30. kävelypäivä O Cotosta Arzuaan, 21 km

Matka Santiago de Compostelaan käy vähiin, aamulla hostellin kohdalla tolpassa oli luku 59 km ja kun pääsimme perille Arzuaan, tolpassa oli alle 40 km. Aivan tarkkaan ei noihin lukuihin voi luottaa, mutta riittävällä tarkkuudella kyllä. 

Odotimme aamulla kahdeksaan saadaksemme huoneen hintaan kuuluneen aamiaisen, joka ei kyllä ollut odottamisen väärti, vaikka kahvi olikin hyvää. Olimme ilmeisesti paikan ainoat yöpyneet asiakkaat. Sää oli taas hyvinkin viileä, aluksi sai pistää kaulusta pystyyn ja hieman hytistä,  ennen kuin kävely lähti lämmittämään. 

Sarrian ohituksen aikainen tunnelmanmuutos on kyllä kokonaan ohitse. Joko sankat peregrinojoukot kulkevat aivan eri tahtia kanssamme, tai sitten heitä ei vain vielä kertakaikkiaan ole. Nyt emme ole myöskään nähneet enää ketään alkumatkasta tuttua kulkijaa.

Sain vinkin Jaanalta, että Melidessä on hyvä churropaikka ja saavuimme sinne sopivaan aikaan, churroja jo myytiin täyttä häkää paikallisten eläkeläisten suosimassa paikassa. Olipa hyvät churrot paksun suklaajuoman kanssa, ehkä reissun parhaat. Mutta nyt kiintiö on varmaan täynnä. 

Päivän polut olivat vaikeustasoltaan aivan ylihelppoja, hyväkuntoisia ja kuivia, tuskin saimme kengänpohjia kastumaan. Mäkiä riitti kiivettäväksi ja laskeuduttavaksi, mutta jotenkin nekin tuntuivat laimeilta. Ehkä kaikki sadat kilometrit mutaesteineen ja vuoret rinteineen ovat turruttaneet mielemme ja nyt vain tallustamme tietä pitkin, olipa se millaista vain.  

Arzua olikin paljon isompi kaupunki kuin olimme osanneet odottaa ja sen pääkatua saikin kulkea melko pitkään ennen kuin tulimme sille poikkikadulle, jonka varteen sisareni oli rinkkansa tilannut pensioniin. Paikka ei näyttänyt ulospäin kovin kivalta, joten minä kipaisin tien toisella puolella olevaan paikkaan kysymään huonetta. 

Otin meille aivan hotellitason huoneen 45 eurolla, respassa nainen pahoitteli,  ettei osaa englantia ja näytti etukäteen englanniksi käännettyjä fraaseja paperilta paikan käytännöistä. Emme mm. saa mellakoida emmekä roikottaa vaatteita ikkunasta, myös huonekalujen vieminen ulos huoneesta on kiellettyä.  Voimme elää näiden sääntöjen kanssa. 

Siskoni rinkan pyydystimme juuri sopivasti postin jakeluautosta kadulta, sitä ei vielä oltu ehditty toimittaa tilauksen mukaiseen paikkaan. Iltapäivälepo on nyt menossa, vilkuilin tripadvisoria ja löysin meille lähistöltä 135 peregrinon suositteleman ravintolan päivällispaikaksi. En oikeasti jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta ainakin 30 ensimmäistä oli kehuvia. Kun monen monta menu peregrinoa syöneet ihmiset sanovat, että tämä oli tavallista parempi, niin olen valmis uskomaan.

Huomenna on viimeinen kahden kympin päivä, jonka on tarkoitus viedä meidät jo hyvin lähelle Santiago de Compostelaa, vain noin 20 km päähän. En nyt muista mikä on määränpäänä olevan paikan nimi, mutta ehtii sen sitten huomenna tarkistaa. Kävellen kun liikkuu, ei helposti mene ohitse liian pitkälle.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Tänään  voisimme kuunnella Camin kappaleen Burning House. 

26. kävelypäivä Fonfriasta Pintíniin 21 km

Olin aivan oikeassa, Galiciassa ei koskaan sada! Jo toinen kuiva päivä peräkkäin on ylellisyyttä, josta emme olekaan tainneet päästä tällä reissulla aiemmin nauttimaan. Lähdimme aamulla tasan seitsemältä liikkeelle, juuri pienenemään lähtenyt kuu loisti kirkkaana taivaalla ja oli kirpeän viileää. Olimme muutamassa askeleessa ulkona Fonfrian kylästä,  reitti oli aluksi tien sivussa ja vei sitten rinteille kauemmas tiestä. Olimme noin 900 metrin korkeudessa ja alapuoliset laaksot olivat pilvien peitossa. 

Caminopolku oli tänään suurimmaksi osaksi oikein hyväkuntoista, vain päivän varsinainen nousu oli vastaamme virtaavaa spontaanipuroa ja kivikkoa. Kävimme välillä 600 metrissä ja kiipesimme uudelleen 900 metriin. Hyvin näki korkeuseron vaikutuksen kevään vaiheeseen, siihen miten paljon puissa oli lehtiä ja mitä kukkia oli nähtävillä. 

Reitti kulki monen maatilan läpi tai pienen, muutamasta maatilasta muodostuvan kylän halki. Näimme sisälle talleihin ja navettoihin ja saimme haisteltavaksemme kunnon maalaishajuja samalla, kun väistelimme tuoreita lantakasoja tiellä. Leppoisalta näyttävää elämää viettäviä koiria ja kissoja näkyi paljon, eräskin vahtikoira oikein haukkui navatassa pitkällään, eikä kovin pontevasti. Kanoja, kukkoja ja pikkuisia kananpoikia kuljeskeli pihapiirin läpi menneellä caminoreitillä. Tällaisessa ympäristössä reitti ei aiemmin vielä ollutkaan kulkenut. 

Kun aloimme lähestyä päivän määränpäätä laskeuduimme alas pilvikerrokseen, ilma viileni selvästi, enkä osannut päätellä oliko sää sumuinen, vai olimmeko vielä pilvessä. Päivä meni kahdella tauolla, sillä ensimmäinen baari, josta toivoimme saavamme aamukahvia, ei ollut auki kahdeksalta. Vasta melkein 9 km kävelyn jälkeen olivat baarit auki tullessamme pieneen kaupunkiin. Sen jälkeen olimme taas tauotta seuraavat 10 km, mikä tuntui kyllä jaloissa, kun reitti sisälsi melko paljon kiipeämistä ja laskeutumista.  

Tulimme yhden jälkeen perille Pintíniin kävelyämme noin 21 km. Otimme siistin pension-huoneen. Sen yhteydessä on baari ja ravintola. Ilmeisesti kylässä ei muutaman maalaistalon lisäksi olekaan mitään muuta. Viimeiset kilometrit pilvessä saivat meidät palelemaan todella paljon, joten lämmittely peittojen alla oli tarpeen. Nyt ei enää palele ja tunnin kuluttua voimme mennä päivälliselle. 

Huomenna ohitamme viimeisen suositun caminon aloituspaikan, Sarrian kaupungin. Sen jälkeen viimeinen sata kilometriä rikkoutuu ja sen verran peregrinojen täytyy vähintään kävellä saadakseen perillä todistuksen caminon suorittamisesta. Leimoja täytyy olla vähintään kaksi päivässä, kun tähän asti yksi päivässä on riittänyt. Olemme kyllä ottaneet pari kolme leimaa päivittäin jo pitemmän aikaa.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Tämä kävely on vähän kuin pastantekeminen, juuri kun se alkaa sujua taikina loppuu. Mutta ei ajatella sitä vielä tänään, kuunnellaan kuinka Easton Corbin kertoo kuinka hän on A Little More Country Than That, mikä meinaa sitä, että hän kehuu itseään ihan estoitta, kuten Pohjanmaallakin tehdään. Tämän olisi Rehupiikles voinut laulaa suomeksi. 

25. kävelypäivä Las Herreriasista Fonfriaan 21 km

Nyt ei voi kyllä kävelysäätä moittia, ei ole tullut tipan tippaa vettä, ei edes perillepääsyn jälkeen! Aamusta oli varmaan pikkuisen pakkasen puolella, kun pistimme Casa Polinin oven perässämme kiinni ja lähdimme etapille,  jolla olisi nousua ainakin tarpeeksi. Heti kohta vastaan tuli opaskirjastamme tuttu hevosmies parin hevosen kanssa. Parilla kympillä olisi voinut ostaa kyydin nousun päälle O'Cebreiroon, ei olisi tarvinut varsinaisesti osata ratsastaakaan, hevoset kyllä osasivat viedä tumpelotkin huipulle. Me kumminkin kävelimme, kummankaan ratsastuskokemukset männävuosilta eivät kaivanneet uudistamista. 

Ensimmäinen nousuosuus La Faban kylään meni mukavasti, lämpenimme kunnolla, mutta polku oli suhteellisen hyväkuntoista. Pysähdyimme ensimmäisille kahville ja lähtiessämme oli alapuolinen laakso verhoutunut pilviin. 

Toisella nousuosuudella oli paikoin melko jyrkkää, mutta hyvin kaunista polkua upein maisemin. Juuri ennen Laguna de Castillan kylää ylitimme melkoisen mutaesteen, pitihän kengät saada likaisiksi tänäänkin. Pidimme kylässä limsatauon ennen kuin lähdimme päivän viimeiseksi luulemallemme nousuosuudelle ennen O'Cebreiroa. Polku oli oikein hyväkuntoista ja tällä pätkällä meidät ohitti hevoskyytiletka. Selvästi huomasi, etteivät nämäkään asiakkaat olleet ratsastamisen asiantuntijoita, mutta keikkuivatpa hevosten selässä ylös kylään asti. 

O'Cebreiro oli jo Galician puolella ja oikein hauskannäköinen kylä, siellä olisi voinut olla mukava yöpyäkin,  mutta olimme tyytyväisiä, etteivät nousumetrit meidän jaottelussamme osuneet päivän viimeisiksi, vaan aamuun. 

Olimme tulkinneet profiilikuvia niin, että päivän loput kilometrit olisivat melko tasaisella ylängöllä, mutta kerrankos sitä väärin ymmärtää. Matkaa oli vielä noin 12 km ja sahasimme ylös alas rinteitä, yksi nousu oli kirkkaasti aamun ensimmäisiä jyrkempi. Pysähdyimme vielä yksille kahveille ja jopa lounaalle ennen kuin olimme perillä. Keittolounas oli hyvä paussi ennen viimeistä kuuden kilometrin rupeamaa, jolla oli varmasti tähän asti ruuhkaisinta, ilmeisesti espanjalaiset harrastavat sunnuntaisin kimppakävelyitä caminoreitillä. Erään todella jyrkän nousun päällä he tungeksivat hälisemässä kaikki ylös päästyään aivan poluntukkeena niin, että muut kulkijat eivät meinanneet päästä jyrkänteen reunan yli tasaiselle hengähtämään. Myöhemmin sama sakki harrasti porukkapuskapissalle menoa, he joilla ei ollut hätä jäivät polulle parveilemaan niin, että taas piti pyydellä, että pääsisikö tästä mitenkään menemään  ohitse.

Meillä oli huone varattuna Fonfrian kylästä hostellin ja alberguen yhdistelmästä. Kylä näytti olevan käytännössä yhtä maatilaa rakennuksineen, jaoin tullessani tien juuri suuren lehmälauman kanssa, onneksi ne olivat hyvin ystävällisiä lehmiä. 

Majoituksessamme pääsi pesemään pyykkiäkin alberguen puolella ja illempana menemme päivälliselle toiseen rakennukseen. Nyt on tavallinen iltapäiväkooman aika. Kummasti sitä vain palelee,  vaikkei olisi kastunut kertaakaan kävelyn aikana. Meillä ei ole televisiota huoneessamme,   mutta jonkunlainen kuunnelma kyllä olisi tarjolla, sillä paperinohuen seinän läpi kuuluu espanjalaisen pariskunnan juttelu äärimmäisen selvästi. Ihan kaikkea emme kyllä ymmärrä. 

Tänään oli siis todellakin hyvä sää, ei liian kylmä, ei liian kuuma, sopivasti tuulenvirettä ja auringonpaistetta. Tästä teemme tietysti aukottoman päätelmän, että Galiciassa on aina hieno keli. Päätelmä testataan huomenna, kun lähdemme aamulla jatkamaan matkaa määränpäänä Pintin. 

Kohta viimeiset sata kilometriä alkavat ja väkeä lienee yhä enemmän reitillä päivittäin. Aiomme tehdä varauksia hostelleihin, vaikkei varmaan vielä olekaan tähän aikaan keväästä sitä vaaraa, että majoitukset järjestään olisivat täynnä. 

Tänään olimme valmiit sanomaan, että kävely oli mukavaa ja reitti oikein miellyttävää. Silti viimeiset kilometrit olivat tänäänkin pitkät, eikä päätepiste tullut liian aikaisin.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Tämmöstä tänään: Craig Morgan, Wake Up Lovin' You. 

21. kävelypäivä San Justo de la Vegasta Rabanal del Caminoon 25 km

Eilisen savihoidon jälkeen meille annettiin kuiva kävelypäivä, mikä on ilolla mainittava. Aamuseitsemältä katu oli kyllä märkä ja pilvet tuntuivat olevan aivan käden ulottuvilla. Päätimme olla iloisia jokaisesta sateettomasta minuutista, sen pitempiä ajanjaksoja ei kannata tässä asiassa miettiäkään. 

Aamukahvipaikkamme oli tänään isohko Astorgan kaupunki, jonne kiipesimme vähän ennen kahdeksaa. Kaupungin albergueista tuli juuri unisia peregrinoja ja moni heistä käveli suoraan samaan baariin meidän kanssamme. Tänään meillä oli tostados-päivä, paahdettu suuri leipäviipale maistui hyvältä kahvin ja appelsiinimehun kanssa. Monta tuttua naamaa näkyi jälleen. On se aika hassua, miten ihmiset kuitenkin osuvat toistensa kanssa samoihin kyliin, kaupunkeihin ja baareihin yhtäaikaa, kun vaihtoehtoja on niin lukemattomat määrät. 

Astorga oli niin pieni kaupunki komeasta katedraalistaan ja hulppeasta plaza mayoristaan huolimatta, että sieltä käveli ulos puolessa tunnissa. Reitti kulki maantien reunaa ja opaskirjamme varoitteli kävelijöitä tienylityksistä, ettei kävisi onnettomuutta. Poikkesimme pieneen kappeliin ottamaan päivän leimat ennen kuin tie lähti asumattomalle alueelle muutamaksi kilometriksi. Polku oli hyväkuntoista ja sille oli vaihtoehtona myös tienposki, jos polku olisi ollut huonossa kunnossa. 

Pidimme tänäänkin useita taukoja, melkein joka kylässä, josta löytyi baari. Vähän syötävää, tai ainakin juotavaa, vessakäynti ja hetki netissä ja taas olivat jalat elpyneet sen verran, että jaksoi. Väkeä oli tänään samoilla kilometreillä aika runsaasti, määrä vaihtelee päivittäin todella paljon. Ilmeisesti olemme moniin verrattuna aamuisin varhain liikkeellä ja tulemme perille päivittäin muita aikaisemmin, mutta tänään meitä saapui yhtä aikaa Rabanaliin yhden ja kahden välillä melko paljon. Osa oli lähtenyt Astorgasta, joten moni varmaan jatkoi vielä kuutisen kilometriä seuraavaan kylään. 

Sisareni rinkka oli toimitettu yhteen kylän hostelleista, mutta siellä oli niin suuri määrä isoja matkalaukkuja Correosin kyltti kyljessä,  etten ihmetellyt sitä, että majatalon kaikki kahden hengen huoneet olivat varattuja. Sain neuvon kysyä naapurihostellista, minkä olin kyllä ihan itsekin älynnyt tehdä. Nyt oli onni myötä ja saimme vähän tyyriimmän kammarin,  jossa passaa kyllä lepäillä. Illempana taas menemme syömään, jospa tarjolla olisi joku ihmistenkin menu. Mahtaisivatko antaa tilata sellaiselta rahaa vastaan? 

Eilen muuten tilasin menu peregrinosta kaksi alkuruokaa, salaatin ja pastan, eikä se tuottanut mitään ongelmaa. Juttelimme aterian ajan australialaisen rouvan kanssa, joka oli alunperin Kanadasta. Hän oli yli 70-vuotias ja kolmannella caminollaan, tällä kertaa lyhyin päiväetapein. Ei ikänsä vuoksi, vaan koska oli katkaissut jalkansa vähän ennen kotoa lähtöä ja käveli nyt jonkunlainen tukikehikko jalassaan. Ilmeisesti hänellä ei ollut ollut juttuseuraa muutamaan päivään, niin innokkaasti hän meille tarinoi perheestään ja caminoistaan. 

Tämän päivän etappiin kuului nousua pari sataa metriä, mutta se tuli niin vaivihkaa ja loivasti, ettei sitä lainkaan pistänyt merkille. Lopuksi tuli mieleen, että missä se luvattu ylämäki olikaan. Huomenna sen sijaan tullemme taas hengästymäänkin, kun kiipeämme koko reittimme korkeimmalle kohdalle. Huomisen kävelymatkaksi tulee pikkuisen alle 20 km, joka sekin ihan varmasti taas piisaa, kun osuudella on nousua ja jyrkkää laskua. Tänään täytyy tarkistaa varpaiden kynnet ja sukkien kunto, että jalat kestävät laskeutumisen. Polviin se voi myös ottaa, mutta pitää kulkea maltillisesti.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Tänä päivänä olemme kävelleet melkein joulukalenterillisen verran Camino de Santiagoa ja siltä se alkaa tuntuakin. Tämän erittäin huteran aasinsillan kautta esittelen teille jouluaiheisen countrykappaleen Dear Santa, jonka esittää yksi lukemattomista countryn kultapojista, Tim McGraw. 

i