10. kävelypäivä Azofrasta Granoniin

Nyt olemme palanneet suolakaivoksiin, olimme keskiviikkoaamuna jo vähän ennen seitsemää tien päällä. Eilen samaan albergueen saapunut hevonen jäi vielä pihamaalle seisomaan, kyselimme siltä oliko se lainkaan nukkunut. Lämpötila oli juuri ja juuri plussan puolella, oli tyyntä ja melkein pimeää vielä. Parissa kohtaa saimme ihmetellä,  missä keltaiset reittimerkit ovat, mutta hyvin pysyimme oikealla tiellä. Minulla ei nyt ollut sauvoja lainkaan, taittelin ehjänkin sauvan rinkan kylkeen kiinni ja heiluttelin käsiäni lähes pontevasti. Kun oli jo tottunut niin sauvoihin tuntui, ettei tiennyt mitä käsillä olisi pitänyt tehdä. Onneksi reitti oli melkoisen tasaista leveää hiekkatietä, ei ollut horjumisen vaaraa.

Sain Jaanalta vinkin, mistä voisin ostaa uudet sauvat jo ennen Burgosia. Kiitos vaivannäöstä, Jaana! Ensimmäisen tauon pidimme upouudelta näyttävässä golfkeskuksessa, Cirueniassa. Olimme katsoneet etäisyyden väärin, luulimme sen olevan kuutisen kilometriä, mutta se olikin vähän yli kahdeksan kilometriä. Minun käteni tuntuivat hieman puutuneelta ilman sauvoja ja kylmäkin tuli jo kahvikupillisen aikana.

Seuraava etappi oli noin seitsemän kilometriä Santo Domingo de la Calzadassa. Sieltä löytyi luvattu retkeilykauppa ja ostin sieltä yhden sauvan, joka oli noin saman painoinen kuin rikkimennyt. Etsimme myös kahvilan ja söimme hieman välipalaa ennen viimeistä kuuden ja puolen kilometrin pätkää Granoniin. Heti sain uutta puhtia siitä, että saatoin taas käyttää sauvoja, ne eivät ole liian eripariset. Viimeinen osuus oli aika tylsänpuoleista tekeillä olevan moottoritien vartta.

Sisareni oli katsonut oppaastamme valmiiksi paikan, johon halusi mennä yöksi, San Juan Bautistan, joka on kirkon sivussa oleva donativo-paikka. Sisareni oli kuullut tutultaan,  että kyse on oikein rauhallisesta paikasta, jossa sielu lepää, syödään yhteinen ateria ja maksetaan omantunnon mukaan. Enpä ole meluisammassa paikassa ollut aikoihin. Saapuessamme oli juuri tekeillä työntekijöiden lounas ja kolme henkilöä sai aikaan sellaisen mekkalan,  josta ei ollut aivan varma, ovatko he pahoissa riidoissa vai eivät.

Lähdimme ulos metsästämään leimoja passeihimme, sillä ne kuulema pitäisi hakea kirkkoa vastapäätä baarista. Menimme siihen,  josta ei kuulunut kovaa mökää ja saimmekin leimat. Toisessa pienen kaupan ja baarin yhdistelmästä saimme vielä toisetkin leimat ja ostimme pientä purtavaa ja smoothiet tuoreista mansikoita,  pääsimme hetkeksi nettiinkin. 

Iltapäivällä lepäilimme tavallisen kävelyn jälkeisen vilun vallassa makuupusseissamme parvella, jonne peregrinot saavat ohuen patjan sijaikseen. Keittiöpuuhien jälkeen kuulosti, että talo puretaan ympäriltä, kun henkilökunta toimitti askareitaan suunnattomalla metelillä. Olimme huomanneet,  että kirkon kellotorni on aivan makuuparven vieressä ja odotimme vain koska kellot täräyttävät merkkilyöntinsä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sovimme, että minä valitsen seuraavan majapaikan. Älkää ymmärtäkö väärin, tämä on hyvin kaunis ja mielenkiintoinen majapaikka. Mutta meluisa, kuten tuli ehkä mainituksi. Sisareni sai viereensä ainakin yhdestä alberguesta tutut korealaisnuorukaiset. Siinä sitä on tarkkaan pakatut varusteet,  numeroiduissa pusseissa on tarkasti suunniteltu määrä sukkia, alkkareita ja paitoja, pojat suoriutuvat kävelyn jälkeisistä toimistaan mitä ripeimmin.

Näimme eilisen hevosenkin ratsastajineen tänään sekä amerikkalaisrouvan, joka tuli samalla taksilla kanssamme Biarritzista. Minä en ollut ensin varma, oliko kyse samasta henkilöstä, mutta eipä hänkään halunnut juttusille meidän kanssamme. Tänään oli tien päällä kanssamme samaa tahtia tosi vähän väkeä ja melkein täysin eri ihmisiä kuin eilen. Ei haittaa ollenkaan, että naamat vaihtuvat.

Tämän illan ohjelmassa on messu seitsemältä,  ateria kahdeksalta ja varmaan unta heti sen jälkeen. Pyrimme taas pääsemään liikkeelle melko aikaisin. Sää saattaa olla tämänpäiväistä huonompi, mutta siihen tässä on totuttu, että sää vaihtelee, ennen siihen tottuu.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme

9. "kävelypäivä" jolloin päädyimme pioneerileirille Azofraan

Jotkut oikeasti kulkevat hevosella

Eilinen lievä meltdown toisella meistä korjaantui hyvällä levolla ja pienellä suunnitelmien fiksauksella. Nyt olemme palanneet ruotuun ja iltapäivän alussa majoituimme lapsuuden pioneerileirejä muistuttavaan albergueen Azofraan. Kävelemättömiä kilometrejä jäi väliin yhden etapin verran, luultavasti caminotuomioistuimen haaste odottaa meitä joko kotona tai Santiagossa. 

Aamu sujui suunnitelmien mukaan. Kävimme postittamassa tavaroita kotiin, minun pakettini painoi vähän pettymykselliset kaksi kiloa, mutta hintaa oli sen sijaan riittävästi. Pääsin kuitenkin eroon muutamista kilisevistä tavaroista, tai muuten vain tarpeettomiksi ilmenneistä. Rinkka ei ole niin piukkaan tukittu nyt.

Miksei muka meilläkin voisi pysäköidä näin? Ihan hyvin oli tuossakin tilaa! 

Matkalla bussiasemalle taittelimme sauvat kasaan, mikä osoittautui huonoksi ideaksi. Bussiasema löytyi ja aikomuksemme mennä bussilla Navarretteen tai Ventosaan ja kävellä sieltä Najeraan. Joko bussi ei kulkenut sitä kautta, tai odotusaika olisi ollut useita tunteja, jonka jälkeen olisimme olleet aloittamassa kävelyä vasta iltapäivän lopulla. Niinpä ostimme 2,30€ maksaneet liput Najeraan. 

Siinä niitä busseja on rivissä valmiina kuljettamaan ketä vain!

Bussi lähti alle tunnin kuluttua. Asemalle kertyi muitakin reppuselkäisiä, mutta buen caminoa ei juurikaan kuulunut. Naureskelimme, että pitäisikö piilottaa simpukankuoret. Bussilla matka meni puolessa tunnissa ja hujauksessa olimme Najerassa. Näimme caminon tiemerkinnät ja pääsimme heti takaisin reitille. Ikävä kyllä onnistuin taittelemaan toisen sauvani jotenkin niin, että sen toisen taittokohdan mekanismi ei tule esille, eikä sauvaa voi käyttää. Siinä minulle palkka fuskauksesta. Täytyy ostaa jostain uudet,  tai ainakin yksi sauva. Yhdellä sutiminen ei aja asiaansa, oikeastaan vain sotkee rytmiä.

Lyhyen matkan jälkeen tulimme Azofraan, tänne on tullut monia matkan uuvuttamia, eikä juuri tänään tee mieli kauheasti rupatella. Tuumimme, että nyt ehkä vaihtuivat naamat, kun hankkiuduimme eri tahtiin alkupäässä tutuiksi tulleiden kanssa. Saman tien kaksi aivan  alussa kohtaamaamme brasialaismiestä tuli albergueen, isä ja poika. 

Minä en ole heittäytynyt sosiaaliseksi caminollani ainakaan tähän asti. Minua jopa hieman ärsyttää se, että ensimmäisen moikkauksen jälkeen kysytään where are you from. Onhan se vai  small takia, mutta en itse ole kiinnostunut, mistä muut ihmiset ovat tai miksi he ovat liikkeellä. Vaikkei omissa motiiveissani tai taustoissani olekaan mitään salattavaa, en kovin paljon pidä siitä, että elämäntarinaa pitäisi olla jakamassa monta kertaa päivässä. Joillakin on sekin tapa, että he kertovat muittenkin asiat kenelle vain, joka jaksaa kuunnella, tai vaikkei jaksaisikaan. Eräs tällainen tapaus on osunut kohdalle, enkä olisi pahoillani, mikäli emme tapaisia enää häntä.

Sää on tänään todella kylmä, tuulinen ja sadekuuroinen. Toivoisin kelin hieman kaunistuvan, olisi mukava voida pitää taukoja ulkosalla, jopa istua tien  oheen lepuuttamaan.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme

Billy Currington on ensimmäisiä näistä nykycountryn tähdistä, joita aloin kuunnella taannoisilla Amerikan reissuillamme. Liekö hänen letkeytensä miellyttänyt, mutta tämä kappale, Pretty Good At Drinkin' Beer on aika huvittava. On hyvä tietää vahvuutensa, tässä ainakin tiedetään. Sisältää hieman tuotesijoittelua. Ikävä kyllä en löytänyt tähänkään lyriikkavideota kummempaa, mutta onpahan helpompi hoilata mukana!

Terveisiä kotiin ja koottuja kliseitä

Kunhan tästä päivä valkenee, nousee kaksi virkeää ja hyvin levännyttä sisarta hotellin pehmeistä vuoteista, pukee päälleen harkituimmat asukonaisuutensa ja menee aamiaiselle. Samalla he lueskelevat päivän lehtiä, heidän espanjansahan on mitä sujuvin ja maan talous, tiede ja taide suurimpia mielenkiinnon kohteitaan. Aamiaisen jälkeen he jatkavat löytöretkeä itseensä, menevät epämukavuusalueilleen ja etsivät itseään osana vuosisataista pyhiinvaeltajien tasaista helminauhaa. 

Suomeksi: Nukkuakaan ei jaksa määränsä enempää, yö on piehtaroitu erilaisten tuntemusten vallassa, minun unissani me vain yhä uudelleen kävelimme samasta alikulkutunnelista, jonka seinään oli maalattu iloinen kuva ja buen camino!-toivotus. Se tuntui eilisen kävelyn siinä vaiheessa lähinnä vittuilulta (excuse my French).

Aamiaiselle kyllä menemme, muttei liian aikaisin ja asukokonaisuutta on syytäkin harkita, minkä rievun nyt kehtaisi päälleen pukea, mikä olisi vähiten mudassa lahkeista. Päivän lehtiä ei viitsi selailla, mutta yksi olisi kyllä hyvä olla mukana, kun välillä lusmuilemme hotelleissa albergueiden sijaan ja vanha lehti kenkien alla säästäisi siivoajan työtä.

Seuraava kohde on paikallinen Itella, toivottavasti sieltä voi ostaa pakkaustarvikkeita, tukevan pussin tai laatikon. Lähetän kotiin yhden liian lepattavan sadeviitan, retkityynyn ja hienot aurinkolasini, joiden kadottamista pelkään enemmän kuin Suomen eroa EU:sta. Myös paksun Fjällräven-rinkkasuojan lähetän kotiin. Se on kyllä toimiva lentomatkoille kuljetuspussina, mutta sadesuojaksi rinkalleni liian suuri ja painava koko matkan mukana kanniskeltavaksi. Ostin eilen retkeilykaupasta kevyen, iloisenkeltaisen sadesuojan. Kun Kammenpyörittäjä tulee hakemaan minut 2.5. periltä,  hän voi tuoda suojan tullessaan kotiin lentoa varten, tai sitten käärimme rinkan muovipussiin. 

Kotiin lähtee myös hassu hattu,  josta en ostaessanikaan ollut varma, se on liikaa Vaahteramäen Eemelin mössykän näköinen.  Jos minulla olisi pössykkä, niin ehkä sitten. Pitää ostaa joku lierihattu ja halvat aurinkolasit. Kotiin lähtee  vielä pikkusälää, otsalamppu (puhelimen valo riittää), aterimet (siskolla on kaksi sporkia) ja muki. SealSkinz-sukat ovat tarpeettomat, koska kenkämme toimivat hyvin. Toivon, että paketti painaa noin  kuusi kiloa, mutta kai sen paino on jotain  puolentoista, kahden paikkeilla. Rinkka on paljon väljempi ilman noita romppeita, joita kotona pidin ihan tosi tarpeellisina mukaan otettaviksi.

Sitten menemme korvat luimussa bussiasemalle ja toivomme pääsevämme noin  10 km pätkän reittiä julkisilla. Bussista hypätessämme toivomme, ettei kukaan näe ja jatkamme kävelyä muina peregrinoina. Että semmoista tällä kertaa. Buen camino vaan meillekin!

8. kävelypäivä Los Arcosista Logroñoon 28 km

Tänään piti sanoa kuten Jens Voigt ikään, shut up legs! On 28 km aika pitkä matka pistellä apostolinkyydillä menemään, olipa hyvää tahtoa ja innostustakin kuinka paljon hyvänsä. Me kuitenkin kävelimme ja  päästyämme pois sateesta hotellin lämpöön, alkoi elämä voittaa, etenkin oikein kuumien kylpyjen jälkeen. Kaikki päivät eivät ole niin mukavia, jotkut ovat tuskin lainkaan. 

Huomisen suunnitelma on se, että etsimme aamulla ensin postitoimiston, lähetän pussillisen tavaroita kotiin. Seuraavaksi etsimme bussiaseman ja menemme jonkun matkaa julkisilla. Huominen etappi on tämänpäiväistäkin pidempi,  eikä sen lyhentäminen loppupäästä onnistu, sillä viimeisellä 10 kilometrillä ei ole majoituksia, emmekä voi jäädä jälkeen ilman, että loppupäässä lentoliput alkavat kuumottaa.

Ei tämä niin vakavaa ole, että tämän vuoksi kannattaa itseään uuvuttaa, ei haittaisi, vaikka olisi hauskaakin.  On sitä ollutkin, mutta nyt kaksi tosi pitkää etappia peräkkäin ei ollut hauskin juttu. 

Päivän kohokoha olivat churrot, jotka söimme Vianassa. Pidimme siellä kunnon tauon. Istuimme paikallisten eläkeläisten suosimassa baarissa ja siemailimme kuumaa suklaata, varsinaista liquid energya.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Kahdeksannen kävelypäivän kunniaksi voisi hyvin kuunnella Alan Jacksonin kappaleen It Must Be Love. Tämä mennään upean lyriikkavideon voimin, mahtaa olla niin vanha veisu, ettei edes musiikkivideoita oltu vielä keksitty...

7. kävelypäivä Estellasta Los Arcosiin 22 km

Sunnuntai sopii kävelyyn siinä kuin muutkin päivät. Naapuripunkan aasialaiset nuoret alkoivat puuhata lähtöä jo kuudelta ja siitä mekin innostuimme pistämään kamppeet kasaan. Olimme ulkona alberguesta muutamaan minuuttia vaille seitsemän. Ei näyttänyt sateiselta, kuunsirppi näkyi ohuen pilven läpi. Paljon hämärämmässä ei kannata lähteä liikkeelle ainakaan ihan maaseudulla, merkkien taso vaihtelee, nytkin piti vähän etsiä keltaisia nuolia.

Osuimme kuuluisan viinilähteen kohdalle puoli kahdeksalta, mutta jo silloin viini virtasi hanasta kääntämällä, vaikka kylissä luvattiin tätä riemua klo 8-20. Pitihän sitä vähän maistaa. Kuva on hieman epätarkka, pahoittelen. Viinillä ei ole osuutta asiaan.

Tänään pääsimme siihen usein kehuttuun rytmiin, että olimme kävelleet 2 tuntia, kun sopiva aamupalapaikka osui kohdalle. Joimme maitokahvit ja juuri puristettua appelsiinimehua ja söimme perunamunakassämpylät.

Puolen tunnin taukomme aikana baari täyttyi muista peregrinoista. Tauon jälkeen oli edessä päivän nousuosuus, joka oli paljon helpompi kuin profiilikuvassa näytti. Maisemat olivat viljelysvoittoisia, peltoja ja viiniviljelmiä. Luvattua sadetta ei tullut, emmekä siitä valittaneet.

 

Vaikka matka oli "vain" 22 km, oli siinä aivan tarpeeksi. Viimeiset kilometrit tuntuivat niin pitkiltä. Ehkä kyse on siitä, että kun sopeuttaa aivonsa siihen, että kävelee johonkin tiettyyn paikkaan asti, jatkaminen siitä vielä eteenpäin tuntuu lähes mahdottomalta. Ehkä sellainenkin flow-tila vielä tulee eteen, että tekee mieli jatkaa kauemmas.

Tulimme albergueen, jota pitää ilmeisesti itävaltalainen tai saksalainen nainen. Otimme privaattihuoneen, muut tilat yhteiskäytössä. Oli ihana ottaa kuuma suihku, levitellä vaatteet tuultumaan ja tulla alas olohuoneeseen takkatulen lämpöön. Söimme lounaaksi eilisiltaisten pizzojen loput ja appelsiinin puoliksi. Iltasella täytynee mennä jonnekin  syömään lisää.

Mainitsin edellisen postauksen kommentissa, että päivän kävelyn jälkeen on ollut todella viluinen olo, on pitänyt pukea kaikki mahdollinen  päälle. Ei nyt tosin mikään helle olekaan, mutta tämä kylmä olo on hieman yllättänyt.

Huomenna on edessä tähän asti pisin etappi, 28 km Logronoon. Saapa nähdä kuinka meidän käy.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Seitsemänteen kävelypäivään sopii kuin kivi kenkään  nenä päähän Kenny Chesneyn Don't Blink. Tämän kun kuulin ensimmäisen kerran, menin kananlihalle. Onhan se ihan samanlainen kuin kaikki muutkin kantrikappaleet, mutta silti. Kuuntelin tarkasti mitä siinä sanottiin. Kuuntele sinäkin.

6.kävelypäivä Puente la Reinasta Estellaan ja muutamia irtoajatuksia

Niin on taas yksi päivä taaperrettuna ja Santiago de Compostela on 21 km lähempänä. Tasaisella näyttävään profiiliin oli piilotettu monenmoista nousua ja laskua, joissa vuoronperään hengästyi ja pääsi varomaan polviaan. Matkalla ei ollut nyt oikein mitään kohokohtia, ellei bacon  buttieta aamukahvin kanssa lasketa. Kävelijöitä oli yhä enemmän, niin rinkkojen kanssa rahnustajia kuin päiväreppujen kanssa kulkeviakin. Sää oli mitä parhain, aamulla lämpötila oli nollassa ja päivän ensimmäinen nousu vei meidät pilveen. Sen jälkeen olikin sitten auringonpaistetta koko rahalla, nenäni punoittaa voiteluaineesta huolimatta.

Saavuimme Estellaan kolmen aikaan iltapäivällä, juuri samaan aikaan kuin ammattipyöräilyn karavaani sujahti kaupungin halki, ehdin nähdä johtajan punaisessa asussaan ja pääjoukon, tai ainakin suuren takaa-ajoporukan puolisen minuuttia myöhemmin. Ehkä näin Nairon tai Alberton?

Tulimme yöksi kaupungin kunnalliseen albergueen, jossa punkka kustantaa niinkin paljon kuin 6 euroa. Sillä pääsi valitsemaan vielä saapumisaikaamme kerrossängyn alavuoteet ja saimme myös kuitulakanat ja tyynyliinat. 

Pesimme pyykkiä koneella ja kuivasimme ne myös masiinalla. Minun tekniset releenikään eivät sulaneet kuivurissa. Olipa mukava saada vaatteet hyväntuoksuisina ja lämpiminä pakattua rinkkaan. Pesuaine maksoin 30 senttiä, pesukoneen käyttö 3 euroa ja kuivaajan 2 euroa. Ohjelmat olivat nopeita ja ilmeisen tehokkaita.

Nyt kun olen kävellyt kuusi päivää caminoa, on mieleeni tullut monenlaisia irrallisia ajatuksia. Ajattelin kirjata niitä tähän, että itsekin muistaisin ne, tai vaihtoehtoisesti unohtaa ne, kun ne on pullautettu ilmoille.

• kanssamme samoja polkuja kulkee ilmeisesti  paljon erilaista karjaa, päätellen tuoreista jätöksistä,  emme vain ole sattuneet kertaakaan lampaiden tai lehmien kanssa poluille yhtaikaa
• espanjalaiset kukot ovat aamuntorkkuja, ne kiekuvat hätäisesti runsaasti auringonnousua jälkeen
• kun kuulet muiden peregrinojen saavuttavan sinut, voit olla varma, että kyseessä on joko espanjalainen tai italialainen porukka, etenkin miehissä riittää ääntä, voivat  tulla yksinkin, silloin he puhuvat puhelimeen, saksalaiset ja tanskalaiset ohittavat hillityllä  volyymilla
• voisi olla kiva kävellä jonain päivänä yksinkin, meille on sisareni kanssa  vielä hieman erilainen tahti, jonain tasaisena etappina kokeilemme sitä
• tähän mennessä olen kadottanut sauvoistani yhden kumitossun, se jäi varmaan eilen mutaan juuri ennen saapumista perille, nyt ärsyttää koputella pitkin tietä, aamulla nostin sauvat kainaloon, kun kävelimme asuinkatuja pitkin
• rinkkaani on tullut häiritsevä nitinä,  jonka lähdettä en ole vielä paikantanut, pitää tarkistaa remmejä, voi olla että hieman vauvatalia on lähtenyt
• nenäliinaa ei ole koskaan käsillä, kun räkä valuu
• minulle caminon käveleminen vuorotteluvapaan aikana oli oikea ratkaisu, en haluaisi käyttää siihen koko vuoden lomia, tämä ajatus tuli mieleeni eilen, kun mietin ylipäätään koko homman mielekkyyttä, haluanko todella olla juuri nyt täällä, en vielä tiedä
• ruokahaluni on edelleen hieman hukassa, vai voitteko uskoa, etten äsken jaksanut syödä erinomaista pizzaa kokonaan lähellä olevassa italialaisravintolassa, myös juomapuoleen täytyy itseään hieman pakottaa
• kuuden päivän jälkeen lihasjumi- ja rakkosaldo on nolla
• pakkasin liikaa iltavaatteita,  lähetän niitä kotiin ensi viikolla, kukaan ei huomaa tai ole kiinnostunut siitä, että minulla on joka ilta samat vaatteet päälläni
• suosittelen,  ettei naisen rinkka paina yli kahdeksaa kiloa, niin tilaa jää eväille ja juomille, ei täällää oikeasti tarvitse paljon tavaraa
• nettiä on laajalti saatavissa kahviloissa, ravintoloissa ja majoituksissa, paikallisen liittymän ottamiseen ei ainakaan minun käyttötavoillai ole tarvetta
• siitä nainen caminolla tietää olevansa vanha, kun kaikki juttusille alkavat peregrinot ovat yli kuusikymppisiä miehiä, eikä tule mieleenkään osallistua iltasella yhteislaulutuokioon vaan odottaa jo, että kello tulisi 22 ja valot sammutettaisiin

Lisää satunnaisia ajatuksia kirjaan, mikäli niitä vielä tulee. Välillä on kyllä mukava kävellä ilman, että ajattelee erityisesti mitään. 

Edit: En saanut eilen liitettyä postaukseen kuvia, enkä korjattua miljoonaa typoja. Teen sen nyt sunnuntaina hyvän netin äärellä.

EDIT: Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-lähilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Kuudennen kävelypäivän suosittelumusiikiksi valikoitui jo maaliskuisena aurinkoisena päivänä kotisohvalla Lee Pricen tsipale Parkin Lot Party. Se on niin kertakaikkisen typerä kappale, että se saa hymyn huulille ja erityisesti muistan kuunnelleeni tätä usein erään tietyn bussipysäkin kohdalla työmatkalla, sillä siinä kohtaa matkaa se aina tuli Spotifystani. Ai miten kallis muisto!

5. Kävelypäivä Pamplonasta Puente la Reinaan

Nukuimme mukavan huoneemme hyvissä vuoteissa melkein 10 tunnin unet. Kaikki varusteemme olivat kuivuneet ja aamutaivaalla näkyi kuunsirppi. Vaikutti lupaavalta, ehkä emme saisi sadetta ollenkaan. Liityimme muiden peregrinojen verkkaiseen virtaan Pamplonan keskustassa ja lähdimme alkumatkasta nousuvoittoiselle ja loppumatkasta laskuvoittoiselle 24 km matkalle. Olimme vielä Pamplonan yliopiston liepeillä, kun pieni sadekuuro usutti meidät pukemaan rinkoille sadetakit. Sade ei kuitenkaan yltynyt,  pikemminkin sää selkeni. Lämmintä oli muutama aste, hengitys höyrysi. 

Ensimmäiset viitisen kilometriä menimme vesitilkan voimin ennen kuin kohdalle sattui ennen varsinaista nousuosuutta avoinna ollut baari, josta saimme muutamalla eurolla maitokahvit, tuoretta leipää, voita ja tosi hyvää mansikkahilloa. Muistimme käydä vessassakin, sillä siellä pitää aina käydä, oli hätä tai ei.

Nousu Alto del Pedronille oli verraten loivaa,  hyvähköä polkua. Muutama hyvin kipakkoja jyrkkiä osuuksia mudalla tai ilman oli myös tarjolla. Huipulle oli matkaa Pamplonasta noin 11 km ja saavuimme sinne noin yhden aikaan iltapäivällä. Ruosteinen rautapatsaat tuulimyllyjen kainalossa olivat kyllä näkemisen arvoiset.

Ylhäällä oli myös kioskivaunu, josta moni vetreä nuorimies osti olusen juhlistamaan merkkitapahtumaa, aika moni oli ilmeisesti aloittanut vasta Pamplonasta. Ylhäällä kävi todella kylmä tuuli, joten emme jääneet sinne naatiskelemaan, vaan lähdimme laskeutumaan toista rinnettä, joka muodostui aluksi kohtuuleppoisasta betonipolusta, mutta suurimmaksi osaksi pyöreistä irtokivistä. Sateella se olisi ollut todella hankalaa kulkea, otti se nytkin aikansa laskeutua kahden kilometrin matkalla sama määrä kuin olimme nousseet paljon useamman aikana. Hirvitti katsoa miten pelkoa tuntemattomat nuoret miehet melkein juoksivat alas rinnettä. Osan matkaa oli taas märkää ja mutaa tarjolla, juuri kun kengät olivatkin kohtuupuhtaat.

Jyrkemmän osuuden jälkeen oli määränpäähän Puente la Reinaan matkaa vielä yhdeksisen kilometriä. Maasto oli kumpuilevaa, ylös, alas, ylös, alas. Jossain kohtaa huomasin, että parin kilometrin loiva nousu sujui minulta oikeastaan hyvin, melkein saatoin sanoa nauttivani siitä. Ennen päivän päätepistettä oli vielä 3-4 kylää, joissa kaikissa oli kutsuvia albergueita,  mutta sinnikkäästi ohitimme ne saapuaksemme Puente la Reinaan vähän vaille neljä. Menimme kaupungin ensimmäiseen albergueen Jakueen, jossa punkka maksoi 8 euroa. Kahden hengen huone olisi maksanut 40 euroa. 

Superbonuksena paikassa olivat pihaan pysäköidyt Movistar-tallin bussi ja huoltorekka, pyöräilytiimistä ainakin osa oli saman firman hotellissa. En nähnyt kuitenkaan Nairoa, olisi se ollutkin liian hienoa.

Netti toimii hyvin, vuoteet ovat 2-4 hengen osastoissa,  väkeä ei ole paljon. Suuret oleskelutilat ja hyvät suihkut löytyvät myös, muttei jääkaappia keittiöstä. Kävimme ostamassa aamuksi vähän syötävää ja samoin evästä matkalle. Seitsemältä menimme paikan ravintolaan syömään 13 euron buffet-aterian, jossa oli mukavasti alkuruokia, pääruokana joko liha- tai kalavaihtoehto ja monta erilaista jälkiruokaa. Viiniä oli kuin Viikingillä hanasta. Söin kiltisti ja koitin kurkkia ketkä voisivat olla Movistarin tähtiä.

Nyt on kohta nukkuaika, olen väsyneempi kuin aiempina iltoina, olihan tämä tähänastisista pisin etappimme. Huominen etappi Estellaan on 21,9 km pitkä, tavanomaista nousua ja laskua,  muttei mitään varsinaista tapponousua.

Tänään mietin kävellessäni sitä, onko tässä touhussa järkeä vai ei. Luulen, ettei tämä järkikysymys olekaan.

EDIT: Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Matkalla Pamplonasta Puente la Reinaan sopisi kuunneltavaksi Kenny Chesneyn kappale Somewhere With You.