perjantai 29. heinäkuuta 2016

Alan ajatella puntia ja maileja, teetä ja keksejä


Nyt on enää viikko siihen, että lähden kävelymatkalle Englantiin. British Airways lähestyi minua tänä aamuna sähköpostilla ja esitteli vaihtoehtoja lisätä matkatavaroiden määrää ja painoa lisähintaa vastaan. Sille ei kyllä ole tarvetta, pyrinhän mahdollisimman kevyeen rinkkaan. Tosin minulla on mennessä hieman siviilivaatteita reissun viimeisille päiville ja viemisiä sisarelle. 

Reitti mitä aiomme kulkea on nimeltään Wessex Ridgeway South. Liitymme reitille matkan varrelta ja katsoessani ensin karttaa googlella petyin, että emmekö kävele kuin 25 mailia rannikolle. Sitten avasin sisareni vinkkaaman linkin jonka takana on kokonainen opaskirja reitistä. Se on mutkitteleva reitti, jossa on kulkemista niille muutamille päiville, joiksi sisareni voi irrottautua töistään. En osaa vielä sanoa, paljonko siinä tulee käveltävää, mutta eiköhän siinä tallustamista ole ihan riittämiin!

Eilen olin aamulla kävelemässä vakioreittini, ennätyksestä ei voinut taaskaan elätellä toiveita, sillä nyt on juuri paras vadelmasesonki ja vietin aikaa erinäisissä puskissa syömässä aamiaismarjoja. Yhtään toukkaa en nähnyt ja marjat olivat tosi hyviä ja paikoin suuriakin. 


Kävelin kolmatta kertaa pitemmän matkan Hanwageilla ja ne ovat kyllä hyvin kevyet ja mukavat kengät. En ole kantanut mitään taakkaa vielä niillä, mutta arvelen niiden antaman tuen kyllä riittävän alle kymmenkiloiselle rinkalle hyvin. Olen kuitenkin alkanut arpoa lähtisinkö sittenkin reissuun tutuilla ja turvallisilla Meindleilla. Niihin voin luottaa enemmän kuin itseeni, ovathan ne kuljettaneet minut haki koko pohjoisen Espanjan! Uudet Falken sukat voisin myös käydä ostamassa Partioaitasta, jospa siellä olisi tällä kertaa vähän nätimmän värisiäkin. 

On siinä ollut reitistä epävarma kuski!
T'änään ajattelin kasata alkupakkauskasan tarvikkeista, jotka otan mukaan. Makuupussia ja muita majoitusvälineitä emme tarvitse, joten se jo keventää rinkkaa kummasti. Vaihtovaatteet iltoja varten, kävelyvaatteet, sadevarusteet, toiset kengät, puhelin, tabletti ja toilettitarvikkeet. Nyt kun tiedän, miten paljon turhaa tavaraa kuljetin Espanjaan, osaan toivoakseni pakata paljon paremmin. Sommittelen tämän retken varusteista oman varusteluettelonsa, sitä voi huvikseen verrata caminolistaan, joka oli kyllä järkyttävän pitkä! 

Tänä aamuna suosittelen teille kävelyä jossain muualla kuin Jyväskylän liepeillä, ilma on sakeana helikoptereita ja teillä ajaa jos jonkunlaista wanna be-rallikuskia, jotka koittavat ehtiä pikataipaleilta toiselle. Ja myös niitä oikeita rallikuskeja, joiden autoista lähtee muhkeita paukahteluita ja pörinöitä. Kävelymusiikiksi suosittelen silti kappaletta, jonka nimi Sleep Without You, artistin nimi on Brett Young. Hän syyllistää pätevästi tyttöystäväänsä tämän lähtiessä ulos tyttöjen kanssa. Kuunnelkaapa! "mene vain ihan rauhassa, pidä hauskaa MUTTA minä en kyllä pysty yhtään nukkumaan, ennen kuin tulet kotiin" Kaikkien nysväkköjen prototyyppi!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Muutamia ilmoitusluonteisia asioita


Nyt on ollut vähän laiskoja viikkoja, en ole kävellyt kunnollisia lenkkejä, sillä en ole ehtinyt. On niin kiire. Uskokoon ken tahtoo. Mutta olen kyllä ehtinyt kaikenlaista muuta, riekkua kulttuurin parissa Jyväskylän Kesässä, ruokablogata hikihatussa Tour de Francen merkeissä ja tehdä pieniä muutoksia molemmissa blogeissa. Olen myös tehnyt hienon blogilöydön, jonka haluan ensimmäisenä jakaa kanssanne, ellei se ole teille tuttu jo muutenkin. 

Pari viikkoa sitten jostain instakuvastani piti nimimerkki 100yotaulkona, nimi kiinnitti huomioni ja tuotapikaa oli parkkeerannut itseni lukemaan huikeaa blogia 100yota.com. Ihastuin kovasti blogin ideaan, nukkua ulkona 100 yötä vuoden aikana ja koska olen itsekin vähintäänkin 100-hullu, innostuin Liisan blogista täysillä. Sen kuvat ovat aivan upeita ja tarinat yöseikkailuista mainioita. Lukekaa, alkakaa tekin nukkua ulkona! Minäkin taidan kokeilla, männävuosina oli aivan tapanani nukkua vähintään kaksi kuukautta vuodesta maassa telttaretkillä. Osaan varmasti vieläkin. 

Sitten olen lisännyt blogin sivupalkkiin vaihtuvan elementin, josta pääsee johonkin vanhaan postaukseeni. Tämä on uusi gadget Bloggerissa, siitä oli jonkunlainen ilmoitus tilastosivulla ja kokeilin sitä heti. Vaihdan siihen ajoittain uuden postauksen blogin arkistoista, jos se vaikka sattuisi jotakuta kiinnostumaan. On tietysti hieman sama asia kuin postausten alareunassa olevat  neljä You might also like-linkkiä, mutta ei se haittaa. Saman gadgetin lisäsin CampaSimpukan sivupalkkiin otsikolla Muistellaan menneitä. 

Teimme myös eräänlaisen yhteisen anonyymiysasteen lienennyksen blogeissa. Tähän asti emme ole maininneet erityisesti nimiämme postauksissa tai blogin profiilissa. Muista yhteyksistä moni kuitenkin tietää keitä me täällä CampaKeittiössä olemme, joten alkoi tuntua vähän typerältä viitata meihin nimimerkeillä. Niinpä tästedes viittaan meihin etunimillämme Sari ja Antti. 

Tässä teille kävelymusiikkina kappale, josta ei ihan tiedä kuinka vitsillä se on tehty. Sanokaa te! Blake Shelton: She's Got A Way With Words.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Onnekas moka

Tässä olisi montakin nättiä sukan väriä!
Vaellussukkien tärkein ominaisuus ei ilmeisestikään ole väri, tai ainakaan nätti väri. Useimmat ovat harmaita tai vaaleanruskeita, mikä on aivan järkevää, sillä sen värisiä niistä tulisi joka tapauksessa runsaan käytön, kulumisen tai suolammikkossa suoritetun nyrkkipyykin johdosta. Minusta nyt kumminkin olisi kiva, että sukat olivat sievän väriset. 

Ostin Tallinnasta kolme paria vaellussukkia, joiden väri oli jotain harmahtavanrusehtavaa. Kokokin oli aika suurella holkkumalla, hinta sitäkin auliimpi. Kolme paria tarjouksessa yhdeksällä eurolla, joten kovin suuria vaatimuksia en sukille asettanut. 

Aloitin sukkien koekäytön maanantaina uusien kenkien kanssa yhtä aikaa. Ei ehkä ihan viisasta, mutta menköön. Kammenpyörittäjän mielestä sukka on minulle pikkuisen iso, jää kuulema vähän ryppyyn nilkan päältä. Enpä ole tuota älynnyt koskaan edes ajatella, luultavasti edellisetkin vaellussukat ovat olleet vähän isoja ainakin ennen ensimmäistä pesua. 

Sukka tuntui kuitenkin toimivan kengässä ihan hyvin. Aika lämmin se oli ilman ollessa parikymmenasteista. Kuten olen tunnustanut, hieman saatoin lumpsia reitilläni, mutta kengät pitivät veden pois jaloistani ja kotiin päästyäni jalat olivat aivan kuivat. Olen oppinut, että sukkia ei kannata ottaa ihan heti pois kun riisuu kengät (siis vaikka voisikin), vaan kannattaa hetken tepastella sukkajaloin ja sitten tunnustella ovatko sukat kuivat. Aluksi nimittäin saattaa tuntua, että jalathan ovat märät, mutta siinä sekoittuu jalkojen oma lämpö ja hikisyys, mikäli sellaista epänaisellisuutta nyt esiintyisi, mutta eihän meillä. 

Sukat olivat siis aivan kelpoisat ainakin ennen ensimmäistä pesua. Käytin niitä ennen pesemistä vielä toiseen kertaan, olivat tuulettuneet kunnolla yön aikana. Toisella käyttökerralla huomasin kenkien sisävarren tehneen pienen värjäytymän sukan varsiin, mutta se nyt ei haittaa mitään. Nyppyyntymistä en huomannut, kuten ennen caminoa ostamissani melkoisen kalliissa Falken sukissa. Niihin tuli nyppyjä varmaaan kotimatkalla kaupassa ostospussissa. 

Eilen piti pikaisesti pestä yhdet punaiset housut ja keräsin mukaan muutakin pyykkiä, josta ei mistään pitänyt lähteä väriä. Ne housutkin oli pesty jo sata kertaa. Laitoin liikuntavaatteet samaan koneelliseen ja painoin nappia. Ajattelin, että 60 astetta auttaa siihen mustaan mikälietarhaan, joka housuihin oli tullut. Mukana koneellisessa oli caminolla hyödyllinen suuri huivini. 

Meni tunti ja kone kilautti ilmoille iloisen valmista on-biisinsä (Samsung-pesukoneen hupaisa ominaisuus) ja minä menin kiinnostuneena katsomaan toimiko vaaleanpunainen paljonmainostettu tahranpoistaja. No ei se ihan kokonaan toiminut, mutta sukkani olivat kauniin vaaleanpunaiset. Muille vaatteille ei käynyt kuinkaan, se ihana suuri huivinihan se päästi punaista väriä kuudessakympissä. Sukat eivät juurikaan kutistuneet pesussa, ehkä varsi muutamia millejä, mutta sekin voi olla silmänlumetta.


Mission half complished. Tänään pesin housut uudelleen niin, että tahranpoisto oli kankaassa koko yön ja kas, the stain is vanished. En laittanut kauniita vaaleanpunaisia sukkiani pesuun vaan toivon värin pysyvän hyvin tiukasti ja harkitsen toisenkin parin värjäämistä, varmaan huivista riittää toisenkin parin pilaamiseen?

Sukat konmarinoituna
Sadepäivän kävelymusiikiksi suosittelen Jon Bardin kappaletta Head Over Boots. Veikkaan, että tykkäätte. Tai sitten ette, mutta ei haittaa. 

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ei paha, vaan hyvä!


Uudet kengät ovat aina vähän hirvittävä asia, olipa kyseessä juhlakengät tai vaellusbootsit. Pelottaa vähän, että jospa ne ovatkin liian pienet, tai liian suuret. Jos puristaa, tai hankaa. Mitä jos ei pidäkään siitä, miltä kengät näyttävät? Se on kyllä vähän sitten voi voi, jos ei pidäkään ostamiensa kenkien ulkonäöstä, itsepä valitsin. Mutta nuo kokoasiat ovat aina vähän arvoitus, siinäkin tapauksessa, että olisi toiminut järkevästi ja sovittanut kenkiä asiallisesti ennen ostopäätöstä. Tällä kertaa minä en ollut järkevä, vaan ostin kengät netistä ja nimenomaan sen vuoksi, että halusin tietyn näköiset kengät, jotka ovat toki aikomaani käyttötarkoitukseen sopivat. 

Kun ostin ensimmäiset vaelluskengät, en tiennyt niistä mitään. En tiennyt oliko kenkä sopivan kokoinen ja milläpä se Partioaitan myyjäkään tiesi kovasta kengästä onko varpaani varmasti kohdassa, josta voisi päätellä kengän olevan sopivaa kokoa? Sen nyt ymmärsin sentään, etteivät kengät olleet liian pienet niin, että varpaat olisivat olleet heti kiinni kärjessä. Mutta riittävän hyvin meni ja tasamaalla Meindlini ovat oikein passelia kokoa. Sikäli meni sekin ostos ihan hyvin. 

Nyt kun olin ostamassa toisia kenkiäni, olin myös pikkuisen ulkonäön perään ja halusin selvästi isomman parin niille kävelyretkille, joilla on tiedossa myös paljon alamäkeä. Ja sitten halusin kengät, jotka ovat nätit. Tietoisen riskin ottaen tilasin kengät netistä ja sain ne kotiin perjantaina. 

Tänään oli tilaisuus kokeilla kenkiä kunnolla. Ei ikävä kyllä satanut. Oikeasti en valittele kaunista säätä, ei sellaisia ole liikaa ollut tänä kesänä. Aamulla lähdin Kammenpyörittäjän kyydillä työpaikalle ja kävelin sieltä vakioreittini kotiin. Olin laittanut jalkaani uudet sukatkin. Kyseessä oli siis varsinainen tuplatesti. 


Kengissä on melkoisen ohuet pyöreät nauhat, melkein nappaskenkämallia, joka äkkiseltään oudoksutti, kun olin tottunut paksuihin Meindlin nauhoihin. Heti lähtiessäni liikkeelle tunsin, miten jalka liikkuu kengässä, kantapää nousee hieman ja sehän ei ole hyvä juttu ollenkaan. Päästyäni portin ulkopuolelle kiristin nauhoitusta hieman. Se tuntui auttavan heti. 

Kävellessäni laskin vapaani jäljellä olevaa pituutta ja on sitä vielä onneksi paljon jäljellä. Aika vain menee niin nopeasti. Kengät tuntuivat kevyiltä astella ja nyt kotona tuli mieleeni punnita kengät. Punnitsin myös Meindlit ja Hanwagit voittavat keveyskilpailun vähän yli sadalla grammalla, mitä ei millään meinaa uskoa, kun kenkiä puntaroi käsissään.


Hanwagit tuntuivat rullaavan samaan tapaan mukavasti, kuten Meindlitkin. Kun nauhoitus oli kiristetty, jalka pysyi paikallaan kengässä. Aluksi tuntui, että onpa tätä varvastilaa paljon, mutta kunhan 10 km oli takana, tuntui kenkä melkoisen täydeltä paksun sukan ja 20 asteen lämmön vaikutuksesta. Kenkä ei ole ollenkaan liian suuri. Ensimmäinen kokeilu oli mitä lupaavin. 


Entä se kosteuden kesto? Ei satanut, mutta lähdin hieman oikaisemaan tavanomaiselta reitiltäni erään sähkölinjan alle, jossa kuvittelin menevän polun, mukamas muistin sitä kävelleenikin joskus. Jos näin on, siitä on melkoisen kauan, sillä ängin itseni melkoiseen viidakkoon ja jopa suomaiseen kosteikkoon. Minä suorastaan lumpsin. Vettä oli ainakin siihen kohtaan kenkää, mistä varsi alkaa. Kastelin ruovikossa vaatteenikin ja keräsin sellaisen määrän hämähäkinseittejä matkaani, että aivan puistatti. Onneksi pusikossa ei ollut muutamaa sääskeä lukuunottamatta mitään lentävää kaverustoa, kuten vaikka hirvikärpäsiä tai paarmoja. Sisu ei antanut periksi kääntyä takaisin, vaan rämmin noin sadan metrin matkan eteenpäin ja pääsin tielle, joka oli eri tie, jonka luulin sen olevan. Olin kyllä lähellä reittiäni. 

Miltä kengät näyttivät rypemisen jälkeen? Kirkkaan punaisilta, iloisilta ja siltä, että ilkkuivat. Luulitko, että jalkasi kastuisivat? Mitä vielä! Hämähäkinseittejä pyyhkien palasin reitille ja olin tyytyväinen, että jalkani olivat kuivat. 


Arvelin eilen, etteivät nämä kengät tarvitse niin suurta kesytystoimenpidettä kuin nahkaiset Meindlit ja nyt olen siitä melkein varma. Tai sitten jalkani ovat tottuneet tukea antaviin kunnon kenkiin, eivätkä vaikeroi turhia. Jatkan kesytystä pikimmiten ja raportoin, miten homma etenee. 

Päivän kävelymusiikiksi esitän luontoharrasteaiheista Luke Bryanin kappaletta Huntin', Fishin' And Lovin' Every Day.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Nyt taas jännitys nousee!


Lentolippu on hankittuna, uudet kengät ovat tuossa vieressä lattialla, villasukkiakin on hankittu! Elokuun alussa lennän sisareni luokse Englantiin ja kävelemme viikon matkan Friarysta  rannikolle Lyme Regisiin. 

Hanwagin kengät tuntuvat todella hyviltä ja kevyiltä, en ole pitänyt niitä vielä kuin sisällä, mm. kokatessani. En usko, että ne vaativat niin suurta sisäänajoa, kuin nahkaiset Meindlit. Huomenna viimein pääsen kokeilemaan kenkiä, en toivo sadetta muista syistä, mutta olisi hyvä kokeilla kenkiä kyllä märällä kelilläkin. Englannissa voi nimittäin sataa!

Ostin Tallinnasta uusia sukkia, jotka tuntuvat oikein hyviltä nekin. Kolme paria 9 eurolla, joten ei voi kauheasti valittaa, jos ne ovatkin susia jo syntyessään. Kokeilen niitä heti pikimmiten ja pesen myös, että näen mitä niille tapahtuu pyykissä. Sain myös hankittua lisää jo caminolla kehumiani sadehousuja uuden parin itselleni varalle ja sisarelleni samanlaiset. Housut ovat Gelert-merkkiset. Katselin eilen firman sivuja ja intouduin tilaamaan vähän lisää sen merkin tuotteita Englannista, paitoja ja housut. Ne toivon mukaan tulevan ensi viikon lopulla, ehdin testailla niitäkin. 

Päivän kävelymusiikiksi suosittelen teille lämpimästi Blake Sheltonin biisiä Came Here to Forget.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Aftercamino päättyi ja kävelyretken valmistelu alkoi


Elpyminen caminosta eli aftercamino vei joitakin viikkoja, vaikkei sitä heti huomannut edes tapahtuvan. En edes huomannut sen olevan tarpeen, mutta kyllä se oli. Monenlaista tapahtui niin elimistössä (inhoan sanaa kroppa, enkä keksinyt nyt parempaa sanaakaan, ruumista en oikein tahdo elävästä ihmisestä puhuttaessa käyttää myöskään, vaihdan sanan jos älyän mikä olisi sopivampi) kuin henkisellä puolellakin, kun jokapäiväinen caminolla käveleminen loppui. 

Aluksi unielämä alkoi muuttua. Ensin kaikissa unissa tein mitä teinkin, mutta siinä sivussa kävelin. Sama kuin aktiivisen marjastuspäivän jälkeisenä yönä tekee unissaan mitä moninaisempia juttuja, mutta toisella kädellä kumminkin poimii marjoja. Sitten käveleminen jäi unista pois ja aloin nähdä minuksi tavallisia hauskoja unia ilman  sivutaaperrusta. Myös unentarve ajallisesti alkoi vähetä tavalliseen määrääni, aloin jälleen herätä aikaisin aamulla.

Ruokahalu palasi vähitellen ja nälkääkin tunnen välillä, jos ruokailuvälit venyvät pitkänpuoleisiksi. Mielitekoja on taas, mikä on ihan hyvä, kesä kun on täynnä kaikkea ihanaa syötävää. Nyt on vaikea enää uskoa, miten totaalisesti ruokahaluni katosi matkalla ja miten nopeasti se tapahtui. Ilmeisesti sillä ei ollut kuitenkaan caminolla jaksamisen kannalta mitään kamalia seuraamuksia. Luultavasti ne ihanat viileät kevätsäät (aika kultaa jne) vaikuttivat asiaan, helteessä etenkin juominen olisi paljon tärkeämpää.

Polvissani oli jonkun verran jäykkyyttä matkan jälkeen. Portugalin jäähdyttelyosuudella (oikeastaan lämmittelyosuudella, sillä siellä oli paljon Espanjaa lämpimämpää) lukuisten pitkien portaiden laskeutumisessa piti hieman kiemurrella. Niin kiertoliike kuin suoraan astuminenkin etenkin korkeissa askelmissa tuntui selvästi polvissa. Jonkun verran ne myös narisivat, mutta nyt se on jäänyt pois. Enpä tosin ole juuri katedraalien korkeita portaita tai vuoren rinteitä kiivennytkään viime viikkoina. 


En muistaakseni caminon aikana tai heti sen jälkeen sanonut kertaakaan, että ei ikinä enää. En muistaakseni ajatellutkaan sellaista. Mutta taisin ajatella, että ei pitkään aikaan. Ei tänä vuonna, ei nyt ainakaan tänä kesänä, herranen aika. 

Caminolle en ole lähdössä, mutta pienelle kävelymatkalle kuitenkin. Yksityiskohtia ei ole lyöty lukkoon vielä edes päivämäärien osalta, mutta noin kuukauden kuluttua pakkaan taas rinkkani ja lennän sisareni luokse Englantiin. Teemme siellä muutaman päivän kävelyretken. Retken pituus riippuu siitä, miten saamme aikataulumme sopimaan yhteen. Minullahan pitäisi olla aikaa aivan hulvattomasti käytettävissäni, mutta kyllä sitä kaikenlaisia reunaehtoja on kuitenkin huomioon otettavana.

Suuntana on maan eteläinen osa ja ainakin joitakin osuuksia Wessex Ridgeway Southista. Minua miellyttää erityisesti se, että reitti päättyy Lyme Regisiin, jossa viime vuonna kävin Kammenpyörittäjän ja Opiskelijan kanssa. Siellä on kaunis laituri, joka on tuttu kaunokirjallisista teoksista ja niihin pohjautuvista elokuvista ja tv-sarjoista. Viisastelevan sydämen päähenkilö Anne Elliott käveli laiturilla vesisateessa ja Ranskalaisen luutnantin naisenkin nähtiin siellä odottelevan rakastaan. 


Otin rinkkani jo esille, Kammenpyörittäjä  pesi sen perusteellisesti caminon jälkeen ja rinkka kuivui kaikessa rauhassa monta viikkoa. Siinä ei näy oikeastaan mitään käytön jälkiä, kaikki soljet ja remmit ovat kuin uudet, samoin vetoketjut toimivat hyvin ja kankaan väri on yhtä kirkas kuin ennen caminoa. Jatkuva auringonpaiste olisi voinut sitä haalistuttaa, mutta mitäpä me sellaisesta tiedämme. 

Mietin jo puolipäiväisesti mitä varusteita nyt otan mukaani, etenkin sitä miten vähän tavaroita pakkaan. Tähtään siihen, ettei rinkkani paina kuutta kiloa enempää. En ole kyllä ihan varma paljonko sen tyhjäpainokaan on. Täytyy punnita se heti tänään. Mieluiten juuri nyt, mutta muut vielä nukkuvat. Ehkä maltan odottaa enkä kolistele vielä.

Heti kun päätös kävelyretkestä oli tehty, kävely palasi uniini. Viime yön unessani näimme sisareni kanssa karhun hyvinkin läheltä, mutta olimme suuren sammaleisen kallionlohkareen päällä turvassa. Olin huolissani alapuolellamme kävelleestä nuoresta tytöstä, mutta hänkin pääsi turvaan. Harmittelin unessa sitä, etten saanut karhusta kuvaa. Miten kiva sellaisesta olisi laittaa kuva blogiin, mietin. 

 Tänä sunnuntaina suosittelen kävelymusiikiksi Luke Bryanin kappaletta Do I.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Uudet kengät kesytykseen


Kokeilin aamulla saada kävelyyni hieman lisää nopeutta. En juossut yhtään, vaan koitin pistää kävellen tossua toisen eteen tiiviimmässä tahdissa. Se menikin ihan hyvin siihen asti, kun osuin kuvan mansikkamaan kohdalle. Kohta oli vielä punaisempana kuin pari päivää aikaisemmin. Kyykistelin siellä hyvän aikaa mansikoita syöden, joten reittiennätys jäi tekemättä. Sitä voi yrittää sitten, kun metsämansikka-aika on ohitse. Kävelin 10,6 km matkaa 1h 51min. 

Näin caminolla ollessani kuvan Minnan uusista kengistä Instagramissa ja ajattelin heti, että sellaiset minäkin haluan. Meindlini eivät ole millään muotoa lopussa caminonkaan jälkeen, ne ovat juuri parahultaiset ja niillä mieluiten kaikki kävelyni kävelisin, mutta ajattelin toisen kenkäparin olevan järkevä ostos.  

Heti kotiinpaluun jälkeen etsiskelin kenkiä kotimaisista kaupoista, mutten ilmeisesti tarpeeksi pontevasti, en nimittäin löytänyt tuota mallistoa ollenkaan. Tänään sain sitten päähäni ottaa riskin ja tilata ne netistä. Kenkiä ei pitäisi ostaa kokeilematta, tiedän-tiedän. Mutta niin kumminkin tein nyt. Katsoin Meindleitten koon ja tilasin uudet kengät puoli UK-kokoa isompina. Tiedän-tiedän senkin, ettei eri merkkien tai edes saman merkin eri mallien kesken voi vetää suoraan johtopäätöksiä kokoasioissa, mutta itsepä riskin kannan.

Ajattelin caminon lopulla, että Meindlini saattavat olla pikkuisen pienet minulle ajatellen pitkiä ja jyrkkiä laskuja, joten senkin takia haluan vähän isommat kengät. Tasamaalla tai nousuissa varpaat eivät pakkaudu kenkien kärkiin, mutta etenkin jyrkissä laskuissa sitä tuntui ja kynsiä piti olla leikkaamassa alati. Se on muuten homma, jota inhoan suurella sydämellä. 

Tilasi kengät nyt ihan randomilla jostain saksalaisesta alan kaupasta ja katsotaan kuinka minun käy. Olin melkein varma, etteivät he toimittaisi Suomeen, mutta kylläpä vaan toimittavat ja kengälle jäi hintaa vähemmän kuin olin varautunut maksamaan hintaselailun perusteella. 

Toimitukseen kuluvasta ajasta riippuen voin ehtiä kesyttää kenkäni ennen seuraavaa kävelyretkeä, joka on jo melkein lukkoonlyöty. Sinne on vielä puolisentoista kuukautta ja mikäli kengät eivät muni matkalla pitkään, ehdin saada ne tutuiksi jalkojeni kanssa. Meindleilla se vei noin 100 km. 

Mallin nimi on Hanwag Togiak Lady GTX. Hienoja nimiä näillä kyllä on, aivan kuin lastenvaunuilla nykyisin. Tämmöiset ne kauniit kengät ovat, kuvan otin omin lupineni netistä, vaihdan itseotetun kuvan, kun saan kengät. 


EDIT: Pöh, eivät he haluakaan lähettää minulle kenkiä. Mikäli oikein ymmärsin saksankielisestä postista, sivulla oli vaan kauniita kuvia, mutta kenkiä ei oikeasti olekaan enää. Murr. Rahat tulivat kyllä heti kortilleni takaisin. Pitää etsiä muualta. Asiakastyytyväisyys pakkasen puolella.

EDIT 2: Uusi yritys vetämässä. Tällä kertaa kenkä oli hieman kalliimpi, mutta postikulut nolla euroa. Saa nähdä joko onnistuu.

Dierks Bentleyn neliosaisen musiikkivideon viimeinen osa tulee tässä, olette kumminkin odottaneet sitä jo malttamattomina, ettekä tietenkään ole käyneet sitä omin päin mistään katsomassa, ettehän?