The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset loppuraportti

Cecile istui Siskon huoneen ikkunalla ja katseli Friaryn pihapiiriä. Typerät lampaat laidunsivat tyytyväisinä aidatulla alueellaan, niitä ei edes kiinnostanut lähteä kauemmas. Ne eivät koskaan pääsisi edes tarkkailijoiksi pelireiteille.  Cecile oli yrittänyt edellisillan neuvotteluissa saada vielä lupaa lähteä Campiksen ja Siskon perään. Miguel oli taipumaton, kissan osuus pelissä oli ohitse. Se voisi tarkistaa kaksikon kunnon, kun nämä palaisivat. Hieman nyrpeänä se käpertyi takaisin koriinsa, jossa sen oli tarkoituskin nukkua, mutta harvoin viitsi.

Alun lupaavuus oli aiheuttanut muutamia nopeita muutoksia betapelin kulkuun. 30 % reittimerkeistä oli poistettu tai muutettu, polkuja oli häivytetty, portteja lukittu tai lukkoja ruostutettu. Laiduntavia eläimiä ei saatu lisää niin nopealla aikataululla, eikä myöskään lampaita vaihdettua sonneihin. Siihen olisi pitänyt hakea lupaa turvallisuusosastolta. Käsittelyajat olivat siellä mitä olivat, vastaus oli usein vain mañana, mañana. Toisaalta turvallisuusasioissa maltti oli valttia, se Miguelinkin oli pakko myöntää ja toisinaan hänen impulsiivisuutensa oli saattaa hänet pulaan. Ja akuutimmin pelihahmot.

Eräs seikka, joka yksi tiimin englantilaisjäsenistä toi pöydälle olivat sähköpaimenet. Hän kysyi, olivatko Campis ja Sisko maalaisnaisia, tunsivatko he nämä vekkulit vekottimet. Campis nyt oli aika ehta emäntä, asui ainakin Barcelonasta katsottuna kaukana kaikesta sivistyksestä ja Siskolla oli etulyöntiasema maalaisasioihin Friaryssä viettämänsä ajan vuoksi. Virtaa lisättiin koeluontoisesti eräälle osuudelle ja se olikin hauskaa katsottavaa. Sisko otti pikalatauksen suoraan niskaansa ja voi sitä huutoa, ilmeisesti suomeksi. Campis kehtasi nauraa, vaikka sohelsikin kyllä langan Siskon niskasta ja tuuppasi tätä ylämäkeen kauas langan alitse. Itse hän ryömi matalana langan alitse ja älysi ottaa repun pois selästään ennen estettä. Se oli sanottava, että pikalataus toimi, Sisko meni jyrkkää ylämäkeä niin reipasta tahtia, ettei caminolla koskaan. Tiimi laittoi muistiin pikalatausmahdollisuuden Espanjan reiteillekin. Muutama latausasema Pyreneille voisi olla hyvä idea.

Uusi avattava latauspistemalli koekäytössä

Majoitukset kaksikko oli saanut tehdä mielensä mukaan, tosin täyttöastetta oli väliaikaisesti varausten tekemisen ajaksi nostettu vaikeusasteen nostamisen nimissä. Tiimi oli ollut varma, etteivät fröökynät menisi youth hostelleihin, vaikka niissä ei olekaan varsinaista nuoruuden vaatimusta (mitä kaksikko ei millään mittarilla täyttäisikään). Caminolla he lipesivät jo alkuvaiheessa yksityismajoituksiin ja jopa hotelleihin, mikä oli kyllä aiheuttanut melkoista etsiväntyötä. Niin salakavalasti he katosivat aivan kunnollisten albeguitten lähellä ja löytyivät vällyjen ja valkoisten lakanoitten välistä vähän ennen päivällisaikaa.

Tällä kertaa Sisko oli ollut puikoissa majoitusasioissa ja keinotekoisen fully booked-tilanteen vuoksi hän oli varannut muutamia airbnb-paikkoja. Ensimmäisessä paikassa koeteltiin Campiksen krumeluurinsietoa lähes kipurajoille. Tuo kaiken sievän, kukikkaan ja vaaleanpunaisen käänteisystävä oli tuntenut pientä kihelmöintiä polvitaipeissaan, mikä oli tavallinen oire liiasta söpöydestä. Pieneksi vihjeeksi pelistä talon emäntä laitettiin puhumaan pehmoisia Francosta ja huumorinaisena tämä sanoi espanjalaisten olevan niin laiskoja, että heitä pitikin aina hieman potkia persuuksille. Se meni Miguelin mielestä jo liian pitkälle ja tuon paikan päälle vedettiin ruksi mahdollisena myöhempien pelien majoituspaikkana. Sisko ja Campis vilkaisivat toisiaan ja kumpikin tunsi saman, hieman kummallisen ailahduksen kuin Cecilen lähtiessä kotimatkalle Erakon majan läheltä.

Pilsdonissa Campis oli kokenut persoonakohtaisen minicaminohetkensä, eli menettänyt ruokahalunsa, mutta sitä Espanjassa katsottiin vain hyvällä. Eivät ymmärtäneet kuinka Sisko oli saanut syötyä sen näköistä ruokaa. Korvaukseksi hänen urheudestaan oli cooked breakfastin päivää spontaanisti vaihdettu tavallisesta torstaista keskiviikkoon. Vakioasukkaat vilkuilivat toisiaan kummastuneina, mutta lapioivat kyllä mielellään suuhunsa paistipottuja ja makkaroita vääränäkin päivänä. Kuiskivat kyllä hieman toisilleen, että mikä päivä nyt oikein onkaan. Tilan uusi tarkkailukoira oli juuri saapunut, se oli osa uudelleen viritettävää koiraryhmää, tällä kertaa koulutus aloitettiin aivan pennusta. Vanhat koirat eivät millään opi uusia temppuja, se oli eläinosaston pomon myönnettävä. Minn-niminen pentu oli oikein lupaava, mutta kaksikko ei päässyt sitä enempiä näkemään. He olivat siihen nähden karanteenissa, ettei pentu leimautuisi väärällä tapaa.

Barcelonassa kohoteltiin kulmia kaksikon maksamille majoitushinnoille, etenkin Monkton Wyldin vegeateria ja yläkerran vessa eivät täyttäneet vaativien espanjalaisten standardeja. Mutta omatpa olivat puntansa, tai siis eivät enää olleet, vaan punnat vilistivät sukkelaan luottokortilta yhteisön tilille. Kahvipöydässä päiviteltiin, miten hyvin Espanjassa nukkuisi, söisi ja joisi kylmää punaviiniä noilla hinnoilla, brexit tai no brexit.

Miguel oli tyytyväinen siihen, miten pelihahmot ymmärsivät jo ennen puoltaväliä, että heidän oli syytä lukea karttaa. Hän piti itsensä kurissa, eikä vaihtanut karttaa lennosta väärään, vaan antoi heidän opetella oikealla kartalla. Puhelinverkon hän käänsi lähes nollille, ettei googlepaikannus toiminut kuin satunnaisesti. Oppisivat nopeammin, hän ajatteli. Välillä tuntui kyllä kamalalta katsoa kuinka kaksikko ei lainkaan huomioinut risteystä ja melkein esille laitettuja merkkilätkän puolikkaita kaatuneessa tolpassa, vaan tallusti rupatellen 45° väärään suuntaan ainakin tunnin ennen kuin alkoi ihmetellä, että missähän se suurempi tie tuleekaan vastaan. Caminotyylinen nuolten seuraaminen ei kertakaikkiaan passaa Dorsetiin, sen kaksikko oppi tehtyään 8 mailin matkasta melkein kaksinkertaisen.

Erään maissipellon läpäisemiseen Miguel oli erittäin tyytyväinen. Naiset eivät epäröineet kymmentäkään minuuttia sukeltaa itseään korkeamman kasvuston sekaan ja Campiskin pysyi kohtuudella perässä, kun Sisko suunnisti. Puhua hän ei uskaltanut ennen kuin pellon toisella laidalla, sillä hänen äänensä olisi varmasti värissyt. Mittakaavapöydästä kyseltiin, että levitetäänkö peltoa hieman, kun näyttää sujuvan noin hyvin, mutta Miguelin mielestä oletuskoko riitti hyvin.

Ravinnon suhteen kaksikko siirtyi nesteytykseen panostamiseen melko nopeasti, mikä oli odotettavissakin. Tiimi heitti iloiset yläfemmat, kun Campis nähtiin ensimmäisen kerran kysyvän, että olikohan sitä vettä vielä siellä pullossa. Caminolla oli oltu siinä käsityksessä, ettei vesi kuulu tämän suomalaisen juomavalikoimiin ollenkaan, taisi juoda viiden viikon kävelyllä 1,3 litraa vettä. Sisko osoittautui taitavaksi oluiden valitsijaksi, oli tiitteränä tiskillä maistelemassa ja valitsemassa most localia. Pimm'sin kulutus nousi hetkellisesti, kun kaksikko saapui rannikolle. Samaan aikaan heiltä katosi into kävellä.

Tässä kohtaa Miguel oli armollinen. Hän päätti, että lorvikoon nyt kaksi viimeistä päivää. Hän arvosti sitä, ettei kaksikko lähtenyt toikkaroimaan suljetuille rantajyrkänteille. Siinä hän oli ollut oikeassa, että edes auttava kielitaito on oltava kieltokylttien ymmärtämiseksi. Hetken hän oli ajatellut laittaa kyltit myös suomeksi, mutta se olisi ollut liian epäilyttävää. Varalta hän laittoi kadulle naishenkilön artikuloimaan erittäin selkeästi, että polku on suljettu, ymmärrättehän, suljettu. Myös bussissa kummallekin vieressä istuva miesmatkustaja kertoi tilanteesta, etteivät he paluumatkallakaan eksyisi vaarallisille osuuksille. Näillä kahdella kun oli taipumus ajatella, ettei solekukävellä.

Parissa päivässä hämmästyttävän nopeasti laiskistunut kaksikko sitten vietti rantaelämää Lyme Regisissä ja Weymouthissa, nukkui valkoisten lakanoitten välissä ja teki pieniä kävelyretkiä jättäen Meindlit ja rinkat majapaikkaan. Se hankaloitti hieman heidän seuraamistaan, sillä jäljityssirut olivat kummankin rinkoissa ja he liikkuivat myös paikallisbusseilla.

Campiksen puolison tiedettiin saapuvan Weymouthiin sunnuntaina, joten sieltä ainakin kaksikon blondi löytyisi hyvissä ajoin, reppu selässä varmasti kaksi tuntia etuajassa. Näin kävikin. Miguel ei voinut vastustaa kiusausta hieman sörkkiä miehen ajomatkaa Lontoosta rannikolle, hidastaa aikaa 30%:lla ja pistää vähän lisää tietöitä. Hänestä oli hauska katsoa kuinka usein tunnissa Campis tarkistaisi oliko tullut viestiä, oliko puhelimen soittoääni kovimmalla ja värinähälytys päällä. Hän ehti laskea ainakin 48 tarkistusta viimeisimmän tunnin aikana ja toivoi pääsevänsä sataan ennen kuin vuokra-auto saapuisi Palm Courtin pihalle.

Paluu Friaryyn oli ilmoitettu Cecilelle hyvissä ajoin. Se jätti kuittaamatta viestin, sen verran sitä kyrsi vieläkin. Olive oli kyllä lohdutellut, että niin kävi usein ensimmäisellä suurella keikalla, mutta harmitus ei ottanut laantuakseen. Paluuhetken lähestyessä se kuitenkin nousi Siskon tyynyltä, ravisteli itseään kunnolla, ettei turkissa olisi turhia irtokarvoja ja pujahti pihalle. Sillä oli mukanaan sähköinen kaavake, joka piti täyttää Barcelonan tiimiä varten, heillä olisi päätöskokous heti raportin saatuaan. Kaavakkeessa kysyttiin muun muassa ulkoista habitusta, kävelyn vakautta, vaatteiden kuntoa, hiusten puhtaustasoa ja sitä, ottaisiko kaksikko ensin tarjottua teetä vai viiniä. Myöhemmin Cecilen täytyisi vielä tarkistaa Siskon jalat rakkotilanteen osalta, Campis pääsisi siitä livahtamaan. Pari seuraavaa vuorokautta se seurailisi Siskon polvien narinaa ja mittaisi yöunen pituutta.

Aluksi Cecile katseli Siskoa, Campista ja tämän amerikkalaisehkolla aksentilla puhuvaa miestä hieman kauempaa. Se tunsi sääliä miestä kohtaan, miten ihmeessä tämä oli saanut riesakseen naisen, joka halusi kävellä rinkka selässään pitkin maita ja mantuja? No, ristinsä kullakin, se ajatteli. Se ei päässyt katsomaan kuinka ahnaasti naiset söivät tarjottua lounasta, sillä se keittiön oven metalliverho ei houkuttanut syöksymään sisään. Sitä paitsi se veljistä, joka Cecilen oli noutanut kotiin edellisenä maanantaina, ei kuulunut kissan suosikkeihin ja häntä oli viisainta vältellä, tunne oli ilmeisen molemminpuolinen.

Sisko esitteli tunnollisesti Friaryn Campiksen miehelle ja siinä vaiheessa Cecile siirtyi hieman lähemmäs. Takapihan kasvihuoneilla se hiipi aivan viereen ja teki silmämääräisiä havaintoja. Ei mitään erityisiä vaivoja, kumpikaan ei ontunut, eikä ähkinyt poimiessaan luumun puusta. Ilmeisesti olivat sittenkin pärjänneet aivan hyvin. Cecile oli laiminlyönyt liveseurannan täysin, sillä se oli ollut varma, ettei pelistä tulisi yhtään mitään ilman sen panosta. Nyrpeissään se kuunteli, miten kaksikko puhui muka ystävälliseen sävyyn. "Oi voi, tuossa se Cecile on, onkohan se vielä vihainen?" Haistakaa huilu, se ajatteli ja meni menojaan.

Sunnuntain iltakokous Barcelonassa oli lyhyt. Betapeli oli osoittautunut menestykseksi. Peliin valittu kaksikko oli onnistunut mukavasti, oli ratkonut muutamia pulmatilanteita, mokaillut tarpeeksi (hupi oli aina ollut osa Pelin viehätystä), saanut vinkkejä ja ailahduksia pelistä niitä kuitenkaan paremmin tajuamatta. Jatkossakin Englantia voisi käyttää hyvin alustana, mahdollisesti Coast to Coast-reittiä ja todellisia pitkänmatkan taapertajia voisi tuuppia South West Coast Pathille. Siinä reitissä olisi se etu, että se sopisi niillekin joilla suuntavaisto oli vähän huonompi, kunhan piti meren aina vasemmalla puolellaan, ei voinut eksyä. Pubiverkostoa joutuisi todennäköisesti hieman vahvistamaan ja aukioloja pidentämään. Café con leche täytyisi ehdottomasti saada listalle, sekä tarjoillun punaviinin lämpötilaa laskea asiallisiin lukemiin.

Kokous päätettiin hyvissä tunnelmissa. Pelattu kaksikko oli päästetty vapaaksi ja Cecilen palkkio tilitetty. Tescon kuormuri pyörähtäisi taas Friaryn pihassa alkuviikosta ja toisi sen lempiruokaa useita laatikoita. Luvattu bonus jäi kyllä saamatta, mutta kaikkihan sen tietävät, tulos tai ulos. Sisko luiskahtaisi Friary-arkeensa heti seuraavana päivänä, hänen luulemansa vapaapäivä oli viimekällinä vaihdettu työpäivään. Campis ja miehensä ajoivat väärää puolta tietä kohti itää ja The Epic Way Spinoff- Lost in Dorset päätettiin viimeiseen enterin painallukseen.

Kun Miguel saapui kotiin, tahtoi Michelle heti tietää mikä oli Lost in Dorsetin kohtalo. Menisikö se vielä jatkokehittelyyn, vai pääsikö heti myyntiin. Ja ennen kaikkea, miten kaksikko oli ottanut Englannin märät kelit, kuinka he selvisivät kylmästä säästä nyt, kun heillä piti olla kokemusta caminon mättösateista? Miguelia kylmäsi. Se se oli, sää! Koko ajan  hänellä oli ollut mielessä, että jotain oli unohtunut. Hänen oli pakko tunnustaa, ettei hän ollut muistanut koko aikana koskea sääpaneeliin kertaakaan ja naisilla aurinko oli paistaa posottanut koko viikon ajan täydeltä terältä. Hän oli varma, että Michelle olisi vihainen ja tämän olisi pakko raportoida eteenpäin. Peliä tuskin voisi päästää myyntiin, mikäli säitä ei olisi lainkaan simuloitu.

Kumma kyllä Michelle vain kohautti olkapäitään, virheitä sattuu. Ei se ole niin nokonuukaa, kyllä sitä ehtii testata vielä myöhemminkin. Ei silti mainosteta tätä missään. Ollaan kuin ei oltaisikaan. Miguel katsoi kihlattuaan hieman kummissaan, mutta kyllä se hänelle passaisi päästä pälkähästä.

Vielä ennen nukahtamista Michelle kysäisi, että mitä Miguel oli istuttanut Campiksen ja Siskon päihin. Siskolla oli keskivahvat defenssit päällä, mutta Campiksen päässä muhi Camino Portugues. Cecile oli onnistunut viimeisessä tehtävässään. Se oli ehtinyt kiehnätä sen verran Campiksen miehen jaloissa, että tartunta oli varma. Mies oli joitakin viikkoja myöhemmin tuntenut olonsa jotenkin omituiseksi (kylmiä väreitä ja ikäänkuin nousevaa flunssaa) ja lupautunut mukaan Campiksen toiselle caminolle.

Niinpä Cecile pääsisi vielä remmiin mukaan, muttei sille kerrottaisi ihan vielä. Olive oli lopullisesti jäämässä eläkkeelle, sen muisti alkoi pettää ja se nukahteli minne sattui ja Cecile saisi sen paikan UK-organisaatiossa. Sen vain oli syytä ottaa opikseen betapelin kömmähdyksestään.

Onpa taas tylsää!

Muut The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset -tarinan osat ovat luettavissa täältä (osa 1) ja täältä (osa 2). sekä keväiset  Camino - The Epic Wayn  osat täältä (osa 1) ja täältä (osa 2). Postaukset on koottu myös CampaCaminon yläreunan uudelle The Epic Way-välilehdelle.

Olivea niin väsyttää

Erakon majalla - The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset

Maanantaiaamuna Campis ja Sisko tekivät eväät Friaryn hiljaisessa keittiössä, sivelivät leiville paksua sipulichutneytä ja leikkasivat terävää cheddaria päälle, kuten Viisikossa ikään. Inkivääriolutta heillä ei sentään ollut, mutta makeaksi evääksi he ottivat grillijuhlista jääneitä suklaapallosia. Näillä he pärjäisivät hyvin, mikäli sopivaa aamiaispaikkaa ei löytyisi. Cecile hypähteli hermostuneena takapihalla, keittiön ovessa oli ikävät metalliketjuiset verhot, joitten ohitse sen sisu ei antanut myöten mennä niin paljon kuin se olisikin halunnutkin piipahdella keittiössä. Sen turkki tuli verhosta niin sähköiseksi, että se näkyi tunnin pimeässä, eikä se ollut hyvä juttu hiirijahdissa. 

Maanantai oli Friaryn virallinen vapaapäivä ja kaikki muut, ihan kaikki muut (paitsi Olive) vielä nukkuivat vartin yli seitsemän, kun kaksi reppuselkäistä naista ja Cecile lähtivät talon takapihan, entisen pääsisäänkäynnin kautta matkaan. Kissa vilkaisi sisäistä kelloaan ja teki virtuaalimerkinnän, vain vartin myöhässä. Miguel oli pyytänyt raportteja ja memoja ainakin kaksi kertaa vuorokaudessa, mutta katsotaan nyt, mietti Cecile. Se ei oikein perustanut paperitöistä ja oli jo eräässä toisessa projektissa saanut varoituksen sepiteltyään raportteja jälkikäteen. Onneksi Miguel ei tiennyt sitä, Cecilen tuttu oli poistanut tiedot sen rekisteristä hiiripalkalla. Olive oli todella hyvä kissa tuntea, sen asema Pelin hierarkiassa oli kirkkaasti korkein eläimellä, mutta operatiiviseen työhön se ei enää ikänsä vuoksi halunnut. Se oli osa-aikaeläkkeellä Friaryssa ja oikeastaan pitämässä silmällä Cecileä, mikä Cecile ei tiennyt. 

Keeping an eye on you, all the time!

Friary oli valittu betapelin aloituspisteeksi sen hyvän sijainnin vuoksi, sieltä lähtiessä melkeinpä suuntaan kuin suuntaan täytyi ensin kiivetä runsaasti ylämäkeen ja mikäli mieli rannikolle, etelään päin mäki oli suorastaan brutaali. Caminolla peregrinat kävelevät ihan mitä vain heidän eteensä pistetäänkään, täysin laput silmillä ja vaihtoehtoja miettimättäkään, mutta nyt Campiksella ja Siskolla oli hyvät eväät kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. 

Heillä oli kartta, mutta ei sentään kompassia, heillä oli jopa hieman etukäteistietoa ja lievällä huvituksella Cecile huomasi, että he valitsivat kahdesta vaihtoehdosta sen hieman helpomman ja lähtivät matkaan Hermet's Hutin kautta. Se oli pieni harmaa maja jyrkässä rinteessä, riippulukolla suljettu ja noin vartin kävelymatkan päässä Friarysta. Sinne saattoi kuulema tulla mietiskelemään ja olemaan rauhassa, mikäli tarvitsi lepoa. Cecile vietti siellä välillä aikaa kavereittensa kanssa, piti vain olla tarkka, ettei jättänyt sinne mitään merkkejä bileistä, sillä joissain asioissa Friaryn väki oli ihmeen tiukkapipoista. Lintujen höyheniä he eivät tahtoneet nähdä lattialla, eikä kissanruokapusseja siellä täällä.

Cecile ei ollut koskaan ollut vielä operatiivisessa tehtävässä maastossa. Kaikki sen aiemmat keissit olivat olleet lyhyitä tarkkailutehtäviä yhdessä paikassa, joista se oli raportoinut livenä, vaikka se inhosikin niihin käytettäviä siruja ja lähettimiä. Tällainen pitempi valvontatehtävä oli sille uutta. Saattoi olla, että pieni CV:n kaunistelu oli vaikuttanut siihen, että se ylipäätään oli saanyt tämän tehtävän, mutta sen Cecile pisti kyllä Miguelin piikkiin, mitäs ei tarkistanut suosituksia. 

Puolivälissä mäkeä Cecileä alkoi hermostuttaa, sille tuli huono fiilis tästä hommasta. Sen sijaan, että se olisi hienovaraisesti hiiviskellyt kaksikon takana (se ei olisi ollut vaikeaa, vauhti ei päätä huimannut jyrkässä mäessä) se alkoi hypellä edelle ja jäi jälkeen, se ei voinut mitään sille, että sen suusta alkoi päästä huudahteluja. "Hei, ei viitsitäkään, mennään kotiin takaisin! Alkaa varmasti sataa. Tänään on vapaapäivä, mennäänkin kaikki porukalla Sherbourneen, vaikka pubiin! Minä voin olla kuskina (no ei varsinaisesti olisi voinut olla, mutta se suttaantuisi kyllä)" Naisten korviin se kuulosti siltä, että se olisi sanonut miuah ja kurrrrrr. Käännössovellus ei toiminut kunnolla. Cecile oli unohtanut tsekata sen, se oli varajärjestelmä, mikäli se joutuisi evakuoimaan pelihahmot tai itsensä. Ehkä uusin versio ei ollut päivittinyt. Se itsekään ei oikein saanut selkoa mitä naiset puhuivat, vain sanan sieltä toisen täältä.

Barcelona, how do you read? Transmitting blind, Barcelona, how do you read?

Hieman majan jälkeen homma alkoi levitä tassuihin kokonaan. Sisko otti puhelimen käteensä ja soitti, vastoin kaikkia Friaryn sääntöjä, vapaapäivän aamuna ennen puolta kahdeksaa yhteisön jäsenelle. Tämä vastasi toisella yrityksellä unenpöpperöisenä ja aivan toisaalla, itseasiassa Kentissä, jonne hän oli lähtenyt lomalle. Sitä Sisko ei ollut muistanut ja vuolaasti pyyteli anteeksi, mutta kun oli tämä kissaongelma. Hän pelkäsi Cecilen seuraavan heitä pitemmällekin tilalta ja jäävän vielä auton alle, kun heidän täytyisi ylittää isompia teitä. Kentissä oleva jäsen neuvoi jäätävähköllä äänellä Siskoa palaamaan heti Friaryyn ja sulkemaan kissan sisätiloihin ja sitten lähtemään liikkeelle uudelleen. Sitähän kaksikko ei todellakaan aikonut tehdä, sillä mäki oli, kuten sanottu, brutaali. Sisko otti vielä suuremman riskin, suurimman mitä Friaryssä saattoi oikeastaan ottaa ja soitti yhdelle ruskeakaapuisista veljistä ja herätti tämän. Campis ei todellakaan olisi uskaltanut tehdä sellaista ja kuunteli korvat luimussa miten Sisko käytti englannintaitonsa äärimmilleen ja luetteli karmeita vaaroja, joihin Cecile, pikkuraukka ja yhteisön tärkeä (hiiribusiness) ja pidetty jäsen joutuisi, mikäli veli ei tulisi sitä hakemaan. Autolla, vapaapäivän aamuna, please, could you? Etsäviitsisviitsissäetsäviitsis. Campis alkoi uskoa, että Sisko olisi soittanut vaikka tuomiokapituliin asti, kunnes joku suostuisi auttamaan. 

Cecile ei tiennyt mitä oikein oli tapahtumassa, kolmikko oli kivunnut puheluepisodin aikana mäen päälle autotien reunaan. Se punnitsi vaihtoehtojaan. Se oli sanomattakin selvää, että raporttia tästä ei kirjoitettaisi, mutta jotenkin tässä pitäisi luovia. Tässä vaiheessa sen olisi kannattanut evakuoida itsensä ja  keskeyttää peli. Jos käännössovellus olisi toiminut, se olisi voinut kysyä neuvoa HQ:sta. Nyt se oli omillaan ja sille kävi vielä huonommin. Sen aivot raksuttivat täysillä, eikä se huomannut mitä ihmiset juonivat. Sisko ja Campis siinä lepertelivät jotain ja yhtäkkiä Sisko nappasi Cecilen syliinsä. Aluksi se tuntui hyvältä ajatukselta, samahan siinä oli oleilla siihen asti, kun olisi viisainta häipyä. Välillä se sai selkoa mitä naiset puhuivat, sovellus toimi hetkittäin Cecilen ollessa korkeammalla kuin maantasalla. Se sai selkoa, että oli tilattu auto. Niin kaksikko oli tehnyt caminollakin välillä. Okei, taksi olisi ihan hyvä vaihtoehto, mentäisiin kerralla ainakin 10 mailia eteenpäin.

Yhtäkkiä Cecile tunsi ikävän säräyksen turkkinsa alla, kun sirussa oleva käännösohjelma alkoi toimia. Joku naisissa oli erilaista, he astelivat mukamas rauhallisina tien reunassa, Sisko muutaman askeleen ruohikon puolella, Campis aivan tien reunassa. Siskon ote Cecilestä tiukentui ja äänensävy muuttui sellaiseksi ällöttävän rauhoittelevaksi, josta Cecile ymmärsi jääneensä satimeen. Se laittoi nopeasti kyselyn Pääkonttorille ja suorastaan huusi apua. Sieltä tuli pikainen vastaus, evacuate, evacuate. Cecile alkoi rimpuilla, mutta Sisko otti sitä niskasta kiinni ja roikotti niin kaukana itsestään kuin pystyi Campiksen koittaessa olla avuksi. Samaan aikaan Friaryn peoples carrier-auto tuli paikalle renkaat jyrkässä mutkassa raapien, kuskin paikalla istuva veli ei näyttänyt iloiselta. Mitenkään jäämättä rupattelemaan Sisko aukaisi takaovea niukasti, nakkasi kissan takapenkille ja paiskasi oven kiinni. Cecilen järkyttynyt naama näkyi huuruisessa ikkunassa auton kadotessa kohti Friarya, se näytti sanovan WTF, mitä juuri tapahtui!? Kissankarvoja pöllysi ilmassa ja Siskon vaatteissa oli melkoinen irtokarvakuorrutus. 

Kaksikko tarkasteli vammojaan, Campiksella oli toisessa kämmenessään kaksi kissankynnen raapaisua, Siskolla käsivarressa pari syvempää pistojälkeä. Hän sanoi opetelleensa miten kissaa voi roikottaa niskasta sitä satuttamatta (muuten kuin henkisesti) ja näköjään se toimi. He puhdistivat koko caminon tarpeettomina mukana kulkeneilla desinfiointilapuilla kynnenraapaisut ja lähtivät jatkamaan matkaa. Kummallakin oli jotenkin merkillinen olo. Sellainen pieni aavistus, että tässä oli enemmän kuin pinnalta näytti, sellainen fiilis joka oli joskus tullut caminollakin, mutta josta ei koskaan oikein tullut selkoa.

Samaan aikaan lähellä Friarya jyrkässä mäessä auton ovi kävi, veli nakkasi sähisevän ja sylkevän kissan pihalle autosta. Cecile oli yrittänyt viimeiseksi ennen ulosjoutumistaan päästä ohjauspyörään tassuiksi, mutta tämän veljen kanssa ei ollut leikkimistä, vaikka hän näyttikin ystävälliseltä ja oli yksi Siskon suosikkiveljistä. Cecile luikki lyhintä tietä Friaryyn ja meni sisälle Siskon huoneeseen ikkunan kautta, sen jonka Sisko luuli sulkeneensa. Siellä Cecile ensin peseytyi Siskon tyynyllä ja hieman kokosi ajatuksiaan. Lähetin pukkasi viestiä niin, että siru Cecilen niskassa surisi ja kuumeni. Noin puolen tunnin kuluttua Cecile ilmoittautui ja joutui kertomaan Miguelille mitä oli tapahtunut. 

Miguel teki nopean päätöksen muuttaa pelin kulkua. Tämä episodi kirjattiin pelattavien voitoksi, he olivat selvittäneet heitä kohdanneen ongelman, vaikka olivatkin käsittäneet tilanteen tietysti aivan väärin. Se että Cecile oli täydellisesti epäonnistunut omassa osassaan, näytti kääntyvän Pelin onneksi. Betapelattavilta saattoi sittenkin odottaa jonkunlaista oma-aloitteisuutta, vaikkeivat olleet sitä koko 770 km caminolla paria taksikyytiä enempää osoittaneetkaan. 

Cecile koetti vielä onneaan, se pyysi lupaa lähteä perään. Se lupasi pysytellä kauempana ainakin aluksi, niin että se voisi tarkkailla naisia, mutta jäädä heiltä huomaamatta. He eivät näkisi siitä hännänhuippuakaan. Se voisi jopa värjätä turkkinsa. Mutta ei, Miguel sanoi ei, hän itseasiassa kielsi sitä lähtemästä perään. Sen Peli oli jo pelattu ja Olive saisi pitää huolen, ettei Cecile lähtisi Friarysta minnekään. Luvatun palkkion se saisi, mutta jatkotehtävistä täytyisi käydä uudet neuvottelut. 

Tällä kertaa yhteys kuvaruudulla katkesi Miguelin toimesta, Cecile jäi katsomaan pimentynyttä ruutua ja tuhahti. Eivät he pärjäisi ilman häntä, viimeistään illalla pihaan ajaisi taksi, tai jos Sisko uskaltaisi, hän soittaisi jonkun hakemaan, eivät he 10 mailia kauemmas kuitenkaan ehtisi. Loppupäivän Cecile vietti Siskon tyynyllä ja kiillotteli kynsiään kukkakuvioiseen kankaaseen. Illan tullen se meni muina kissoina ulos hieman jaloittelemaan, mutta Olivea se ei toivonut näkevänsä.

Barcelonan yksikön kahvihuoneessa Miguel nosti jalat pöydälle tyytyväisenä. Alku oli erittäin lupaava. Häntä kyllä hieman nolotti  se miten oli vedättänyt Cecileä, kissa oli sen verran kiero tapaus, että se vaati pientä pudotusta maanpinnalle. Mutta että hän tahallaan laittoi käännösohjelman pois päältä ja katsoi  vierestä miten maastoagentti pelattiin ulos ensimmäisen puolen tunnin aikana, se oli hieman häijysti tehty. Siskoon hän oli erittäin tyytyväinen, tämä oli ollut niin tomera ja uskalias, että oksat pois. Campis oli katsellut sivuilleen kasvoillaan tyypillinen on se ilmoja pidellyt-ilme, mutta se nyt ei ollut uutta. Heti kahvin jälkeen Miguel säätäisi vaikeusastetta pari pykälää korkeammalle, tästä tulisi vielä hyvä Peli. Camino Francesin koirayksikölle hänen kyllä täytyisi laittaa viestiä, että olivat voittaneet vedon. Niiden arvaus Cecilen pärjäämisestä ei ollut mennyt piiruakaan pieleen.

The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset

Camino - The Epic Way paisui paisumistaan ja Peli oli käynyt erittäin kuumana jo edellisen kauden. Tänä vuonna väkeä tulvi peliin sellaisella vyöryllä, ettei millään meinannut saada tarpeeksi työntekijöitä päätteiden ääreen ja keväinen säiden jumittuminen viikkojen sadekeliin enteili suurempaa serveriongelmaa. Etäpelaajat naputtivat koneitaan ympäri maailman 24/7 ja pienet peregrinot kulkivat jonossa kohden Santiago de Compostelaa pahaa aavistamatta. Tilanne oli hieman viilentynyt heinäkuussa kun Nintendo julkaisi Pokemon Gon, mutta elokuu sai taas polut ja Pyreneitten rinteet kinostumaan vaeltajista. Jotain oli tehtävä. Tilanne oli alkanut eskaloitua jo pari vuotta aiemmin ja Barcelonan yksikkö oli tehnyt läpimurron. 

Eräänä helteisenä iltana Miguel oli heittänyt Michellelle ajatuksen siitä, että osa peregrinoista ohjattaisiinkin muualle. Michelle ei ihan kuunnellut, sillä televisiosta tuli juuri Paramount Channelilta länkkäri, jonka hän oli nähnyt lapsena usein Wisconsinissa, siinä John Wayne nostettiin juuri hevosen selkään. Mutta joku ajatuksessa jäi muhimaan ja illalla hän kysyi mitä Miguel oli ajatellut. 

Mies oli ajatellut asiaa enemmänkin ja kehitellyt jo mielessään konseptin, jolla etenkin ensikertalaisia saataisiin menemään ennen varsinaista caminoa jonnekin muualle, vaikka Englantiin ja ehkä muuttamaan mielensä caminon suhteen kokonaan, tai tulemaan sille vasta, kun olisivat hieman paremmin varustauneita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Niin paljon kuin The Epic Way tuottikin, se oli kapasiteettinsa äärirajoilla etenkin kesäkuukaudet, eikä sen tuottavuus ollut enää kasvanut toivotulla tavalla infran aika-ajoin takkuillessa. Mikäli väkeä saataisiin menemään laajemmalle alueelle, voitaisiin Peliä laajentaa loputtomiin. Mikä estäisi Peliä laajenemasta vaikka Suomen Lappiin?

Kaikenlainen tuotekehittely on tietysti hyvin salaista puuhaa, eikä siitä paljon ulkopuolisille pukahdeta, salaisuus koitetaan pitää niin pitkään kuin mahdollista siihen asti, että Peli voidaan julkaista. Heinäkuussa tänä vuonna beta-versio oli julkaisukunnossa. Varsinaista myyntinimeä sillä ei vielä ollut, se kulki vain nimellä Lost in Dorset.

Ensimmäisiksi pelihahmoiksi valikoituivat jo keväältä tutut keski-ikäiset suomalaiset sekasyöjänaiset, jotka olivat hämmästyttävän nopeasti alkaneet haaveilla uudesta caminosta, kumpikin omissa päissään. Kun jonkunlaista ajatustenvaihtoa aiheesta alkoi ilmetä heidän edelleen seurannassa olleissa whatsapp-viesteissään, heidät napattiin koekaniineiksi. Melko pienellä manipulaatiolla Campis saatiin ostamaan lentolippu Espanjan sijasta Englantiin ja Sisko hommaamaan lomaa töistään ja hankkimaan Dorsetin kävelykarttoja. Ensimmäisen koepelin pituudeksi määriteltiin väljästi viikko. 

Tarkoitus oli testata pelihahmojen yleisiä taitoja semivieraassa ympäristössä, mutta jonkunlaisella auttavalla kielitaidolla varustettuna kuitenkin. Espanjan halki voi vaeltaa sanomalla buen camino ja por favor, mutta Englannissa tarvitaan jo hieman enemmän. Koska hahmot olivat jo kävelleet caminon, heiltä saattoi odottaa jonkunlaista alkeellista oma-aloitteisuutta esimerkiksi varusteiden suhteen, mutta pian ilmeni, ettei ainakaan Campis ollut oppinut pakkaamaan ajoissa. Lähtöä edeltävänä päivänä hän nakkeli rinkkaansa sitä sun tätä, kuitenkin huomattavasti vähemmän tavaraa kuin ennen caminoa. Jostain syystä hän arveli pärjäävänsä viikon ilman kampaa tai hiusharjaa, lähtipä vain tukka poninhännällä liikenteeseen, eikä hän sivumennen sanoen todellakaan ole millään ihanalla luonnonkauniilla kiharapehkolla varustettu. Siskolla taas oli töitä niin viimetippaan, että lähtöä edeltävänä yönä hän vielä keitteli 14 purkkia hilloa Friaryn keittiössä. Ainakaan näitä naisia ei voinut syyttää liiasta etukäteishermoilusta.

Beta-versioon oli kehitelty myös eläinhahmoja, joista ei ollut vielä oikein varmuutta kumpaan leiriin ne kuuluivat, pelaajiin vai pelattaviin, se oli aina ongelma eläinten kanssa. Muutama vuosi sitten Espanjassa oli kokeiltu lintuja valvontaan, mutta yleensä siinä kävi huonosti, lokit paskoivat päälle tai peregrinoja alkoi pelottaa, jos lauma mustia lintuja leijui yläpuolella kovin pitkään etenkin yksinäisillä taipaleilla. Koirilla oli hieman parempia tuloksia, mutta ne olivat niin lahjottavissa chorizopalalla, ettei tosikaan. Kissat olivat lupaavin suunta ja niitähän Englannissa riitti. Yksi Friaryn kissoista oli istutettu tilalle jo vuotta aiemmin, se tuli ympäristöön muka yksinäisenä ja nälkäisenä ja pian se nukkui Siskon sängyn jalkopäähän laitetussa korissa ja aina Siskon tyynyllä, kun silmä vältti. Cecile oli erittäin lupaava yksilö ja Miguel oli melkein varma, että se oli hänen hyppysissään, mutta vannomatta paras.

Kissan kanssa oli käyty pitkälliset neuvottelut siitä, mitä sen tulisi pelin edetessä tehdä. Sen piti varmistaa, että naisten varusteet olisivat asialliset, sen tulisi päästää heidät ensin kahdelle lyhyelle päiväkävelylle Friaryn ympäristössä, mutta viikon mittaiselle kävelylle se tulisi mukaan, sillä riski kokeilun epäonnistumisesta oli liian suuri, mikäli sekasyöjät pääsisivät pubien luvattuun maahan kahdestaan. Keväiset näytöt kylmän punaviinin kuluttamisesta osoittivat, ettei oluthanoillekaan tämä kaksikko sanoisi ei.

Cecile oli sitä mieltä, että se osasi kyllä teeskennellä välinpitämätöntä ja silti ohjailla hahmoja mielensä mukaan, sen verran aikaa se oli jo manipuloinut Siskoa. Keväällä se oli jo kiehnännyt valmiiksi Campiksenkin jaloissa ja merkannut hänen housunlahkeensa kissankarvoilla, että tilan muut kissat älysivät pysyä kaukana. Cecile oli heti huomannut, että Campis on niitä tyhmiä koirista pitäviä ihmisiä, mutta pari pikku kierrosta hänen ympärillään ja istahtaminen syliin saivat Campiksen jo miettimään, että kyllä kissatkin voivat olla mukavia. Cecilen täytyi mennä käytävään nauramaan.

Päiväretket sujuivat hyvin, naiset kävelivat kiltisti polkuja pitkin, reitit olivat tuttuja Siskolle aiemmilta kävelyiltä. He menivät katsomaan härskiä alastoman miehen kuvaa ruohikkorinteessä, joivat olutta pubissa ja söivät itsensä turvoksiin. Mitäpä muutakaan. Näillä kahdella retkellä oli vaikeusasteena asteikolla 1-10 vain 2. Miten vaikeaa on kävellä muutaman mailin päähän kylään ja kävellä sitten takaisin? Naiset selvisivät hyvin ja muistivat tarkistaa punkkitilanteenkin illalla. Heillä oli mukanaan vain kevyet päiväreput, joten Miguel oli kieltänyt sateen niiltä päiviltä, sen verran Pelissä oli pelissä, ettei heitä kannattanut kastella heti kättelyssä ja vilustuttaa.

Cecile raportoi illalla, että Campis oli mennyt nukkumaan jo ennen yhdeksää, mutta Sisko kukkui pitempään. Kissa näytti vihreää valoa varsinaisen betapelin alkamiselle maanantaina, sanoi ottavansa täyden vastuun. Mutta vasta kun palkkioksi luvattu tietty lihaa sisältävä kissanruokalähetys oli saapunut. Cecile saattoi itse järjestää ruokailunsa, sillä oli hallinnassan Friaryssa muitakin ihmisiä. Waitrosen auto pyörähtikin pihassa vaikka oli viikonloppu ja Cecile laittoi Barcelonaan good to go-viestin. Miguel vaati päivittäisiä raportteja, mutta ilmeisesti yhteys katkesi, sillä hän ei kuullut mitä Cecile vastasi, näkipä vain hännän vilahduksen kuvaruudulla. Miguelilla oli jännä kutina, mitähän tästä tulisi.