Pakettivuori

vissiin aika holotna

Aloin olla jo vähän anxious, kuten amerikkalaiset sanovat, kun lutikkalakanani eivät vain saapuneet. Amazonkin kyseli jo käyttökokemuksia ja muita arvosteluita lähetyksen saapumisesta ajallaan, rahatkin olivat siirtyneet aikapäiviä tililtäni, eikä pakettia vain näkynyt, ei kuulunut. Muita tilaamiani varusteita, paitoja ja pesuliuskoja vasta kevyesti odottelin. 

Eilen Kammenpyörittäjä haki minut töistä, mikä on harvinaista. Olemme näillä pakkasilla rääkänneet vain talouden bensamoottorista autoa liikkeelle ja ajaneet sillä vuoronperään. Hän sanoi, että postilaatikko oli ollut aivan täynnä paketteja ja yksi piti vielä hakea postistakin. Meillä se tarkoittaa lähintä Siwaa ja pyöräytimme kotimatkalla sen kautta. Paketti olikin sen verran suuri, ettei se olisi mahtunut päivän ainoanakaan pakettina postilaatikkoomme. 

Minulla oli minijoulu, kun olin riisuuntunut kaikista omistamistani talvivaatteista ja saanut talven viimeisen glögimukin nenäni alle. Paketeista kuorituivat kaikki odottelemani camino-varusteet ja vielä yksi sous vide-keittokirjakin. Oli hassua, että kaksi samanlaista paitaa tuli aivan eritavoin pakattuna. Toinen oli kääritty siististi muoviin ja paketti oli vain hieman itse tuotetta suurempi. Toinen samanlainen paita oli kuvan alimpana olevassa pahvilaatikossa niinikään paksuun muoviin käärittynä ja pakkauspahvilla vielä tuettuna. Ei varmasti mennyt paita rikki tuossa kuljetuksessa!

Aion kokeilla onko pesuliuskoista mihinkään. Ostin pakkaukset, joissa kussakin on 50 liuskaa. Yksi on shampoota, toinen saippuaa ja kolmas vaatteiden pesuun tarkoitettua. Jos ne ovat käyttökelpoisia, niin erinomaista. Vievät pienen tilan kantamuksissa, eivätkä ole sotkevia. Jos ne ovat vain auttavia, otan ne varmaan mukaani caminolle varapesuaineiksi. Jos ne eivät toimi alkuunkaan olen pulassa. Luin nimittäin eilen melkein kokonaan KonMari-kirjan ja sen mukaan toimimattomat, tarpeettomat esineet/tavarat pitää välittömästi heittää pois, kuten kirjassa runollisesti ilmaistaan se, miten tavarat hävitetään. Aivan kirjaimellinen pois heittäminen ei tulle kyseeseen, koska kierrätys. Tiedättehän, eihän sitä noin vain heitetä kaikkea pois.

Lutikkalakanat on kauniisti pakattu pieniksi kääröiksi omiin siisteihin pusseihinsa, niitä en mene tietenkään aukaisemaan ja toivon, ettemme joudukaan niihin sen enempiä kajoamaan. Pakkaus painaa 120 g, joten se ei ole liian painava otettavaksi varalta mukaan.

Tilaamani alennusmyyntipaidat saattavat olla caminon viimeisiä satasia ajatellen liian lämpimiä, mutta alkusatasilla huhtikuun alussa ne voivat olla hyvin tarpeellisia. Olen taitellut ne odottamaan uuden idolini Marie Kondon neuvoin.

Youtubessa on varmasti miljoona pätkää siitä, miten kaikki vaatekappaleet taitellaan konmarittain. Ihan kaikkeen minäkään en varmaan hurahda, sillä minulla ei esimerkiksi ole paljon sukkahousuja taiteltaviksi. Marie kertoo niiden taittelemisesta pitkät pätkät kirjassaan. En myöskään enää koskaan voi katsoa palloksi kääräistyjä nilkkasukkia tuntematta suurta sääliä niitä kohtaan, ne on vapautettava heti.

Eniten minua viehätti se, miten vaatteita kiitetään, kun ne riisutaan. Ne päästetään lepäämään, samoin laukut ja kengät päästetään lepäämään kiitosten kera. Siis miten en ole aiemmin tätä tajunnut? Alkeellisiin käytöstapoihin jo kuuluu osata kiittää saamastaan avusta ja tuesta. Nyt loppuu se, että kengät vain potkaistaan jaloista tuulikaappiin ja laukku jätetään jonnekin lojumaan! Joku järjestys minunkin elämääni!

Kylmä kevät

Tontillamme on upouusi yksiö hyvällä paikalla tarjolla, edullinen vuokra lintuperheelle!

Pari kulunutta viikkoa ovat olleet alavireisiä, vähitellen alkaa helpottaa. Eilen sentään tallustin töihin pienen lisälenkin kautta ja sain mittariini 10 km lisää. Lunta oli enää sattumakasoja ja pientareet olivat kuivia. Sää oli aurinkoinen, mutta tuuli hyvin navakka ja viimekilometreillä erittäin vastainen, kun pääsin aukealle osuudelle. 

Katselin matkalla kevään edistymistä, näin peippoja, kurkia, västäräkin ja paljon erilaista roskaa tienposkilla, kuten vaikka television ja sohvan. En käsitä, miten ihmiset kehtaavat heittää telkkarin tienpenkalle, tai sohvan. Näin myös kissan, joka ei enää kehrää. Ehkä se oli jäänyt auton alle ja joku nostanut sen entisen huoltoaseman tontin reunalle. Kuinkahan kissojen omistajat ikinä saavat tietää, jos heidän lemmikkinsä on yöllisellä reissullaan kohdannut elämistään viimeisen lopun jossain kauempana kuin kodin lähettyvillä? 

Luin muutama päivä sitten Talvicamino-blogista kirjoittajan tämänvuotisen caminon kaikki postaukset. Hän liikkui aikaisemmin talvella, kuin minulla ja sisarellani on tarkoitus ensi vuonna caminoida. Meidän olisi aikomus olla perillä toukokuun alussa ja niin ollen lähteä liikkeelle viimeistään maaliskuun puolivälissä. Tuli mieleeni, kuinka kylmä maaliskuu mahtaakaan vielä olla Pohjois-Espanjassa. Meille pohjoisen ihmisille lumi, liukkaus ja kylmä ilma ei sinänsä ole epätavallista, mutta ehkä sitä on ajatuksissaan valmistautunut enemmän liialliseen lämpöön, kuin ajoittaiseen lumeen ja kylmään vesisateeseen. 

Luin myös jostain, että alkuvuosi on caminon kävelemiseen siinä mielessä hyvä, ettei ruuhkia majoituksissa ole, enemmän voi olla ongelmana se, etteivät majoitukset ole vielä auki kovin laajalti. Ludeongelma on ymmärtääkseni talven jälkeen vähäisempi kuin loppukesästä, jolloin tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat nukkuneet majoitusten vuoteissa. Se sopisi minulle. Kuulisin mielelläni caminolla olleilta kuinka usein he ovat tähän ludeongelmaan törmänneet ja kuinka sitä voisi välttää. Ja jos ei voi välttää, kuinka siitä pääsee parhaiten eroon. 

Kävelymusiikiksi suosittelen tällä kertaa valtatieaiheisen kappaleen Highway Don't Care.