Mennään bussilla! Vol 2

Jos edellisestä postauksesta sai sen käsityksen, etten arvostaisi Weymouthin majoitustamme, niin haluan korjata asian ja vakuuttaa, että tämä on oikein kelpoisa B&B. Aamiainen  oli todella hyvä, mannermainen aamiaisemme iloinen yllätys. Tälle sunnuntaiaamulle valitsimme scrambled eggs with smoked salmon. Mannermainen aamiaisemme näytti tältä:

Aamiaisen jälkeen lepäilimme vielä hetkisen ennen kuin lähdimme päivän retkelle. Sää oli hieman edellispäiviä viileämpi, yläpilvinen. Kävelimme rantabulevardille ja siellä oli heti sopivasti bussi lähdössä Portlandin saarelle (jonne siis pääse kannasta pitkin) Edestakainen lippu maksoi viisi puntaa hengeltä. Sisareni on käynyt siellä useita kertoja, mutta yksi kerta lisää ei tehnyt pahaa. Istuimme kaksikerroksisen bussin yläkertaan, sieltä oli hyvät näköalat. Bussinkuljettaja oli oman elämänsä koomikko, joka tahtoi esiintyä yleisölle,  toimia oppaanamme tällä vajaan tunnin matkalla. Juttua riitti, eikä se haitannut. 

Jäimme Portlandin kärjessä majakan pielessä kyydistä, kiertelimme nimessä, ihailimme maisemia, majakkaa ja söimme hyvät jäätelöt. Tunti oli juuri sopiva aika viettää nimessä,  palasimme seuraavalla bussilla Weymouthiin, tällä kertaa kuski ei halunnut esiintyä. 

Iltapäiväpalaksi nautimme cream tean, eli skonssin clotted creamin ja hillon kanssa, sekä tietysti teen. Hyvää! Palasimme lepotauolle Palm Courtiin pienen tihkusateen alkaessa. Ei siitäkään sen isompaa sadetta tullut, parin kolmen tunnin kuluttua aurinko paistoi taas ja lähdimme uudelle kaupunkikierrokselle. 

Oli mukavaa istua PIMM'S-kannun kanssa aurinkoisella ravintolan pihalla, katsella elämänmenoa elokuisena lomalauantaina. Myöhemmin menimme italialaiseen ravintolaan syömään. Ravintola oli rantabulevardin varrella ja olevinaan aika hieno paikka. Söimme jaetun antipastilautasen, pizzat ja jälkiruoat limoncellon kanssa. Minun pannacottanI oli niin jäykkää tavaraa, ettei meinannut lusikka pystyä. 

Minua ärsytti kuinka niin italialainen niin italialaine miestarjoilija kyykytti itäeurooppalaisia naistarjoilijoita, että tippaamishaluni kokivat äkkikuoleman. Tässä kohtaa huomasin, että olen niin vanha,  ettei silmänlumeimartelu tehoa minuun, kun selkeästii näkee miten tympeästi mies kohteli työkavereitaan. Lasku oli kohtuullinen 52 puntaa, muttei mistään makujen ilotulituksesta ollut kyllä kysekään.  

Tänään sunnuntaina Opiskelija lentää Hollantiin mennäkseen sinne vaihtoon puoleksi vuodeksi. Antti saatteli hänet matkaan ja lensi sitten pian sen jälkeen Lontooseen. Päivällä sitten kohtaamme, kun hän ehtii autolla tänne Weymouthiin. Viemme sisareni takaisin HilfieldiIn ja jatkamme kuljeskelua Englannissa kahdestaan ensi perjantaihin asti. Mikäli nettiä on saatavilla, kirjoittelen niistä päivistä toiseen blogiini Campasimpukkaan.

Tähän mennessä viikon kävelyretken kilometrisaldo on suunnilleen 125 ja olen siihen oikein tyytyväinen. Kotiinpaluun jälkeen ruodin vielä tämänkertaista varusteluetteloani ja koostan käsityksiäni Englannissa vaeltamisesta, saatanpa vertailla caminoonkin. Sisartani aion vahvasti painostaa vieraskynäpostaukseen tästä turneesta.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon liitän myöhemmin, älkää olko mutheissanne, kuunnelkaa vaikka se Humble and Kind toukokuun toisen päivän postauksesta, jos countryn puute vaivaa! 

Merta kohti

Illallinen Monkton Wyld Court Communityssa oli jokseenkin yhteisöllinen, muttei samalla tapaa rauhallinen kuin Hilfieldissä. Saimme kuulla, että yhteisön vapaaehtoiset ovat siellä vain kaksi viikkoa ja lähtevät pois. Meno olikin melkoisen teinileirimäinen, ruoka oli ihan ok (Jeesus oli ihan hyvä kokki), enpä ennen olekaan maksanut illallisella siitä, että saan tiskata itse astiani.  Kokemusta rikkaampana jne. 

Illalla oli tiedossa yhteisön jäsenen syntymäpäiväillanviettoa, musiikkia ja nuotiolla istuskelua, jonne olimme Jeesuksen mukaan tervetulleita, mutta me vetäydyimme ullakkohuoneeseemme ja otimme pienet nokoset. Sellaiset 10 tunnin mittaiset. 

Aamulla oli edessä viimeiset kilometrit meren rantaan.  Koska meillä ei ollut kovinkaan kiire, päätimme kävellä ensin Charmouthiin ja sieltä Lyme Regisiin. Toden puhuakseni myös kartan korkeuskäyrillä oli osuutta asiaan, reitti rantaan näytti paljon tasaisemmalta Charmouthin kuin Lyme Regisin suuntaan. Itsepalveluaamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle puoli yhdeksän maissa, taivas oli puolipilvinen ja sopivan viileäkin. 

Aikomuksemme oli liittyä Monkton Wyldin kirkon läheltä Monarch's Way-reitille ja se löytyikin helposti, lähdimme heti taas peltoja halkovalle osuudelle, jota ympäröi sähköpaimen. Tällä kertaa sillä kohtaa oli kahva, jonka saatoimme avata ja sulkea perässämme, ei tarvinut kömpiä langan alitse. Vasikat laitumella katsoivat meitä kiinnostuneina,  mutteivat liikahtaneet lähemmäs. 

Melko pian myös Wessex Ridgeway liittyi seuraan ja joku kolmaskin reitti ja muutama public polku, mutta merkit olivat kyllin selkeät, emmekä pudonneet kartalta. Oli mukava taas kävellä maastossa eilisen asvalttipäivän jälkeen, lukuisia portteja kyllä kiipesimme ylitse tai pujottelimme läpi, useissa oli sähköpaimenkin. 

Kun olimme jo aika lähellä Charmouthia, tuli vastaan maissipelto,  joka oli tarkoitus halkaista.  Tässä pellossa ei ollut selkeää polkua, sukelsimme sinne sekaan vaan. Emme edes nähneet reunalta kuinka suuri pelto on, otimme toisella puolella näkyvän puun kiintopisteeksi ja sukelsimme. Onneksi meitä korkeampien maissien lehdet eivät ole teräviä, eikä niistä tartu mitään, mutta oli se silti hieman jännittävää. Polkua ei oikein hahmottanut, mutta putkahdimme noin viiden minuutin rivakan kävelyn jälkeen toiselta reunalta ulos pellosta ja vain muutaman metrin sivussa reitistä ja seuraavasta portista.

Loppumatka rannikolle oli leppoisaa polkukulkua,  jopa valtatie alitettiin,  ei tarvinut loikkia liikenteen seassa. Saavuimme Charmouthiin noin kymmenen aikaan aamupäivällä ja menimme heti teelle sievään teehuoneeseen. Kävelimme sitten viimeiset sadat jaardit rantaan ja sisareni muistikin käyneensä sillä rannalla joskus. Vietimme rannan pyöreillä kivillä maaten pienen lepotauon, aurinko oli sopivasti yläpilvien takana ja lokit rääkyivät kauniisti.

Lyme Regis näkyi hyvin Charmouthin rannalta. Olimme ymmärtäneet, että laskuveden aikaan matkan voi taittaa rantaa pitkin. Kivikkoa pitkin ei ole kovin mukava kävellä, eikä meillä ollut aavistustakaan vuoroveden vaiheista. Niinpä lähdimme lepotauon jälkeen nousemaan ylemmäs, jossa menisi polkuja kohti Lymea. Aika pian huomasimme, että polkuja ei enää ole tai ovat liian vaarallisia kuljettaviksi (maanvyöryt) ja kävelijät ohjataan vielä ylemmäs autotielle. Kun pääsimme päätien varteen, osui kohdalle rannikkotietä ajava bussi,  johon sekunnin harkinnan jälkeen loikkasimme. 3,5 punnan hinnalla olimme noin vartissa Lyme Regisissä. Bussikin kulki moottori ulvoen jyrkkää ylämäkeä emmekä olleet lainkaan pahoillamme siitä, että meiltä jäi se osuus väliin. Bussissa ystävällinen herra kertoi, että tämän hetkinen kävelyreitti kulkisi golfkentän poikki. Sitä olisi tietysti ollut kiinnostava kokeilla, väistellä golfpalloja kulkiessaan. 

Tulimme Lymeen puolilta päivin, rantakaupungissa oli mitä vilkkain kesäpäivän tohina päällä. Ihmisiä oli todella paljon, kun vertaa viime vuoden kesäkuuhun, jolloin paikalla oli lähinnä muutamia eläkeläisiä. Kuljimme rantabulevardia ja tarkistimme majoituksemme sijainnin. Aallonmurtajalle päätimme mennä vasta myöhemmin, kun olisimme saaneet rinkat selästämme. Asetuimme yhteen rantaravintoloista istumaan, PIMM'S maistui lämpimänä lomapäivänä hyvältä. 

Kahdelta pääsimme aivan aallonmurtajan juurella olevaan The Cobb Arms-majatalon yhteen kolmesta huoneesta. Tämä on oikein nätti ja hyvä perhehuone jonne mahtuisi hyvin kolmen tenavan kanssa.

Iltapäivällä kävimme kävelemässä allonmurtajalla, emme muistaneet sopia kumpi saa olla Anne Elliot ja kumpi Ranskalaisen luutnantin nainen. Söimme kävelyretken jälkeen pienen simpukka-annoksen, että jaksaisimme illempana syödä vielä päivällistä. 

Huomenna menemme Weymouthiin bussilla, ainakin suuren osan matkasta ja olemme siinä kaupungissa kaksi yötä rantalomaa viettäen.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon liitän taas myöhemmin. 

Kuinka muutamasta mailista saadaan 24 km

Saimme tiistaiaamuna Carolin hoivissa Full English Breakfastin, jossa ei ollut moitteen sijaa. Hän kertoi (monen muun asian lisäksi), että oli juuri lopettamassa airbnb-toimintansa, koska oli muuttamassa talosta bungalowiin (joita hän inhoaa). Muutamassa minuutissa saimme tietää myös, että hän ihannoi Francon ajan Espanjaa (koska saamattomat espanjalaiset tarvitsevat kuulema jonkun heitä komentamaan), eikä koskaan kävele, ellei ole pakko.  Minulle tämä ensimmäinen airbnb-kokemus oli hyvin hauska, vaikka käytössämme olleen huoneen söpöysaste oli lähes liian korkea.

Aioimme edelleen pysytellä Wessex Ridgewayllä, sillä meillä oli edelleen se käsitys, ettei sole ku kävellä. Tiistai taisi muodostua reissumme raskaimmaksi päiväksi, vaikkei se tuntunut olevan sitä kartalla. Olimme edelleen hieman caminomoodissa, emme todenteolla uskoneet, että meidän pitää ihan itse suunnistaa ja tarkistaa paikkaamme kartalla usein.  Espanjassa sitä tottui siihen, että viiden viikon ajan melkeinpä näimme caminomerkiltä toiselle. Olisi pitänyt olla aika pölvästi siellä,  jos olisi eksynyt reitiltä jatkuvasti.

Reitit täällä Englannissa on merkitty hyvin vaihtelevin tavoin, niille on omat pyöreät muovilätkänsä,  joissa on reitin nimi ja sen symboli. Myös erilaisia puisia tienviittoja näkyy, mutta niissä on hämmentävästi välillä hevosen kuva, välillä kävelijän, muttei meillä ole tietoa onko ratsukoille kokonaan omat reittinsä.  Usein monta eri trailia risteää, tai kulkee hetken yhtä matkaa. Niiden lisäksi maastossa kulkee lukuisia muita nimeämättömiä public pathwaytä, joille on omia merkkejään. Merkkejä siis on, mutta useammin niitä ei ole, kun kaipaisi pientä vinkkiä minne suunnata jonkun portin ylitettyään ja edessä on laaja pelto, jonka toiselle laidalle ei näe. Ilmeisesti merkkien nuolien suunnista voi hieman päätellä minne suuntaan pitäisi lähteä, joskin holkkumaa tuntuu olevan. Merkit ovat usein myös hyvin piilossa pusikoissa,  tai kaatuneessa tolpassa. Tai polku on kasvanut umpeen täysin kulkukelvottomaksi.

Eilinen kävely muodostui hieman vaiherikkaammaksi kuin olisimme ennalta arvanneet.  Aamun ensimmäinen osuus Hookesta Beaminsteriin oli kohtuullisen selkeä, putosimme kartalta vain kerran. Karttamerkeistä täytyy päästä perille ja oppia tulkitsemaan niitä, luulin melkoisen pieniä teitä suuremmiksi ja toisin päin. Siitä on suuri apu, että maatiloja on merkitty karttaan hyvin ja tilojen nimi on kyltillä ilmoitettu näkyvästi aidassa tai navetan seinässä.

Wessex Ridgeway kulki Beaminsteriin tehden pohjoisen puolelta aimokoukkaksen. Koska meillä oli hyvin aikaa ennen kuin pubeissa alettaisiin tarjota lounasta, lähdimme kiertämään reittiä suoremman autotien sijaan. Siitä tulikin melkoinen kierros, jonka aikana ylitimme monenmoista porttia ja taapersimme pellonpientareita. Avulias ratsastaja ja kävelijä neuvoivat ja pysyimme reitillä kohtuullisesti.  Ennen kaupunkiin pääsyä kuljimme hyvin jyrkkää polkua, jossa oli caminomainen  spontaanipuro ja tuntui kuin olisimme olleet Espanjassa taas.

Saavuimme Beaminsteriin vähän ennen puoltapäivää ja odottelimme sen aikaa, että The Red Lion aukesi. Se olikin olevinaan vähän fancympi pub,  mutta kyllä me siellä mukavan lounaan söimme. Otimme kreikkalaiset salaatit paikallisen oluen kanssa ja jälkiruoaksi lemon possetin ja eton messin.  Posset oli niin tanakkaa tavaraa, että se oli luultavasti edellispäiväistä, eton mess oli hyvää ja kevyttä, jos kermaisesta jälkiruoasta voi niin sanoa. Kahden hengen lounas maksoi 31 puntaa,  se oli se fancympi osuus.

Puoli kahden aikaan lähdimme jatkamaan matkaa kohti Pilsdonia. Siellä on yhteisö, joka on Hilfield Friaryssa asuvalle sisarelleni tuttu paikka. Siellä erilaiset päihdekuntoutujat ja muuten elämän ylämäessä olevat voivat hengähtää yksinkertaisen elämäntavan merkeissä. Me olimme lounaan aikana päättäneet, että vaihtaisimme Wessex Ridgewaylta Jubilee trailille,  jotta emme joutuisi tekemään niin suurta mutkaa pohjoiseen. Hyvä me! Löysimme Jubileen varrelle kohtuullisen hyvin, meitä vastaan tuli kävelyporukka ja he kertoivat reitin olevan kaunis ja hyvin merkitty. Suhteellisia nuo käsitteet, ainakin hyvin merkitty.

Caminolla kävelimme lukemattomia tapponousuja ja kyllä niitä ylämäkiä on  täällä Englannissakin ollut. Eilen oli varmasti jyrkin rinne, jota  olen koskaan kävellyt. Tulimme pellolle erinäisten porttien ja aitojen ylitse ja katsoimme mäkeä kauhuissamme. Sinne sitä kumminkin vain noustiin, Gerrard's Hillille. Jalka ei edes taipunut nilkasta ottamaan askelta suoraan, vaan kenkää oli sommiteltava hieman sivuttain,  että askeleen pystyi ottamaan.  Ylhäältä mäen päältä näimme meren ensimmäistä kertaa, se oli mukavaa. Alaspäin menimme onneksi loivempaa rinnettä, ettei tarvinnut nelivetoon turvautua.

Dorsetissa on paljon karjatiloja, joten lehmiä ja lampaita on laitumella hyvin runsaasti,  lampaat kiertävät meidät kaukaa,  me kierrämme lehmät. Jotkut pellot on ympäröity sähköpaimenella. Eilinen reitti kulki tällaisen pellon, hyvin jyrkkärinteisen vieläpä, poikki. Sisareni otti pienen pikalatauksen langasta, kun se takertui hänen reppuunsa.  Meitä hieman huoletti mitä otuksia sähköpaimen vahti, mutta rinnettä noustessamme huomasimme iloksemme,  ettei siellä ollut lehmien lisäksi härkää. Tipahdimme tuolla osuudella hieman  reitiltä ja meidän piti palata sille maatilan takapihan kautta.  Onneksi olimme Englannissa, rapakon takana tresspassing on paljon pahempi erhe.

Beaminsteriin ja Pilsdonin välimatka teitä pitkin lienee noin 7-8 mailia. Kävelyreittejä pitkin se melkein kaksinkertainen ja maustettuna pikku harhailuilla oli vivofitin mittarissa kaikkiaan 24 km, kun viimein olimme perillä illalla puoli kuuden aikaan. Olimme loppumatkasta kulkeneet hienon maissipellon halki kulkevaa polkua,  kiivenneet monen portin ylitse ja sukeltaneet lähes viimeisillä voimillamme tiheän ryteikön läpi nokkosia ja muita pisteleviä ja raapivia kasveja  väistellen.  Emme tulleet perille yhtään liian aikaisin, paljon enempää en olisi jaksanut.

Meillä oli hyvin yksinkertainen huone, jossa ei ihan äsken ollut pesty lattiaa, mutta oma auttava kylpyhuone ja siisti vuode riittivät hyvin. Minulle tuli sama ruokahalun menettämisen hetki kuin caminolla, en vain halunnut syödä mitään. Sisareni kävi syömässä yhteisön jäsenten kanssa ja tapasi tämän hetkisiä vieraita, näkipä paikan upouuden koiranpennunkin, mutta sitä ei vielä saanut taputella. Se astuu seurapiireihin ensi perjantaina.

Nukuimme kuin tukit 10 tuntia ja aamulla olivatkin voimamme palautuneet. Sisareni esitteli Pilsdon Manorin ja sen puutarhoja. Keskiviikko olikin sattumalta aamiaisen suhteen viikon paras päivä, sillä tarjolla oli cooked breakfast. Paikasta huokui jonkunlainen rauha ja hyväntahtoisuus, voin hyvin ymmärtää, että siellä on mahdollista päästä irti entisistä vahingollisista elämäntavoista. Itselleni yhteisössä asumisen ajatus tuntuu vieraalta, mutta arvostan kovasti ihmisiä, jotka mahdollistavat Pilsdonin kaltaisten paikkojen olemassaolon. Yöpymisestämme ei veloitettu mitään, mutta jätimme pienen summan tilan mailla olevan kirkon lahjoituslaatikkoon.

Ryteiköt,  sähköpaimenet ja mutaiset polut olivat tiistaina sen verran rankkoja, että keskiviikkona päätimme kulkea ridgewayn, trailin  ja pathwayn sijaan autotietä pitkin. Se tarkoitti kyllä sitä, että kapeilla teillä joutuisimme väistelemään tiuhaan ajoneuvoja, eikä näkyvyys korkeiden pusikkoreunusten vuoksi olisi kovinkaan hyvä. Asvaltti kävelyalustana  ei sekään ole mukavin, mutta tänään halusimme hieman helpomman päivän.

Siinä mielessä reitinvalintamme oli helpompi, ettemme pudonneet kartalta kertaakaan. Seurasimme edistymistämme koko ajan, maatila maatilalla,  kirkko kirkolta. Reitti kulki kuitenkin niin pienten paikkojen kautta, ettei kohdalle sattunut yhtään kauppaa, avoinna olevaa pubia, tai mitään muutakaan palvelua. Yhdessä kirkossa oli vaeltajille juotavaa tarjolla, se tuli tarpeeseen. Monissa pienissä englantilaiskirkoissa on hyvin kotoisa tunnelma. Niissä voi olla tarjolla myös huopia satunnaiselle kulkijalle, jos muuta nukkumispaikkaa ei löydy.

Jotta päivä ei olisi ollut liian helppo,  sahasivat pikkutiet ylös alas Dorsetin maisemissa. Mukana oli muutamia todella pitkiä nousuja, joissa tuli niin kuuma kuin väsykin,  mutta nekin me sinnikkäästi kiipesimme. Päivän määränpäänä meillä oli Monkton Wyld Court Community. Sisareni oli varannut airbnbn kautta meille huoneen ja vasta sen jälkeen kuullut sieltä täältä, että kyseessä on rather intresting  place. Kun vivofit näytti sopivasti 15 km päivän saldona, olimme perillä noin yhdeltä iltapäivällä. Sata kilometriä kävelyä tällä reissulla tuli juuri täyteen, tämä siis viitteellisellä vivofit-mittauksella.

Monkton Wyld Court on uusgoottilaiseen tyyliin tehty rakennus ja tila, en saa tähän liitettyä linkkiä siitä kertoville sivulle,  liitän linkin myöhemmin. Meillä on siisti huone talon ullakkokerroksessa. Täällä asuu jonkunlainen yhteisö,  he harjoittavat käsittääkseni pienimuotoista maidontuotantoa, majoittavat vieraita, järjestävät erilaisia kursseja ja ovat hyvin sustainable, environmental ja vegetarian. Täällä on parasta aikaa japanilainen tanssiryhmä, mutta muita vieraita ei ainakaan ruuhkaksi asti. Meidät otti vastaan nuorimies, jota olisin voinut erehdyksessä pitää Jeesuksena,  mutta hän esitteli itsensä Larryksi. Olimme varanneet päivällisen ja Jeesus, korjaan Larry kertoi olevansa kokkausvuorossa tänään. Talossa kuulema säästetään energiaa niin paljon kuin mahdollista,  käytävässä on palelevia vieraita varten iso korillinen kuumavesipulloja ja peittoja saa kuulema myös lisää.

Meillä ei ole omaa kylpyhuonetta, mutta oikein siisti kylppäri löytyy läheltä. Sen ovessa on sympaattinen lappu, jossa toivotaan putkisto-ongelmien vuoksi vieraiden käyttävän alakerran toilettia,  mikäli heillä on tarvetta käydä kakalla. Minun piti erityisesti kiittää sisartani siitä, että minulle avautui tilaisuus yöpyä tällaisessa paikassa. Saapuessamme saamiemme ohjeiden mukaisesti kävimme vieraskeittiössä keittämällä teetä ja syömässä paahtoleipää, tiskasimme astiamme, kuten kiltit vieraat ikään.

Paikan netti on melko heikko, joten jollei postauksen julkaisu onnistu tänään, teen sen huomenna torstaina. Huomiselle on tiedossa kävely rannikolle, jonne ei suoraan liene kovinkaan monta mailia. Aiomme yöpyä Lyme Regisissä. Reissumme kääntyykin huomenna loppupuolelle, menemme perjantaina osan matkaa bussilla Weymouthiin ja vietämme siellä kaksi yötä ennen kuin Antti tulee sunnuntaina meitä sieltä hakemaan. Jos tämän postauksen julkaisu onnistuu, mutta en saa kuvia vielä liitettyä täydennän  postausta myöhemmin, kun netti on vakaampi. Mobiilidatan käyttö ei sekään auta ollenkaan, sekin verkko kummallakin käyttämälläni operaattorilla on surkea. Typoja on varmasti taas hurjat määrät, paikkailen niitäkin myöhemmin.

Edit: nyt kuvat on lisätty Lyme Regisissä majoituksen hyvällä netillä. Saatan vielä editoida postausta kotona, lisätä kenties muutaman kuvan.

Se pitää vielä sanoa,  että sää on ollut mitä parhain,  lämmintä noi  20 astetta,  puolipilvistä ja paikoin mukavan tuulista. Vedenpitäviä varusteitamme emme ole vielä tarvineet. Kummallakin on yksi pieni rakko jalassa, eilinen superjyrkkä nousu lienee syynä,  minulla ainakin kantapää valui kengässä siinä punnertaessani. Muita vaivoja ei ole ainakaan tunnustettu.

Edit: Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme.

Kävelycountryvideon lisääminen tabletilla menee yli taitojeni rajan, sekin tulee mukaan myöhemmin.