lauantai 30. tammikuuta 2016

Eniten pidän olemisesta


Nyt se on alkanut, vapaani, vuorotteluni, karkumatkani työelämästä. Tämän vuoden alusta vuorotteluvapaan maksimipituus on 180 päivää, mutta minä ehdin saada 360 päiväisen, sillä vuorottelusopimukseni allekirjoitettiin viime vuoden puolella, jo syyskuussa ennen lakimuutoksia. Nämä kaksi ylimääräistä päivää ovat vapaapäiviä tänä viikonloppuna ja virallisesti olen vuorotteluvapaalla ensi maanantaista alkaen. 

Eilen minulla oli oikein esimiehen käsky olla puuttumatta mihinkään operatiiviseen (ettei vaan sattuis mitään) ja tottelin aivan täysin. Olin valmistellut yhteislounaan työkavereille ja olikin mukavaa syödä yhdessä ja viimeisen kerran vuoteen keittää kahvia (jota en itse juo) ja olla tutussa seurassa, jossa tietää olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Ja kuulla monta toivotusta siitä, että edessäni on hyvä ja kiinnostava vuosi. Takaisinkin toivottiin, ainakin leipää tai keittoa Kammenpyörittäjän mukana. Tilalleni palkatulle sijaiselle annettiin pikkujoulussamme keittokirja, Ranskalaisen keittiön salaisuudet (tai jotain sinnepäin) ja käsky alkaa siitä kokata etureunasta takakantta kohti. Onneksi tämä nuorimies ei siitä hätkähtänyt, oli jo aloittanut harjoittelun. 

Kammenpyörittäjä piti vuorotteluvapaan viitisen vuotta sitten. Siihen aikaan olimme vielä nelihenkinen perhe, kaksi teiniä kotosalla. Muistelen, etten ollut harmissani siitä, että toisen ei tarvitse aamulla nousta ja lähteä töihin, vaan voi kääntää kylkeä, kun minun on mentävä. Toivon, että nyt käy samoin. Minun tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että nyt olemme jo kaksin, eikä minulla ole samanlaisia perheeseen liittyviä velvollisuuksia kaiken aikaa, kuten Kammenpyörittäjällä oli omalla vapaallaan. Minun ei tarvitse huushollata lainkaan niin paljon, enkä ole siitä pahoillani, sillä kodinhengetärtä minusta ei taida koskaan tulla. 

Moni on kysynyt minulta sen suuren kysymyksen. Mitä nyt aion puuhata? Minulla on muutama lähiajan tavoite, kaksi suurta tavoitetta ja loput ajasta aion vain olla. Eniten pidän olemisesta

Ensimmäiseksi aion nukkua. Olen nukkunut huonosti viime aikoina, herään liian aikaisin ja olen väsynyt iltapäivisin ja sammun jo yhdeksään mennessä. Joululoman aikaan sain hilattua nukkumaanmenoa lähemmäs puoltayötä, ainakin kymmeneen asti ja sillä konstin sain nukuttua viiteen, joskus jopa kuuten asti. Nyt viimeiset työviikot nukuin huonommin kuin vuosiin. Lähiviikkojen tavoitteeni on nukahtaa aina, kun siihen on tilaisuus. Vaikka keskellä päivää. Sitten kun minua ei enää nukuta koko aikaa, yritän päästä tavallisempaan unirytmiin, jossa iltaisin voin tehdä muutakin kuin nuokkua tai katsoa unia. Tosin unet ovat ihania, en koskaan saa tarpeekseni hauskoista ja jännittävistä unistani.

Toinen lähiajan puuhani on valmistautua caminoon. Lähtöön on kaksi kuukautta ja varustelistassani on vielä aukkoja, enkä ole koepakannut, saati -kantanut rinkkaa vielä. Kun työt eivät ole nyt esteenä, ei sääkään saa olla, vaan minun on lähdettävä kävelemään päivittäin valoisaan aikaan, joka onkin jo mukavasti pidentynyt talvipäivän seisauksesta. 

Aion myös paneutua caminoon lukemalla siitä lisää, tutkimalla reittiä ja tekemällä valmiiksi postausrunkoja luonnoskansioon, jotta saan sitten matkan varralla tilannetiedotuksia CampaCaminoon. Tarkoitukseni on ottaa mukaan niin pieni tabletti kuin mahdollista ja päästessäni wifin piiriin päivittää blogia. Pelkästään puhelimen varassa en halua olla, mutta matkan varrella sen sitten näkee, kuinka paljon energiaa riittää blogille. Olisi se kuitenkin jonkunlainen lässähdys, jos ainoa anti caminosta olisi paluun jälkeinen ilmoitus, että tulipa käytyä.

Kolmanneksi aion mennä caminolle. Se on ensimmäinen suuri asia, jonka aion toteuttaa vuorotteluvapaallani. Se on oikeastaan syy, miksi hain vuorotteluvapaata. Lähden matkaan maaliskuun lopulla juuri ennen pääsiäistä. Paluuaikataulu on vielä avoin, se riippuu siitä, miten paljon vapaata Kammenpyörittäjä ottaa/saa tullakseen minua vastaan Santiago de Compostelaan. Kotiin palaan kuitenkin toukokuun alkupuolella ja silloin vapaatani on jäljellä vielä yli puolet.

Neljäntenä aion puuhata paljon toisen blogini, Campasimpukan parissa. Blogilla on toukokuussa 5-vuotissynttärit ja Giro d'Italian alkaessa alkaa myös Campasimpukan kuudes Italia-haaste. En välttämättä ehdi aivan merkkipäiväksi kotiin, mutta heti kun olen palannut, aion uppoutua italialaisen ruoan maailmaan Giron ajaksi. Saman teen kesällä Tour de Francen ajan ja syksyllä Vuelta Espanjan aikaan. Espanjalaisesta ruoasta minulla on siinä vaiheessa paljonkin kokemusta, tai ainakin kahviloiden sämpylöistä, sillä niitä caminon aikana syönen yhden jos toisenkin.

Ruokablogin merkeissä minulla on vapaani aikana mahdollisuus osallistua joihinkin tapahtumiin ja vastata kutsuihin myöntävästi, mikä töissä ollessa on usein mahdotonta. Monet blogeihin liittyvät mielenkiintoiset jutut tapahtuvat Helsingissä, enkä useinkaan ole päässyt niihin mukaan, vaikka olisin halunnutkin. Muuten minulla ei ole muuttuneita tavoitteita ruokablogin suhteen, en ole viemässä sitä kaupallisempaan suuntaan, tai muutenkaan tekemässä siitä enempää kuin rakasta harrastusta. Toivon mukaan pääsemme osallistumaan yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa blogaanimiitteihin, ehkä järjestämään sellaisen itsekin, kun tarvitsee sovitella vain toisen työvuoroja. 

Viidentenä tavoitteena minulla on toteuttaa vapaani loppupuolella jonkunlaista kotimme raivausta. Nyt kun pojat ovat muuttaneet vastikään pois kotoa, on talo välivaiheessa. Heidän entiset huoneensa ovat osaksi tyhjillään, mutta huolestuttavasti muuttumassa myös sekalaisen tavaran varastoiksi. Tarkoituksemme on tehdä toisesta huoneesta vierashuone ja toisesta jonkunlainen työhuone, jossa on vakiopaikka ruokakuvausta varten. Kodissamme on myös tuhansittain kirjoja, ne ovat vallanneet kaikki hyllyt ja liian paljon muita tasoja, joten kirjojen sortteeraaminen ja osittainen vähentäminen on aiheellista. 

Olen nyt varovaisen innostunut Marie Kondon KonMari-kirjasta, jonka luin ahmaisemalla viime viikolla. En ole vielä varma, kuinka rohkea olen toteuttamaan täyttä konmaria, mutta ihastuin kirjan ajatuksiin siitä, miten hankkimiaan tavaroita tulisi käyttää niitä kunnioittaen ja hankkiutua eroon niistä, joita ei sen enempää kunnioita kuin tarvitsekaan. Sulattelen konmari-ajatusta nyt kevään ajan ja toteutan siitä helpoimpia, pelkästään itseäni koskevia osia ja jatkan jo omaksumaani tapaa sanoa mielessäni kengilleni kiitos saapuessani kotiin. Samoin taittelen sukkani sievästi. 

Kaiken lopun ajan aion elää aivan tavallista elämää, reissata Kammenpyörittäjän kanssa, pitää yhteyksiä perheen nuorisoon, nauttia olemisesta ilman kiirettä ja stressiä, jota en nähtävästi tunnista ennen kuin siitä pääsee eroon edes määräajaksi. Olen varma, että vuosi menee todella nopeasti ja aivan liian pian on tammikuu 2017 ja minun täytyy ajatella töihinpaluuta, harjoittelua, tarkkaria, medikaalia ja vuorolistaa. Mutta sitä ennen on edessä monta kuukautta, viikkoa, päivää, tuntia, minuuttia ja sekuntia, jolloin olen VAPAA.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pakettivuori

vissiin aika holotna
Aloin olla jo vähän anxious, kuten amerikkalaiset sanovat, kun lutikkalakanani eivät vain saapuneet. Amazonkin kyseli jo käyttökokemuksia ja muita arvosteluita lähetyksen saapumisesta ajallaan, rahatkin olivat siirtyneet aikapäiviä tililtäni, eikä pakettia vain näkynyt, ei kuulunut. Muita tilaamiani varusteita, paitoja ja pesuliuskoja vasta kevyesti odottelin. 

Eilen Kammenpyörittäjä haki minut töistä, mikä on harvinaista. Olemme näillä pakkasilla rääkänneet vain talouden bensamoottorista autoa liikkeelle ja ajaneet sillä vuoronperään. Hän sanoi, että postilaatikko oli ollut aivan täynnä paketteja ja yksi piti vielä hakea postistakin. Meillä se tarkoittaa lähintä Siwaa ja pyöräytimme kotimatkalla sen kautta. Paketti olikin sen verran suuri, ettei se olisi mahtunut päivän ainoanakaan pakettina postilaatikkoomme. 

Minulla oli minijoulu, kun olin riisuuntunut kaikista omistamistani talvivaatteista ja saanut talven viimeisen glögimukin nenäni alle. Paketeista kuorituivat kaikki odottelemani camino-varusteet ja vielä yksi sous vide-keittokirjakin. Oli hassua, että kaksi samanlaista paitaa tuli aivan eritavoin pakattuna. Toinen oli kääritty siististi muoviin ja paketti oli vain hieman itse tuotetta suurempi. Toinen samanlainen paita oli kuvan alimpana olevassa pahvilaatikossa niinikään paksuun muoviin käärittynä ja pakkauspahvilla vielä tuettuna. Ei varmasti mennyt paita rikki tuossa kuljetuksessa!


Aion kokeilla onko pesuliuskoista mihinkään. Ostin pakkaukset, joissa kussakin on 50 liuskaa. Yksi on shampoota, toinen saippuaa ja kolmas vaatteiden pesuun tarkoitettua. Jos ne ovat käyttökelpoisia, niin erinomaista. Vievät pienen tilan kantamuksissa, eivätkä ole sotkevia. Jos ne ovat vain auttavia, otan ne varmaan mukaani caminolle varapesuaineiksi. Jos ne eivät toimi alkuunkaan olen pulassa. Luin nimittäin eilen melkein kokonaan KonMari-kirjan ja sen mukaan toimimattomat, tarpeettomat esineet/tavarat pitää välittömästi heittää pois, kuten kirjassa runollisesti ilmaistaan se, miten tavarat hävitetään. Aivan kirjaimellinen pois heittäminen ei tulle kyseeseen, koska kierrätys. Tiedättehän, eihän sitä noin vain heitetä kaikkea pois.


Lutikkalakanat on kauniisti pakattu pieniksi kääröiksi omiin siisteihin pusseihinsa, niitä en mene tietenkään aukaisemaan ja toivon, ettemme joudukaan niihin sen enempiä kajoamaan. Pakkaus painaa 120 g, joten se ei ole liian painava otettavaksi varalta mukaan.


Tilaamani alennusmyyntipaidat saattavat olla caminon viimeisiä satasia ajatellen liian lämpimiä, mutta alkusatasilla huhtikuun alussa ne voivat olla hyvin tarpeellisia. Olen taitellut ne odottamaan uuden idolini Marie Kondon neuvoin.


Youtubessa on varmasti miljoona pätkää siitä, miten kaikki vaatekappaleet taitellaan konmarittain. Ihan kaikkeen minäkään en varmaan hurahda, sillä minulla ei esimerkiksi ole paljon sukkahousuja taiteltaviksi. Marie kertoo niiden taittelemisesta pitkät pätkät kirjassaan. En myöskään enää koskaan voi katsoa palloksi kääräistyjä nilkkasukkia tuntematta suurta sääliä niitä kohtaan, ne on vapautettava heti.


Eniten minua viehätti se, miten vaatteita kiitetään, kun ne riisutaan. Ne päästetään lepäämään, samoin laukut ja kengät päästetään lepäämään kiitosten kera. Siis miten en ole aiemmin tätä tajunnut? Alkeellisiin käytöstapoihin jo kuuluu osata kiittää saamastaan avusta ja tuesta. Nyt loppuu se, että kengät vain potkaistaan jaloista tuulikaappiin ja laukku jätetään jonnekin lojumaan! Joku järjestys minunkin elämääni!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Mitäpä jos


Jospa en lähtisikään minnekään caminolle, mitä jos vaihtaisin tämän blogin teemaksi käsityöt? Eikö se ole aika hyvä idea? Pääsee paljon halvemmalla, kun ei matkusta turhaan ensin minnekään Englantiin, eikä sen jälkeen minnekään Espanjaan, vaan jää kotiin ja alkaa neuloa säärystimiä. 

Oikeasti minä puhun kyllä aina kutomisesta, kun käytän lankaa ja sukkapuikkoja. Ei tuota tuskaa erottaa kangaspuilla kutominen ja puikoilla kutominen, onhan siinä vähän eri kaliiperin värmeetkin käytössä. Oikeasti tästä ei tule mitään käsityöblogia (tai ainakin tulisi melko vähäsisältöinen), aion vain kutoa itselleni caminon viileitä kevätiltoja varten säärystimet. 

Varustehankintani ovat hieman edistyneet, lutikkalakanat ovat edelleen matkalla, Scrubba-pesupussi tuli jo. Hankin tänään nettikaupasta pesuaineliuskoja ja pari paitaa. Alusvaatetilannetta minun täytyy kartoittaa ja mietin jonkunlaisen hameen hankkimista. Ajattelin varsinaisten vaellushousujen sijaan taapertaa Espanjan keväässä juoksutrikoissa ja niiden kanssa voisin häveliäisyyttäni käyttää lyhyttä hametta. Vaellussauvoja katselin myös nettikaupoista, aion hankkia taitettavat mallit, jotka saa lentokoneessakin kulkemaan ja jotka saa  helpoilla camino-osuuksilla näppärästi rinkan kylkeen kiinni. Taidan kuitenkin käydä Partioaitassa katsomassa sauvoja ja ostaa ne sieltä, mikäli hyvä malli löytyy. 

Nyt alkaisi ilman lämpötilan puolesta olla taas mukavat kävelysäätkin. Mikäli olisin niin reipas, että kotona oleilun (viimeiset lomapäivät menossa ennen viimeisiä työvuoroja) menisin kävelemään, kuuntelisin tätä Kenny Chesneyn kappaletta Shiftwork. Kuuntele sinäkin.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lentolipusta se lähtee

toivon kevään edistyvän tästä ennen lähtöä
Aika tuntuu taas loikkivan hurjaa vauhtia eteenpäin, joululoma vilisee silmissä ja viimeiset 10 työvuoroa ennen vuorotteluvapaan alkamista tuntuvat tulevan vastaan nopeammin kuin 24 tuntia vuorokaudessa. Aloittaessani tätä blogia oli caminolle lähtemiseen yli puolitoista vuotta, nyt siihen on aikaa noin 12 viikkoa. Ajatukset alkavat olla kävelyssä ja Espanjassa aika usein. 

Konkreettisia lähtövalmisteluita olen tehnyt vapaan järjestämisen ja matkaa varten säästämisen lisäksi aika vähän. Varusteluetteloni sijaitsee parhaassa tallessa, eli päässäni ja se on vielä melkoisen viitteellinen. Olen tehnyt joulunpyhinä muutamia hankintoja, jotka ovat joko postissa odottamassa tai matkalla sinne. Piakkoin minun on tehtävä jonkunlainen koepakkaaminen ja rinkan punnitus. Eikä sekään haittaisi, että heittäisin rinkan selkäänikin koemielessä. 

Erään lähtötunnelmaan virittävän ostoksen tein tänään aamulla, sellaisen joka todella tekee lähtemisestä todentuntuista. Nyt minulla on lentolippu, yhdensuuntainen. Lennän vähän ennen pääsiäistä Englantiin, jossa tapaan sisareni. Vietämme pääsiäistä hänen tämänhetkisessä asuinpaikassaan ja lähdemme sitten yhdessä kohti seikkailuamme. Caminon jälkeistä paluuta Suomeen en ajattele vielä, se on sitten sen ajan juttu. 

Se minua hieman huvitti aamulla, kun katselin lentolippujen hintoja Jyväskylästä Vantaalle. Olisin saanut pulittaa yhdensuuntaisesta 35 minuutin lennosta kaksinkertaisen hinnan verrattuna lentolipun hintaan Helsinki-Vantaalta Heathrow'lle. En ostanut. Pyysin Kammenpyörittäjää ottamaan vapaata tuona lähtöäni edeltävänä päivänä ja vievän minut Vantaalle, jäämään yöksi kanssani sinne ja varmistamaan, että varmana menen lentokoneeseen ja että hänen kuusiviikkoinen poikamieselämänsä varmasti pääsee alkamaan. Sen hän lupasi tehdä. Viimeisenä Suomen iltanani menemme syömään lempiravintolaamme Passioon, se käy juhlistamisesta enemmän kuin hyvin.