torstai 31. maaliskuuta 2016

Zubirista Pamplonaan neljäntenä kävelypäivänä


Neljäs kävelypäivä valkeni pilvisenä, mutta onneksi ei satanut. Yksityinen alberguemme tarjosi jopa pienen aamiaisen, johon kuului vaaleaa leipää, voita, hilloa ja pahaa kahvia. Vaikka heräsimme puoli tuntia aiempia aamuja aikaisemmin, saimme munittua lähtemisessä vielä kauemmin  ja olimme ulkona sauvat kädessä varttia vaille kahdeksan.


Heti alkuun oli kunnollista kiipeämistä pienen tien reunaa, ei tässä hupikävelyllä oltu, se tuli muistaa. Kuljimme Zubirin suurimman työllistäjän (silkka arvaukseni), jonkunlaisen kaivosalueen reunaa, ei  mitenkään kaunista seutua. Maantie kulki tasaisella,  mutta peregrinoja ilahdutettiin ylös-alas-metodilla. Noin reilun tunnin kävelyn jälkeen alkoi taivas ensin näyttää selkenemisen merkkejä, mutta vain varsinaisesti vettä kerätäkseen ja ensin pienenä tihkuna alkanut sade muuttui kaatomalliseksi sillä välin, kun poikkesimme kahville. 

Samassa puuhassa oli monta kulkijaa, katoksen alla oli niin paljon rinkkoja,  ettei paljon enempää olisi mahtunutkaan. Olin juuri väittänyt sisarelleni,  kuinka mukavaa on, ettei tähän aikaan vuodesta ole juuri ukkosta,  kun kuului oikein kunnon jyrähdys, tai kuten kahvilan myyjä sanoi: tormentos! Aiemmilta päiviltä tuttuja ihmisiä tuli ja meni kahvilassa, katoksen alla oli nähtävillä monenlaista suhtautumista sadesäähän aina sortseista ja sandaaleista sateenvarjoihin. Kun ukkosen ääntä ei ollut enää hetkeen kuulunut, eikä sade lisääntynyt kaatosateesta enemmäksi,  lähdimme jatkamaan matkaa. 

Välillä kuljimme maantien reunaa,  välillä rinteeseen sommiteltua polkua, joka oli lätäkköjen täplittämä, kiipesimme ja laskeuduimme muutaman tunnin, kunnes saavuimme Pamplonan liepelle.  Oliko se sitten sade, vai ensimmäinen oikein kunnolla pitkä etappi, mutta voimamme alkoivat olla aika tarkkaan käytetyt, kun kiipesimme viimeisen mäen Pamplonan vanhaan keskustaan vievästä portista. Sadekin loppui juuri silloin.


Kävimme katedraalissa hakemassa leimat passeihimme ja sitten kuljimme muutaman albergueen ohitse turisti-infoon. Sen lämmössä saimme apua majoitusasiassa, kaipasimme omaa rauhaa, kylpyhuonetta ja tilaa levitellä varusteet kuivumaan. Puolestamme soitettiin hotelliin ja tiedusteltiin majoitustilannetta ja huonehintaa. Olimme kuulemaamme tyytyväisiä ja kävelimme siitä suoraan Hotel Maisonnaveen. Peregrinoille myönnettiin pieni alennus ja meille kyllä kelpasi. Huoneelle on kaunis ja etenkin ihanan lämmin, kumpikin otti vähän nolostuttavan pitkän suihkun, joka lämmitti niin ruumista kuin sielua. Huomenissa täytyy taas palata alberguemajoitukseen,  ettei budjetti karkaa käsistä jo ensimmäisellä viikolla.



Kävimme hieman ostoksilla ja syömässä tapaksia, jotka olivat kivannäköisiä ja hyviä. Isompaa ateriaa ei tälle illalle taitaisi mahtuakaan. Säätiedot lupailevat huomiselle sateetonta, mutta viileä säätä. Tiedossa on jälleen kiipeämistä ja laskeutumista, mutta johan tässä on totuttu siihen jokaisena kävelypäivänä.

Minulla on edelleen ilahduttavan hyvä olo fyysisesti, ainoastaan niskat ovat jäykät näin iltaisin, kävelyn aikana se ei rinkan kantamista haittaa. Jalat ovat kihelmöivän väsyneet illalla ja käsissä ja ylävartalossa on mustelmia rinkannostelusta. Aamulla rinkka selkään nostaessa on ensin tuntunut, että joku on sullonut sinne ylimääräiset viisi kiloa, mutta hetken kuluttua rinkka on selässä taas kuin kotonaan. Säädöt ovat kohdallaan, minun ei tarvitse koskea niihin päivän aikana ollenkaan.


Sauvoista olemme kumpikin olleet todella kiitollisia, niin tasaisella,  nousuissa kuin laskuissakin. Sauvat ovat keveydestään huolimatta vakaat ja turvaa tuovat. Tänään käytimme SealSkiz-hansikkaita, jotka kyllä kastuivat kokonaan, mutta pitivät kädet lämpiminä. Minun kymmenellä eurolla ostamani sadehousut ovat oikein hyvät, suojasivat kuralta ja vedeltä pätevästi, mutteivat olleet hirveän hiostavat.

Luulen, että pian on unien aika, päivä oli sen verran rasittava. Televisiosta tuli aikaisemmin Supermies-elokuva, ehkä myöhemmin  tulee jotain vielä parempaa.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Neljännen kävelypäivän musiikiksi valitsin jo kotona Gary Allenin kappeleen Every Storm, eikä sen sopivammin olisi voinutkaan valita. Siinäpä muuten jämäkän näköinen artisti, en alkaisi hänelle soittaa suutani. 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Toinen ja kolmas kävelypäivä


Eikö sitä ole sellainen sanontakin, että alku aina hankalaa? Tai ainakin raskasta.  Ei minulla ollut sellaista luuloakaan, että Pyreneitten yli noin vain juostaisiin, mutta aika homma se tosiaan oli. Eilen aamulla heräilimme seitsemän maissa ja kahdeksalta olimme valmiit lähtöön. Lähtöä voisi koittaa vähän nopeuttaa pakkaamalla illalla rinkat niin valmiiksi kuin mahdollista.

Säätiedot antoivat ymmärtää,  että sadetta olisi 65% todennäköisyydellä ja olihan sitä. Olimme kävelleet Valcarlosista vasta noin puolitoista kilometriä, kun sade alkoi pikkuhiljaa. Laitoimme rinkkojen päälle sadesuojat ja huput omiin päihimme. Alkumatka oli vilkkaaksi sanotun maantien reunaa, mutta eilen aamulla liikenne oli hyvin vähäistä. Loiva ylämäki meni aika helposti, eikä rinkkakaan tuntunut mitenkään tappavalta.  Sisareni rinkka tuntuu vaativan säätöä useammin. 

Tiesimme, että ennen Roncesvallesia olisi jyrkkä nousu, caminoreitti vei pois maantieltä metsäiseen maisemaan. Paikoin polku oli hyvin mutainen ja jyrkkä, lumikasoja näkyi siellä täällä. Vettä satoi tasaisesti, muttei ollut ollenkaan kylmää. Nousua oli aamusta asti kaikkiaan 9 km ja sen kanssa matka korkeimmalta kohdalta alas Roncesvallesiin vei meiltä kaikkiaan neljä tuntia, matkaa taisi olla noin 14 km. Jätimme yhden oikaisupolun väliin nousuineen ja laskuineen ja taapersimme tasaisempaan ylämäkeen tietä pitkin.

Roncesvalles oli aivan toisenlainen paikka kuin olin luullut, olisihan tuota tietoa ollut tietysti saatavilla, mutta en viitsinyt ottaa selkoa. Se ei ollut suuri kaupunki, eikä oikeastaan edes pieni, vaan siellä oli luostari, caminotoimisto, info ja kahvila. Pari albergueta taisi olla myös. Kuvia päivän kävelyosuudelta ei ole, sillä varjelin puhelintani sateelta.

Vesisade oli lakannut ja poikkesimme kahvilaan kaakaolle. Minun niskani oli aivan jumissa, sillä välillä olin pitänyt huppua alhaalla sateen oltua vähäisempää. Vettä oli kuitenkin valunut niskaani ja teki olosta kylmänkälpäkän. Kävimme hakemassa toimistosta leimat passeihimme ja jatkoimme matkaa. Menimme yöksi seuraavaan pikkukaupunkiin,  tai ehkä sitä voisi sanoa kyläksi. Paikan nimi oli Burguete ja menimme siellä pieneen hotelliin, jossa Hemingwaynkin sanottiin hengailleen. Uskomme. Meillä oli siisti ja mukava huone hintaan 49 euroa ja märän kävelypäivän jälkeen huone täytti kaikki tarpeemme. 


Illalla kävimme kylän ainoan kadun varrella olevassa ravintolassa, jossa menu pilgrim maksoi 10 euroa. Siihen hintaan sai valita alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan muutamasta vaihtoehdosta. Hintaan kuului myös leipää, vettä ja lasillinen viiniä. Söimme alkuun pateta, pääruoaksi täytettyä kalkkunaleikettä ja lopuksi jogurttia. Tällä setillä jaksoi kyllä nukkua.

Tämä aamu valkeni puolipilvisenä vähän vaille kahdeksan ja siihen aikaan mekin lähdimme liikkeelle. Oloni oli aivan mainio, ei lihasjumia, ei nivelkipuja ja rinkka istui selkääni oikein hyvin. Kävelimme ensin  kolmisen kilometriä seuraavaan kylään, jossa oli melko suomalaisen näköinen kirkko, mutta ennen kaikkea hyvää aamukahvia. 


Muita peregrinoja alkoi näkyä, olivat varmaan lähteneet Roncesvallesista. Ylämäen alussa riisuimme takit, aurinko paistoi paikoin oikein mukavasti. Oli melko suomalainen kesäsää.


Nousua oli tänään paljon enemmän kuin olin ymmärtänyt, mikä oli varmaan ihan hyvä. Nousimme monta rinnettä ylös ja laskeuduimme monta alas. Vaikka sää oli ihan kuiva, edellispäivien sateet olivat tehneet osasta polkuja todella mutaisia ja varovasti kuljettavia. 

Maisemat olivat erittäin kauniita, oli hyvä muistaa katsella kauemmaksi kuin omiin jalkoihinsa, ainakin toisinaan. Saavuimme Zubiriin kahden jälkeen, eikä jaloissa ollut enempää paukkuja jatkaa matkaa. Olimme tosi kurassa lahkeista ja kengistä, oli myös jo nälkä. Menimme ensimmäiseen yksityiseen albergueen, jossa petipaikka lakanoin ja pyyhkein neljän hengen huoneessa maksoi 15 euroa. Saimme alavuoteet, sillä olimme paikalla aikaisin. Pesimme pyykkiä ja huuhdoimme kuraa kengistä, kävimme ostamassa evästä aamuksi ja kartoitimme illallispaikkaa. Kahdeksan maissa menemme syömään taas menu peregrinon. 


Huomenna olisi sitten taival Pamplonaan, sinne on matkaa 22 km. Sään ennustetaan muuttuvan taas sateiseksi loppuviikkoa kohden. Varusteet meillä kyllä toimivat, mutta toivotaan, ettei kuitenkaan ihan kamalasti sada, tai ole kovin kylmää. Jos sää vain muuttuisi selkeästi tasaisen aurinkoiseksi, harkitsen sitä, että lähetän jotain varusteita kotiin, rinkkani paino on aika tapissa ja saisi mielellään painaa vähemmän.


EDIT: Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Toisen ja kolmannen kävelypäivän musiikiksi valitsin jo kotona Zac Brown Bandin kappaleen Colder Weather, vaikka toivon, ettei sää olisi maaliskuun 29. ja 30. päivä liian viileä, vaan kevät jo kunnolla hellisi meitä siskoksia. Ja kyllähän se jälkimmäisenä päivänä hellikin. Laitoin aamulla jopa aurinkovoidetta, rusketuksesta tullee melko toispuoleinen, kun nokka on koko ajan kohti länttä.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kauas todellakin on pitkä matka


Nyt on hieman epätodellinen olo, kun camino lopultakin on alkanut. Olen ollut jo viikon pois kotoa, mutta varsinainen huvi on nyt päässyt alkuun. Huomenna voi olla, etten kuvaile tunnelmaa sanalla huvi, kun on aika nostaa rinkka taas selkään. Ennen kuin päädyin tänne Ranskan ja Espanjan rajalle ehdin piipahtaa Englannissa ja kokea itselleni erilaisen pääsiäisen, johon kuului monenlaista rukoushetkeä ja lopulta aamiainen piispan pöytänaapurina Lontoossa Southwarkin katedraalissa eilisaamuna ennen Biarritzin lentoa. Lento oli tismalleen niin tylsä kuin lennot aina Ryanairin ahtauslisällä.

Etukäteen varaamani kuljetus lentokentältä toimi mainiosti, kyytiin oli kerätty autolastillinen ihmisiä, joten hintakin noin tunnin automatkasta oli 19 euroa, mikä oli mitä kohtuullisinta. Kuljetusfirma on nimeltään Express Bourricot, laitan tähän myöhemmin linkin, tabletilla en osaa. Mukava kuljetusta hoitanut nuori nainen kertoi myyvänsä yrityksensä tämän kauden jälkeen, toivottavasti uusi yrittäjä on yhtä ponteva työssään. Sama firma tarjoaa myös päivittäistä varusteiden kuljetuspalvelua niille, jotka eivät voi tai halua kantaa kaikkia tavaroitaan tse. Muutama sellainen peregrino oli samassa kuljetuksessa kanssamme ja saimme pyytämättä monenlaisia neuvoja siitä miten asiat tulisi hoitaa. Kuljetus vei meidät St Jean Pied de Portiin aivan caminotoimiston lähelle ja poikkesimme heti sinne ostamaan caminopassin ja saamaan pyydettyjä neuvoja seuraavaa aamua varten. Napoleon-reitin kerrottiin olevan edelleen suljettu ja lupasimme totella.


Olimme ensimmäisen yön pienessä hotellissa ja kävimme katselemassa kaupunkia hieman ennen yöpuulle vetäytymistä. Jonkun verran näkyi ihmisiä, joiden saattoi vaatetuksesta päätellä olevan samoilla asioilla kuin mekin. Juuri tapahtuneen kesäaikaan siirtymisen vuoksi aurinko nousi tänään vasta lähes kahdeksalta ja niihin aikoihin mekin lähdimme liikkeelle. Muita kävelijöitä putkahteli niin eteemme kuin taaksemmekin ja alkoi heti tuntua siltä, että nyt ollaan tien päällä.

Vaikkei vaihtoehtoreitti nouse niin korkealle kuin Napoleon-reitti,  oli siinäkin kyllä kiipeämistä ja laskeutumista vähintäänkin tarpeeksi. Maisemat olivat kaikenaikaa kauniita ja reitti kulki lähes koko ajan rauhallisia pikkuteitä. Pidimme tavoitteenamme kävellä ensimmäisen etapin puoleen väliin ja niin ollen totella samalla caminotoimiston mukavan herran neuvoa olla ahnehtimatta ensimmäisenä päivänä liikaa. Niin me sitten teimme ja tulimme ensimmäiseen albergueemme Valcalrosiin. Tämä on pieni kunnallinen, kahden majoitushuoneen ja 24 vuoteen majapaikka, jossa punkan saa käyttöönsä kymmenen euron sopuhintaan. Lämmintä suihkua on saatavilla, pyykkiä voi pestä koneella ja netti universumin pisimmällä salasanalla toimii oikein hyvin. Ainakin tämä huone, jossa minun petipaikkani on, on täynnä näin alkuillasta. Keittiössä voi tehdä ruokaa ja viettää aikaa, mutta minusta tämä oma yläpunkka on nyt maailman mukavin paikka.


Muut kulkijat ovat olleet mm. amerikkalaisia, tanskalaisia ja australialaisia.  Monet esittäytyvät ja käyvät kevyelle juttelulle, muttei minua ainakaan vielä kiinnosta suuremmin muut ihmiset. Kävimme sisareni kanssa ostamassa hieman aamupalatarpeita ja samalla syömässä menu del dian keskustan ravintolassa. Saimme aivan kelpoisan aterian 12,50 eurolla. Nyt ei ole tarpeen tehdä yhtään mitään. Muutkin matkaajat näyttävät naputtavan älylaitteitaan, erilaisia näppäinääniä kuuluu jokapuolelta, onneksi Opiskelija poisti omastani nuo äänet. 

Näin yhden puolikkaan kävelypäivän kokemuksella en osaa sanoa caminosta vielä yhtään mitään.  Rinkan kantaminen ei tuntunut mitenkään liian kamalalta, minulla oli sopivasti päälläni ja kenkäni ovat mukavan tutut. Alamäkiin voisi olla viisasta hieman kiristää nauhoitusta.  Sauvat auttavat todella paljon kävelyä. Amerikkalainen tapa näyttää usein olevan sellainen epätasainen sauvojen heiluttelu,  mutta eihän nordic walk heidän keksintöjä olekaan. Vaikuttaisi, että olemme siskoni kanssa melko perusikäisiä caminolaisia, tosin on nuoriakin näkynyt, sekä selvästi meitä vanhempiakin ihmisiä.


EDIT: Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Joudun lisäämään kävelycountryvideon ja kuvat jälkeenpäin sekä tasaamaan rivit ja kappalevälit postaukseen, joten jos satut lukemaan postauksen heti sen julkaisun jälkeen, älä ihmettele olenko unohtanut laittaa ne. Päivän musiikiksi suosittelen Rascal Flattsin kappaletta What Hurts The Most, jonka en toivo olevan todellisuutta huomenna.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Aurinkoa nähtävillä

Eilinen sade on ainakin näin pitkäperjantain aamusta ohitse. Olen nukkunut pois unettomuutta, jota keräsin kotona. Kahden tunnin aikaero sopii minulle hyvin, vaikkei siinä mitään logiikkaa olekaan. Alan olla yhtälailla kärsimätön ja peloissani. Haluaisin päästä jo kävelemään, mutta puolet minusta jännittää sitä miten päivittäinen kävely lähtee sujumaan.

Sisarellani on vielä paljon puuhaa niin omien valmisteluittensa kuin yhteisön pääsiäistapahtumienkin kanssa, joten keksin itselleni jotain tekemistä ja pysyn pois jaloista. Sain aatteen, että menisin kävelemään, mistä kummasta sekin pätkähti päähäni? Kävelemään! Luulen, että osaisin mennä saman reitin kuin eilen kuljimme, "aina oikealle". Reitillä olimme välillä niin korkealla, että pystyin hahmottamaan missä Hilfield Friary sijaitsee, siskoni ihmetteli,  että miten näin sen yhden pihaan pysäköidyn matkailuauton sinne reilun mailin päähän. Täytyy tarkistaa onko sama matkailuauto paikallaan vielä, ettei suunnistukseni epäonnistu. Tai valita joku varmasti paikallaan pysyvä maastomerkki.

Täällä on tapa, josta pidän kovasti, hiljaisesta aamiaisesta. Sen aikana ei puhuta mitään, ei toivotella hyvää huomentakaan ääneen, ei tarvitse edes katsoa kenenkään. Kukin vain ottaa syömistä ja teetä, istuu pöytään. On aivan hyväksyttävää ottaa mukaansa lehti tai kirja ja lukea aamiaisen ajan.  Ensin olin hieman varuillani, etten vahingossa sano mitään, mutta kyllähän hiljaa oleminen introvertiltä onnistuu. Tällainen tapa voisi sopia kotonakin etenkin aamuäreille hyvin, mutta niin, että se olisi yhteinen sopimus. Kyllä sen aamiaisen voi hoitaa ilman rupatteluakin. Heti ruokailuhuoneen ulkopuolella englantilaiset jo juttelivatkin taas tavalliseen tapaan, miten nukuit, näyttää sateiselta jne.

Toinen mukava tapa oli aamun ensimmäisen työrupeaman jälkeinen teetauko suojaisella sisäpihalla. Sisareni kertoi, että se on aina ulkona olipa sää mikä hyvänsä, kovalla sateella teekärry rullataan katoksen alle. Minä en juo kovin paljon teetä, mutta täällä se kyllä maistuu hyvin.

EDIT: Aurinkoisena päivänä kannattaa pistää tallelle, kuten Kenny Chesney, Save It For The Rainy Day. Tämä on kokeilu saanko sittenkin kävelymusiikkia liitettyä postauksia muutaman mutkan kautta ilman, että postauksen päivämäärä muuttuisi. Sormet ristiin, että onnistuu!


Hieman myöhemmin:
Olikin oikein mukava 10 000 askelen mittainen auringonpaisteinen aamukävely. Nyt vastavaloon olikin paljon vaikeampi erottaa yksityiskohtia maisemasta, mutta hyvin löysin perille. Näin muutamia oravia,  rääkkyvän fasaanin (paljon meidän Paistiamme laihemman) ja muutamia lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä.

EDIT: Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Englannissa

Eilen matkustin sisareni luokse Englannin maaseudulle Dorsetiin. Ajoitus lentokoneen laskeutumisen jälkeen oli suorastaan ihanteellinen, vain bussia lentoasemalta juna-asemalle odottelin hetken aikaa. Junamatka Dorsetiin oli hauska, minusta on niin mukava katsella paikkojen takapihoja, paljon kiinnostavampaa kuin etupihat.

Olen käynyt yhdessä sisareni kanssa hieman ulkoiluttamassa upouusia sauvojamme, täällä on niin kauniita maisemia, että niitä voi aina pysähtyä ihailemaan, vaikka oikeasti tietysti hengästyttää. Kävin myös yksin pienellä lenkillä, mutten kauempana kuin mistä varmasti osasin takaisin. Päivän askelkiintiö on ylitetty, mistä voin olla iloinen. Viimeviikkoisesta flunssasta ei ole jälkeäkään.

Huomenna vielä ihmettelen yhteisön elämää ennen kuin lauantaina lähdemme Lontooseen lentääksemme sunnuntaina Ranskaan.

Hieman on satanutkin, kuten tunnisteessa lukee, mutta se kyllä kuuluu asiaan. En näköjään onnistukaan liittämään videoita, joten joudutte itse keksimään kävelymusiikkinne, pahoittelen. 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kyllä kannatti pysähtyä

Jekkutytölta saamani kortti jätti miettimään, että minnehän tripille hän minua toivottelee
Minulla oli suunnitelmia tälle viikolle, piti kävellä kaikkina kauniina päivinä, koepakata toisen ja kolmannen kerran, piti tehdä postauksia Campasimpukkaan ajastettuna julkaistavaksi. Keskiviikkona flunssa kuitenkin pisti minut pysähtymään. Se kyllä auttoi, että pysähdyin. Nyt tuntuu siltä, ettei tästä tullut kuin pieni nuha. Kävelyn alkuun on vielä viikko, toivon mukaan tämä pieni tukkoisuuskin ehtii lähteä kokonaan. 

Muutaman päivän Kammenpyörittäjä on jo töninyt minua pakkaamisen suuntaan. Ehkä hän on sittenkin se minun PP:ni? Kun joka puolella alkoi olla pikkukasoja mukaani lähtevää/mahdollisesti lähtevää tavaraa, alkoi hänestä ilmeisesti tuntua, ettei pakkaamiseni edisty riittävän ripeästi. Äsken hän kävi viemässä Opiskelijan kotiin viikonloppuvierailulta ja sillä välin purin alkupakatun rinkkani, pakkasin sen uudelleen ja pyyhin juuri hikeä, kun hän puolta tuntia myöhemmin palasi. En kyllä ymmärrä, miksi pakkaaminen on niin kamalan vastenmielistä. 

Punnitsin rinkan ja sisarelleni menevien varusteiden kanssa ja ihan kaikkien mukaan tulevien vaatteiden kanssa (joista osa on sitten tietysti caminolla päälläni) rinkka painoi juuri 10 kg. Hengähdin hetken ja avasin kaikki pussit vielä kerran ja otin hieman vaatteita pois. En minä tarvitse niin montaa paitaa... Voi olla, että lisään ne vielä pakkauksiin, kunhan tässä hieman mietin. Nyt rinkassa vie tilaa aika paljon kaksi paria kävelysauvoja, joista toinen menee tietysti sisarelleni ja lentomatkojen jälkeen omani ovat joko käsissäni kävellessäni tai sitten rinkan ulkopuolelle sidottuina. Aika täyteen rinkka lopulta tuli. Olen tepastellut rinkka selässäni ja säätänyt remmejä. Lantiovyö täytyy saada riittävän alas lantiolle, että paino laskeutuu mahdollisimman alas. 

Talvicaminon Blogissa Jaana on juuri aloittanut caminonsa ja sieltä on ollut enemmän kuin kiinnostavaa seurata säätiloja ja tunnelmia. Toivottavasti pääsen lukemaan matkallakin Jaanan etenemistä. 

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Tim McGrawn kappaletta Lookin' For That Girl.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Muista syödä tarpeeksi


Minä olen aika huono syömään aamiaista, töissä ollessa en juuri koskaan syö aamiaista kotona. En edes silloin, kun olen kävellyt sen vähän alle 10 km työmatkan. Olen sitten töissä syönyt jossain vaiheessa, usein vasta lounasaikaan. Nyt kun olemme kahden täällä kotona, ei tule päivällistäkään laitettua joka päivä, välillä meillä on voileipäpäiviä. Caminolla ruokailu täytynee ottaa vakavasti, että ylipäätään jaksaa.

Olen lukenut nyt niin paljon erilaisia caminoaiheisia kirjoja ja blogeja, katsonut Youtubesta caminokertomuksia ja selannut Camino Forumia, että tiedän millainen ruokailurytmi useimmilla caminoa kulkevilla luonnostaan muodostuu. 

Aamuisin on järkevää lähteä ajoissa liikkeelle, jotta ehtii ajoissa perille. Tällä on hyvä aamunvirkun perustella sitä, ettei kannata nukkua liian pitkään, vaan heittää rinkka selkään ja lähteä seuraamaan reitin simpukkamerkkejä. Toisekseen albergueista täytyy useimmista lähteäkin melko varhain, kahdeksan, yhdeksän maissa viimeistään, että ne ehditään siivota ja valmistella uutta vaeltajajoukkoa varten. 

Nyt kun kevät etenee kiivasta tahtia, valoisa aika lisääntyy aamustakin vikkelästi. Tarkistin auringonnousuajan Pamplonassa tänään, se on noussut siellä hieman seitsemän jälkeen. Kesäaika alkaa juuri pääsiäisen aikana ja auringonnousu siirtyy tunnin eteenpäin, mutta aamu kyllä valkenee jo puolisen tuntia sitä ennen, maastosta riippuen kolmekin varttia aikaisemmin on jo sen verran valoisaa, että voi lähteä liikkeelle. Illasta pimeä tulee vasta kahdeksan jälkeen, joten senkään puolesta ei ole huolta.


Aamulle olisi hyvä varata jotain syötävää, majoituksissa on usein keittiö käytettävissä, mikäli haluaa keittää kahvia tai teetä, jääkaappiakin lienee hyödynnettävissä. Edellisiltana voi hankkia aamua varten hedelmiä, leipää, juustoa, juotavaa jogurttia tai pähkinöitä, joilla päivän saa alkuun. Siinäkin tapauksessa, ettei vielä maistuisi. Moni kävelee ensin aamulla kevyen omatoimiaamupalan turvin tunnin pari ja kun kahvilat reitin varrella yhdeksän jälkeen avautuvat, on seuraavan aamiaisen aika. Maitokahvia ja täytettyjä patonkeja siirtyy vaeltajien vatsoihin suunnattomia määriä. 

Mikäli lounasajan ohittaa omin eväin, on sitten illalla viimeistään viisainta syödä kunnolla, ettei seuraava päivä mene harakoille. Joissakin majoituspaikoissa on mahdollista ostaa illallinen tai valmistaa se itse keittiössä omista tarpeista. Hiilihydraatit ovat pääosassa, jotta polttoainetta riittää pitkiin päivämatkoihin. Illallinen syödään usein niin myöhään, että jos sen nauttii ravintolassa, on kiirehdittävä ehtiäkseen takaisin majoitukseen ennen ovien sulkemista yöksi. Iltapalaa ei useinkaan varmaan tarvita erikseen, vaan illallisella kyllä on hyvä mennä nukkumaan. 

Ruoan lisäksi on oltava koko ajan riittävästi juotavaa, aivan siitä riippumatta onko sää lämmin vai viileä, tai suorastaan kylmä. Otan mukaan kevyen juomapullon vettä varten, veden lisäksi täytyy hankkia matkan varrelta mehuja ja virvoitusjuomia tarpeen mukaan, sekä kahvia ja muita lämpimiä juomia. 

On mielenkiintoista nähdä mitä hedelmiä on sesongissa Espanjassa keväällä. Meillehän tuodaan juuri Espanjasta suuria, lähes mauttomia mansikoita kevään juhlien kakkuihin, toivottavasti ne siellä maistuvatkin joltain, mikäli niitä maan pohjoisosassa on helposti saatavilla. Sitrushedelmät ovat myös keväisin sesongissa, niitäkin toivon saavani syödä yllin kyllin. Banaanit ovat käteviä matkaeväitä myös ja saatavissa ympäri vuoden. 

Camino Francés on niin pitkä taival, että sen aikana ehtii maakunta vaihtua toiseen moneen kertaan ja kullakin niistä on omanlaisena ruokakulttuuri. Toivon myös saavani erilaisia espanjaisia makuelämyksiä sen lisäksi, että saan polttoainetta keholleni kävelyä varten. Yritän muistaa ottaa kuvia ruoasta myös caminon aikana, että voin myöhemmin ottaa selkoa ruokalajeista ja ehkäpä kokeillakin niitä Campasimpukan kuudennessa Espanja-haasteessa syksyllä.

Päivän kävelymusiikiksi valitsin Alan Jacksonin kappaleen A Woman's Love. Tänään en tosin kävele yhtään, sillä sain tyypillisen viime hetken flunssan. Olen koko talven väistellyt kaikenlaiset taudit, otin influenssarokotuksenkin, mutta nyt minulla on nuha, joka ei vielä tiedä kääntyisikö vuosisadan taudiksi, vai menisikö vähällä ohitse. Olen hiljaa liikkumatta paikallani ja keskityn paranemiseen.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Aamuluistelulla


Viime yönä oli pikkupakkanen ja aamu valkeni kauniina. Kun Kammenpyörittäjä lähti töihin, loikkasin autoon mukaan ja kävin moikkaamassa työkavereita. Työpaikalla oli kaikki kuten ennenkin, paitsi että uuden tiskikoneen olivat saaneet, minäkin voisin ottaa! 

Kävelin kotiin muutamia kiertoreittejä niin, että suorimman 8,8 km sijaan matkaa tuli 11 km ja aikaa meni 2 tuntia 15 minuuttia. Paikoitellen oli niin liukkaita kevyenliikenteen väyliä, että täytyi todella kävellä varovaisesti, nastat kotiin unohdettuina eivät juurikaan auta. Se alensi kävelynopeutta, en päässyt viiteen kilometriin tunnissa. En juuri suurempaan vauhtiin usko caminolla, sillä selässäni on silloin rinkka ja osan matkaa on melkoisia nousuja ja laskuja, jotka kummatkin omalla tavalla hidastavat kulkemista. 

Mietin caminomme alkupäätä, jossa talviset olosuhteet voivat olla kahden viikon kuluttua vielä aivan mahdolliset. Olemme tietysti tottuneet lumeen ja pakkaseen, muttemme kyseiseen reittiin, joten ei ole syytä olla pohjoismaisesta taustasta huolimatta ylimielinen sään ja kelin suhteen, vaan kuunnella neuvoja ja suosituksia, joita St Jean Pied de Portissa saamme.

Kävelin itselleni vähän vieraamman reitin metsäisen osuuden, siellä oli hyvä hankikanto ja saatoin kävellä paikoin latu-uraa kelkanjälkeä pitkin tietysti hiihtolatua tärvelemättä. Välillä kävelin mainiota kapeaa polkua, jonka kesältä muistan hyvin kosteana osuutena reittiä. 


Olen todella tyytyväinen, että olen käyttänyt kenkiäni ainakin tuhannen kilometrin verran. Pidän todennäköisenä, että saan caminolla rakkoja jalkoihini ja kengät tuntuvat välillä vihollisiltani, mutta tutuilta vihollisilta kumminkin. En vähääkään usko, että Meindlini hajoavat caminolla, eivät seuraavillakaan. Kävelemiseenhän ne ovat tehdyt. Nastat lähtevät kyllä mukaan niin itselleni kuin sisarellenikin. Ne voi vaikka heittää roskikseen, jollei niitä tarvita, tai lähettää Ivarille meitä odottamaan Santiago de Compostelaan. Camino Forumin pitäjä ottaa vastaan caminolaisten lähettämiä paketteja itselleen. Sitä vaihtoehtoa voi käyttää mikäli alkaa olla liiaksi sellaisia varusteita, joita esimerkiksi sään muuttumisesta huomattavasti lämpimämmäksi ei enää tarvitse, muttei halua hävittääkään.

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Tyler Barrin kappaletta Better in Boots, kengistä on puhuttu tänään myös lempiluettavissani Rinkkaputkessa ja Kaksi puolinomadia-blogissa.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Nippusiteitä ja duckteippiä

Mitä jos jotain menee matkalla rikki? Millä korjataan palkeenkieli takissa, mitä apuun, jos rinkan kiinnike pettää, tai kenkä alkaa päästää vettä? Silloin tarvitaan nippusiteitä ja roudarinteippiä. Olisin kyllä saattanut itsekin älytä ainakin teipin, mutta vinkin nipusta nippusiteitä sain Tiinalta, kiitos!

Lueskelin eilen Caminoforumilta säätilasta Etelä-Ranskassa ja Pohjois-Espanjassa nyt viikonloppuna, siis juuri siellä mistä meidän pitäisi kahden viikon kuluttua aloittaa caminomme. Roncesvalles peittyi lumeen ja caminomme ensimmäinen osuus on ainakin vaativampaa reittiä tällä erää kulkukelvoton. Linkin kuvissa näkyy melkoisen talvisia maisemia. Kahdessa viikossa ehtii tietysti tapahtua yhtä jos toista, lumi sulaa ja sataa uudelleenkin. St Jean Pied de Portissa sijaitsevasta caminotoimistosta saamme saapumispäivänämme ja seuraavana aamuna kyllä ajantasaista tietoa reitistä ja sen mukaan päätämme mitä teemme. Avaruuspeittoja lähtee kumminkin pari kappaletta rinkkaani, ihan vaikka sen varalta, että kohtaan jonkun jalkansa loukanneen, joka odottaa apua ja meinaa palella. Ei sen dramaattisempaa. 

Tänään me kaikki kuuntelemme kävelymusiikiksi Luke Bryanin kappaleen I See You.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Mitä jos tai entäpä ellen

March 12, 201613:45MISSED DELIVERY - WILL ATTEMPT DELIVERY ON NEXT WORKING DAY

En arvannut, että lähettifirma kävisi oven takana lauantaina, mutta niin ilmeisesti kävi noin kolme varttia sen jälkeen, kun lähdimme eilen Riekkumista kylillä vol. kakkoselle. Riekkumisviikonlopun ensimmäisestä osasta voi lukea täältä. Onneksi on vielä viisi arkipäivää aikaa saada Macabi Skirtini säätönauha, joka on ollut matkalla Utahista luokseni reippaan viikon. Ehdin vielä kokeilla hameen erilaisia pukemistapojani oman kodin rauhassa. 

Minulla alkaa olla pientä levottomuuden tunnetta. Tuntuu paikoin siltä, että lähtöpäivä lähestyy liian kovaa vauhtia, mutta itseni tuntien oloni siitä rauhoittuu, kun todella pääsen matkaan. Epämääräisen huolen tunne häviää, kun oikeasti olen liikkeellä. Se tunne tulee ennen kaikkia reissuja, jotka suuntautuvat kotimaata kauemmas. Mitä kauemmas, tai pitemmäksi aikaa, sen nakertavampi on se huoli siitä, että mitä jos tai entäpä ellen. Aivan väistämättä tulee sekin hetki, jolloin en lainkaan haluaisi lähteä. Kun matka alkaa ja pääsen sujahtamaan reissuolemukseeni, en mieti huolestuneita ajatuksia. Nyt on kyllä ensimmäinen ilman Kammenpyörittäjää tekemäni matka pitkään aikaan, olen itseasiassa matkustanut yksin tai ilman häntä hyvin vähän, vain muutaman pienen reissun. 

Tänään on jälleen tiedossa mukava päivä, Opiskelija, Reipas ja Kullannuppu tulevat syömään ja saunomaan. Saan tavata rakkaan nuorisoni ainakin kerran ennen lähtöäni ja huushollaan heille mieluisaa ruokaa ilomielin. Mieli on hieman herkistynyt kaikelle, jonka teen enää kerran ennen sitä hetkeä, kun 21.3. lähden kotoa. Muistutan itseäni, että saan kyllä ruokkia rakkaitani ja voin tavata hyviä ystäviäni taas, kun palaan kotiin. Ehkä camino onkin suurempi juttu kuin vain ulkomaanmatka tai pitkä kävelyretki. Ehkä se on jotain mistä en tiedä vielä mitään. Come what may. 

Kävelycountryn tilalta ehdotan kuunneltavaksi tämän. 

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Pikkutavaraa


Hankin lopulta kumminkin uuden pienikokoisen tabletin, joka on vain puolet iPadin painosta. Opettelen nyt käyttämään tätä ja tekemään matkapostauksia, jotka toivon mukaan onnistuvat tällä kohtuullisella näppäryydellä. Ompputabletin ongelma, mahdollisesti itseaiheutettu (minähän en ohjeita juuri lueskele) oli se,  ettei postauksia voinut myöhemmin korjailla päivämäärän muuttumatta. Se oli harmillista niin typojen kuin kuvien lisäämisenkin  kannalta. Toivon, ettei tätä ongelmaa ole Samsungin kanssa, kokeilen sitä myöhemmin.

Eilen kokosimme Kammenpyörittäjän varastoista yhtä jos toista pikkutavaraa mukaani lähteväksi. Olin kokonaan unohtanut tuon sievän punakuorisen Leathermanin,  kun taittoveitsien kuljettaminen käsimatkatavaroissa muuttui (syystäkin) säännellymmäksi. En koskaan viitsinyt ottaa selkoa millaisen veitsen saisi viedä, jätin kaikenlaiset pois.

Kuvan lampun ostin Azoreilta ja se on oikein kätevä. Se ladataan USB:n kautta, sen voi kiinnittää rinkan lantiovyöhön ja säätää valaistuskulmaa, jolloin se ei paista muitten kulkijoiden silmiin. Siinä on myös kirkkaudensäätö ja punainen sävy. Sen saa myös vilkkumaan sekä kirkasta, että punaista valoa.

Hakaneulat toimittavat pyykkipoikien virkaa. Moni ei halua pistää reikiä kalliisiin vaelluskamppeisiinsa, mutta arvelen voivani ripustaa päivittäiset pyykkini niiden samoista tai pesulapuista. Joskus vaatteita tai pyyhkeen joutunee virittämään rinkan kylkeen kuivumaan, jos ne eivät ole ehtineet kuivua yön aikana. Alusvaatenäyttelyä en välttämättä kehtaa kuitenkaan ripustella,  kaino kun olen. Voihan siinä käydä kyllä niinkin, että luontainen, pitkäänsäilynyt kainouteni sulaa olemattomiin kuten poikien ujostelu armeijassa, kun yksityisyyttä ei ole eikä tule.

Tuplapistokkeella saa sähköä kahteen laitteeseen yhtäaikaisesti, tosin nyt minulle tulee mukaan vain Samsungin laitteita, joten taidan lähteä vain yhdellä laturilla liikenteeseen ja ostaa toisen, jos tarvetta ilmenee. Siskoni puhelin taitaa olla muuta merkkiä, enkä tiedä mitä muita laitteita hänellä tulee olemaan mukanaan.

Kuvassa on vielä todella kevyt taittuva veitsi, jossa on hyvä sahalaita, sillä onnistuu hyvin sämpylän halkaiseminen, mihin Decathlonin muoviveitsi ei pysty niin hyvin. Mietin vielä otanko tuon veitsen kaverit, taittuvan haarukan ja lusikan, vai kaksipäisen sporkin.


Luultavasti postaukseen jää runsaasti typoja ja ohjelman omavalintaisia sanoja, joita ei huomaa ennen kuin on painanut valmis-nappia. Nauretaan niille yhdessä ja kokeilen korjaamista, muotoilua ja kävelycountyvideon lisäämistä myöhemmin.

EDIT: Nyt olen korjaillut läppärillä postausta, tasannut rivit, lisännyt videon ja korjannut typoja, eikä postauksen kellonaika muuttunut, hieno homma! Voin sitten caminon jälkeen lisäillä postauksiin kuvia ja siistiä muotoiluja, sillä ainakaan rivien tasausta en äkkiseltään Samsungin Blogger-ohjelmalla löytänyt, enkä sitä, että kuvia voisi liittää muualle kuin postauksen loppuun. Otan vinkkejä vastaan mielelläni, mikäli ne ovat blondinkestäviä.

Kävelymusiiksi suosittelen tänään lämpimästi Jason Aldeanin kappaletta Big Green Tractor koska.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Lisää virtaa


Nykyaikanakin camino voi merkitä täydellistä irtiottoa omista ympyröistä, työstä, ystävistä, jopa perheestä, jos siltä tuntuu. Sanotaan lähtiessä hei hei ja palatessa terve. Minä en sellaista halua tehdä, minulla on rakas puoliso, lapset ja läheisiä sukulaisia ja ystäviä, joihin haluan pitää yhteyttä silloinkin, kun kävelen kohti Santiago de Compostelaa. Minulle tulee mukaani puhelin ja tabletti, joilla voin pitää yhteyttä tärkeisiin ihmisiin, myös niihin joihin olen netin välityksellä tutustunut ja jotka ovat kiinnostuneita siitä kuinka minulla matkallani menee.

Kun käytetään puhelimia ja tabletteja herää aina kysymys siitä missä ja miten saa laitteitaan ladattua. Takana ovat ne nokialaiset onnenvuodet, jolloin puhelinta ladattiin lauantaisin ja muutoin vain porskutettiin menemään. Älypuhelimet vaativat virtaa joka ilta ja käyttötavoista riippuen välillä kesken päivänkin. Minä en soita puhelimellani juuri ollenkaan, viestin Whatsappin kautta ja kirjoittelen sähköpostia, enkä usko että nettiä tulee käytettyä muuten kuin wi-fin ollessa saatavilla. Suuret puhelinlaskut eivät houkuta, enkä välttämättä tarvitse espanjalaista väliaikaisliittymääkään. Voi olla, että mieleni muuttuu tässä asiassa, mutta etukäteen en aio miettiä sitä enempiä.

Sähköä on tietysti saatavilla refugioissa (sama asia kuin alberguet eli vaeltajille tarkoitetut majatalot caminon varrella), mutta etenkin ruuhkaisemmalla kaudella voi pistorasioista olla puutetta. Kenenkään ei pitäisi varata pistokkeita koko illaksi itselleen ja yöksi omat laitteensa halunnee varuiksi ottaa viereensä makuupussin sisälle, kuten muutkin tärkeimmät esineet, kuten lompakon. En maalaa piruja seinille, mutta aina kannattaa pitää huolta tavaroistaan eikä antaa mahdolliselle varkaalle tilaisuutta.

Jos sattuu niin, että jossakin majoituksessa en pääsekään lataamaan puhelintani, on minulla ikioma sähkövoimala mukanani. Se on pieni aurinkokennolaturi, joka on hankittu talouteen ties milloin, useita vuosia sitten. Nyt markkinoilla olevat ovat varmasti kevyempiä ja tehokkaampia, mutta tämäkin on melkoisen pieni, noin puhelimeni (Samsung S5 Neo) kokoinen ja painaa vain muutaman gramman enemmän. 

Aurinkokennon voi ladata tietysti siis auringonvalolla, eikä auringon tarvitse suoranaisesti paistaa kennoon, riittää että on valoisaa. Parhaiten ja nopeiten se luonnollisesti latautuu suoralla auringonpaisteella. Sen lisäksi sen voi ladata verkkovirralla valmiiksi varavirtapaketiksi, jolla ainakin yksi puhelin latautuu kertaalleen. Tänään on hyvin pilvinen sää, mutta kunhan tulee kirkkaampi keli kokeilen latautuuko kenno muovipussin läpi ja voiko se olla rinkan sivussa olevassa verkkopussissa latautuakseen. Vasemmanpuoleinen pussi olisi ihanteellinen, koska se kylkeni on periaatteessa aina aurinkoon nähden edullisimmassa suunnassa. 


Päivän kävelymusiikkiehdotukseni on Brad Paisleyn She's Everything. Se on niitä kappaleita, joissa nainen nostetaan todella korkealle jalustalle, mikä on tietysti aina mukavaa, etenkin näin naistenpäivän jälkimainingeissa. Mutta oikeasti, vähän matalampikin jalusta riittäisi, vai mitä sanotte? Eikö tuollainen palvominen tunnu ahdistavalta?

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Sain haasteen!


Campasimpukan puolella haasteita on välillä tullut ja mennyt, mutta CampaCaminon ensimmäinen haaste, Liebster Award pätkähti Rinkkaputkesta. Ai kuinka kivaa!

Kopsasin Rinkkaputkesta tämän:
Liebster Awardin tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä uusille ja tuoreille blogeille joilla on alle 200 seuraajaa. Se on siis haaste, mutta myös palkinto: kaveri on ajatellut sinulla olevan erinomaisia juttuja ja on valmis sinua suosittelemaan!


Miten haaste toimii?

  1. Kiitä sinua nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
  2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
  3. Nimeä ja linkkaa 11 mielestäsi Liebster Awardin ansaitsevaa blogia.
  4. Keksi 11 uutta kysymystä haastamillesi blogisteille. 

Minähän tottelen, ainakin melkein

Sain haasteen uudehkolta tuttavuudelta blogimaailmasta, Rinkkaputkesta. Tutustuin blogiin muistaakseni sitä kautta, että jompikumpi huomasi jonkun Instakuvan ja kommentoi sitä ja löysi sitten blogiinkin. En muista kumminpäin se meni. Mutta sittemmin olen lukenut kaikki Rinkkaputken jutut. Rinkkaputki, kiitos haasteesta! Koskettavin jutuistanne oli vastikään kauniimmille haukkumaille lähteneestä Nemistä.

Sitten vastaan kysymyksiin, joita minulle Rinkkaputkesta heitettiin.


  1. Mikä on blogisi tärkein sanoma? Kenelle kirjoitat ja miksi? Minulla ei ole mitään erityistä sanomaa eikä oikein kohdettakaan kenelle kirjoitan. Jos joku eksyy Campacaminoon tai toiseen blogiini Campasimpukkaan, niin kiva juttu. Enimmäkseen kirjoittelen omaksi ilokseni ja muistaakseni näitä juttuja, joitten parissa tällä hetkellä puuhaan. 
  2. Mikä on viisivuotissuunnitelmasi isoin pala? Onko minulla viisivuotissuunnitelma? Tällä hetkellä kaikki liikenevät ajatukset askaroivat caminon parissa, siihen on vain kolme viikkoa, kun jo taaperran Espanjassa. Se sen täytyy olla, viisivuotissuunnitelmani suurin pala. 
  3. Minkä kirjan luit viimeksi? Marie Kondon Konmari
  4. Mitä teit viikonloppuna? Perjantaina olin blogaaniystäväni Hannelen kirjan julkkareissa Helsingissä, lauantaina työkavereitteni kanssa syömässä ja teatterissa ja sunnuntaina pidin sohvaa paikallaan kotona, menestyksellisesti. Ei uskoisi, että olen pesunkestävä introvertti. 
  5. Jos saisit valita loppuelämäksi vain yhden ruokalajin, jota söisit jokaisella aterialla, mitä valitsisit? Kyllä se olisi jotain pastaa, sillä hiilihydraatti ja minä ollaan ihan parhaat kaverit. 
  6. Minkä luonteenpiirteen muuttaisit itsessäsi, jos se olisi mahdollista? Voisin olla vähän vähemmän laiska. En halua olla mitenkään kovin ahkerakaan, sillä laiskuus on monessa mielessä ihan hyvä juttu, ei kerkiä tärvätä itseään, kuluttaa rahaa tai sotkea niin paljon, kun on riittävän laiska. Mutta pikkuisen vähemmän laiska voisin olla. Mutta en usko, että se on mahdollista. 
  7. Esittele rakkain valokuvasi (ei tarvitse laittaa kuvaa, mutta kerro siitä). Tähän en osaa kyllä vastata, en ole kovin kiintynyt valokuviin, vaikka tykkäänkin kuvata ja arvostan hienoja kuvia. 
  8. Missä olet viettänyt elämäsi onnellisimmat päivät? Onnellisimmat päiväni olen viettänyt oikein kaukana kotoa, poissa omasta elämästäni, vaikka se kuulostaa vähän omituiselta. Kun en tunne ketään (pl matkaseurani) ja kukaan ei tunne minua, tunnen itseni vapaaksi ja onnelliseksi. Nemrut-vuori itäisessä Turkissa on ollut supermahtava paikka käydä. 
  9. Jos joku maksaisi puolet lomamatkasi kustannuksista, minne matkustaisit? Nyt matkustaisin tietysti Englannin kautta Ranskaan ja sieltä Espanjaan, enkä pitäisi pahana, jos joku maksaisi puolet matkasta, mutta sinne lähden joka tapauksessa.
  10. Onko mikään maisema saanut sinut herkistymään tai jopa itkemään? Mikä maisema se oli? Ehkä ei ihan itkemään, mutta jo mainittu Nemrut-vuori oli kyllä herkistävä, samoin Niagaran kohina ja Grand Canyon ensimmäisellä kerralla. Oli muuten outoa, kun se ei säväyttänyt toisella kertaa. Myös Toscanan kumpuilevat maisemat L'Eroicaa ajaessani oli aika herkistävää, mutta mahdollisesti sen vuoksi, että toivoin ylämäkien ja matkan jo loppuvan. 
  11. Oletko ollut koskaan metsässä yötä? Tavallaan, olen ollut sadoilla leirialueilla yölläkin ja osa ollut melkoisissa metsissä. Aivan oikeasti metsässä en ole yöpynyt muistaakseni. 

Seuraavaksi nimeän kaksi blogia, jolle osoitan tämän haasteen. 11 on ihan liian suuri määrä, sorry.

 Olisi mukava kuulla, mitä Mallaspulla vastaa kysymyksiini. Mallaspullaan tutustuin viime keväänä, kun meillä alettiin puuhata Campamiittiä. Tapasimmekin sitten aivan oikeastikin elokuisessa ruokamiitissä, josta kukaan ei lähtenyt nälissään. 

Toiseksi haastan Kaksi puolinomadia-blogin. Sieltä olen saanut monet vinkit caminoa ajatellen, sekä yhteistä etukäteisfiilistelyä Espanjan suhteen.

Nämä kumpikin blogi kuuluu vakioluettaviini omista mukavista syistään.

11 kysymystä Mallaspullalle ja Kahdelle puolinomadille, kysymykset liittyvät reissaamiseen

  1. Mikä oli ensimmäinen ulkomaanmatkasi? Minkä ikäinen olit?
  2. Minne et haluaisi matkustaa ja miksi?
  3. Mikä on mieluisin matkustusmuotosi? (esim. lentomatkustus, apostolinkyyti, interrail)
  4. Lempivuodenaikasi matkustamisen suhteen ja mistä pidät vähiten?
  5. Mitä toivot matkakohteeltasi, ruokaa, kulttuuria, luontoa, rantaelämää, liikuntaa vai jotain aivan muuta?
  6. Nukutko hyvin reissuillakin, vai pyöritkö unettomana?
  7. Kumpi on stressaavampaa, lähtö vai paluu? Miksi?
  8. Onko sinulla aina useita matkasuunnitelmia odotettavissa, vai yksi kerrallaan?
  9. Mikä on unelmamatkakohteesi, jonne et ole vielä päässyt?
  10. Matkalaukku vai rinkka?
  11. Onko sinusta tärkeää osata matkojesi kohdemaan kieltä? Miksi tai miksi ei? 

Tähän postaukseen tuli aivan villi sekamelska fontteja, suokaatten anteeksi, että näyttää niin sekavalta! Postauksen kuvista osa on julkaistu aikaisemmin sekä tässä blogissa tai Campasimpukassa. 


Paljonko painaa 10 kiloa?


Pakkaaminen on minulle todella vastenmielistä täysin riippumatta siitä, millaiselle matkalle olen lähdössä. Niin nytkin, olisi paljon kivempaa, että tavarat omia aikojaan loikkisivat rinkkaani ja soljet napsahtaisivat kiinni ja minun tarvitsisi vain ottaa ja lähteä. Niin ei kuitenkaan käy, vaikka odottaisin lähtöä edeltävään iltaan. Olen kyllä odotellut aika pitkään.

Eilen tein rinkan ensimmäisen koepakkaamisen. Rinkka on ollut jo yli kuukauden Reippaan entisessä huoneessa odottamassa sisältöä. Eilen ryhdistäydyin sen verran, että etsin kaapeistani kaikki liikuntavaatteet. Muutama pariton sukka tuli esiin ja sain kasattua melkoisen röykkiön vaatteita, jotka voisin ottaa mukaan. Otin mukaani vierashuoneeseen niin henkilö- kuin keittiövaa'ankin, sillä nyt olisi grammasta kiinni, niin tarkkaa tämä on!


Valikoin ensin paitoja. Ostin viime syksynä Berliinin tuliterästä Decathlonista kauniin merinovillaisen pitkähihaisen paidan, samoin ohuita lyhythihaisia paitoja muutamalla eurolla. Punnitsin niitä käsissäni ja oikeasti vaa'allakin ja valikoin näteimmän väriset ja kevyimmät. Tällä erää olen valinnut mukaan otettavaksi kaksi pitkähihaista ja kaksi lyhythihaista paitaa. Housuiksi valitsin myös Decathlonista ostamani caprimittaiset juoksutrikoot ja suoralahkeiset ulkoiluhousut viileitä päiviä varten. Kelpuutin kasaan myös tykit, eli pitkät kalsarit, vaikka toivon, ettei joutuisi niitä käyttämään, sillä en kotimaassakaan käytä niitä kuin vasta pakkasilla. Tosin tuuli ja sade voivat olla suurempi syy käyttää niitä kuin ilman lämpötila. Hameiksi tulee mukaan tietysti paljonpuhuttu Macabi Skirt, jonka rikkinäisen säätönauhan ehjä korvaaja on matkalla, saattaa tulla jo tänään. Otin myös toisen hameen, vanhan lyhyen kesähameeni, jota sanon tyttöhameeksi, koska se on lapsellinen ikääni ajatellen. Alusvaatteita otin kolme käyttökertaa ja sukkia kolmet. 

Siviilivaatteiksi iltoja varten otan mukaan mustat pellavahousut, jotka mainitsin jo viime postauksessa. Iltapaidaksi valitsin rimpsuisen pitkän paidan, jonka voi kuivata rytistettynä, eikä haittaa vaikka sen ryttää rinkkaan miten sattuu. Myös hameitani voin käyttää iltaisin. Yövaatteiksi otan mustat trikoot ja jonkun pitkähelmaisen paidan, niitä voi käyttää myös hameen ja fleecen kanssa majoituksissa iltaisin. Olen ymmärtänyt, että muoti ja koreat vaatteet eivät ole caminolla kovin korkeassa kurssissa. Ei sillä, että minua haittaisi, vaikka jollakulla olisi peräkärryllinen kauniita vaatteita mukana. Minulla ei tule olemaan, eihän minulla edes ole peräkärryllistä kauniita vaatteita.

Päällysvaatteiksi mukaan lähtee vettäpitävä punainen takkini, jossa on sopivasti taskuja ja vetoketjut kainaloissa tuulettamista varten. Siinä on myös lipallinen huppu, joten sateella saan kasvoni suojaan. Jo mainittujen pitkälahkeisten housujen päälle voi vetää kevyet sadehousut, jotka ostin kympillä Tallinnan jostain urheilukaupasta. Ne ovat melko reippaan kokoiset ja leveälahkeiset, joten uskon, että ne saa puettua ja riisuttua ilman, että kenkiä täytyy riisua välissä. Pitää vielä kokeilla sekin asia. Otan mukaan molemmat SealSkinz-hanskani, joista toiset sisareni voi halutessaan ottaa. Minulla on myös kahdet SealSkinz-sukat erimittaisin varsin, nekin tulevat mukaan pitämään jalkojamme kuivina. Säärystimien kanssa vielä arvon, samoin kenkiin tulevien irtonastoitusten. 

Elektroniikkaosastoa tulee olemaan iPad, joka sivumennen sanoen painaa suojakuoren kanssa 807 g ja puhelin, sekä laturit kumpaankin. Pieni varavirtapulikka, jonka varsinaista nimeä en tiedä, lähtee mukaan myös, mikäli painojen puolesta mahtuu. Sen voi ladata majoituksissa ja siitä saa noin puhelimellisen virtaa, mikäli sähköä ei muuten ole saatavissa. Erillistä kameraa en ota mukaan, meinaan pärjätä puhelimen ja tabletin kameroilla. Puhelinta varten otan jonkun tukevan pienen muovipussin sadepäiviä varten, ettei puhelin saa kosteutta. 

Kosmetiikkaosasto on hyvin maltillinen. Pieneen pussiin mahtui saippuapala, hammasharja ja -tahna, kampa, deodorantti, rasvatuubi ja huulirasva. Toiseen pieneen pussiin pakkasin tavallisia laastareita, desinfiointilappuja, hiertymien hoitoon voidetta ja rakkolaastareita. Vielä on otetettava jotain särkylääkkeitä. Nenäliinoja ja wc-paperia tulee mukaan myös. Aurinkorasvaa ja hyttyskarkoketta ostan matkan varrelta, kun niille tulee käyttöä.

Ruokailuun liittyviä välineitä otan hyvin vähän, setin jossa on lenkillä kiinni toisissaan lusikka, haarukka ja veitsi, pieni Leatherman ja juomapullo. Kevyt kokoontaittuva istuinalusta on monikäyttöinen, sille voi kerätä eväänsä, tai laittaa tauolla repun alle, jos maasto on kostea. Muutamia kevyitä muovipusseja sulloin rinkan sivutaskun nurkkaan roskapusseiksi, tai muuhun väliaikaiseen suojaamiseen tai kantamiseen.

Rinkan alaosan erilliseen osastoon tein majoitusvaraston. Sen osan saa kyllä yhdistettyä rinkan suurempaan osaan avaamalla niitä yhdistävä vetoketju, mutta arvelen erillisten lokeroitten olevan hyvä tapa pitää yllä järjestystä tavaroitten kanssa. Alaosan lokeroon laitoin makuupussin, silkkipussin, lutikkalakanan, rinkan sadesuojan ja sadehousuni. Mietin vielä ottaisinko retkityynyn mukaan, se ei veisi paljon tilaa. 

Lentomatkojen ajaksi kävelysauvat täytyy laittaa rinkkaan, onneksi ne taittuvat hyvin pieneen tilaan. Ensimmäiselle lennolle minulle tulee mukaan kahdet sauvat, sillä vien toiset sisarelleni, mutta reppuni kevenee niiltä osin, kunhan saan tuliaiseni toimitettua. Samoin toinen lutikkalakana vaihtaa reppua, kun pääsen Englantiin.


Kirjallisuutta tulee mukaan vain aiemmin esittelemäni opaskirja, jolle valitsen myös sopivan muovipussin suojaamaan sitä. Lompakkooni tulee luottokortti, visa-electron, vähän käteistä ja henkilökortti. Upouusi henkilökorttini kelpaa onneksi kaikissa neljässä maassa, joihin reissullani olen menossa, joten kosteudella arempaa passiani en ota mukaan lainkaan. Passin kuvakin on niin kamala, mutta niin on kyllä henkilökortissakin. Siihen täytyy varmasti käydä joku erillinen valokuvauskurssi, kuinka ottaa mahdollisimman epäedullinen kuva ihmisestä. Pilgrim credencialit suojakuorineen ostamme vasta St Jean Pied de Portista. Niihin keräämme leimoja matkanvarren majoituksista ja kahviloista. Alkumatkasta riittää yksi leima päivässä, viimeisillä satasilla tarvitaan kaksi leimaa päivässä todistamaan, että olemme kävelleet matkan.

Nyt ne ovat niin puhtaat, että niistä vois vaikka syödä. Vitsivitsi
Jalkineiksi päätin lopulta ottaa tosiaan Meindleitten lisäksi Fivefingersit ja Crocsit. Talven takaterassilla kylmähoidossa olleet rakkaat tonttikenkäni pääsivät tänään lämpimään kylpyyn ja varvastossut täytyi etsiä. Meindleitten mehiläisvahakäsittely on tänään ohjelmassa. Mehiläisvaha muuten tuoksuu niin miellyttävälle, että sitä tekisi mieli sipaista leivän päälle, mutta aion vastustaa kiusausta, voisi olla ruoansulatuskanaville aika livakkaa ainetta. 

Ajolasini on parhaat aurinkolasini ikinä
Pieniä vaatejuttuja ovat vielä hattuni, jota edelleen arvon, onko se ihan typerä vai ihan hauska, suuri ohut huivini ja trikoinen putkikauluri, HAD. Iltakäyttöön on yhdet ohuet sukat ja yhdet paksummat. Pyyhkeeksi valitsin Decathlonin mikrokuitupyyhkeen, joka painaa vähemmän kuin mikään puuvillapyyhe ja kuivuu nopeasti. Se täytyy nimikoida, sillä samanlaisia on varmasti monessa paikassa kuivumassa useitakin. Suuria hakaneuloja pyykkien ripustamista varten vielä tarvitsen.


Asettelin melkein kaikki yllämainitut inkkeet reppuuni, eikä se tullut täyteen. Toiset sauvat ovat varastossa käytön jälkeen, ne täytyy muistaa hakea sisälle ja taitella mukaan toista pakkauskertaa varten. Minua jännitti laittaa reppu vaa'alle, pelkäsin sen olevan yli kymmenkiloinen. Mutta mitä vielä, reppu painoi vain 7.5 kg. Nyt siinä olivat kaikki kävelyvaatteeni, joista yksi vaatekerta tulee olemaan tietysti aina päälläni, sekä noin kilon verran sisareni käyttöön tulevia tavaroita. Kyllähän se reppu painavalta selässäni tuntui, muttei pelottavan painavalta. Olen lukenut Camino Foorumilta miten painavia rinkkoja jotkut kuljettavat ja siellä ollaan yleisesti sitä mieltä, että kaikki yli kymmenen kilon on sekä liikaa, että turhia tavaroita. 

Liitän tämän postauksen loppuun vielä varsinaisen varustelistan itselleni muistilistaksi ja ehkäpä avuksi muillekin caminolle lähteville. Tarkennan listaa vielä pakkaamisen edistyessä. Lisäkset ja muutokset sinisellä.

Camino-varustelista 

Kävelyvaatteet

  • pitkä- ja suoralahkeiset kävelyhousut
  • caprimittaiset juoksutrikoot
  • merinovillainen pitkähihainen paita
  • ohut pitkähihainen kävelypaita
  • Macabi Skirt
  • lyhyt tyttöhame
  • 2 ohutta t-paitaa (teknistä kangasta nekin)
  • 3 settiä alusvaatteita
  • 3 kävelysukat, joista yhdet on merinovillaiset
  • SealSkinz-sukat (vettäpitävät)
  • ohuet pitkät välihousut
  • vedenpitävä vaellustakki
  • sadehousut
  • SealSkinz-hanskat (vettäpitävät)
  • säärystimet
  • ohuet hanskat
  • HAD-kauluri
  • hattu/pipo

Kantamiseen

  • 50+10 litrainen naistenmallinen Deuter-rinkka
  • pieni kevytreppu (iltakäyttöön ja lentomatkojen käsimatkatavaroita varten)

Jalkineet ja muuta

  • Meindl-vaelluskengät
  • Fivefingerit
  • Crocsit
  • kävelysauvat
  • istuinalusta

Siviilivaatteet

  • väljät pellavahousut joustavalla trikoovyötäröllä
  • pitkähihainen trikoopaita yöpaitana
  • rimpsuinen pitkä paita iltakäyttöön
  • fleecehuppari
  • uimapuku
  • pitkät trikoot ilta- ja yökäyttöön
  • 2 sukat, ohuet ja paksummat
  • suurikokoinen huivi

Hygienia- ja lääkevarasto

  • pala Oliva-saippuaa (hiuksille, iholle ja vaatteille)
  • hammasharja ja -tahna
  • huulirasva
  • kampa
  • ihovoidetta
  • deodorantti
  • (aurinkovoiteen ostan, kun sille on tarvetta)
  • (hyttysmyrkkyä ostan, jos sille tulee tarvetta)
  • särkylääkkeitä 
  • rakko- ja tavallisia laastareita
  • desinfiointilappuja
  • haava- ja hiertymienhoitovoidetta
  • Traumeel-voidetta lihaskipuihin
  • pinsetit
  • pyyhe (isompi ja pienempi)
  • Scrubba-pesupussi
  • korvatulppia
  • nenäliinoja
  • wc-paperia

Eletroniikka

  • vivofit (toimii myös rannekellona)
  • puhelin
  • kuulokkeet
  • Samsung-tabletti
  • laturi puhelimeen ja tablettiin
  • otsalamppu
  • vara-akku puhelimen lataamiseen
  • pistorasiaan laitettava jakaja, jolla saa kaksi laitetta latautumaan yhtä aikaa (mikäli pistorasioista on puutetta majoituksissa)

Ruokailu

  • lusikka, haarukka, veitsi
  • pieni Leatherman
  • juomapullo

Muuta

  • Camino-opaskirja
  • pilgrim credencial (ostamme StJPdP:tä)
  • lompakko
  • henkilökortti
  • luottokortti
  • visaelectron
  • hieman käteistä (max 20 euron seteleinä)
  • eurooppalainen sairasvakuutuskortti
  • vakuutuskortti
  • kopiot lentolipuista ja passin tietosivusta ja henkilökortista (samat skannattuina ja sähköpostiviesteinä puhelimessa ja tabletilla)
  • muovipusseja
  • suljettava varustepussi, johon kerään erilleen kävelyvaatteet
  • suuria hakaneuloja
  • 2 remmiä rinkan ympärille (lentomatkoille sitomaan rinkat omat remmit, etteivät ne tartu minnekään ja rikkoudu)
  • muutama nippuside
  • jeesusteippiä
  • aurinkolasit
  • heijastin

Nukkuminen

  • makuupussi
  • silkkipussi
  • retkityyny
  • lutikkalakana

EDIT 9.5.2016 caminon jälkeen: Vilkaise myös myöhempää postausta, jossa kommentoin tätä ennen matkalle lähtemistä tekemääni varusteluetteloa.


Pakkaamisen ohessa on mukava kuunnella myös kävelykäyttöön kelpaavaa kappaletta Why Don't We Just Dance, se esittää yksi countrymusiikin lukemattomista sievistä pojista, Josh Turner. Hän täyttää tänä vuonna 34 vuotta, joten selkeästi hän on vielä poika minun näkövinkkelistäni. Ja sievä aivan varmasti.