tiistai 19. toukokuuta 2015

Kaiken tiedon äärellä - Camino de Santiago Forum


Pari postausta sitten sain kommentteja Tanjalta ja hän vinkkasi minulle Camino de Santiago Forumista.  Kävin ensin vain kurkkimassa siellä ja pian rekisteröidyinkin sivustolle. En ole vielä tehnyt esittelyä sinne itsestäni, mutta saan viikottain uutiskirjeen, jossa on paljon erilaista tietoa ja jos jotain akuuttia tiedonvälitystä tarvitaan, tulee uutiskirjeitä useamminkin. 

Tanja varoitti, että sivustolle tulee kyllä unohduttua pitkäksikin aikaa, sillä sieltä löytyy niin paljon tietoa kuin vain on aikaa ja kiinnostusta lukea. Myös erilaisia keskusteluketjuja on lukemattomia aivan kaikista kuviteltavissa olevista aiheista, joten aivan heti ei itse tarvitse olla esittämässä kysymyksiä. Luultavasti joku muu on jo kysynyt samaa. 

Juuri nyt on pinnalla tietyllä alueella tapahtuneet yksin kävelleiden naisten häirinnät, tietoa missä kohtaa reittiä tällaista ikävää on tapahtunut ja miten kohdan voi välttää on tullut useana päivänä. Naisia kehotetaan kulkemaan pareittain tai liittymään isompiin ryhmiin ja ehdottomasti ilmoittamaan viranomaisille, mikäli kohtaavat jotain epämiellyttävää caminollaan. Viesteissä kehotetaan olemaan spekuloimatta ja kertomatta huhuja, vaan pysymään tiukasti faktoissa, jottei kenenkään camino mene turhaan pilalle, mutta mahdolliset vaaranpaikat ovat vältettävissä. 

Olen nyt tyytyväinen, etten ole aikeissa lähteä yksin matkaan, vaan minulla on kävelyseuraa, sillä tarkoitus on kävellä camino melko aikaisin keväällä, jolloin muita caminolaisia on vähemmän liikkeellä kuin myöhemmin kaudella. Foorumilla neuvottiin, että jos on yksin liikkeellä, kannattaa sopia majoituksissa aamuisin jonkun samaa tahtia kulkevan kanssa, että katsotaan toistemme perään, vaikkei aivan yhtäjalkaa kuljettaisikaan. 

Viime aikoina harjoituskävelyni ovat olleet olemattomat. Ensin parantelin kantapääni sitkeää rakkoa ja sen jälkeistä ihon rikkoutumista. Sitten alkoivat monenlaiset kiireet, jotka jatkuvat kesäkuun alkuun, jolloin kesälomani jo alkaakin. Kilometrien kerääminen on silti mielessä. Aion myös katsastaa tulevalla lomareissulla reppuvalikoimia Saksan kaupoissa, samoin kevyt makuupussi on tarkoitus hankkia.