torstai 24. joulukuuta 2015

39 vuorokautta


40 olisi kuulostanut paremmalta, tai 50 vielä paremmalta. Mutta mennään nyt luvulla 39. Niin vähäksi on kutistunut päivien lukumäärä ennen vuorotteluvapaani alkua. Minulle on palkattu sijainen ja vuorotteluvapaasopimukseni on monena kopiona korvaushakemuspapereiden kanssa (ettei vain pääse hukkaantumaan). Korvausta en pääse hakemaan ennen kuin olen saanut palkkatodistuksen viimeisten vuorolisien mentyä maksuun. On pitänyt aivan läpsytellä poskia ja muistutella itselleen, vielä pitää olla tarkkana, ettei vaan sattuisi mitään. Lähinnä töissä, eikä muutenkaan kannata möhliä, sillä esimerkiksi nilkan murtaminen nyt olisi katastrofi.

Helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen minulla on noin 7 viikkoa aikaa valmistautua täyspäiväisesti tulevaan caminoon. Minut tuntien se tarkoittaa sitä, että 6 viikon ja kolmen päivän jälkeen aloitan miettiä, mitä sitä ottaisi mukaan. Lentolippu minun täytyy kyllä piakkoin hommata, ei toki Ranskaan, eikä nyt ainakaan Espanjaan, vaan Englantiin. 

Suunnitelmani on lentää maaliskuun puolivälin jälkeen sisareni luokse Englantiin, viilaamme siellä varusteemme lähtökuntoon ja jollain tapaa siirrymme sieltä eteläiseen Ranskaan kuun lopulla. Caminoon varaamme 30-36 päivää, jolloin päivittäiseksi kävelymatkaksi tulee 21-25 km. Pääsiäinen on ensivuonna juuri tuolloin maaliskuun loppupäivinä, se vaikuttanee hieman siirtymäsuunnitelmiimme. Perille Santiago de Compstelaan tähtäämme 2.5. Paluu Suomeen on vielä auki, se tarkentuu sen mukaan, miten Kammenpyörittäjä hankkiutuu minua vastaan ja kuinka kiire hänellä on palata töihin.

Syksy on kestänyt aivan kamalan kauan, vieläkin on syksyistä. Lunta on Keski-Suomessa nähty muutaman purskeen verran, onneksi en ole hiihtäjä tai laskettelija, heillä lienee hermot riekaleina, kun ei pääse harrastamaan. Syyskuun lopussa päivät pimenivät nopeasti ja työmatkakävely jäi taas taustalle, kun tavoitteeni kävellä 770 kilometriä tuli täyteen ja ylittyi jopa 6 kilometrillä. Matkan tallustaminen toiseen kertaan ennen caminoa jää haaveeksi. 

Kunhan pyhät ovat ohitse, paneudun jälkeen matkasuunnitelmiini ja saatanpa yllättää itseni tekemällä jonkunlaisen valmistelusuunnitelmankin harjoituskävelyineen, pakkauskokeiluineen ja rinkankantamisineen. Ei sitä tiedä, vaikka alkaisin käydä läpi sitä huhtikuussa ostamaani kielikurssiakin?

Kävelymusiikiksi suosittelen kappaletta Sangria, jonka esittää countryn perusjässikkä Blake Sheldon. En kyllä kamalasti pidä sangriasta, mutta liippaahan se Espanjaa melko liki. 

tiistai 29. syyskuuta 2015

Melkein maalissa

Menin kauppareissulla järven rantaan, sillä moottoritieltä Palokkajärvi näytti niin kauniilta.
Olisin voinut mennä uimaan, jos uikkarit olisivat olleet mukana
Vaikka olen kehunut olevani kykenemätön kyllästymään, oli nyt myönnettävä, että noin 50 countrykappaleeni valikoima alkoi nyppiä. Osasin kaikki kappaleet ulkoa, eikä edes niin radikaali asia kuin satunnaistoisto enää auttanut. Piti saada uutta kuunneltavaa. Enää ei tarvitse kuunnella nettiradiota ja kopioda kappaleiden nimiä, etsiä ja ostaa (!) kappale kerrallaan iTunesista kävelymusiikkia. Nuorisoni piti minua aivan dinosauruksena, kun vielä vuosi sitten tein niin. Hyvää hyvyyttään he neuvoivat äidille Spotifyn käyttöä, nyt osaan jo etsiä sieltä valmiita soittolistoja, kuunnella radioita ja liittää mieluisia kappaleita omalle listalleni. 

Nyt minulla on tunnin verran uusia kappaleita, joiden sanoja en vielä osaa ulkoa. Kävely sujuu niitä kuunnellessa kuin tanssi. Tavoitteeni kävellä 770 km on täyttymässä, enää on 11 km matkaa! Toivon, että saan tavoitteeni täyteen tällä viikolla. Aion myös ottaa taas Meindlit käyttöön, en ole kävellyt niillä pitkään aikaan, en ehkä toukokuun jälkeen. Voi olla, että nilkkani tulevat aluksi taas kipeiksi. Toinen mitä haluan jo kokeilla on rinkan kantaminen. Aikomukseni on ottaa caminolle noin 7-8 kg kannettavaa, en kyllä osaa yhtään sanoa saanko siihen painoon kaiken tarvittavan mukaani. 

Uudeksi kävelymusiikiksi ehdotan tätä Luke Bryanin kappaletta Kick the Dust Up. Se on juuri sellainen, että ensimmäisestä kuuntelukerrasta tiesin, että tätä tulisin toistamaan. 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Ensin harmitti ja sitten olin tyytyväinen


Olen käyttänyt Garminin vívofit-aktiivisuusrannekettani melkein päivälleen vuoden. Ainoastaan juhlissa ja hienommissa ravintoloissa käydessäni olen jättänyt rannekkeen pois. Muuten se on ranteessani yötä päivää. Askelten keruu on mukavaa, vaikka kilometrit rannekkeen mukaan ja todellisuudessa eivät pidä suurestikaan yhtä. Monin eri tavoin mitattu 8,9 km työmatka on rannekkeen mukaan vain noin 5,5-6 km, mutta ei se haittaa. Mittaan kilometrejä muuten. Välillä rannekkeeseen tulee kuolleita päiviä. En mitenkään usko, että kesäkuun 16. päivä olisin kävellyt vain 287 askelta, kun kuitenkin kävelimme paljon jokaisena reissun päivänä. Laivapäivän tosin bongaa tilastosta hyvin, silloin ei juuri kävelty kuin syömään ja nukkumaan, syömään ja nukkumaan. 


Mielenkiintoisempaa vielä on tieto nukkumisestani. Laite rekisteröi yöllisiä pyörimisiäni ja valveilla oloa hämmästyttävän tarkasti. Joskus kyllä tiedän olleeni toistakin tuntia hereillä, mutta laitteen mukaan kevyessä unessa. Nukun yleensä syvää unta nukahtamisen aluksi noin tunnin pari, sitten alkavat kevyen unen pätkät, joiden välissä on lyhyitä syvän unen tuokioita. Pitemmällä aikavälillä tarkastellessa voi hyvin nähdä yövuoroviikot, jolloin uni sijoittuu hyvin hajanaisesti vuorokauteen ja koostuu lähinnä kevyestä unesta. Voin myös hyvin paikantaa tältä kesältä ne viikot, jolloin olin hyvin kipeänä, yskin yöt ja torkuin päivät. Välillä huolestuttaa kuinka vähän sitä syvää unta oikein kertyy, pitäisi ottaa selkoa kuinka vältttämätöntä se on ja voiko sitä jotenkin lisätä omin konstein. Työni vuoksi en voi käyttää juurikaan mitään nukkumiseen vaikuttavia lääkkeitä, enkä niille kyllä tunne tarvettakaan. 

Melko tavallinen yö                                                          Yö kovassa yskässä
Vuoden käyttökokemuksella voi sanoa, että aktiivisuusranneke on aktivoinut minua. En tosin enää nouse töissä kävelemään edestakaisin, kun ranneke kertoo aktiivisuuden laskeneen, mutta muuten on ollut mukava seurata omaa liikkumistaan näinkin. Olen myös tottunut taas siihen, että rannekello on koko ajan ranteessani, eikä tarvitse kaivaa puhelinta kellonajan tarkistamisen takia. Se kyllä harmittaa, ettei vívofitin näyttö ole valaistu, eikä tarvitse olla kovinkaan hämärää, kun siitä ei enää näe juuri mitään. 

Viime viikolla Berliinin matkalla ranneke napsahti poikki, eikä mitenkään sen kiinnikkeensä kohdalta, johon sain heti kohta ostamisen jälkeen lisävahvikepalankin. Ranneke vain petti ja koko laite putosi kadulle. Onneksi olin kahvilassa ja istuin pöydän ääressä, joten huomasin rannekkeen putoamisen ja sain kerättyä sen talteen. Pidin inkettä repussa päivän ja sielläkin se keräsi mukavan määrän askelia, se oli pisin kävelypäivämme reissussa. Kävimme kysymässä vararanneketta (itse laite irtoaa rannekkeesta helposti, muttei itsestään), mutta Media Markt ei myy vararannekkeita kuin netin kautta. Saturn-liikkeestä sain ostettua kolmen rannekkeen pakkauksen senttiä vaille kolmen kympin hintaan. Olin tyytyväinen, kun sain vívofitin taas ranteeseeni ja sentin vaihtorahan taskuuni


Kotiin palattuani tutkin hieman tarkemmin rikkoutunutta ranneketta, sehän oli aivan palasina, siitä irtosi pieniä pätkiä muutaman millin välein. Kirjoitin Garminille reklamaation asiasta maanantaina ja tänään sain heiltä postia aiheesta. Sain vahvistuksen siitä, että minulle lähetetään kolmen vararannekkeen pakkaus tuota pikaa. 

Olen tyytyväinen, eikä minua harmita, että ehdin ostaa itsekin jo samoja vararannekkeita, nytpä niitä riittää vähäksi aikaa ja voin antaa niitä sisarellenikin, jos hänenkin rannekkeensa meinaa lahota ranteeseen. Myös työkaverin vastaava ranneke napsahti poikki joitakin viikkoja sitten, joten aivan parhain mahdollinen materiaali ei tosiaankaan ole kyseessä, kun alle vuodessa tuote hajoaa siinä käytössä, johon on se  tarkoitettu. Olen silti oikein tyytyväinen  Garminin asiakaspalveluun ja jatkan laitteen käyttämistä tästedeskin. Sitten olisin varmaan huomattavasti harmistuneempi, jos olisin pudottanut rannekkeen jonnekin huomaamattani ja menettänyt sen kokonaan, kuten olisi helposti voinut käydä.

Kävelymusiikiksi suosittelen Keith Urbanin kappaletta John Coogar, John Deere, John 3:16.

tiistai 15. syyskuuta 2015

139 päivää

Löysin eilen aamulla Tielaitokselta unohtuneen lajitteluhatun, se sanoi minulle Puuskupuh, olinhan hengästynyt
Aika kuluu vakionopeudella, vaikkei siltä aina tunnukaan. Takana oleva aika tuntuu menneen nopeasti ja edessä olevaa ei tunnu saavuttavan. Viisi vuotta sitten ja viiden vuoden kuluttua ovat aivan erimittaisia aikamääreitä. Minä itse niiden välissä tunnen olevani sama ihminen, mutten ole. Olen aika erilainen kuin viisi vuotta sitten ja viiden vuoden kuluttua en ole enää tällainen. 

Nyt en kuitenkaan laske päiviä viiden vuoden päähän, vaan tähtäimeni on hieman lähempänä, ensi vuoden alkupuolella. Siellä häämöttää jo camino. Vielä sitä ennen on yksi toinenkin päivämäärä, jota odotan jo innolla. 

Muutama vuosi sitten Kammenpyörittäjä oli vuorotteluvapaalla ja ajattelin silloin, että ehkäpä minäkin sitten joskus. Olin juuri ollut pitkään sairauslomalla nilkan murtumisen seurauksena, melkein puoli vuotta meni keppien kanssa. Ajatus omasta vuorotteluvapaasta ei tuntunut ajankohtaiselta. Työssä  oli tapahtumassa muutoksia, joita ennen tai joiden alussa en tohtinutkaan olla pois. Halusin nähdä, että sopeuden muutoksiin ja pärjään niiden kanssa siinä missä muutkin. Nyt muutoksen vuosi on kääntymässä lopuilleen ja voin todeta pärjääväni. 

Alunperin minun oli tarkoitus järjestää vapaa caminoon vuosilomalla ja säästövapailla, mutta ajatus kolmen kuukauden mittaisesta vuorotteluvapaasta alkoi tuntua houkuttelevalta. Kammenpyörittäjä huomautti samantien, ettei kolmesta kuukaudesta tule kuin vihaiseksi, etenkin jos siitä yli puolet käyttää aiotulla kävelyretkellä. Hetken tuumittuani olin samaa mieltä ja kun keväällä pistin nimen alle vuorotteluvapaa-anomukseeni, hain maksimipituista vapaata, 360 päiväistä.

Viime viikolla istahdimme esimiehen kanssa pöydän ääreen ja allekirjoitimme vuorottelusopimukseni. Kaikki nämä jahkailun kuukaudet tuntuivat rasittavilta, enkä välillä halunnut ajatella koko asiaa. Jahkailupuolesta piti huolen työnantajan ylemmät tahot, jotka pitivät papereita erityisessä huomassaan ehkä sen varalta, että vuorotteluvapaasta säädettäisiin uudelleen tai koko järjestelmä lopetettaisiin. Minulle odottaminen oli ikävää, sillä olin jo asentanut aivoni sille mallille, että pääsisin paussille ja se mahdollisuus, etten alustavista lupauksista huolimatta pääsisikään, tuntui ankealta. 

Nyt kun minulla on monta kopiota tuosta sopimuksesta niin paperilla kuin sähköisenäkin, olen uskaltanut laskea montako päivää vapaan alkuun on. Tänään siihen on 139 päivää. Silloin on maanantai 1.2.2016.

Minulta on kysytty, mitä aion tehdä vapaani aikana. Tärkein asia on tietysti camino, joka sijoittuu vapaani alkuun. Minulla on ennen sitä muutaman viikon valmistautumisaika ja riippuen kävelyseurani ajankäytöstä, voin viipyä matkalla melko vapaan ajan. Sen jälkeen suunnitelmani ovat ei mitään ja mahdollisimman vähän. Tarkoituksella en ota itselleni suuria projekteja lopulle vapaalleni, sillä suurilla projekteillani on taipumus sulaa olemattomiin ja jättää jälkeensä pettymyksen tunteen. Teen mitä tykkään tai en tee mitään. Sen näkee sitten. 

Suosittelen kävely- tai laiskottelumusiikiksi Zac Brown Bandin kappaletta No hurry. Avainsanat Lord ja Heaven mainitaan. 

tiistai 1. syyskuuta 2015

Aamiainen laiturilla


Järvivesien alkaessa pian olla sopivan uimalämpöisiä on luontouintikauden (avantouinnista ei kehtaa ennen jäitä puhua) aloittaminen alkanut pyöriä mielessä päivittäin. Tämä silmällä pitäen pakkasin reppuni toissailtana, laitoin sinne uimakamppeet ja avantouintipaikan avainkortin. Aamulla tulin kuitenkin vilkaisseeksi uintiseuran tiedotetta, jossa luki selvällä suomella, että uimapaikka aukeaa vasta 15.9. Otin uimavehkeet pois repusta ja lähdin pelkälle kävelyretkelle työpaikkaa kohden. 


Eilen aloitin myös syksyn, sillä lämpötila oli kotipihassa vain 5 astetta, kun kello 6 astuin ulos talosta. Puin päälleni niin pitkät lahkeet kuin hihatkin ja jopa pipon päähäni. Sain Campamiitissä Marjalta tuliaiseksi pipon, joka on juuri sopiva, mukavan istuva päähän, mutta silti joustava ja pienen hiipan muodostava. Jos pääsette joskus Marjan pipolistalle, olkaa iloisia, hänen puikoistaan tulee hyvää jälkeä!

Otin kuitenkin pipon pois päästäni ensimmäisen kilometrin jälkeen, ihan niin kylmä ei sittenkään ollut. Koska minulla oli runsaasti aikaa, kävelin rauhalliseen tahtiin ja kuljin taas uusia polkuja Tikkakosken taajamassa. Auringon noustua nousi myös sumu, kuten näin alkusyksystä usein. Ennen seitsemää kylä näytti vielä hyvin autiolta, vain muutama koiranpissittäjä tuli vastaan ja peltifirman auto ajeli edestakaisin, kenties työkohdettaan etsien. 


Harmittelin edelleen sitä, ettei uimakauteni vielä päässyt alkamaan. Uimapaikka sijaitsee varuskunta-alueen miehistösaunalla, eikä pukuhuoneeseen pääse sisälle ennen kuin uimakortti on syksyllä aktivoitu. Paikan luonteen vuoksi rantaviuhahtelu vaatteiden vaihtamisineen laiturilla ei houkuttele. Sotapoliisi piipahtaa siellä silloin tällöin, sen voi todistaa uimakaverini J kyllä tarvittaessa. 

Seitsemältä Tikkakoski heräsi eloon, bussipysäkeillä näkyi unisia ihmisiä ja kaupat aukesivat. Poikkesin yhteen niistä ostamaan aamiaista ja päätin sittenkin mennä uimarantaan, edes aamiaiselle, sillä minulla oli edelleen aikaa enemmän kuin tarpeeksi ennen työvuoron alkua. Halusin myös nähdä, kuinka paljon aikaa minulta kuluu kävellä kotoa uimapaikalle, jospa talven aikana saisin yhdistettyä caminoharjoittelun ja uimisen kätevästi. 


Matka kotoa uimapaikalle oli 8 km ja aikaa siihen verkkaiseen tahtiin kävellen ja kaupassa piipahtaen kului 1h 35 minuuttia. Ainakin vapaapäivinä uimareissun voisi toteuttaa näinkin ja ehkä palata kotiin bussilla, mikäli aika ei riittäisi enää kävelyyn. Istuin laiturin nokkaan ja söin aamupalaa tyynelle, sumuiselle järvelle tähyillen. Olisipa ollut fiksua ottaa se avainkortti kumminkin mukaan ja kokeilla, joko ovi aukeaisi, joinakin vuosina kortit on aktivoitu jo hieman luvattua aiemmin. 


Viimeinen, viiden kilometrin matka työpaikalle meni mukavasti. Tosin soratieosuus oli juuri lanattu ja reuna oli ikävän kivikkoinen. Olin perillä töissä kolme varttia etuajassa, joten ei ollut kiire suihkussakäymisessäkään. Aamukävelylle tuli matkaa 13 km. 

Tämä ei unohtunut tähän eilen
Iltapäivällä kävelin suorinta tietä kotiin, jolloin matkaa tuli mittariin lisää 9 km. Nyt tavoitteeseeni kävellä 770 km on matkaa enää 82 km. Kotimatkalla lämmintä oli 18 astetta, mikä tuntui huomattavasti viileämmältä kuin edellisillä kävelyillä viime viikolla, jolloin keikuttiin hellerajan molemmin puolin. Nafti 20 astetta olisi minulle juuri optimi, etenkin jos vähän tuulee, ei ole väliä sillä onko tuuli myötäinen vain vastainen. 

Kävelycountryehdukseni tällä kertaa on Blake Sheltonin Who Are You When I'm Not Looking. Olin varma, että olisin jo laittanut tämän kappaleen aikaisemminkin, mutta enpä löytänyt. Pidän sen sanoituksesta, se on jopa vähän vähemmän pöhkö kuin countrykappaleissa yleensä. Jos mahdollista.

torstai 27. elokuuta 2015

Töihin vähän pitempää reittiä


Eilen aamulla heräsin vähän liian varhain ja huomasin, että minulla oli aikaa kävellä hieman pitempää reittiä töihin. Iltapäivällä ei ollut aikaa kävellä kotiin edes lyhintä reittiä, joten olin pyytänyt Opiskelijaa hakemaan minut. Mutta aamulla en vielä ajatellut iltapäivää, vaan pukeuduin kevyesti ja lähdin happirikkaaseen aamuun. 

Taas Vianorilla tykätään
Kun kävelen töihin lyhintä reittiä, matkaa tulee noin 8,9 km ja aikaa kuluu 1h 35min. Nyt kiersin taajaman keskustan ja varuskunnan asuntoalueen kautta niin, että työpaikan ovella Walkmeterissä oli kaikkiaan 12,75 km ja aikaa oli kulunut 2h 22min. 

Kuljin osan matkaa polkuja, joiden varsilla oli upeita vadelmapöheikköjä, niistä sai pientä aamupalaa matkaa ilostuttamaan. 


Kiersin parin uuden työmatkajärven kautta ja ihailin tyyniä vedenpintoja, ajatus luontouimisesta alkoi taas houkuttaa. Olin avantouimari monet vuodet, mutten nykyään oikein innostu ajatuksesta ajaa erikseen autolla uimapaikalle, siinä tulisi kuitenkin ylimääräistä ajoa 15 km/uintikerta. Ehkäpä voisin ottaa syksyä kohden ajatukseksi käydä uimassa niinä aamuina, jolloin muutenkin menen autolla töihin ja jättää uimisen väliin kävelyaamuina. 


Olisi meillä uimakelpoinen järvi ennen varsinaista talvea tässä aika lähellä omalla kylälläkin. Sinne tulee kävelymatkaa noin 4 kilometriä ja pienin lisämutkin siitäkin saisi 10 km lenkin helposti. Ensi viikolla voisinkin yövuoropäivinä tehdä pienen yhdistetyn kävely- ja uintiretken. Minähän en varsinaisesti ole mikään uimari, pysyn auttavasti pinnalla, mutta pidän kovasti kylmästä vedestä ja sen tuomasta euforisesta olosta. 

Tämän illan suositukseni kävelymusiikiksi on Chris Youngin kappale Voices. Siinä on hyviä neuvoja elämään, niin isän kuin mumminkin antamana. Niillä neuvoin pärjää pitkälle.


tiistai 25. elokuuta 2015

Kunto palautuu ja paranee

Eilisaamun työmatkajärvi
Monen viikon sairastaminen, vaikkakin vain flunssan, verotti voimia. Ei ollut sen enempää intoa kuin kykyäkään harjoitella caminoa varten. Nyt kun tauti on viimein voitettu ja sääkin on mitä parhain, on kävely taas maistunut. Kävelin eilen aamulla töihin hieman pitempää reittiä ja nautin aamusumuisista maisemista ja viileästä ilmasta. 

Caminosuunnitelmaani (yhteiseen sisareni kanssa) kuuluu melko aikainen keväinen ajankohta. Tarkoitus on lähteä liikkeelle jo maaliskuun puolivälin tienoilla. Tuolloin sää voi olla vielä melko viileä, reitin vuoristoisimmilla osilla ajoittain jopa talvinen. Luulen sellaisen sopivan minulle ja sisarelleni aika hyvin. Minua ainakaan ei haittaa olla hieman kylmissäni aamuisin kävelyä aloittaessamme, enkä pelkää ajoittaista liukkauttakaan. 

Eilen aamulla lähtiessäni työmatkalle, oli lämmintä 8 astetta, ilma tyyni. Olin pukeutunut lyhythihaiseen paitaan ja capripituisiin housuihin (ostin ne muuten Lidlistä, ihan kelpo pöksyt edullisesti). Alkumatkasta sormissani tuntui viileyttä, mutta noin kilometrin käveltyäni olin aivan lämmin. Kun pääsin perille töihin 10,7 km ja 1h 57 min myöhemmin minulla oli oikeinkin lämmin, ilman lämpötila oli tuolloin 12 astetta. Näinpä ajattelen, ettei minun välttämättä tarvitse caminollakaan ainakaan loppupäästä pukeutua aamuisinkaan missään vaiheessa kovin lämpimästi. 

Eilisellä kotimatkalla kello 16 jälkeen ilman lämpötila oli juuri ja juuri yli hellerajan. Kävelin kotiin suorinta tietä, jolloin matka on melkein 9 km. Kasvoni tulivat punaisiksi ja hikoilin kunnolla, otin tämänkin yhtälailla harjoitteluna. Kestän kyllä lämmintä siinä kuin viileyttäkin, kunhan vain asennoidun siihen niin, että siinä säässä kävellään, mitä sattuu tulemaan. Ymmärrän kyllä, että aivan hurjat lämmöt, yli 30 asteiset loppukesällä ovat kyllä minulle liikaa, mutten sellaisiin ole menossakaan.

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Ronnie Dunnin kappaletta Cost of Livin', joka tuo mieleemme Kammenpyörittäjän Amerikan-vuoden ystävien ja tuttujen nykyisen(kin) elämätilanteen. Ehkä meistä moni kumminkin elää täällä vieläkin herran kukkarossa. 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Viileää ja lämmintä

eilisaamun työmatkajärvi
Loppukesän päivät voivat olla lämpötilojen suhteen hyvin vaihtelevia. Olemme saaneet nauttia todella aurinkoisista säistä, mutta lämpötilojen suhteen on ollut sekä viileää, että hellettä. Kävelin niin maanantaina kuin tiistainakin työmatkan molempiin suuntiin keräten kilometrisaldooni lähes 40 km lisää. Aamuiset kävelyt olivat viileitä ja iltapäiväiset kotimatkat helteisiä. Kummatkin matkat kävelin lyhythihaisella paidalla ja puoleen sääreen yltävillä juoksuhousuilla. Ylläni oli huomiovärinen kävelyliivi, joka on aika lämmin ja pariin otteeseen selässäni oli reppu, jonka rikkoutunut vyöklipsi on korvattu Deuterilta tilatulla varaosalla, siitä kiitos Kammenpyörittäjälle, joka tilasi klipsejä useampia varastoon.

Olen miettinyt tulevalla caminollani olevia lämpötiloja. Aikomukseni on siis kävellä camino sisareni kanssa aikaisin keväällä, maaliskuun puolivälistä toukokuun alkuun. Olen ymmärtänyt, että pohjoisessa Espanjassa saattaa tuolloin olla melko viileääkin vielä, jopa lumista paikoitellen. Tämä sopisi minulle mitä parhaiten, sillä pidän huomattavasti enemmän viileästä säästä kuin kuumasta. Liukkauskaan ei liene ongelma, olenhan tottunut luistelemaan meikäläisessä talvisäässä. Jos sittenkin sattuisi erittäin lämmin kevät, ei varmaan kuitenkaan ole liian kuumaa. 

morjestus pusikosta
Minulla on sellainen lämminilmatrauma, että kasvoni muuttuvat hyvin helposti tulipunaisiksi, kun minun tulee lämmin. Ei tarvitse erityisesti edes ponnistella, mutta pienehkökin ponnistelu saa naamani loistamaan kirkkaasti. Se oli äärimmäisen noloa kouluaikoina. Olisin pitänyt liikunnasta, etenkin joukkuelajeista, mutta harmitti sitten olla paloautonpunainen vielä kaksi tuntia myöhemmin historian- tai englannintunnilla. Aikuisenakin tämä ominaisuus on rajoittanut haluani osallistua mihinkään ryhmäliikuntaan. 

Olen kuitenkin ajatellut, ettei sillä ole mitään väliä, jos minun naamani on punainen mennessäni kahvilaan tai yöpaikkaan Espanjassa. Ovat he varmaan nähneet punanaamaisia caminolaisia ennenkin. Jos eivät ole nähneet, niin sittenpähän näkevät. Ehkä minä melkein 50-vuotiaana voin jättää tämän trauman jo taakseni. 

Päivän countryksi valitsin Brad Paisleyn kappaleen I'm still a Guy. Minusta se on varsin vitsikäs ja totuudellinen muuallakin kuin amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kuulin tämän kappaleen ensimmäisen kerran viimeisimmällä USAn reissullamme vuonna 2009. Ajelimme juuri Utahista kohti etelää mukavaa joenvarren highwaytä. Takapenkin poikaset vaikeroivat, kun minä lauloin täysillä mukana.

maanantai 17. elokuuta 2015

Nyt taas kulkee

Melkein neljän viikon sairastaminen on tänään virallisesti jäänyt taakse, kävelin taas työmatkan molempiin suuntiin ja lisäsin saldooni 18 km ja kuusi sataa harjoituskilometria tuli täyteen. Tuntui todella hyvältä aamun viileydessä vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa, eikä sen jälkeen yskiä viittä minuuttia. Tein jopa reittiennätykseni työmatkalla, vaikkei minun pitänytkään enää tuijotella kelloa muuten kuin siinä mielessä, että ehdin perille töihin ajoissa. 


Iltasella kävelin kotiin yli kahdenkymmenen asteen lämmössä ja sekin tuntui mukavalta. Mietin sitä, että pian on kulunut vuosi siitä, kun aloitin työmatkan kulkemisen kävellen. Matka on tullut hyvin tutuksi, niin pienet oikopolut kuin asvaltin murtumat. Asvaltin läpi kyllä kasvaa vaikka mitä, tänään huomasin kohdan, josta puski jotain melkoisen voimallista.


Tien reunaan oli myös sakannut perhonen, jota en tunnistanut. Sen siivessä näytti olevan numero 8, mutta luultavasti se oli vain kaksi ympyrää... Tai sitten saman joukkueen muut perhoset olivat selvinneet lennosta paremmin.


Nyt kun olen käyttänyt uusia lenkkareitani muutamia kertoja, olen tullut siihen tulokseen, ettei minulla koskaan aiemmin ole ollut hyviä lenkkareita. Nämä aivan siivittävät askeliani, eikä varpaissa tunnu puutumista, tai jalkapohjissa väsymistä. Pitäisi taas uskaltautua laittamaan Meindlit jalkaan, voi olla ne tuntuvat pitkän tauon jälkeen taas kovilta ja raskailta. 

Päivän kävelycountryksi valitsin soittolistani loppupään kappaleen, joka harvemmin ehtii tulla soitetuksi. Tänään olin niin rohkelikko, että laitoin kappaleet satunnaiseen järjestykseen. Se kyllä hieman häiritsi kävelyäni, joten palaan huomenna normijärjestykseen. Kappaleen esittää Blake Shelton yhdessä Ashley Monroen kanssa. 

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kenkäkaupassa

Näin lämpimillä säillä ei tee mieli laittaa jalkojaan vaelluskenkiin. Aiemmin käyttämäni Columbian kengät ovat alkaneet väsyä, samoin minä, mutta lähinnä niiden ankeaan ulkonäköön. Tänään minulla oli aikaa käydä etsimässä uusia kenkiä. Olen yleensä ostanut kengät vähän summamutikassa, ainoastaan Meindlini on ostettu myyjän opastuksella ja neuvoilla. Nyt menin Tourulan Intersportiin ja suuntasin siellä osastolle, jossa oli esillä kävelyyn tarkoitettuja kenkiä. Sain kohta myyjän avukseni ja kuultuaan millaiseen käyttöön kenkäni tulevat, hän ohjasi minut pois kävelyosastolta juoksuosastolle. Sanoin, etten ota juoksuaskelta, ellei ole kiirehdittävä auton alta pois. Siltikin olin siis juoksukengän tarpeessa.

Asiantuntija katseli jalkojani ja pyysi minua kävelemään edestakaisin ja hänen käsityksensä mukaan olen neutraalisti askeltava ja se määritteli millainen kenkä minulla pitäisi olla ja etenkin millainen ei. En ollut aiemmin oikein perillä tästä pronaatioasiasta, joten oli todella hyvä, etten omin päin vain kokeillut kenkiä ja ostanut kenkää, joka olisikin vääränlainen, etenkin kun toinen nilkkani on kokenut kovia viisi vuotta sitten pahasti murtuessaan. Päädyin muutamia kenkiä kokeiltuani Asics Gel Glorify-kenkiin. Niissä oli mukava alennuskin ja ihastuin räikyvään väriin. Todellakin toista, kuin entiset ruskeat kenkäni. 


Satuin huomaamaan, että kaupan hyllyssä oli myös Fivefingers-kenkiä. Kammenpyörittäjällä on ollut sellaiset jo useamman vuoden ja olen halunnut itselleni sellaisia myös. Vaikka minulla onkin kummallisia mielipiteitä varvassukista, niin siitä huolimatta käytän niitä välillä ja tästälähin käytän myös varvaskenkiä, sillä ostin Bikila Evo-kengät samaan konkurssiin. 


Nyt minulla on siis kahdet uudet jalkineet ja iloinen mieli. Samoin kuin uudet liikkumiseen tarkoitetut vaatteet, uudet kengätkin innostavat kilometrien keruuseen. Ja ovathan kengät vielä vaatteitakin tärkeämmät. Molemmat kengät tulevat ihan varmasti muuhunkin käyttöön kuin terassin kaiteelle nostettavaksi!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kilometrejä ja varusteita


Caminoni lähestyy, nyt valmistautumisaikaa on jäljellä noin 9 kuukautta. En ole koskaan valmistautunut mihinkään asiaan näin kauan ja minuksi huolella. Tavoitteeni on kävellä harjoitusmielessä 770 km ennen caminoa, matkaa on jäljellä nyt vähän yli 200 km. Olen ajatellut ottaa kerran kiellon päälle ja kävellä toiset 770 km ennen varsinaista caminolle starttaamista.

Kun nyt mietin viime syksynä tehtyä päätöstäni lähteä caminolle ja kävelyvalmiuksiani siinä vaiheessa, on enää vaikea uskoa, miten pitkänä kävellä pidin työmatkaani. Tunsin itseni suorastaan sankarilliseksi, kun olin kävellyt matkan ensimmäistä kertaa. Onhan se ajallisesti edelleen pitkä aika käyttää työpäivänä. Edestakaisin kävellessä työvuorolle tulee mittaa kolme lisätuntia, mutta matkana noin 9-10 km suuntaansa (riippuen reitistä) ei tunnu enää pitkältä ja päivän kävelyannokseksi se tuntuu suorastaan lyhyeltä. Kun kävelen molempiin suuntiin (saan välillä kyydin toiseen suuntaan tai jätän itse autoni työpaikalle) matkaa tulee päivää kohden 18-20 km ja se on jo joltinenkin matka, joka etenkin tauon jälkeen tuntuu hieman lonkissa ja jalkapohjissa. 

Edelleen kävelen aivan tyytyväisenä tuota samaa matkaa, enkä ikävysty, samat countryt säestävät matkaani. Käyttämäni aika on vakio muutaman minuutin toleranssissa. En saa 9 km aikaa puristettua alle puolentoista tunnin, mutten muni sillä juuri yli 1 tunti 35 minuuttiakaan. Lähinnä muutaman minuutin vaihtelut riippuvat siitä onko liukasta, tai kauanko menee aikaa puolustusvoimien portilla valvomon kanssa rupatellessa. Välillä saan kyllä selitellä lupaani useita minuutteja, jos valvomossa on joku uusi hommissa. Virka-ajan ulkopuoliset valvonnat ovat keskittyneet välillä jonnekin aivan toiselle paikkakunnalle ja saan selittää tarkasti, että minkä portin nyt toivonkaan raottuvan. Kerran minulle avattiin porttia Jämsässä ja ihmeteltiin, ettei portilla näy ketään seisoessani portilla Jyväskylässä. Turvallisuus on tietysti tärkeä asia ja siksihän portit ja valvonnat ovat, ettei asiattomia liiku tietyillä alueilla. 

Olen kävellyt suurimman osan noin 550 koossa olevista harjoituskilometreistäni viileillä keleillä, jotka ovat minulle mieluisimpia. Keho tuottaa lämpöä heti kävelyn alusta asti, joten vaatetuksen ei pidä olla liiallinen. Nyt kun on oikeasti kesä ja lämmintä, vaatetus on mahdollisimman vähäinen. Haluan käyttää huomioliiviä, sillä kävelen osan matkaa vilkkaan maantien reunaa ja työpaikan lähestyessä huomioväri on pakollinenkin, että voin taittaa viimeiset sadat metrit säännösten mukaisesti. Käytin aikaisemmin pyöräilyyn hankkimaani huomioliiviä, jossa on runsaasti heijastinpintaa ja selkätaskut. Reppu selässä selkätaskut ovat epäkäytännölliset, samoin liivin tuultapitävä ominaisuus ei kävellessä ole niin tarpeellinen kuin pyöräillessä. Sen kanssa tulee turhan kuuma. Ostin nyt matkalta uuden liivin, tällä kertaa kävelyyn ja juoksuun tarkoitetun. Se on ohutta, pehmeää materiaalia ja heijastinosaa on myös runsaasti, etenkin olkapäillä. Sivutaskut ovat käytännölliset ja pitkä malli peittää häveliään kävelijän takapuolen. Tämäkin liivi on helteellä lämmin, mutta silti kärsin mieluummin hieman kuumuudesta, kuin huonommasta näkymisestä. Räikyvä neonkeltainen väri tekee minut näkyväksi jo kaukaa. 

Liivin lisäksi hankin kesäkäyttöön juoksutrikoot, joiden lahkeet ovat puoleen sääreen. En ole aikaisemmin käyttänyt tällaisia oikeita juoksuhousuja. Ne ovatkin aivan mahtavan istuvat ja mukavat, onneksi se jo mainittu liivi peittää revanterin, ettei niin ujostuta. Hankin kyllä lisää tuollaisia housuja, ei enää lepattavia lahkeita ja löysiä malleja! Ostin myös muutaman euron paitoja, joissa on leikkauksia ja erilaisia materiaaleja, ensimmäisillä käytöillä ovat olleet mukavia. Saa sitten nähdä, kuinka kestävät käyttöä ja pesua. Hieman enemmän sijoittamalla saa varmasti laadukkaampia. Näiden paitoja etu on se, että ne kuivuvat pian ja ovat iloisen värisiä.


Suurin yksittäinen varustehankintani vaelluskenkien jälkeen on rinkka. Ostin Lyypekin Karstadt Sportista Deuter-merkkisen rinkan. Aivan mallinimen mukaista kantolaitetta ei liene nyt mallistossa, mutta kutakuinkin tällainen se on. Rinkassa on erilaisia lokeroita ja taskuosia, joilla voi eristää tavaratyyppejä toisistaan, esimerkiksi pyykkejä tai kenkiä saa pidettyä erillään puhtaista vaatteista. Aion alkaa jossain vaiheessa kantaa rinkkaa koeluontoisesti erilaisilla taakoilla, että totun siihen ja opin, millaista painoa on viisasta selkäänsä sälyttää.

Muita uusia varusteita ovat rinkan sadesuoja, ohut kesälämpöihin soveltuva makuupussi ja silkkinen sisäpussi, joka käy helteillä pelkäksi nukkupussiksi. Kaikki muut hankinnat rinkkaa lukuunottamatta ovat Decathlonista Ranskasta. Käytin niihin yhteensä noin 250 euroa. Rinkka maksoi alennuksen jälkeen 99 euroa ja muista hankinnoista kallein yksittäinen oli huomioliivi, se maksoi 65 euroa. Vaatteet olivat muutamista euroista kymppeihin.

Eilen aloitin kävelycountryni kotimatkalla hieman tavallita pitemmältä soittolistaani ja ehdin pitkästä aikaa Lady Antebellumin kappaleeseen Downtown. Sen videossa on jotain tuttuja piirteitä elävästä elämästä. Kuinka ollakaan? Enkö minäkin muka osaa pitää hauskaa?


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Harjoittelu jatkuu

Derbyshiren maisemat, joissa kuljeskelimme
Kesäkuu livahti lomaillessa, jonka aikana kyllä kävelin mukavia matkoja, noin 10 000- 12 000 askelta päivässä. Olimme reissussa, jonka aikana tuli tallusteltua niin museoissa, kaupoissa kuin nähtävyyksilläkin, mutta varsinaisia lenkkejä en ehtinyt harrastaa. Museokävely on muuten oma taiteenlajinsa, siinä jalat väsyvät ja hyvät kengät ovat erittäin tärkeät. Hitaasti eteneminen jostain syystä väsyttää jalkoja aivan erityisesti. 

Eilen aloitin työt ja samalla kilometrien keräämisen. Ostin Ranskasta uusia liikuntavaatteita Decathlonista, etenkin uudet polvimittaiset housut ovat erinomaiset, samoin uudet paidat tuntuvat toimivilta. Kevyemmät kengät olisivat tarpeen nyt, kun kesälämpimillä vaelluskengät tuntuvat liian raskailta. 

Kun on kuukauden verran pois omilta kulmiltaan, ehtii ympäristössä tapahtua muutoksia. Tietysti kesä on edistynyt ja on nyt kukkeimmillaan, mutta myös muita muutoksia on tapahtunut. Marmatin keväällä lumien sulettua luonnon roskaamisesta meidän kulmillamme, mutta nyt yksi omatoimikaatopaikoista oli siivottu, pois oli viety hyljätyt sohvat, jääkaapit ja telkkarit. Oikopolkuna toimiva vanha tienpohja oli tukittu leveämmästä päästään isoilla kivillä, joten uudet roskaamiset on tehty ainakin vaikeammaksi, ellei estetty. Olin hyvilläni. 


Eilinen 18,5 km kävely (kahdessa erässä) tuntui kyllä tänään lonkissa. Otan tavoitteeksi kävellä töihin ainakin kerran viikossa ja toisen kerran mennä pyörällä. Näin ollen hankalampiin työvuoroihin, tai sään ollessa ikävämpi, ei autoilu niin harmita muina työpäivinä. Kuuntelin myös kuukauden tauon jälkeen kävelycountryani, olinpa kaivannut vakiokappaleitani! 

Tänään suosittelen Phil Vassarin kappaletta Just Another Day in Paradise. Musiikkivideo on vanha, (kuvasuhdekin antiikkinen 4:3) jo vuodelta 1999 ja sen sanat ovat niin Amerikkaa kuin olla voivat. Kuuntelin sitä erityisesti vuonna 2010, jolloin jalkani oli kipsissä pahan murtuman jälkeen. Etenkin yksi ensimmäisistä kuntoutuskävelyistäni kipsin poiston jälkeen kuuluu yhteen tämän kappaleen kanssa. Kävelin kotoa kohti työpaikkaa ja kuuntelin tätä biisiä, silloin käytin vielä musiikinkuunteluun pientä iPodia. Kammenpyörittäjän oli puhe poimia minut kyytiin töistä palatessaan ja toivoin ehtiväni paljon pitemmälle häntä vastaan. Nilkkani oli kuitenkin niin heikko, että pääsin tuskin parin kilometrin päähän ennen kuin alkoi sataa ja olin aivan litimärkä, kun Kammenpyörittäjä pysähtyi ottamaan minut kyytiin. Muistan sen mielialan, jossa olin. Toisaalta olin iloinen, että pääsin liikkeelle jälleen, mutta jokainen askel oli pieni taistelu. Lämmin kesäinen vesisade ilahdutti ja mietin, että kyllä tämä tästä. Ja kyllähän se siitä ajan kanssa. 

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kaiken tiedon äärellä - Camino de Santiago Forum


Pari postausta sitten sain kommentteja Tanjalta ja hän vinkkasi minulle Camino de Santiago Forumista.  Kävin ensin vain kurkkimassa siellä ja pian rekisteröidyinkin sivustolle. En ole vielä tehnyt esittelyä sinne itsestäni, mutta saan viikottain uutiskirjeen, jossa on paljon erilaista tietoa ja jos jotain akuuttia tiedonvälitystä tarvitaan, tulee uutiskirjeitä useamminkin. 

Tanja varoitti, että sivustolle tulee kyllä unohduttua pitkäksikin aikaa, sillä sieltä löytyy niin paljon tietoa kuin vain on aikaa ja kiinnostusta lukea. Myös erilaisia keskusteluketjuja on lukemattomia aivan kaikista kuviteltavissa olevista aiheista, joten aivan heti ei itse tarvitse olla esittämässä kysymyksiä. Luultavasti joku muu on jo kysynyt samaa. 

Juuri nyt on pinnalla tietyllä alueella tapahtuneet yksin kävelleiden naisten häirinnät, tietoa missä kohtaa reittiä tällaista ikävää on tapahtunut ja miten kohdan voi välttää on tullut useana päivänä. Naisia kehotetaan kulkemaan pareittain tai liittymään isompiin ryhmiin ja ehdottomasti ilmoittamaan viranomaisille, mikäli kohtaavat jotain epämiellyttävää caminollaan. Viesteissä kehotetaan olemaan spekuloimatta ja kertomatta huhuja, vaan pysymään tiukasti faktoissa, jottei kenenkään camino mene turhaan pilalle, mutta mahdolliset vaaranpaikat ovat vältettävissä. 

Olen nyt tyytyväinen, etten ole aikeissa lähteä yksin matkaan, vaan minulla on kävelyseuraa, sillä tarkoitus on kävellä camino melko aikaisin keväällä, jolloin muita caminolaisia on vähemmän liikkeellä kuin myöhemmin kaudella. Foorumilla neuvottiin, että jos on yksin liikkeellä, kannattaa sopia majoituksissa aamuisin jonkun samaa tahtia kulkevan kanssa, että katsotaan toistemme perään, vaikkei aivan yhtäjalkaa kuljettaisikaan. 

Viime aikoina harjoituskävelyni ovat olleet olemattomat. Ensin parantelin kantapääni sitkeää rakkoa ja sen jälkeistä ihon rikkoutumista. Sitten alkoivat monenlaiset kiireet, jotka jatkuvat kesäkuun alkuun, jolloin kesälomani jo alkaakin. Kilometrien kerääminen on silti mielessä. Aion myös katsastaa tulevalla lomareissulla reppuvalikoimia Saksan kaupoissa, samoin kevyt makuupussi on tarkoitus hankkia. 

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Feelmax puoliksi hyvä

aika on pysähtynyt
Sää oli tänään aamulla kauniimpi kuin sääennusteet antoivat ymmärtää ja lähdin kävellen töihin. Kammenpyörittäjä ohitti minut pyörällään puoli tuntia myöhemmin ja oli töissä tunti ennen minua. Katselin ajankulukseni tienposkia ja rekisteröin edelleen, mitä kaikkea roskaa ihmiset ovat heitelleet ojiin. Olin ensin ihan varma, että huomasin tärkeän asian, nimittäin sen, että hyvinvoinnistaan kiinnostuneet ihmiset roskaavat enemmän kuin he, jotka eivät siitä niin välitä

Huomasin, että yleisimpiä roskia olivat erilaiset palautusjuoma- ja jogurttipullot. Niitä oli melkein joka kymmenes metri pitkin piennarta. Paljon enemmän kuin olut- tai energiajuomapulloja. Minun piti kyllä sitten vetäää johtopäätökseni takaisin, sillä pantillisia tölkkejä ja pulloja yhä kerätään pois, mutta pantittomat roskat eivät kiinnosta ketään. Joten menköön se teoria roskakoriin suoraan. 

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa Feelmax Kuuva-kenkiäni, jotka olen ostanut jo monta vuotta sitten, ellen muita väärin niin kesällä 2010 juuri ennen kuin nilkkani murtui. Ei ollut toivoakaan saada niitä jalkaan sinä vuonna, enkä sitten oikein innostunut kengistä myöhemminkään. Kuuvan toinen malli on aika kapeavartinen ja sitä kautta hankala laittaa jalkaan. Uudempi malli lienee helpompi pukea ja aloin harkita Kuuva kolmosten hankkimista. 

Nyt kuitenkin kokeilin kakkosmallia työmatkaan, mikä oli kyllä ihan typerä juttu. Uuden kengän laittaminen melkein kymmenen kilometrin matkalle, jolta ei ole varaa kääntyä takaisin, eikä ole mitään korjaamisen mahdollisuutta, jos joku menee vikaan, ei ole viisasta. Olin hieman huolissani, miten korjattu nilkkani tykkää ohutpohjaisesta jalkineesta, muttei se ollut siitä moksiskaan. Toinen, ehjä jalka sen sijaan sai aikamoisen hiertymän kantapään taakse, akillesjänteen kohdalle. Sain kyllä käveltyä matkan kohtuuhyvin, mutta iho oli rikki ihan kunnolla päästessäni perille. Siksi siis Feelmaxit olivat puoliksi hyvät, toinen kengistä toimi hyvin, toinen ei.

Tämä surullinen takaisku ja se, että olin unohtanut ottaa puhelimen laturin mukaani, riittivät syyksi, etten kävellyt kotiin työvuoron jälkeen, vaan pyysin Opiskelijaa hakemaan minut. Tekosyitä parhaasta päästä. Eihän sitä nyt voi kävellä 8,8 km ilman asianmukaista countrya!

Tim McGraw esittää päivän countrykappaleen, Don't Take That Girl, joka on naukumakappaleiden aatelia. 

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kylmä kevät

Tontillamme on upouusi yksiö hyvällä paikalla tarjolla, edullinen vuokra lintuperheelle!
Pari kulunutta viikkoa ovat olleet alavireisiä, vähitellen alkaa helpottaa. Eilen sentään tallustin töihin pienen lisälenkin kautta ja sain mittariini 10 km lisää. Lunta oli enää sattumakasoja ja pientareet olivat kuivia. Sää oli aurinkoinen, mutta tuuli hyvin navakka ja viimekilometreillä erittäin vastainen, kun pääsin aukealle osuudelle. 

Katselin matkalla kevään edistymistä, näin peippoja, kurkia, västäräkin ja paljon erilaista roskaa tienposkilla, kuten vaikka television ja sohvan. En käsitä, miten ihmiset kehtaavat heittää telkkarin tienpenkalle, tai sohvan. Näin myös kissan, joka ei enää kehrää. Ehkä se oli jäänyt auton alle ja joku nostanut sen entisen huoltoaseman tontin reunalle. Kuinkahan kissojen omistajat ikinä saavat tietää, jos heidän lemmikkinsä on yöllisellä reissullaan kohdannut elämistään viimeisen lopun jossain kauempana kuin kodin lähettyvillä? 

Luin muutama päivä sitten Talvicamino-blogista kirjoittajan tämänvuotisen caminon kaikki postaukset. Hän liikkui aikaisemmin talvella, kuin minulla ja sisarellani on tarkoitus ensi vuonna caminoida. Meidän olisi aikomus olla perillä toukokuun alussa ja niin ollen lähteä liikkeelle viimeistään maaliskuun puolivälissä. Tuli mieleeni, kuinka kylmä maaliskuu mahtaakaan vielä olla Pohjois-Espanjassa. Meille pohjoisen ihmisille lumi, liukkaus ja kylmä ilma ei sinänsä ole epätavallista, mutta ehkä sitä on ajatuksissaan valmistautunut enemmän liialliseen lämpöön, kuin ajoittaiseen lumeen ja kylmään vesisateeseen. 

Luin myös jostain, että alkuvuosi on caminon kävelemiseen siinä mielessä hyvä, ettei ruuhkia majoituksissa ole, enemmän voi olla ongelmana se, etteivät majoitukset ole vielä auki kovin laajalti. Ludeongelma on ymmärtääkseni talven jälkeen vähäisempi kuin loppukesästä, jolloin tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat nukkuneet majoitusten vuoteissa. Se sopisi minulle. Kuulisin mielelläni caminolla olleilta kuinka usein he ovat tähän ludeongelmaan törmänneet ja kuinka sitä voisi välttää. Ja jos ei voi välttää, kuinka siitä pääsee parhaiten eroon. 

Kävelymusiikiksi suosittelen tällä kertaa valtatieaiheisen kappaleen Highway Don't Care.


perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lahjattomat harjoittelevat - olen siis lahjaton


Tänä aamuna työmatkalla näin tuoreet kevään merkit, jonkun jannun bemmun renkaista oli jäänyt merkittävä osa asvaltille. Rengasliikkeet kiittävät. Minä en edes tiedä, miten tuollaiset jäljet tehdään tahallaan. Eikä tarvitse kertoa.

Tein äsken monimutkaisia kilometrilaskelmiani, joita voi seurata henkeä pidätellen blogin sivupalkista. Tavoitteeni on kävellä 770 km ennen caminolle lähtöä ja tänään sain 500 km täyteen. Otan tähän laskelmaan mukaan vain varsinaiset kävelylenkit, en päivittäisiä arkiaskelia. Alan jo helliä ajatusta kävellä toiset 770 km ennen caminolle lähtöä, vaikken ole eläissäni harjoitellut mitään asiaa varten. Tämä on ensimmäinen asia, jota varten olen aloittanut harjoittelemisen ajoissa ja oikeasti jatkanut harjoitteluani. 

Aamuisella työmatkalla tulin ajatelleeksi sitäkin seikkaa, että vuoden kuluttua minun tulisi olla jo hyvän matkaa caminolla, mikäli aion olla perillä syntymäpäivänäni toukokuun alussa. Lähtöön on siis alle vuosi. Aika menee nopeasti! Olemme jo hieman kaavailleet sisareni kanssa, millä aikataululla aiomme caminon toteuttaa. Toivottavasti saamme aikataulun soviteltua niin, ettei meidän tarvitse kävellä verenmaku suussa, vaan voimme pitää päivän tai pari vapaatakin.

Olen vähentänyt vaatetusta kävelymatkoilla, en enää pue varsinaista teknistä paitaa, vaan ohuen pyöräilyyn hankitun aluspaidan takin alle. Tykit on säilötty ensi talvea varten, juoksuhousut tuultapitävin reisikappalein ovat ahkerassa käytössä. Ohut pipo viihtyy päässäni ja hansikkaat korvaan takin hihojen pitkillä rannekeosilla. Sukkina olen käyttänyt Pilkkoset-varvassukkia, mutta nyt olen joutunut laittamaan ne hyllylle, sillä tärvätyn jalkani pikkuvarpaan nahka on hiertynyt pois, en tiedä onko syy sukassa, vai ylipäätään enemmästä kävelystä. Palaan hetkeksi Decathlonin juoksusukkiin. 

Hankin myös ilta- ja yökäyttöön geelisukat. Kuulin niistä ensimmäistä kertaa vasta vähän aikaa sitten ja tilasin netin syövereistä parin sellaisia. Eilen kokeilin niitä ensimmäistä kertaa ja tuntuma oli hieman merkillinen, ei pelkästään miellyttävä. Sukka tai enemmän tossumainen jalanpäällyste tuntui merkilliseltä kävellä, vähän kylmän kälpäkältä, kostealta, eikä vain kivalta. Pidin sukkia suositellut 20 minuuttia ja jalat tuntuivat kyllä miellyttävän viileiltä ja raikkailta käytön jälkeen. Ohjeen mukaan sukkia voisi pitää koko yönkin, jos jalkojen iho on todella kuiva ja huonokuntoinen (muttei iho sentään rikki). En voisi kyllä äkkiseltään kuvitella pitäväni noita kostean tuntuisia sukkia yön yli. Sukkia pitäisi voida käyttää noin 40 kertaa ennen kuin geeli loppuu. Jos ne osoittautuvat toimiviksi ja elvyttävät jalkoja, voisin ajatella hankkivani sellaiset iltakäyttöön caminolle, jolla jalat varmasti ovat kovilla. 

Vaikka toinen pikkuvarpaani on tällä hetkellä hieman kovilla, olen erittäin tyytyväinen Meindl-kenkiini. En ole nyt muutamiin viikkoihin vahannut niiden pintaa, eikä vesikelitkään ole enää pystyneet niihin. Alan olla nauhoituksen kanssa sinut, nauhoitan ehjän nilkan hieman tiukemmin kuin metallilla tuetun. Korjatun jalan varpaat puutuvat toisinaan hieman, mutta vähän löysempi nauhoitus tuntuu auttavan siihen. Puutuminen on todella kelju tunne, pitempiä matkoja kävellessä on varmaan syytä ottaa tauoilla kenkä pois jalasta ja pyöritellä varpaita ja nilkkoja. 

Nyt kun liukkaat kelit ovat ohitse ja katusoraakin on jo jossain määrin siivottu pois, aion kokeilla myös Feelmaxin korkeavartisia kenkiäni, jotka ovat aivan käyttämättömät. Niistä on uudempikin malli, joiden varsi on hieman väljempi, nämä minun Kuuva 2:set ovat hieman työläät pukea. Vaihdoin Feelmaxin edustajan kanssa sähköpostia kengistä niiden lanseerauksen aikaan ja hän neuvoi käyttämään varvassukkia Kuuvan kanssa, minkä teenkin, kunhan pikkuvarpaani saa uuden ihon. Minua kiehtoo ajatus siitä, että caminolla voisin vaihdella kaksia täysin erilaisia kenkiä sen mukaan millaisia maastoja on milläkin etapilla, se voisi olla jaloille iloksi.

Tänään suosittelen kävelymusiikiksi Sheryl Crown kappaletta Easy. Olen jo lakannut murjottamasta hänelle siitä, että seurusteli valehtelevan herra Armstrongin kanssa. 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hassut sukat


Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että varvassukat ovat rivoja. En osaa selittää, mikä niissä on rivoa, vaikka kuviointi olisi söpökin. Ne vain ovat. Luin jostain, että olkoonpa rivot tai eivät, niin varvassukat olisivat hyvät vaelluskengissä, pitkillä matkoilla. Jokainen varvas on omassa rauhassaan ja suojassa hiertymiseltä. Työkaverimme tuo toisinaan harrastoimintansa rahoitukseksi Pilkkoset-tuotteiden tilauslistan ja olen usein tilannut iloisen värisiä sukkia. Viime kerralla huomasin, että katalogissahan on näitä räävittömiä sukkiakin ja tilasin kolme paria kokeiluun. Tälläsin tänään, kun tilauksemme olivat saapuneet, varpaani näihin laitoksiin. Ne näyttävät hassuilta, tuntuvat kummallisilta ja ovat edelleen myös vähän rivoja. Kävelin töihin, mutta illan pimennyttyä Opiskelija kävi hakemassa minut autolla kotiin. Huomenna sukat pääsevät kokeiluun Meindleissa. Otan mielelläni vaellussukkaneuvoja, sekä kesä- että talvikäyttöön, mikäli jollakin on sellaisia minulle antaa. 

Kävelymusiikkisuositukseni on tänään tämä: Greg Batesin Fill In The Blank.


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Työmatka vapaapäivänä

Autiojoki, lontooksi The River Desolate
Tänä vapaapäivän aamuna heräsin tavalliseen tapaani liian aikaisin ja olin jo ottanut mukavan asennon sohvalla, tietokone syliin viritettynä, kun tulin ajatelleeksi, että voisinkin kävellä Kammenpyörittäjää vastaan, sillä hän pääsisi töistä kahdeksalta. Vartin yli kuusi astuin ulos kirpeään, 9 asteen pakkaseen ja aloin pistää Meindlia toisen eteen.  Oli jo valoisaa, vaikkei aurinko aivan vielä ollut noussut. 

Kävellessäni ajattelin sitä viime kesän lopun aamua, jolloin ensi kerran kävelin työmatkan yövuoron jälkeen kotiin. Matka tuntui silloin lähes jännittävältä, vaikka olin kulkenut sen autolla varmaan tuhansia kertoja ja pyörälläkin joitankin kymmeniä kertoja. Matka tuntui myös pitkältä ja jalkani kipeytyivät niin, että saman illan humppakeikalle suorastaan onnuin, jalkapohjani olivat niin arat. Ne vanhat lenkkarit menivätkin roskikseen ja siirryin käyttämään parempia jalkineita

Nyt vaelluskenkäni ovat jo parhaat kaverini, pitemmän kävelytauon jälkeenkään ne eivät tunnu enää kovilta ja askellukseen on tullut uudenlaista rytmiä, kun kenkä huolehtii joustavuudesta ja tasapainosta. Muutenkin varustepuoli alkaa olla kunnossa, tosin kesän lähestyessä kevyempiä kävelyvaatteita on hankittava. Pian saa jättää välikerroksen pois ja piponkin talvisäilöön.

Lyhintä reittiä matka työpaikalle on 8,9 km ja sen kulkemiseen menee minulta noin 1 h 35 min. Tänä aamuna liukastelin viimeisellä kilometrillä 3 minuuttia pitempään, sillä työpaikan suljetulla alueella on keväisin varjoinen osuus, jolla jäätä tuntuu riittävän pitempään kuin muualla. Päätin kyllä jo syyskuussa, että matka on tärkeämpi asia kuin siihen käytetty aika. Tosin työmatkan taittamisessa kävellen ajallakin on merkitystä, täytyy olla perillä ajoissa työvuoroon mennessä.

Nyt kun kello on vähän yli yhdeksän, on olo aika mukava, kun päivän lenkki on jo tehty, vapaapäivä vasta edessä. Tavoitteeni kävellä 770 km ei tunnu enää ollenkaan saavuttamattomalta ja taidanpa pistellä sen toiseenkin kertaan ennen caminoa keväällä 2016. 

Kävelymusiikiksi suosittelen  Little Big Townin kappaletta Girl Crush. 


lauantai 21. helmikuuta 2015

Vähän venähti


Olin tällä viikolla ensimmäistä kertaa työterveystarkastuksessa, joka on lakisääteinen yötyötä tekeville. Ammattiini liittyy muutenkin jatkuvaa terveydentilan seurantaa ja tuntuu, että juuri kun vuotuisen syynäyksen saa valmiiksi, seuraava jo on ovella. Nyt hommaan yhdistettiin vielä tämä yötyöaspekti ja vietin viikon aurinkoisen päivän Terveystalon odotushuoneissa. Muuten sain terveen paperit, mutta rokotuskortilleni hieman kohoteltiin kulmia, sillä jäykkäkouristussuojani oli vaatimattomat 14 vuotta vanha. 

Tulin siinä itsekin ajatelleeksi, että caminon lähestyessä (pian alkaa olla enää vuosi lähtöön) olisi viisasta hankkia asialliset rokotukset. Eilen kävin työterveyshoitajan luona piikillä, sain rokotukset jäykkäkouristusta ja hepatiitti A:ta vastaan. Ensimainitun jopa kustansi työnantaja, jälkimmäisen maksoin itse. Otan tehostepiikin vuoden kuluttua, joten suoja A-tyypin hepatiittia vastaan on sitten sekin kunnossa. 

Oli hieman noloa kyllä myöntää, ettei ole ajatellut näitä asioita ollenkaan moneen vuoteen. Minun on varmaan syytä vielä ottaa parempaa selkoa, vaatiiko rokotussuojani lisätoimia. Mikäli caminon käyneillä on tähän asiaan vinkkejä, otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan.

Eilen minun oli tarkoitus kävellä kotiin kaupungista rokotusoperaation jälkeen ja melkein sen teinkin, tai ainakin kolmasosan verran. Kävelytiet ovat juuri romahtaneen talven takia jäisiä ja liukkaita. Tosin se ei ollut ongelma, liukuesteet maastureissani saivat askeleen kyllä varmaksi. Ei välillä kiivastunut vesisadekaan haitannut, sillä varusteeni ovat kunnossa. Vanha kunnon laiskuus ja ajatus siitä, että myöhemmin kauppareissulla olisi ruuhkaa, saivat minut loikkaamaan bussiin kesken kaiken. Sattumalta  Abiturientti aka Uunituore Aikunen sattui olemaan samassa bussissa matkalla kotiin, eikä hän pahastunut vaikka huomioliivein koristeltu punakkanaamainen äiti istahti viereen. Hän on niin kovin joviaali nuorimies. Niinpä eilinen kävelyretki jäi 5,5 km mittaiseksi. 

perjantai 13. helmikuuta 2015

Espanjaa taapertajalle


Ostin eilen espanjankurssin äänikirjana ja nyt ovat kieliongelmat ratkaistut. Kun lähden keväällä 2016 kävelemään caminoa sisareni kanssa, hän tulee hämmästymään, kuinka täydellistä espanjaa pikkusisko puhukaan! Tämä on vielä savolainen projekti, aloittamista vaille valmis, mutta pieni unelmointi sallittakoon. 

En enää muista, kuinka uutta kieltä aletaan oppia. Aloin opiskella saksaa lukion ensimmäisellä luokalla ja siitä on todenpuhuakseni enemmän kuin muutama vuosi, siitä on 33 vuotta. Vielä kauemman aikaa on siitä, kun aloitin englannin opiskelun. Silloin elimme Where's the cat?- aikakautta. Pitempään elämästä nauttineet tietävät, mitä se tarkoittaa. Hello hello hello, voi miten psykedeelistä kieliopetusta! Kokonainen sukupolvi oppi sanomaan, että the cat is in the moon, vaikka olisi pitänyt sanoa on the moon.

Stan ja Dud lainakuvassa
Lapsena näin kavereideni kotona hienoja tekosamettipintaisia kielikurssisalkkuja, joissa oli koloset c-kaseteille ja oppivihkoselle. Heidän äitinsä (harvemmin isänsä) opettelivat näistä ylellisistä seteistä italiaa ja ranskaa, mutten tiedä kuinka hyviä oppimistuloksia heillä oli. Joskus vielä näkee salkkuja kirppareilla, mutta myynti ei taida olla kovin kiivasta. 

Minä en ole opiskellut  kieliä kuin koulumuotoisesti, kiltisti oppitunnilla opettajan esimerkkiä toistellen, tai ajoittain katkeilevaa magnetofoninauhaa kuunnellen. Niinpä en nyt osaa sanoa kuinka minun tässä missiossani käy. En ole vielä ääninäytettä enempää kuunnellut ostostani ja itseni tuntien siirrän aloitustakin tuonnemmas, sillä turhahan tässä on liian aikaisin mitään opetella, ettei vain pääse unohtumaan ennen varsinaista tarvetta.

Pitää etsiä entistä syrjäisempiä kävelyreittejä, että kehtaan ääneen toistaa äänikirjan esimerkkilauseita. Raportoin tuonnempana, miten kieliopintoni edistyvät. Äänikirjan pituus on 4h 30 min, joten eihän siinä kauan nokka tuhise. Hyvä itseluottamus on yksi hyveistäni.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Dagen efter


Tänään on dagen efter. Ei siinä tavanomaisessa mielessä, vaan kahdessa muussa. Pääsin juuri viimeisestä tämän setin yövuorosta ja olen tavanomaisessa yövuorohypessä, mihin ei missään nimessä kuulu mitään tyynyjä tai peittoja, vaan maanista hereilläoloa kunnes välikuolo korjaa joskus kuuden aikaan illalla. En oikeastaan haluakaan muuttaa tätä vuosikausien vuorotyön minuun tekemää rytmivirhettä. Näin on hyvä. Parasta tässä olotilassa on se, että nyt ovat edessä pitkät vapaat.

Toinen syy dagen efteriin on se, että tein eilen yövuorojen välissä ensimmäisen kunnollisen kävelylenkin pitkään aikaan. Sain rikottua 400 kilometrin rajan, sen joka on roikkunut rikkomatta jo monta viikkoa, oikeastaan kuukautta. Loka- ja marrakuussa kävelin jo/vielä kepoisasti työmatkan kumpaankin suuntaan, jolloin kilometrejä kertyi 18-20 päivässä riippuen reitin valinnasta. Välissä ollut työvuoro tietysti helpotti urakkaa jakaen sen kahteen osaan, enkä saanut lihaksia pahasti jumiin tai rakkoja varpaisiin. Sitten tulivat syksyn pimeimmät viikot, joita seurasi tolkuton lumentulo. Aloin jänistää työmatkan osuutta, jossa vilkkaahko maantie muodostui jatkuvan lumisateen ja jäätymisen takia kelkkarataa muistuttavaksi kouruksi. Kulkuaikanani aamuisin tietä ajavat maitorekat ja iltasella jatkuva letka työmatkalaisia, joten hylkäsin työmatkakävelyn toistaiseksi. 

Nyt alkaa olla valoisaa aikaa jo mukavasti, muutamaan noin 25 erilaisesta työvuorostani pääsisi jo ainakin toiseen suuntaan valoisalla. Kunhan tuo tie tuosta petraantuu, alkaa työmatkakävelykin uudelleen. Eilen kuitenkin kävelin kevyenliikenteenväyliä kaupungista kotiin. Tein ensimmäisen matkan viime syksynä ja käytin silloin kävelyyn aikaa vähän alle kolme tuntia ja kävelysovelluksen oltua tuolloin sekaisin, mittailin matkaa ulkoilukartasta olleen noin 13,5 km. 

Tällä kertaa tavoitteeni oli kävellä pitempää reittiä, joita olikin valittavaksi asti. Ajoimme Opiskelijan kanssa kaupunkiin yliopiston Jyväsjärven rannassa olevaan toimipisteeseen, poika meni luennoilleen autonavain taskussaan ja minä viritin appsit kuntoon ja lähdin kotia kohti. Olin laittanut kenkiini syksyllä ostamani irrotettavat liukuesteet ja ne olivatkin kyllä tarpeen monessa kohtaa reittiä. 

Ensimmäiset, keskustassa kulkemani kilometrit tuntuivat kuin tanssilta, ihana aurinkoinen päivä, mukava sivumyötäinen tuuli ja tuntui, kuin olisin luotu taapertamaan kauas horisonttiin. Tuomiojärven rantaa kulkevan Matti Korpilahden polun varsi näytti vallan erilaiselta kuin syyskuisena, tuolloinkin tuulisena päivänä. Palokkaan asti askel oli kevyt, tuossa vaiheessa kilometrejä oli vasta noin 8. Ohitin marketit ja ABC:n ja jatkoin Palokan puoleista pienempää tietä kohti kotikylää.  Ilmassa oli selvästi keväistä tuntua, mutta kun kilometrejä oli kertynyt noin 13, alkoi askel painaa. Olen kävellyt ja pyöräillyt saman osuuden toiseen suuntaan ja se on selvästi laskuvoittoinen niin päin. Nyt tuntui suorastaan pientä puuskutusta, kun pistin Meindlia toisen eteen. 

Kuuntelin muuten nyt ensimmäistä kertaa pitemmän pätkän äänikirjaa kävellessäni, sillä osuus oli vähäliikenteinen, eikä kuulemisvaikeuksia ollut. Minulla on kuuntelussa kirja nimeltä Vilpittömästi sinun (Pekka Hiltunen). Vasta kolmen tunnin kohdalla aloin varsinaisesti kiinnostua tästä kirjasta. Jos liikennettä on paljon, viihdykkeeksi sopii paremmin Spotify-soittolistani, jonka nimi on kävelycountryt. Osaan kappaleet ulkoa, joten ei haittaa vaikken kuule ihan kaikkea. 

Viimeiset kilometrit lähikoululta kotiin olivat kyllä jo melkoista tuskaa. Vauhtini hiipui ja oikean jalan pikkuvarpaassa tuntui hiertymää. Niin vain laahustin kotiin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Olin kotipihassa hivenen tutisevana ja väsyneenä 3h 40 min käveltyäni siinä ajassa 18,6 km. Se oli luultavasti pisin yhtäsoittoa kävelemäni matka ja hellin ajatusta, että yövuoroväsymyksellä oli jonkunlainen osa, suurempi kuin syksyllä keräämäni kunnon hiipumisella. Mutta perille pääsin ja ainoa vamma oli messevä vesikello pikkuvarpaassa, vain vähän varvasta itseään pienempi. Varusteet toimivat hyvin, en liukastellut ja takin tuuletus toimi.

Vitsikästä oli se, että olin juuri asettunut sohvalle suihkun jälkeen ja latasin kävelyreittiäni iPadille, kun Opiskelija tuli kotiin. Hänen iltainen opintotapaamisensa oli siirtynyt ja ehdin niin ollen juuri ja juuri kotiin ennen häntä, vaikka olimme eronneet oppilaitoksen pihassa neljä tuntia aikaisemmin! Järkisyillä järjestelyämme ei kannata yrittääkään selittää.

Tänä aamuna pelkäsin olevani jumissa, etenkin pohkeitten osalta, mutta ilmeisesti vanha sohvaperuna ei tunne lihasjumeja edelleenkään. En nimittäin taaskaan saanut aikaiseksi venytellä, vaikka aina on pyhä aikomukseni. Kumpa ymmärtäisin, miksi se on niin vastenmielistä. En siis olekaan pahassa dagen efterissä, vaan oikein hyvässä. Sen kyllä myönnän, etten ole notkeimmillani juuri nyt, jonkunlaista tönkköyttä on havaittavissa ja nilkoissa väsymyksen tunnetta. 

Otsikkoa mukailemaan liitän tähän googlailuni tuloksen, kappaleen jota pidetään dagen efter-kappaleiden ykkösenä. Johnny Cashia voi muutenkin kuunnella milloin vain, on muuten ainoa countryartisti, jota Uunituore Aikuinen ja Opiskelijakin kuuntelevat silmiään pyörittelemättä.