Zubirista Pamplonaan neljäntenä kävelypäivänä

Neljäs kävelypäivä valkeni pilvisenä, mutta onneksi ei satanut. Yksityinen alberguemme tarjosi jopa pienen aamiaisen, johon kuului vaaleaa leipää, voita, hilloa ja pahaa kahvia. Vaikka heräsimme puoli tuntia aiempia aamuja aikaisemmin, saimme munittua lähtemisessä vielä kauemmin  ja olimme ulkona sauvat kädessä varttia vaille kahdeksan.

Heti alkuun oli kunnollista kiipeämistä pienen tien reunaa, ei tässä hupikävelyllä oltu, se tuli muistaa. Kuljimme Zubirin suurimman työllistäjän (silkka arvaukseni), jonkunlaisen kaivosalueen reunaa, ei  mitenkään kaunista seutua. Maantie kulki tasaisella,  mutta peregrinoja ilahdutettiin ylös-alas-metodilla. Noin reilun tunnin kävelyn jälkeen alkoi taivas ensin näyttää selkenemisen merkkejä, mutta vain varsinaisesti vettä kerätäkseen ja ensin pienenä tihkuna alkanut sade muuttui kaatomalliseksi sillä välin, kun poikkesimme kahville. 

Samassa puuhassa oli monta kulkijaa, katoksen alla oli niin paljon rinkkoja,  ettei paljon enempää olisi mahtunutkaan. Olin juuri väittänyt sisarelleni,  kuinka mukavaa on, ettei tähän aikaan vuodesta ole juuri ukkosta,  kun kuului oikein kunnon jyrähdys, tai kuten kahvilan myyjä sanoi: tormentos! Aiemmilta päiviltä tuttuja ihmisiä tuli ja meni kahvilassa, katoksen alla oli nähtävillä monenlaista suhtautumista sadesäähän aina sortseista ja sandaaleista sateenvarjoihin. Kun ukkosen ääntä ei ollut enää hetkeen kuulunut, eikä sade lisääntynyt kaatosateesta enemmäksi,  lähdimme jatkamaan matkaa. 

Välillä kuljimme maantien reunaa,  välillä rinteeseen sommiteltua polkua, joka oli lätäkköjen täplittämä, kiipesimme ja laskeuduimme muutaman tunnin, kunnes saavuimme Pamplonan liepelle.  Oliko se sitten sade, vai ensimmäinen oikein kunnolla pitkä etappi, mutta voimamme alkoivat olla aika tarkkaan käytetyt, kun kiipesimme viimeisen mäen Pamplonan vanhaan keskustaan vievästä portista. Sadekin loppui juuri silloin.

Kävimme katedraalissa hakemassa leimat passeihimme ja sitten kuljimme muutaman albergueen ohitse turisti-infoon. Sen lämmössä saimme apua majoitusasiassa, kaipasimme omaa rauhaa, kylpyhuonetta ja tilaa levitellä varusteet kuivumaan. Puolestamme soitettiin hotelliin ja tiedusteltiin majoitustilannetta ja huonehintaa. Olimme kuulemaamme tyytyväisiä ja kävelimme siitä suoraan Hotel Maisonnaveen. Peregrinoille myönnettiin pieni alennus ja meille kyllä kelpasi. Huoneelle on kaunis ja etenkin ihanan lämmin, kumpikin otti vähän nolostuttavan pitkän suihkun, joka lämmitti niin ruumista kuin sielua. Huomenissa täytyy taas palata alberguemajoitukseen,  ettei budjetti karkaa käsistä jo ensimmäisellä viikolla.

Kävimme hieman ostoksilla ja syömässä tapaksia, jotka olivat kivannäköisiä ja hyviä. Isompaa ateriaa ei tälle illalle taitaisi mahtuakaan. Säätiedot lupailevat huomiselle sateetonta, mutta viileä säätä. Tiedossa on jälleen kiipeämistä ja laskeutumista, mutta johan tässä on totuttu siihen jokaisena kävelypäivänä.

Minulla on edelleen ilahduttavan hyvä olo fyysisesti, ainoastaan niskat ovat jäykät näin iltaisin, kävelyn aikana se ei rinkan kantamista haittaa. Jalat ovat kihelmöivän väsyneet illalla ja käsissä ja ylävartalossa on mustelmia rinkannostelusta. Aamulla rinkka selkään nostaessa on ensin tuntunut, että joku on sullonut sinne ylimääräiset viisi kiloa, mutta hetken kuluttua rinkka on selässä taas kuin kotonaan. Säädöt ovat kohdallaan, minun ei tarvitse koskea niihin päivän aikana ollenkaan.

Sauvoista olemme kumpikin olleet todella kiitollisia, niin tasaisella,  nousuissa kuin laskuissakin. Sauvat ovat keveydestään huolimatta vakaat ja turvaa tuovat. Tänään käytimme SealSkiz-hansikkaita, jotka kyllä kastuivat kokonaan, mutta pitivät kädet lämpiminä. Minun kymmenellä eurolla ostamani sadehousut ovat oikein hyvät, suojasivat kuralta ja vedeltä pätevästi, mutteivat olleet hirveän hiostavat.

Luulen, että pian on unien aika, päivä oli sen verran rasittava. Televisiosta tuli aikaisemmin Supermies-elokuva, ehkä myöhemmin  tulee jotain vielä parempaa.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Neljännen kävelypäivän musiikiksi valitsin jo kotona Gary Allenin kappeleen Every Storm, eikä sen sopivammin olisi voinutkaan valita. Siinäpä muuten jämäkän näköinen artisti, en alkaisi hänelle soittaa suutani. 

Toinen ja kolmas kävelypäivä

Eikö sitä ole sellainen sanontakin, että alku aina hankalaa? Tai ainakin raskasta.  Ei minulla ollut sellaista luuloakaan, että Pyreneitten yli noin vain juostaisiin, mutta aika homma se tosiaan oli. Eilen aamulla heräilimme seitsemän maissa ja kahdeksalta olimme valmiit lähtöön. Lähtöä voisi koittaa vähän nopeuttaa pakkaamalla illalla rinkat niin valmiiksi kuin mahdollista.

Säätiedot antoivat ymmärtää,  että sadetta olisi 65% todennäköisyydellä ja olihan sitä. Olimme kävelleet Valcarlosista vasta noin puolitoista kilometriä, kun sade alkoi pikkuhiljaa. Laitoimme rinkkojen päälle sadesuojat ja huput omiin päihimme. Alkumatka oli vilkkaaksi sanotun maantien reunaa, mutta eilen aamulla liikenne oli hyvin vähäistä. Loiva ylämäki meni aika helposti, eikä rinkkakaan tuntunut mitenkään tappavalta.  Sisareni rinkka tuntuu vaativan säätöä useammin. 

Tiesimme, että ennen Roncesvallesia olisi jyrkkä nousu, caminoreitti vei pois maantieltä metsäiseen maisemaan. Paikoin polku oli hyvin mutainen ja jyrkkä, lumikasoja näkyi siellä täällä. Vettä satoi tasaisesti, muttei ollut ollenkaan kylmää. Nousua oli aamusta asti kaikkiaan 9 km ja sen kanssa matka korkeimmalta kohdalta alas Roncesvallesiin vei meiltä kaikkiaan neljä tuntia, matkaa taisi olla noin 14 km. Jätimme yhden oikaisupolun väliin nousuineen ja laskuineen ja taapersimme tasaisempaan ylämäkeen tietä pitkin.

Roncesvalles oli aivan toisenlainen paikka kuin olin luullut, olisihan tuota tietoa ollut tietysti saatavilla, mutta en viitsinyt ottaa selkoa. Se ei ollut suuri kaupunki, eikä oikeastaan edes pieni, vaan siellä oli luostari, caminotoimisto, info ja kahvila. Pari albergueta taisi olla myös. Kuvia päivän kävelyosuudelta ei ole, sillä varjelin puhelintani sateelta.

Vesisade oli lakannut ja poikkesimme kahvilaan kaakaolle. Minun niskani oli aivan jumissa, sillä välillä olin pitänyt huppua alhaalla sateen oltua vähäisempää. Vettä oli kuitenkin valunut niskaani ja teki olosta kylmänkälpäkän. Kävimme hakemassa toimistosta leimat passeihimme ja jatkoimme matkaa. Menimme yöksi seuraavaan pikkukaupunkiin,  tai ehkä sitä voisi sanoa kyläksi. Paikan nimi oli Burguete ja menimme siellä pieneen hotelliin, jossa Hemingwaynkin sanottiin hengailleen. Uskomme. Meillä oli siisti ja mukava huone hintaan 49 euroa ja märän kävelypäivän jälkeen huone täytti kaikki tarpeemme. 

Illalla kävimme kylän ainoan kadun varrella olevassa ravintolassa, jossa menu pilgrim maksoi 10 euroa. Siihen hintaan sai valita alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan muutamasta vaihtoehdosta. Hintaan kuului myös leipää, vettä ja lasillinen viiniä. Söimme alkuun pateta, pääruoaksi täytettyä kalkkunaleikettä ja lopuksi jogurttia. Tällä setillä jaksoi kyllä nukkua.

Tämä aamu valkeni puolipilvisenä vähän vaille kahdeksan ja siihen aikaan mekin lähdimme liikkeelle. Oloni oli aivan mainio, ei lihasjumia, ei nivelkipuja ja rinkka istui selkääni oikein hyvin. Kävelimme ensin  kolmisen kilometriä seuraavaan kylään, jossa oli melko suomalaisen näköinen kirkko, mutta ennen kaikkea hyvää aamukahvia. 

Muita peregrinoja alkoi näkyä, olivat varmaan lähteneet Roncesvallesista. Ylämäen alussa riisuimme takit, aurinko paistoi paikoin oikein mukavasti. Oli melko suomalainen kesäsää.

Nousua oli tänään paljon enemmän kuin olin ymmärtänyt, mikä oli varmaan ihan hyvä. Nousimme monta rinnettä ylös ja laskeuduimme monta alas. Vaikka sää oli ihan kuiva, edellispäivien sateet olivat tehneet osasta polkuja todella mutaisia ja varovasti kuljettavia. 

Maisemat olivat erittäin kauniita, oli hyvä muistaa katsella kauemmaksi kuin omiin jalkoihinsa, ainakin toisinaan. Saavuimme Zubiriin kahden jälkeen, eikä jaloissa ollut enempää paukkuja jatkaa matkaa. Olimme tosi kurassa lahkeista ja kengistä, oli myös jo nälkä. Menimme ensimmäiseen yksityiseen albergueen, jossa petipaikka lakanoin ja pyyhkein neljän hengen huoneessa maksoi 15 euroa. Saimme alavuoteet, sillä olimme paikalla aikaisin. Pesimme pyykkiä ja huuhdoimme kuraa kengistä, kävimme ostamassa evästä aamuksi ja kartoitimme illallispaikkaa. Kahdeksan maissa menemme syömään taas menu peregrinon. 

Huomenna olisi sitten taival Pamplonaan, sinne on matkaa 22 km. Sään ennustetaan muuttuvan taas sateiseksi loppuviikkoa kohden. Varusteet meillä kyllä toimivat, mutta toivotaan, ettei kuitenkaan ihan kamalasti sada, tai ole kovin kylmää. Jos sää vain muuttuisi selkeästi tasaisen aurinkoiseksi, harkitsen sitä, että lähetän jotain varusteita kotiin, rinkkani paino on aika tapissa ja saisi mielellään painaa vähemmän.

EDIT: Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Toisen ja kolmannen kävelypäivän musiikiksi valitsin jo kotona Zac Brown Bandin kappaleen Colder Weather, vaikka toivon, ettei sää olisi maaliskuun 29. ja 30. päivä liian viileä, vaan kevät jo kunnolla hellisi meitä siskoksia. Ja kyllähän se jälkimmäisenä päivänä hellikin. Laitoin aamulla jopa aurinkovoidetta, rusketuksesta tullee melko toispuoleinen, kun nokka on koko ajan kohti länttä.