Aamiainen laiturilla

Järvivesien alkaessa pian olla sopivan uimalämpöisiä on luontouintikauden (avantouinnista ei kehtaa ennen jäitä puhua) aloittaminen alkanut pyöriä mielessä päivittäin. Tämä silmällä pitäen pakkasin reppuni toissailtana, laitoin sinne uimakamppeet ja avantouintipaikan avainkortin. Aamulla tulin kuitenkin vilkaisseeksi uintiseuran tiedotetta, jossa luki selvällä suomella, että uimapaikka aukeaa vasta 15.9. Otin uimavehkeet pois repusta ja lähdin pelkälle kävelyretkelle työpaikkaa kohden. 

Eilen aloitin myös syksyn, sillä lämpötila oli kotipihassa vain 5 astetta, kun kello 6 astuin ulos talosta. Puin päälleni niin pitkät lahkeet kuin hihatkin ja jopa pipon päähäni. Sain Campamiitissä Marjalta tuliaiseksi pipon, joka on juuri sopiva, mukavan istuva päähän, mutta silti joustava ja pienen hiipan muodostava. Jos pääsette joskus Marjan pipolistalle, olkaa iloisia, hänen puikoistaan tulee hyvää jälkeä!

Otin kuitenkin pipon pois päästäni ensimmäisen kilometrin jälkeen, ihan niin kylmä ei sittenkään ollut. Koska minulla oli runsaasti aikaa, kävelin rauhalliseen tahtiin ja kuljin taas uusia polkuja Tikkakosken taajamassa. Auringon noustua nousi myös sumu, kuten näin alkusyksystä usein. Ennen seitsemää kylä näytti vielä hyvin autiolta, vain muutama koiranpissittäjä tuli vastaan ja peltifirman auto ajeli edestakaisin, kenties työkohdettaan etsien. 

Harmittelin edelleen sitä, ettei uimakauteni vielä päässyt alkamaan. Uimapaikka sijaitsee varuskunta-alueen miehistösaunalla, eikä pukuhuoneeseen pääse sisälle ennen kuin uimakortti on syksyllä aktivoitu. Paikan luonteen vuoksi rantaviuhahtelu vaatteiden vaihtamisineen laiturilla ei houkuttele. Sotapoliisi piipahtaa siellä silloin tällöin, sen voi todistaa uimakaverini J kyllä tarvittaessa. 

Seitsemältä Tikkakoski heräsi eloon, bussipysäkeillä näkyi unisia ihmisiä ja kaupat aukesivat. Poikkesin yhteen niistä ostamaan aamiaista ja päätin sittenkin mennä uimarantaan, edes aamiaiselle, sillä minulla oli edelleen aikaa enemmän kuin tarpeeksi ennen työvuoron alkua. Halusin myös nähdä, kuinka paljon aikaa minulta kuluu kävellä kotoa uimapaikalle, jospa talven aikana saisin yhdistettyä caminoharjoittelun ja uimisen kätevästi. 

Matka kotoa uimapaikalle oli 8 km ja aikaa siihen verkkaiseen tahtiin kävellen ja kaupassa piipahtaen kului 1h 35 minuuttia. Ainakin vapaapäivinä uimareissun voisi toteuttaa näinkin ja ehkä palata kotiin bussilla, mikäli aika ei riittäisi enää kävelyyn. Istuin laiturin nokkaan ja söin aamupalaa tyynelle, sumuiselle järvelle tähyillen. Olisipa ollut fiksua ottaa se avainkortti kumminkin mukaan ja kokeilla, joko ovi aukeaisi, joinakin vuosina kortit on aktivoitu jo hieman luvattua aiemmin. 

Viimeinen, viiden kilometrin matka työpaikalle meni mukavasti. Tosin soratieosuus oli juuri lanattu ja reuna oli ikävän kivikkoinen. Olin perillä töissä kolme varttia etuajassa, joten ei ollut kiire suihkussakäymisessäkään. Aamukävelylle tuli matkaa 13 km. 

Tämä ei unohtunut tähän eilen

Iltapäivällä kävelin suorinta tietä kotiin, jolloin matkaa tuli mittariin lisää 9 km. Nyt tavoitteeseeni kävellä 770 km on matkaa enää 82 km. Kotimatkalla lämmintä oli 18 astetta, mikä tuntui huomattavasti viileämmältä kuin edellisillä kävelyillä viime viikolla, jolloin keikuttiin hellerajan molemmin puolin. Nafti 20 astetta olisi minulle juuri optimi, etenkin jos vähän tuulee, ei ole väliä sillä onko tuuli myötäinen vain vastainen. 

Kävelycountryehdukseni tällä kertaa on Blake Sheltonin Who Are You When I'm Not Looking. Olin varma, että olisin jo laittanut tämän kappaleen aikaisemminkin, mutta enpä löytänyt. Pidän sen sanoituksesta, se on jopa vähän vähemmän pöhkö kuin countrykappaleissa yleensä. Jos mahdollista.

Töihin vähän pitempää reittiä

Eilen aamulla heräsin vähän liian varhain ja huomasin, että minulla oli aikaa kävellä hieman pitempää reittiä töihin. Iltapäivällä ei ollut aikaa kävellä kotiin edes lyhintä reittiä, joten olin pyytänyt Opiskelijaa hakemaan minut. Mutta aamulla en vielä ajatellut iltapäivää, vaan pukeuduin kevyesti ja lähdin happirikkaaseen aamuun. 

Taas Vianorilla tykätään

Kun kävelen töihin lyhintä reittiä, matkaa tulee noin 8,9 km ja aikaa kuluu 1h 35min. Nyt kiersin taajaman keskustan ja varuskunnan asuntoalueen kautta niin, että työpaikan ovella Walkmeterissä oli kaikkiaan 12,75 km ja aikaa oli kulunut 2h 22min. 

Kuljin osan matkaa polkuja, joiden varsilla oli upeita vadelmapöheikköjä, niistä sai pientä aamupalaa matkaa ilostuttamaan. 

Kiersin parin uuden työmatkajärven kautta ja ihailin tyyniä vedenpintoja, ajatus luontouimisesta alkoi taas houkuttaa. Olin avantouimari monet vuodet, mutten nykyään oikein innostu ajatuksesta ajaa erikseen autolla uimapaikalle, siinä tulisi kuitenkin ylimääräistä ajoa 15 km/uintikerta. Ehkäpä voisin ottaa syksyä kohden ajatukseksi käydä uimassa niinä aamuina, jolloin muutenkin menen autolla töihin ja jättää uimisen väliin kävelyaamuina. 

Olisi meillä uimakelpoinen järvi ennen varsinaista talvea tässä aika lähellä omalla kylälläkin. Sinne tulee kävelymatkaa noin 4 kilometriä ja pienin lisämutkin siitäkin saisi 10 km lenkin helposti. Ensi viikolla voisinkin yövuoropäivinä tehdä pienen yhdistetyn kävely- ja uintiretken. Minähän en varsinaisesti ole mikään uimari, pysyn auttavasti pinnalla, mutta pidän kovasti kylmästä vedestä ja sen tuomasta euforisesta olosta. 

Tämän illan suositukseni kävelymusiikiksi on Chris Youngin kappale Voices. Siinä on hyviä neuvoja elämään, niin isän kuin mumminkin antamana. Niillä neuvoin pärjää pitkälle.

Nyt taas kulkee

Melkein neljän viikon sairastaminen on tänään virallisesti jäänyt taakse, kävelin taas työmatkan molempiin suuntiin ja lisäsin saldooni 18 km ja kuusi sataa harjoituskilometria tuli täyteen. Tuntui todella hyvältä aamun viileydessä vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa, eikä sen jälkeen yskiä viittä minuuttia. Tein jopa reittiennätykseni työmatkalla, vaikkei minun pitänytkään enää tuijotella kelloa muuten kuin siinä mielessä, että ehdin perille töihin ajoissa. 

Iltasella kävelin kotiin yli kahdenkymmenen asteen lämmössä ja sekin tuntui mukavalta. Mietin sitä, että pian on kulunut vuosi siitä, kun aloitin työmatkan kulkemisen kävellen. Matka on tullut hyvin tutuksi, niin pienet oikopolut kuin asvaltin murtumat. Asvaltin läpi kyllä kasvaa vaikka mitä, tänään huomasin kohdan, josta puski jotain melkoisen voimallista.

Tien reunaan oli myös sakannut perhonen, jota en tunnistanut. Sen siivessä näytti olevan numero 8, mutta luultavasti se oli vain kaksi ympyrää... Tai sitten saman joukkueen muut perhoset olivat selvinneet lennosta paremmin.

Nyt kun olen käyttänyt uusia lenkkareitani muutamia kertoja, olen tullut siihen tulokseen, ettei minulla koskaan aiemmin ole ollut hyviä lenkkareita. Nämä aivan siivittävät askeliani, eikä varpaissa tunnu puutumista, tai jalkapohjissa väsymistä. Pitäisi taas uskaltautua laittamaan Meindlit jalkaan, voi olla ne tuntuvat pitkän tauon jälkeen taas kovilta ja raskailta. 

Päivän kävelycountryksi valitsin soittolistani loppupään kappaleen, joka harvemmin ehtii tulla soitetuksi. Tänään olin niin rohkelikko, että laitoin kappaleet satunnaiseen järjestykseen. Se kyllä hieman häiritsi kävelyäni, joten palaan huomenna normijärjestykseen. Kappaleen esittää Blake Shelton yhdessä Ashley Monroen kanssa. 

Kilometrejä ja varusteita

Caminoni lähestyy, nyt valmistautumisaikaa on jäljellä noin 9 kuukautta. En ole koskaan valmistautunut mihinkään asiaan näin kauan ja minuksi huolella. Tavoitteeni on kävellä harjoitusmielessä 770 km ennen caminoa, matkaa on jäljellä nyt vähän yli 200 km. Olen ajatellut ottaa kerran kiellon päälle ja kävellä toiset 770 km ennen varsinaista caminolle starttaamista.

Kun nyt mietin viime syksynä tehtyä päätöstäni lähteä caminolle ja kävelyvalmiuksiani siinä vaiheessa, on enää vaikea uskoa, miten pitkänä kävellä pidin työmatkaani. Tunsin itseni suorastaan sankarilliseksi, kun olin kävellyt matkan ensimmäistä kertaa. Onhan se ajallisesti edelleen pitkä aika käyttää työpäivänä. Edestakaisin kävellessä työvuorolle tulee mittaa kolme lisätuntia, mutta matkana noin 9-10 km suuntaansa (riippuen reitistä) ei tunnu enää pitkältä ja päivän kävelyannokseksi se tuntuu suorastaan lyhyeltä. Kun kävelen molempiin suuntiin (saan välillä kyydin toiseen suuntaan tai jätän itse autoni työpaikalle) matkaa tulee päivää kohden 18-20 km ja se on jo joltinenkin matka, joka etenkin tauon jälkeen tuntuu hieman lonkissa ja jalkapohjissa. 

Edelleen kävelen aivan tyytyväisenä tuota samaa matkaa, enkä ikävysty, samat countryt säestävät matkaani. Käyttämäni aika on vakio muutaman minuutin toleranssissa. En saa 9 km aikaa puristettua alle puolentoista tunnin, mutten muni sillä juuri yli 1 tunti 35 minuuttiakaan. Lähinnä muutaman minuutin vaihtelut riippuvat siitä onko liukasta, tai kauanko menee aikaa puolustusvoimien portilla valvomon kanssa rupatellessa. Välillä saan kyllä selitellä lupaani useita minuutteja, jos valvomossa on joku uusi hommissa. Virka-ajan ulkopuoliset valvonnat ovat keskittyneet välillä jonnekin aivan toiselle paikkakunnalle ja saan selittää tarkasti, että minkä portin nyt toivonkaan raottuvan. Kerran minulle avattiin porttia Jämsässä ja ihmeteltiin, ettei portilla näy ketään seisoessani portilla Jyväskylässä. Turvallisuus on tietysti tärkeä asia ja siksihän portit ja valvonnat ovat, ettei asiattomia liiku tietyillä alueilla. 

Olen kävellyt suurimman osan noin 550 koossa olevista harjoituskilometreistäni viileillä keleillä, jotka ovat minulle mieluisimpia. Keho tuottaa lämpöä heti kävelyn alusta asti, joten vaatetuksen ei pidä olla liiallinen. Nyt kun on oikeasti kesä ja lämmintä, vaatetus on mahdollisimman vähäinen. Haluan käyttää huomioliiviä, sillä kävelen osan matkaa vilkkaan maantien reunaa ja työpaikan lähestyessä huomioväri on pakollinenkin, että voin taittaa viimeiset sadat metrit säännösten mukaisesti. Käytin aikaisemmin pyöräilyyn hankkimaani huomioliiviä, jossa on runsaasti heijastinpintaa ja selkätaskut. Reppu selässä selkätaskut ovat epäkäytännölliset, samoin liivin tuultapitävä ominaisuus ei kävellessä ole niin tarpeellinen kuin pyöräillessä. Sen kanssa tulee turhan kuuma. Ostin nyt matkalta uuden liivin, tällä kertaa kävelyyn ja juoksuun tarkoitetun. Se on ohutta, pehmeää materiaalia ja heijastinosaa on myös runsaasti, etenkin olkapäillä. Sivutaskut ovat käytännölliset ja pitkä malli peittää häveliään kävelijän takapuolen. Tämäkin liivi on helteellä lämmin, mutta silti kärsin mieluummin hieman kuumuudesta, kuin huonommasta näkymisestä. Räikyvä neonkeltainen väri tekee minut näkyväksi jo kaukaa. 

Liivin lisäksi hankin kesäkäyttöön juoksutrikoot, joiden lahkeet ovat puoleen sääreen. En ole aikaisemmin käyttänyt tällaisia oikeita juoksuhousuja. Ne ovatkin aivan mahtavan istuvat ja mukavat, onneksi se jo mainittu liivi peittää revanterin, ettei niin ujostuta. Hankin kyllä lisää tuollaisia housuja, ei enää lepattavia lahkeita ja löysiä malleja! Ostin myös muutaman euron paitoja, joissa on leikkauksia ja erilaisia materiaaleja, ensimmäisillä käytöillä ovat olleet mukavia. Saa sitten nähdä, kuinka kestävät käyttöä ja pesua. Hieman enemmän sijoittamalla saa varmasti laadukkaampia. Näiden paitoja etu on se, että ne kuivuvat pian ja ovat iloisen värisiä.

Suurin yksittäinen varustehankintani vaelluskenkien jälkeen on rinkka. Ostin Lyypekin Karstadt Sportista Deuter-merkkisen rinkan. Aivan mallinimen mukaista kantolaitetta ei liene nyt mallistossa, mutta kutakuinkin tällainen se on. Rinkassa on erilaisia lokeroita ja taskuosia, joilla voi eristää tavaratyyppejä toisistaan, esimerkiksi pyykkejä tai kenkiä saa pidettyä erillään puhtaista vaatteista. Aion alkaa jossain vaiheessa kantaa rinkkaa koeluontoisesti erilaisilla taakoilla, että totun siihen ja opin, millaista painoa on viisasta selkäänsä sälyttää.

Muita uusia varusteita ovat rinkan sadesuoja, ohut kesälämpöihin soveltuva makuupussi ja silkkinen sisäpussi, joka käy helteillä pelkäksi nukkupussiksi. Kaikki muut hankinnat rinkkaa lukuunottamatta ovat Decathlonista Ranskasta. Käytin niihin yhteensä noin 250 euroa. Rinkka maksoi alennuksen jälkeen 99 euroa ja muista hankinnoista kallein yksittäinen oli huomioliivi, se maksoi 65 euroa. Vaatteet olivat muutamista euroista kymppeihin.

Eilen aloitin kävelycountryni kotimatkalla hieman tavallita pitemmältä soittolistaani ja ehdin pitkästä aikaa Lady Antebellumin kappaleeseen Downtown. Sen videossa on jotain tuttuja piirteitä elävästä elämästä. Kuinka ollakaan? Enkö minäkin muka osaa pitää hauskaa?

Harjoittelu jatkuu

Derbyshiren maisemat, joissa kuljeskelimme

Kesäkuu livahti lomaillessa, jonka aikana kyllä kävelin mukavia matkoja, noin 10 000- 12 000 askelta päivässä. Olimme reissussa, jonka aikana tuli tallusteltua niin museoissa, kaupoissa kuin nähtävyyksilläkin, mutta varsinaisia lenkkejä en ehtinyt harrastaa. Museokävely on muuten oma taiteenlajinsa, siinä jalat väsyvät ja hyvät kengät ovat erittäin tärkeät. Hitaasti eteneminen jostain syystä väsyttää jalkoja aivan erityisesti. 

Eilen aloitin työt ja samalla kilometrien keräämisen. Ostin Ranskasta uusia liikuntavaatteita Decathlonista, etenkin uudet polvimittaiset housut ovat erinomaiset, samoin uudet paidat tuntuvat toimivilta. Kevyemmät kengät olisivat tarpeen nyt, kun kesälämpimillä vaelluskengät tuntuvat liian raskailta. 

Kun on kuukauden verran pois omilta kulmiltaan, ehtii ympäristössä tapahtua muutoksia. Tietysti kesä on edistynyt ja on nyt kukkeimmillaan, mutta myös muita muutoksia on tapahtunut. Marmatin keväällä lumien sulettua luonnon roskaamisesta meidän kulmillamme, mutta nyt yksi omatoimikaatopaikoista oli siivottu, pois oli viety hyljätyt sohvat, jääkaapit ja telkkarit. Oikopolkuna toimiva vanha tienpohja oli tukittu leveämmästä päästään isoilla kivillä, joten uudet roskaamiset on tehty ainakin vaikeammaksi, ellei estetty. Olin hyvilläni. 

Eilinen 18,5 km kävely (kahdessa erässä) tuntui kyllä tänään lonkissa. Otan tavoitteeksi kävellä töihin ainakin kerran viikossa ja toisen kerran mennä pyörällä. Näin ollen hankalampiin työvuoroihin, tai sään ollessa ikävämpi, ei autoilu niin harmita muina työpäivinä. Kuuntelin myös kuukauden tauon jälkeen kävelycountryani, olinpa kaivannut vakiokappaleitani! 

Tänään suosittelen Phil Vassarin kappaletta Just Another Day in Paradise. Musiikkivideo on vanha, (kuvasuhdekin antiikkinen 4:3) jo vuodelta 1999 ja sen sanat ovat niin Amerikkaa kuin olla voivat. Kuuntelin sitä erityisesti vuonna 2010, jolloin jalkani oli kipsissä pahan murtuman jälkeen. Etenkin yksi ensimmäisistä kuntoutuskävelyistäni kipsin poiston jälkeen kuuluu yhteen tämän kappaleen kanssa. Kävelin kotoa kohti työpaikkaa ja kuuntelin tätä biisiä, silloin käytin vielä musiikinkuunteluun pientä iPodia. Kammenpyörittäjän oli puhe poimia minut kyytiin töistä palatessaan ja toivoin ehtiväni paljon pitemmälle häntä vastaan. Nilkkani oli kuitenkin niin heikko, että pääsin tuskin parin kilometrin päähän ennen kuin alkoi sataa ja olin aivan litimärkä, kun Kammenpyörittäjä pysähtyi ottamaan minut kyytiin. Muistan sen mielialan, jossa olin. Toisaalta olin iloinen, että pääsin liikkeelle jälleen, mutta jokainen askel oli pieni taistelu. Lämmin kesäinen vesisade ilahdutti ja mietin, että kyllä tämä tästä. Ja kyllähän se siitä ajan kanssa. 

Feelmax puoliksi hyvä

aika on pysähtynyt

Sää oli tänään aamulla kauniimpi kuin sääennusteet antoivat ymmärtää ja lähdin kävellen töihin. Kammenpyörittäjä ohitti minut pyörällään puoli tuntia myöhemmin ja oli töissä tunti ennen minua. Katselin ajankulukseni tienposkia ja rekisteröin edelleen, mitä kaikkea roskaa ihmiset ovat heitelleet ojiin. Olin ensin ihan varma, että huomasin tärkeän asian, nimittäin sen, että hyvinvoinnistaan kiinnostuneet ihmiset roskaavat enemmän kuin he, jotka eivät siitä niin välitä. 

Huomasin, että yleisimpiä roskia olivat erilaiset palautusjuoma- ja jogurttipullot. Niitä oli melkein joka kymmenes metri pitkin piennarta. Paljon enemmän kuin olut- tai energiajuomapulloja. Minun piti kyllä sitten vetäää johtopäätökseni takaisin, sillä pantillisia tölkkejä ja pulloja yhä kerätään pois, mutta pantittomat roskat eivät kiinnosta ketään. Joten menköön se teoria roskakoriin suoraan. 

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa Feelmax Kuuva-kenkiäni, jotka olen ostanut jo monta vuotta sitten, ellen muita väärin niin kesällä 2010 juuri ennen kuin nilkkani murtui. Ei ollut toivoakaan saada niitä jalkaan sinä vuonna, enkä sitten oikein innostunut kengistä myöhemminkään. Kuuvan toinen malli on aika kapeavartinen ja sitä kautta hankala laittaa jalkaan. Uudempi malli lienee helpompi pukea ja aloin harkita Kuuva kolmosten hankkimista. 

Nyt kuitenkin kokeilin kakkosmallia työmatkaan, mikä oli kyllä ihan typerä juttu. Uuden kengän laittaminen melkein kymmenen kilometrin matkalle, jolta ei ole varaa kääntyä takaisin, eikä ole mitään korjaamisen mahdollisuutta, jos joku menee vikaan, ei ole viisasta. Olin hieman huolissani, miten korjattu nilkkani tykkää ohutpohjaisesta jalkineesta, muttei se ollut siitä moksiskaan. Toinen, ehjä jalka sen sijaan sai aikamoisen hiertymän kantapään taakse, akillesjänteen kohdalle. Sain kyllä käveltyä matkan kohtuuhyvin, mutta iho oli rikki ihan kunnolla päästessäni perille. Siksi siis Feelmaxit olivat puoliksi hyvät, toinen kengistä toimi hyvin, toinen ei.

Tämä surullinen takaisku ja se, että olin unohtanut ottaa puhelimen laturin mukaani, riittivät syyksi, etten kävellyt kotiin työvuoron jälkeen, vaan pyysin Opiskelijaa hakemaan minut. Tekosyitä parhaasta päästä. Eihän sitä nyt voi kävellä 8,8 km ilman asianmukaista countrya!

Tim McGraw esittää päivän countrykappaleen, Don't Take That Girl, joka on naukumakappaleiden aatelia. 

Ooh, snug fit!

Eräänä aamuna heräsin liian varhain, enkä saanut enää unta. Olin ajatellut mennä autolla töihin, sillä iltapäivästä olisi muuta puuhaa, eikä olisi aikaa puolentoista tunnin kävelyyn. Joku vipu päässäni on vinksahtanut, sillä kyljenkääntämisen sijaan nousin ylös ja etsin vaatteet päälleni ja lähdin tähtikirkkaaseen aamuun kävellen töihin. Aamu ehti matkan aikana valjeta niin, etten tarvinut lamppua enää viimeisellä katuvalottomalla osuudella ja ilma oli niin raikas, että melkein sattui hengittää. 

Nyt kun säät ovat olleet vaihtelevat, olen kokeillut erilaisia kerrospukeutumisen malleja. En ole kovin herkkä palelemaan, joten jos ilman lämpötila on plussalla, eikä tuule kovin navakasti, en ole pukenut vielä välikerrosta. Käsineet ja pipo ovat käytössä, jos tuulee tai sataa. Minulla on ollut vain joko tylsiä tai huonoja pipoja, liian suuria, pieniä, vettä tai tuulta pitämättömiä. Tällä viikolla sain Kammenpyörittäjän Chain Reaction-tilauksen yhteydessä SealSkinz-tuotteita. Tilasin pipon, hansikkaat ja sukat. Pipo on juuri sopiva, sukat näyttävät lapselle sopivilta, mutta ovat kuitenkin minun kokoani. Ikävä kyllä hansikkaat ovat minulle liian suuret, joten Kammenpyörittäjä ottaa ne käyttöönsä ja tilaan uudet seuraavaan pakettiin. SealSkinz-merkki ei ollut minulle aiemmin tuttu, mutta nimestä tuli mieleen tv-sarjan jakso, jossa sankariseikkailija änkee itsensä hylkeen nahan sisälle kylmästä selviytyäkseen ja tuumii, että onpa aika piukka. Ystäväperheen poika nimesi tyypin jo melko pienenä K*simieheksi, tämä kun hörppäsi jaksossa jos toisessakin omaa virtsaansa henkensä pitimiksi.

Vedenpitäville sukille ei nyt juuri ole kyllä käyttöä, sillä vaelluskenkäni eivät päästä vettä sisäänsä. Kengillä on kävelty nyt noin 80 km ja jalkani alkavat tottua niihin. Sain aikaan yhden pienen rakon kantapään sivulle viikon aikana, mutta muuten kengät alkavat tuntua melkoisen hyviltä. Varret eivät ole enää niin kovantuntuiset, tai sitten nilkkani ovat kouliutumassa. Alan pitää vaelluskengistäni päivä päivältä enemmän ja olen tyytyväinen ostokseeni. Samoin Decathlonin sukat ovat osoittautuneet aika hyviksi ja näyttävät kestävän pesuakin. 

Kun aloittelin kävelemistäni syyskuun alussa, riitti valoisaa aikaa kaikkiin työvuoroihin mennessä ja niistä tullessa. Nyt päivä on lyhentynyt merkittävästi, eikä valoisaan aikaan pääse enää kuin parista vuorosta kotiintullessa. Aluksi pimeässä käveleminen tuntui hieman pelottavalta, etenkin kun osan matkaa joudun kävelemään tien reunaa ilman katuvalaistusta. Olen jo oppinut muutamat kohdat tienposkessa, jossa ei kannata astua pientareen ulkopuolelle, tai kellahtaa syvälle ojaan. Samoin olen tottunut siihen, etteivät kaikki autoilijat vaihda pitkiltä valoilta lyhyille tähteni, vaan häikäisevät reippaasti silmiini. Ilmeisesti heijastimeni ja valaisimeni toimivat kohtuudella, sillä en ole pelästynyt kuin pari kertaa melko likeltä mennyttä autoa. Talvipäivänseisaus on tänä vuonna 22.12. ja silloin, alle kahden kuukauden kuluttua päivä alkaakin jo pidentyä! 

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Frankie Ballardin kappaletta Helluva Life, koska sillä on niin hauska nimi. 

200 kilometriä apostolinkyytiä!

Uudet kenkäni ja uusi pyöräni

Tällä viikolla olen viettänyt aikaa tienposkessa monta tuntia ja 200 harjoituskilometrin raja ylittyi. Olen nyt oppinut olemaan ajattelematta niin paljon käyttämääni aikaa, mutta kilometrien keräämiseen olen sangen ihastunut. Pari kertaa minulla oli hieman kiire aikataulu, eikä silloin ole kiva kävellä melkein verenmaku suussa. Etenkään, kun sisäänajaa uusia kenkiä.

Tuulikaapissamme on uusia asukkaita, Meindlin vaelluskenkäpari. Olin katsastanut valmiiksi, missä Jyväskylän kaupoissa merkkiä on myytävänä ja tieni vei Partioaittaan alkuviikosta. Olin aivan ummikko vaelluskenkäasioissa, katselin ensin vääriä kenkiäkin, kun myyjä tuli kysymään, millä asioilla liikun. Olin hyllyllä, jonka kengät näyttivät kyllä siltä, mitä etsin, mutta olivat kuulema "kevyttä kamaa". Toisella puolella hyllyä oli sitten oikeita vaelluskenkiä, joista aloin sovitteluoperaation. 

Kokeilin kahta erilaista kenkää, joista löytyi kokoani, tai oikeastaan sitä, minkä luulin olevan kokoani. Käytän yleensä kenkiä kokoa 37-38 ja laitoin ensin jalkaani kokoa 38 olevat Meindl Vakuum Lady GTX:t. On siinä kengillä hieno nimi. Koska mutkamäenlasku ei ole minulle paria kokeilua enempää tuttua, enkä ole luistellutkaan vuosikymmeniin, eivät mitkään jäykät, tukevat jalkineet olleet minulle tuttu juttu. Tuntui heti, että onpa tässä tönköt kengät, mutta ensimmäisillä askeleilla huomasin, että kengäthän kävelevät puolestani. Kokeilin jotain toista malliakin, muttei se tuntunut niin sopivalta. Myyjä ehdotti vielä puoli kokoa suurempaa kenkää kokeeksi mieluisasta mallista ja se oli sitten se oikea. 

Kävin pienen päänsisäisen moraalisen keskustelun itseni kanssa, että kiitänkö nyt asiantuntevasta palvelusta ja kävelen lenkkareissani ulos kaupasta tilaamaan kengät netistä. Olisin ehkä tehnyt niin, jollei minua olisi noteerattu kaupassa mitenkään, tai heikosti. Nyt lähdin mukanani tuliterä pari oikeita vaelluskenkiä, kaupanpäällisenä purkki mehiläisvahaa kenkien käsittelyyn ja pari proteiinipatukkaa. 

Kotiinpäästyäni otin kengistä nauhat pois saadakseni iltin kunnolla auki ja sivelin nahkaosiin reilusti hyväntuoksuista mehiläisvahaa, kuten kaupassa neuvottiin. Sen kerrottiin vievän nupukkimaisuuden pinnasta, mutta suojaavan nahkaa tehokkaasti. Nauhoitin kengät uudelleen ja kun töihinlähdön aika koitti, laitoin kengät jalkaani ja lähdin ensimmäiselle koematkalle. Olin ymmärtänyt, että vaelluskenkien sisäänajo on aikaa vievä prosessi, jossa ei kaikenaikaa välttämättä tunnu vain hyvältä. 

Kävelin työmatkani pienellä lisäkierroksella ja kieltämättä sen päivän osittain jäinen tienreuna ja uuden kengän erilainen tuntuma tekivät askeleistani varovaiset. Heti kun pääsi asvaltilta pois hiekalle, askel tuntui kevyeltä ja hyvältä. 10 km kävelyn jälkeen työpaikan pukuhuoneessa otin kyllä kengät mieluusti pois ja tunnustelin jalkojani. Nilkoissa tuntui väsymystä, etenkin tärvätyssä, joka on paksumpi, kuin toinen. Ei mitään rakkoja tai niiden alkujakaan ollut havaittavissa. Olin töissä myöhään yöhön ja illan mittaan jalat antoivat ymmärtää, että niitä väsytti, jalkapohjia suorastaan kiristi ja nilkat tuntuivat jäykiltä. Pyörittelin nilkkojani useaan otteeseen ja kuuntelin niiden narinaa rappusissa. Nukuin työvuorojen välisen minimilepoajan työpaikan lepohuoneessa ja kävelin kengillä kotiin aamuvuoron jälkeen.

Olipa aika karmea tunne laittaa kengät uudelleen jalkaan vuorokautta ensimmäisen käytön jälkeen, etenkin nilkkoihin sattui heti nauhoitusvaiheessa. En oikein vielä tiedä, kuinka tiukkaan minun pitäisi nauhoittaa varret. Ensimmäiset askeleen kotimatkaa antoivat ymmärtää, etten koskaan pääse perille, mutta niinpä vain askel vertyi ensimmäisellä kilometrillä. Kävelin kotiin suorinta reittiä lievän kiireen vuoksi ja jossain vaiheessa en enää ajatellut sattuuko jalkoihini. Tunnustelin varpaitani, joilla on riittävä tila liikkua, muttei jalkani liu'u kengässä. Pystyin kävelemään aivan tavallista vauhtiani ja askel alkoi tuntua sitä luontevammalta, mitä lähemmäs kotia tulin.

Nyt kengillä on kävelty työmatka edestakaisin kahteen kertaan, noin 40 km. Jälkimmäisellä kerralla menomatka oli jopa ripeä ja kevyt, iltapäivällä taas tuntui nilkoissa hieman tukalalta. Olisi mukava kuulla, kuinka pian vaelluskengät niin sanotusti antavat armoa ja kuinka paljon niiden voi antaa tuntua nilkoissa ikävältä.

Kävelymusiikiksi suosittelen erittäin suurella lämmöllä kaunista ja syvällistä lyriikkaa sisältävän Lady Antebellumin esittämää kappaletta Bartender.

Ensimmäiset 100 harjoituskilometriä

Kun aloitin työmatkakävelyn viime kuun alkupuolella, aloin myös kirjata kilometrit ylös. Haluan seurata, kuinka kauan tällä satunnaisella tallustelulla menee siihen, että kasassa on 770 km, joka on suunnilleen se matka, jonka Camino de Santiagossakin tulen kävelemään, mikäli sinne pääsen ja saan reitin kuljettua. Tänä aamuna ensimmäiset 100 kilometriä tulivat täyteen kävellessäni yövuorosta kotiin. Eiliset noin 13 km tuntuivat hieman pohkeissa, olenhan universumin laiskin venyttelijä. Ehkäpä tulevaisuudessa opin suhtautumaan siihenkin tarvittavalla innolla. 

ystävällinen kissa ja minä

Teiden ja polkujen varsilla näkee toisinaan eläimiä, eniten oravia ja kissoja. Tänä aamuna olin ohittaa pienen kissan lähellä kotia, yleensä ne singahtavat pusikkoon, kun niitä sattuu katsomaankin, mutta tällä yksilöllä ei ollut mikään kiire. Sain puhelimen kamerankin avattua ja otettua kissasta kuvan, ennen kuin se alkoi kierrellä jaloissani ja katsella minua uteliaasti. Yleensä kissat halveksivat minua ja antavat ymmärtää, etten ole niille edes ilmaa. Sen verran nopsasti kissa kierähteli ympärilläni, ettei muihin kuviin tullut kuin hännänpää. 

Tämän aamun kävelymusiikkia edustaa Chris Youngin mestariteos Aw Naw. Perheemme nuoriso pyörittelee silmiään aina, kun tämä kappale soi autossani. En käsitä miksi. 

Pientä pakkasta

Tänä aamuna keräsin aktiivisuusrannekkeeni tavoiteaskeleet kasaan jo ennen kello kymmentä, kun kävelin töistä kotiin. Menin illalla töihin autolla, jonka Kammenpyörittäjä tuo iltapäivällä kotiin. Järjestely ei ole aivan vedenpitävä, mitä tulee polttoaineen säästämiseen. Osasin pyytää riittävän kauniisti, että sain valjastettua hänetkin työmatkakulkemiseeni. 

Meillä oli viime viikolla töissä yhteinen lounas torstaina. Vein silloin crock-potin töihin ja haudutimme yön yli hernekeittopadallisen. Viime yön hiljaisina tunteina pata pääsi töihin hauduttamaan riisipuuroa. Puuro tuli sopivasti valmiiksi kahdeksaksi, kun aamuvuorolaiset tulivat töihin. Minun vuoroni loppui samoihin aikoihin ja söin lautasellisen puuroa mehukeiton kanssa ennen kuin puin ylleni huomioliivin ja vedin pipon syvälle päähän. Olen kävellyt työmatkoja aamuisin lähes tyhjin vatsoin, joten nyt tunne oli aivan eri lähtiessä, paljon parempi. Oli pakkasta kolme astetta ja aurinko paistoi. Aivan erinomainen kävelysää. 

8,7 km myöhemmin tulin kotipihaan, kelloa en katsonut nyt enää muuten kuin, etten ole pahasti löntystellyt. Walkmeter toimi tällä kertaa moitteettomasti, eikä ehdotellut absurdeja lukuja tai reittejä. Ei olisi pitänyt ottaa alkumatkasta päällimmäistä fleecekerrosta pois, sillä nyt minulla on turkasen kylmä. Saan pian kotibaristan tekemää maitokahvia, joka kyllä lämmittää.

Tämän aamun suositukseni kävelymusiikiksi on viime vuonna J. Karjalaisen julkaisemalta levyltä kappale Mennyt Mies. Se saa minut hyvälle tuulelle ja sopii jonkun hitaamman kappaleen jälkeen jälleen ripeyttämään menoa.