lauantai 27. elokuuta 2016

Niinhän ne olivat kuin kaksi marjaa, tai ehkä toinen oli hedelmä


On se ollut aika hyvä juttu, että samana vuonna olen ollut kahdella kävelyretkellä ja niin ollen muistan niistä noin samanverran nyt. Jo Englannissa tekemämme jaloittelun aikana juttelimme siitä, mikä siinä oli erilaista kuin caminossa ja mikä taas aivan samanlaista. Tämä postaus kertoo näistä huomioista. 

Valmisteluvaihe oli oikeastaan aika samanlainen, johtuu lähinnä luonteestani, jolle on erittäin vastenmielistä pakata. Caminoa varten harjoittelin aika paljon pitkällä aikavälillä, mutta ehkä se tärkein harjoitus, rinkan kantaminen jäi nollaan kertaan. Enpä rinkkaan koskenut kävelyiden välissäkään ollenkaan. Caminon ansiosta kuitenkin tiesin, että kyllä se reissu sieltä tulee ja alkaa, vaikkei kauheasti hössöttäisikään. Jonkun verran järkevämmin pakkasin Englantiin, minulla ei ollut mitään turhia tavaroita mukanani.


Vaikka niin Espanja ja Englanti alkavatkin samalla kirjaimella, niin on niissä kuitenkin pikkuisen eroa. En ensinnäkään osaa espanjaa juuri ollenkaan, englantia puhun kohtuullisesti ja ymmärrän hyvin. Luulisi sillä olleen enemmän vaikutusta, mutta eipä oikeastaan, Espanjassa pärjäsi aivan hyvin espanjaa osaamatta. Olisi tietysti hyvä osata kieltä ja kohteliasta ja järkevää pystyä sitä puhumaan, mutta espanjantaidon puute ei ole este caminolle, kunhan osaa jotain muuta kieltä, jolla kommunikoida. Pelkällä suomella olisi kyllä vähän heikoilla. Tai en tiedä sitten sitäkään.

On vaikea enää tietää, miten sitä Englannissa (tai ylipäätään missään maailmalla) pärjäisi, jos ei osaisi englantia yhtään. Siellä olin paljon enemmän yhteyksissä ihmisiin kuin Espanjassa, osasin kysyä neuvoa, pyytää apua ja antaakin sitä. Osasin jutustella ja toimittaa asioita. Koska kävelymme Englannissa oli täysin omatoiminen, olimme oikeasti oman onnemme nojassa. Caminolla on kuitenkin se eräänlainen putki, jossa peregrinot kulkevat. Ei sitä oikeastaan tajunnut ennen kuin sieltä tuli pois ja meni toisenlaiselle kävelylle. Erämaavaellukset ovat sitten tietysti vielä aivan omaa luokkaansa, en muuta väitäkään. 

Englannissa (ja koko Iso-Britanniassa) on valtavasti erilaisia kävely- ja vaellusreittejä. Eräs kuuluisa sellainen on esimerkiksi South West Coast Path, jolla on mittaa 630 mailia. Suomalainen bloggaaja käveli matkan keväällä, siitä voi lukea Jalkaisin-blogista. Linkki vie reissun ensimmäiselle etapille, mutta varoitan, sitä reissua kun alkaa lukea, siihen jää koukkuun! Ottakaa pullat pois uunista ja pyykit koneesta ensin. 

Me olimme valinneet käveltäväksemme Wessex Ridgeway Trailin osan läheltä sisareni asuinpaikkaa rannikolle asti. Suora matka rannikolle on vain noin 30 km, mutta reitti on mutkitteleva niin, että viikossa suunnittelimme kävelevämme noin 120-130 km. Valitsemamme reitti oli vain yksi seudulla risteilevistä reiteistä ja virallisten reittien lisäksi joka puolella kulki tavallisia public patheja. Matkan aikana vaihdoimme lopulta monta kertaa käyttämäämme reittiä, kunhan olimme oppineet tulkkamaan kartan korkeuskäyriä ja muuta informaatiota maastosta ja tiestöstä.


Reittien merkinnät olivat erittäin vaihtelevia, paikoitellen merkkejä oli lyhyin välein ja hyvin nähtävissä, paikoin ei juuri ollenkaan tai ne olivat piilossa kasvustossa, kaatuneissa tolpissa tai muuten rikkoutuneita. Aluksi meillä oli vähän liian caminomainen tunnelma, olimme tyytyväisiä löytämäämme merkkiin ja tallustelimme eteenpäin juurikaan tuumimatta tai karttaa lukematta. Oletimme, että kun tulemme laitumen toiselle laidalle tai risteykseen, olisi siellä uusi merkki. Mitä vielä! Siellä oli tai oli olematta. Toisena varsinaisena trail-päivänä eksyilimme sen verran ja kävelimme niin monta ylimääräistä kilometriä, että järki oli otettava päähän, karttaa oli luettava aivan koko ajan. Sellaista ei Espanjassa koko aikana tapahtunut, eihän meillä edes ollut karttoja, vain opaskirjan pieni kuva, jossa tärkeintä oli vessojen ja baarien sijainti. 


Onneksi kuitenkin opimme kantapään kautta, että merkkejä on katsottava muutenkin, kuin että tuossa se nyt on. Niissä oleva nuoli oli tällätty osoittamaan ainakin viitteellisesti sinne suuntaan, jonne merkiltä oli lähdettävä, jos edessä ei ollut nähtävillä selkeää polkua. Laajan laitumen tai pellon toisella laidalta oli otettava joku kiintopiste ja sitä kohden mentävä ja reunalta sitten etsittävä missä se merkki mahtaisi olla. Usein reitti kulki portilta toiselle, mutta välillä portteja oli vastalaidalla useita ja niistä oli älyttävä valita oikea. Kuten kerroin, eksyimme muutamaan kertaan, emme huomanneet merkkejä tai niitä ei kertakaikkiaan ollut ja kuljimme harhaan. Jouduin muutamaan kertaan paikantamaan meidät mobiilidatalla, mutta sekään ei kyllä kaksisesti Englannin maaseudulla toiminut. 

Siitä tulikin mieleen toisen Espanjaa ja Englantia erottanut seikka, ainakin siis caminoreitin osalta. Siellä ei ollut oikeastaan koskaan tarvetta mobiilidatan käyttämiselle, enkä oikeasti tiedä, miten kattava verkko siellä on. Mutta wifiä oli niin laajalti saatavilla, että yhden käden sormilla oli laskettavissa ne baarit tai majoitukset, joissa ei nettiä löytynyt. Englannissa yhteydet olivat paljon nihkeämmät riippumatta siitä, miten sitä oli majoituksissa luvattu. Muutamissa pubeissa löytyi wifiä ja niissä viihdyimmekin hyvät tovit. Käytin mobiilidataa jonkun verran, lähinnä paikantamiseen ja muutaman kerran postia tarkistaakseni. Hyvin usein puhelimessa ei ollut minkäänlaista verkkoa edes asutuksen lähellä.

Entä sitten talouspuoli? Camino Espanjassa oli  minun varoillani hyvinkin saavutettavissa, nytkin kun tulen toimeen alle puolella normaaleista tuloistani vuorotteluvapaan aikana. Päivittäisestä elämisestä selvisi Espanjassa muutamalla kympillä, olisi pärjännyt vielä vähemmälläkin, jos olisimme käyttäneet enemmän albergueita. Ruokailutkaan eivät olleet kalliita, joten kukkarolle camino ei minunlaiselleni työssäkäyvälle ihmiselle käynyt raskaaksi. 


Kävelymatka Englannissa on sitten kalliimpi juttu. Majoitukset olivat nyt kiivaimpana lomakautena melko arvokkaita, maksoimme tyypillisesti 100-120 puntaa yöltä kahden hengen huoneessa, välillä aamiaisesta vielä lisää. Jotkut majoituspaikoistamme olivat airbnb-paikkoja, niissäkin hinnat olivat tapissa. Yksi majoituspaikoistamme oli yhteisö, jossa majoittuvat ihmiset ovat siellä muista syistä kuin me, joten annoimme pienen lahjoituksen korvauksena yösijasta ja aamiaisesta. Mielestäni olimme osin melko samantasoisissa paikoissa kuin Espanjassa ja maksoimme niistä kaksin, kolmiskertaisestikin. Lyhyellä matkalla tämä ei käy liian arvokkaaksi, mutta viittä viikkoa minun kukkaroni ei olisi kestänyt niillä hinnoilla. 

Ruokailut maksoivat myös enemmän, mutta edullisestikin voi syödä, kun valitsee pub-aterioita, jotka ovat todella täyttäviä, yhdellä suurella aterialla pärjää koko päivän, vaikkei se mitenkään terveellistä olisikaan. Emme kovin paljon käyneet paikallisissa kaupoissa, sillä ei niitä maaseudulla montaakaan osunut kohdallekaan, sama tilanne oli paikoin caminollakin. Minulla oli taas mennä ruokahalu, tämä tapahtui sinä kovimpana kävelypäivänä, jolloin oli lämmintä ja eksyilimme urakalla ja kävelimme paljon enemmän kuin oli tarkoitus. Sinä iltana en halunnut syödä päivällistä ollenkaan, en halunnut muuta kuin mennä nukkumaan. Kokonaan ruokahaluni ei onneksi mennyt, vaan aamulla olin aivan kunnossa. 

Kanaa Englannissa
Kania Espanjassa
Maisemiltaan Englanti oli kyllä aivan ihana, polut kulkivat hyvin kauniissa paikoissa ja välillä olimme mäkien ja kukkuloiden laella, välillä niiden välissä solissa. Espanjassa caminolla muistin paljon vähemmän katsoa maisemia, enemmän menin kuvitteelliset silmälaput päässäni ja katsoin vain eteenpäin. Reitit Englannissa olivat paikoin hyvin umpeenkasvaneita, saimme oikeasti raivata tietämme lukuisissa pusikoissa nokkosten kutitellessa ja oksien raapiessa ja kulkea oikeasti vilja- ja maissipeltojen läpi. Espanjassa ei ainakaan aikaisin keväällä ollut sellaisia paikkoja, vaan koko reitti kulki selkeästi nähtävää polkua tai tietä. 


En muista, että olisimme kiivenneet monenkaan aidan ylitse Espanjassa, Englannissa kiipesimme kymmenien porttien ylitse ja avasimme erilaisia virityksiä, kömmimme alitse ja pujottauduimme rakosista sekä ylitimme puroja loikkien tai kiviä myöten. Sähköpaimeniakin kohtasimme monta kertaa. Vaativuudeltaan reiteissä oli yhtäläisyyksiä, nousuja löytyi Englannistakin, joskaan ei ehkä ihan niin pitkiä kuin Espanjassa. Laskuosuuksia meille ei sattunut kovin vaativia jaloittelussa. Lälliä emme kohdanneet Englannissa kuin pari kertaa, melkein riemastuimme niistä kohdista. 

Englantilaista lälliä
Espanjalaista lälliä
Espanjassa emme myöskään osuneet samoille laitumille karjan kanssa, lehmiä ja lampaita tuli paimennettuina kyllä vastaan, mutta Englannissa kuljimme omin päin monen laitumen läpi. Lehmiä ja lampaita oli ohiteltavina, mutta ei onneksi hevosia tai härkiä samojen aitojen sisällä meidän kanssamme. 

Siitä kuuluisasta lomakaudesta huolimatta nähneet montaakaan muuta vaeltajaa tai edes kävelijää Englannissa. Jonkun verran näimme ratsastajia ja eräs heistä antoi meille neuvojakin reitin suhteen. Turvallisuusmielessä Espanja ja Englanti tuntuivat yhtälaisen turvallisilta mailta. Liikenne oli paikoin Englannissa hieman säikäyttävää, mutta kuljimme teitä pitkin mahdollisimman vähän. Liikuimme vain valoisaan aikaan, kuten caminollakin, emmekä kohdanneet minkäänlaista vaaraa tai uhkaa kummassakaan maassa. 

Eräs seikka jäi kyllä hauskana mieleen. Jos pitäisi sanoa, että kummassa maassa on paremmat säät, niin pitäisi kyllä sanoa, että Englannissa! Meidän 9 päiväisellä jaloittelullamme oli vain aurinkoisia päiviä, emmekä käyttäneet lainkaan sadevarusteitamme, emme ottaneet niitä edes esille kertaakaan! Lämmintäkin oli sopivasti ja viilentävää tuulta. Samaan aikaan retkemme kanssa on tuttuja ollut caminolla, on sitten myöhemmin kiinnostavaa kuulla, millaisen caminon he ovat saaneet säitten puolesta. Meillähän oli sadetta ainakin tarpeeksi huhtikuisella reissullamme. 

Näin Espanjassa
Näin Englannissa
Jos minun pitäisi valita kummasta pidin enemmän, caminosta vai jaloittelusta niin sanon, että molemmista. Kummassakin kävelyssä oli omat mahtavat puolensa ja jos ne jotain tekivät selväksi niin sen, että minä olen kävelijä ja sellaisena haluan kehittyä. Kumpaankin maahan voisin mielelläni lähteä uudelleen kävelemään, mutta myös moneen muuhun paikkaan. Suomessakin, mutta täällä ehkä vähiten mielelläni. Mietin, että jos maanantaina lähtisin tästä kävelemään pohjoista kohden, niin perjaitaiksi saattaisin ehtiä jo Viitasaarelle, eikä siinä välissä olisi paljon mitään...

torstai 25. elokuuta 2016

Erakon majalla - The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset


Maanantaiaamuna Campis ja Sisko tekivät eväät Friaryn hiljaisessa keittiössä, sivelivät leiville paksua sipulichutneytä ja leikkasivat terävää cheddaria päälle, kuten Viisikossa ikään. Inkivääriolutta heillä ei sentään ollut, mutta makeaksi evääksi he ottivat grillijuhlista jääneitä suklaapallosia. Näillä he pärjäisivät hyvin, mikäli sopivaa aamiaispaikkaa ei löytyisi. Cecile hypähteli hermostuneena takapihalla, keittiön ovessa oli ikävät metalliketjuiset verhot, joitten ohitse sen sisu ei antanut myöten mennä niin paljon kuin se olisikin halunnutkin piipahdella keittiössä. Sen turkki tuli verhosta niin sähköiseksi, että se näkyi tunnin pimeässä, eikä se ollut hyvä juttu hiirijahdissa. 


Maanantai oli Friaryn virallinen vapaapäivä ja kaikki muut, ihan kaikki muut (paitsi Olive) vielä nukkuivat vartin yli seitsemän, kun kaksi reppuselkäistä naista ja Cecile lähtivät talon takapihan, entisen pääsisäänkäynnin kautta matkaan. Kissa vilkaisi sisäistä kelloaan ja teki virtuaalimerkinnän, vain vartin myöhässä. Miguel oli pyytänyt raportteja ja memoja ainakin kaksi kertaa vuorokaudessa, mutta katsotaan nyt, mietti Cecile. Se ei oikein perustanut paperitöistä ja oli jo eräässä toisessa projektissa saanut varoituksen sepiteltyään raportteja jälkikäteen. Onneksi Miguel ei tiennyt sitä, Cecilen tuttu oli poistanut tiedot sen rekisteristä hiiripalkalla. Olive oli todella hyvä kissa tuntea, sen asema Pelin hierarkiassa oli kirkkaasti korkein eläimellä, mutta operatiiviseen työhön se ei enää ikänsä vuoksi halunnut. Se oli osa-aikaeläkkeellä Friaryssa ja oikeastaan pitämässä silmällä Cecileä, mikä Cecile ei tiennyt. 

Keeping an eye on you, all the time!
Friary oli valittu betapelin aloituspisteeksi sen hyvän sijainnin vuoksi, sieltä lähtiessä melkeinpä suuntaan kuin suuntaan täytyi ensin kiivetä runsaasti ylämäkeen ja mikäli mieli rannikolle, etelään päin mäki oli suorastaan brutaali. Caminolla peregrinat kävelevät ihan mitä vain heidän eteensä pistetäänkään, täysin laput silmillä ja vaihtoehtoja miettimättäkään, mutta nyt Campiksella ja Siskolla oli hyvät eväät kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. 

Heillä oli kartta, mutta ei sentään kompassia, heillä oli jopa hieman etukäteistietoa ja lievällä huvituksella Cecile huomasi, että he valitsivat kahdesta vaihtoehdosta sen hieman helpomman ja lähtivät matkaan Hermet's Hutin kautta. Se oli pieni harmaa maja jyrkässä rinteessä, riippulukolla suljettu ja noin vartin kävelymatkan päässä Friarysta. Sinne saattoi kuulema tulla mietiskelemään ja olemaan rauhassa, mikäli tarvitsi lepoa. Cecile vietti siellä välillä aikaa kavereittensa kanssa, piti vain olla tarkka, ettei jättänyt sinne mitään merkkejä bileistä, sillä joissain asioissa Friaryn väki oli ihmeen tiukkapipoista. Lintujen höyheniä he eivät tahtoneet nähdä lattialla, eikä kissanruokapusseja siellä täällä.


Cecile ei ollut koskaan ollut vielä operatiivisessa tehtävässä maastossa. Kaikki sen aiemmat keissit olivat olleet lyhyitä tarkkailutehtäviä yhdessä paikassa, joista se oli raportoinut livenä, vaikka se inhosikin niihin käytettäviä siruja ja lähettimiä. Tällainen pitempi valvontatehtävä oli sille uutta. Saattoi olla, että pieni CV:n kaunistelu oli vaikuttanut siihen, että se ylipäätään oli saanyt tämän tehtävän, mutta sen Cecile pisti kyllä Miguelin piikkiin, mitäs ei tarkistanut suosituksia. 

Puolivälissä mäkeä Cecileä alkoi hermostuttaa, sille tuli huono fiilis tästä hommasta. Sen sijaan, että se olisi hienovaraisesti hiiviskellyt kaksikon takana (se ei olisi ollut vaikeaa, vauhti ei päätä huimannut jyrkässä mäessä) se alkoi hypellä edelle ja jäi jälkeen, se ei voinut mitään sille, että sen suusta alkoi päästä huudahteluja. "Hei, ei viitsitäkään, mennään kotiin takaisin! Alkaa varmasti sataa. Tänään on vapaapäivä, mennäänkin kaikki porukalla Sherbourneen, vaikka pubiin! Minä voin olla kuskina (no ei varsinaisesti olisi voinut olla, mutta se suttaantuisi kyllä)" Naisten korviin se kuulosti siltä, että se olisi sanonut miuah ja kurrrrrr. Käännössovellus ei toiminut kunnolla. Cecile oli unohtanut tsekata sen, se oli varajärjestelmä, mikäli se joutuisi evakuoimaan pelihahmot tai itsensä. Ehkä uusin versio ei ollut päivittinyt. Se itsekään ei oikein saanut selkoa mitä naiset puhuivat, vain sanan sieltä toisen täältä.

Barcelona, how do you read? Transmitting blind, Barcelona, how do you read?
Hieman majan jälkeen homma alkoi levitä tassuihin kokonaan. Sisko otti puhelimen käteensä ja soitti, vastoin kaikkia Friaryn sääntöjä, vapaapäivän aamuna ennen puolta kahdeksaa yhteisön jäsenelle. Tämä vastasi toisella yrityksellä unenpöpperöisenä ja aivan toisaalla, itseasiassa Kentissä, jonne hän oli lähtenyt lomalle. Sitä Sisko ei ollut muistanut ja vuolaasti pyyteli anteeksi, mutta kun oli tämä kissaongelma. Hän pelkäsi Cecilen seuraavan heitä pitemmällekin tilalta ja jäävän vielä auton alle, kun heidän täytyisi ylittää isompia teitä. Kentissä oleva jäsen neuvoi jäätävähköllä äänellä Siskoa palaamaan heti Friaryyn ja sulkemaan kissan sisätiloihin ja sitten lähtemään liikkeelle uudelleen. Sitähän kaksikko ei todellakaan aikonut tehdä, sillä mäki oli, kuten sanottu, brutaali. Sisko otti vielä suuremman riskin, suurimman mitä Friaryssä saattoi oikeastaan ottaa ja soitti yhdelle ruskeakaapuisista veljistä ja herätti tämän. Campis ei todellakaan olisi uskaltanut tehdä sellaista ja kuunteli korvat luimussa miten Sisko käytti englannintaitonsa äärimmilleen ja luetteli karmeita vaaroja, joihin Cecile, pikkuraukka ja yhteisön tärkeä (hiiribusiness) ja pidetty jäsen joutuisi, mikäli veli ei tulisi sitä hakemaan. Autolla, vapaapäivän aamuna, please, could you? Etsäviitsisviitsissäetsäviitsis. Campis alkoi uskoa, että Sisko olisi soittanut vaikka tuomiokapituliin asti, kunnes joku suostuisi auttamaan. 

Cecile ei tiennyt mitä oikein oli tapahtumassa, kolmikko oli kivunnut puheluepisodin aikana mäen päälle autotien reunaan. Se punnitsi vaihtoehtojaan. Se oli sanomattakin selvää, että raporttia tästä ei kirjoitettaisi, mutta jotenkin tässä pitäisi luovia. Tässä vaiheessa sen olisi kannattanut evakuoida itsensä ja  keskeyttää peli. Jos käännössovellus olisi toiminut, se olisi voinut kysyä neuvoa HQ:sta. Nyt se oli omillaan ja sille kävi vielä huonommin. Sen aivot raksuttivat täysillä, eikä se huomannut mitä ihmiset juonivat. Sisko ja Campis siinä lepertelivät jotain ja yhtäkkiä Sisko nappasi Cecilen syliinsä. Aluksi se tuntui hyvältä ajatukselta, samahan siinä oli oleilla siihen asti, kun olisi viisainta häipyä. Välillä se sai selkoa mitä naiset puhuivat, sovellus toimi hetkittäin Cecilen ollessa korkeammalla kuin maantasalla. Se sai selkoa, että oli tilattu auto. Niin kaksikko oli tehnyt caminollakin välillä. Okei, taksi olisi ihan hyvä vaihtoehto, mentäisiin kerralla ainakin 10 mailia eteenpäin.



Yhtäkkiä Cecile tunsi ikävän säräyksen turkkinsa alla, kun sirussa oleva käännösohjelma alkoi toimia. Joku naisissa oli erilaista, he astelivat mukamas rauhallisina tien reunassa, Sisko muutaman askeleen ruohikon puolella, Campis aivan tien reunassa. Siskon ote Cecilestä tiukentui ja äänensävy muuttui sellaiseksi ällöttävän rauhoittelevaksi, josta Cecile ymmärsi jääneensä satimeen. Se laittoi nopeasti kyselyn Pääkonttorille ja suorastaan huusi apua. Sieltä tuli pikainen vastaus, evacuate, evacuate. Cecile alkoi rimpuilla, mutta Sisko otti sitä niskasta kiinni ja roikotti niin kaukana itsestään kuin pystyi Campiksen koittaessa olla avuksi. Samaan aikaan Friaryn peoples carrier-auto tuli paikalle renkaat jyrkässä mutkassa raapien, kuskin paikalla istuva veli ei näyttänyt iloiselta. Mitenkään jäämättä rupattelemaan Sisko aukaisi takaovea niukasti, nakkasi kissan takapenkille ja paiskasi oven kiinni. Cecilen järkyttynyt naama näkyi huuruisessa ikkunassa auton kadotessa kohti Friarya, se näytti sanovan WTF, mitä juuri tapahtui!? Kissankarvoja pöllysi ilmassa ja Siskon vaatteissa oli melkoinen irtokarvakuorrutus. 

Kaksikko tarkasteli vammojaan, Campiksella oli toisessa kämmenessään kaksi kissankynnen raapaisua, Siskolla käsivarressa pari syvempää pistojälkeä. Hän sanoi opetelleensa miten kissaa voi roikottaa niskasta sitä satuttamatta (muuten kuin henkisesti) ja näköjään se toimi. He puhdistivat koko caminon tarpeettomina mukana kulkeneilla desinfiointilapuilla kynnenraapaisut ja lähtivät jatkamaan matkaa. Kummallakin oli jotenkin merkillinen olo. Sellainen pieni aavistus, että tässä oli enemmän kuin pinnalta näytti, sellainen fiilis joka oli joskus tullut caminollakin, mutta josta ei koskaan oikein tullut selkoa.


Samaan aikaan lähellä Friarya jyrkässä mäessä auton ovi kävi, veli nakkasi sähisevän ja sylkevän kissan pihalle autosta. Cecile oli yrittänyt viimeiseksi ennen ulosjoutumistaan päästä ohjauspyörään tassuiksi, mutta tämän veljen kanssa ei ollut leikkimistä, vaikka hän näyttikin ystävälliseltä ja oli yksi Siskon suosikkiveljistä. Cecile luikki lyhintä tietä Friaryyn ja meni sisälle Siskon huoneeseen ikkunan kautta, sen jonka Sisko luuli sulkeneensa. Siellä Cecile ensin peseytyi Siskon tyynyllä ja hieman kokosi ajatuksiaan. Lähetin pukkasi viestiä niin, että siru Cecilen niskassa surisi ja kuumeni. Noin puolen tunnin kuluttua Cecile ilmoittautui ja joutui kertomaan Miguelille mitä oli tapahtunut. 

Miguel teki nopean päätöksen muuttaa pelin kulkua. Tämä episodi kirjattiin pelattavien voitoksi, he olivat selvittäneet heitä kohdanneen ongelman, vaikka olivatkin käsittäneet tilanteen tietysti aivan väärin. Se että Cecile oli täydellisesti epäonnistunut omassa osassaan, näytti kääntyvän Pelin onneksi. Betapelattavilta saattoi sittenkin odottaa jonkunlaista oma-aloitteisuutta, vaikkeivat olleet sitä koko 770 km caminolla paria taksikyytiä enempää osoittaneetkaan. 


Cecile koetti vielä onneaan, se pyysi lupaa lähteä perään. Se lupasi pysytellä kauempana ainakin aluksi, niin että se voisi tarkkailla naisia, mutta jäädä heiltä huomaamatta. He eivät näkisi siitä hännänhuippuakaan. Se voisi jopa värjätä turkkinsa. Mutta ei, Miguel sanoi ei, hän itseasiassa kielsi sitä lähtemästä perään. Sen Peli oli jo pelattu ja Olive saisi pitää huolen, ettei Cecile lähtisi Friarysta minnekään. Luvatun palkkion se saisi, mutta jatkotehtävistä täytyisi käydä uudet neuvottelut. 

Tällä kertaa yhteys kuvaruudulla katkesi Miguelin toimesta, Cecile jäi katsomaan pimentynyttä ruutua ja tuhahti. Eivät he pärjäisi ilman häntä, viimeistään illalla pihaan ajaisi taksi, tai jos Sisko uskaltaisi, hän soittaisi jonkun hakemaan, eivät he 10 mailia kauemmas kuitenkaan ehtisi. Loppupäivän Cecile vietti Siskon tyynyllä ja kiillotteli kynsiään kukkakuvioiseen kankaaseen. Illan tullen se meni muina kissoina ulos hieman jaloittelemaan, mutta Olivea se ei toivonut näkevänsä.


Barcelonan yksikön kahvihuoneessa Miguel nosti jalat pöydälle tyytyväisenä. Alku oli erittäin lupaava. Häntä kyllä hieman nolotti  se miten oli vedättänyt Cecileä, kissa oli sen verran kiero tapaus, että se vaati pientä pudotusta maanpinnalle. Mutta että hän tahallaan laittoi käännösohjelman pois päältä ja katsoi  vierestä miten maastoagentti pelattiin ulos ensimmäisen puolen tunnin aikana, se oli hieman häijysti tehty. Siskoon hän oli erittäin tyytyväinen, tämä oli ollut niin tomera ja uskalias, että oksat pois. Campis oli katsellut sivuilleen kasvoillaan tyypillinen on se ilmoja pidellyt-ilme, mutta se nyt ei ollut uutta. Heti kahvin jälkeen Miguel säätäisi vaikeusastetta pari pykälää korkeammalle, tästä tulisi vielä hyvä Peli. Camino Francesin koirayksikölle hänen kyllä täytyisi laittaa viestiä, että olivat voittaneet vedon. Niiden arvaus Cecilen pärjäämisestä ei ollut mennyt piiruakaan pieleen.

tiistai 23. elokuuta 2016

The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset


Camino - The Epic Way paisui paisumistaan ja Peli oli käynyt erittäin kuumana jo edellisen kauden. Tänä vuonna väkeä tulvi peliin sellaisella vyöryllä, ettei millään meinannut saada tarpeeksi työntekijöitä päätteiden ääreen ja keväinen säiden jumittuminen viikkojen sadekeliin enteili suurempaa serveriongelmaa. Etäpelaajat naputtivat koneitaan ympäri maailman 24/7 ja pienet peregrinot kulkivat jonossa kohden Santiago de Compostelaa pahaa aavistamatta. Tilanne oli hieman viilentynyt heinäkuussa kun Nintendo julkaisi Pokemon Gon, mutta elokuu sai taas polut ja Pyreneitten rinteet kinostumaan vaeltajista. Jotain oli tehtävä. Tilanne oli alkanut eskaloitua jo pari vuotta aiemmin ja Barcelonan yksikkö oli tehnyt läpimurron. 

Eräänä helteisenä iltana Miguel oli heittänyt Michellelle ajatuksen siitä, että osa peregrinoista ohjattaisiinkin muualle. Michelle ei ihan kuunnellut, sillä televisiosta tuli juuri Paramount Channelilta länkkäri, jonka hän oli nähnyt lapsena usein Wisconsinissa, siinä John Wayne nostettiin juuri hevosen selkään. Mutta joku ajatuksessa jäi muhimaan ja illalla hän kysyi mitä Miguel oli ajatellut. 

Mies oli ajatellut asiaa enemmänkin ja kehitellyt jo mielessään konseptin, jolla etenkin ensikertalaisia saataisiin menemään ennen varsinaista caminoa jonnekin muualle, vaikka Englantiin ja ehkä muuttamaan mielensä caminon suhteen kokonaan, tai tulemaan sille vasta, kun olisivat hieman paremmin varustauneita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Niin paljon kuin The Epic Way tuottikin, se oli kapasiteettinsa äärirajoilla etenkin kesäkuukaudet, eikä sen tuottavuus ollut enää kasvanut toivotulla tavalla infran aika-ajoin takkuillessa. Mikäli väkeä saataisiin menemään laajemmalle alueelle, voitaisiin Peliä laajentaa loputtomiin. Mikä estäisi Peliä laajenemasta vaikka Suomen Lappiin?


Kaikenlainen tuotekehittely on tietysti hyvin salaista puuhaa, eikä siitä paljon ulkopuolisille pukahdeta, salaisuus koitetaan pitää niin pitkään kuin mahdollista siihen asti, että Peli voidaan julkaista. Heinäkuussa tänä vuonna beta-versio oli julkaisukunnossa. Varsinaista myyntinimeä sillä ei vielä ollut, se kulki vain nimellä Lost in Dorset.

Ensimmäisiksi pelihahmoiksi valikoituivat jo keväältä tutut keski-ikäiset suomalaiset sekasyöjänaiset, jotka olivat hämmästyttävän nopeasti alkaneet haaveilla uudesta caminosta, kumpikin omissa päissään. Kun jonkunlaista ajatustenvaihtoa aiheesta alkoi ilmetä heidän edelleen seurannassa olleissa whatsapp-viesteissään, heidät napattiin koekaniineiksi. Melko pienellä manipulaatiolla Campis saatiin ostamaan lentolippu Espanjan sijasta Englantiin ja Sisko hommaamaan lomaa töistään ja hankkimaan Dorsetin kävelykarttoja. Ensimmäisen koepelin pituudeksi määriteltiin väljästi viikko. 

Tarkoitus oli testata pelihahmojen yleisiä taitoja semivieraassa ympäristössä, mutta jonkunlaisella auttavalla kielitaidolla varustettuna kuitenkin. Espanjan halki voi vaeltaa sanomalla buen camino ja por favor, mutta Englannissa tarvitaan jo hieman enemmän. Koska hahmot olivat jo kävelleet caminon, heiltä saattoi odottaa jonkunlaista alkeellista oma-aloitteisuutta esimerkiksi varusteiden suhteen, mutta pian ilmeni, ettei ainakaan Campis ollut oppinut pakkaamaan ajoissa. Lähtöä edeltävänä päivänä hän nakkeli rinkkaansa sitä sun tätä, kuitenkin huomattavasti vähemmän tavaraa kuin ennen caminoa. Jostain syystä hän arveli pärjäävänsä viikon ilman kampaa tai hiusharjaa, lähtipä vain tukka poninhännällä liikenteeseen, eikä hän sivumennen sanoen todellakaan ole millään ihanalla luonnonkauniilla kiharapehkolla varustettu. Siskolla taas oli töitä niin viimetippaan, että lähtöä edeltävänä yönä hän vielä keitteli 14 purkkia hilloa Friaryn keittiössä. Ainakaan näitä naisia ei voinut syyttää liiasta etukäteishermoilusta.


Beta-versioon oli kehitelty myös eläinhahmoja, joista ei ollut vielä oikein varmuutta kumpaan leiriin ne kuuluivat, pelaajiin vai pelattaviin, se oli aina ongelma eläinten kanssa. Muutama vuosi sitten Espanjassa oli kokeiltu lintuja valvontaan, mutta yleensä siinä kävi huonosti, lokit paskoivat päälle tai peregrinoja alkoi pelottaa, jos lauma mustia lintuja leijui yläpuolella kovin pitkään etenkin yksinäisillä taipaleilla. Koirilla oli hieman parempia tuloksia, mutta ne olivat niin lahjottavissa chorizopalalla, ettei tosikaan. Kissat olivat lupaavin suunta ja niitähän Englannissa riitti. Yksi Friaryn kissoista oli istutettu tilalle jo vuotta aiemmin, se tuli ympäristöön muka yksinäisenä ja nälkäisenä ja pian se nukkui Siskon sängyn jalkopäähän laitetussa korissa ja aina Siskon tyynyllä, kun silmä vältti. Cecile oli erittäin lupaava yksilö ja Miguel oli melkein varma, että se oli hänen hyppysissään, mutta vannomatta paras.


Kissan kanssa oli käyty pitkälliset neuvottelut siitä, mitä sen tulisi pelin edetessä tehdä. Sen piti varmistaa, että naisten varusteet olisivat asialliset, sen tulisi päästää heidät ensin kahdelle lyhyelle päiväkävelylle Friaryn ympäristössä, mutta viikon mittaiselle kävelylle se tulisi mukaan, sillä riski kokeilun epäonnistumisesta oli liian suuri, mikäli sekasyöjät pääsisivät pubien luvattuun maahan kahdestaan. Keväiset näytöt kylmän punaviinin kuluttamisesta osoittivat, ettei oluthanoillekaan tämä kaksikko sanoisi ei.


Cecile oli sitä mieltä, että se osasi kyllä teeskennellä välinpitämätöntä ja silti ohjailla hahmoja mielensä mukaan, sen verran aikaa se oli jo manipuloinut Siskoa. Keväällä se oli jo kiehnännyt valmiiksi Campiksenkin jaloissa ja merkannut hänen housunlahkeensa kissankarvoilla, että tilan muut kissat älysivät pysyä kaukana. Cecile oli heti huomannut, että Campis on niitä tyhmiä koirista pitäviä ihmisiä, mutta pari pikku kierrosta hänen ympärillään ja istahtaminen syliin saivat Campiksen jo miettimään, että kyllä kissatkin voivat olla mukavia. Cecilen täytyi mennä käytävään nauramaan.

Päiväretket sujuivat hyvin, naiset kävelivat kiltisti polkuja pitkin, reitit olivat tuttuja Siskolle aiemmilta kävelyiltä. He menivät katsomaan härskiä alastoman miehen kuvaa ruohikkorinteessä, joivat olutta pubissa ja söivät itsensä turvoksiin. Mitäpä muutakaan. Näillä kahdella retkellä oli vaikeusasteena asteikolla 1-10 vain 2. Miten vaikeaa on kävellä muutaman mailin päähän kylään ja kävellä sitten takaisin? Naiset selvisivät hyvin ja muistivat tarkistaa punkkitilanteenkin illalla. Heillä oli mukanaan vain kevyet päiväreput, joten Miguel oli kieltänyt sateen niiltä päiviltä, sen verran Pelissä oli pelissä, ettei heitä kannattanut kastella heti kättelyssä ja vilustuttaa.


Cecile raportoi illalla, että Campis oli mennyt nukkumaan jo ennen yhdeksää, mutta Sisko kukkui pitempään. Kissa näytti vihreää valoa varsinaisen betapelin alkamiselle maanantaina, sanoi ottavansa täyden vastuun. Mutta vasta kun palkkioksi luvattu tietty lihaa sisältävä kissanruokalähetys oli saapunut. Cecile saattoi itse järjestää ruokailunsa, sillä oli hallinnassan Friaryssa muitakin ihmisiä. Waitrosen auto pyörähtikin pihassa vaikka oli viikonloppu ja Cecile laittoi Barcelonaan good to go-viestin. Miguel vaati päivittäisiä raportteja, mutta ilmeisesti yhteys katkesi, sillä hän ei kuullut mitä Cecile vastasi, näkipä vain hännän vilahduksen kuvaruudulla. Miguelilla oli jännä kutina, mitähän tästä tulisi.

maanantai 22. elokuuta 2016

Lähempänä totuutta

Tarkka kartta oli todella tarpeen, mutta se oli sisareni. 

Kun keväällä lähdin ensimmäiselle caminolleni, otin mukaani liikaa tavaraa. Rinkkani painoi jo lähtiessä liian paljon ottaen huomioon, ettei siinä ollut tippaakaan juomia tai muruakaan ruokaa. Tottumattomana rinkan kantamiseen 10 kg kuulosti jotenkin vähältä, 11 tai 12 vain ihan vähän painavammalta. Reilun viikon taaperruksen jälkeen lähetin tavaroita kotiin ja luovuin niistä matkan varrella vielä lisää. Loppuviikkojen ajan rinkkani painoi noin 8 kg ja tunnollisesti mainitsen vielä sen, että osa tavaroistani kulki tuolloin sisareni rinkassa, joka taas kulki Espanjan Itellan autossa majoituksesta toiseen. 8 kg on mukava määrä rompetta, sen verran kulkee selässä hyvin.


Nyt kun valmistelin viikon mittaista kävelyretkeä Englantiin, halusin heti lähtiessä olla ottamatta liikaa tavaraa mukaani. Loppujen lopuksi lista oli melkein yhtä pitkä kuin caminon ruodittu listani, sillä ihmisen perustarpeet, joita varusteet täyttävät ovat lopultakin melko samanlaiset matkan pituudesta riippumatta. Kyllä sitä alushousuja tarvitsee ja hammasharjaa, vaikka vain vähän jaloittelisi. Muttei sen enempää pitkälläkään matkalla, pyykinpesua on tehtävä joka tapauksessa. 

Alla on luettelo esineistä, joita pakkasin mukaani. Lisään nyt luetteloon kommentteja erottuvalla tavoin, muistiin itselleni ja kenties avuksi samantyyppistä reissua suunnittelevalle. Kyse oli siis kävelystä kesäisissä lämpötiloissa ja majoittuen sisätiloissa ja paikallisiin ravitsemusliikkeisiin ja kauppoihin tukeutuen. Mukanamme ei kulkenut majoitusvälineitä eikä sanottavasti ruokaa, vain vettä ja muuta juomaa hieman. 

Varusteluettelo viikon jaloitteluun Englannin maaseudulla

  • rinkka (Deuter 50+10 l, naisten malli, sama jota käytin caminolla) Toimi edelleen mainiosti, tykkään rinkastani hyvin paljon. Se on kapea ja litramääristään huolimatta kompakti ja kätevä pienemmälläkin kilomäärällä, tavarat eivät hölsky siellä. Taskut ja lokerot ovat järkevät ja remmit ja vyöt toimivia.
  • kevyt pikkureppu käsimatkatavaroita varten ja iltakäyttöön Samat sanat tähän, käytin iltareppuna ja loppumatkasta päiväreppuna, kun emme kantaneet enää rinkkoja, vaan kävimme retkillä majoituksesta
  • Osprey-sadesuoja rinkalle (50-70 litraiselle rinkalle, mikäli oikein muistan) Ihan tarpeeton! Ei siis satanut ollenkaan, vaikka Englannissa olimme. Mutta tietysti sadesuoja pitää olla mukana, vaikka menisi viiden kilometrin kävelylle. 
  • Fjällräven-pussi rinkalle lentoja varten (jää sisareni luokse odottamaan) Toimii! Ruma, mutta toimii. 
  • vedenpitävä vaellustakki (sama kuin caminolla) Toin käyttämättömänä takaisin, mutta tähän pätee sama kuin rinkan sadesuojaan, pitää olla aina mukana. Vaikka menisi Saharaan, voi sielläkin joskus sataa, tai tulee kylmä yöllä tai jotkut hyönteiset hyökkäävät tai jotain, takki on oltava.
  • kevyet säärystimet (suojaamaan sateelta ja kuralta) Espanjassa kaipasin näitä, joten nyt ne kulkivat mukana, mutta säistä johtuen en päässyt testaamaan.
  • kevyet sadehousut (samat kuin caminolla) Sama kuin yllä.
  • lippis Käytin muutaman kerran, mutta viimeisenä päivänä Antin saapumista odotellessamme en käyttänyt ja käräytin nenänpääni. 
  • capripituiset juoksuhousut Ihan mahtavat, käytin tyttöhameen kanssa.
  • pitkähihainen tekninen paita Kulki mukana, en tarvinut.
  • lyhythihainen tekninen paita Minulla oli toinenkin lyhythihainen mukana, se oli siviilivaateosastoani, mutta jonkunlaista liikuntaan sopivaa materiaalia, joten se toimi kakkospaitanani pitkähihaisen jäädessä lämpimien säiden vuoksi tarpeettomaksi.
  • 2 urheiluliivit Ok, riittivät muutaman pesukerran ansiosta.
  • 3 alkkarit Sama kuin yllä, tosin yhdet olivat vähän löpsähtäneet, meinasivat hiertää, osoite: roskis.
  • Falke-merinovillasukat (uusi pari, nyt kokoa 35-36, edelliset olivat suuremmat) Hyvät jalassa, sopiva koko, mutta hitto kun ne nyyppyyntyvät niin nopeasti ja isonvarpaan kohdalla on jo selvästi kulumaa alle 200 km kävelyn jälkeen, en kehu kestävyyttä, kun hintakin on melkein 30 euroa.
  • kompressiosukat (kokeilussa) Olivat jalassa hetken, ahdistivat ja olivat kamalan kuumat.
  • pitkät villasukat (iltakäyttöön) Ihanat, kiitos äiti!
  • suuri huivi (iltakäyttöön, sama kuin caminolla) Ihana, kiitos minä!
  • tyttöhame (kävelyyn ja iltakäyttöön) Toimii edelleen, hyvät taskut, mutta alkaa olla aika kulunut.
  • ohut kesäpaita (iltakäyttöön) Sama rimpsuinen viritys, joka oli mukanani caminollakin ja jonka arvelin roskistavani kotiinpaluun jälkeen, mutta mitä vielä. Se on mukava ja viileä eikä rypisty millään. 
  • trikoot (yökäyttöön) Ne jäivät pois matkasta jo Vantaalla, kun laitoin ennen lentoa käyttämiäni tavaroita Antin mukana kotiin. Vahinko siis ja ihmettelin trikoita rinkasta etsiessäni, että minne ne tupersin.
  • toppi (yökäyttöön) Vähän lötkö tapaus, liian pitkät olkaimet, ei jatkoon.
  • siviililiivit (caminolla minulla oli vain urheiluliivejä, kaipasin vähän nätimpiä iltakäyttöön) Oli kiva laittaa vähän pitsiä päälle päivän kävelyn ja suihkun jälkeen.
  • fleecetakki (tällä kertaa takkimallinen, huppari oli hankala caminolla) Ihan tarpeeton, illatkin menin rimpsupaidalla ja isolla huivilla, oli niin tavattoman lämmintä ja kaunista säätä, mutta tämä kuuluu must-osastoon kuitenkin.
  • uimapuku Eipä ollut tarvetta, mutta ei siitä haittaakaan ollut. Menisi vaikka hätävara-alusasuna yhden päivän, jos kaikki puhtaat alkkarit ja liivit olisivat loppu.
  • hammasharja+tahna Joo, tarpeelliset tietty. Nyt minulla oli ihan tavallinen hammasharja, ei sellainen taittokahvainen kuin caminolla, enkä sohinut nyt itseäni silmään tai korvaan, kuten sillä ns. kätevällä matkakokoisella. Tahna oli jotain tavallisempaa kuin matkapakkauksen tuubissa, joka vaahtosi ihan simona, vaikka sitä laittoi ihan pikkuisen.
  • kampa Tämä oli vitsikästä, ei minulla ollutkaan kosmetiikkapussissani kampaa, vaikka muka ihan varmana sen sinne laitoin. Sain sisarelta lainaan.
  • palanen oliiviöljysaippuaa Käytin jonkun verran, majoituksissamme oli hygieniatuotteita vaihtelevasti.
  • huulirasva Ihan pakko olla, mieluiten kaksi. Mitä useampi huulirasva minulla on mukana, sitä vähemmän niitä tarvitsen. Mutta annapa, jos ei ole yhtään en teekään muuta kuin olen lipomassa huuliani. Luotan Labellaan, se kestää aika hyvin lämmintä taskua.
  • deodorantti Tarpeellinen Englannin helteissä, tosin mukanani oli aika hyttysmyrkkyversio, ei kovin miellyttävä suhauttaa kainaloon.
  • kuivashampoo Höh, sama kuin yllä, pahanhajuinen ja tönkkö, ei ollenkaan sellainen ihana vadelmantuoksuinen, kuin kotona käyttämäni keveä suihke, ei jatkoon! Taisi jäädä jo matkan varrelle. Tarpeellinen tuollainen tuote ei tietenkään ole ollenkaan, mutta ajattelin, että haluaisin hieman volyymiä nääs. Haaveeksi jäi.
  • pinsetit Pari tikkua piti nyhtää sormista ja irtohaiventa kulmista, kantamisen väärti.
  • laastareita+desinfiointilappuja No nyt tarvitsin yhden rakkolaastarin! Ja myös desinfiointilappuja, kun Cecile ei tykännyt siitä, että lähetimme sen kotiin.
  • särkylääkettä Varalta mukana, ei ollut pää kipeä, eikä mikään muukaan.
  • korvatulpat Ei tarvinnut.
  • hakaneuloja Sisko tarvitsi kerran yhtä, minä lahjoitin sen hänelle. 
  • pyyhe teknistä kangasta Jätin sen sisaren luokse.
  • istuinalusta Ei tullut käytettyä, oli niin kuivaa, ettei tarvinnut. Espanjassa oli niin märkää, ettei voinut istuksia maassa. Koskaan ei ole hyvä!
  • sateenvarjo (koska Englanti) Tiedätte jo varmaan, tarvitsinko. 
  • Fivefingersit Ihan parhaat, ne naurattivat ja ihmetyttivät myös Englannissa, etenkin vanhempaa väkeä. Eräs rouva sanoi Bournemouthin rannalla miehelleen: Katso, katso, tuolla naisella on varpaat! Mies katsoi kummissaan rouvaansa, että niin? Eikö kaikilla ole varpaat?
  • Meindl-kengät (päädyin niihin kumminkin, vaikka Hanwagit on myös sisäänajettu) Niistä en luovu, luottokenkäni, ei niin jyrkkää mäkeä ylös tai alas, etteivätkö rakkaat Meikkuni minut johdata perille. 
  • spork Ei ollut käyttöä.
  • alumiininen 0,75 l juomapullo Oli käyttöä paljon, lämmin sää, vaativa maasto, juotavaa kului paljon.
  • minileatherman Käytin muutamaan kertaan, hyvä olla mukana. Ja se on sievä!
  • vivofit Kulki mukana ja toimi kellona ja matkamittarina, vaikka holkkumaa onkin. Ei ajan suhteen, mutta matkan.
  • puhelin+laturi Must
  • tabletti+laturi Must
  • enkkupistokemuunnin+pistokejakaja Must, koska Englanti.
  • aurinkolasit Must, koska Englanti ja aurinko. Minulla oli markkaviidenpennin Tiger-lasit, jotka muuttavat maailman ihanan turkoosiksi. Toivottavasti niistä ei ole silmille haittaa.
  • kuulokkeet Ei tullut countrya kuunneltua.
  • kynä Käytinköhän kertaakaan?
  • lompakko Luonnollisesti
  • luottokortit+visa-electron Kyllä käytin, paitsi en electronia. Nyt rajasin verkkokäytön ja internetostokset electronilta, mutta en luottokortilta, loppumatkasta Antin kanssa tein majoitusvarauksia kortillani.
  • euroalueen sairausvakuutuskortti Mukana tietty. Ei onneksi käyttöä.
  • käteistä Sepä oli Englannissa hupaa, punnat livistivät lompakosta aika kyytiä, enkä oikein päässyt selville oliko punta nyt edullisempi meille Euro-alueen ihmisille vai ei. Pidimme taas pientä kahvirahakukkaroa sisaren kanssa yhteisenä, tosin nyt se oli pubkukkaro. 
  • henkilökortti/passi Välttämätön maahan pääsemiseksi, vaikka nytpä ei kyllä kysytty missään majoituksissa passia.
Minulla ei siis ollut varsinaisesti tarpeettomia tavaroita mukana ollenkaan. Osaa en käyttänyt, koska minulle ei sattunut mitään tapaturmia tai vahinkoja, eikä mitään mennyt rikki tai kulunut loppuun. Osa oli "turhaa" hyvän sään vuoksi, mutta ilmankaan ei voi lähteä. Rinkka painoi lentokentän vaa'alla mennessä 8,3 kg ja siinä oli sisarelleni meneviä tavaroita noin puolen kilon verran. Palatessa rinkka painoi 12 kg, siinä oli Antin kengät, minun Meikkuni  ja painavat tuliaiskirja ja matkakirja. Painoraja lentolipullani oli laukulle 23 kg! 

Rinkka oli todella mukava kantaa ja keväistä natinaa ei kuulunut ollenkaan, vaikka oli paljon lämpimämpää. Arvelin tuolloin, että aamusta natinaa ei ollut, koska olin itse so cool ja sitten kun lämpenin kävelystä, rinkka sen takia olisi alkanut natista. Mutta nyt ei tosiaan ollut mitään kitinöitä. Päivän kävelymatkamme olivat noin 15-25 km ja rinkka tuli mukana kuin itsestään. Olen siihen oikein tyytyväinen.

Vaatteita oli sopivasti, vähän tein iltaisin nyrkkipyykkiä ja kerran kuivasimme sukkia patterilla hetkisen, vaikka se paikan ekologisuuden ja kestävän kehityksen nimissä oli erityisesti kielletty, varmaan myös paloturvallisuuden. Iltavaatteita en pessyt, viikon illat menin samoilla kamppeilla. Vannon, etteivät ne haisseet pahalta. Enkä  myöskään sotkenut itseäni ruokaillessa, mistä iso plussa minulle. 

Aurinkovoidetta tietysti tarvitsin, mutta olimme yhteisissä rasvoissa sisareni kanssa, muutoin olisi ollut tietysti OPM. Häiritseviä hyönteisiä ei Englannissa juuri ollut. Ei hyttysiä tai paarmoja. Tai oli oikeastaan jotain, joita sisareni sanoi horsefly-nimellä, ne olivat kyllä aika paarmamaisia ja googlekääntäjän mukaan ne ovat kuin ovatkin juuri paarmoja. Lensivät kinttuun kiinni ja purivat. Punkkeja on kuulema todella paljon, muttei onneksi tullut osumia. Tarkastelin itseäni kyllä kävelyn jälkeen ja pusikkoisissa kohdissa vedin sukkia ylös ja housunlahkeita alas. Nokkosia oli rutkasti ja niiden kutitteluihin sain sisarelta jotain viilentävää voidetta sipauksen. Naamarasvoja tai muita sellaisia minulla ei ollut mukana nytkään. Jalat pysyivät kunnossa yhtä pientä kantapäärakkoa lukuunottamatta.

Tätä varustelistaa voin siis pitää aika pätevänä minun tarpeisiini matkan pituudesta riippumatta, kun kuljen kävellen, mutta ilman majoitusvälineitä ja ruokailun hoituessa siten, että sitä myöten ostetaan aterioita ja syötävää, kun nälkää ilmenee. Tai tekee jotain mieli. 






sunnuntai 14. elokuuta 2016

Mennään bussilla! Vol 2


Jos edellisestä postauksesta sai sen käsityksen, etten arvostaisi Weymouthin majoitustamme, niin haluan korjata asian ja vakuuttaa, että tämä on oikein kelpoisa B&B. Aamiainen  oli todella hyvä, mannermainen aamiaisemme iloinen yllätys. Tälle sunnuntaiaamulle valitsimme scrambled eggs with smoked salmon. Mannermainen aamiaisemme näytti tältä:


Aamiaisen jälkeen lepäilimme vielä hetkisen ennen kuin lähdimme päivän retkelle. Sää oli hieman edellispäiviä viileämpi, yläpilvinen. Kävelimme rantabulevardille ja siellä oli heti sopivasti bussi lähdössä Portlandin saarelle (jonne siis pääse kannasta pitkin) Edestakainen lippu maksoi viisi puntaa hengeltä. Sisareni on käynyt siellä useita kertoja, mutta yksi kerta lisää ei tehnyt pahaa. Istuimme kaksikerroksisen bussin yläkertaan, sieltä oli hyvät näköalat. Bussinkuljettaja oli oman elämänsä koomikko, joka tahtoi esiintyä yleisölle,  toimia oppaanamme tällä vajaan tunnin matkalla. Juttua riitti, eikä se haitannut. 




Jäimme Portlandin kärjessä majakan pielessä kyydistä, kiertelimme nimessä, ihailimme maisemia, majakkaa ja söimme hyvät jäätelöt. Tunti oli juuri sopiva aika viettää nimessä,  palasimme seuraavalla bussilla Weymouthiin, tällä kertaa kuski ei halunnut esiintyä. 

Iltapäiväpalaksi nautimme cream tean, eli skonssin clotted creamin ja hillon kanssa, sekä tietysti teen. Hyvää! Palasimme lepotauolle Palm Courtiin pienen tihkusateen alkaessa. Ei siitäkään sen isompaa sadetta tullut, parin kolmen tunnin kuluttua aurinko paistoi taas ja lähdimme uudelle kaupunkikierrokselle. 




Oli mukavaa istua PIMM'S-kannun kanssa aurinkoisella ravintolan pihalla, katsella elämänmenoa elokuisena lomalauantaina. Myöhemmin menimme italialaiseen ravintolaan syömään. Ravintola oli rantabulevardin varrella ja olevinaan aika hieno paikka. Söimme jaetun antipastilautasen, pizzat ja jälkiruoat limoncellon kanssa. Minun pannacottanI oli niin jäykkää tavaraa, ettei meinannut lusikka pystyä. 




Minua ärsytti kuinka niin italialainen niin italialaine miestarjoilija kyykytti itäeurooppalaisia naistarjoilijoita, että tippaamishaluni kokivat äkkikuoleman. Tässä kohtaa huomasin, että olen niin vanha,  ettei silmänlumeimartelu tehoa minuun, kun selkeästii näkee miten tympeästi mies kohteli työkavereitaan. Lasku oli kohtuullinen 52 puntaa, muttei mistään makujen ilotulituksesta ollut kyllä kysekään.  

Tänään sunnuntaina Opiskelija lentää Hollantiin mennäkseen sinne vaihtoon puoleksi vuodeksi. Antti saatteli hänet matkaan ja lensi sitten pian sen jälkeen Lontooseen. Päivällä sitten kohtaamme, kun hän ehtii autolla tänne Weymouthiin. Viemme sisareni takaisin HilfieldiIn ja jatkamme kuljeskelua Englannissa kahdestaan ensi perjantaihin asti. Mikäli nettiä on saatavilla, kirjoittelen niistä päivistä toiseen blogiini Campasimpukkaan.


Tähän mennessä viikon kävelyretken kilometrisaldo on suunnilleen 125 ja olen siihen oikein tyytyväinen. Kotiinpaluun jälkeen ruodin vielä tämänkertaista varusteluetteloani ja koostan käsityksiäni Englannissa vaeltamisesta, saatanpa vertailla caminoonkin. Sisartani aion vahvasti painostaa vieraskynäpostaukseen tästä turneesta.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon liitän myöhemmin, älkää olko mutheissanne, kuunnelkaa vaikka se Humble and Kind toukokuun toisen päivän postauksesta, jos countryn puute vaivaa! 

lauantai 13. elokuuta 2016

Mennään bussilla!


Toissailtana kävimme Lyme Regisissä rantaravintolassa syömässä kampasimpukoita, hieman rantaravintolahinnoitteluun, mutta hyvin valmistettuna fenkolin ja pekonin kanssa. Ilta pimeni nopeasti ja kymmeneltä oli kohokohdan vuoro. Cobb oli suljettu yleisöltä jo aiemmin, sillä siellä viriteltiin kello 22 alkavaa ilotulitusta. Koko pitkä rantakaistale oli pullollaan ihmisiä, kun musiikin säestämänä ilotulitus alkoi. Se kesti kaikkiaan 10 minuuttia ja oli kyllä hieno katsella lämpimässä elokuun illassa. Sitä hieman ihmettelimme (lue:paheksuimme),  miten monia koiria oli mukana rannalla pelkäämässä. Ilotulitus liittyi Lyme Regisin menossa olleeseen karnevaaliviikkoon.


Eilen tiesi jo heti aamusta,  että nyt tulee kuuma päivä. Taivas oli niin sininen, että silmiin sattui. Ennen kuin lähdimme liikkeelle, söimme hyvän aamiaisen The Cobb Arms-majatalossa, tarjolla oli hedelmiä, marjoja, paksua jogurttia ja tuoremehua alkuun. Listalta tilasimme vielä kuumat annokset ja pannun teetä. Niillä vatsoin kyllä jaksoi lähteä kävelemään rantabulevardia kohti bussipysäkkiä. 




Rantahiekkaa oltiin juuri lanaamassa, ihmisiä oli jo tulossa rannalle yhdeksän maissa, oli tulossa täydellinen rantapäivä. Weymouthiin suuntaan ajavan bussin X51 pysäkki oli yksi katu rannasta ylös päin rinteessä ja lopulta kävelimme ylämäkeen ainakin puolet matkasta takaisin päin. Löysimme pysäkin ystävällisen herran neuvoin ja tulkkasimme aikataulua niin, että noin 20 minuutin kuluttua menisi bussi Weymouthiin. Ja niin menikin.

Ostimme 8 punnan hintaisen meno-paluuliput. Näin siksi, että punnan lisähinnalla lipusta tuli joustava niin aikataulun kuin reitin kun suhteen. Pelkkä menolippu Lyme Regisin ja Weymouthin välille olisi maksanut 7 puntaa ja edellyttänyt ajallisesti nopeinta yhteyttä vaihtoineen. 

Pääsimme bussin yläkertaan hyville paikoille, saimme rinkkammekin matkatavarakaukaloon. Bussiin tuli väkeä vähän joka pysäkiltä ja oli mukava katsella maisemia korkealta. Olisi siinä ollut kyllä kävelemistä, ylämäki Lyme Regisistä oli aivan tolkuton ja South West Coast Path näytti aika pitkälti menevän nyt autotien vartta varsinaisten polkujen ollessa joko eroosion vuoksi hajonneet tai vaarassa tehdä niin. 

Noin puolen tunnin matkan jälkeen olimme Bridportissa, jossa meillä olisi joka tapauksessa ollut bussin vaihto. Joustolipuillamme päätimme pitää pienen paussin ja kuljeskella hetken sisarelleni tutussa kaupungissa. Se olikin aika iso paikka, etsimme hetken aikaa Rivercottage-kauppaa, mutta joko se on loppunut, muuttanut tai sisareni muisti sijainnin väärin. Teetä meillä ei vielä tehnyt mieli, mutta osuimme kivaan käsityökauppaan, josta ostin hieman tuliaisia,  ne kun ovat kevyitä ja vievät pienen tilan. Siellä juttelimme myyjän ja asiakkaan (tai myyjän ystävän) kanssa. Myyjä kertoi olleensa Suomen Lapissa hiihtämässä ja asiakas/ystävä tarjoutui viemään meidät Bridportin rannalle. Sinne oli kuulema noin mailin matka ja hän oli muutenkin menossa sinne suuntaan. Otimme ystävällisen tarjouksen vastaan, sillä halusimme nähdä tämänkin kaupungin rannan. 



Maili oli joko pitempi kuin tavallisesti,  tai niitä olikin ainakin kaksi, mietimme jo kumpikin, että mahtaa tulla lämmin kävellessämme takaisin kaupunkiin bussiasemalle. Kiitämme ystävällistä naista kyydistä ja rinkat selässä, vaelluskengissä jalassa lähdimme katsastamaan Bridportin rantaa. Se olikin jylhä paikka. Itään päin rinne nousi hyvin korkeaksi ja keltainen pystysuora kallio oli kylttien mukaan unstable, paljon lohkareita näkyikin jyrkänteen alla. Ennen vesirajaa oli ensin korkea pyöreistä kivistä muodostuva dyyni ja vesirajassa ranta oli jo hiekkaa. 



Kello oli tuolloin vähän yli kymmenen ja väkeä oli tulossa jo rannalle aika paljon. Moni tarkeni mennä uimaankin. Pötköttelimme jonkun aikaa hiekalla ja katselimme rantaelämää. 

Kyydin antanut lady oli arvellut,  että rannikkobussi saattaisi ajaa rannan kautta, mutta hän ei ollut siitä aivan varma. Kun olimme lepäilleet kylliksi, lähdimme ottamaan asiasta selkoa. Uimarantakaistaleen lisäksi rannalla oli huvivenesatama ja pienimuotoista kalastussatamaakin. Heti laiturialueen vieressä oli bussipysäkki ja iloksemme saimme selville, että sama linja, jolla olimme Lyme Regisissä bussiin hypänneet meni tätäkin kautta. Noin vartin odottelun jälkeen bussi tulikin ja matka jatkui. 


Alkumatka oli kulkenut enemmän sisämaassa, nyt lähempänä rantaa. Korkealta toisesta kerroksesta näki maisemia hienosti, vaikka rantaan oli matkaa paikoin varmaan mailin verran. Bussi poimi matkustajia kyytiinsä aivan asumattomiltakin kohdin. Pysäkkikohdilla näytti menevän teitä rannalle ja autojakin saattoi pysäköidä pienille parkkipaikoille. South West Coast Path kulkee niillä main melko rannan tuntumassa ja saatoimme nähdä siellä kulkevan joitakin vaeltajiakin rinkat selässä. Tuli mieleeni,  että kuljetaankohan sitä reittiä pääasiassa aina idästä länteen, vai onko myös vastakarvaan kulkevia.

Puoli yhden aikaan saavuimme Weymouthiin, joka olikin paljon suurempi paikka kuin olin otaksunut. Jäimme bussista muutama kortteli ennen rantabulevardia ja lähdimme kuljeskelemassa kaduille. Majoitukseen pääsisimme kahdelta,  joten sisareni näytti minulle hänelle aiemmilta vierailuilta tuttuja paikkoja. Väkeä oli kaduilla ja rannalla ainakin yhtä paljon kuin Lymessä,  ellei enemmänkin. Kuuma sää ja kirkas auringonpaiste tekivät rantabulevardista aivan aidon etelän rantalomakohteen. Oli pomppulinnaa ja karusellia, hiekkaveistoksia ja hattarakioskeja. Enimmäkseen lomanviettäjät näyttivät olevan brittejä, liekö brexit muuttanut monen matkasuunnitelmia.



Istuimme hetkeksi yhteen baareista odottamaan kello kahta, iltapäiväpimms sopi hyvin tunnelmaan. Sitten kävelimme lyhyen matkan b&b-paikkaamme, jolla on upeahko nimi, Palm Court, mutta joka on pieni majatalo, jossa taitaa olla 7 huonetta. Meidät otti vastaan ystävällinen isäntä, josta tuli mieleen Bridget Jonesin äidin korukanavan myyntimiehenä toiminut poikaystävä. Hyvä, että äiti palasi isän kanssa yhteen, noin sivumennen sanoen. Poikaystävä oli niin oranssikin. 

Sisareni arvasi ulko-ovella, että onkohan huoneemme ylimmässä kerroksessa ja olihan se. Sisustus ja dekoreeraus on aitoa 80-lukua,  mutta hyvin siistillä tapaa. Kylpyhuoneemme sijaitsee hassusti käytävän toisella puolella, mutta ei kuitenkaan ole jaettu, vaan vain meidän käytössämme. Meillä on telkkari, tuuletin ja jääkaappi. Siellä on pikkuinen maitopullo teetä varten.  Somaa! Netti toimii ihan kohtuullisesti, vaikka isäntä sanoi, että se on vähän siinä ja siinä yläkerran huoneissa. Salasanan nettiin on oikein sopiva tähän paikkaan, mutta sitä en kohteliaisuussyistä sitä tässä mainitse. 

Iltasella kävimme katselemassa kaupunkia, etenkin kalastuslaiturikortteleita, jossa söimme myös päivällistä, must-osastoon kuuluvat fish and chips sisarelleni tutussa paikassa. Se olikin hyvin suosittu. Erikseen oli noutojono ja ravintolajono.  Saimme sopivasti pöydän ja tilauksen tehtyä. Olisi kyllä piisannut yksi annos,  mutta onpa nyt kiintiö täynnä. Juomana meillä oli hyvää siideriä. 


Vaikka emme varsinaisesti eilen vaeltaneet, kertyi vivofitin mittariin kuitenkin 13 km. Katsoimme hetken televisiota ennen kuin uni tuli silmään. Lokit pitivät melko kovaa  ääntä, muttei se unta haitannut. 

Tänään menemme Portlandiin bussilla, käymme katsomassa sen majakkaa,  Billiä. Sitä ennen tähtäämme Palm Courtin etukäteen tilatulle aamiaiselle, sen aikaikkuna on klo 08.15-09.00, joten tarkkana saa olla. Meillä oli kontinentaalinen fiilis tilaustamme tehdessään,  otimme kumpikin mannermaisen aamiaisen. Saapa nähdä millainen se on.


Huomenna Antti saapuu meitä hakemaan, jippii!

Postauksen asettelussa on ilmeisesti jotain hämminkiä, omassa näkymässäni kuvien vierellä näkyy seuraavan kappaleen alkua kirjain kerrallaan, korjaan asiaa kotona, jos osaan.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Edit 2: Nyt keksin, leveitä kuvia ei voi tasata vasempaan reunaan, ainakaan aina, vaan toisinaan seuraava kappale lähtee kuvan oikealle puolelle kirjain pari kerrallaan  kuvan korkeuden verran. Kun tasasin keskelle, ongelma poistui. Tykkäisin kyllä enemmän vasemmasta reunasta leveille kuville, mutten tuosta sotkusta.

Päivän kävelymusiikista vastaa Jason Aldean kappaleella Lights Come On, joka on vissiin suomeksi teinityyliin: Valoa tauluun!