Postausaskartelua

Minulla on andorralaisen lehmän hermot, tylsäkin osuus kelpaa.

Tänään ole opiskellut monta juttua, muutaman sellaisenkin, jotka saivat miettimään mihin oikein olen pistämässä päätäni. Olen laskenut päiviä kalenterista ja räknännyt kilometrejä. Mutta pelko pois, caminon ovat kävelleet sadattuhannet, elleivät miljoonat ennen minua, joten ei se mahdotonta ole!

Aamusta aloin kartoittaa siirtymistä Englannista Ranskaan. Tiedustelut siskolleni ovat vetämässä siitä kuinka hänen aikataulunsa antavat myöten ja milloin meidän viimeistään pitäisi lähteä, että ehdimme synttärikseni perille Santiago de Compostelaan. Kahlasin juna- ja lentoyhtiöiden sivuja, virtuaalimatkustin kaikilla keksimilläni tavoilla ja lopulta päädyin ratkaisuun (joka siis odottaa vielä matkaseurani hyväksyntää). Toivottavasti se onnistuu ja saan liput hankittua piakkoin. 

Kävin myös sähköpostinvaihtoa siitä, millä pääsisimme viimeisen pätkän caminomme lähtöpaikkaan, St. Jean Pied De Portiin. Siinä sitä on paikalle nimi keksittynä, sille on varmaan annettava joku lempinimi, ei tuollaista muista kukaan ulkoa. Koska lähtömme tapahtuu pääsiäisen aikaan täytyy ottaa huomioon, että jotkut matkustusmuodot voivat olla pois pelistä. 

Näiden etulogististen suunnitelmien lisäksi askartelin blogiin jokaista kävelypäivää varten postausluonnoksen, jossa on aiotun etapin alku- ja loppupiste, sekä kuljetut ja jäljelläolevat kilometrit. Tulemme varmaankin välillä kävelemään enemmän tai vähemmän kuin opaskirjani reitissä on, joten korjaan tätä laskelmaa sitä mukaan matkan varrella. Nyt kun minulla on aikaa vaikka myymään alkaisi, voin laittaa luonnoksiin jo valmiiksi itselleni muistutukseksi mitä mielenkiintoista kullakin etapilla on, jos on. Osa matkasta on ymmärtääkseni aika tylsääkin tasankoa, jossa kissan bongaaminen käy nähtävyydestä. Mutta kuten olen kertonut, minua on vaikea pitkästyttää ja tylsyys on uusi kiinnostavuus. 

Puuhasteluni lomassa olen kuunnellut laadukasta roskacountrya, suosittelen 99 kappaleen listaltani kappaletta Home Alone Tonight, sen esittävät Luke Bryan ja Kelsie Fairchild. Sen puhutteleva lyriikka käsittelee niinkin yleismaailmallista aihetta kuin exän ärsyttäminen maksoi mitä maksoi. 

200 kilometriä apostolinkyytiä!

Uudet kenkäni ja uusi pyöräni

Tällä viikolla olen viettänyt aikaa tienposkessa monta tuntia ja 200 harjoituskilometrin raja ylittyi. Olen nyt oppinut olemaan ajattelematta niin paljon käyttämääni aikaa, mutta kilometrien keräämiseen olen sangen ihastunut. Pari kertaa minulla oli hieman kiire aikataulu, eikä silloin ole kiva kävellä melkein verenmaku suussa. Etenkään, kun sisäänajaa uusia kenkiä.

Tuulikaapissamme on uusia asukkaita, Meindlin vaelluskenkäpari. Olin katsastanut valmiiksi, missä Jyväskylän kaupoissa merkkiä on myytävänä ja tieni vei Partioaittaan alkuviikosta. Olin aivan ummikko vaelluskenkäasioissa, katselin ensin vääriä kenkiäkin, kun myyjä tuli kysymään, millä asioilla liikun. Olin hyllyllä, jonka kengät näyttivät kyllä siltä, mitä etsin, mutta olivat kuulema "kevyttä kamaa". Toisella puolella hyllyä oli sitten oikeita vaelluskenkiä, joista aloin sovitteluoperaation. 

Kokeilin kahta erilaista kenkää, joista löytyi kokoani, tai oikeastaan sitä, minkä luulin olevan kokoani. Käytän yleensä kenkiä kokoa 37-38 ja laitoin ensin jalkaani kokoa 38 olevat Meindl Vakuum Lady GTX:t. On siinä kengillä hieno nimi. Koska mutkamäenlasku ei ole minulle paria kokeilua enempää tuttua, enkä ole luistellutkaan vuosikymmeniin, eivät mitkään jäykät, tukevat jalkineet olleet minulle tuttu juttu. Tuntui heti, että onpa tässä tönköt kengät, mutta ensimmäisillä askeleilla huomasin, että kengäthän kävelevät puolestani. Kokeilin jotain toista malliakin, muttei se tuntunut niin sopivalta. Myyjä ehdotti vielä puoli kokoa suurempaa kenkää kokeeksi mieluisasta mallista ja se oli sitten se oikea. 

Kävin pienen päänsisäisen moraalisen keskustelun itseni kanssa, että kiitänkö nyt asiantuntevasta palvelusta ja kävelen lenkkareissani ulos kaupasta tilaamaan kengät netistä. Olisin ehkä tehnyt niin, jollei minua olisi noteerattu kaupassa mitenkään, tai heikosti. Nyt lähdin mukanani tuliterä pari oikeita vaelluskenkiä, kaupanpäällisenä purkki mehiläisvahaa kenkien käsittelyyn ja pari proteiinipatukkaa. 

Kotiinpäästyäni otin kengistä nauhat pois saadakseni iltin kunnolla auki ja sivelin nahkaosiin reilusti hyväntuoksuista mehiläisvahaa, kuten kaupassa neuvottiin. Sen kerrottiin vievän nupukkimaisuuden pinnasta, mutta suojaavan nahkaa tehokkaasti. Nauhoitin kengät uudelleen ja kun töihinlähdön aika koitti, laitoin kengät jalkaani ja lähdin ensimmäiselle koematkalle. Olin ymmärtänyt, että vaelluskenkien sisäänajo on aikaa vievä prosessi, jossa ei kaikenaikaa välttämättä tunnu vain hyvältä. 

Kävelin työmatkani pienellä lisäkierroksella ja kieltämättä sen päivän osittain jäinen tienreuna ja uuden kengän erilainen tuntuma tekivät askeleistani varovaiset. Heti kun pääsi asvaltilta pois hiekalle, askel tuntui kevyeltä ja hyvältä. 10 km kävelyn jälkeen työpaikan pukuhuoneessa otin kyllä kengät mieluusti pois ja tunnustelin jalkojani. Nilkoissa tuntui väsymystä, etenkin tärvätyssä, joka on paksumpi, kuin toinen. Ei mitään rakkoja tai niiden alkujakaan ollut havaittavissa. Olin töissä myöhään yöhön ja illan mittaan jalat antoivat ymmärtää, että niitä väsytti, jalkapohjia suorastaan kiristi ja nilkat tuntuivat jäykiltä. Pyörittelin nilkkojani useaan otteeseen ja kuuntelin niiden narinaa rappusissa. Nukuin työvuorojen välisen minimilepoajan työpaikan lepohuoneessa ja kävelin kengillä kotiin aamuvuoron jälkeen.

Olipa aika karmea tunne laittaa kengät uudelleen jalkaan vuorokautta ensimmäisen käytön jälkeen, etenkin nilkkoihin sattui heti nauhoitusvaiheessa. En oikein vielä tiedä, kuinka tiukkaan minun pitäisi nauhoittaa varret. Ensimmäiset askeleen kotimatkaa antoivat ymmärtää, etten koskaan pääse perille, mutta niinpä vain askel vertyi ensimmäisellä kilometrillä. Kävelin kotiin suorinta reittiä lievän kiireen vuoksi ja jossain vaiheessa en enää ajatellut sattuuko jalkoihini. Tunnustelin varpaitani, joilla on riittävä tila liikkua, muttei jalkani liu'u kengässä. Pystyin kävelemään aivan tavallista vauhtiani ja askel alkoi tuntua sitä luontevammalta, mitä lähemmäs kotia tulin.

Nyt kengillä on kävelty työmatka edestakaisin kahteen kertaan, noin 40 km. Jälkimmäisellä kerralla menomatka oli jopa ripeä ja kevyt, iltapäivällä taas tuntui nilkoissa hieman tukalalta. Olisi mukava kuulla, kuinka pian vaelluskengät niin sanotusti antavat armoa ja kuinka paljon niiden voi antaa tuntua nilkoissa ikävältä.

Kävelymusiikiksi suosittelen erittäin suurella lämmöllä kaunista ja syvällistä lyriikkaa sisältävän Lady Antebellumin esittämää kappaletta Bartender.

Ensimmäiset 100 harjoituskilometriä

Kun aloitin työmatkakävelyn viime kuun alkupuolella, aloin myös kirjata kilometrit ylös. Haluan seurata, kuinka kauan tällä satunnaisella tallustelulla menee siihen, että kasassa on 770 km, joka on suunnilleen se matka, jonka Camino de Santiagossakin tulen kävelemään, mikäli sinne pääsen ja saan reitin kuljettua. Tänä aamuna ensimmäiset 100 kilometriä tulivat täyteen kävellessäni yövuorosta kotiin. Eiliset noin 13 km tuntuivat hieman pohkeissa, olenhan universumin laiskin venyttelijä. Ehkäpä tulevaisuudessa opin suhtautumaan siihenkin tarvittavalla innolla. 

ystävällinen kissa ja minä

Teiden ja polkujen varsilla näkee toisinaan eläimiä, eniten oravia ja kissoja. Tänä aamuna olin ohittaa pienen kissan lähellä kotia, yleensä ne singahtavat pusikkoon, kun niitä sattuu katsomaankin, mutta tällä yksilöllä ei ollut mikään kiire. Sain puhelimen kamerankin avattua ja otettua kissasta kuvan, ennen kuin se alkoi kierrellä jaloissani ja katsella minua uteliaasti. Yleensä kissat halveksivat minua ja antavat ymmärtää, etten ole niille edes ilmaa. Sen verran nopsasti kissa kierähteli ympärilläni, ettei muihin kuviin tullut kuin hännänpää. 

Tämän aamun kävelymusiikkia edustaa Chris Youngin mestariteos Aw Naw. Perheemme nuoriso pyörittelee silmiään aina, kun tämä kappale soi autossani. En käsitä miksi.