Alan ajatella puntia ja maileja, teetä ja keksejä

Nyt on enää viikko siihen, että lähden kävelymatkalle Englantiin. British Airways lähestyi minua tänä aamuna sähköpostilla ja esitteli vaihtoehtoja lisätä matkatavaroiden määrää ja painoa lisähintaa vastaan. Sille ei kyllä ole tarvetta, pyrinhän mahdollisimman kevyeen rinkkaan. Tosin minulla on mennessä hieman siviilivaatteita reissun viimeisille päiville ja viemisiä sisarelle. 

Reitti mitä aiomme kulkea on nimeltään Wessex Ridgeway South. Liitymme reitille matkan varrelta ja katsoessani ensin karttaa googlella petyin, että emmekö kävele kuin 25 mailia rannikolle. Sitten avasin sisareni vinkkaaman linkin jonka takana on kokonainen opaskirja reitistä. Se on mutkitteleva reitti, jossa on kulkemista niille muutamille päiville, joiksi sisareni voi irrottautua töistään. En osaa vielä sanoa, paljonko siinä tulee käveltävää, mutta eiköhän siinä tallustamista ole ihan riittämiin!

Eilen olin aamulla kävelemässä vakioreittini, ennätyksestä ei voinut taaskaan elätellä toiveita, sillä nyt on juuri paras vadelmasesonki ja vietin aikaa erinäisissä puskissa syömässä aamiaismarjoja. Yhtään toukkaa en nähnyt ja marjat olivat tosi hyviä ja paikoin suuriakin. 

Kävelin kolmatta kertaa pitemmän matkan Hanwageilla ja ne ovat kyllä hyvin kevyet ja mukavat kengät. En ole kantanut mitään taakkaa vielä niillä, mutta arvelen niiden antaman tuen kyllä riittävän alle kymmenkiloiselle rinkalle hyvin. Olen kuitenkin alkanut arpoa lähtisinkö sittenkin reissuun tutuilla ja turvallisilla Meindleilla. Niihin voin luottaa enemmän kuin itseeni, ovathan ne kuljettaneet minut haki koko pohjoisen Espanjan! Uudet Falken sukat voisin myös käydä ostamassa Partioaitasta, jospa siellä olisi tällä kertaa vähän nätimmän värisiäkin. 

On siinä ollut reitistä epävarma kuski!

T'änään ajattelin kasata alkupakkauskasan tarvikkeista, jotka otan mukaan. Makuupussia ja muita majoitusvälineitä emme tarvitse, joten se jo keventää rinkkaa kummasti. Vaihtovaatteet iltoja varten, kävelyvaatteet, sadevarusteet, toiset kengät, puhelin, tabletti ja toilettitarvikkeet. Nyt kun tiedän, miten paljon turhaa tavaraa kuljetin Espanjaan, osaan toivoakseni pakata paljon paremmin. Sommittelen tämän retken varusteista oman varusteluettelonsa, sitä voi huvikseen verrata caminolistaan, joka oli kyllä järkyttävän pitkä! 

Tänä aamuna suosittelen teille kävelyä jossain muualla kuin Jyväskylän liepeillä, ilma on sakeana helikoptereita ja teillä ajaa jos jonkunlaista wanna be-rallikuskia, jotka koittavat ehtiä pikataipaleilta toiselle. Ja myös niitä oikeita rallikuskeja, joiden autoista lähtee muhkeita paukahteluita ja pörinöitä. Kävelymusiikiksi suosittelen silti kappaletta, jonka nimi Sleep Without You, artistin nimi on Brett Young. Hän syyllistää pätevästi tyttöystäväänsä tämän lähtiessä ulos tyttöjen kanssa. Kuunnelkaapa! "mene vain ihan rauhassa, pidä hauskaa MUTTA minä en kyllä pysty yhtään nukkumaan, ennen kuin tulet kotiin" Kaikkien nysväkköjen prototyyppi!

Aftercamino päättyi ja kävelyretken valmistelu alkoi

Elpyminen caminosta eli aftercamino vei joitakin viikkoja, vaikkei sitä heti huomannut edes tapahtuvan. En edes huomannut sen olevan tarpeen, mutta kyllä se oli. Monenlaista tapahtui niin elimistössä (inhoan sanaa kroppa, enkä keksinyt nyt parempaa sanaakaan, ruumista en oikein tahdo elävästä ihmisestä puhuttaessa käyttää myöskään, vaihdan sanan jos älyän mikä olisi sopivampi) kuin henkisellä puolellakin, kun jokapäiväinen caminolla käveleminen loppui. 

Aluksi unielämä alkoi muuttua. Ensin kaikissa unissa tein mitä teinkin, mutta siinä sivussa kävelin. Sama kuin aktiivisen marjastuspäivän jälkeisenä yönä tekee unissaan mitä moninaisempia juttuja, mutta toisella kädellä kumminkin poimii marjoja. Sitten käveleminen jäi unista pois ja aloin nähdä minuksi tavallisia hauskoja unia ilman  sivutaaperrusta. Myös unentarve ajallisesti alkoi vähetä tavalliseen määrääni, aloin jälleen herätä aikaisin aamulla.

Ruokahalu palasi vähitellen ja nälkääkin tunnen välillä, jos ruokailuvälit venyvät pitkänpuoleisiksi. Mielitekoja on taas, mikä on ihan hyvä, kesä kun on täynnä kaikkea ihanaa syötävää. Nyt on vaikea enää uskoa, miten totaalisesti ruokahaluni katosi matkalla ja miten nopeasti se tapahtui. Ilmeisesti sillä ei ollut kuitenkaan caminolla jaksamisen kannalta mitään kamalia seuraamuksia. Luultavasti ne ihanat viileät kevätsäät (aika kultaa jne) vaikuttivat asiaan, helteessä etenkin juominen olisi paljon tärkeämpää.

Polvissani oli jonkun verran jäykkyyttä matkan jälkeen. Portugalin jäähdyttelyosuudella (oikeastaan lämmittelyosuudella, sillä siellä oli paljon Espanjaa lämpimämpää) lukuisten pitkien portaiden laskeutumisessa piti hieman kiemurrella. Niin kiertoliike kuin suoraan astuminenkin etenkin korkeissa askelmissa tuntui selvästi polvissa. Jonkun verran ne myös narisivat, mutta nyt se on jäänyt pois. Enpä tosin ole juuri katedraalien korkeita portaita tai vuoren rinteitä kiivennytkään viime viikkoina. 

En muistaakseni caminon aikana tai heti sen jälkeen sanonut kertaakaan, että ei ikinä enää. En muistaakseni ajatellutkaan sellaista. Mutta taisin ajatella, että ei pitkään aikaan. Ei tänä vuonna, ei nyt ainakaan tänä kesänä, herranen aika. 

Caminolle en ole lähdössä, mutta pienelle kävelymatkalle kuitenkin. Yksityiskohtia ei ole lyöty lukkoon vielä edes päivämäärien osalta, mutta noin kuukauden kuluttua pakkaan taas rinkkani ja lennän sisareni luokse Englantiin. Teemme siellä muutaman päivän kävelyretken. Retken pituus riippuu siitä, miten saamme aikataulumme sopimaan yhteen. Minullahan pitäisi olla aikaa aivan hulvattomasti käytettävissäni, mutta kyllä sitä kaikenlaisia reunaehtoja on kuitenkin huomioon otettavana.

Suuntana on maan eteläinen osa ja ainakin joitakin osuuksia Wessex Ridgeway Southista. Minua miellyttää erityisesti se, että reitti päättyy Lyme Regisiin, jossa viime vuonna kävin Kammenpyörittäjän ja Opiskelijan kanssa. Siellä on kaunis laituri, joka on tuttu kaunokirjallisista teoksista ja niihin pohjautuvista elokuvista ja tv-sarjoista. Viisastelevan sydämen päähenkilö Anne Elliott käveli laiturilla vesisateessa ja Ranskalaisen luutnantin naisenkin nähtiin siellä odottelevan rakastaan. 

Otin rinkkani jo esille, Kammenpyörittäjä  pesi sen perusteellisesti caminon jälkeen ja rinkka kuivui kaikessa rauhassa monta viikkoa. Siinä ei näy oikeastaan mitään käytön jälkiä, kaikki soljet ja remmit ovat kuin uudet, samoin vetoketjut toimivat hyvin ja kankaan väri on yhtä kirkas kuin ennen caminoa. Jatkuva auringonpaiste olisi voinut sitä haalistuttaa, mutta mitäpä me sellaisesta tiedämme. 

Mietin jo puolipäiväisesti mitä varusteita nyt otan mukaani, etenkin sitä miten vähän tavaroita pakkaan. Tähtään siihen, ettei rinkkani paina kuutta kiloa enempää. En ole kyllä ihan varma paljonko sen tyhjäpainokaan on. Täytyy punnita se heti tänään. Mieluiten juuri nyt, mutta muut vielä nukkuvat. Ehkä maltan odottaa enkä kolistele vielä.

Heti kun päätös kävelyretkestä oli tehty, kävely palasi uniini. Viime yön unessani näimme sisareni kanssa karhun hyvinkin läheltä, mutta olimme suuren sammaleisen kallionlohkareen päällä turvassa. Olin huolissani alapuolellamme kävelleestä nuoresta tytöstä, mutta hänkin pääsi turvaan. Harmittelin unessa sitä, etten saanut karhusta kuvaa. Miten kiva sellaisesta olisi laittaa kuva blogiin, mietin. 

 Tänä sunnuntaina suosittelen kävelymusiikiksi Luke Bryanin kappaletta Do I.