiset petipaikat Weymouthista. Sinne asti päästyämme totesimme, että ei se ihan markkinointikikka tainnut olla tällä kertaa, ihmisiä oli todella paljon.

Varusteet olivat kutakuinkin samat kuin keväällä. Jätin vähän liian raskaan Fjällrävenin takin kotiin. Se ei vahattunakaan pitänyt vettä. Ostin kevyemmän vedenpitävän takin ja käärin se siskon tuomien sadehousujen kanssa rinkan alaosaan. Liikkeelle lähdin hupparin ja muutenkin ihan tavanomaisten vaatteiden kanssa. Crocksit vaihdoin Eccon kävelysandaaleihin. Caminolla kaipasin iltaisin enemmän tukea väsyneille jaloilleni, ja Crocksit olivat toivottoman löperöt. Tällä kertaa otin mukaani myös aurinkolasit, joille oli todella käyttöäkin, samoin lierihatulle ja aurinkovoiteelle.

Hyvistä päätöksistä huolimatta en ollut paljonkaan kävellyt caminon jälkeen ja pelkäsin, että pitkällä matkalla saavuttamani kunto olisi jo huvennut olemattomiin. Mutta ei se onneksi ollut. Kaiken kaikkiaan kävely tuntui sujuvan kevyemmin. Päivämatkat olivat suunnilleen yhtä pitkiä kuin caminolla, mutta käytimme niihin enemmän aikaa. Oli pakko kävellä tiiviisti yhdessä ja pähkäillä kartan kanssa, mihin suuntaan mennään seuraavaksi. Ylä- ja alamäkiä, pitkiä loivia nousuja, jyrkkiä kapuamisia ja mutaisten paikkojen ylityksiä oli yhtä paljon kuin keväälläkin. Uutta meille oli kavuta lukemattomien porttien yli, ali ja vierestä ja ylittää niittyjä, peltoja ja laitumia. Joka vuosi joku kävelijä jää lehmälauman jalkoihin, useimmiten koiran kanssa kulkenut. Ohjeena onkin pitää koira kiinni, mutta päästää irti, jos lehmät lähestyvät uteliaina. Meillä ei ollut koiraa, eikä sattuneesta syystä kissaakaan, mutta kiertelimme varovasti pitkin aidanvieriä reipasta vauhtia. Onneksi joka niityllä ei ollut eläimiä laiduntamassa.

Kesäisin aina avoinna olevat kirkot ja niiden pihamaat olivat oivallisia taukopaikkoja. Aina löytyi penkki sisältä tai ulkoa, jos ei muuta niin vanha kivinen hauta-arkku seinän vierellä. Rauhaa ja hiljaisuutta, varjoa ja usein vettä tai mehua oli tarjolla matkalaisille. Maisemat olivat suoraan Tolkienin Konnusta, suloisia pikkukyliä ja kukkuloita toisensa perään. Mieleni oli kevyt ja mietin, kuinka kaikki ne sadat kilometrit kevään caminolla painoivat, eivät vain fyysisesti vaan myös mielessä. Oli ihan sama, olivatko kilometrit ja päivät edessä tai takana, yhtä kaikki ne painoivat. Olen iloinen, että kävelin kaikki ne päivät ja kilometrit, mutta en ehkä halua tehdä sitä uudelleen. Uskon kuitenkin, että palaan vielä caminolle francesille, mutta sillä kertaa ei ole enää tarvetta kävellä koko matkaa tietyssä ajassa. Olen kiitollinen, että sisko otti minut mukaansa ja varmaan teemme kävelyretkiä yhdessä myöhemminkin. Sen verran hauskaa meillä on ollut!

Niinhän ne olivat kuin kaksi marjaa, tai ehkä toinen oli hedelmä

On se ollut aika hyvä juttu, että samana vuonna olen ollut kahdella kävelyretkellä ja niin ollen muistan niistä noin samanverran nyt. Jo Englannissa tekemämme jaloittelun aikana juttelimme siitä, mikä siinä oli erilaista kuin caminossa ja mikä taas aivan samanlaista. Tämä postaus kertoo näistä huomioista. 

Valmisteluvaihe oli oikeastaan aika samanlainen, johtuu lähinnä luonteestani, jolle on erittäin vastenmielistä pakata. Caminoa varten harjoittelin aika paljon pitkällä aikavälillä, mutta ehkä se tärkein harjoitus, rinkan kantaminen jäi nollaan kertaan. Enpä rinkkaan koskenut kävelyiden välissäkään ollenkaan. Caminon ansiosta kuitenkin tiesin, että kyllä se reissu sieltä tulee ja alkaa, vaikkei kauheasti hössöttäisikään. Jonkun verran järkevämmin pakkasin Englantiin, minulla ei ollut mitään turhia tavaroita mukanani.

Vaikka niin Espanja ja Englanti alkavatkin samalla kirjaimella, niin on niissä kuitenkin pikkuisen eroa. En ensinnäkään osaa espanjaa juuri ollenkaan, englantia puhun kohtuullisesti ja ymmärrän hyvin. Luulisi sillä olleen enemmän vaikutusta, mutta eipä oikeastaan, Espanjassa pärjäsi aivan hyvin espanjaa osaamatta. Olisi tietysti hyvä osata kieltä ja kohteliasta ja järkevää pystyä sitä puhumaan, mutta espanjantaidon puute ei ole este caminolle, kunhan osaa jotain muuta kieltä, jolla kommunikoida. Pelkällä suomella olisi kyllä vähän heikoilla. Tai en tiedä sitten sitäkään.

On vaikea enää tietää, miten sitä Englannissa (tai ylipäätään missään maailmalla) pärjäisi, jos ei osaisi englantia yhtään. Siellä olin paljon enemmän yhteyksissä ihmisiin kuin Espanjassa, osasin kysyä neuvoa, pyytää apua ja antaakin sitä. Osasin jutustella ja toimittaa asioita. Koska kävelymme Englannissa oli täysin omatoiminen, olimme oikeasti oman onnemme nojassa. Caminolla on kuitenkin se eräänlainen putki, jossa peregrinot kulkevat. Ei sitä oikeastaan tajunnut ennen kuin sieltä tuli pois ja meni toisenlaiselle kävelylle. Erämaavaellukset ovat sitten tietysti vielä aivan omaa luokkaansa, en muuta väitäkään. 

Englannissa (ja koko Iso-Britanniassa) on valtavasti erilaisia kävely- ja vaellusreittejä. Eräs kuuluisa sellainen on esimerkiksi South West Coast Path, jolla on mittaa 630 mailia. Suomalainen bloggaaja käveli matkan keväällä, siitä voi lukea Jalkaisin-blogista. Linkki vie reissun ensimmäiselle etapille, mutta varoitan, sitä reissua kun alkaa lukea, siihen jää koukkuun! Ottakaa pullat pois uunista ja pyykit koneesta ensin. 

Me olimme valinneet käveltäväksemme Wessex Ridgeway Trailin osan läheltä sisareni asuinpaikkaa rannikolle asti. Suora matka rannikolle on vain noin 30 km, mutta reitti on mutkitteleva niin, että viikossa suunnittelimme kävelevämme noin 120-130 km. Valitsemamme reitti oli vain yksi seudulla risteilevistä reiteistä ja virallisten reittien lisäksi joka puolella kulki tavallisia public patheja. Matkan aikana vaihdoimme lopulta monta kertaa käyttämäämme reittiä, kunhan olimme oppineet tulkkamaan kartan korkeuskäyriä ja muuta informaatiota maastosta ja tiestöstä.

Reittien merkinnät olivat erittäin vaihtelevia, paikoitellen merkkejä oli lyhyin välein ja hyvin nähtävissä, paikoin ei juuri ollenkaan tai ne olivat piilossa kasvustossa, kaatuneissa tolpissa tai muuten rikkoutuneita. Aluksi meillä oli vähän liian caminomainen tunnelma, olimme tyytyväisiä löytämäämme merkkiin ja tallustelimme eteenpäin juurikaan tuumimatta tai karttaa lukematta. Oletimme, että kun tulemme laitumen toiselle laidalle tai risteykseen, olisi siellä uusi merkki. Mitä vielä! Siellä oli tai oli olematta. Toisena varsinaisena trail-päivänä eksyilimme sen verran ja kävelimme niin monta ylimääräistä kilometriä, että järki oli otettava päähän, karttaa oli luettava aivan koko ajan. Sellaista ei Espanjassa koko aikana tapahtunut, eihän meillä edes ollut karttoja, vain opaskirjan pieni kuva, jossa tärkeintä oli vessojen ja baarien sijainti. 

Onneksi kuitenkin opimme kantapään kautta, että merkkejä on katsottava muutenkin, kuin että tuossa se nyt on. Niissä oleva nuoli oli tällätty osoittamaan ainakin viitteellisesti sinne suuntaan, jonne merkiltä oli lähdettävä, jos edessä ei ollut nähtävillä selkeää polkua. Laajan laitumen tai pellon toisella laidalta oli otettava joku kiintopiste ja sitä kohden mentävä ja reunalta sitten etsittävä missä se merkki mahtaisi olla. Usein reitti kulki portilta toiselle, mutta välillä portteja oli vastalaidalla useita ja niistä oli älyttävä valita oikea. Kuten kerroin, eksyimme muutamaan kertaan, emme huomanneet merkkejä tai niitä ei kertakaikkiaan ollut ja kuljimme harhaan. Jouduin muutamaan kertaan paikantamaan meidät mobiilidatalla, mutta sekään ei kyllä kaksisesti Englannin maaseudulla toiminut. 

Siitä tulikin mieleen toisen Espanjaa ja Englantia erottanut seikka, ainakin siis caminoreitin osalta. Siellä ei ollut oikeastaan koskaan tarvetta mobiilidatan käyttämiselle, enkä oikeasti tiedä, miten kattava verkko siellä on. Mutta wifiä oli niin laajalti saatavilla, että yhden käden sormilla oli laskettavissa ne baarit tai majoitukset, joissa ei nettiä löytynyt. Englannissa yhteydet olivat paljon nihkeämmät riippumatta siitä, miten sitä oli majoituksissa luvattu. Muutamissa pubeissa löytyi wifiä ja niissä viihdyimmekin hyvät tovit. Käytin mobiilidataa jonkun verran, lähinnä paikantamiseen ja muutaman kerran postia tarkistaakseni. Hyvin usein puhelimessa ei ollut minkäänlaista verkkoa edes asutuksen lähellä.

Entä sitten talouspuoli? Camino Espanjassa oli  minun varoillani hyvinkin saavutettavissa, nytkin kun tulen toimeen alle puolella normaaleista tuloistani vuorotteluvapaan aikana. Päivittäisestä elämisestä selvisi Espanjassa muutamalla kympillä, olisi pärjännyt vielä vähemmälläkin, jos olisimme käyttäneet enemmän albergueita. Ruokailutkaan eivät olleet kalliita, joten kukkarolle camino ei minunlaiselleni työssäkäyvälle ihmiselle käynyt raskaaksi. 

Kävelymatka Englannissa on sitten kalliimpi juttu. Majoitukset olivat nyt kiivaimpana lomakautena melko arvokkaita, maksoimme tyypillisesti 100-120 puntaa yöltä kahden hengen huoneessa, välillä aamiaisesta vielä lisää. Jotkut majoituspaikoistamme olivat airbnb-paikkoja, niissäkin hinnat olivat tapissa. Yksi majoituspaikoistamme oli yhteisö, jossa majoittuvat ihmiset ovat siellä muista syistä kuin me, joten annoimme pienen lahjoituksen korvauksena yösijasta ja aamiaisesta. Mielestäni olimme osin melko samantasoisissa paikoissa kuin Espanjassa ja maksoimme niistä kaksin, kolmiskertaisestikin. Lyhyellä matkalla tämä ei käy liian arvokkaaksi, mutta viittä viikkoa minun kukkaroni ei olisi kestänyt niillä hinnoilla. 

Ruokailut maksoivat myös enemmän, mutta edullisestikin voi syödä, kun valitsee pub-aterioita, jotka ovat todella täyttäviä, yhdellä suurella aterialla pärjää koko päivän, vaikkei se mitenkään terveellistä olisikaan. Emme kovin paljon käyneet paikallisissa kaupoissa, sillä ei niitä maaseudulla montaakaan osunut kohdallekaan, sama tilanne oli paikoin caminollakin. Minulla oli taas mennä ruokahalu, tämä tapahtui sinä kovimpana kävelypäivänä, jolloin oli lämmintä ja eksyilimme urakalla ja kävelimme paljon enemmän kuin oli tarkoitus. Sinä iltana en halunnut syödä päivällistä ollenkaan, en halunnut muuta kuin mennä nukkumaan. Kokonaan ruokahaluni ei onneksi mennyt, vaan aamulla olin aivan kunnossa. 

Kanaa Englannissa

Kania Espanjassa

Maisemiltaan Englanti oli kyllä aivan ihana, polut kulkivat hyvin kauniissa paikoissa ja välillä olimme mäkien ja kukkuloiden laella, välillä niiden välissä solissa. Espanjassa caminolla muistin paljon vähemmän katsoa maisemia, enemmän menin kuvitteelliset silmälaput päässäni ja katsoin vain eteenpäin. Reitit Englannissa olivat paikoin hyvin umpeenkasvaneita, saimme oikeasti raivata tietämme lukuisissa pusikoissa nokkosten kutitellessa ja oksien raapiessa ja kulkea oikeasti vilja- ja maissipeltojen läpi. Espanjassa ei ainakaan aikaisin keväällä ollut sellaisia paikkoja, vaan koko reitti kulki selkeästi nähtävää polkua tai tietä. 

En muista, että olisimme kiivenneet monenkaan aidan ylitse Espanjassa, Englannissa kiipesimme kymmenien porttien ylitse ja avasimme erilaisia virityksiä, kömmimme alitse ja pujottauduimme rakosista sekä ylitimme puroja loikkien tai kiviä myöten. Sähköpaimeniakin kohtasimme monta kertaa. Vaativuudeltaan reiteissä oli yhtäläisyyksiä, nousuja löytyi Englannistakin, joskaan ei ehkä ihan niin pitkiä kuin Espanjassa. Laskuosuuksia meille ei sattunut kovin vaativia jaloittelussa. Lälliä emme kohdanneet Englannissa kuin pari kertaa, melkein riemastuimme niistä kohdista. 

Englantilaista lälliä

Espanjalaista lälliä

Espanjassa emme myöskään osuneet samoille laitumille karjan kanssa, lehmiä ja lampaita tuli paimennettuina kyllä vastaan, mutta Englannissa kuljimme omin päin monen laitumen läpi. Lehmiä ja lampaita oli ohiteltavina, mutta ei onneksi hevosia tai härkiä samojen aitojen sisällä meidän kanssamme. 

Siitä kuuluisasta lomakaudesta huolimatta nähneet montaakaan muuta vaeltajaa tai edes kävelijää Englannissa. Jonkun verran näimme ratsastajia ja eräs heistä antoi meille neuvojakin reitin suhteen. Turvallisuusmielessä Espanja ja Englanti tuntuivat yhtälaisen turvallisilta mailta. Liikenne oli paikoin Englannissa hieman säikäyttävää, mutta kuljimme teitä pitkin mahdollisimman vähän. Liikuimme vain valoisaan aikaan, kuten caminollakin, emmekä kohdanneet minkäänlaista vaaraa tai uhkaa kummassakaan maassa. 

Eräs seikka jäi kyllä hauskana mieleen. Jos pitäisi sanoa, että kummassa maassa on paremmat säät, niin pitäisi kyllä sanoa, että Englannissa! Meidän 9 päiväisellä jaloittelullamme oli vain aurinkoisia päiviä, emmekä käyttäneet lainkaan sadevarusteitamme, emme ottaneet niitä edes esille kertaakaan! Lämmintäkin oli sopivasti ja viilentävää tuulta. Samaan aikaan retkemme kanssa on tuttuja ollut caminolla, on sitten myöhemmin kiinnostavaa kuulla, millaisen caminon he ovat saaneet säitten puolesta. Meillähän oli sadetta ainakin tarpeeksi huhtikuisella reissullamme. 

Näin Espanjassa

Näin Englannissa

Jos minun pitäisi valita kummasta pidin enemmän, caminosta vai jaloittelusta niin sanon, että molemmista. Kummassakin kävelyssä oli omat mahtavat puolensa ja jos ne jotain tekivät selväksi niin sen, että minä olen kävelijä ja sellaisena haluan kehittyä. Kumpaankin maahan voisin mielelläni lähteä uudelleen kävelemään, mutta myös moneen muuhun paikkaan. Suomessakin, mutta täällä ehkä vähiten mielelläni. Mietin, että jos maanantaina lähtisin tästä kävelemään pohjoista kohden, niin perjaitaiksi saattaisin ehtiä jo Viitasaarelle, eikä siinä välissä olisi paljon mitään...

Mennään bussilla! Vol 2

Jos edellisestä postauksesta sai sen käsityksen, etten arvostaisi Weymouthin majoitustamme, niin haluan korjata asian ja vakuuttaa, että tämä on oikein kelpoisa B&B. Aamiainen  oli todella hyvä, mannermainen aamiaisemme iloinen yllätys. Tälle sunnuntaiaamulle valitsimme scrambled eggs with smoked salmon. Mannermainen aamiaisemme näytti tältä:

Aamiaisen jälkeen lepäilimme vielä hetkisen ennen kuin lähdimme päivän retkelle. Sää oli hieman edellispäiviä viileämpi, yläpilvinen. Kävelimme rantabulevardille ja siellä oli heti sopivasti bussi lähdössä Portlandin saarelle (jonne siis pääse kannasta pitkin) Edestakainen lippu maksoi viisi puntaa hengeltä. Sisareni on käynyt siellä useita kertoja, mutta yksi kerta lisää ei tehnyt pahaa. Istuimme kaksikerroksisen bussin yläkertaan, sieltä oli hyvät näköalat. Bussinkuljettaja oli oman elämänsä koomikko, joka tahtoi esiintyä yleisölle,  toimia oppaanamme tällä vajaan tunnin matkalla. Juttua riitti, eikä se haitannut. 

Jäimme Portlandin kärjessä majakan pielessä kyydistä, kiertelimme nimessä, ihailimme maisemia, majakkaa ja söimme hyvät jäätelöt. Tunti oli juuri sopiva aika viettää nimessä,  palasimme seuraavalla bussilla Weymouthiin, tällä kertaa kuski ei halunnut esiintyä. 

Iltapäiväpalaksi nautimme cream tean, eli skonssin clotted creamin ja hillon kanssa, sekä tietysti teen. Hyvää! Palasimme lepotauolle Palm Courtiin pienen tihkusateen alkaessa. Ei siitäkään sen isompaa sadetta tullut, parin kolmen tunnin kuluttua aurinko paistoi taas ja lähdimme uudelle kaupunkikierrokselle. 

Oli mukavaa istua PIMM'S-kannun kanssa aurinkoisella ravintolan pihalla, katsella elämänmenoa elokuisena lomalauantaina. Myöhemmin menimme italialaiseen ravintolaan syömään. Ravintola oli rantabulevardin varrella ja olevinaan aika hieno paikka. Söimme jaetun antipastilautasen, pizzat ja jälkiruoat limoncellon kanssa. Minun pannacottanI oli niin jäykkää tavaraa, ettei meinannut lusikka pystyä. 

Minua ärsytti kuinka niin italialainen niin italialaine miestarjoilija kyykytti itäeurooppalaisia naistarjoilijoita, että tippaamishaluni kokivat äkkikuoleman. Tässä kohtaa huomasin, että olen niin vanha,  ettei silmänlumeimartelu tehoa minuun, kun selkeästii näkee miten tympeästi mies kohteli työkavereitaan. Lasku oli kohtuullinen 52 puntaa, muttei mistään makujen ilotulituksesta ollut kyllä kysekään.  

Tänään sunnuntaina Opiskelija lentää Hollantiin mennäkseen sinne vaihtoon puoleksi vuodeksi. Antti saatteli hänet matkaan ja lensi sitten pian sen jälkeen Lontooseen. Päivällä sitten kohtaamme, kun hän ehtii autolla tänne Weymouthiin. Viemme sisareni takaisin HilfieldiIn ja jatkamme kuljeskelua Englannissa kahdestaan ensi perjantaihin asti. Mikäli nettiä on saatavilla, kirjoittelen niistä päivistä toiseen blogiini Campasimpukkaan.

Tähän mennessä viikon kävelyretken kilometrisaldo on suunnilleen 125 ja olen siihen oikein tyytyväinen. Kotiinpaluun jälkeen ruodin vielä tämänkertaista varusteluetteloani ja koostan käsityksiäni Englannissa vaeltamisesta, saatanpa vertailla caminoonkin. Sisartani aion vahvasti painostaa vieraskynäpostaukseen tästä turneesta.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon liitän myöhemmin, älkää olko mutheissanne, kuunnelkaa vaikka se Humble and Kind toukokuun toisen päivän postauksesta, jos countryn puute vaivaa! 

Mennään bussilla!

Toissailtana kävimme Lyme Regisissä rantaravintolassa syömässä kampasimpukoita, hieman rantaravintolahinnoitteluun, mutta hyvin valmistettuna fenkolin ja pekonin kanssa. Ilta pimeni nopeasti ja kymmeneltä oli kohokohdan vuoro. Cobb oli suljettu yleisöltä jo aiemmin, sillä siellä viriteltiin kello 22 alkavaa ilotulitusta. Koko pitkä rantakaistale oli pullollaan ihmisiä, kun musiikin säestämänä ilotulitus alkoi. Se kesti kaikkiaan 10 minuuttia ja oli kyllä hieno katsella lämpimässä elokuun illassa. Sitä hieman ihmettelimme (lue:paheksuimme),  miten monia koiria oli mukana rannalla pelkäämässä. Ilotulitus liittyi Lyme Regisin menossa olleeseen karnevaaliviikkoon.

Eilen tiesi jo heti aamusta,  että nyt tulee kuuma päivä. Taivas oli niin sininen, että silmiin sattui. Ennen kuin lähdimme liikkeelle, söimme hyvän aamiaisen The Cobb Arms-majatalossa, tarjolla oli hedelmiä, marjoja, paksua jogurttia ja tuoremehua alkuun. Listalta tilasimme vielä kuumat annokset ja pannun teetä. Niillä vatsoin kyllä jaksoi lähteä kävelemään rantabulevardia kohti bussipysäkkiä. 

Rantahiekkaa oltiin juuri lanaamassa, ihmisiä oli jo tulossa rannalle yhdeksän maissa, oli tulossa täydellinen rantapäivä. Weymouthiin suuntaan ajavan bussin X51 pysäkki oli yksi katu rannasta ylös päin rinteessä ja lopulta kävelimme ylämäkeen ainakin puolet matkasta takaisin päin. Löysimme pysäkin ystävällisen herran neuvoin ja tulkkasimme aikataulua niin, että noin 20 minuutin kuluttua menisi bussi Weymouthiin. Ja niin menikin.

Ostimme 8 punnan hintaisen meno-paluuliput. Näin siksi, että punnan lisähinnalla lipusta tuli joustava niin aikataulun kuin reitin kun suhteen. Pelkkä menolippu Lyme Regisin ja Weymouthin välille olisi maksanut 7 puntaa ja edellyttänyt ajallisesti nopeinta yhteyttä vaihtoineen. 

Pääsimme bussin yläkertaan hyville paikoille, saimme rinkkammekin matkatavarakaukaloon. Bussiin tuli väkeä vähän joka pysäkiltä ja oli mukava katsella maisemia korkealta. Olisi siinä ollut kyllä kävelemistä, ylämäki Lyme Regisistä oli aivan tolkuton ja South West Coast Path näytti aika pitkälti menevän nyt autotien vartta varsinaisten polkujen ollessa joko eroosion vuoksi hajonneet tai vaarassa tehdä niin. 

Noin puolen tunnin matkan jälkeen olimme Bridportissa, jossa meillä olisi joka tapauksessa ollut bussin vaihto. Joustolipuillamme päätimme pitää pienen paussin ja kuljeskella hetken sisarelleni tutussa kaupungissa. Se olikin aika iso paikka, etsimme hetken aikaa Rivercottage-kauppaa, mutta joko se on loppunut, muuttanut tai sisareni muisti sijainnin väärin. Teetä meillä ei vielä tehnyt mieli, mutta osuimme kivaan käsityökauppaan, josta ostin hieman tuliaisia,  ne kun ovat kevyitä ja vievät pienen tilan. Siellä juttelimme myyjän ja asiakkaan (tai myyjän ystävän) kanssa. Myyjä kertoi olleensa Suomen Lapissa hiihtämässä ja asiakas/ystävä tarjoutui viemään meidät Bridportin rannalle. Sinne oli kuulema noin mailin matka ja hän oli muutenkin menossa sinne suuntaan. Otimme ystävällisen tarjouksen vastaan, sillä halusimme nähdä tämänkin kaupungin rannan. 

Maili oli joko pitempi kuin tavallisesti,  tai niitä olikin ainakin kaksi, mietimme jo kumpikin, että mahtaa tulla lämmin kävellessämme takaisin kaupunkiin bussiasemalle. Kiitämme ystävällistä naista kyydistä ja rinkat selässä, vaelluskengissä jalassa lähdimme katsastamaan Bridportin rantaa. Se olikin jylhä paikka. Itään päin rinne nousi hyvin korkeaksi ja keltainen pystysuora kallio oli kylttien mukaan unstable, paljon lohkareita näkyikin jyrkänteen alla. Ennen vesirajaa oli ensin korkea pyöreistä kivistä muodostuva dyyni ja vesirajassa ranta oli jo hiekkaa. 

Kello oli tuolloin vähän yli kymmenen ja väkeä oli tulossa jo rannalle aika paljon. Moni tarkeni mennä uimaankin. Pötköttelimme jonkun aikaa hiekalla ja katselimme rantaelämää. 

Kyydin antanut lady oli arvellut,  että rannikkobussi saattaisi ajaa rannan kautta, mutta hän ei ollut siitä aivan varma. Kun olimme lepäilleet kylliksi, lähdimme ottamaan asiasta selkoa. Uimarantakaistaleen lisäksi rannalla oli huvivenesatama ja pienimuotoista kalastussatamaakin. Heti laiturialueen vieressä oli bussipysäkki ja iloksemme saimme selville, että sama linja, jolla olimme Lyme Regisissä bussiin hypänneet meni tätäkin kautta. Noin vartin odottelun jälkeen bussi tulikin ja matka jatkui. 

Alkumatka oli kulkenut enemmän sisämaassa, nyt lähempänä rantaa. Korkealta toisesta kerroksesta näki maisemia hienosti, vaikka rantaan oli matkaa paikoin varmaan mailin verran. Bussi poimi matkustajia kyytiinsä aivan asumattomiltakin kohdin. Pysäkkikohdilla näytti menevän teitä rannalle ja autojakin saattoi pysäköidä pienille parkkipaikoille. South West Coast Path kulkee niillä main melko rannan tuntumassa ja saatoimme nähdä siellä kulkevan joitakin vaeltajiakin rinkat selässä. Tuli mieleeni,  että kuljetaankohan sitä reittiä pääasiassa aina idästä länteen, vai onko myös vastakarvaan kulkevia.

Puoli yhden aikaan saavuimme Weymouthiin, joka olikin paljon suurempi paikka kuin olin otaksunut. Jäimme bussista muutama kortteli ennen rantabulevardia ja lähdimme kuljeskelemassa kaduille. Majoitukseen pääsisimme kahdelta,  joten sisareni näytti minulle hänelle aiemmilta vierailuilta tuttuja paikkoja. Väkeä oli kaduilla ja rannalla ainakin yhtä paljon kuin Lymessä,  ellei enemmänkin. Kuuma sää ja kirkas auringonpaiste tekivät rantabulevardista aivan aidon etelän rantalomakohteen. Oli pomppulinnaa ja karusellia, hiekkaveistoksia ja hattarakioskeja. Enimmäkseen lomanviettäjät näyttivät olevan brittejä, liekö brexit muuttanut monen matkasuunnitelmia.

Istuimme hetkeksi yhteen baareista odottamaan kello kahta, iltapäiväpimms sopi hyvin tunnelmaan. Sitten kävelimme lyhyen matkan b&b-paikkaamme, jolla on upeahko nimi, Palm Court, mutta joka on pieni majatalo, jossa taitaa olla 7 huonetta. Meidät otti vastaan ystävällinen isäntä, josta tuli mieleen Bridget Jonesin äidin korukanavan myyntimiehenä toiminut poikaystävä. Hyvä, että äiti palasi isän kanssa yhteen, noin sivumennen sanoen. Poikaystävä oli niin oranssikin. 

Sisareni arvasi ulko-ovella, että onkohan huoneemme ylimmässä kerroksessa ja olihan se. Sisustus ja dekoreeraus on aitoa 80-lukua,  mutta hyvin siistillä tapaa. Kylpyhuoneemme sijaitsee hassusti käytävän toisella puolella, mutta ei kuitenkaan ole jaettu, vaan vain meidän käytössämme. Meillä on telkkari, tuuletin ja jääkaappi. Siellä on pikkuinen maitopullo teetä varten.  Somaa! Netti toimii ihan kohtuullisesti, vaikka isäntä sanoi, että se on vähän siinä ja siinä yläkerran huoneissa. Salasanan nettiin on oikein sopiva tähän paikkaan, mutta sitä en kohteliaisuussyistä sitä tässä mainitse. 

Iltasella kävimme katselemassa kaupunkia, etenkin kalastuslaiturikortteleita, jossa söimme myös päivällistä, must-osastoon kuuluvat fish and chips sisarelleni tutussa paikassa. Se olikin hyvin suosittu. Erikseen oli noutojono ja ravintolajono.  Saimme sopivasti pöydän ja tilauksen tehtyä. Olisi kyllä piisannut yksi annos,  mutta onpa nyt kiintiö täynnä. Juomana meillä oli hyvää siideriä. 

Vaikka emme varsinaisesti eilen vaeltaneet, kertyi vivofitin mittariin kuitenkin 13 km. Katsoimme hetken televisiota ennen kuin uni tuli silmään. Lokit pitivät melko kovaa  ääntä, muttei se unta haitannut. 

Tänään menemme Portlandiin bussilla, käymme katsomassa sen majakkaa,  Billiä. Sitä ennen tähtäämme Palm Courtin etukäteen tilatulle aamiaiselle, sen aikaikkuna on klo 08.15-09.00, joten tarkkana saa olla. Meillä oli kontinentaalinen fiilis tilaustamme tehdessään,  otimme kumpikin mannermaisen aamiaisen. Saapa nähdä millainen se on.

Huomenna Antti saapuu meitä hakemaan, jippii!

Postauksen asettelussa on ilmeisesti jotain hämminkiä, omassa näkymässäni kuvien vierellä näkyy seuraavan kappaleen alkua kirjain kerrallaan, korjaan asiaa kotona, jos osaan.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Edit 2: Nyt keksin, leveitä kuvia ei voi tasata vasempaan reunaan, ainakaan aina, vaan toisinaan seuraava kappale lähtee kuvan oikealle puolelle kirjain pari kerrallaan  kuvan korkeuden verran. Kun tasasin keskelle, ongelma poistui. Tykkäisin kyllä enemmän vasemmasta reunasta leveille kuville, mutten tuosta sotkusta.

Päivän kävelymusiikista vastaa Jason Aldean kappaleella Lights Come On, joka on vissiin suomeksi teinityyliin: Valoa tauluun!

Merta kohti

Illallinen Monkton Wyld Court Communityssa oli jokseenkin yhteisöllinen, muttei samalla tapaa rauhallinen kuin Hilfieldissä. Saimme kuulla, että yhteisön vapaaehtoiset ovat siellä vain kaksi viikkoa ja lähtevät pois. Meno olikin melkoisen teinileirimäinen, ruoka oli ihan ok (Jeesus oli ihan hyvä kokki), enpä ennen olekaan maksanut illallisella siitä, että saan tiskata itse astiani.  Kokemusta rikkaampana jne. 

Illalla oli tiedossa yhteisön jäsenen syntymäpäiväillanviettoa, musiikkia ja nuotiolla istuskelua, jonne olimme Jeesuksen mukaan tervetulleita, mutta me vetäydyimme ullakkohuoneeseemme ja otimme pienet nokoset. Sellaiset 10 tunnin mittaiset. 

Aamulla oli edessä viimeiset kilometrit meren rantaan.  Koska meillä ei ollut kovinkaan kiire, päätimme kävellä ensin Charmouthiin ja sieltä Lyme Regisiin. Toden puhuakseni myös kartan korkeuskäyrillä oli osuutta asiaan, reitti rantaan näytti paljon tasaisemmalta Charmouthin kuin Lyme Regisin suuntaan. Itsepalveluaamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle puoli yhdeksän maissa, taivas oli puolipilvinen ja sopivan viileäkin. 

Aikomuksemme oli liittyä Monkton Wyldin kirkon läheltä Monarch's Way-reitille ja se löytyikin helposti, lähdimme heti taas peltoja halkovalle osuudelle, jota ympäröi sähköpaimen. Tällä kertaa sillä kohtaa oli kahva, jonka saatoimme avata ja sulkea perässämme, ei tarvinut kömpiä langan alitse. Vasikat laitumella katsoivat meitä kiinnostuneina,  mutteivat liikahtaneet lähemmäs. 

Melko pian myös Wessex Ridgeway liittyi seuraan ja joku kolmaskin reitti ja muutama public polku, mutta merkit olivat kyllin selkeät, emmekä pudonneet kartalta. Oli mukava taas kävellä maastossa eilisen asvalttipäivän jälkeen, lukuisia portteja kyllä kiipesimme ylitse tai pujottelimme läpi, useissa oli sähköpaimenkin. 

Kun olimme jo aika lähellä Charmouthia, tuli vastaan maissipelto,  joka oli tarkoitus halkaista.  Tässä pellossa ei ollut selkeää polkua, sukelsimme sinne sekaan vaan. Emme edes nähneet reunalta kuinka suuri pelto on, otimme toisella puolella näkyvän puun kiintopisteeksi ja sukelsimme. Onneksi meitä korkeampien maissien lehdet eivät ole teräviä, eikä niistä tartu mitään, mutta oli se silti hieman jännittävää. Polkua ei oikein hahmottanut, mutta putkahdimme noin viiden minuutin rivakan kävelyn jälkeen toiselta reunalta ulos pellosta ja vain muutaman metrin sivussa reitistä ja seuraavasta portista.

Loppumatka rannikolle oli leppoisaa polkukulkua,  jopa valtatie alitettiin,  ei tarvinut loikkia liikenteen seassa. Saavuimme Charmouthiin noin kymmenen aikaan aamupäivällä ja menimme heti teelle sievään teehuoneeseen. Kävelimme sitten viimeiset sadat jaardit rantaan ja sisareni muistikin käyneensä sillä rannalla joskus. Vietimme rannan pyöreillä kivillä maaten pienen lepotauon, aurinko oli sopivasti yläpilvien takana ja lokit rääkyivät kauniisti.

Lyme Regis näkyi hyvin Charmouthin rannalta. Olimme ymmärtäneet, että laskuveden aikaan matkan voi taittaa rantaa pitkin. Kivikkoa pitkin ei ole kovin mukava kävellä, eikä meillä ollut aavistustakaan vuoroveden vaiheista. Niinpä lähdimme lepotauon jälkeen nousemaan ylemmäs, jossa menisi polkuja kohti Lymea. Aika pian huomasimme, että polkuja ei enää ole tai ovat liian vaarallisia kuljettaviksi (maanvyöryt) ja kävelijät ohjataan vielä ylemmäs autotielle. Kun pääsimme päätien varteen, osui kohdalle rannikkotietä ajava bussi,  johon sekunnin harkinnan jälkeen loikkasimme. 3,5 punnan hinnalla olimme noin vartissa Lyme Regisissä. Bussikin kulki moottori ulvoen jyrkkää ylämäkeä emmekä olleet lainkaan pahoillamme siitä, että meiltä jäi se osuus väliin. Bussissa ystävällinen herra kertoi, että tämän hetkinen kävelyreitti kulkisi golfkentän poikki. Sitä olisi tietysti ollut kiinnostava kokeilla, väistellä golfpalloja kulkiessaan. 

Tulimme Lymeen puolilta päivin, rantakaupungissa oli mitä vilkkain kesäpäivän tohina päällä. Ihmisiä oli todella paljon, kun vertaa viime vuoden kesäkuuhun, jolloin paikalla oli lähinnä muutamia eläkeläisiä. Kuljimme rantabulevardia ja tarkistimme majoituksemme sijainnin. Aallonmurtajalle päätimme mennä vasta myöhemmin, kun olisimme saaneet rinkat selästämme. Asetuimme yhteen rantaravintoloista istumaan, PIMM'S maistui lämpimänä lomapäivänä hyvältä. 

Kahdelta pääsimme aivan aallonmurtajan juurella olevaan The Cobb Arms-majatalon yhteen kolmesta huoneesta. Tämä on oikein nätti ja hyvä perhehuone jonne mahtuisi hyvin kolmen tenavan kanssa.

Iltapäivällä kävimme kävelemässä allonmurtajalla, emme muistaneet sopia kumpi saa olla Anne Elliot ja kumpi Ranskalaisen luutnantin nainen. Söimme kävelyretken jälkeen pienen simpukka-annoksen, että jaksaisimme illempana syödä vielä päivällistä. 

Huomenna menemme Weymouthiin bussilla, ainakin suuren osan matkasta ja olemme siinä kaupungissa kaksi yötä rantalomaa viettäen.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon liitän taas myöhemmin.