Näen silloin tällöin unia, joissa juoksen. Juoksen unessa kevyesti ja se tuntuu hyvältä. Oikeassa elämässä en ole koskaan juossut mielelläni ja ilokseni. Ainoastaan koulussa pakosta cooperin testeissä. Ehkä lapsena juoksin ilokseni, mutta sen olen unohtanut. Unissa silti välillä juoksen ja niistä herätessä tuntuu, että olisipa kiva joskus juosta.
Eilen kun kävelin aamulla 12 km lenkkiäni tuli mieleeni, että läkähtyisinkö heti, jos ottaisin juoksuaskeleen. Minulla oli jalassa Meindlit, jotka eivät varsinaisesti ole juoksukengät. Kokeilin kuitenkin. Ensin yhden katulampun välin, sitten toisen. Kolmannenkin. Juoksin jonkun matkaa. Ei tuntunut pahalta. Parhain vaikutus caminossa on ollut se, että hengästymisestä palautuu nopeasti. Pitäisiköhän minun alkaa kokeilla jonkunlaista juoksukoulua? Ensin pitäisi kokeilla niitä kauniita lenkkareitani, ovatko ne tosiaankin liian pienet minulle. Vaelluskengillä ei varsinaisesti kannattene juoskennella.
Jos minä saisin päättää, niin kaikki kävelevät ihmiset kuuntelisivat tänään Tim McGrawn kappaletta Track Yeah.
