sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Mitä jos tai entäpä ellen

March 12, 201613:45MISSED DELIVERY - WILL ATTEMPT DELIVERY ON NEXT WORKING DAY

En arvannut, että lähettifirma kävisi oven takana lauantaina, mutta niin ilmeisesti kävi noin kolme varttia sen jälkeen, kun lähdimme eilen Riekkumista kylillä vol. kakkoselle. Riekkumisviikonlopun ensimmäisestä osasta voi lukea täältä. Onneksi on vielä viisi arkipäivää aikaa saada Macabi Skirtini säätönauha, joka on ollut matkalla Utahista luokseni reippaan viikon. Ehdin vielä kokeilla hameen erilaisia pukemistapojani oman kodin rauhassa. 

Minulla alkaa olla pientä levottomuuden tunnetta. Tuntuu paikoin siltä, että lähtöpäivä lähestyy liian kovaa vauhtia, mutta itseni tuntien oloni siitä rauhoittuu, kun todella pääsen matkaan. Epämääräisen huolen tunne häviää, kun oikeasti olen liikkeellä. Se tunne tulee ennen kaikkia reissuja, jotka suuntautuvat kotimaata kauemmas. Mitä kauemmas, tai pitemmäksi aikaa, sen nakertavampi on se huoli siitä, että mitä jos tai entäpä ellen. Aivan väistämättä tulee sekin hetki, jolloin en lainkaan haluaisi lähteä. Kun matka alkaa ja pääsen sujahtamaan reissuolemukseeni, en mieti huolestuneita ajatuksia. Nyt on kyllä ensimmäinen ilman Kammenpyörittäjää tekemäni matka pitkään aikaan, olen itseasiassa matkustanut yksin tai ilman häntä hyvin vähän, vain muutaman pienen reissun. 

Tänään on jälleen tiedossa mukava päivä, Opiskelija, Reipas ja Kullannuppu tulevat syömään ja saunomaan. Saan tavata rakkaan nuorisoni ainakin kerran ennen lähtöäni ja huushollaan heille mieluisaa ruokaa ilomielin. Mieli on hieman herkistynyt kaikelle, jonka teen enää kerran ennen sitä hetkeä, kun 21.3. lähden kotoa. Muistutan itseäni, että saan kyllä ruokkia rakkaitani ja voin tavata hyviä ystäviäni taas, kun palaan kotiin. Ehkä camino onkin suurempi juttu kuin vain ulkomaanmatka tai pitkä kävelyretki. Ehkä se on jotain mistä en tiedä vielä mitään. Come what may. 

Kävelycountryn tilalta ehdotan kuunneltavaksi tämän. 

3 kommenttia:

  1. Niin minä sen näen, että en ole lähdössä ulkomaille tai lomamatkalle, enkä edes tavallaan vaeltamaan- vaan tielle. Piste. Tavallaan uskallan sanoa "enemmän", mutta en halua odottaa liikaa. Näkisin että matkan vaikutukset tai tapahtumat tai itse reissu ylipäätään voi kantaa pitkäänkin ilman että kokisi mitään erikoista tapahtuvan, mutta opettaa silti varmasti paljon. Tarkoitan sanoa että Camino tehdään aina jostain syystä. Pettymys voi olla suuri jos ei koekaan mitään erikoista (vaikkei odottaisikaan mitään erikoista), matkaa on kuitenkin odotettu pitkään ja varustauduttu huolella siihen. Ajattelisin että omaa Caminoaan käsittelee jollain tasolla ehkäpä koko loppuelämänsä. Se voi tulla mieleen muista yhteyksista, huomaa myöhemmin (tai paikanpäällä) oppineensa itsestään tai muista uutta, ei ehkä koskaan sisäisesti ole entisensä (enkä tarkoita nyt sinänsä mitään suurta, pienetkin muutokset voivat mietityttää). Muutos pelottaa yleensä etukäteen, ehkä sekin on yksi mitä toiset odottavat, toiset pelkäävät. Siis muutos. Tai se ettei mitään tapahdukaan (näennäisesti). Minua kiinnostaa kovasti Caminon psykologiset ja henkiset vaikutukset :) Tie voi olla jopa elämä pienoiskoossa, ihmisen kasvun vaiheet käydään nopeasti lävitse, on kärsimystä ja iloa, surua ja onnea, suuria tunteita, epätodellinen maailma täynnä mahdollisuuksia ja kasvun paikkoja. Näkeekö tai haluaako näin kokea, voi olla myös itsestä kiinni. Toisille matkan paras anti ovat halvat viinit ja illan kohonnut tunnelma, tai sitä lähtevät hakemaan. Silloinkin tie antaa sen mitä tarvitsee, mutta ehkä muöhemmin nousevat esiin myös ne muut matkalla koetut asiat- niitä nimittäin varmasti kaikilla on, jos pystyy tai haluaa matkaa koskaan analysoida. Eri asia on kokevatko kaikki tätä tärkeäksi ;) Kaikki tuli nyt ikävästi pötköön kun kirjoitan puhelimella. Ruutu menee jumiin jos yritän saada jaksotusta kirjoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pohdinnastasi, luen sen vielä varmasti monta kertaa. Minä olen siitä helppo ihminen, että minun lempijuttuni on aina se mikä on käsillä, vaikka vuodenajoista, pidän siitä, mikä on menossa, se on helpointa niin :D Joten uskon, että minulle oleellista on juuri se, että caminolla teen mitä haluan, mistä olen haaleillut, ei sen tarvitse olla oikeastaan paljon mitään muuta kuin tossua toisen eteen. Olen siinäkin mielessä helppo, etten juuri pety mistään, olen älyttömän (välillä tyhmänkin) sopeutuvainen, annan anteeksi vaikka mitä olosuhteita ja koitan nähdä niistä hyvät puolet. Voisihan tää mennä huonomminkin, vaikka :D Huh, millainen tunne on tänä aamuna ollut, jotenkin puolipelokkaan innokkaan haikea. Ihanaa, että nuoret tulevat juuri tänään, meinaan halata heitä kaikkia. Eivät he yleensä pyristele vastaan.

      Poista
  2. Mä olen samanlainen, sopeutuja :)
    Ihanaa sunnuntaita teille!!!

    VastaaPoista