Pikkutavaraa

Hankin lopulta kumminkin uuden pienikokoisen tabletin, joka on vain puolet iPadin painosta. Opettelen nyt käyttämään tätä ja tekemään matkapostauksia, jotka toivon mukaan onnistuvat tällä kohtuullisella näppäryydellä. Ompputabletin ongelma, mahdollisesti itseaiheutettu (minähän en ohjeita juuri lueskele) oli se,  ettei postauksia voinut myöhemmin korjailla päivämäärän muuttumatta. Se oli harmillista niin typojen kuin kuvien lisäämisenkin  kannalta. Toivon, ettei tätä ongelmaa ole Samsungin kanssa, kokeilen sitä myöhemmin.

Eilen kokosimme Kammenpyörittäjän varastoista yhtä jos toista pikkutavaraa mukaani lähteväksi. Olin kokonaan unohtanut tuon sievän punakuorisen Leathermanin,  kun taittoveitsien kuljettaminen käsimatkatavaroissa muuttui (syystäkin) säännellymmäksi. En koskaan viitsinyt ottaa selkoa millaisen veitsen saisi viedä, jätin kaikenlaiset pois.

Kuvan lampun ostin Azoreilta ja se on oikein kätevä. Se ladataan USB:n kautta, sen voi kiinnittää rinkan lantiovyöhön ja säätää valaistuskulmaa, jolloin se ei paista muitten kulkijoiden silmiin. Siinä on myös kirkkaudensäätö ja punainen sävy. Sen saa myös vilkkumaan sekä kirkasta, että punaista valoa.

Hakaneulat toimittavat pyykkipoikien virkaa. Moni ei halua pistää reikiä kalliisiin vaelluskamppeisiinsa, mutta arvelen voivani ripustaa päivittäiset pyykkini niiden samoista tai pesulapuista. Joskus vaatteita tai pyyhkeen joutunee virittämään rinkan kylkeen kuivumaan, jos ne eivät ole ehtineet kuivua yön aikana. Alusvaatenäyttelyä en välttämättä kehtaa kuitenkaan ripustella,  kaino kun olen. Voihan siinä käydä kyllä niinkin, että luontainen, pitkäänsäilynyt kainouteni sulaa olemattomiin kuten poikien ujostelu armeijassa, kun yksityisyyttä ei ole eikä tule.

Tuplapistokkeella saa sähköä kahteen laitteeseen yhtäaikaisesti, tosin nyt minulle tulee mukaan vain Samsungin laitteita, joten taidan lähteä vain yhdellä laturilla liikenteeseen ja ostaa toisen, jos tarvetta ilmenee. Siskoni puhelin taitaa olla muuta merkkiä, enkä tiedä mitä muita laitteita hänellä tulee olemaan mukanaan.

Kuvassa on vielä todella kevyt taittuva veitsi, jossa on hyvä sahalaita, sillä onnistuu hyvin sämpylän halkaiseminen, mihin Decathlonin muoviveitsi ei pysty niin hyvin. Mietin vielä otanko tuon veitsen kaverit, taittuvan haarukan ja lusikan, vai kaksipäisen sporkin.

Luultavasti postaukseen jää runsaasti typoja ja ohjelman omavalintaisia sanoja, joita ei huomaa ennen kuin on painanut valmis-nappia. Nauretaan niille yhdessä ja kokeilen korjaamista, muotoilua ja kävelycountyvideon lisäämistä myöhemmin.

EDIT: Nyt olen korjaillut läppärillä postausta, tasannut rivit, lisännyt videon ja korjannut typoja, eikä postauksen kellonaika muuttunut, hieno homma! Voin sitten caminon jälkeen lisäillä postauksiin kuvia ja siistiä muotoiluja, sillä ainakaan rivien tasausta en äkkiseltään Samsungin Blogger-ohjelmalla löytänyt, enkä sitä, että kuvia voisi liittää muualle kuin postauksen loppuun. Otan vinkkejä vastaan mielelläni, mikäli ne ovat blondinkestäviä.

Kävelymusiiksi suosittelen tänään lämpimästi Jason Aldeanin kappaletta Big Green Tractor koska.

Lisää virtaa

Nykyaikanakin camino voi merkitä täydellistä irtiottoa omista ympyröistä, työstä, ystävistä, jopa perheestä, jos siltä tuntuu. Sanotaan lähtiessä hei hei ja palatessa terve. Minä en sellaista halua tehdä, minulla on rakas puoliso, lapset ja läheisiä sukulaisia ja ystäviä, joihin haluan pitää yhteyttä silloinkin, kun kävelen kohti Santiago de Compostelaa. Minulle tulee mukaani puhelin ja tabletti, joilla voin pitää yhteyttä tärkeisiin ihmisiin, myös niihin joihin olen netin välityksellä tutustunut ja jotka ovat kiinnostuneita siitä kuinka minulla matkallani menee.

Kun käytetään puhelimia ja tabletteja herää aina kysymys siitä missä ja miten saa laitteitaan ladattua. Takana ovat ne nokialaiset onnenvuodet, jolloin puhelinta ladattiin lauantaisin ja muutoin vain porskutettiin menemään. Älypuhelimet vaativat virtaa joka ilta ja käyttötavoista riippuen välillä kesken päivänkin. Minä en soita puhelimellani juuri ollenkaan, viestin Whatsappin kautta ja kirjoittelen sähköpostia, enkä usko että nettiä tulee käytettyä muuten kuin wi-fin ollessa saatavilla. Suuret puhelinlaskut eivät houkuta, enkä välttämättä tarvitse espanjalaista väliaikaisliittymääkään. Voi olla, että mieleni muuttuu tässä asiassa, mutta etukäteen en aio miettiä sitä enempiä.

Sähköä on tietysti saatavilla refugioissa (sama asia kuin alberguet eli vaeltajille tarkoitetut majatalot caminon varrella), mutta etenkin ruuhkaisemmalla kaudella voi pistorasioista olla puutetta. Kenenkään ei pitäisi varata pistokkeita koko illaksi itselleen ja yöksi omat laitteensa halunnee varuiksi ottaa viereensä makuupussin sisälle, kuten muutkin tärkeimmät esineet, kuten lompakon. En maalaa piruja seinille, mutta aina kannattaa pitää huolta tavaroistaan eikä antaa mahdolliselle varkaalle tilaisuutta.

Jos sattuu niin, että jossakin majoituksessa en pääsekään lataamaan puhelintani, on minulla ikioma sähkövoimala mukanani. Se on pieni aurinkokennolaturi, joka on hankittu talouteen ties milloin, useita vuosia sitten. Nyt markkinoilla olevat ovat varmasti kevyempiä ja tehokkaampia, mutta tämäkin on melkoisen pieni, noin puhelimeni (Samsung S5 Neo) kokoinen ja painaa vain muutaman gramman enemmän. 

Aurinkokennon voi ladata tietysti siis auringonvalolla, eikä auringon tarvitse suoranaisesti paistaa kennoon, riittää että on valoisaa. Parhaiten ja nopeiten se luonnollisesti latautuu suoralla auringonpaisteella. Sen lisäksi sen voi ladata verkkovirralla valmiiksi varavirtapaketiksi, jolla ainakin yksi puhelin latautuu kertaalleen. Tänään on hyvin pilvinen sää, mutta kunhan tulee kirkkaampi keli kokeilen latautuuko kenno muovipussin läpi ja voiko se olla rinkan sivussa olevassa verkkopussissa latautuakseen. Vasemmanpuoleinen pussi olisi ihanteellinen, koska se kylkeni on periaatteessa aina aurinkoon nähden edullisimmassa suunnassa. 

Päivän kävelymusiikkiehdotukseni on Brad Paisleyn She's Everything. Se on niitä kappaleita, joissa nainen nostetaan todella korkealle jalustalle, mikä on tietysti aina mukavaa, etenkin näin naistenpäivän jälkimainingeissa. Mutta oikeasti, vähän matalampikin jalusta riittäisi, vai mitä sanotte? Eikö tuollainen palvominen tunnu ahdistavalta?

Talutan sinua molemmista käsistä

Kun olin pieni ja minua laiskotti väsytti kovasti kävelyreissulla, äiti sanoi aina, että tule nyt, minä talutan sinua molemmista käsistä. Niin hän tekikin. Vähän aikuisempi versio molemmista käsistä taluttamiselle ovat kävelysauvat.

Aloitin sauvakävelyn noin 15 vuotta sitten ystäväni kanssa, olin saanut sauvat työnantajalta joululahjana ja ystäväni sai miehensä saamat sauvat käyttöönsä. Tuohon aikaan sauvakävely oli todella suosittua, mutta silti minua arvelutti lähteä kokeilemaan. Ajatus sauvojen heiluttelusta pitkin pururataa tuntui muitten kohdalla ihan ok-harrastukselta, mutta omalla kohdalla naurettavalta. Uskalsin silti kokeilla ja pianhan sitä mennä kopsuteltiin pitkin rataa ja tienvarsia, eikä nolostuksesta ollut tietoakaan. Kävelin ne sauvat käytännössä loppuun ja hankin myöhemmin paremmat, joissa rannekkeetkin olivat jo kehittyneemmät. Ne sauvat minulla on vieläkin tallella. Jostain syystä en ole taas muutamaan vuoteen kehdannut niitä käyttää. 

Mietin jo marraskuussa 2014 ottaisinko caminolle sauvoja mukaan vai en. Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä otan. Reitillä on niin ylä- kuin alamäkiäkin, niin fyysisiä kuin henkisiäkin, joissa sauvoista on apua. Askel ylämäkeen saa ainakin vähän pontta sauvoista ja alamäkiin tuki on tarpeen. Olin katsastellut jo valmiiksi Partioaitan valikoimia ja sain uskonvahvistusta merkinvalintaan Talvicaminon blogista. Se on ensimmäisiä kotimaisia aiheeseen liittyviä blogeja, joita löysin. Siellä oli hyvä varusteluettelo ja koska Jaana luotti saman merkin sauvoihin, niin päätin minäkin tehdä.

Aiemmista sauvakokemuksistani tiesin, että sauvojen säätämisen tulisi olla helppoa. Aiemmat sauvani ovat olleet kierrettävällä mekanismilla toimivia, jolloin putket liukuvat toisten sisään ja sauvojen saamiseksi samanmittaisiksi erilaisiin maastoihin, tai lyhyempinä kuljettamisen jälkeen on ollut työlästä. Laitoin merkkejä varsiin niille kohdille, joille sauvat tulisi kiristää, mutta silti onnistuin usein saamaan sauvoistani hieman erimittaiset ja sekös oli ärsyttävää. Kiertomekanismi myös väsyi ajan mittaan ja sauvat alkoivat lyhetä pikkuhiljaa kävelyretken aikana tai romahtivat yhtäkkisesti aivan liian lyhyiksi ja kerran jopa saivat minut kaatumaan. Silloin ne sauvat saivatkin kyytiä. Nykyiset tällä tekniikalla toimivat sauvat ovat varmasti parempia ja kehittyneempiä kuin ne aataminaikuiseni. Toiset sauvani olivat määrämittaiset, lähinnä tasaisessa maastossa käytettävät vakiosauvat.

Nyt päätin hankkia sauvat, joiden osat eivät mene sisäkkäin vaan taittuvat toistensa viereen. Sitä sanotaan ainakin valitsemallani merkillä Z-Pole-pakkausteknologiaksi ja se kuvaakin sauvojen mekanismia hyvin. Koska olin niin tyytyväinen Partioaitassa saamaani kenkienvalinta-apuun, päätin hankkia sauvat samasta paikasta, enkä tilata niitä netistä. Halusin päästä kokeilemaan sauvoja ennen ostopäätöstä. Tärkeä ominaisuus sauvoissa oli se, että ne veisivät pakattuina mahdollisimman pienen tilan ja mahtuisivat tarvittaessa rinkkani sisälle tai ainakin rinkan kylkeen kätevästi.

Black Diamond-merkkiset sauvat ovat nyt tuossa ihmeteltävinä. Ne ovat ihmeen kevyet, mutta tukevat ja niiden kokoontaittaminen ja aukaiseminen käy aivan hetkessä. Rannekkeet ovat paljon kevyemmät, kuin aikaisemmissa sauvoissani, enää hansikkaan muotoa tavoittelevat rannekkeet eivät näköjään olekaan paras ratkaisu. Sauvat maksavat 129 euroa, joten se on kenkien jälkeen toiseksi kallein yksittäinen hankintani reppuni oltua niin hyvässä tarjouksessa.

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Chris Jansonin kappaletta Buy Me A Boat. Harva countrykappale on niin ärsyttävä kuin tämä, joten se tulee ehdottomasti esitellä mahdollisimman monille.

Pakettivuori

vissiin aika holotna

Aloin olla jo vähän anxious, kuten amerikkalaiset sanovat, kun lutikkalakanani eivät vain saapuneet. Amazonkin kyseli jo käyttökokemuksia ja muita arvosteluita lähetyksen saapumisesta ajallaan, rahatkin olivat siirtyneet aikapäiviä tililtäni, eikä pakettia vain näkynyt, ei kuulunut. Muita tilaamiani varusteita, paitoja ja pesuliuskoja vasta kevyesti odottelin. 

Eilen Kammenpyörittäjä haki minut töistä, mikä on harvinaista. Olemme näillä pakkasilla rääkänneet vain talouden bensamoottorista autoa liikkeelle ja ajaneet sillä vuoronperään. Hän sanoi, että postilaatikko oli ollut aivan täynnä paketteja ja yksi piti vielä hakea postistakin. Meillä se tarkoittaa lähintä Siwaa ja pyöräytimme kotimatkalla sen kautta. Paketti olikin sen verran suuri, ettei se olisi mahtunut päivän ainoanakaan pakettina postilaatikkoomme. 

Minulla oli minijoulu, kun olin riisuuntunut kaikista omistamistani talvivaatteista ja saanut talven viimeisen glögimukin nenäni alle. Paketeista kuorituivat kaikki odottelemani camino-varusteet ja vielä yksi sous vide-keittokirjakin. Oli hassua, että kaksi samanlaista paitaa tuli aivan eritavoin pakattuna. Toinen oli kääritty siististi muoviin ja paketti oli vain hieman itse tuotetta suurempi. Toinen samanlainen paita oli kuvan alimpana olevassa pahvilaatikossa niinikään paksuun muoviin käärittynä ja pakkauspahvilla vielä tuettuna. Ei varmasti mennyt paita rikki tuossa kuljetuksessa!

Aion kokeilla onko pesuliuskoista mihinkään. Ostin pakkaukset, joissa kussakin on 50 liuskaa. Yksi on shampoota, toinen saippuaa ja kolmas vaatteiden pesuun tarkoitettua. Jos ne ovat käyttökelpoisia, niin erinomaista. Vievät pienen tilan kantamuksissa, eivätkä ole sotkevia. Jos ne ovat vain auttavia, otan ne varmaan mukaani caminolle varapesuaineiksi. Jos ne eivät toimi alkuunkaan olen pulassa. Luin nimittäin eilen melkein kokonaan KonMari-kirjan ja sen mukaan toimimattomat, tarpeettomat esineet/tavarat pitää välittömästi heittää pois, kuten kirjassa runollisesti ilmaistaan se, miten tavarat hävitetään. Aivan kirjaimellinen pois heittäminen ei tulle kyseeseen, koska kierrätys. Tiedättehän, eihän sitä noin vain heitetä kaikkea pois.

Lutikkalakanat on kauniisti pakattu pieniksi kääröiksi omiin siisteihin pusseihinsa, niitä en mene tietenkään aukaisemaan ja toivon, ettemme joudukaan niihin sen enempiä kajoamaan. Pakkaus painaa 120 g, joten se ei ole liian painava otettavaksi varalta mukaan.

Tilaamani alennusmyyntipaidat saattavat olla caminon viimeisiä satasia ajatellen liian lämpimiä, mutta alkusatasilla huhtikuun alussa ne voivat olla hyvin tarpeellisia. Olen taitellut ne odottamaan uuden idolini Marie Kondon neuvoin.

Youtubessa on varmasti miljoona pätkää siitä, miten kaikki vaatekappaleet taitellaan konmarittain. Ihan kaikkeen minäkään en varmaan hurahda, sillä minulla ei esimerkiksi ole paljon sukkahousuja taiteltaviksi. Marie kertoo niiden taittelemisesta pitkät pätkät kirjassaan. En myöskään enää koskaan voi katsoa palloksi kääräistyjä nilkkasukkia tuntematta suurta sääliä niitä kohtaan, ne on vapautettava heti.

Eniten minua viehätti se, miten vaatteita kiitetään, kun ne riisutaan. Ne päästetään lepäämään, samoin laukut ja kengät päästetään lepäämään kiitosten kera. Siis miten en ole aiemmin tätä tajunnut? Alkeellisiin käytöstapoihin jo kuuluu osata kiittää saamastaan avusta ja tuesta. Nyt loppuu se, että kengät vain potkaistaan jaloista tuulikaappiin ja laukku jätetään jonnekin lojumaan! Joku järjestys minunkin elämääni!

Mitäpä jos

Jospa en lähtisikään minnekään caminolle, mitä jos vaihtaisin tämän blogin teemaksi käsityöt? Eikö se ole aika hyvä idea? Pääsee paljon halvemmalla, kun ei matkusta turhaan ensin minnekään Englantiin, eikä sen jälkeen minnekään Espanjaan, vaan jää kotiin ja alkaa neuloa säärystimiä. 

Oikeasti minä puhun kyllä aina kutomisesta, kun käytän lankaa ja sukkapuikkoja. Ei tuota tuskaa erottaa kangaspuilla kutominen ja puikoilla kutominen, onhan siinä vähän eri kaliiperin värmeetkin käytössä. Oikeasti tästä ei tule mitään käsityöblogia (tai ainakin tulisi melko vähäsisältöinen), aion vain kutoa itselleni caminon viileitä kevätiltoja varten säärystimet. 

Varustehankintani ovat hieman edistyneet, lutikkalakanat ovat edelleen matkalla, Scrubba-pesupussi tuli jo. Hankin tänään nettikaupasta pesuaineliuskoja ja pari paitaa. Alusvaatetilannetta minun täytyy kartoittaa ja mietin jonkunlaisen hameen hankkimista. Ajattelin varsinaisten vaellushousujen sijaan taapertaa Espanjan keväässä juoksutrikoissa ja niiden kanssa voisin häveliäisyyttäni käyttää lyhyttä hametta. Vaellussauvoja katselin myös nettikaupoista, aion hankkia taitettavat mallit, jotka saa lentokoneessakin kulkemaan ja jotka saa  helpoilla camino-osuuksilla näppärästi rinkan kylkeen kiinni. Taidan kuitenkin käydä Partioaitassa katsomassa sauvoja ja ostaa ne sieltä, mikäli hyvä malli löytyy. 

Nyt alkaisi ilman lämpötilan puolesta olla taas mukavat kävelysäätkin. Mikäli olisin niin reipas, että kotona oleilun (viimeiset lomapäivät menossa ennen viimeisiä työvuoroja) menisin kävelemään, kuuntelisin tätä Kenny Chesneyn kappaletta Shiftwork. Kuuntele sinäkin.

Ensin harmitti ja sitten olin tyytyväinen

Olen käyttänyt Garminin vívofit-aktiivisuusrannekettani melkein päivälleen vuoden. Ainoastaan juhlissa ja hienommissa ravintoloissa käydessäni olen jättänyt rannekkeen pois. Muuten se on ranteessani yötä päivää. Askelten keruu on mukavaa, vaikka kilometrit rannekkeen mukaan ja todellisuudessa eivät pidä suurestikaan yhtä. Monin eri tavoin mitattu 8,9 km työmatka on rannekkeen mukaan vain noin 5,5-6 km, mutta ei se haittaa. Mittaan kilometrejä muuten. Välillä rannekkeeseen tulee kuolleita päiviä. En mitenkään usko, että kesäkuun 16. päivä olisin kävellyt vain 287 askelta, kun kuitenkin kävelimme paljon jokaisena reissun päivänä. Laivapäivän tosin bongaa tilastosta hyvin, silloin ei juuri kävelty kuin syömään ja nukkumaan, syömään ja nukkumaan. 

Mielenkiintoisempaa vielä on tieto nukkumisestani. Laite rekisteröi yöllisiä pyörimisiäni ja valveilla oloa hämmästyttävän tarkasti. Joskus kyllä tiedän olleeni toistakin tuntia hereillä, mutta laitteen mukaan kevyessä unessa. Nukun yleensä syvää unta nukahtamisen aluksi noin tunnin pari, sitten alkavat kevyen unen pätkät, joiden välissä on lyhyitä syvän unen tuokioita. Pitemmällä aikavälillä tarkastellessa voi hyvin nähdä yövuoroviikot, jolloin uni sijoittuu hyvin hajanaisesti vuorokauteen ja koostuu lähinnä kevyestä unesta. Voin myös hyvin paikantaa tältä kesältä ne viikot, jolloin olin hyvin kipeänä, yskin yöt ja torkuin päivät. Välillä huolestuttaa kuinka vähän sitä syvää unta oikein kertyy, pitäisi ottaa selkoa kuinka vältttämätöntä se on ja voiko sitä jotenkin lisätä omin konstein. Työni vuoksi en voi käyttää juurikaan mitään nukkumiseen vaikuttavia lääkkeitä, enkä niille kyllä tunne tarvettakaan. 

Melko tavallinen yö                                                          Yö kovassa yskässä

Vuoden käyttökokemuksella voi sanoa, että aktiivisuusranneke on aktivoinut minua. En tosin enää nouse töissä kävelemään edestakaisin, kun ranneke kertoo aktiivisuuden laskeneen, mutta muuten on ollut mukava seurata omaa liikkumistaan näinkin. Olen myös tottunut taas siihen, että rannekello on koko ajan ranteessani, eikä tarvitse kaivaa puhelinta kellonajan tarkistamisen takia. Se kyllä harmittaa, ettei vívofitin näyttö ole valaistu, eikä tarvitse olla kovinkaan hämärää, kun siitä ei enää näe juuri mitään. 

Viime viikolla Berliinin matkalla ranneke napsahti poikki, eikä mitenkään sen kiinnikkeensä kohdalta, johon sain heti kohta ostamisen jälkeen lisävahvikepalankin. Ranneke vain petti ja koko laite putosi kadulle. Onneksi olin kahvilassa ja istuin pöydän ääressä, joten huomasin rannekkeen putoamisen ja sain kerättyä sen talteen. Pidin inkettä repussa päivän ja sielläkin se keräsi mukavan määrän askelia, se oli pisin kävelypäivämme reissussa. Kävimme kysymässä vararanneketta (itse laite irtoaa rannekkeesta helposti, muttei itsestään), mutta Media Markt ei myy vararannekkeita kuin netin kautta. Saturn-liikkeestä sain ostettua kolmen rannekkeen pakkauksen senttiä vaille kolmen kympin hintaan. Olin tyytyväinen, kun sain vívofitin taas ranteeseeni ja sentin vaihtorahan taskuuni. 

Kotiin palattuani tutkin hieman tarkemmin rikkoutunutta ranneketta, sehän oli aivan palasina, siitä irtosi pieniä pätkiä muutaman millin välein. Kirjoitin Garminille reklamaation asiasta maanantaina ja tänään sain heiltä postia aiheesta. Sain vahvistuksen siitä, että minulle lähetetään kolmen vararannekkeen pakkaus tuota pikaa. 

Olen tyytyväinen, eikä minua harmita, että ehdin ostaa itsekin jo samoja vararannekkeita, nytpä niitä riittää vähäksi aikaa ja voin antaa niitä sisarellenikin, jos hänenkin rannekkeensa meinaa lahota ranteeseen. Myös työkaverin vastaava ranneke napsahti poikki joitakin viikkoja sitten, joten aivan parhain mahdollinen materiaali ei tosiaankaan ole kyseessä, kun alle vuodessa tuote hajoaa siinä käytössä, johon on se  tarkoitettu. Olen silti oikein tyytyväinen  Garminin asiakaspalveluun ja jatkan laitteen käyttämistä tästedeskin. Sitten olisin varmaan huomattavasti harmistuneempi, jos olisin pudottanut rannekkeen jonnekin huomaamattani ja menettänyt sen kokonaan, kuten olisi helposti voinut käydä.

Kävelymusiikiksi suosittelen Keith Urbanin kappaletta John Coogar, John Deere, John 3:16.

Feelmax puoliksi hyvä

aika on pysähtynyt

Sää oli tänään aamulla kauniimpi kuin sääennusteet antoivat ymmärtää ja lähdin kävellen töihin. Kammenpyörittäjä ohitti minut pyörällään puoli tuntia myöhemmin ja oli töissä tunti ennen minua. Katselin ajankulukseni tienposkia ja rekisteröin edelleen, mitä kaikkea roskaa ihmiset ovat heitelleet ojiin. Olin ensin ihan varma, että huomasin tärkeän asian, nimittäin sen, että hyvinvoinnistaan kiinnostuneet ihmiset roskaavat enemmän kuin he, jotka eivät siitä niin välitä. 

Huomasin, että yleisimpiä roskia olivat erilaiset palautusjuoma- ja jogurttipullot. Niitä oli melkein joka kymmenes metri pitkin piennarta. Paljon enemmän kuin olut- tai energiajuomapulloja. Minun piti kyllä sitten vetäää johtopäätökseni takaisin, sillä pantillisia tölkkejä ja pulloja yhä kerätään pois, mutta pantittomat roskat eivät kiinnosta ketään. Joten menköön se teoria roskakoriin suoraan. 

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa Feelmax Kuuva-kenkiäni, jotka olen ostanut jo monta vuotta sitten, ellen muita väärin niin kesällä 2010 juuri ennen kuin nilkkani murtui. Ei ollut toivoakaan saada niitä jalkaan sinä vuonna, enkä sitten oikein innostunut kengistä myöhemminkään. Kuuvan toinen malli on aika kapeavartinen ja sitä kautta hankala laittaa jalkaan. Uudempi malli lienee helpompi pukea ja aloin harkita Kuuva kolmosten hankkimista. 

Nyt kuitenkin kokeilin kakkosmallia työmatkaan, mikä oli kyllä ihan typerä juttu. Uuden kengän laittaminen melkein kymmenen kilometrin matkalle, jolta ei ole varaa kääntyä takaisin, eikä ole mitään korjaamisen mahdollisuutta, jos joku menee vikaan, ei ole viisasta. Olin hieman huolissani, miten korjattu nilkkani tykkää ohutpohjaisesta jalkineesta, muttei se ollut siitä moksiskaan. Toinen, ehjä jalka sen sijaan sai aikamoisen hiertymän kantapään taakse, akillesjänteen kohdalle. Sain kyllä käveltyä matkan kohtuuhyvin, mutta iho oli rikki ihan kunnolla päästessäni perille. Siksi siis Feelmaxit olivat puoliksi hyvät, toinen kengistä toimi hyvin, toinen ei.

Tämä surullinen takaisku ja se, että olin unohtanut ottaa puhelimen laturin mukaani, riittivät syyksi, etten kävellyt kotiin työvuoron jälkeen, vaan pyysin Opiskelijaa hakemaan minut. Tekosyitä parhaasta päästä. Eihän sitä nyt voi kävellä 8,8 km ilman asianmukaista countrya!

Tim McGraw esittää päivän countrykappaleen, Don't Take That Girl, joka on naukumakappaleiden aatelia. 

Lahjattomat harjoittelevat - olen siis lahjaton

Tänä aamuna työmatkalla näin tuoreet kevään merkit, jonkun jannun bemmun renkaista oli jäänyt merkittävä osa asvaltille. Rengasliikkeet kiittävät. Minä en edes tiedä, miten tuollaiset jäljet tehdään tahallaan. Eikä tarvitse kertoa.

Tein äsken monimutkaisia kilometrilaskelmiani, joita voi seurata henkeä pidätellen blogin sivupalkista. Tavoitteeni on kävellä 770 km ennen caminolle lähtöä ja tänään sain 500 km täyteen. Otan tähän laskelmaan mukaan vain varsinaiset kävelylenkit, en päivittäisiä arkiaskelia. Alan jo helliä ajatusta kävellä toiset 770 km ennen caminolle lähtöä, vaikken ole eläissäni harjoitellut mitään asiaa varten. Tämä on ensimmäinen asia, jota varten olen aloittanut harjoittelemisen ajoissa ja oikeasti jatkanut harjoitteluani. 

Aamuisella työmatkalla tulin ajatelleeksi sitäkin seikkaa, että vuoden kuluttua minun tulisi olla jo hyvän matkaa caminolla, mikäli aion olla perillä syntymäpäivänäni toukokuun alussa. Lähtöön on siis alle vuosi. Aika menee nopeasti! Olemme jo hieman kaavailleet sisareni kanssa, millä aikataululla aiomme caminon toteuttaa. Toivottavasti saamme aikataulun soviteltua niin, ettei meidän tarvitse kävellä verenmaku suussa, vaan voimme pitää päivän tai pari vapaatakin.

Olen vähentänyt vaatetusta kävelymatkoilla, en enää pue varsinaista teknistä paitaa, vaan ohuen pyöräilyyn hankitun aluspaidan takin alle. Tykit on säilötty ensi talvea varten, juoksuhousut tuultapitävin reisikappalein ovat ahkerassa käytössä. Ohut pipo viihtyy päässäni ja hansikkaat korvaan takin hihojen pitkillä rannekeosilla. Sukkina olen käyttänyt Pilkkoset-varvassukkia, mutta nyt olen joutunut laittamaan ne hyllylle, sillä tärvätyn jalkani pikkuvarpaan nahka on hiertynyt pois, en tiedä onko syy sukassa, vai ylipäätään enemmästä kävelystä. Palaan hetkeksi Decathlonin juoksusukkiin. 

Hankin myös ilta- ja yökäyttöön geelisukat. Kuulin niistä ensimmäistä kertaa vasta vähän aikaa sitten ja tilasin netin syövereistä parin sellaisia. Eilen kokeilin niitä ensimmäistä kertaa ja tuntuma oli hieman merkillinen, ei pelkästään miellyttävä. Sukka tai enemmän tossumainen jalanpäällyste tuntui merkilliseltä kävellä, vähän kylmän kälpäkältä, kostealta, eikä vain kivalta. Pidin sukkia suositellut 20 minuuttia ja jalat tuntuivat kyllä miellyttävän viileiltä ja raikkailta käytön jälkeen. Ohjeen mukaan sukkia voisi pitää koko yönkin, jos jalkojen iho on todella kuiva ja huonokuntoinen (muttei iho sentään rikki). En voisi kyllä äkkiseltään kuvitella pitäväni noita kostean tuntuisia sukkia yön yli. Sukkia pitäisi voida käyttää noin 40 kertaa ennen kuin geeli loppuu. Jos ne osoittautuvat toimiviksi ja elvyttävät jalkoja, voisin ajatella hankkivani sellaiset iltakäyttöön caminolle, jolla jalat varmasti ovat kovilla. 

Vaikka toinen pikkuvarpaani on tällä hetkellä hieman kovilla, olen erittäin tyytyväinen Meindl-kenkiini. En ole nyt muutamiin viikkoihin vahannut niiden pintaa, eikä vesikelitkään ole enää pystyneet niihin. Alan olla nauhoituksen kanssa sinut, nauhoitan ehjän nilkan hieman tiukemmin kuin metallilla tuetun. Korjatun jalan varpaat puutuvat toisinaan hieman, mutta vähän löysempi nauhoitus tuntuu auttavan siihen. Puutuminen on todella kelju tunne, pitempiä matkoja kävellessä on varmaan syytä ottaa tauoilla kenkä pois jalasta ja pyöritellä varpaita ja nilkkoja. 

Nyt kun liukkaat kelit ovat ohitse ja katusoraakin on jo jossain määrin siivottu pois, aion kokeilla myös Feelmaxin korkeavartisia kenkiäni, jotka ovat aivan käyttämättömät. Niistä on uudempikin malli, joiden varsi on hieman väljempi, nämä minun Kuuva 2:set ovat hieman työläät pukea. Vaihdoin Feelmaxin edustajan kanssa sähköpostia kengistä niiden lanseerauksen aikaan ja hän neuvoi käyttämään varvassukkia Kuuvan kanssa, minkä teenkin, kunhan pikkuvarpaani saa uuden ihon. Minua kiehtoo ajatus siitä, että caminolla voisin vaihdella kaksia täysin erilaisia kenkiä sen mukaan millaisia maastoja on milläkin etapilla, se voisi olla jaloille iloksi.

Tänään suosittelen kävelymusiikiksi Sheryl Crown kappaletta Easy. Olen jo lakannut murjottamasta hänelle siitä, että seurusteli valehtelevan herra Armstrongin kanssa. 

Hassut sukat

Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että varvassukat ovat rivoja. En osaa selittää, mikä niissä on rivoa, vaikka kuviointi olisi söpökin. Ne vain ovat. Luin jostain, että olkoonpa rivot tai eivät, niin varvassukat olisivat hyvät vaelluskengissä, pitkillä matkoilla. Jokainen varvas on omassa rauhassaan ja suojassa hiertymiseltä. Työkaverimme tuo toisinaan harrastoimintansa rahoitukseksi Pilkkoset-tuotteiden tilauslistan ja olen usein tilannut iloisen värisiä sukkia. Viime kerralla huomasin, että katalogissahan on näitä räävittömiä sukkiakin ja tilasin kolme paria kokeiluun. Tälläsin tänään, kun tilauksemme olivat saapuneet, varpaani näihin laitoksiin. Ne näyttävät hassuilta, tuntuvat kummallisilta ja ovat edelleen myös vähän rivoja. Kävelin töihin, mutta illan pimennyttyä Opiskelija kävi hakemassa minut autolla kotiin. Huomenna sukat pääsevät kokeiluun Meindleissa. Otan mielelläni vaellussukkaneuvoja, sekä kesä- että talvikäyttöön, mikäli jollakin on sellaisia minulle antaa. 

Kävelymusiikkisuositukseni on tänään tämä: Greg Batesin Fill In The Blank.

No nyt se sekosi täysin!

kotikylän raitti lauantaiaamuna kello 6

Vaikka toivoinkin lumetonta talvea, en pistä pahakseni tätä kaunista puhdasta hankea, johon kotiseutuni on peittynyt. Tosin nyt alkaisi lumi riittää jo. Kävelyprojektini on ollut jokseenkin jäissä, sillä työmatkalla on näillä keleillä sen verran vaarallinen osuus vilkkaan maantien reunassa, etten ehdoin tahdoin ota riskejä pimeässä. Talvipäivän seisaus oli ja meni pian kolme viikkoa sitten, eikä vielä voi väittää päivän näkyvästi pidentyneen. Enemmän vaikuttaa säätila, kirkkaalla kelillä valoisa aika alkaa aikaisemmin ja jatkuu pitempään kuin tymällä. 

Huono omatunto on viime päivinä hieman kolkutellut vähäisen ulkoilun vuoksi ja siksi herättyäni tänään jälleen kerran liian aikaisin, käytin aamuhetken pieneen kävelylenkkiin. Sitä ennen tein kevyet lumityöt, mutten muistanut laittaneeni jo kävelysovelluksen päälle puhelimestani. Sain aikaan melkoisen syherön taluttaessani lumikolaa pitkin pihaa ensimmäisen puolituntisen. 

Että semmoisella lenkillä! Ja tiedän, iPadin näyttö kaipaisi puhdistusta

Lumitöiden jälkeen taapersin vielä ihanassa talviaamussa 40 minuutin lenkin pitkin esimerkillisesti aurattua kevyenliikenteen väylää. Minulla oli käytössä taannoin ostamani säärystimet ja SealSkinz-sukat, kummatkin toimivat kuten pitikin. On mukava, että varpaat ovat ulkoilun jälkeen lämpimät, mutteivat hikiset, olipa ilma pakkasella tai ei. Samoin säärystimet pitävät nilkat varmasti kuivina, eikä kenkiin mene lunta. Oikein kunnon märällä kelillä en ole vielä testannut säärystimiä, mutta varmasti sekin aika vielä tulee. 

Tyhmästä päästä kärsii koko lompakko

että semmoinen tapaus

Tänään on ollut yksi niitä päiviä, jolloin ei olisi kannattanut nousta vuoteesta lainkaan, ei ainakaan ennen kuin on ihan pakko. Ei olisi kannattanut yrittää yhdistää päivän menoja, eikä hövelisti tarjota kyytiä kenellekään. Olisi kannattanut olla samaa mieltä itsensä kanssa siitä, ettei lenkille lähdetä autolla ja kävellä voi tässä kodin lähettyvilläkin. 

Minä kuitenkin puin aamusta varhain ulkoilureleet päälleni, kokosin heijastusvärmeet mukaani ja tarjosin perheen opiskelijalle kyytiä keskustaan. Heittäisin hänet ensin koululle, sitten ajaisin Jyväsjärven rantaan ja kävelisin järven ympäri oikein päin, kun viimeksi kävelin väärin päin ja nipistin matkastakin hieman. Kävelyn jälkeen kävisin ruokakaupoissa, niin ettei minun illalla tarvisi enää lähteä kaupoille. Hieno suunnitelma, hyvä sää ja parempi mieli. 

Kun viritin itseäni satamassa kävelykuntoon, eli puin ylle huomioliiviä, aukaisin puhelimen musiikki- ja kävelysovelluksia, tein tapani mukaan montaa asiaa yhtäaikaa, koska olen siinä niin hyvä, simultaanikapasiteetti, you know. Laitoin kuulokkeita päähän, tungin autonavaimia hihassa olevaan taskuun ja unohdin, että kuulokkeet olivat jo sekä päässäni, että kiinni auton katolla olevassa puhelimessa. Niinhän siinä kävi, että uskollinen omenaiseni putosi maahan, vieläpä suojakuori auki ja saatoin kuulla, kuinka Jyväsjärven ympäri kaikui kymmenille säröille paukahtavan lasin vaikerrus. Ainakin siltä se tuntui. Hyvä, etten hätäpäissäni vielä astunut päälle, se nyt olisi ollut vain kirsikka katastrofin katolla. 

Meni fiilikset, ei paljon innostanut suunnittelemani kävelyreitti, sääkin tuntui muuttuvan entistä rumemmaksi. Oli niin aikainen aamu, etteivät kaupatkaan olleet vielä auki. Kävelin vain pienen lenkin, vaivaiset viisi kilometriä myöhemmin olin jälleen autolla, eikä mieleni ollut sanottavasti iloisempi. 

Vakavasti loukkaantunut puhelimeni oli jo vanhuuseläkkeen partaalla, sen akku ei juuri kestänyt muutamaa tuntia enempää, eikä suostunut joihinkin kaipailemiini appseihin. Niinpä menin sinne, missä nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa ja ostin uuden iLuurin. Siinä kärsivällisyyttäni venytettiin äärimmilleen, juuri avattuun liikkeeseen ehti minun edelleni kaksi asiakasta, joiden palvelemiseen kahdelta työntekijältä meni 45 minuuttia. Miksei minulla koskaan mene missään asioidessani viittä minuuttia kauempaa? Miksei minun taakseni tule yhtään muuta jonottajaa? Tietysti jokaisella on oikeus asioida niin kauan, kuin asiaa riittää. Saatoin huokailla aavistuksen äänekkäästi. 

Nyt on jo iltapäivä, uusi puhelin on saatettu siihen kuntoon, että sillä voi soittaa, niin puheluita, kuin kävelycountryakin. Ketutuksen määrä on asettumassa vakiotasolle. Huomenna teen uuden yrityksen kävellä reipas, pitkänpuoleisen lenkki, mutten lähde autolla pihasta sitä varten, lähden omasta pihasta omin jaloin. 

Sen kuitenkin opin  jo lokakuisesta tietokoneeni kosahduksesta, että olin laittanut puhelimesta talteen kaikki tärkeät asiat. Minun ei tarvinnut aloittaa ensin palauttamalla sataa salasanaa tai miettimällä, keitäs yhteystiedoissani mahtoikaan olla. 

Katselin tuossa jo millaisia camino-appeja on tarjolla ja onhan niitä, pitää tutkia tarkemmin, millaisen lataisin uuteen puhelimeeni, johon ostin heti suojakuoren ja erillissuojan vielä näyttöönkin. Lisävakuutusta en sentään ottanut, sillä eihän nyt moista vahinkoa voi sattua kahta kertaa. Eihän? 

Nyt saa tulla vettä, räntää ja lunta!

Onhan minulla tulevaisuutta mallimaailmassa?

Enpä olisi arvannut, miten paljon varusteita tarvitsen kävelemiseen. Parin kuukauden ikäinen innostukseni on saanut minut ostamaan jo monenmonta vaatetta ja varustetta. Olen kyllä ostanut ne sitä silmälläpitäen, että voisin käyttää niitä pitkään ja hartaasti, olen myös onnistunut hankkimaan monta varustetta hyvästä alennusmyynnistä. Viimeisimpiä ostoksiani ovat säärystimet, sillä pari kävelylenkkiä vesisateessa tai sohjoisella tiellä vakuuttivat minut siitä, ettei näin voi jatkua. Siis en voi kastella housujani polvia myöten ja samalla uittaa kenkiäni ylenmäärin, vaikka ne ovatkin tulossa melko hyvään kuntoon kiitos ahkeran mehiläisvahauksen. 

Katselin säärystimiä eri nettikaupoista ja kotimaisesta kaupastakin olisivat Vaude-merkkiset löytyneet. Värillähän ei ole väliä, kunhan se on punainen, joten jätin musta-harmaat ostamatta kyseisestä kaupasta, sillä Saksan Amazonilta löysin puna-mustat, jotka olivat heti kivemman näköiset. Hintaa tuli postimaksujen kanssa muutama euro enemmän, kuin kotimaisesta kaupasta, noin 45 euroa.

Säärystimet ovat kokoa M, sillä arvelin vaelluskenkieni olevan sen verran kookkaat, ettei kannata ottaa pienintä kokoa. Ei tuo liian suuri koko olekaan ja Kammenpyörittäjäkin voi lainata niitä retkiluisteluun tai lumikenkäilyyn. Säärystimissä on heijastimet, tiivis vetoketjukiinnitys ja sen suojana vielä tarraläppä. Suoja kiinnitetään kengän alta menevällä säädettävällä remmillä ja pienellä koukulla nauhoituksen päältä. Yläosan nauhakujasta säärystin kiristetään sopivalle kireydelle. Pidän säärystimien ulkonäöstä, huomenissa pääsen kokeilemaan niitä tositoimissa, sillä meilläkin on hieman lunta ja mahdollisesti ensi yönä tulee vähän lisää. Lämpötila mennee huomenna plussan puolelle, joten loskaakin voi olla tiedossa! Palaan käyttökokemuksiin, kun niitä tulee. 

left & right

Tällä viikolla olen kävellyt minuksi paljon, viitenä päivänä yhteensä 63 km. Valoisaa aikaa on enää vähän yli kuusi tuntia (ja päivä tästä vielä neljän viikon ajan lyhenee), joten työmatkoista suurin osa menee pimeässä tai ainakin hämärässä. Walkmeteriä tutkiessa huomaa, mikä kohta reitistä on hankalin, kotoa lähtiessä toiseen kilometriin menee aina muutama minuutti muita enemmän aikaa, sillä pimeässä joudun väistämään tien reunasta ojan puolelle autoilijoiden häikäistessä minua ja ollessani muutamia sekunteja näkemättä tietä edessäni. Työmatkaan kuluvaksi ajaksi lyhintä tietä on vakiintunut 1 h 35 minuuttia ja sen lisäksi varaan puoli tuntia suihkussa käymiseen ja pukeutumiseen. Vähempikin riittäisi, mutten pidä kiireen tunnusta ja olen mielelläni työvuorossa hyvissä ajoin. Jos kävelen työmatkan molempiin suuntiin, käytän aikaa 3h 30 min työvuoron mitan päälle, kun autoillessa matkoihin menee kellonajasta riippuen 20-30 minuuttia edes takaisin. Eihän tässä kävelemisessä ajankäytöllisesti ole mitään järkeä, mutta minulla ei ole tällä haavaa useinkaan mitään kiireellistä tekemistä työvuoron jälkeen ja aamuisin herään jokatapauksessa aikaisin ja usein liian aikaisin. Niinpä kävelyyn käyttämäni aika on pois ainoastaan sohvalla makoilusta, eikä se liene kovin paha asia. 

Minnan innostamana olen tutustunut viime päivinä äänikirjojen maailmaan kävellessäni. Kuuntelen useimmiten musiikkia, mutta ajattelin kokeilla myös äänikirjaa. Olen kuunnellut niitä paljonkin autoillessani, mutta silloin CD-levyiltä, joita muutamia vuosia sitten ostin eri paikoista. Nyt olen opetellut käyttämään Elisa-kirjaa ja olen ilokseni osannut ladata ohjelman iPuhelimeeni ja iPadiini ja vahingossa myös tietokoneeseeni. Ehkä myös jonnekin muualle. Olen ostanut pari e-kirjaa luettavaksi iPadilta (puhelimen näyttö on siihen minusta auttamatta liian pieni) ja yhden äänikirjan. Toistaiseksi en ole kovin vielä innostunut kuuntelemaan luettua tekstiä kävellessäni, sillä liikenteen melu on usein sen verran kova, että minun täytyisi pitää äänenvoimakkuutta niin suurella, ettei se hiljaisempina tuokioina ole mukavaa ja puhelin on taskussani, joten äänenvoimakkuuden säätäminen ei ole kätevää. Musiikissa ei niin haittaa, jos hetken aikaa ei kuulekaan loistavia lyriikoita tarkasti, mutta kirjan juonelle se tekee pahaa. Minulla on kyllä hyvät KOSSin kuulokkeet, joten niistä se ei varsinaisesti ole kiinni. Ostamani kirjakaan ei sitten ihan kauheasti sytyttänyt, joten sekin voi olla syynä, etten toistaiseksi ole suuresti innostunut kirjojen kuuntelemisesta kävellessäni. Kuuntelisin mielelläni vaikka Jane Austenia Juliet Stevensonin lukemana tai Jeremy Ironsin lukemaa Mennyttä maailmaa. Ne minulla löytyy CD-levyinä, mutten taida viitsiä enää alkaa askaroida niitä levyiltä iTunesin kautta puhelimeen.

Oikein hyvän äänikirjan löytymistä odotellessani suosittelen kävelymusiikiksi tätä Alan Jacksonin kappaletta Country Boy. Se sopii tähän marraskuuhun kuin viikset nenän alle, vaikka lyriikasta tuleekin hieman vaikeahko olo. Alan kyllä vakuuttaa, ettei ole stalker, mutta mistäpä sen tietää, en taitaisi mennä kyytiinsä. Ei hän kyllä taitaisi pyytääkään. 

Sauvoilla vai ilman?

Olen päässyt jo yli 10 vuotta sitten nolostuksesta ulkoiluttaa kävelysauvoja, taidanpa vähän osata tekniikkaakin. Ainakaan en sohi sauvoilla miten sattuu, eivätkä ne ole liian pitkät minulle. Nyt en ole käyttänyt sauvoja, sillä työmatkareitilläni on sekä hiekkaosuutta, että asvalttia. En tykkää koputella piikeillä asvaltilla, enkä vaihdella edestakaisin tossujen ja piikkien välillä. Viime yönä lumi tuli maahan täällä Keski-Suomessa, joten piikit kävisivät koko matkaan. Liukkailla keleillä sauvoista on sekin hyöty, että ne hieman auttavat pystyssä pysymistä. Ajattelinkin ottaa seuraavalle työmatkalle sauvat käyttöön, mikäli lumi kestää maassa. 

YLEn Löytöretki-sarjassa suomalaisryhmällä oli mukanaan kokoontaitettavat sauvat ja muutama heistä näytti käyttävän sauvoja hyvin uskollisesti, toiset taas satunnaisemmin. Voin kyllä kuvitella, että sauvojen kilke voi niihin tottumattomia ärsyttää, jos sattuu kulkemaan samaa tahtia kilkuttelijoiden kanssa. Koska caminoon liittyy myös runsaasti alamäkeen kulkemista, alan kallistua sauvojen kannalle. Minulla on tavalliset teleskooppisauvat kotona käytössä, mutta ehkä caminolle hankin sitten kokoontaittuvan mallin. Mukaan tulisi myös varatossuja. 

Jos CampaCaminoon eksyy joku jo caminon kulkenut, kuulisin mielelläni mielipiteitä ja kokemuksia sauvojen käytöstä pitkällä matkalla. Unohtaakohan ne joka toiselle tauolle? 

Reppu selkään ja menoksi!

Käytin aluksi työmatkoilla Kammenpyörittäjän pyöräilyyn hankkimaa Vaude-merkkistä reppua. Se on kapea ja siinä on hyvät olkahihnat ja sopivasti taskuja. Sen tilavuus on 20 litraa. Sattumalta osuin urheiluliikkeen loppuunmyyntiin ja siellä oli Deuter-merkkisiä reppuja. Alennuksen jälkeen Futura-repulle jäi hintaa noin 60 euroa. 

Tilavuus tässä uudessa kantolaitteessani on sama 20 litraa, mutta sen malli on hieman toisenlainen, kuin Vaude Corona Air-repussa. Tuntuu ettei siihen mahdu niin paljon tavaraa, kuin Vaudeen. Minulla on työmatkalla yleensä mukana iPad, jotain vaatteita ja juomapullo, pientä sälää huulirasvoista kulkukortteihin ja avaimiin. Nämä kaikki kyllä mahtuvat myös uuteen reppuuni, jonka istuvuus on ainakin yhtä hyvä kuin Vaudessa. Säätömahdollisuuksia on enemmän ja repussa on pätevä runko, joka pitää ilmastoinnin selän ja repun välissä kunnossa. Lantiovyö osuu minulla sopivalle kohdalle ja saan lamppuni siihen sopivasti kiinni, jolloin saan pimeällä valoni alemmas. Aluksi pidin valoa olkahihnassa, mutta se aiheutti ilmeistä häikäisyä autoilijoille, sillä jotkut katsoivat hyväksi vilkutella minulle valojaan ja eräs teki kohdallani ikävän koukkaisunkin. 

Repun alaosassa on vetoketjutaskussa sadesuoja valmiina, kuten Vaudessakin. Se on helposti otettavissa esille ja laitettavissa kantolaitteen suojaksi. Reppu ei ole pienestä tihkusta muutenkaan moksiskaan, mutta kunnon sateella suojaa kyllä kannattaa käyttää. Sivutaskuihin olen asentanut hanskoja valmiiksi, jos lähden paljain käsin liikkeelle ja yläosan läpiviennistä saa tuotua kuulokkeenjohtoa tai juomapussin letkua, jos sellaista käyttäisi. 

Muutaman käyttökerran jälkeen olen tyytyväinen alennusostokseeni, eikä Kammenpyörittäjäkään ole pahoillaan saatuaan oman reppunsa takaisin. Isompaa reppua tai rinkkaa en vielä aio ostaa, ellei nyt satu erityisen hyvää alennusta kohdalle. Jossain vaiheessa hankin kyllä rinkan ja alan kantaa painavampaa taakkaa silloin tällöin aivan harjoitusmielessä. 

Ooh, snug fit!

Eräänä aamuna heräsin liian varhain, enkä saanut enää unta. Olin ajatellut mennä autolla töihin, sillä iltapäivästä olisi muuta puuhaa, eikä olisi aikaa puolentoista tunnin kävelyyn. Joku vipu päässäni on vinksahtanut, sillä kyljenkääntämisen sijaan nousin ylös ja etsin vaatteet päälleni ja lähdin tähtikirkkaaseen aamuun kävellen töihin. Aamu ehti matkan aikana valjeta niin, etten tarvinut lamppua enää viimeisellä katuvalottomalla osuudella ja ilma oli niin raikas, että melkein sattui hengittää. 

Nyt kun säät ovat olleet vaihtelevat, olen kokeillut erilaisia kerrospukeutumisen malleja. En ole kovin herkkä palelemaan, joten jos ilman lämpötila on plussalla, eikä tuule kovin navakasti, en ole pukenut vielä välikerrosta. Käsineet ja pipo ovat käytössä, jos tuulee tai sataa. Minulla on ollut vain joko tylsiä tai huonoja pipoja, liian suuria, pieniä, vettä tai tuulta pitämättömiä. Tällä viikolla sain Kammenpyörittäjän Chain Reaction-tilauksen yhteydessä SealSkinz-tuotteita. Tilasin pipon, hansikkaat ja sukat. Pipo on juuri sopiva, sukat näyttävät lapselle sopivilta, mutta ovat kuitenkin minun kokoani. Ikävä kyllä hansikkaat ovat minulle liian suuret, joten Kammenpyörittäjä ottaa ne käyttöönsä ja tilaan uudet seuraavaan pakettiin. SealSkinz-merkki ei ollut minulle aiemmin tuttu, mutta nimestä tuli mieleen tv-sarjan jakso, jossa sankariseikkailija änkee itsensä hylkeen nahan sisälle kylmästä selviytyäkseen ja tuumii, että onpa aika piukka. Ystäväperheen poika nimesi tyypin jo melko pienenä K*simieheksi, tämä kun hörppäsi jaksossa jos toisessakin omaa virtsaansa henkensä pitimiksi.

Vedenpitäville sukille ei nyt juuri ole kyllä käyttöä, sillä vaelluskenkäni eivät päästä vettä sisäänsä. Kengillä on kävelty nyt noin 80 km ja jalkani alkavat tottua niihin. Sain aikaan yhden pienen rakon kantapään sivulle viikon aikana, mutta muuten kengät alkavat tuntua melkoisen hyviltä. Varret eivät ole enää niin kovantuntuiset, tai sitten nilkkani ovat kouliutumassa. Alan pitää vaelluskengistäni päivä päivältä enemmän ja olen tyytyväinen ostokseeni. Samoin Decathlonin sukat ovat osoittautuneet aika hyviksi ja näyttävät kestävän pesuakin. 

Kun aloittelin kävelemistäni syyskuun alussa, riitti valoisaa aikaa kaikkiin työvuoroihin mennessä ja niistä tullessa. Nyt päivä on lyhentynyt merkittävästi, eikä valoisaan aikaan pääse enää kuin parista vuorosta kotiintullessa. Aluksi pimeässä käveleminen tuntui hieman pelottavalta, etenkin kun osan matkaa joudun kävelemään tien reunaa ilman katuvalaistusta. Olen jo oppinut muutamat kohdat tienposkessa, jossa ei kannata astua pientareen ulkopuolelle, tai kellahtaa syvälle ojaan. Samoin olen tottunut siihen, etteivät kaikki autoilijat vaihda pitkiltä valoilta lyhyille tähteni, vaan häikäisevät reippaasti silmiini. Ilmeisesti heijastimeni ja valaisimeni toimivat kohtuudella, sillä en ole pelästynyt kuin pari kertaa melko likeltä mennyttä autoa. Talvipäivänseisaus on tänä vuonna 22.12. ja silloin, alle kahden kuukauden kuluttua päivä alkaakin jo pidentyä! 

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Frankie Ballardin kappaletta Helluva Life, koska sillä on niin hauska nimi. 

Näe ja tule nähdyksi

Nyt kun on käsillä vuoden pimeimmät ajat, on tärkeää miettiä, miten näkisi kulkea. Vieläkin tärkeämpää on tulla nähdyksi. Kokeilimme ottaa muutamia kuvia siitä, miten näyn ilman erillisiä näkymisvarusteita. Kammenpyörittäjän minulle lainaama Vaude-reppu on varustettu heijastimilla, enkä ole sen kanssa aivan näkymätön. 

Kun puen päälleni pyöräilyyn alunperin hankitun huomioliivini, paistan jo melkoisesti pimeydessä. Koska pidän vempeleistä, asensin oikean jalan kenkään germaanimarketista ostamani led-valon. Sen saisi vilkkumaankin, mutten sentään olen pikkutyttö.

Työmatkastani on noin kolmannes tietä, jolla ei ole katuvalaistusta. Kuutamolla näkee kyllä kulkea, mutta niitä hetkiä, että olisi täysikuu ja selkeää, on verraten harvoin. Ostimme Azoreilta Decathlonista valopakkauksen, joka ladataan USB:n kautta ja on sommiteltavissa pannalla otsalle tai nipsulla vaikka repun olkaimeen. Valon kulmaa voi säätää osoittamaan joko suoraan eteenpäin tai eri kulmiin alaspäin. Valittavana on punainen valo ja kolme eri kirkkautta valkoista valoa. Punainen on käyttökelpoinen pimeäkuvaamisessa tai kaukoputkihommissa, tai kulkijan selkäpuolella vaikka reppuun kiinnitettynä. Yhdellä latauksella laite toimii useita tunteja. Hintaa lampulla muutamin eri kiinnikkein ja latauslaitten kanssa oli 16 euroa.

Ylläolevissa kuvissa näkyy miten huomioliivini hohtaa pimeässä ja kulkuvaloni valaisee tietäni. Kulma on hyvä säätää melko alas, ettei se paista liika vastaantulevien silmiin. 

Tällä viikolla olen ehtinyt kävellä vain vähän, noin 30 km. On ihan hassua, että se tuntuu jo vähältä, kun vielä pari kuukautta sitten en kuvitellutkaan käveleväni kuin autolle ja sieltä pois. Kahdensadan kilometrin raja lähestyy ja innostun kävelemisestä joka päivä lisää!

Tietokoneeni otti ja hajosi viikolla, suurinpiirtein minuutti sen jälkeen, kun sain Campasimpukan puolelle kirjoittamani postauksen julkaistua. Vielä siitä osan vaihtamalla tullee peli. Valokuvia meni muutama tuhat bittiavaruuteen. Noin neljä viidesosaa niistä oli tuplia ja triploja samoista pullapaloista, joten suurta vahinkoa ei tapahtunut. On kyllä orpo olo ilman omaa omppuani. Se hyvä puoli tässä on, että olen opetellut monta juttua iPadistani. Ei tällä ole kovin kätevä postauksia rustata, joten Azorien matkan loput ravintolakokemukset ja kävelyretkipostaukset joutuvat vielä odottamaan.

Maailman kirjat ovat sekaisin, minulla on PT!

Kerroin Campasimpukka-blogissani heinäkuussa, että kaipaisin PP:tä, personal pakkaajaa, joka komentaisi minua pakkaamaan laukun hyvissä ajoin ennen matkaa. Sellaista ei ole ilmaantunut ovelle tarjoamaan palveluksiaan. Samassa postauksessa mainitun PT:n minä olen kuitenkin hankkinut itselleni. En elävää ihmistä, vaan pienen ranteeseen tulevan aktiivisuusrannekkeen. Olen aina ollut jossain määrin vempeleorientoitunut, mutta yleensä aika pian kyllästynyt gadgetteihin. Tähän en aio kyllästyä ihan pian. Päättämällä se hoituu. 

Garmin vívofit on tullut talouteen yhteistyössä Garminin ja Gigantin kanssa. Sanottakoon heti kättelyssä, että sana yhteistyö on ymmärrettävä niin, että Garmin on inkkeen valmistanut, Gigantti asettanut ostamiselle alttiiksi ja minä olen hoitanut sortumis- ja maksamispuolen. Homma on siis mennyt markkinavoimien lainalaisuuksia noudattaen, kaikki mainostus taikka käänteistyytyväisyys, mikäli sellaista ilmenee, on vilpitöntä kuin vasikan katse. 

Ranneke on ollut minulla nyt reilun viikon verran ja olen oppinut siltä jo monta asiaa. Minun piti päivittää iKoneeni käyttöjärjestelmä, että PT suostui ylipäätään mihinkään. Sain kyseisen homman hoidettua ihan itse, mitä pidän melko suurena ihmeenä. Alikersantti oli suorastaan ällistynyt, kun en viikko sitten lauantaiaamuna tarvinutkaan apua, jota edellisiltana anelin.

Laite määritteli minulle alkutietojen perusteella päivittäisen askeltavoitteen, joka on niin vaatimaton, etten kehtaa sitä tässä kertoa. Voin kertoa sitten myöhemmin, jos se joskus siitä paranee. Luulen, että etana ja kilpikonnakin saisivat  vaativammat tavoiteluvut. Ranneke ei valvo vain päiväaikaista aktiivisuuttani ja ennen kaikkea passiivisuuttani, vaan myös yöllistä untani. Se rekisteröi kaikki vaakakierteeni ja havahtumiseni niin, että aamuisin käppyrää katsellessa voisi päätellä, etten ole nukkunut silmällistäkään. Minun pitää myös antaa itselleni arvosana heräämismielialastani, valittavina ovat hymynaama, peruslukemat tai nyrpeä naama.

Päivän aikana vívofit laskee askeleeni ja kun jos pääsen tavoitteeseeni, se antaa minulle virtuaalipränikän, kun synkronoin rannekkeen iKoneeni kanssa. Se houkuttelee minua interaktiivisuuteen muiden rannekeuskovaisten kanssa, mutta sitä päivää ei ihan heti ole näköpiirissä, että liittyisin mihinkään kanssakannustusporukkaan. Sanokaa teidän sanoneen sitten, kun kerron liittyneeni johonkin keskinäisen kehun kerhoon.

Päiväaikaan laite kyttää minua herkeämättä ja punainen palkki näytön ylälaidassa alkaa kasvaa sitä myöten, mitä mukavammaksi tunnen oloni. Kun makaan aivan viattomasti sohvalla, vívofit on sitä mieltä, että tarttis tehdä jotain. Kun töissä istun rauhallisesti työtuolissani, siinä aikuisten ihmisten tuolissa, ranneke tahtoo ilmaista, että nousepa ylös ja kävele vaikka paikallasi ja heiluttele käsiäsi idiootin näköisesti rytmikkäästi muutamia minuutteja. Ja minähän teen niin, paitsi jos kollegoita on paikalla, paitsi se yksi, jolla on samanlainen ehdonalaisvahti ranteessaan. Hän kyllä ymmärtää, miksi täysin mukavasti istuva ihminen yhtäkkisesti ponnahtaa ylös ja alkaa sätkiä järjettömästi.

Rannekkeen voi pitää ranteessaan 24/7 (ai, että kerrankin pääsin käyttämään tuota ilmaisua), suihkussa, uidessa ja varmaan saunassakin (minä en juurikaan sauno). Se siis toimii näiden toimien jälkeenkin, mikä on merkillepantavaa. Pariston luvataan toimivan vuoden verran, joten ihan päntiönään sitä ei tarvitse vaihtaa, eikä ihmisparka ole jatkuvasti laturin armoilla.

Toistaiseksi olen tyytyväinen ostokseeni. Synkronoin laitteen muutaman kerran päivässä, kun muutenkin olen iKoneeni äärellä. Pakkauksessa ei ollut minkäänlaista käyttöohjetta, vain paperipala, jossa oli nettiosoite, joka neuvoo kuinka pääsee parittamaan laitteen tietokoneensa tai puhelimensa kanssa. Minun iLuurini on niin antiikkinen, ettei se pääse samoihin piireihin vívofitin kanssa. Myyntipakkauksessa oli pieni palikka, joka laitetaan tietokoneen USB:hen, sen kautta rannekkeen synkronisointi toimii Garmin-tilille, johon täytyy luoda käyttäjätunnukset. Voi jestas, miten paljon ihmisellä täytyy olla tilejä ja käyttäjätunnuksia? 50 lienee ihan minimimäärä? Taas yksi salasana unohdettavaksi.

työmatkalla sumuisena aamuna