tiistai 8. maaliskuuta 2016

Paljonko painaa 10 kiloa?


Pakkaaminen on minulle todella vastenmielistä täysin riippumatta siitä, millaiselle matkalle olen lähdössä. Niin nytkin, olisi paljon kivempaa, että tavarat omia aikojaan loikkisivat rinkkaani ja soljet napsahtaisivat kiinni ja minun tarvitsisi vain ottaa ja lähteä. Niin ei kuitenkaan käy, vaikka odottaisin lähtöä edeltävään iltaan. Olen kyllä odotellut aika pitkään.

Eilen tein rinkan ensimmäisen koepakkaamisen. Rinkka on ollut jo yli kuukauden Reippaan entisessä huoneessa odottamassa sisältöä. Eilen ryhdistäydyin sen verran, että etsin kaapeistani kaikki liikuntavaatteet. Muutama pariton sukka tuli esiin ja sain kasattua melkoisen röykkiön vaatteita, jotka voisin ottaa mukaan. Otin mukaani vierashuoneeseen niin henkilö- kuin keittiövaa'ankin, sillä nyt olisi grammasta kiinni, niin tarkkaa tämä on!


Valikoin ensin paitoja. Ostin viime syksynä Berliinin tuliterästä Decathlonista kauniin merinovillaisen pitkähihaisen paidan, samoin ohuita lyhythihaisia paitoja muutamalla eurolla. Punnitsin niitä käsissäni ja oikeasti vaa'allakin ja valikoin näteimmän väriset ja kevyimmät. Tällä erää olen valinnut mukaan otettavaksi kaksi pitkähihaista ja kaksi lyhythihaista paitaa. Housuiksi valitsin myös Decathlonista ostamani caprimittaiset juoksutrikoot ja suoralahkeiset ulkoiluhousut viileitä päiviä varten. Kelpuutin kasaan myös tykit, eli pitkät kalsarit, vaikka toivon, ettei joutuisi niitä käyttämään, sillä en kotimaassakaan käytä niitä kuin vasta pakkasilla. Tosin tuuli ja sade voivat olla suurempi syy käyttää niitä kuin ilman lämpötila. Hameiksi tulee mukaan tietysti paljonpuhuttu Macabi Skirt, jonka rikkinäisen säätönauhan ehjä korvaaja on matkalla, saattaa tulla jo tänään. Otin myös toisen hameen, vanhan lyhyen kesähameeni, jota sanon tyttöhameeksi, koska se on lapsellinen ikääni ajatellen. Alusvaatteita otin kolme käyttökertaa ja sukkia kolmet. 

Siviilivaatteiksi iltoja varten otan mukaan mustat pellavahousut, jotka mainitsin jo viime postauksessa. Iltapaidaksi valitsin rimpsuisen pitkän paidan, jonka voi kuivata rytistettynä, eikä haittaa vaikka sen ryttää rinkkaan miten sattuu. Myös hameitani voin käyttää iltaisin. Yövaatteiksi otan mustat trikoot ja jonkun pitkähelmaisen paidan, niitä voi käyttää myös hameen ja fleecen kanssa majoituksissa iltaisin. Olen ymmärtänyt, että muoti ja koreat vaatteet eivät ole caminolla kovin korkeassa kurssissa. Ei sillä, että minua haittaisi, vaikka jollakulla olisi peräkärryllinen kauniita vaatteita mukana. Minulla ei tule olemaan, eihän minulla edes ole peräkärryllistä kauniita vaatteita.

Päällysvaatteiksi mukaan lähtee vettäpitävä punainen takkini, jossa on sopivasti taskuja ja vetoketjut kainaloissa tuulettamista varten. Siinä on myös lipallinen huppu, joten sateella saan kasvoni suojaan. Jo mainittujen pitkälahkeisten housujen päälle voi vetää kevyet sadehousut, jotka ostin kympillä Tallinnan jostain urheilukaupasta. Ne ovat melko reippaan kokoiset ja leveälahkeiset, joten uskon, että ne saa puettua ja riisuttua ilman, että kenkiä täytyy riisua välissä. Pitää vielä kokeilla sekin asia. Otan mukaan molemmat SealSkinz-hanskani, joista toiset sisareni voi halutessaan ottaa. Minulla on myös kahdet SealSkinz-sukat erimittaisin varsin, nekin tulevat mukaan pitämään jalkojamme kuivina. Säärystimien kanssa vielä arvon, samoin kenkiin tulevien irtonastoitusten. 

Elektroniikkaosastoa tulee olemaan iPad, joka sivumennen sanoen painaa suojakuoren kanssa 807 g ja puhelin, sekä laturit kumpaankin. Pieni varavirtapulikka, jonka varsinaista nimeä en tiedä, lähtee mukaan myös, mikäli painojen puolesta mahtuu. Sen voi ladata majoituksissa ja siitä saa noin puhelimellisen virtaa, mikäli sähköä ei muuten ole saatavissa. Erillistä kameraa en ota mukaan, meinaan pärjätä puhelimen ja tabletin kameroilla. Puhelinta varten otan jonkun tukevan pienen muovipussin sadepäiviä varten, ettei puhelin saa kosteutta. 

Kosmetiikkaosasto on hyvin maltillinen. Pieneen pussiin mahtui saippuapala, hammasharja ja -tahna, kampa, deodorantti, rasvatuubi ja huulirasva. Toiseen pieneen pussiin pakkasin tavallisia laastareita, desinfiointilappuja, hiertymien hoitoon voidetta ja rakkolaastareita. Vielä on otetettava jotain särkylääkkeitä. Nenäliinoja ja wc-paperia tulee mukaan myös. Aurinkorasvaa ja hyttyskarkoketta ostan matkan varrelta, kun niille tulee käyttöä.

Ruokailuun liittyviä välineitä otan hyvin vähän, setin jossa on lenkillä kiinni toisissaan lusikka, haarukka ja veitsi, pieni Leatherman ja juomapullo. Kevyt kokoontaittuva istuinalusta on monikäyttöinen, sille voi kerätä eväänsä, tai laittaa tauolla repun alle, jos maasto on kostea. Muutamia kevyitä muovipusseja sulloin rinkan sivutaskun nurkkaan roskapusseiksi, tai muuhun väliaikaiseen suojaamiseen tai kantamiseen.

Rinkan alaosan erilliseen osastoon tein majoitusvaraston. Sen osan saa kyllä yhdistettyä rinkan suurempaan osaan avaamalla niitä yhdistävä vetoketju, mutta arvelen erillisten lokeroitten olevan hyvä tapa pitää yllä järjestystä tavaroitten kanssa. Alaosan lokeroon laitoin makuupussin, silkkipussin, lutikkalakanan, rinkan sadesuojan ja sadehousuni. Mietin vielä ottaisinko retkityynyn mukaan, se ei veisi paljon tilaa. 

Lentomatkojen ajaksi kävelysauvat täytyy laittaa rinkkaan, onneksi ne taittuvat hyvin pieneen tilaan. Ensimmäiselle lennolle minulle tulee mukaan kahdet sauvat, sillä vien toiset sisarelleni, mutta reppuni kevenee niiltä osin, kunhan saan tuliaiseni toimitettua. Samoin toinen lutikkalakana vaihtaa reppua, kun pääsen Englantiin.


Kirjallisuutta tulee mukaan vain aiemmin esittelemäni opaskirja, jolle valitsen myös sopivan muovipussin suojaamaan sitä. Lompakkooni tulee luottokortti, visa-electron, vähän käteistä ja henkilökortti. Upouusi henkilökorttini kelpaa onneksi kaikissa neljässä maassa, joihin reissullani olen menossa, joten kosteudella arempaa passiani en ota mukaan lainkaan. Passin kuvakin on niin kamala, mutta niin on kyllä henkilökortissakin. Siihen täytyy varmasti käydä joku erillinen valokuvauskurssi, kuinka ottaa mahdollisimman epäedullinen kuva ihmisestä. Pilgrim credencialit suojakuorineen ostamme vasta St Jean Pied de Portista. Niihin keräämme leimoja matkanvarren majoituksista ja kahviloista. Alkumatkasta riittää yksi leima päivässä, viimeisillä satasilla tarvitaan kaksi leimaa päivässä todistamaan, että olemme kävelleet matkan.

Nyt ne ovat niin puhtaat, että niistä vois vaikka syödä. Vitsivitsi
Jalkineiksi päätin lopulta ottaa tosiaan Meindleitten lisäksi Fivefingersit ja Crocsit. Talven takaterassilla kylmähoidossa olleet rakkaat tonttikenkäni pääsivät tänään lämpimään kylpyyn ja varvastossut täytyi etsiä. Meindleitten mehiläisvahakäsittely on tänään ohjelmassa. Mehiläisvaha muuten tuoksuu niin miellyttävälle, että sitä tekisi mieli sipaista leivän päälle, mutta aion vastustaa kiusausta, voisi olla ruoansulatuskanaville aika livakkaa ainetta. 

Ajolasini on parhaat aurinkolasini ikinä
Pieniä vaatejuttuja ovat vielä hattuni, jota edelleen arvon, onko se ihan typerä vai ihan hauska, suuri ohut huivini ja trikoinen putkikauluri, HAD. Iltakäyttöön on yhdet ohuet sukat ja yhdet paksummat. Pyyhkeeksi valitsin Decathlonin mikrokuitupyyhkeen, joka painaa vähemmän kuin mikään puuvillapyyhe ja kuivuu nopeasti. Se täytyy nimikoida, sillä samanlaisia on varmasti monessa paikassa kuivumassa useitakin. Suuria hakaneuloja pyykkien ripustamista varten vielä tarvitsen.


Asettelin melkein kaikki yllämainitut inkkeet reppuuni, eikä se tullut täyteen. Toiset sauvat ovat varastossa käytön jälkeen, ne täytyy muistaa hakea sisälle ja taitella mukaan toista pakkauskertaa varten. Minua jännitti laittaa reppu vaa'alle, pelkäsin sen olevan yli kymmenkiloinen. Mutta mitä vielä, reppu painoi vain 7.5 kg. Nyt siinä olivat kaikki kävelyvaatteeni, joista yksi vaatekerta tulee olemaan tietysti aina päälläni, sekä noin kilon verran sisareni käyttöön tulevia tavaroita. Kyllähän se reppu painavalta selässäni tuntui, muttei pelottavan painavalta. Olen lukenut Camino Foorumilta miten painavia rinkkoja jotkut kuljettavat ja siellä ollaan yleisesti sitä mieltä, että kaikki yli kymmenen kilon on sekä liikaa, että turhia tavaroita. 

Liitän tämän postauksen loppuun vielä varsinaisen varustelistan itselleni muistilistaksi ja ehkäpä avuksi muillekin caminolle lähteville. Tarkennan listaa vielä pakkaamisen edistyessä. Lisäkset ja muutokset sinisellä.

Camino-varustelista 

Kävelyvaatteet

  • pitkä- ja suoralahkeiset kävelyhousut
  • caprimittaiset juoksutrikoot
  • merinovillainen pitkähihainen paita
  • ohut pitkähihainen kävelypaita
  • Macabi Skirt
  • lyhyt tyttöhame
  • 2 ohutta t-paitaa (teknistä kangasta nekin)
  • 3 settiä alusvaatteita
  • 3 kävelysukat, joista yhdet on merinovillaiset
  • SealSkinz-sukat (vettäpitävät)
  • ohuet pitkät välihousut
  • vedenpitävä vaellustakki
  • sadehousut
  • SealSkinz-hanskat (vettäpitävät)
  • säärystimet
  • ohuet hanskat
  • HAD-kauluri
  • hattu/pipo

Kantamiseen

  • 50+10 litrainen naistenmallinen Deuter-rinkka
  • pieni kevytreppu (iltakäyttöön ja lentomatkojen käsimatkatavaroita varten)

Jalkineet ja muuta

  • Meindl-vaelluskengät
  • Fivefingerit
  • Crocsit
  • kävelysauvat
  • istuinalusta

Siviilivaatteet

  • väljät pellavahousut joustavalla trikoovyötäröllä
  • pitkähihainen trikoopaita yöpaitana
  • rimpsuinen pitkä paita iltakäyttöön
  • fleecehuppari
  • uimapuku
  • pitkät trikoot ilta- ja yökäyttöön
  • 2 sukat, ohuet ja paksummat
  • suurikokoinen huivi

Hygienia- ja lääkevarasto

  • pala Oliva-saippuaa (hiuksille, iholle ja vaatteille)
  • hammasharja ja -tahna
  • huulirasva
  • kampa
  • ihovoidetta
  • deodorantti
  • (aurinkovoiteen ostan, kun sille on tarvetta)
  • (hyttysmyrkkyä ostan, jos sille tulee tarvetta)
  • särkylääkkeitä 
  • rakko- ja tavallisia laastareita
  • desinfiointilappuja
  • haava- ja hiertymienhoitovoidetta
  • Traumeel-voidetta lihaskipuihin
  • pinsetit
  • pyyhe (isompi ja pienempi)
  • Scrubba-pesupussi
  • korvatulppia
  • nenäliinoja
  • wc-paperia

Eletroniikka

  • vivofit (toimii myös rannekellona)
  • puhelin
  • kuulokkeet
  • Samsung-tabletti
  • laturi puhelimeen ja tablettiin
  • otsalamppu
  • vara-akku puhelimen lataamiseen
  • pistorasiaan laitettava jakaja, jolla saa kaksi laitetta latautumaan yhtä aikaa (mikäli pistorasioista on puutetta majoituksissa)

Ruokailu

  • lusikka, haarukka, veitsi
  • pieni Leatherman
  • juomapullo

Muuta

  • Camino-opaskirja
  • pilgrim credencial (ostamme StJPdP:tä)
  • lompakko
  • henkilökortti
  • luottokortti
  • visaelectron
  • hieman käteistä (max 20 euron seteleinä)
  • eurooppalainen sairasvakuutuskortti
  • vakuutuskortti
  • kopiot lentolipuista ja passin tietosivusta ja henkilökortista (samat skannattuina ja sähköpostiviesteinä puhelimessa ja tabletilla)
  • muovipusseja
  • suljettava varustepussi, johon kerään erilleen kävelyvaatteet
  • suuria hakaneuloja
  • 2 remmiä rinkan ympärille (lentomatkoille sitomaan rinkat omat remmit, etteivät ne tartu minnekään ja rikkoudu)
  • muutama nippuside
  • jeesusteippiä
  • aurinkolasit
  • heijastin

Nukkuminen

  • makuupussi
  • silkkipussi
  • retkityyny
  • lutikkalakana

EDIT 9.5.2016 caminon jälkeen: Vilkaise myös myöhempää postausta, jossa kommentoin tätä ennen matkalle lähtemistä tekemääni varusteluetteloa.


Pakkaamisen ohessa on mukava kuunnella myös kävelykäyttöön kelpaavaa kappaletta Why Don't We Just Dance, se esittää yksi countrymusiikin lukemattomista sievistä pojista, Josh Turner. Hän täyttää tänä vuonna 34 vuotta, joten selkeästi hän on vielä poika minun näkövinkkelistäni. Ja sievä aivan varmasti. 

14 kommenttia:

  1. Mitä vähemmän tavaraa, sen miellyttävämpi kävellä. Olen kokeillut ;) Siis sitä (painava) rinkka selässä kävelemistä...

    Hattu on hyvä olla mukana, sellainen, jossa on hyvä lieri. Ja pieni käsipyyhe, monissa vessoissa ei ole käsipyyhkeitä, eikä aina ole kiva pyyhkiä käsiä lahkeisiin. Ja kolikkokukkaro voi tulla tarpeen!

    Mielenkiintoista seurata tätä valmistautumistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Meillä on ollut pitkään käytössä filmipurkit kolikkokukkaroina, nyt niitä ei tietenkään digiaikana enää tule, mutta muutama on vielä tallella. Ja pikkupyyhe on tosiaan hyvä olla, minulla on noita samoja mikrokankaisia pieniä kokojakin, voisin valita jonkun toisen nätin värin pienemmästäkin mukaan. :)

      Poista
    2. Totta, minullakin oli filmipurkkeja kolikkokukkarona, olin kokonaan unohtanut! Nostalgista :)

      Poista
    3. Niin on :) Kävin jo etsimässä sen pikkupyyhkeen valmiiksi, se oli tosi hyvä vinkki.

      Poista
  2. Titaaninen Spork grammanviilajalle lusikka-veitsi-haarukan tilalle!
    Mä ottaisin varmaan tuon listan lisäksi maitohappokapseleita.
    Jännittävää reissun odotusta! Vieläkö ehditään tavata ennen matkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei meillä saattaa sellainen spork ollakin Kammenpyörittäjän melontakamppeissa! Nuo ovat Decathlonin todella kevyet muoviaseet. Palataan pian asiaan, olisi tosi kiva ehtiä vielä tavata, ensi viikonloppu on pe-la osalta täynnä, mutta seuraava viikonloppu näillä näkymin ei.

      Kiitos tuosta maitohappokapselivinkistä. Ja kiitos siitä saippuavinkistä, olen vallan siirtynyt peseytymään Olivalla :)

      Minun piti vielä kysyä sukkavinkkejä, kerroit kerran jonkun sukkamerkin, mutten löytänyt oliko se blogissa vai livessä!

      Poista
    2. Kiva kuulla, että tykkäsit oliiviöljysaippuasta. Meillä on sellaista aina suihkussa ja käytän sitä myös tahrasaippuana. Spork on hyvä varuste repussa ja autossakin, aina on väline, jolla voi syödä jogurttia tai jätskiä reissussa.
      Kirjoitellaan tapaamisesta!
      Sukkamerkkisuosikkini on Smartwool mutta sitä on nykyisin vähän vaikea löytää Suomesta.

      Poista
    3. Ostin yhdet Falken sukat, jotka alkoivat heti nukkaantua, mutta muuten tuntuivat kyllä hyviltä. Vähän pitää vielä sukka-asioita tuumia. Luulen, että varvassukkia ota mukaan, ne ovat niin rivot ja sitten vähän kummalliset :D :D

      Poista
    4. Falkeja löytyy meiltäkin mutta niiden laatu on vuosien aikana heikentynyt. Harmi.

      Poista
    5. Se on ikävää, hintakin oli melko korkea. :/ Mutta otan nuo sukat kyllä mukaani ja sitten Decathlonin kävelysukkia, joita ostin ensin Azoreilta ja sittemmin Ranskasta viime kesänä. :) Aika hyviä edullisiksi sukiksi.

      Poista
  3. Tuosta listasta on hyvä ottaa mallia jos joskus pääsen matkaan :) Hiukan muunneltuna tosin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistutan, että Macabi Skirt on kuulema miestenkin suosiossa :D

      Poista
  4. Moi! Nappaa mukaan vielä pari nippusidettä ja pätkä jeesusteippiä. Niillä korjaa repun, kengät yms.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli erinomainen vinkki, nuo kaikenkorjaajat tosiaan pitää muistaa :D

      Poista