Mennään bussilla!

Toissailtana kävimme Lyme Regisissä rantaravintolassa syömässä kampasimpukoita, hieman rantaravintolahinnoitteluun, mutta hyvin valmistettuna fenkolin ja pekonin kanssa. Ilta pimeni nopeasti ja kymmeneltä oli kohokohdan vuoro. Cobb oli suljettu yleisöltä jo aiemmin, sillä siellä viriteltiin kello 22 alkavaa ilotulitusta. Koko pitkä rantakaistale oli pullollaan ihmisiä, kun musiikin säestämänä ilotulitus alkoi. Se kesti kaikkiaan 10 minuuttia ja oli kyllä hieno katsella lämpimässä elokuun illassa. Sitä hieman ihmettelimme (lue:paheksuimme),  miten monia koiria oli mukana rannalla pelkäämässä. Ilotulitus liittyi Lyme Regisin menossa olleeseen karnevaaliviikkoon.

Eilen tiesi jo heti aamusta,  että nyt tulee kuuma päivä. Taivas oli niin sininen, että silmiin sattui. Ennen kuin lähdimme liikkeelle, söimme hyvän aamiaisen The Cobb Arms-majatalossa, tarjolla oli hedelmiä, marjoja, paksua jogurttia ja tuoremehua alkuun. Listalta tilasimme vielä kuumat annokset ja pannun teetä. Niillä vatsoin kyllä jaksoi lähteä kävelemään rantabulevardia kohti bussipysäkkiä. 

Rantahiekkaa oltiin juuri lanaamassa, ihmisiä oli jo tulossa rannalle yhdeksän maissa, oli tulossa täydellinen rantapäivä. Weymouthiin suuntaan ajavan bussin X51 pysäkki oli yksi katu rannasta ylös päin rinteessä ja lopulta kävelimme ylämäkeen ainakin puolet matkasta takaisin päin. Löysimme pysäkin ystävällisen herran neuvoin ja tulkkasimme aikataulua niin, että noin 20 minuutin kuluttua menisi bussi Weymouthiin. Ja niin menikin.

Ostimme 8 punnan hintaisen meno-paluuliput. Näin siksi, että punnan lisähinnalla lipusta tuli joustava niin aikataulun kuin reitin kun suhteen. Pelkkä menolippu Lyme Regisin ja Weymouthin välille olisi maksanut 7 puntaa ja edellyttänyt ajallisesti nopeinta yhteyttä vaihtoineen. 

Pääsimme bussin yläkertaan hyville paikoille, saimme rinkkammekin matkatavarakaukaloon. Bussiin tuli väkeä vähän joka pysäkiltä ja oli mukava katsella maisemia korkealta. Olisi siinä ollut kyllä kävelemistä, ylämäki Lyme Regisistä oli aivan tolkuton ja South West Coast Path näytti aika pitkälti menevän nyt autotien vartta varsinaisten polkujen ollessa joko eroosion vuoksi hajonneet tai vaarassa tehdä niin. 

Noin puolen tunnin matkan jälkeen olimme Bridportissa, jossa meillä olisi joka tapauksessa ollut bussin vaihto. Joustolipuillamme päätimme pitää pienen paussin ja kuljeskella hetken sisarelleni tutussa kaupungissa. Se olikin aika iso paikka, etsimme hetken aikaa Rivercottage-kauppaa, mutta joko se on loppunut, muuttanut tai sisareni muisti sijainnin väärin. Teetä meillä ei vielä tehnyt mieli, mutta osuimme kivaan käsityökauppaan, josta ostin hieman tuliaisia,  ne kun ovat kevyitä ja vievät pienen tilan. Siellä juttelimme myyjän ja asiakkaan (tai myyjän ystävän) kanssa. Myyjä kertoi olleensa Suomen Lapissa hiihtämässä ja asiakas/ystävä tarjoutui viemään meidät Bridportin rannalle. Sinne oli kuulema noin mailin matka ja hän oli muutenkin menossa sinne suuntaan. Otimme ystävällisen tarjouksen vastaan, sillä halusimme nähdä tämänkin kaupungin rannan. 

Maili oli joko pitempi kuin tavallisesti,  tai niitä olikin ainakin kaksi, mietimme jo kumpikin, että mahtaa tulla lämmin kävellessämme takaisin kaupunkiin bussiasemalle. Kiitämme ystävällistä naista kyydistä ja rinkat selässä, vaelluskengissä jalassa lähdimme katsastamaan Bridportin rantaa. Se olikin jylhä paikka. Itään päin rinne nousi hyvin korkeaksi ja keltainen pystysuora kallio oli kylttien mukaan unstable, paljon lohkareita näkyikin jyrkänteen alla. Ennen vesirajaa oli ensin korkea pyöreistä kivistä muodostuva dyyni ja vesirajassa ranta oli jo hiekkaa. 

Kello oli tuolloin vähän yli kymmenen ja väkeä oli tulossa jo rannalle aika paljon. Moni tarkeni mennä uimaankin. Pötköttelimme jonkun aikaa hiekalla ja katselimme rantaelämää. 

Kyydin antanut lady oli arvellut,  että rannikkobussi saattaisi ajaa rannan kautta, mutta hän ei ollut siitä aivan varma. Kun olimme lepäilleet kylliksi, lähdimme ottamaan asiasta selkoa. Uimarantakaistaleen lisäksi rannalla oli huvivenesatama ja pienimuotoista kalastussatamaakin. Heti laiturialueen vieressä oli bussipysäkki ja iloksemme saimme selville, että sama linja, jolla olimme Lyme Regisissä bussiin hypänneet meni tätäkin kautta. Noin vartin odottelun jälkeen bussi tulikin ja matka jatkui. 

Alkumatka oli kulkenut enemmän sisämaassa, nyt lähempänä rantaa. Korkealta toisesta kerroksesta näki maisemia hienosti, vaikka rantaan oli matkaa paikoin varmaan mailin verran. Bussi poimi matkustajia kyytiinsä aivan asumattomiltakin kohdin. Pysäkkikohdilla näytti menevän teitä rannalle ja autojakin saattoi pysäköidä pienille parkkipaikoille. South West Coast Path kulkee niillä main melko rannan tuntumassa ja saatoimme nähdä siellä kulkevan joitakin vaeltajiakin rinkat selässä. Tuli mieleeni,  että kuljetaankohan sitä reittiä pääasiassa aina idästä länteen, vai onko myös vastakarvaan kulkevia.

Puoli yhden aikaan saavuimme Weymouthiin, joka olikin paljon suurempi paikka kuin olin otaksunut. Jäimme bussista muutama kortteli ennen rantabulevardia ja lähdimme kuljeskelemassa kaduille. Majoitukseen pääsisimme kahdelta,  joten sisareni näytti minulle hänelle aiemmilta vierailuilta tuttuja paikkoja. Väkeä oli kaduilla ja rannalla ainakin yhtä paljon kuin Lymessä,  ellei enemmänkin. Kuuma sää ja kirkas auringonpaiste tekivät rantabulevardista aivan aidon etelän rantalomakohteen. Oli pomppulinnaa ja karusellia, hiekkaveistoksia ja hattarakioskeja. Enimmäkseen lomanviettäjät näyttivät olevan brittejä, liekö brexit muuttanut monen matkasuunnitelmia.

Istuimme hetkeksi yhteen baareista odottamaan kello kahta, iltapäiväpimms sopi hyvin tunnelmaan. Sitten kävelimme lyhyen matkan b&b-paikkaamme, jolla on upeahko nimi, Palm Court, mutta joka on pieni majatalo, jossa taitaa olla 7 huonetta. Meidät otti vastaan ystävällinen isäntä, josta tuli mieleen Bridget Jonesin äidin korukanavan myyntimiehenä toiminut poikaystävä. Hyvä, että äiti palasi isän kanssa yhteen, noin sivumennen sanoen. Poikaystävä oli niin oranssikin. 

Sisareni arvasi ulko-ovella, että onkohan huoneemme ylimmässä kerroksessa ja olihan se. Sisustus ja dekoreeraus on aitoa 80-lukua,  mutta hyvin siistillä tapaa. Kylpyhuoneemme sijaitsee hassusti käytävän toisella puolella, mutta ei kuitenkaan ole jaettu, vaan vain meidän käytössämme. Meillä on telkkari, tuuletin ja jääkaappi. Siellä on pikkuinen maitopullo teetä varten.  Somaa! Netti toimii ihan kohtuullisesti, vaikka isäntä sanoi, että se on vähän siinä ja siinä yläkerran huoneissa. Salasanan nettiin on oikein sopiva tähän paikkaan, mutta sitä en kohteliaisuussyistä sitä tässä mainitse. 

Iltasella kävimme katselemassa kaupunkia, etenkin kalastuslaiturikortteleita, jossa söimme myös päivällistä, must-osastoon kuuluvat fish and chips sisarelleni tutussa paikassa. Se olikin hyvin suosittu. Erikseen oli noutojono ja ravintolajono.  Saimme sopivasti pöydän ja tilauksen tehtyä. Olisi kyllä piisannut yksi annos,  mutta onpa nyt kiintiö täynnä. Juomana meillä oli hyvää siideriä. 

Vaikka emme varsinaisesti eilen vaeltaneet, kertyi vivofitin mittariin kuitenkin 13 km. Katsoimme hetken televisiota ennen kuin uni tuli silmään. Lokit pitivät melko kovaa  ääntä, muttei se unta haitannut. 

Tänään menemme Portlandiin bussilla, käymme katsomassa sen majakkaa,  Billiä. Sitä ennen tähtäämme Palm Courtin etukäteen tilatulle aamiaiselle, sen aikaikkuna on klo 08.15-09.00, joten tarkkana saa olla. Meillä oli kontinentaalinen fiilis tilaustamme tehdessään,  otimme kumpikin mannermaisen aamiaisen. Saapa nähdä millainen se on.

Huomenna Antti saapuu meitä hakemaan, jippii!

Postauksen asettelussa on ilmeisesti jotain hämminkiä, omassa näkymässäni kuvien vierellä näkyy seuraavan kappaleen alkua kirjain kerrallaan, korjaan asiaa kotona, jos osaan.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Edit 2: Nyt keksin, leveitä kuvia ei voi tasata vasempaan reunaan, ainakaan aina, vaan toisinaan seuraava kappale lähtee kuvan oikealle puolelle kirjain pari kerrallaan  kuvan korkeuden verran. Kun tasasin keskelle, ongelma poistui. Tykkäisin kyllä enemmän vasemmasta reunasta leveille kuville, mutten tuosta sotkusta.

Päivän kävelymusiikista vastaa Jason Aldean kappaleella Lights Come On, joka on vissiin suomeksi teinityyliin: Valoa tauluun!

Merta kohti

Illallinen Monkton Wyld Court Communityssa oli jokseenkin yhteisöllinen, muttei samalla tapaa rauhallinen kuin Hilfieldissä. Saimme kuulla, että yhteisön vapaaehtoiset ovat siellä vain kaksi viikkoa ja lähtevät pois. Meno olikin melkoisen teinileirimäinen, ruoka oli ihan ok (Jeesus oli ihan hyvä kokki), enpä ennen olekaan maksanut illallisella siitä, että saan tiskata itse astiani.  Kokemusta rikkaampana jne. 

Illalla oli tiedossa yhteisön jäsenen syntymäpäiväillanviettoa, musiikkia ja nuotiolla istuskelua, jonne olimme Jeesuksen mukaan tervetulleita, mutta me vetäydyimme ullakkohuoneeseemme ja otimme pienet nokoset. Sellaiset 10 tunnin mittaiset. 

Aamulla oli edessä viimeiset kilometrit meren rantaan.  Koska meillä ei ollut kovinkaan kiire, päätimme kävellä ensin Charmouthiin ja sieltä Lyme Regisiin. Toden puhuakseni myös kartan korkeuskäyrillä oli osuutta asiaan, reitti rantaan näytti paljon tasaisemmalta Charmouthin kuin Lyme Regisin suuntaan. Itsepalveluaamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle puoli yhdeksän maissa, taivas oli puolipilvinen ja sopivan viileäkin. 

Aikomuksemme oli liittyä Monkton Wyldin kirkon läheltä Monarch's Way-reitille ja se löytyikin helposti, lähdimme heti taas peltoja halkovalle osuudelle, jota ympäröi sähköpaimen. Tällä kertaa sillä kohtaa oli kahva, jonka saatoimme avata ja sulkea perässämme, ei tarvinut kömpiä langan alitse. Vasikat laitumella katsoivat meitä kiinnostuneina,  mutteivat liikahtaneet lähemmäs. 

Melko pian myös Wessex Ridgeway liittyi seuraan ja joku kolmaskin reitti ja muutama public polku, mutta merkit olivat kyllin selkeät, emmekä pudonneet kartalta. Oli mukava taas kävellä maastossa eilisen asvalttipäivän jälkeen, lukuisia portteja kyllä kiipesimme ylitse tai pujottelimme läpi, useissa oli sähköpaimenkin. 

Kun olimme jo aika lähellä Charmouthia, tuli vastaan maissipelto,  joka oli tarkoitus halkaista.  Tässä pellossa ei ollut selkeää polkua, sukelsimme sinne sekaan vaan. Emme edes nähneet reunalta kuinka suuri pelto on, otimme toisella puolella näkyvän puun kiintopisteeksi ja sukelsimme. Onneksi meitä korkeampien maissien lehdet eivät ole teräviä, eikä niistä tartu mitään, mutta oli se silti hieman jännittävää. Polkua ei oikein hahmottanut, mutta putkahdimme noin viiden minuutin rivakan kävelyn jälkeen toiselta reunalta ulos pellosta ja vain muutaman metrin sivussa reitistä ja seuraavasta portista.

Loppumatka rannikolle oli leppoisaa polkukulkua,  jopa valtatie alitettiin,  ei tarvinut loikkia liikenteen seassa. Saavuimme Charmouthiin noin kymmenen aikaan aamupäivällä ja menimme heti teelle sievään teehuoneeseen. Kävelimme sitten viimeiset sadat jaardit rantaan ja sisareni muistikin käyneensä sillä rannalla joskus. Vietimme rannan pyöreillä kivillä maaten pienen lepotauon, aurinko oli sopivasti yläpilvien takana ja lokit rääkyivät kauniisti.

Lyme Regis näkyi hyvin Charmouthin rannalta. Olimme ymmärtäneet, että laskuveden aikaan matkan voi taittaa rantaa pitkin. Kivikkoa pitkin ei ole kovin mukava kävellä, eikä meillä ollut aavistustakaan vuoroveden vaiheista. Niinpä lähdimme lepotauon jälkeen nousemaan ylemmäs, jossa menisi polkuja kohti Lymea. Aika pian huomasimme, että polkuja ei enää ole tai ovat liian vaarallisia kuljettaviksi (maanvyöryt) ja kävelijät ohjataan vielä ylemmäs autotielle. Kun pääsimme päätien varteen, osui kohdalle rannikkotietä ajava bussi,  johon sekunnin harkinnan jälkeen loikkasimme. 3,5 punnan hinnalla olimme noin vartissa Lyme Regisissä. Bussikin kulki moottori ulvoen jyrkkää ylämäkeä emmekä olleet lainkaan pahoillamme siitä, että meiltä jäi se osuus väliin. Bussissa ystävällinen herra kertoi, että tämän hetkinen kävelyreitti kulkisi golfkentän poikki. Sitä olisi tietysti ollut kiinnostava kokeilla, väistellä golfpalloja kulkiessaan. 

Tulimme Lymeen puolilta päivin, rantakaupungissa oli mitä vilkkain kesäpäivän tohina päällä. Ihmisiä oli todella paljon, kun vertaa viime vuoden kesäkuuhun, jolloin paikalla oli lähinnä muutamia eläkeläisiä. Kuljimme rantabulevardia ja tarkistimme majoituksemme sijainnin. Aallonmurtajalle päätimme mennä vasta myöhemmin, kun olisimme saaneet rinkat selästämme. Asetuimme yhteen rantaravintoloista istumaan, PIMM'S maistui lämpimänä lomapäivänä hyvältä. 

Kahdelta pääsimme aivan aallonmurtajan juurella olevaan The Cobb Arms-majatalon yhteen kolmesta huoneesta. Tämä on oikein nätti ja hyvä perhehuone jonne mahtuisi hyvin kolmen tenavan kanssa.

Iltapäivällä kävimme kävelemässä allonmurtajalla, emme muistaneet sopia kumpi saa olla Anne Elliot ja kumpi Ranskalaisen luutnantin nainen. Söimme kävelyretken jälkeen pienen simpukka-annoksen, että jaksaisimme illempana syödä vielä päivällistä. 

Huomenna menemme Weymouthiin bussilla, ainakin suuren osan matkasta ja olemme siinä kaupungissa kaksi yötä rantalomaa viettäen.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon liitän taas myöhemmin.