Tasamaan tallausta Furnas-järven ympäri

Toisena kävelyretkenä toteutimme Furnas-järven kiertämisen. Tämäkin paikka sijaitsi saaren itäpäässä, sinne oli ajomatkaa noin 40 km. Kaikki välimatkan olivat saarella niin pieniä, ettei minnekään ollut pitkä matka. Tuona päivänä sää oli epävakaisen näköinen Ponta Delgadassa, mutta lähdimme kuitenkin toiveikkaina matkaan, arvelimme sään ehtivän muuttua suuntaan jos toiseenkin ennen kuin olisimme valmiit kävelyyn. 

ensin näytti tältä

ja hetken päästä toiseen suuntaan tältä

Kävimme ensin katsomassa Furnasin kaupunkia, joka on rakennettu tulivuoren kraateriin, kuten melkein kaikki muukin saarella, niitä riittää Sao Miguelilla. Kuumat lähteet ovat nähtävyys ja niiden varaan on rakennettu kylpylöitä, joissa pääsee nauttimaan mineraalipitoisista hoidoista. 

pulppuaa ja purskahtelee

Päivän kävelyreitin alku ja loppu sijaitsi kaupungin laitamalla, mutta me aloitimme reitin vasta järven rannasta, jossa myöskin on kuumia pulppuavia lähteitä, joista osa sylkee tulikuumaa mutaa. Reunalta löytyi iso parkkipaikka ja hienot vessatilat, paikka on suosittua ulkoilualuetta. Kyltti kielsi leiriytymisen, muttei se näyttänyt kaikki matkailijoita häiritsevän, teltanpurkutoimet olivat juuri menossa, kun saavuimme paikalle. Satoi vettä jonkun verran, mutta vedimme sadetakit päällemme ja lähdimme matkaan. 

kannattaa pysyä pitkospuilla

Furnas-järvi on vihreä väriltään, eikä se johdu pelkästään ympäröivän metsän heijastuksesta. Vesi on selvästi vihreää ja sameaakin. Emme vielä tässä vaiheessa niin paljon kiinnittäneet asiaan huomiota, vaan katselimme vain ympärillemme, sillä nähtävää riitti tälläkin reitillä yllinkyllin. Polku oli aivan rannan tuntumassa, eikä nousuja tai laskuja ollut muutamia metrejä enempää. Tätä reittiä etenkin kuivaan aikaan (mikäli sellaista saarella on) on helposti kuljettavissa pienten lastenkin ja rattaiden kanssa. 

Matka järven ympäri oli noin 7-8 km pitkä, en ole ihan varma, sillä opaslehdykkämme tiedot olivat hieman viitteellisiä. En saanut selkoa, oliko reitin pituudeksi ilmoitettu 10 km laskettu kaupungista vai rannasta suoraan. Eipä sillä suuresti ollut väliä, sää oli mukavan lämmin, sadekin melkein lakkasi ja oli mukava kävellä happirikkaassa ilmassa. Noin puolivälissä, parkkipaikan vastakkaisella rannalla oli suuri visitor center, jonne menimme tutustumaan. Siellä saimmekin paljon tietoa Furnas-järvestä ja sen tilasta. 

Vihreä väri ei ole vulkaanista perää, ei kaunista eikä eksoottista, vaan saastumisen seurausta. Saastuminen taas on seurausta maataloudesta ja etenkin karjataloudesta. Liha- ja maitokarjaa, lehmiä on saarella jokapuolella, lehmä näytti olevan ylivoimasesti yleisin eläin Sao Miguelilla. Koska järvet ovat vulkaanisia jäännöksiä, niiden reunamatkin ovat kaukaloita, jotka keräävät kaiken, runsaan sadeveden syövereihinsä. Järvet rehevöityvät ja eroosio tuo maata rinteiltä järviin niin, että ne mataloituvat ja menettävät elinvoimaansa. Kalojen istutukset, etenkin suurten karppien, ovat myös lisänneet järvien pahoinvointia. Suuret, pohjamudissa viihtyvät kalat mylläävät järvenpohjia ja sekoittavat vettä kaiken aikaa.

Furnas-järveä on alettu pelastaa vuodesta 2007 alkaen ja meille kerrottiin, että jotain on jo saatu aikaiseksi. Vierailukeskuksessa työskentelevä nainen kertoi, miten hän nuorempana kyllä ui kotijärvessään ja sieltä kalastettiinkin, mutta nyt nämä toimet on kielletty veden huonon laadun vuoksi. Kalojen poiskerääminen ja veden uudistuminen sitä kautta on ilmeisen mahdotonta, mutta maatalouden päästöille on onnistuttu tekemään jonkun verran. Samoin eroosion vaikutuksia torjutaan laskupuroihin rakennetuilla esteillä ja suodattimilla. Rantoja ennallistetaan istutuksilla ja veden laatua tarkkaillaan. Jollei näitä kaikkia toimia tehtäisi, paljolti vapaaehtoisvoimin, järven kohtalo olisi muuttua suoksi aikojen saatossa. 

tämä rantamökki kelpaisi meille

luostarista munkit ovat lähteneet

Keskuksen sisäänpääsumaksu oli vapaaehtoinen, maksoimme sen mielellämme ja ostimme paikallista hunajaa. Kaikki pienen puodin tuotteista saadut varat käytetään Furnas-järven pelastamiseen. Loppumatkaa kävellessämme tuumimme, että aika iso homma heillä on käsissään. Jos kaikki mitä järvelle ja muillekin monista saaren järvistä on tapahtumassa, olisi vain luonnon omaa aikaansaannosta, olisi ehkä turha yrittää estää muutosta. Koska ihminen kuitenkin on kiistatta aiheuttanut suuren osan näistä muutoksista huonompaan on perustellumpaa puuhastella tällaisen urakan parissa. Toivomme sille menestystä ja jos vielä palaamme Azoreille, käymme katsomassa minkä väristä Furnasin vesi silloin on ja joko siellä voi taas uida. 

Olipa matka 8 tai 10 kilometriä, se tuntui lyhyelta helpon maaston ja vaihtuvien maisemien vuoksi, vierailu keskukseen oli mukava paussi ja sateen loppuminen kruunasi retken. Ikävä kyllä emme päässeet näkemään, miten ruokaa valmistetaan kuumien lähteiden äärelle tehdyissä poteissa. Sinne on tehty jonkunlaisia vuorattuja kuoppia, jonne lasketaan tietynlainen pata, jossa ruoka valmistuu omia aikojaan luonnonkuumuudella. Paikalla järjestetään kyläjuhlia, joissa patoja nostetaan ja lasketaan maan uumeniin ja hommaan liittyy paljon taputtamista ja tanssia. Nyt ei ollut juuri sellaisten pitojen aika, vaikka joissakin kuopissa ilmeisesti olikin kenties nyhtöpossua valmistumassa.

Matkan kulinaarista seikkailuista voi lukea Campasimpukka-blogista.

Luulot pois ja punaa poskiin - ensimmäinen kävelyretki Azoreilla

Kammenpyörittäjä oli tutkaillut etukäteen Sao Miguelin saaren kävelyreitistöä ja ehdotti muutamien kävelyretkien tekemistä viikon matkamme aikana. Koska olin juuri kotona tehnyt joltisenkin numeron uudesta intohimostani, ei minulla juuri ollut rääpyä sanoa, etteipä paljon kävelyt nappaa. Enkä niin ajatellutkaan, vaan oikein mielelläni lähdin katsastamaan saarta myös jalkapelissä. 

Meillä oli paikallisesta turisti-infosta saatuja kävelyreittien karttoja ja ensimmäiseksi niistä valitsimme reitin, joka sijaitsi tukikohtakaupungistamme itään. Aloitimme päivän hotellin mikroskooppisen pienillä nakeilla, kohtuullisella kahvilla ja sämpylöillä ennen kuin pakkauduimme ultrakevennettyyn sitruunaamme, Peugeotiin jossa ei ollut sitten niin mitään hienouksia. Ohops, otanpa heti puheeni takaisin, olihan siinä ilmastointi!

Ennen kävelyosuutta kävimme katsomassa saaren itäosia ja näimme upeita maisemia, muttei yhtään valasta, ei edes pyrstöä. Sää oli todella vaihteleva, välillä pilvet ottivat mäkien harjoihin kiinni, välillä paistoi aurinko. Pysähdyimme muutamille hienoille picknic-paikoille, joissa oli upeita istutuksia ja paljon grillaus- ja evästelypaikkoja. 

Kävelyreitillä oli monimutkainen nimi, Faial da Terra Salto do Prego ja sen valttikortti oli upeaksi luvattu vesiputous. Reitin pituudeksi kerrottiin 4,7 km ja siihen menisi aikaa 1h 30 min. Profiilin mukaan alkuun vähän noustaisiin, sitten olisi tasaisempaa ja lopuksi laskeuduttaisiin takaisin. Kuulosti helpolta. Sää oli oikein mainio, lämmintä noin 20 astetta ja aurinko paistoi. Pysäköimme automme reitin alkuun kadun varteen ja sitten vain menoksi. 

Ympyräreitin alku oli todella rivakka nousu melkein trooppisessa metsässä, jossa ei kasvilajeja puuttunut. Polku oli melko helppokulkuinen, ellei nousumetrejä otettu huomioon. Pysähtelimme katsomaan rehevää kasvustoa ja tuumimaan, mitä kasvit mahtoivat olla. Reitti kulki ensin puron vartta, sitten nousimme aina vain ylemmäs ja puron solinan äänet jäivät kauas alas. Minusta tuntui, että matkaa oli paljon enemmän vesiputoukselle, kuin kartassa oli luvattu, mutta kyllä se taisi pitää paikkansa ihan kohtuudella. 

Putous oli hieno ja sen äärellä varjossa oli mukava hengähtää, ennen paluumatkaa, johon siihenkin liittyi monta nousumetriä. Kymmenkunta muuta tallustajaa tuli reitillä vastaan ja kyllä heitäkin ylämäessä hengästytti. 

Loppulaskeutuminen kulki eri kautta ja näimme aika pittoreskin kylän, joka oli osittain asuttu, osittain tyhjillään. Kylään vei todella jyrkkä ja mutkainen kapea mukulakivikatu, jota aivan kieli keskellä suuta sai kävellä alas. Mukavampi olikin tehdä nousumetrit metsäpolkua, luulen. 

Saimme kulutettua kaikkine pysähtelyineen ja pällistelyineen reittiin vähän alle kaksi tuntia. Muutama penkki matkan varrella ei olisi ollut hassumpi juttu, mutta saattoi sitä puunrungolla tai kivenmurikallakin hengähtää.

Tällaisia marjoja Kammenpyörittäjä ei saanut maistaa, en antanut lupaa.

Näitä hän sen sijaan ei edes halunnut maistaa.

Viimeinen laskeutuminen lähtöpaikkaan oli aika huikaseva.

Matkan ravintolakokemuksista voi halutessaan lukea Campasimpukan postauksista.

Näe ja tule nähdyksi

Nyt kun on käsillä vuoden pimeimmät ajat, on tärkeää miettiä, miten näkisi kulkea. Vieläkin tärkeämpää on tulla nähdyksi. Kokeilimme ottaa muutamia kuvia siitä, miten näyn ilman erillisiä näkymisvarusteita. Kammenpyörittäjän minulle lainaama Vaude-reppu on varustettu heijastimilla, enkä ole sen kanssa aivan näkymätön. 

Kun puen päälleni pyöräilyyn alunperin hankitun huomioliivini, paistan jo melkoisesti pimeydessä. Koska pidän vempeleistä, asensin oikean jalan kenkään germaanimarketista ostamani led-valon. Sen saisi vilkkumaankin, mutten sentään olen pikkutyttö.

Työmatkastani on noin kolmannes tietä, jolla ei ole katuvalaistusta. Kuutamolla näkee kyllä kulkea, mutta niitä hetkiä, että olisi täysikuu ja selkeää, on verraten harvoin. Ostimme Azoreilta Decathlonista valopakkauksen, joka ladataan USB:n kautta ja on sommiteltavissa pannalla otsalle tai nipsulla vaikka repun olkaimeen. Valon kulmaa voi säätää osoittamaan joko suoraan eteenpäin tai eri kulmiin alaspäin. Valittavana on punainen valo ja kolme eri kirkkautta valkoista valoa. Punainen on käyttökelpoinen pimeäkuvaamisessa tai kaukoputkihommissa, tai kulkijan selkäpuolella vaikka reppuun kiinnitettynä. Yhdellä latauksella laite toimii useita tunteja. Hintaa lampulla muutamin eri kiinnikkein ja latauslaitten kanssa oli 16 euroa.

Ylläolevissa kuvissa näkyy miten huomioliivini hohtaa pimeässä ja kulkuvaloni valaisee tietäni. Kulma on hyvä säätää melko alas, ettei se paista liika vastaantulevien silmiin. 

Tällä viikolla olen ehtinyt kävellä vain vähän, noin 30 km. On ihan hassua, että se tuntuu jo vähältä, kun vielä pari kuukautta sitten en kuvitellutkaan käveleväni kuin autolle ja sieltä pois. Kahdensadan kilometrin raja lähestyy ja innostun kävelemisestä joka päivä lisää!

Tietokoneeni otti ja hajosi viikolla, suurinpiirtein minuutti sen jälkeen, kun sain Campasimpukan puolelle kirjoittamani postauksen julkaistua. Vielä siitä osan vaihtamalla tullee peli. Valokuvia meni muutama tuhat bittiavaruuteen. Noin neljä viidesosaa niistä oli tuplia ja triploja samoista pullapaloista, joten suurta vahinkoa ei tapahtunut. On kyllä orpo olo ilman omaa omppuani. Se hyvä puoli tässä on, että olen opetellut monta juttua iPadistani. Ei tällä ole kovin kätevä postauksia rustata, joten Azorien matkan loput ravintolakokemukset ja kävelyretkipostaukset joutuvat vielä odottamaan.

Kivoja kilometrejä

Azorien pääsaari, Sao Miguel on mitä parhain paikka kävelystä vastikään innostuneelle. Täällä on runsain mitoin hyvin maastoon merkittyjä, eritasoisia kävelyreittejä, joilla pääsee näkemään monenlaisia maisemia, kasveja ilmastotyyppejä. Viikon matkamme aikana kävimme kävelemässä neljä noin kolmestakymmenestä reitistä, kaikki hyvin erilaisia luonteiltaan.

Paikallisesta turisti-infosta sai ilmaiseksi paperisia reittikarttoja ja valitsimme reittejä, joiden aloitus ja lopetus oli samassa paikassa, sillä liikuimme vuokra-autolla reittien varteen. Tyypillisesti reittien kulkemiseen kerrottiin kuluvan puolestatoista kolmeen tuntiin ja reitit oli jaettu vaativuudeltaan kolmeen luokkaan. Emme aivan saaneet selkoa oliko vaativuus katsottu vaikeakulkuisuuden vai esimerkiksi nousumetrien mukaan, mutta kaikki kulkemamme reitit soveltuivat hyvin minullekin, joka vasta on löytänyt jalat alleen. Joistakin reiteistä suoriuduimme nopeammin, joillakin tupeksimme pitempään. Opaslehtisissä varoitettiin hyvin nopeasti muuttuvista säistä etenkin niillä reiteillä, jotka ovat korkeammalla merenpinnasta. Tämän saimmekin eilen kokea, kun jouduimme pilveen ja näkyvyys laski muutamaan metriin. Viisaasti käännyimme takaisin ja tänään saimme saman reitin tehtyä paljon paremmassa säässä. Mahdollisia uusia vierailuja Azoreille ajatellen meille jäi vielä monta kiinnostavaa reittiä odottamaan. Kotona rustaan reiteistä paremmalla ajalla kuvilla varustettuja postauksia. Yhteenynnättynä reittiemme yhteispituus ja niin ollen viikon kävelysaldoni on noin kolmisenkymmentä kilometriä. Kun siihen lisää vielä muut kävelyt päälle, ei ainakaan tule liioiteltua, jos kirjaan kokonaissaldokseni nyt 130 km.

Olen kävellyt tämän viikon kilometrit aiemmin vähälle käytölle jääneillä Columbian varrettomilla kengillä. Niillä on tunnearvoa, sillä ne on ostettu ensimmäiseltä Amerikan matkalta, Kanadan puolelta Londonin kaupungin mallista. Kengillä on kyllä ihan hyvä kävellä, mutta niissä ei tämän päivän reitille ollut tarpeeksi pitoa, koska reitillä oli varsin jyrkkiä ja märkiä kohtia. Onneksi Kammenpyörittäjä meni vaikeista paikoista ensin ja avusti minua niissä kohdin, kun epäröin loikata. Pidän Columbian kengistä, mutta nilkkatukea saisi olla enemmän, jos mennään pois tasaisilta poluilta. Huomiselle paluulennolle kuvan kengät tulevat jalkaani, koska ne ovat painavammat kaksista mukana olevista kengistäni. Ne ovat tuulettumassa nyt aurinkoisella parvekkeella ja putsaan niistä kuraa, kunhan ovat hieman kuivuneet. Ostin Decathlonista kävelysukkia useamman parin ja ne toimivat kyllä paremmin, kuin pyöräilysukat, joita minulla ensin oli käytössä. 

Kävelyllä Azoreilla

Azoreilla on paljon polkuja käveltävänä, eikä niitä viikossa tallatakaan. Olemme tehneet pari kävelyretkeä upeissa maisemissa ja vaihtelevissa säissä. Eilinen reitti sisälsi paljon nousua ja jyrkkää laskeutumista. Tänään kiersimme Furnas-järven. Retket ovat olleet 5-8 km mittaisia ja niillä on näkynyt muutamia muitakin ulkoilevia ulkomaalaisia. Jäljellä olevina päivinä aiomme käydä vielä muutamalla retkellä, näin hienoja maisemia ja äkkiä vaihtuvia säätiloja ei meilläpäin näe.

Postauksen rustaaminen tabletilla vie hermot, joten lisää matkan kävelyistä seuraa kotiutumisen jälkeen.

Ensimmäinen lihasjumi - kenkäajatuksia

Nämä vai jotkut toiset?

Pohkeeni ovat jumissa, vasen enemmän kuin oikea. Ei pahasti, mutta sen verran, että tuntuu. Edellinen kerta oli melko tarkalleen 4 vuotta sitten, kun innostuin kuntouttamaan murtumasta toipuvaa nilkkaani. Pohje meni niin juntturaan, että pari kokonaista fysioterapiakertaa meni pelkkään säären pehmittelyyn. Se sattui ja oli ikävää. Pian sen jälkeen minulla todettiin nilkassa rasitusmurtuma ja sain uudet 10 viikkoa sairauslomaa ja kyynärsauvat takaisin. Sinä päivänä harmitti aika paljon. Saatoin tirauttaa itsesäälin kyyneleenkin. 

Luulen, että minun täytyy ottaa selkoa kenkäasioista, millaisia jalkineita minun kannattaisi käyttää, kun aikeena on kävellä paljon ja pitkään. Minulla ei ole koskaan ollut vaelluskenkiä, mutta tiedän ainakin yhden merkin, joka herättää kunnioitusta, se on tietysti Meindl. Kun pojat olivat pieniä, ostimme Saksasta aivan pikkuruiset Meindlit alehyllystä toiselle heistä, ne olivat niin sievät, että ne olisi voinut laittaa vitriiniin. En ole varma, onko ne annettu eteenpäin, vai laitettu talteen. Siis kengät, ei pikkupoikia.

Olen käyttänyt jonkun verran Feelmaxin kenkiä, näitä paljasjalkatuntumaa hakevia jalkineita. Yhdet varhaista mallistoa olen kävellyt puhki, toiset hankin liian pientä kokoa ja kolmannet, pitkävartiset ovat käyttämättöminä neljättä vuotta. En oikein tiedä, voisiko Feelmaxeilla oikeasti kävellä Caminoa. Kestäisivätkö niiden pohjat, tukisivatko ne nilkkoja tarpeeksi? Olen metsästellyt käyttökokemuksia Feelmaxeista netistä ja harkitsen Kuuva 3:n hankkimista kokeilukäyttöön. Firman oma sivu ei puhu kolmosista mitään, mutta muualta olen bongannut korkeavartisen kolmosen. Feelmaxeissa kiehtoo ajatus keveydestä ja siitä, että niitä mahtuisi kokonsa ja painonsa vuoksi mukaan kaksikin paria, joten voisi caminon aikana vaihdella käytössä olevaa jalkineparia ja siten tuoda jaloille vaihtelua.

Tänään minullakin alkoi loma, Kammenpyörittäjällä jo eilen. Olen häärännyt yhtä jos toista, mutta viisi yövuoroa yhtä kyytiä alkaa vaatia veronsa ja luulen, ettei unta tarvitse erityisesti haeskella illalla. Aamulla kello soi loman kunniaksi hyvin varhain, sillä lennähdämme Kammenpyörittäjän kanssa Portugalin maaperälle Azoreille, jossa toivoaksemme näemme upeita maisemia, syömme hyviä merenantimia ja kävelemme monta haastavaa kilometriä!

Ensimmäiset 100 harjoituskilometriä

Kun aloitin työmatkakävelyn viime kuun alkupuolella, aloin myös kirjata kilometrit ylös. Haluan seurata, kuinka kauan tällä satunnaisella tallustelulla menee siihen, että kasassa on 770 km, joka on suunnilleen se matka, jonka Camino de Santiagossakin tulen kävelemään, mikäli sinne pääsen ja saan reitin kuljettua. Tänä aamuna ensimmäiset 100 kilometriä tulivat täyteen kävellessäni yövuorosta kotiin. Eiliset noin 13 km tuntuivat hieman pohkeissa, olenhan universumin laiskin venyttelijä. Ehkäpä tulevaisuudessa opin suhtautumaan siihenkin tarvittavalla innolla. 

ystävällinen kissa ja minä

Teiden ja polkujen varsilla näkee toisinaan eläimiä, eniten oravia ja kissoja. Tänä aamuna olin ohittaa pienen kissan lähellä kotia, yleensä ne singahtavat pusikkoon, kun niitä sattuu katsomaankin, mutta tällä yksilöllä ei ollut mikään kiire. Sain puhelimen kamerankin avattua ja otettua kissasta kuvan, ennen kuin se alkoi kierrellä jaloissani ja katsella minua uteliaasti. Yleensä kissat halveksivat minua ja antavat ymmärtää, etten ole niille edes ilmaa. Sen verran nopsasti kissa kierähteli ympärilläni, ettei muihin kuviin tullut kuin hännänpää. 

Tämän aamun kävelymusiikkia edustaa Chris Youngin mestariteos Aw Naw. Perheemme nuoriso pyörittelee silmiään aina, kun tämä kappale soi autossani. En käsitä miksi.