Pesuliuskat testissä

Minulla on yleensä reissussa hyvin pieni määrä kosmetiikkaa ja pesuaineita mukanani, eikä se varmasti ole näkymättä naamasta, ettei hienoja voiteita ja seerumeita tule käytettyä. Olen siihen yksinkertaisesti liian laiska. Vettä, saippuaa ja jotain neutraalia rasvaa, jos meinaa kuivattaa. Hiustenhoitokaan ei ole minulla kovin korkeatasoista, pesen ja kampaan, siinä se onkin. 

Hyvä puoli tässä on se, että kun on lähdössä pitkälle matkalle, jonka aikana kantaa kaiken omilla harteillaan, ei ole suurta vaikeutta valita puteleita ja tuotteita. Ei ole olemassa mitään nimenomaista tuotetta (oikein purnukan tarkkuudella), mitä ilman en tulisi toimeen. Saippuaa, deodoranttia, hammastahnaa ja huulirasvaa. Niillä pärjään ihan hyvin. 

Mukaan otettavien tuotteiden on sitten oltava tarpeeksi hyviä, että niitä kannattaa kantaa rinkassaan. Tilasin Amazonin kautta pienet pakkaukset pesuliuskoja, joita tänään hieman kokeilin. Olin hieman skeptinen niiden suhteen, mutta kokeilemallahan se selvisi, onko niitä pieniä rasioita järkevää kuljettaa mukanaan.

Aloitin saippuasta. Sinisessä rasiassa lukee, että ota liuska kuivin sormin ja se on kyllä hyvä neuvo. Helposti saa koko paketillisen tuherrettua, jos alkaa suihkussa aukoa rasiaa jo veden valuessa. Kuivin sorminkin oli aluksi vaikea saada otettua vain yhtä liuskaa. Koeluonteiseen käsienpesuun liuska riitti oikein mainiosti, heti kosteisiin käsiin laitettuna liuska liukeni olemattomiin, mutta vaahtoa riitti sopivasti. Tuoksua ei ollut juuri ollenkaan. En osaa sitten sanoa kuinka monta liuskaa menisi koko suihkutteluun. Luulen, että sitä varten on hyvä olla joku pieni pullo suihkusaippuaa mukana ja tuota saippualiuskarasiaa voi pitää rinkassa helposti esille otettavissa, kun pitää kesken päivän pestä käsiä, eikä saippuaa muuten ole saatavilla. 

Seuraavaksi kokeilin vaatepesuun tarkoitettua, valkoisessa rasiassa olevaa liuskaa. Hain pyykkikorista nilkkasukat ja laskin lämmintä vettä altaaseen. Liotin liuskan sinne ja sain kyllä aikaan selvän muutoksen vedessä, se oli pesuaineinen, muttei mitenkään vaahtoava. Pesin sukat tavalliseen nyrkkipyykkityyliin ja huuhtelin. Tuntui toimivan, tuoksu oli olemattomuudessaan miellyttävä. En viitsinyt vielä kokeilla Scrubba-pesupussiani, mutta siellä pesuliuska voisi toimia ihan hyvin, kun vettä ei pääse karkuun ja sitä myöten vähäistä pesuainetta. Ainakin näin vähän likaisella pienellä pyykillä liuska toimi ihan kivasti. Taidan lähteä tämän tuotteen turvin liikkeelle ja ostaa sitten nestemäistä pesuainetta, jos se on tarpeen. Tai jauhekin voisi olla hyvä, tosin sekin vaatii sitten tiiviin purnukan. 

Kolmanneksi kokeilin vihreän rasian shampooliuskaa. Minulla oli testiin sopivan likaiset hiukset (sorry jos tulee liikaa informaatiota) ja tein koepesun käsienpesualtaan äärellä. Kastelin hiukset ja länttäsin liuskan suoraan päähäni. Se oli varmaan virhe, olisi kannattanut hieroa liuskaa käsiin ja siitä sitten hiuksiin. Osa hiuksista (joita minulla ei ole ruuhkaksi asti) tuli selkeästi vaahtoisiksi, mutta osa ei ehkä juurikaan. Huolellisen huuhtelun jälkeen hiukset tuntuivat kyllä puhtailta, mutta kuivumisen jälkeen huomasi, etteivät hiukset olleet kunnolla puhdistuneet. Arvelen, että ei kovin likaiset, hieman hikoontuneet hiukset lähtisivät kyllä puhtaiksi lämpimän veden kanssa tällaisella liuskalla, mutta kunnon liimalettiin tarvitaan vähän enemmän.

Päivän caminovalmisteluita vauhditti Mo Pitneyn kappale Country. Tuollainen hipsterin näköinen heppu laulaa ison miehen äänellä? Jo on aikoihin eletty. 

Lunta tulossa

Olen vieläkin aivan ihastuksissani ajatuksesta, että nimeni on kokonaan hävinnyt vuorolistasta ja minun ei todellakaan tarvitse miettiä työhönmenoa pitkään aikaan. Olen lähes satavarma, ettei minun tule vuoden aikana lainkaan ikävä töihin, saanhan kuulumisia aina, kun Kammenpyörittäjä siellä käy ja kuulun työpaikan whatsapp-ryhmään. Se on verraton tiedon lähde. Siellä jos kysyy neuvoa johonkin asiaan, niin neuvoja kyllä satelee, mutta yleensä jostain aivan muusta kuin mistä oli kyse. En raski koskaan tyhjentää tuota keskusteluketjua, sillä voi huvittaa itseään mikäli sattuisi olemaan tylsää. 

Jos minulle kumminkin tulee pikkuisen ikävä töihin, voin aina katsoa säätietoja teksti-tv.stä. Sieltä saa parhaiten käsityksen mitä on odotettavissa tänään. Ensin tulee vähän lunta ja sitten tulee enemmän lunta. Enempää minun ei tarvitse tietääkään. Joensuussa voi odotella lumijyväsiä ja Helsinki-Vantaalla vettä ja räntää.

Tänään ajattelin tehdä yksinollessani kaksi asiaa. Aion tehdä lumityöt, mutta vasta sopivasti ennen kuin Kammenpyörittäjä pääsee töistä, että piha näyttää silloin kauniilta ja hän huomaa panokseni yhteiseksi hyväksi. Ja tietysti myös sen vuoksi, ettei hänen tarvitse työpäivän jälkeen heti tarttua lumikolaan. Sen lisäksi käyn ruokkimassa lintuja ja oravia. Jänikset ruokitaan iltaisin. Ne ovat pian syöneet kaikki myslit (melkein ämpärillisen), joita poistin keittiön kaapeista. En aio enää ostaa bulkkimysliä, ei niitä tule kuitenkaan tuunattua paremmiksi eikä syötyä. Jänikset kiittävät ruoasta tekemällä hauskoja polkuja pihalle. Ne vilistävät öiseen aikaan kulatungien päältä ja ympäri kasvihuonetta. Myös papanoita on nähtävillä, eli ruoansulatus toimii kuten pitääkin. 

Paistikin on palannut kotiin

Sisähommaksi ajattelin ottaa pienen palan konmarinointia. Kammenpyörittäjän ja minun vessan kaapit kaipaavat siivousta, etenkin minun käytössäni olevat laatikot. Meillä on roskispäivä tulossa loppuviikosta, eikä siellä ole juuri mitään saalista. Niinpä käyn nyt läpi kaikki putelit ja purnukat ja laitan pois ne missä on jotain kuivunutta rasvaa tai muuta epämääräistä. Täällä piti alkaa uusi aika, mitä tulee jätteiden kierrätykseen tämän vuoden alussa, etenkin muovin suhteen, mutta homma on vielä kuulema vaiheessa. Niinpä hyödynnän vajaata roskisastiaa ja täytän sitä. 

Aion myös karsia hiusharjavalikoimaani. Otan harjan kerrallaan käteeni ja mietin, että kuinka paljon minä tätä tarvitsen ja onko sillä kunnioitukseni. Jos sen piikeissä ei ole enää lainkaan niitä pieniä pallosia, tai hiuksia on tukkimassa harjaa puoleen väliin piikkejä tullen siihen tulokseen, että tätä harjaa on aika kiittää kaikista sen minulle tekemistään palveluksista ja heittää se pois. Eikö kuulosta oikealta konmarinoinnilta? 

Jotta saan itseni piakkoin ylös tästä sohvalta, valitsen postauksen loppuun vielä siivousmusiikkia, country käy siihenkin homman oikein hyvin. Aamun lempeään tunnelmaa sopii Keith Urbanin kappale Break On Me. Liitän tähän lyric videon, jotta voitte lauleskella mukana, minäkin saatan tehdä niin, koska olen yksin kotona. 

Edit: Iltapäivällä 2.2. Nyt taisin löytää konstin millä tämän laiskamatosen saa tekemään jotain. Olen perkannut vessan kaapit ja laittanut ruoan alulle, sekä tehnyt ne lumityöt, eikä päivä ole edes lopussa vielä. Taitaa olla  hyvä uhota pienillä hommillaan blogissa, niin on sitten pakko tehdä ne! Mitähän asettaisin itselleni huomisen tehtäviksi? 

Ei muuten ollut vaikea karsia tavaraa vessan kaapeista, siellä oli monta kuivunutta ripsiväriä, että saatoin aivan helposti hyvästellä ne. Samoin laitoin menemään elektroniikkakierrätykseen muutaman kihartimen ja muun tukkavempaimen, joista en edes tiedä miltä vuosikymmeneltä ne olivat ja koska ne ovat mahdollisesti toimineet. Hyvää konmarinointia!

Sata kappaletta

Kyllä kaikki on niin toisin kuin ennen. Ennen täytyi ostaa kappaleita iTunesista, että sai musiikkia iPodistaan korviinsa. Sitä ennen täytyi ostaa CD-levy ja väkertää se tietokoneelle ja tehdä levystä kopio ja kuunnella sitä pitaleivän muotoisessa soittimessa, joka ei sietänyt juuri hiipimistä enempiä tärskyjä. Vielä muinoimmin kuljettiin c-kasettisoitin vyölaukussa ja juuri kun askel oli vetävin, täytyi kääntää kasetin puolta, tai paristo loppui. Ja aikojen alussa laulettiin ihan itse, jos musiikkia kaivattiin. Ihan niin pitkälle en sentään mennyt, en laula ihmisten ilmoilla. 

Mutta nyt on Spotify (tämä on käänteismaksettu mainos). On se hienoa, tililtäni lähtee muutama euro kuukaudessa ja ulottovillani on niin paljon roskacountrya kuin ikinä voin toivoa. Ulottuvillani on kaikkea muutakin musiikkia niin paljon kuin voin toivoa, mutten juurikaan toivo. Minulla on täysin yksiulotteinen musiikkimaku. 

Nyt on menossa noin viides vuosi pelkkää countrya. Soittolistoillani on sen lisäksi yksi J Karjalaisen levy ja joku muu, jonka nimeä en muista, siinä nuori mies soittaa kitaraa ilmiömäisesti, sen Kaupunkilainen laittoi minulle kuunneltavaksi siihen aikaan, kun kuskasin häntä vielä soittotunneille. Kaikki muu on kevyintä, tyhjänpäiväisintä ja kliseisintä countrya, mitä ikinä on keksitty julkaista. Niin luotettavaa ja niin helppoa. Ei tule elämäntuskaa sitä kuunnellessa. Sanoituksiin voi aina luottaa ja lopussa kiitetään herraa. 

Ennen countryvaihetta (josta saa syyttää neljää USA:n matkaamme vuosina 2004-2009) minulla oli noin viiden vuoden mittainen klassisenmusiikin vaihe, jonka aikana Arno Cronvallin ääni tuli niin tutuksi, että tunnistan sen puolesta tavusta. Tämän vaiheen aikana ostin vielä CD-levyjä, niitä minun tulee konmarinoida kunhan siihen todella ryhdyn. Minulle jäi muutamia lempikappaleita, joita edelleen tunnistan, mutta mitenkään tietäväiseksi en tullut klassisen musiikin suhteen. Ennen tätä vaihetta taisin olla puolen vuosikymmentä kuuntelematta musiikkia ollenkaan, jäin niillä tienoin radio-orvoksi Radio Mafian kuoltua. En lainkaan saata kuunnella näitä erinäisiä aamulähetyksiä lässytyksineen, eikä kotimainen pop oikein iske. Eläkeläiset ovat asia erikseen, se on taidetta, jota kestän keikan kerrallaan.

Tällä hetkellä kävelycountryt-soittolistallani on 98 kappaletta. Se on siis lähes valmis. 98 kappaletta tarkoittaa 5 h 51 min erilaisia jollotuksia. Noin 3/5 on miesten esittämiä, 1/5 osaa on duettoja ja 1/5 naisten esittämiä. Roskacountryyn kuuluvat olennaisena osana duetot, joissa mies laulaa matalalla äänellä ja naisääni on kiekuva tai vaihtoehtoisesti naukuva. Niissä tarinoissa harvoin on onnellinen loppu, useimmiten yritetään yhteenpaluuta huonoin tuloksin. On olemassa myös miesduettoja, jotka ovat hieman merkillisiä, mutta ilmeisen miehekästä kuitenkin, countrysta kun kumminkin on kyse. Se ei ole nössöjen hommaa ollenkaan. Miesten yksinäänlaulamissa kappaleissa eniten käsitellyt aiheet ovat autot, alkoholi, Jeesus ja naiset. Naiset laulavat miehistä, autoista ja alkoholista, joskus harvoin myös Jeesuksesta. Välillä naiset laulavat myös naisista.

Luku 100 on ollut lempilukuni jo pitkään. Eräänä vuonna olin 100 päivää karkkilakossa, mikä oli helpompaa kuin uskoinkaan, vieroituin sokerista melko nopeasti ja oli erittäin typerää palata sokerin pariin sadan päivän jälkeen. Toisena vuonna uin avannossa 100 päivänä peräkkäin. Se vaati jo hieman enemmän yritystä, sillä sataan päivään sisältyi hieman matkustamista. Minun piti käydä juoksujalkaa avannossa varhain aamulla ennen 600 km ajomatkaa ja täytyi pakottaa sukulaiset tekemään minulle avanto yli metriseen jäähän. He myös joutuivat pakottamaan minut sinne avantoon, se on ollut kylmin paikka maailmassa, jonne olen mennyt uimapuvussa. Kaikki elossa olevat sukulaiset ja kylän miehet tulivat katsomaan äitini hullua tytärtä, joka todella menee sinne avantoon 25 asteen pakkasella. Mutta tulipa käytyä. 

Muita sadan asian projektejani oli myös sadan kirjan lukeminen, joka on edelleen vaiheessa 50, sillä tein fataalin virheen ottaa puolivälissä luettavakseni Raamatun. Olen leikitellyt ajatuksella siirtää sen takaisin listan hännille ja jatkaa listan läpikäymistä. En muista enää mistä sadan kirjan lukulistani otin, mutta luultavasti löytäisin sen kirjahyllystä ryppyisenä kopiona. Kammenpyörittäjä näki melkoista vaivaa hankkimalla minulle huutonetista ja divareista kirjoja, jotka ovat pian 10 (eivät sentään sataa) vuotta pölyttyneet kirjahyllyssä lukemattomina. Esimerkkinä mainittakoon James Joycen Odysseus, jonka lukemista en tuolloinkaan odottanut lainkaan ilolla. Voi olla, että tuon sata-villityksen todisteet konmarinoin ilolla. Raskain kirja, jonka sain kahlattua läpi oli ehdottomasti Peltirumpu. Vähiten siinä pidin kaikesta. 

Koskapa luku 100 on minulle merkityksellinen, olen halunnut kävelycountry-soittolistani olevan täsmälleen sadan kappaleen kokoinen. Vaikka laittaisin sinne aina vain mielestäni hyviä kappaleita, muodostuu osa kuitenkin liian ärsyttäviksi jopa omassa genressään, että voin poistaa niitä parempien tilalta. Eilen soittolista lähestyi täydellisyyden tilaa. Vain kaksi kappaletta puuttuu. Vain kaksi hienoa laulua, joissa puhutaan vaikkapa nelivedosta, oluesta ja isänmaasta. Haluan vielä harkita, mitkä kaksi kappaletta tekevät listastani täydellisen. 

Caminolla en aio kuunnella musiikkia kävellessäni. En ainakaan niin paljon kuin aluksi ajattelin. Tilannetietoisuuden vuoksi on järkevää kuunnella ympäristön ääniä, säätä, liikennettä, eläimiä ja muita ihmisiä. Ja tietysti sisartani. Minua hieman jännittää mistä kaikesta puhumme matkamme aikana ja mistä emme. 

Viimeaikaisista lisäyksistäni soittolistaani hupaisin on Carrie Underwoodin kappale Before He Cheats. Olen niinkin aallonharjalla, että otin kappaleen listoilleni jo kuusi vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Aluksi ymmärsin sanoituksen väärin ja ihmettelin, miksi tarinan nainen vahingoittaa pettävän poikaystävän uuden ihastuksen autoa, muttei sentään. Vain petturimiehen vehicle saa tuntea petetyn naisen raivon. Ei kivaa käytöstä ollenkaan, kummaltakaan. Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin tekee typeryyksiä, puolin ja toisin.

Eniten pidän olemisesta

Nyt se on alkanut, vapaani, vuorotteluni, karkumatkani työelämästä. Tämän vuoden alusta vuorotteluvapaan maksimipituus on 180 päivää, mutta minä ehdin saada 360 päiväisen, sillä vuorottelusopimukseni allekirjoitettiin viime vuoden puolella, jo syyskuussa ennen lakimuutoksia. Nämä kaksi ylimääräistä päivää ovat vapaapäiviä tänä viikonloppuna ja virallisesti olen vuorotteluvapaalla ensi maanantaista alkaen. 

Eilen minulla oli oikein esimiehen käsky olla puuttumatta mihinkään operatiiviseen (ettei vaan sattuis mitään) ja tottelin aivan täysin. Olin valmistellut yhteislounaan työkavereille ja olikin mukavaa syödä yhdessä ja viimeisen kerran vuoteen keittää kahvia (jota en itse juo) ja olla tutussa seurassa, jossa tietää olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Ja kuulla monta toivotusta siitä, että edessäni on hyvä ja kiinnostava vuosi. Takaisinkin toivottiin, ainakin leipää tai keittoa Kammenpyörittäjän mukana. Tilalleni palkatulle sijaiselle annettiin pikkujoulussamme keittokirja, Ranskalaisen keittiön salaisuudet (tai jotain sinnepäin) ja käsky alkaa siitä kokata etureunasta takakantta kohti. Onneksi tämä nuorimies ei siitä hätkähtänyt, oli jo aloittanut harjoittelun. 

Kammenpyörittäjä piti vuorotteluvapaan viitisen vuotta sitten. Siihen aikaan olimme vielä nelihenkinen perhe, kaksi teiniä kotosalla. Muistelen, etten ollut harmissani siitä, että toisen ei tarvitse aamulla nousta ja lähteä töihin, vaan voi kääntää kylkeä, kun minun on mentävä. Toivon, että nyt käy samoin. Minun tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että nyt olemme jo kaksin, eikä minulla ole samanlaisia perheeseen liittyviä velvollisuuksia kaiken aikaa, kuten Kammenpyörittäjällä oli omalla vapaallaan. Minun ei tarvitse huushollata lainkaan niin paljon, enkä ole siitä pahoillani, sillä kodinhengetärtä minusta ei taida koskaan tulla. 

Moni on kysynyt minulta sen suuren kysymyksen. Mitä nyt aion puuhata? Minulla on muutama lähiajan tavoite, kaksi suurta tavoitetta ja loput ajasta aion vain olla. Eniten pidän olemisesta. 

Ensimmäiseksi aion nukkua. Olen nukkunut huonosti viime aikoina, herään liian aikaisin ja olen väsynyt iltapäivisin ja sammun jo yhdeksään mennessä. Joululoman aikaan sain hilattua nukkumaanmenoa lähemmäs puoltayötä, ainakin kymmeneen asti ja sillä konstin sain nukuttua viiteen, joskus jopa kuuten asti. Nyt viimeiset työviikot nukuin huonommin kuin vuosiin. Lähiviikkojen tavoitteeni on nukahtaa aina, kun siihen on tilaisuus. Vaikka keskellä päivää. Sitten kun minua ei enää nukuta koko aikaa, yritän päästä tavallisempaan unirytmiin, jossa iltaisin voin tehdä muutakin kuin nuokkua tai katsoa unia. Tosin unet ovat ihania, en koskaan saa tarpeekseni hauskoista ja jännittävistä unistani.

Toinen lähiajan puuhani on valmistautua caminoon. Lähtöön on kaksi kuukautta ja varustelistassani on vielä aukkoja, enkä ole koepakannut, saati -kantanut rinkkaa vielä. Kun työt eivät ole nyt esteenä, ei sääkään saa olla, vaan minun on lähdettävä kävelemään päivittäin valoisaan aikaan, joka onkin jo mukavasti pidentynyt talvipäivän seisauksesta. 

Aion myös paneutua caminoon lukemalla siitä lisää, tutkimalla reittiä ja tekemällä valmiiksi postausrunkoja luonnoskansioon, jotta saan sitten matkan varralla tilannetiedotuksia CampaCaminoon. Tarkoitukseni on ottaa mukaan niin pieni tabletti kuin mahdollista ja päästessäni wifin piiriin päivittää blogia. Pelkästään puhelimen varassa en halua olla, mutta matkan varrella sen sitten näkee, kuinka paljon energiaa riittää blogille. Olisi se kuitenkin jonkunlainen lässähdys, jos ainoa anti caminosta olisi paluun jälkeinen ilmoitus, että tulipa käytyä.

Kolmanneksi aion mennä caminolle. Se on ensimmäinen suuri asia, jonka aion toteuttaa vuorotteluvapaallani. Se on oikeastaan syy, miksi hain vuorotteluvapaata. Lähden matkaan maaliskuun lopulla juuri ennen pääsiäistä. Paluuaikataulu on vielä avoin, se riippuu siitä, miten paljon vapaata Kammenpyörittäjä ottaa/saa tullakseen minua vastaan Santiago de Compostelaan. Kotiin palaan kuitenkin toukokuun alkupuolella ja silloin vapaatani on jäljellä vielä yli puolet.

Neljäntenä aion puuhata paljon toisen blogini, Campasimpukan parissa. Blogilla on toukokuussa 5-vuotissynttärit ja Giro d'Italian alkaessa alkaa myös Campasimpukan kuudes Italia-haaste. En välttämättä ehdi aivan merkkipäiväksi kotiin, mutta heti kun olen palannut, aion uppoutua italialaisen ruoan maailmaan Giron ajaksi. Saman teen kesällä Tour de Francen ajan ja syksyllä Vuelta Espanjan aikaan. Espanjalaisesta ruoasta minulla on siinä vaiheessa paljonkin kokemusta, tai ainakin kahviloiden sämpylöistä, sillä niitä caminon aikana syönen yhden jos toisenkin.

Ruokablogin merkeissä minulla on vapaani aikana mahdollisuus osallistua joihinkin tapahtumiin ja vastata kutsuihin myöntävästi, mikä töissä ollessa on usein mahdotonta. Monet blogeihin liittyvät mielenkiintoiset jutut tapahtuvat Helsingissä, enkä useinkaan ole päässyt niihin mukaan, vaikka olisin halunnutkin. Muuten minulla ei ole muuttuneita tavoitteita ruokablogin suhteen, en ole viemässä sitä kaupallisempaan suuntaan, tai muutenkaan tekemässä siitä enempää kuin rakasta harrastusta. Toivon mukaan pääsemme osallistumaan yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa blogaanimiitteihin, ehkä järjestämään sellaisen itsekin, kun tarvitsee sovitella vain toisen työvuoroja. 

Viidentenä tavoitteena minulla on toteuttaa vapaani loppupuolella jonkunlaista kotimme raivausta. Nyt kun pojat ovat muuttaneet vastikään pois kotoa, on talo välivaiheessa. Heidän entiset huoneensa ovat osaksi tyhjillään, mutta huolestuttavasti muuttumassa myös sekalaisen tavaran varastoiksi. Tarkoituksemme on tehdä toisesta huoneesta vierashuone ja toisesta jonkunlainen työhuone, jossa on vakiopaikka ruokakuvausta varten. Kodissamme on myös tuhansittain kirjoja, ne ovat vallanneet kaikki hyllyt ja liian paljon muita tasoja, joten kirjojen sortteeraaminen ja osittainen vähentäminen on aiheellista. 

Olen nyt varovaisen innostunut Marie Kondon KonMari-kirjasta, jonka luin ahmaisemalla viime viikolla. En ole vielä varma, kuinka rohkea olen toteuttamaan täyttä konmaria, mutta ihastuin kirjan ajatuksiin siitä, miten hankkimiaan tavaroita tulisi käyttää niitä kunnioittaen ja hankkiutua eroon niistä, joita ei sen enempää kunnioita kuin tarvitsekaan. Sulattelen konmari-ajatusta nyt kevään ajan ja toteutan siitä helpoimpia, pelkästään itseäni koskevia osia ja jatkan jo omaksumaani tapaa sanoa mielessäni kengilleni kiitos saapuessani kotiin. Samoin taittelen sukkani sievästi. 

Kaiken lopun ajan aion elää aivan tavallista elämää, reissata Kammenpyörittäjän kanssa, pitää yhteyksiä perheen nuorisoon, nauttia olemisesta ilman kiirettä ja stressiä, jota en nähtävästi tunnista ennen kuin siitä pääsee eroon edes määräajaksi. Olen varma, että vuosi menee todella nopeasti ja aivan liian pian on tammikuu 2017 ja minun täytyy ajatella töihinpaluuta, harjoittelua, tarkkaria, medikaalia ja vuorolistaa. Mutta sitä ennen on edessä monta kuukautta, viikkoa, päivää, tuntia, minuuttia ja sekuntia, jolloin olen VAPAA.

Pakettivuori

vissiin aika holotna

Aloin olla jo vähän anxious, kuten amerikkalaiset sanovat, kun lutikkalakanani eivät vain saapuneet. Amazonkin kyseli jo käyttökokemuksia ja muita arvosteluita lähetyksen saapumisesta ajallaan, rahatkin olivat siirtyneet aikapäiviä tililtäni, eikä pakettia vain näkynyt, ei kuulunut. Muita tilaamiani varusteita, paitoja ja pesuliuskoja vasta kevyesti odottelin. 

Eilen Kammenpyörittäjä haki minut töistä, mikä on harvinaista. Olemme näillä pakkasilla rääkänneet vain talouden bensamoottorista autoa liikkeelle ja ajaneet sillä vuoronperään. Hän sanoi, että postilaatikko oli ollut aivan täynnä paketteja ja yksi piti vielä hakea postistakin. Meillä se tarkoittaa lähintä Siwaa ja pyöräytimme kotimatkalla sen kautta. Paketti olikin sen verran suuri, ettei se olisi mahtunut päivän ainoanakaan pakettina postilaatikkoomme. 

Minulla oli minijoulu, kun olin riisuuntunut kaikista omistamistani talvivaatteista ja saanut talven viimeisen glögimukin nenäni alle. Paketeista kuorituivat kaikki odottelemani camino-varusteet ja vielä yksi sous vide-keittokirjakin. Oli hassua, että kaksi samanlaista paitaa tuli aivan eritavoin pakattuna. Toinen oli kääritty siististi muoviin ja paketti oli vain hieman itse tuotetta suurempi. Toinen samanlainen paita oli kuvan alimpana olevassa pahvilaatikossa niinikään paksuun muoviin käärittynä ja pakkauspahvilla vielä tuettuna. Ei varmasti mennyt paita rikki tuossa kuljetuksessa!

Aion kokeilla onko pesuliuskoista mihinkään. Ostin pakkaukset, joissa kussakin on 50 liuskaa. Yksi on shampoota, toinen saippuaa ja kolmas vaatteiden pesuun tarkoitettua. Jos ne ovat käyttökelpoisia, niin erinomaista. Vievät pienen tilan kantamuksissa, eivätkä ole sotkevia. Jos ne ovat vain auttavia, otan ne varmaan mukaani caminolle varapesuaineiksi. Jos ne eivät toimi alkuunkaan olen pulassa. Luin nimittäin eilen melkein kokonaan KonMari-kirjan ja sen mukaan toimimattomat, tarpeettomat esineet/tavarat pitää välittömästi heittää pois, kuten kirjassa runollisesti ilmaistaan se, miten tavarat hävitetään. Aivan kirjaimellinen pois heittäminen ei tulle kyseeseen, koska kierrätys. Tiedättehän, eihän sitä noin vain heitetä kaikkea pois.

Lutikkalakanat on kauniisti pakattu pieniksi kääröiksi omiin siisteihin pusseihinsa, niitä en mene tietenkään aukaisemaan ja toivon, ettemme joudukaan niihin sen enempiä kajoamaan. Pakkaus painaa 120 g, joten se ei ole liian painava otettavaksi varalta mukaan.

Tilaamani alennusmyyntipaidat saattavat olla caminon viimeisiä satasia ajatellen liian lämpimiä, mutta alkusatasilla huhtikuun alussa ne voivat olla hyvin tarpeellisia. Olen taitellut ne odottamaan uuden idolini Marie Kondon neuvoin.

Youtubessa on varmasti miljoona pätkää siitä, miten kaikki vaatekappaleet taitellaan konmarittain. Ihan kaikkeen minäkään en varmaan hurahda, sillä minulla ei esimerkiksi ole paljon sukkahousuja taiteltaviksi. Marie kertoo niiden taittelemisesta pitkät pätkät kirjassaan. En myöskään enää koskaan voi katsoa palloksi kääräistyjä nilkkasukkia tuntematta suurta sääliä niitä kohtaan, ne on vapautettava heti.

Eniten minua viehätti se, miten vaatteita kiitetään, kun ne riisutaan. Ne päästetään lepäämään, samoin laukut ja kengät päästetään lepäämään kiitosten kera. Siis miten en ole aiemmin tätä tajunnut? Alkeellisiin käytöstapoihin jo kuuluu osata kiittää saamastaan avusta ja tuesta. Nyt loppuu se, että kengät vain potkaistaan jaloista tuulikaappiin ja laukku jätetään jonnekin lojumaan! Joku järjestys minunkin elämääni!

Mitäpä jos

Jospa en lähtisikään minnekään caminolle, mitä jos vaihtaisin tämän blogin teemaksi käsityöt? Eikö se ole aika hyvä idea? Pääsee paljon halvemmalla, kun ei matkusta turhaan ensin minnekään Englantiin, eikä sen jälkeen minnekään Espanjaan, vaan jää kotiin ja alkaa neuloa säärystimiä. 

Oikeasti minä puhun kyllä aina kutomisesta, kun käytän lankaa ja sukkapuikkoja. Ei tuota tuskaa erottaa kangaspuilla kutominen ja puikoilla kutominen, onhan siinä vähän eri kaliiperin värmeetkin käytössä. Oikeasti tästä ei tule mitään käsityöblogia (tai ainakin tulisi melko vähäsisältöinen), aion vain kutoa itselleni caminon viileitä kevätiltoja varten säärystimet. 

Varustehankintani ovat hieman edistyneet, lutikkalakanat ovat edelleen matkalla, Scrubba-pesupussi tuli jo. Hankin tänään nettikaupasta pesuaineliuskoja ja pari paitaa. Alusvaatetilannetta minun täytyy kartoittaa ja mietin jonkunlaisen hameen hankkimista. Ajattelin varsinaisten vaellushousujen sijaan taapertaa Espanjan keväässä juoksutrikoissa ja niiden kanssa voisin häveliäisyyttäni käyttää lyhyttä hametta. Vaellussauvoja katselin myös nettikaupoista, aion hankkia taitettavat mallit, jotka saa lentokoneessakin kulkemaan ja jotka saa  helpoilla camino-osuuksilla näppärästi rinkan kylkeen kiinni. Taidan kuitenkin käydä Partioaitassa katsomassa sauvoja ja ostaa ne sieltä, mikäli hyvä malli löytyy. 

Nyt alkaisi ilman lämpötilan puolesta olla taas mukavat kävelysäätkin. Mikäli olisin niin reipas, että kotona oleilun (viimeiset lomapäivät menossa ennen viimeisiä työvuoroja) menisin kävelemään, kuuntelisin tätä Kenny Chesneyn kappaletta Shiftwork. Kuuntele sinäkin.

Lentolipusta se lähtee

toivon kevään edistyvän tästä ennen lähtöä

Aika tuntuu taas loikkivan hurjaa vauhtia eteenpäin, joululoma vilisee silmissä ja viimeiset 10 työvuoroa ennen vuorotteluvapaan alkamista tuntuvat tulevan vastaan nopeammin kuin 24 tuntia vuorokaudessa. Aloittaessani tätä blogia oli caminolle lähtemiseen yli puolitoista vuotta, nyt siihen on aikaa noin 12 viikkoa. Ajatukset alkavat olla kävelyssä ja Espanjassa aika usein. 

Konkreettisia lähtövalmisteluita olen tehnyt vapaan järjestämisen ja matkaa varten säästämisen lisäksi aika vähän. Varusteluetteloni sijaitsee parhaassa tallessa, eli päässäni ja se on vielä melkoisen viitteellinen. Olen tehnyt joulunpyhinä muutamia hankintoja, jotka ovat joko postissa odottamassa tai matkalla sinne. Piakkoin minun on tehtävä jonkunlainen koepakkaaminen ja rinkan punnitus. Eikä sekään haittaisi, että heittäisin rinkan selkäänikin koemielessä. 

Erään lähtötunnelmaan virittävän ostoksen tein tänään aamulla, sellaisen joka todella tekee lähtemisestä todentuntuista. Nyt minulla on lentolippu, yhdensuuntainen. Lennän vähän ennen pääsiäistä Englantiin, jossa tapaan sisareni. Vietämme pääsiäistä hänen tämänhetkisessä asuinpaikassaan ja lähdemme sitten yhdessä kohti seikkailuamme. Caminon jälkeistä paluuta Suomeen en ajattele vielä, se on sitten sen ajan juttu. 

Se minua hieman huvitti aamulla, kun katselin lentolippujen hintoja Jyväskylästä Vantaalle. Olisin saanut pulittaa yhdensuuntaisesta 35 minuutin lennosta kaksinkertaisen hinnan verrattuna lentolipun hintaan Helsinki-Vantaalta Heathrow'lle. En ostanut. Pyysin Kammenpyörittäjää ottamaan vapaata tuona lähtöäni edeltävänä päivänä ja vievän minut Vantaalle, jäämään yöksi kanssani sinne ja varmistamaan, että varmana menen lentokoneeseen ja että hänen kuusiviikkoinen poikamieselämänsä varmasti pääsee alkamaan. Sen hän lupasi tehdä. Viimeisenä Suomen iltanani menemme syömään lempiravintolaamme Passioon, se käy juhlistamisesta enemmän kuin hyvin.