Keskeneräistä, valmista ja kokonaan aloittamatta

Tasan kolmen viikon kuluttua olen Lontoossa sisareni kanssa, olemme toivoaksemme muistaneet kääntää kellojamme, sillä yöllä on siirrytty kesäaikaan. Mikäli tämänhetkinen unirytmini jatkuu, olen valvonut yöllä tunnin tai kaksi, sekä tottumuksesta että jännityksestä. Tuona pääsiäissunnuntain aamuna olemme pian lähdössä kohti Standstediä lentääksemme Biarritziin, Ranskaan. 

Nyt tuntuu kaksijakoiselta, toinen puoli minusta on sitä mieltä, että onneksi siihen on vielä kolme viikkoa ja toinen puoli iloitsee, että aikaa on vain sen verran. Valmisteluni alkavat olla hyvällä mallilla, vaikka rinkan koepakkaaminen on edelleen tekemättä. Reippaan entisessä huoneessa, joka on nyt vierashuone, on kokoelma varusteitani kannellisessa muovilaatikossa ja kaikki, mitkä eivät mahdu laatikkoon, ovat sen kannen päällä ja lähistöllä. Vaatevalintojani minun täytyy vielä tuumia, mutta koepakkauspäivä on huomenna. 

Meindlit ovat olleet pääasialliset kenkäni nyt muutaman kuukauden ajan, olen kulkenut niissä kaikenlaiset menoni ja ne ovat yhtä jalkojeni kanssa. Aion tehdä kengille vielä perusteellisen mehiläisvahakäsittelyn, vaikken ole kastellut jalkojani maastureissani kertaakaan alun ahkeran rasvaamisen ansiosta. Olen tarkistanut kenkien nauhat, ne ovat edelleen hyvässä kunnossa, sillä en nauhoita kenkiä kovin tiukkaan. Etenkään metallilla korjattu nilkkani ei siedä tiukkaa nauhoitusta, vaan kenkä alkaa herkästi puristaa, mikäli nyöritän liian piukkaan. Pohjallisten tilanne on vielä tarkistettava, vaativatko ne uusinnan. Kengillä on kävelty nyt ainakin 1000 kilometriä, eivätkä ne häpeä uudesta lainkaan, päinvastoin ne ovat juuri sopivasti muotoutuneet jalkoihini. Onneksi aloitin kenkien käytön riittävän ajoissa. 

Toisiksi jalkineiksi ajattelin Fivefingersejä, lähinnä iltakäyttöön. Ne vievät hyvin pienen tilan ja ovat kevyet, mutta aloin epäillä, että mahtuvatko päivän vaelluksesta mahdollisesti turvonneet varpaani omiin kolosiinsa ja onko ohutpohjaisilla jalkineilla kiva kävellä varsinaisen vaellusetapin jälkeen. Crocsit otan mukaan kumminkin, sillä niillä voi mennä tarvittaessa suihkuun ja ne mahtuvat jalkaan tuli mitä tuli. 

Iltavaatteiksi tuumin ottaa mustat pellavaiset housuni, joissa on miellyttävä trikoinen vyötärö ja leveät lahkeet, ne saavat olla ryppyiset ja jos niitä tarvitsee pestä, ne kuivuvat nopeasti. Joku trikoinen iltapaita minun tarvinnee vielä hankkia. Joku monista Decathlonin fleecetakeistani päässee myös mukaan taukotakiksi ja iltojen viileyteen. Mitään paksua hupparia tai villapaitaa en aio ottaa mukaan. 

Arvatkaa mitkä ovat vielä aloittamatta? Ne säärystimet. Puikot törröttävät edelleen lankakerässä ja käsityö on sillä tasolla, että harkitsen montako silmukkaa puikkoa kohden. Säärystimet ovat täsmälleen samassa vaiheessa kuin espanjankurssini, aloittamista vaille valmis. Kielikurssin kanssa vakuuttelen itselleni, että näin en varmasti ehdi unohtaa mitään, kun en ole opetellut mitään liian aikaisin unohdettavaksi. Totuus on tietysti se, etten vain ole saanut aikaiseksi kuunnella edes sitä muutaman tunnin kevytkurssia. Ehkäpä yllätän itseni ja aloitan kutomisen ja laitan kielikurssin soimaan samaan aikaan? Tai sitten en. Aivan tarkalleen ottaen olen kyllä kuunnellut kielikurssia 8 minuuttia 15 sekuntia, joten kyllä se siitä. Tuossa on vain liian houkutteleva nappula painettavaksi, tuo torkku.

Eilen lisäilin hieman kappaleita kävelycountrykansiooni, jossa on nyt 121 kappaletta. Ehdotan päivän kävelymusiikiksi pahaenteiseltä kuulostavaa kappaletta Better Dig Two, jonka esittää The Band Perry. Juuri niin pahaenteinen on tarinakin, tälle naiselle ei aleta ryppyillä.

Nyt saa tulla vettä, räntää ja lunta!

Onhan minulla tulevaisuutta mallimaailmassa?

Enpä olisi arvannut, miten paljon varusteita tarvitsen kävelemiseen. Parin kuukauden ikäinen innostukseni on saanut minut ostamaan jo monenmonta vaatetta ja varustetta. Olen kyllä ostanut ne sitä silmälläpitäen, että voisin käyttää niitä pitkään ja hartaasti, olen myös onnistunut hankkimaan monta varustetta hyvästä alennusmyynnistä. Viimeisimpiä ostoksiani ovat säärystimet, sillä pari kävelylenkkiä vesisateessa tai sohjoisella tiellä vakuuttivat minut siitä, ettei näin voi jatkua. Siis en voi kastella housujani polvia myöten ja samalla uittaa kenkiäni ylenmäärin, vaikka ne ovatkin tulossa melko hyvään kuntoon kiitos ahkeran mehiläisvahauksen. 

Katselin säärystimiä eri nettikaupoista ja kotimaisesta kaupastakin olisivat Vaude-merkkiset löytyneet. Värillähän ei ole väliä, kunhan se on punainen, joten jätin musta-harmaat ostamatta kyseisestä kaupasta, sillä Saksan Amazonilta löysin puna-mustat, jotka olivat heti kivemman näköiset. Hintaa tuli postimaksujen kanssa muutama euro enemmän, kuin kotimaisesta kaupasta, noin 45 euroa.

Säärystimet ovat kokoa M, sillä arvelin vaelluskenkieni olevan sen verran kookkaat, ettei kannata ottaa pienintä kokoa. Ei tuo liian suuri koko olekaan ja Kammenpyörittäjäkin voi lainata niitä retkiluisteluun tai lumikenkäilyyn. Säärystimissä on heijastimet, tiivis vetoketjukiinnitys ja sen suojana vielä tarraläppä. Suoja kiinnitetään kengän alta menevällä säädettävällä remmillä ja pienellä koukulla nauhoituksen päältä. Yläosan nauhakujasta säärystin kiristetään sopivalle kireydelle. Pidän säärystimien ulkonäöstä, huomenissa pääsen kokeilemaan niitä tositoimissa, sillä meilläkin on hieman lunta ja mahdollisesti ensi yönä tulee vähän lisää. Lämpötila mennee huomenna plussan puolelle, joten loskaakin voi olla tiedossa! Palaan käyttökokemuksiin, kun niitä tulee. 

left & right

Tällä viikolla olen kävellyt minuksi paljon, viitenä päivänä yhteensä 63 km. Valoisaa aikaa on enää vähän yli kuusi tuntia (ja päivä tästä vielä neljän viikon ajan lyhenee), joten työmatkoista suurin osa menee pimeässä tai ainakin hämärässä. Walkmeteriä tutkiessa huomaa, mikä kohta reitistä on hankalin, kotoa lähtiessä toiseen kilometriin menee aina muutama minuutti muita enemmän aikaa, sillä pimeässä joudun väistämään tien reunasta ojan puolelle autoilijoiden häikäistessä minua ja ollessani muutamia sekunteja näkemättä tietä edessäni. Työmatkaan kuluvaksi ajaksi lyhintä tietä on vakiintunut 1 h 35 minuuttia ja sen lisäksi varaan puoli tuntia suihkussa käymiseen ja pukeutumiseen. Vähempikin riittäisi, mutten pidä kiireen tunnusta ja olen mielelläni työvuorossa hyvissä ajoin. Jos kävelen työmatkan molempiin suuntiin, käytän aikaa 3h 30 min työvuoron mitan päälle, kun autoillessa matkoihin menee kellonajasta riippuen 20-30 minuuttia edes takaisin. Eihän tässä kävelemisessä ajankäytöllisesti ole mitään järkeä, mutta minulla ei ole tällä haavaa useinkaan mitään kiireellistä tekemistä työvuoron jälkeen ja aamuisin herään jokatapauksessa aikaisin ja usein liian aikaisin. Niinpä kävelyyn käyttämäni aika on pois ainoastaan sohvalla makoilusta, eikä se liene kovin paha asia. 

Minnan innostamana olen tutustunut viime päivinä äänikirjojen maailmaan kävellessäni. Kuuntelen useimmiten musiikkia, mutta ajattelin kokeilla myös äänikirjaa. Olen kuunnellut niitä paljonkin autoillessani, mutta silloin CD-levyiltä, joita muutamia vuosia sitten ostin eri paikoista. Nyt olen opetellut käyttämään Elisa-kirjaa ja olen ilokseni osannut ladata ohjelman iPuhelimeeni ja iPadiini ja vahingossa myös tietokoneeseeni. Ehkä myös jonnekin muualle. Olen ostanut pari e-kirjaa luettavaksi iPadilta (puhelimen näyttö on siihen minusta auttamatta liian pieni) ja yhden äänikirjan. Toistaiseksi en ole kovin vielä innostunut kuuntelemaan luettua tekstiä kävellessäni, sillä liikenteen melu on usein sen verran kova, että minun täytyisi pitää äänenvoimakkuutta niin suurella, ettei se hiljaisempina tuokioina ole mukavaa ja puhelin on taskussani, joten äänenvoimakkuuden säätäminen ei ole kätevää. Musiikissa ei niin haittaa, jos hetken aikaa ei kuulekaan loistavia lyriikoita tarkasti, mutta kirjan juonelle se tekee pahaa. Minulla on kyllä hyvät KOSSin kuulokkeet, joten niistä se ei varsinaisesti ole kiinni. Ostamani kirjakaan ei sitten ihan kauheasti sytyttänyt, joten sekin voi olla syynä, etten toistaiseksi ole suuresti innostunut kirjojen kuuntelemisesta kävellessäni. Kuuntelisin mielelläni vaikka Jane Austenia Juliet Stevensonin lukemana tai Jeremy Ironsin lukemaa Mennyttä maailmaa. Ne minulla löytyy CD-levyinä, mutten taida viitsiä enää alkaa askaroida niitä levyiltä iTunesin kautta puhelimeen.

Oikein hyvän äänikirjan löytymistä odotellessani suosittelen kävelymusiikiksi tätä Alan Jacksonin kappaletta Country Boy. Se sopii tähän marraskuuhun kuin viikset nenän alle, vaikka lyriikasta tuleekin hieman vaikeahko olo. Alan kyllä vakuuttaa, ettei ole stalker, mutta mistäpä sen tietää, en taitaisi mennä kyytiinsä. Ei hän kyllä taitaisi pyytääkään.